Tuesday, November 29, 2011

Pienkustantajan kirjailijana

Erään maakuntalehden toimittaja lähestyi taannoin haastattelupyynnöllä. Hän teki juttua pienkustantajien kirjailijoista. Juttu ei ole vielä ilmestynyt, mutta vuoden vaihteessa pitäisi tulla ulos. Pohdin näitä kysymyksiä vielä omalta kannaltani.

Ensinnäkin on kysymys siitä, miten kirjoittaja valitsee kustantajan. Perinteisesti on ollut tapana lähettää ensin isoimmalle ja kauneimmalle. Kustantajissa on kuitenkin muutakin eroa kuin talon koko. Puhutaan kustantamon profiilista. Pienillä kustantajilla kustannusohjelmat ovat valikoituneempia ja kirja löytää ehkä paremmin lukijansa, jos se sijoittuu luontevasti johonkin profiiliin.

Kustannussopimukset tehdään kirja kerrallaan. Kustantaja ei sitoudu julkaisemaan kirjailijan seuraavia kirjoja. Vastaavasti kirjailija voi tarjota töitään muualle. Useilla kirjailijoilla on myös kaksi kustantajaa, esimerkiksi niissä tapauksissa, kun nämä kirjoittavat eri lajeja: nuortenkirjallisuutta yhdelle ja runoja toiselle, tai tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta eri paikkoihin.

Itse kokeilin aikoinaan lähettää Moby Dollia muutamaan keskisuureen kustantamoon Inton lisäksi, mutta Inton valtiksi tuli nopeus. Nopeus on valttia edelleen. Intolla käsikirjoitukseni on ehtinyt kuudessa viikossa käydä kustantajan ja kustannustoimittajan käsien kautta ja saada kustannuspäätöksen. Toimitusprosessi voi alkaa heti. Tämä on merkityksellistä, kun käsikirjoituksia haluaa työstää järjestyksessä. Tuttu kirjailija isolla kustantamolla on pahimmillaan joutunut odottamaan kuusi kuukautta toimittajan kommentteja. Puskista käsikirjoituksen lähettävän asema on vielä huonompi. Pahimmillaan olen joutunut odottamaan ison kustantamon hylsykirjettä puolitoista vuotta.

Pienkustantajan ongelma on yleensä raha. Markkinoinnin rahan vähyys. Taatun ennakon puuttuminen. Kustantamon työntekijöiden kiire, mutta se ei eroa pienen ja suuren kustantajan välillä. Muutamalla isolla kustantamolla on kirjasäätiö, joista voi hakea apurahoja. Näitä ei pienillä kustantajilla ole.

Joskus puhutaan markkinoinnista. Isojen kustantamoiden markkinointi keskittyy yleensä kärkinimiin, mutta myös tuntemattomammat kirjailijat voivat saada kirjojaan helpommin kauppoihin. Jotkut isot kustantajat järjestävät mm. markkinointitilaisuuksia, joissa kirjakauppiaat voivat tavata kirjailijoita. Samoin kustantamot voivat saattaa yhteen tiedotusvälineitä ja kirjailijoita omissa markkinointitilaisuuksissaan.

Kaikki markkinointi ei ole kuitenkaan kallista. Edullista markkinointia on mm. arvostelukappaleiden ja muiden ilmaiskappaleiden lähettäminen, koska niistä ei tarvitse maksaa tekijänpalkkiota. Samoin kirjailijan esiintyminen eri tilaisuuksissa on halpaa, siitä ei koidu kuin matkakulut, jotka joskus maksaa kustantaja, joskus tilaisuuden järjestäjä. Markkinoinnissakin kirjailija on halvinta työvoimaa, niin isoilla kuin pienillä kustantajilla.

Pienelläkin kustantamolla markkinointi voi olla hyvin suunniteltua ja toteutettua. Kun kustannusohjelmassa ei ole monta kirjailijaa, huomiota riittää kustantamon puolelta enemmän. Ei tarvitse kilpailla muiden saman talon kirjailijoiden kanssa.
Toimittaja kysyi myös, miten pienkustantamoiden kirjailijat markkinoivat itse itseään (huom. kysymyksen muoto: miten markkinoit itseäsi, ei kirjaa). Kai tämä blogikin lasketaan markkinoinniksi, vaikka tämä onkin henkilökohtainen blogini ja ollut minulla aika kauan. Blogi on myös (kuolemattoman Nata Kisnasen sanoin) ajatusvarasto ja päiväkirja, joka auttaa muistamaan mitä vaiheita kirjoittamisessa on.

Seuraava romaanini ilmestyy ensi vuoden syksyllä Inton kustantamana. En kirjoita pöytälaatikkoon vaan haluan lukijoita. Haluan sanoa, väittää maailmasta jotakin. Pidän mielelläni tahdin, jossa on käsikirjoituksia eri vaiheessa: suunnittelussa ja työstettävänä. Eteenpäin pääsemisessä auttaa, kun on kustantaja joka luottaa ja julkaisee, mitä olen kirjoittanut, mutta ennen kaikkea kustannustoimittaja jonka kanssa käytännössä teksti tulee valmiiksi.

Kustannusmaailma on tuulinen. Henkilöitä vaihtuu, uusia kustantamoita perustetaan ja vanhoja lakkautetaan tai sulautetaan muihin. Kun ala on jatkuvassa liikkeessä, jää kirjailijan tehtäväksi valita jokaiselle tekstilleen yhä uudelleen paras mahdollinen koti. Tärkeintä on kuitenkin teksti, kirja. Kirjailijalla on tavallaan helppoa kuin on vain yksi huoli: miten kirjoitan mahdollisimman hyvää proosaa. Markkinointia, rahaa ynnä muuta ehtii miettiä aikanaan. Tehdään nyt se kirja ensin.

Thursday, November 17, 2011

Esikoiskirjailijan vastaanotto

Kävin Pariisissa miehen kanssa. Neljä päivää kävelemistä hienoilla paikoilla, hyvää ruokaa ja viiniä ja Latinalaiskorttelia. Vierailimme myös INALCO-yliopistossa suomen pääaineopiskelijoiden Median kieli ja Kirjallisuus -kursseilla. Heitän tänne muutaman huomion, joita olin opiskelijoita varten koonnut. Ne tulevat tässä:

Esikoiskirjailija on toisaalta huonommassa, toisaalta paremmassa asemassa kuin pidemmän uran tehnyt kirjailija. Tavallisesti kukaan ei ole kuullut kirjailijasta, kun tämä julkaisee ensimmäisen kirjansa. Kun tuntemattomuudesta ponnistaa, ensimmäinen kirja ei välttämättä myy kovin hyvin, joten siitäkään ei saa uutista - jollei kirjan kohdalle satu onnenpotkua, palkintoa tai muuta. Toisaalta esikoiskirjailijalla on uutuusarvoa. Yleisö pitää menestystarinoista. Ehkä uudessa kirjassa on seuraavan menestyksen ainekset? Varsinkin naistenlehdet kirjoittavat mielellään esikoiskirjailijoista tarinoita tyyliin "miten päädyin kirjailijaksi, kirjoittamaan juuri tästä aiheesta". Helsingin Sanomien kritiikit huomioivat erityisesti esikoisia, ei vähiten HS-palkinnon vuoksi. Myös kirjallisuustapahtumissa kuten Helsingin kirjamessuilla ja Pentinkulman päivillä huomioidaan ja nostetaan esikoisia.

Kritiikissa esikoista kohdellaan ilmeisesti jonkinlaisella herrasmiessopimuksella lempeämmin kuin konkaria. Vedin yhteen vähän vaikutelmia, joita minulle on tullut sanomalehti- ja aikakauslehtikritiikeista sekä toisaalta blogikritiikeistä. Sanomalehdissä on yleensä kritiikille vähän tilaa. Kriitikot puhuvat kulttuuriosastojen alasajosta ja kritiikin merkityksen vähenemisestä. Kirjailijalle se ei kuitenkaan vähene, vaan kritiikki on yhtä tärkeää kuin aina ennenkin. Varsinkin sanomalehtikritiikkejä odotetaan kovasti. Ja jännityksellä.

Sanomalehtikritiikissä pyritään esittelemään kirjan teema lyhyesti ja rakentamaan kirjasta uutinen, siis kriitikolla on jokin journalistinen peruste, miksi hän kirjoittaa kirjasta. Kriitikko tekee myös mielellään jonkin persoonallisen huomion kirjasta, kirjotitaa jotakin jossa kriitikon oma ääni tulee esille. Jos kritiikissä on kuva, se herättää enemmän huomiota, mutta vie palstatilaa itse kritiikiltä.

Aikakauslehdessä kritiikit ovat usein lyhyitä arvioita tai pelkkiä puffeja. Vaikka arvio olisi negatiivinenkin, se lisää kirjan huomioarvoa. Aikakaus- ja naistenlehtiin kirjat valikoituvat esiteltäväksi aika satunnaisesti. Joskus arvio on vain muutama lause. Verkkolehdissä ta blogeissa puolestaan pituus ei ole ongelma. Verkossa on tilaa. Kirjablogien kritiikit ovat usein perehtyneiden kirjallisuusihmisten tekemiä, niiden innokkaiden lukijoiden, jotka muodostavat yleisön ydinporukan. Kirjabloggaajat valitsevat käsiteltävät teokset omien mieltymystensä tai kiinnostuksen kohteiden mukaan. Myös ammattimaisesti toimitetuissa verkkolehdissä kritiikit ovat pidempiä kuin sanomalehdissä. Niissä on sitten jo tilaa sijoittaa kirjaa kentälle laajemminkin ja verrata esikuviin.

Haastatteluissa esikoiskirjailijalta kysytään melkein aina toisesta kirjasta. Ensimmäisen kirjan jälkeen minulla on enemmän itsevarmuutta tulevaisuuden suhteen, mutta toisaalta paineet ovat myös isommat. Haluan asettaa riman korkealle seuraavaa kirjaa varten. Samoin vastaanottoa odottaa ehkä siinä vaiheessa eri tavalla jännittyneenä. Ensimmäisen kohdalla ei ollut kauheasti odotuksia, kun ei yhtään tiennyt mitä on edessä. Kirjan kirjoittaminen on kuitenkin sen verran vaikea prosessi, että siihen ryhtymiseksi on oltava todella vahva oma motivaatio. Tärkeintä kirjailijuudessa on itse kirjoittaminen, sanan työ, jonka äärellä viihdyn. Kun motivaatio on työssä itsessään, se palkitsee joka kerta.

Tuesday, October 25, 2011

Lokakuu on kirjakuukausi

Joku, joka kirja-alan aikanaan on perustanut, on ilmeisesti päättänyt että lokakuussa tapahtuu kaikki. Silloin pidetään Frankfurtin, Helsingin ja Turun kirjamessut. Palkintojen lyhytlistoja ja apurahoja menee kiinni tai ratkeaa. Ennen kaikkea lokakuussa ilmestyy paljon kiinnostavaa kirjallisuutta.

Perjantaina istun Helsingin kirjamessuilla Jarmo Papinniemen haastateltavana esikoiskirjapaneelissa klo 16 Takauma-lavalla. Mukana ovat ainakin entinen pomoni Anna Tommola sekä mainio Marisha Rasi-Koskinen, esikoiskirjailijoita molemmat. Rosebudin osastolla piipahdan klo 18, haastattelijana Elina Simes. Saa tulla kuuntelemaan ja moikkaamaan!

Turun kirjamessuilla oli hauskaa, mutta kiireistä. Valasiltapäivä eli asiantuntijoista (David Rothenberg Rauno Lauhakangas, Risto Isomäki) oli messujen ehdottomasti unohtumattominta antia. Kuin olisin astunut sisälle omaan kirjaani. Kirjoitan myöhemmin enemmän messukokemuksista, nyt pitää mennä raivaamaan vaatehuonetta ennen tuholaismyrkyttäjän tuloa. Kiinnostavia esikoiskirjoja olen saanut niitäkin haalittua omaan hyllyyni, arvosteluja on tulossa tänne blogiin.... jonakin päivänä...

Sunday, October 23, 2011

Kirjoituskutsu ja novellintuunausta

Kirjoituskutsu: Ursula 2012

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio (URS) tekee uuden aluevaltauksen romanttisen viihteen puolella. Kesällä 2012 ilmestyy ensimmäinen Ursula-lehti, jossa uljaat ritarit pelastavat neitonsa lohikäärmeiltä, tai toisin päin. Ehkäpä kolmikko löytää yhteisymmärryksen yhteisasumisen merkeissä? Vain mielikuvitus on rajana!

Etsimme Ursulaan spefitarinoita, jotka ovat romanttisia ja seksikkäitä mutta samalla myös viihdyttäviä ja hauskoja. Jännitystä ei myöskään tarvitse kaihtaa. Ursulaan saa mielellään kirjoittaa nimimerkillä!

Tarjottavat tekstit lähetetään toimittajille Saaralle (sahenr (a) utu.fi) sekä Teemulle (mestari (a) posliinimestari.net). Ei palkkioita, ei voittoja. Lehti ilmestyy PDF-muodossa netissä sekä omakustanteisena paperiversiona Finnconissa 2012.

Lisätietoja URS-hankkeista: http://urs.fi/

---


STk:n tuunauspajat jatkuvat Tampereella

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat järjestää novellien tuunauskurssin 26.11.2011 Tampereella klo 11-17 (tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille). Kurssilla hiotaan osallistujien tekstejä kommenttien ja vertaistuen avulla. Pajan vetäjinä toimivat kirjailija Sari Peltoniemi ja sf/f-kriitikko Markku Soikkeli.

Osallistumismaksu on 10 euroa Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien jäseniltä ja 20 euroa muilta. Pajaan otetaan kahdeksan osallistujaa.

Samana iltana on mahdollisuus osallistua Kosmoskynä-lehden 100:n numeron kunniaksi järjestettävään juhlaan.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Saara Henriksson

sahenr (a) utu.fi

Thursday, October 13, 2011

ARVOSTELU Laura Gustafsson: Huorasatu

Huorasatu on taitavan kirjoittajan riskejä kaihtamaton esikoisromaani. Kirjan ideaa on vaikea selittää lyhyesti. Johanna Tukiaisen oloinen Afrodite seikkailee Suomessa, Thaimaassa ja manalassa. Milla ja Kalla törmäilevät vuokra- ja seksityön, rakkauden ja raskauden, raiskauksien ja eläinten hyväksikäytön maailmassa. Huorasatu ei saarnaa, se huutaa. Samalla se onnistuu olemaan hauska ja viihdyttävä. Huorasadun maailmasta ei puutu vähäpukeisia supersankarinaisia, railakasta juhlimista tai yliampuvia mustasukkaisuusdraamoja.

Olen kasvanut niin konservatiivisten tyttökirjojen parissa että minusta on virkistävää, kun samat tytöt sikailevat ja käyttäytyvät älyttömällä tavalla - niin, että kohellus on vapauttavaa eikä vain ahdistavaa. Seksiä kirjassa ei kuvata nimeksikään, populaarikulttuurin idioottimaisia asetelmia kyllä. Kun Milla tapaa ensimmäisen asiakkaansa prostituoituna, tämä osoittautuu Richard Gereksi, tietenkin. Gere puhuu Millalle "isällisen kujeilevasti mutta kuitenkin vakavamielisesti". Milla ei innostu yhtään ja hoitaisi mieluummin homman pois alta, vaikka mies tarjoutuu soittamaan pianoa ja hieromaan hartioita. Huorasatu pysyy tyylilajissaan alusta loppuun saakka. Realismin puolelle ei horjahdeta vahingossa.

Huorasatu ei ole ehkä ihan kaikille lukijoille. Huumorintajusta riippuu, onko kirja sikahauska vai pelkkää kohellusta. Huorasadussa on nostettu rohkeasti panoksia vielä sittenkin, kun jo valmiiksi menee aika lujaa. Dialogi on luontevaa, parhaimmillaan hersyvää. Ainoat tylsät kohdat ovat mustalle taustalle painetut välinäytökset ihmiskunnan historiasta, joista osa on toki osuvia mutta osa silkkaa täytettä.

Harvoin törmään kirjoihin, jotka ovat hauskoja ja kantaaottavia samalla kertaa. Huorasatu on raikas lisäys tähän pieneen joukkoon.

Laura Gustafsson: Huorasatu (Into Kustannus 2011)

Monday, October 10, 2011

Kirjallisuuden todellisuudesta

Hesari on mielipidepalstallaan nyt parin viikon ajan pyytänyt kirjoituksia siitä, miten nykykirjallisuus kuvaa arkea. Ovatko kirjailijamme ajan tasalla yhteiskunnan todellisuuden kuvaajina, kuka kirjailijamme on viime aikoina onnistunut parhaiten kuvaamaan tätä päivää? En viitsi aloittaa suomalaisesta vahvasta realismin perinteestä, jossa paras kirja kuvaa asiat juuri niin kuin ne ovat. Mitään turhaa lisäämättä, mitään tärkeää pois jättämättä.

Jos minä kuvaisin omaa arkeani, kirjoittaisin naisesta, joka kököttää kerrostaloasunnossa tietokoneen ääressä ja juo välillä teetä. Kukaan ei pitkällä tikulla koskisi tähän tylsään, banaaliin kirjaan. Onneksi en kirjoita omasta elämästäni, herra paratkoon, vaan keksin henkilöitä ja tapahtumia omasta päästäni. Käytän mielikuvitustani, sehän on meille syystä suotu.

Suomalainen arki perustuu itsepetokselle ja suuruudenhullulle fantasialle, jonka mukaan meidän jälkeemme tulee vedenpaisumus - mitä väliä? Elämme kuplassa, jossa luonnonvarat riittävät loputtomiin ja perheeseen voidaan hankkia vielä neljäskin auto, juuri täysi-ikäiseksi ehtineelle teinille. Jossa eläinten tehotuotanto on siivottu näkymättömiin, jotta lihansyöjille ei tulisi paha mieli. Itserakkaassa kuvitelmassa, jonka mukaan maailman köyhyys on köyhien oma vika eikä "meillä" ole mitään osuutta siihen. Jonkun muun ongelma. Joku muu poimii kadulta meidän pudottamamme roskat.

Kirjan maailma voi olla tosi ja tunnistettava, vaikka se ei sijoittuisi tähän todellisuuteen. Todempi, tunnistettavampi. Mieluummin nielen lavuaarin hajulukon sisällön kuin kuvaan keskiluokkaisen lapsiperheiden tyhjänpäiväistä arkea. Koko kirjoittamisen idea on minulle siinä, että luon oman todellisuuteni. Tutkin niitä asioita tästä yhteisestä maailmasta, jotka itse koen tärkeäksi. Sillä ei ole realismin kanssa mitään tekemistä, eikä fantasian. Ei sellainen kirja kuvaa todenmukaisesti arkea, tunteita tai ajatuksia ehkä, mutta ei arkea.

Voihan sanoa, että on sitä muutakin kuin keskiluokka. En silti matkusta bussissa Hervantaan Ahvenisjärven pusikkoihin istumaan ja juomaan kaljaa sormet kohmeessa lapsensa päiväkotiin raahanneiden pitkäaikaistyöttömien kanssa ja kirjoita sitten heidän elämästään. Ajatuskin tällaisesta tekopyhästä eleestä vituttaa. "Kirjailija jalkautuu kansan pariin." Sitten kirjailija menee kotiin ja avaa MacBookin ja juo puolison keittämän Parisienne-kahvin lämmitetyn maidon kanssa ja kuvaa suomalaista arkea niin raadollisesti että.

En tiedä mistä tämäkin vuodastus vaiheeksi tuli, ärsyttää vain. Ja Hesari on paskalehti mutta luen sitä silti kun vaihtoehtoakaan ei ole, paitsi vielä paskempi Aamulehti. Voisin heittää kysymyksen takaisin, onko Hesari onnistunut kuvaamaan suomalaisen yhteiskunnan arkea ja todellisuutta viime aikoina? Jos suomalainen arki olisi yhtä kuin Hesari-todellisuus, tässä maassa ei olisi elämää Helsingin ulkopuolella, pari pikkupaikkakuntaa ympärillä ja loput eksoottista tundraa.

Ehkä jokainen valitsee oman todellisuutensa.

Wednesday, September 21, 2011

Turussa ihan yhtenään

Graduseminaari on vierähtänyt käyntiin ja sen myötä reissaan Turussa lähes viikottain. Seminaarin lisäksi Turussa on lähiaikoina muitakin attraktioita: nimittäin Turun kansainväliset kirjamessut 30.9.-2.10. Lauantaina messuille vetää etenkin Valasiltapäivä asiantuntijoineen (kokoushuoneessa 3) sekä Uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion tuottajaporukka (scifiseurojen osastolla). Itse olen ohjelmassa lauantaina Pinella-lavalla klo 12.40 Laura Gustafssonin kanssa haastateltavana sekä Turun Kirjakahvilan osastolla lukemassa otteita Moby Dollista klo 14.

Myös Turun Kirjakahvilan esikoiskirjalukupiiri kokoontuu 4.10. klo 18. Luennassa on juurikin allekirjoittaneen Moby Doll. Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Turun Kirjakahvila sijaitsee osoitteessa Vanha suurtori 3 eli Brinkkalan sisäpihalla.

Mutta ennen kaikkia mukavia kirjallisia kohtaamisia ohjelmassa on tentti, syventävien opintojen viimeinen sellainen. Monta sataa sivua vielä luettavana...

Friday, September 16, 2011

Voiko kirjallisuudella muuttaa maailmaa?

Michael Svanwickilta kerran kysyttiin seuraavaa: jos pystyisimme kehittämään tekoälyn, joka tekisi meistä parempia ihmisiä (pystyvämpiä, laaja-alaisempia, fiksumpia), pitäisikö sellainen teknologia ottaa käyttöön vai olisiko se eettisesti väärin. Svanwick oli miettinyt hetken vastausta ja sanonut sitten: pitäisi ottaa käyttöön, ja meillä on se teknologia jo. Nimittäin kirjat.

Toisen todellisuuden scifissä ja fantasiassa voisi muotoilla vaikkapa näin: scifi käsittelee sitä mitä voisi olla esimerkiksi tulevaisuudessa, mutta ei (vielä) ole. Fantasia puolestaan voisi olla sitä mitä ei voi olla mutta olisi kiva jos olisi. Kirjallisuudessa voi kuvitella, millainen maailma voisi olla. Science fiction ja utopiakirjallisuus ovat hyviä esimerkkejä, mutta itse ajattelen asiaa henkilökohtaisemmin. Kirjailija poimii todellisuudesta esiin ja korostaa niitä asioita jotka ovat hänelle itselleen merkityksellisiä. Kirjat voivat antaa toivoa siitä, että on muitakin, jotka ajattelevat tällä tavalla. Tai sitten ne voivat avata uusia horisontteja: tätä en olisi osannut tulla ajatelleeksi.

Moby Dollissa tutkiskelen valaan todellisuutta. Valaat elävät monessa suhteessa ihmisten kanssa käänteisessä todellisuudess: ne ovat lämminverisiä, happea hengittäviä nisäkkäitä, jotka synnyttävät poikasensa hyytävän kylmään veteen. Ne pyytävät saalista tuhannen metrin syvyydessä oloissa joissa ihminen ei koskaan voisi elää. Olen Moby Dollissa myös halunnut tarkastella valaan ja ihmisen suhdetta. Mereen liittyvät aiheet viime aikoina olleet kirjallisuudessa pinnalla muutekin, mikä heijastaa myös tämänhetkistä ekologista huolta.

En tiedä yhtään kirjailijaa, joka kirjoittaisi ohjelmallisesti. Risto Isomäki tulee ehkä lähimmäs, mutta hän kirjoittaa vain siitä mikä on hänelle juuri sillä hetkellä kiinnostavinta. Isomäki on visionääri, tutkii visioiden mahdollisuuksia teksteissään. Hänen tuore Con rit -romaaninsa käsittelee merikäärmeen etsimistä. Poliittista ohjelmaa käytetympi keino scifissä ja esim. dekkarissa on tuoda epäkohtia esille. Johanna Sinisalon novelli Baby Doll esittää tilanteen, jossa hyvin nuorten tyttöjen ylierotisointi mainoskuvastossa johtaa järkyttäviin seurauksiin.

Ekologiset teemat tulevat nykykirjallisuuteen uudella tavalla myös henkilöhahmojen kautta. Downshiftaajat ja ekohipit ovat hyvin edustettuina nykykirjallisuudessa, kuten Alexandra Salmelan 27 eli Kuolema tekee taiteilijan - ja Niina Hakalahden Aavasaksa -romaaneissa. Aktivistit ovat kirjallisuudesssa usein karikatyyrimäisiä. Tämä kertoo siitä, että henkilöhahmoa on vaikea tehdä uskottavaksi pelkän ohjelman perusteella. Aktivisti päähenkilönä ei voisi olla täysin mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan eikä siksi pysyisi aktivistiroolissa, vaan hänestä tulee väistämättä muutakin.

Kun tapaan ihailemani kirjailijan, kysyn häneltä, mikä kirja pitäisi lukea, että tulisi paremmiksi ihmisiksi. Olen idealisti ja ihmiskuvaltani turhankin valoisa (ja plaa plaa) mutta jos joku, vaikkapa Peter Hoeg on pystynyt kirjoittamaan niin syvällisesti ihmistä ymmärtävän teoksen kuin Rajatapaukset niin toivoa vielä on.

Friday, September 9, 2011

Toinen todellisuus

Osallistun syyskuussa Otavan opiston Toinen todellisuus -verkkokurssille. Esitykseni otsikkona on toisen todellisuuden luominen, fantasia ja scifi. Alla lista kirjallisuudesta, joka tulee tai saattaa tulla esille omassa alustuksessani.

Risto Isomäki: Con rit
Johanna Sinisalo: Baby Doll. Novelli.
Peter Hoeg: Lumen taju
Herman Melville: Moby Dick
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Ursula LeGuin: Maailma, vihreä metsä
Joan Slonczewski: A Door into Ocean
Kim Stanley Robinson: Antarktika

Laitan alustuksestani muokatun version tänne blogiini vierailun jälkeen.

Tuesday, August 30, 2011

Rakkauskirje John Watsonille


Mietin Sherlock Holmesia vielä. Olen pari päivää pohtinut, onko Arthur Conan Doylen kahdesta luomuksesta tohtori Watson sittenkin merkittävämpi saavutus.

Epäsovinnainen, epäsosiaalinen Sherlock Holmes on täydellinen taiteilija. Hänellä ei ole isää eikä äitiä, jotka kummittelisivat hänen taustallaan. Hänellä ei ole puolisoa eikä lapsia, joista huolehtia. Hänellä on vuokraemäntä, joka siivoaa ja laittaa ruokaa, sekä tohtori Watson, joka on täydellinen taiteilijan kumppani. John Watson ei tuomitse Holmesin kokaiininkäyttöä, ei valita viulunsoitosta kolmelta aamuyöllä tai siitä, että seinään on ammuttu reikiä. Näemme Holmesin Watsonin kautta. Watson kirjaa Holmesin tekemisiä ja suhtautuu arvostavasti ja ihaillen kaikkeen, mitä tämä tekee. Watsonin katse ystäväänsä on aina rakastava ja hyväksyvä.

Ei haluaisi, että kukaan tosielämän taiteilija kaataisi kaiken tällaisen ystävän ja kumppanin niskaan. Sen sijaan haluaisin pystyä sisäistämään molemmat miehet itseeni. Haluaisin sekä Holmesin oikullisen nerouden että John Watsonin katseen, jonka kautta pystyisin antamaan arvon itselleni ja sitä kautta myös muille.

Useimmat tosielämän taiteilijat ja kirjoittajat eivät pysty elämään samanlaisessa kuplassa kuin fantasiahahmo-Holmes. Meillä on perhe ja ystävät, jotka haluvat ja tarvitsevat meiltä asioita. Meillä on huono omatunto tiskeistä, pölyisestä lattiasta ja komerossa lisääntyvistä turkiskuoriaisista. Suhtaudumme kriittisesti ja tuomitsevastikin omaan kirjoittamiseemme silloin kun se on pois muualta, perheen elättämisestä tai hoivaamisesta. Tai silloin kun omalla työllä ei yksinkertaisesti näyttäisi olevan arvoa. Kun teksti takkuaa tai on huonoa.

Sherlock Holmes on nero, mutta ankara. Hän ei suvaitse virheitä itseltään eikä muilta. Kun ahdistus iskee, tekisi hyvää, että selän takana istuisi joku John Watson, taputtaisi olalle ja sanoisi, että se on hyvä näin. Antaisi loputtomasti anteeksi. Sanoisi, että ansaitsemme yksityiset hetket sanojen ja kirjoittamisen parissa. Sellaisen äänen haluaisin kuvitella itselleni.

John Watson on Arthur Conan Doylen kahdesta hahmosta vielä ehkä fantastisempi, sanan molemmissa merkityksissä. Luulen, että Doylella oli paljon huolia ja että hän kehitti täydellisen taiteilijan tukijan lohduttamaan itseään ja muita. Lopulta Sherlock Holmes tarvitsi Watsonia enemmän kuin tämä tarvitsi Holmesia. Me kaikki tarvitsemme.

Kuva: John Watson (Martin Freeman) ja Sherlock Holmes (Benedict Cumberbatch), BBC:n Sherlock sarjasta.

Monday, August 29, 2011

Kirjallinen iltapäivä valaista ja ihmisistä lauantaina 3.9.


Tänne olen menossa:

3.9.2011 klo 13 Runokauppa Kattilassa (Hämeenpuisto 25, Tampere).
Saara Henriksson: Moby Doll (Into Kustannus)

Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan (WSOY)

Esikoiskirjailijat kertovat kohdatuista ja kuvitelluista olennoista sekä lukevat otteita
teoksistaan. 

Tervetuloa kaikki kirjallisuuden ja meren ystävät!

Saara Henriksson (s. 1981) on tamperelainen toimittaja. Hänen kehutussa
esikoisromaanissaan mies etsii naista ja nainen etsii valasta. Henrikssonilta on
aiemmin julkaistu useita novelleja lehdissä ja kokoelmissa. Hän on ollut
kiinnostunut valaista koko ikänsä.


Helsinkiläinen Silene Lehto sai hopeasijan vuoden 2009 J. H. Erkon
lyriikkakilpailussa. Hattulassa vuonna 1979 syntynyt Lehto kirjoittaa
esikoiskokoelmassaan varmaotteista uutta runoutta, jossa evoluutio tapahtuu
suihkuverhon takana ja taisteludelfiinin työnkuvassa.

Järjestää Runokauppa Kattila

Ilmoitus Aamulehden Tapahtumakalenterista

Monday, August 22, 2011

Kirjallista keskustelua ja sananvapausdebattia Kiasmassa

Tänne kaikki Taiteiden yönä 26.8.2011!

17.30
Heini Saraste ja Kalevi Rinne: REILUSTI SKITSO - Kalevi Rinteen elämä
Heini Sarastetta ja Kalevi Rinnettä jututtaa Soili Takkala (Into).
Rehellinen, kipeä ja runollisen kaunis kirja kertoo Rinteen
skitsofreniasta. Rinne on selvinnyt hengissä monesta itsemurhayrityksestä, eikä ole koskaan salaillut sairauttaan.

18.30
Saara Henriksson: MOBY DOLL
Mies etsi naista, nainen valasta. Keskustelua valaiden laulusta ja musiikista Henrikssonin esikoisromaanin pohjalta.

19
VIHAPUHE IHMISARVON RIISTÄJÄNÄ. Entä miten vihapuhe tunnistetaan?
Jarkko Tontti, Suomen PENin puheenjohtaja & Iida Simes, Vangittujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja, Suomen PEN

19.30–20.15
PITÄÄKÖ VIHAPUHETA PELÄTÄ?
Paneelin vetäjänä toimittaja Sanna Ukkola, debatissa:
Simon Elo, Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja
Jussi Jalonen, sotahistorioitsija
Jussi Förbom, vapaa toimittaja ja HALLAN VAARA -pamfletin kirjoittaja

20.15–21 Keskustelua kehitysavusta ja kehityksen mahdollisuudesta: Juhani Koponen, KEHITYSAPUKEISARIN VAATEKAAPILLA -pamfletin kokoaja, kehitysmaatutkimuksen professori
Mira Käkönen, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen Mekong-ryhmän tutkija
Teppo Eskelinen, KEHITYKSEN LOPPU -pamfletin kirjoittaja, tutkija-kolumnisti

Vapaa pääsy, tervetuloa! Järjestää Rosebud ja Into Kustannus.

Friday, August 12, 2011

Holmesin ja Watsonin jäljillä

Luin elokussa Jaakko Anhavan suomennoksena loput Sherlock Holmesin seikkailuista. Osan oli lukenut sukulaisten kesämökillä, kun aitasta löytyi kaksi osaa WSOY:n pehmeäkantisesta 40-luvun valikoimasta. Vaikka vanhahtavassa kielessä oli oma viehätyksensä, on uusi suomennos ehdottomasti paikallaan täsmällisyytensä vuoksi - kirjailijan lukemattomia huolimattomuusvirheitä esim. ajan ja nimien suhteen suomentajakaan ei pysty korjaamaan.

Olen yrittänyt Sherlock Holmesin seikkailujen lukemista pari kertaa aikaisemminkin. Lapsena tarinat tuntuivat etenevän liian hitaasti ja niissä esiintyvillä henkilöillä oli vaikuttimia, joita en ymmärtänyt. Lukiosta selvittyäni yritin samaa uudelleen alkuperäiskielellä, mutta silloin tuntui, että tarinat alkoivat toistaa itseään liian nopeasti.

Vaikka luin loput kertomukset vasta nyt, Sherlock Holmes on pitkään ollut suosikkihahmojani. Baskerville koira -romaani oli vaikuttavimpia kirjoja, joita olen lapsena lukenut. Mikään elokuva tai kertomus ei ole sen jälkeen tuntunut niin pelottavalta! En uskaltanut nukkua omassa huoneessani pitkään aikaan, vaan jouduin kiipeämään pikkusiskon parvisänkyyn saadakseni unta. Myös Baskervillen koirasta on Otavan Keskiyön kirjaston kautta ilmestynyt ajanmukainen Jaakko Kankaanpään suomennos 2008.

Gutenberg-projektin ansiosta on mahdollista lukea Sherlock Holmesia myös netin kautta. Pienoisromaani Study in Scarlet vie legendan alkulähteille ja paljastaa, miten tohtori Watson ja Sherlock Holmes päätyivät asumaan yhdessä. Ajankuva on viehättävää ja välillä ei-niin-viehättävää. Toinen pienoisromaani Sign of Four alkaa melko rajulla piikityskohtauksella, kun Watson seuraa voimattomana vierestä tylsistyneen salapoliisin huumeidenkäyttöä.

Tarinoiden päättelyketjut ja loppuratkaisut ovat nykylukijalle melko ennalta-arvattavia, joten mysteeri ratkaisemisen sijaan huomio kääntyy notkeaan proosaan, myöhäisen 1800-luvun Lontoon ja sen asukkaiden kuvaukseen sekä kahden päähenkilön suhteeseen. Tulkinnan, jonka mukaan Holmes ja Watson elävät pariskuntana voi ottaa vakavasti tai olla ottamatta. Sherlock Holmesin queer-luennoista enemmän täällä ja täällä. (Queer-tulkinnan ystävät muuten, tsekatkaapa Strand-lehdestä napattu kuvitus uuden laitoksen sivulla 1019.)

Tarinoiden vastustamaton melankolia toimii vielä uudella vuosituhannella ja legendasta syntyy jatkuvasti uusia versioita. Teoksen kustantama uusi laitos puolustaa ehdottomasti paikkaansa viime vuoden käännöskirjallisuudessa.

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes - kootut kertomukset (Teos)

Wednesday, August 10, 2011

Pentinkulman päivillä

Esikoiskirjailijoiden boot camp jätti parin päivän ylivireisen olotilan, johtuen ennen kaikkea aivojen liikakäytöstä. Vietimme kolme vuorokautta keskellä metsää Agatha Christien romaanista reväistyssä pienessä kartanossa. Mukana oli kolmetoista tämän kevään ja viime syksyn esikoiskirjailijaa, prosaisteja ja runoilijoita. Kouluttajina olivat Kukku Melkas, Tommi Parkko, Niina Repo ja Taija Tuominen. Saimme palautetta teoksistamme ja kuulimme luentoja ja alustuksia kouluttajilta ja vierailta mm. aiheista kirjailijan roolit, kritiikki, toimeentulo jne.

Minulle ohjelman puolesta ehkä hyödyllisintä olivat luennat ja paneelikeskustelut, esiintymistaitoni ovat ruostuneet jostakin paremmista päivistä joita ehkä oli. Kaikkein parasta oli kuitenkin seurata kollegoiden syvästi ammattimaista ja paneutunutta asennetta kirjailijan työhön, josta pyrin parhaani mukaan ottamaan opiksi ja onkeeni. Oli siellä myös sosiaalista ohjelmaa ja juhlimista.

Pentinkulman päivät tapahtumana teki minuun suuren vaikutuksen. Kansaa oli paljon liikkeellä ja kaikki oli huolellisesti järjestettyä. Kokemus oli minulle myös kurkistus vähän toisenlaiseen kulttuuriin kuin olen tottunut. Perjantai-illan Runolla linnassa -tapahtuma oli ensimmäinen maksullinen kirjallisuustapahtuma, jossa olen koskaan ollut. Sirkka Turkka ja Vilja-Tuulia Huotarinen olivat tapahtuman tähtiä, me tulokkaat luimme heidän jälkeensä kukin omista kirjoistamme. Sali oli tupaten täynnä ja ihmiset kuuntelivat herkeämättä! Olen kiitollinen järjestäjille ja kaikille osallistujille.

Seuraavan kerran olen keikalla Helsingin Kiasmassa Taiteiden yönä 26.8. Politiikkaa ja poleemiikkia -sarjassa.

Monday, August 1, 2011

Lisää kritiikkejä

Moby Dollista on ilmestynyt kesällä lisää kritiikkejä. Listaan alla mitä olen netistä löytänyt. Lisäksi ainakin Aamulehteen kirjan arvosteli Juhani Karila (Valas kiskoo lukijan ihmisyyden pohjamutiin 4.6.), Tähtivaeltajaan Jussi K. Niemelä ja Ydin-lehteen Eekku Aromaa. Turhamaisuuttani lainaan hieman Aamulehden kritiikkiä: "Henriksson ei tarvitse paljon tilaa asiansa sanomiseen. Alle kahdessasadassa sivussa hän punoo yhteen ihmisen ja luonnon mystisellä umpisolmulla, jota lukija alkaa selvittää ilolla. Työ ei tunnu raskaalta, sillä juoni on simppeli ja dialogi ilmavaa...Moby Doll on näppärä kuin etydi, mutta viisas kuin sinfonia."

Myös Turun Sanomissa (28.6.) Kaisa Kurikka ystävällisesti kehuu: "Moby Doll on monella tavalla harvinaisen hieno esikoisromaani, joka myös poikkeaa virkistävästi esikoisteosten yleistettävistä piirteistä(...) Moby Doll on melkein enemmän valaan tarina kuin kertomus Jennystä. Juuri siksi teos viehättää, ajoittain lumoaa."

Kirjavinkit
Lainatäti
Skenet
Erjan lukupäiväkirja
Eating Muffins in an Agitated Manner
Maailman Kuvalehti

Kritiikkejä on ilmestynyt niin paljon, että olen hieman pyörällä päästäni. Vieläkin niiden lukeminen on vatsaakääntävän jännittävää, vaikka kirjan ilmestymisestä on jo monta kuukautta (neljä kuukautta, jos tarkkoja ollaan). En niitä osaa enkä toki haluakaan pitä mielessä kun kirjoitan uutta tekstiä. Hyvistä kritiikeistä voi ottaa valokopioita ja liittää apurahahakemukseen, vuodattaa muutaman kyynelen hakemustekstissä, jos jokin taho vaikka muistaisi tai haluaisi kannustaa.

Miellyttävä ja sivistynyt Elias Krohn haastatteli myös Kansan Uutisiin. Haastattelun alun voi lukea täällä.

Aiempi kritiikkipostaus on täällä.

Monday, July 4, 2011

Kohti Finnconia 15.-17.7.

Finncon-Animeconin 2011 ohjelma on julkaistu. Haastattelen perjantaina klo 14 conin ulkomaisia kunniavieraita Nalo Hopkinsonia ja Richard Morgania sekä esittelen suomalaista sf/f-kirjoittajakenttää yhdessä helsinkiläisen Tuomas Salorannan kanssa. Finncon-viikonloppuna tuttuja paneeleja näkyy olevan vähänlaisesti, mutta erilaisia palkintoja ja julkistuksia on ennätysmäärä. Tänä vuonna en ole osallistunut kirjoituskilpailuihin, mutta olen jakamassa yhtä: Nova-kirjoituskilpailun palkintoa perjantaina klo 16.

Sain myös tilaisuuden pitää reading-tilaisuuden Finnconin päätapahtumapaikalla Turun Kauppakorkeakoululla lauantaina klo 16. Lavalle kiipeää kanssani oululainen kauhunovellisti Heikki Nevala. Conin aikana minut voi löytää Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien esittelypöydän takaa sekä sunnuntaina seuran miitistä klo 13. Puoliso on puolestaan järjestämässä tapaamista uuden scifiin ja fantasiaan keskittyvän verkkolehden tiimoilta. Tervetuloa paikalle kaikki kiinnostuneet!

Friday, May 27, 2011

Festaamassa I

Käväisin Helsingin Rautatientorilla Kirjan ja ruusun päivän tapahtumassa haastateltavana kollegojen Pia Pesosen ja Kati Saurulan kanssa. Esiteltävien esikoiskirjojen teemat olivat mukavan erilaisia, oman valaani lisäksi teokset käsittelivät Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta ja Kekkosen ajan Lappia. Haastattelija Iida Simes kuvasi Moby Dollia maagiseksi tai mystiseksi ja kysyi, jatkanko seuraavassa samoilla linjoilla. Vastasin, että en osaa sanoa. Siskoni vauvansa kanssa, toinen sisko ja äiti olivat kuuntelemassa, mukava setti muuta yleisöä oli myös, samoin välihuutoja esittänyt heppu joka luuli olevansa Leijona-juhlissa. Perusmeininki.

Kävin myös kaksissa julkkareissa, Leo Straniuksen ja Tom Henrikssonin Ekopop-kirjan julkistamisessa sekä Risto Isomäen pamfletin Ydinvoima Fukushiman jälkeen -julkistamisessa. Ekopop-kirjassa Tom Henriksson (ei sukua) etsii tietä ekologiseen elämään, mentorinaan Luonto-Liiton pääsihteerinä toimiva Stranius. Tunnen Leon Maan ystävät -ajoilta ja on hienoa nähdä, miten hän pystyy nykyisessä työssään ja muutenkin toimimaan innostuneiden nuorten esimerkkinä ja heidän kanssaan yhteistyössä.

Ydinvoima Fukushiman jälkeen puolestaan on tekijänsä Risto Isomäen mukaan ehkä tärkein teksti, minkä hän on kirjoittanut. Tarinan mukaan Jaana (Intolta, myös oma kustantajani) oli kysynyt häneltä, voisiko hän kirjoittaa jotakin Fukushiman ydinvoimaonnettomuudesta vielä tänä keväänä julkaistavaksi. Isomäki oli sanonut, että olkoon menneeksi, mutta pamfletin numeroksi täytyy tulla 42. Näin tehtiin, vaikka pari numeroa oli vielä julkaisematta välistä. Isomäen mukaan nykyiseen ydinvoimainnostukseen saatetaan tulevaisuudessa suhtautua samankaltaisena mustana huumorina kuin Douglas Adamsin kirjoissa, joissa elämän tarkoitus = 42 -vitsi esiintyy. Molemmista kirjoista enemmän, jahka ehdin ne lukea.

Huomenna uudelleen kohti Helsinkiä ja Maailma kylässä -festareita.

Thursday, May 19, 2011

Samaan aikaan toisaalla II

Moby Dollista on ilmestynyt mukavasti arvosteluja. Linkitän tänne ne, jotka olen löytänyt. Saa ilmiantaa kommenttilaatikossa jos on löytänyt arvostelun, joka puuttuu listasta. Mukavaa olisi myös, jos kirjabloggaajat innoistuisivat arvostelemaan ja linkittämään tänne. Kritiikit ovat olleet hyvin monipuolisia, erityisen hyödyllistä on ollut huomata, että yksi kriitikko on saattanut moittia samasta asiasta kuin toinen on ylistänyt.

Helsingin Sanomien arvostelu
Ilkan arvostelu
Voiman arvostelu
Keskisuomalaisen arvostelu
Kiiltomadon arvostelu
Ylioppilaslehdestä 8/2011 löytyy myös arvio sivulta 21 (linkki digilehteen).
Sateenkaarenmaalarin arvio

Miellyttävä ja sivistynyt Jeff Vandermeer haastatteli sähköpostitse blogissaan Ecstatic Days. Haastattelu on täällä. VanderMeer kehuu kantta ja konseptia, kun ei muuta voi (monista taidoistaan huolimatta Jeff VanderMeer ei osaa vielä lukea suomea). Kansi ja taitto todellakin ansaitsevat kaiken mahdollisen suitsutuksen. Sama kirjailija teki myös kaksiosaisen, hienon esittelyn suomalaisesta spekulatiivisesta fiktiosta amazon.comin Omnivoracious-kirjablogiin. Olen hyvässä seurassa!

Olen viettänyt kolme päivää flunssassa kotona ja muokannut isoja osuuksia uudesta romaanista kohti lopullista versiota. Nuha on tässä tapauksessa auttanut keskittymään yhteen asiaan, harmaa sumu aistien ja maailman välissä vähentää tehokkaasti ylimääräisten ärsykkeiden määrää. Tänään poistuin asunnosta sen verran, että kävin lounaalla miellyttävän ja sivistyneen puolisoni kanssa. Seuraavaksi horisontissa siintävät Kirjan ja ruusun päivän tapahtuma, jossa kiipeän esikoiskirjailijaseurassa lavalle klo 15.30 sekä Maailman kirjat -tapahtuma, jossa olen Jani Saxellin haastateltavana klo 18.40.

Friday, May 13, 2011

Suuri valaskilpailu ratkesi!

Blogin valaskilpailu on nyt saatu päätökseen. Parhaiden perustelujen valitseminen oli totinen ja vaikea työ, niin hyviä perusteluita saitte aikaiseksi. Voittajaksi selvisi kuitenkin nimimerkki Minttu vastaansanomattomalla argumentoinnillaan:

"Grönlanninvalasnaaras, koska sillä on kova pää. Se hakkaa päällään hengitysreiän jäähän, alapuolelta. Se on 20-metrinen. Sille ei käydä."

Arvonta suosi Khuurea ja Mustarastasta. Laittakaapa osoitettanne tiedoksi sahenr(a)utu.fi, niin saatte kirjapostia. Kiitos kaikille osallistuneille!

Monday, May 9, 2011

Tosikon kirjallisuusblogi

Kiitokset viikonloppuna ilmestyneelle Hesarin Kuukausliitteelle, joka Kirjallisuuden kentällä -jutullaan poistaa viimeisetkin rippeet siitä uskosta, että itse kirja olisi kiinnostava, ei kirjailija tai hänen brändinsä. Jutussa on sijoitettu kotimaiset kirjailijat jalkapallokentälle eri pelipaikoille. Saamme lukea, että kärjet Oksanen ja Rimminen ovat hankalia, pitelemättömiä ja maalinahneita. Fagerholm puolestaan on yllättävä nousija, joka panee itsensä likoon.

Idealismista on vain haittaa, jos ei halua pahoittaa mieltään. Kiitokset myös siitä, että graafisen tiivistyksen jälkeen itse kirjoja ei tarvitse enää lukea ymmärtääkseen niiden paikkaa tai hahmottaakseen niiden merkitystä, se olisikin liian vaivalloista.

Ymmärrän vertauksen viihdearvon, mutta mitä ihmeen iloa tällaisesta jutusta on lukijoille, suomalaisesta kirjallisuudesta puhumattakaan? Lukuunottamatta sitä, että jutussa tiivistyy ajan suhtautuminen kirjallisuuteen yleensä. Suomen kirjallisuuden All Stars listaa klassikot, mutta kertooko Minna Canthin tuotannosta mitään järkevää se, että kirjailijaa kuvataan "väkivahvaksi"? Ei kerro. Samanlaisia ympäripyöreitä tiivistyksiä voi lukea kustantajien Vuoden kirjat -luettelosta, kolmen sanan kuvauksia kirjoista. Paitsi, että nyt kolmeen sanaan ei tiivistetä kirjaa vaan itse kirjailija.

Tyhjänpäiväisen jalkapallojutun sijasta valtakunnan ykköslehden sivuilla voisi käsitellä vaikkapa sitä, miten nuortenkirjoissa luodaan jatkuvasti uusia ja outoja maailmoja perinteisen koululaiskirjallisuuden lisäksi. Nuortenkirjallisuus tuntuu kiinnostavan lehdistöä vähemmän, vaikka tekijät olisivat kuinka hyviä ja lukijoitakin riittää. Tai sitä, miten runouden kirjoittamisen (tai julkaisemisen) käy, kun kirjallisuus toimii yhä enemmän julkisuuden ehdoilla ja valokeilaan pääsevät lähinnä prosaistit. Mikko Rimminen ja Kari Hotakainen aloittivat runoilijoina, mutta Hesarin jutussa ei kentälle päästetty pelaamaan yhtään julkaisevaa lyyrikkoa.

Samassa lehdessä on pitkä, koskettava juttu Arto Paasilinnasta. Se kuitenkin käsittelee Paasilinnaa henkilönä: hänen perhettään, mökkiään, terveydentilaansa ja uraansa.

Olen tosikko ja nyrpistän tällaiselle "jos suomalainen kirjallisuus olisi jalkapallojoukkue" -jutulle. Ja omaan blogiini ryhdyn kirjoittamaan pelkkiä tylsiä ja vakavia juttuja hyvästä kirjallisuudesta.

Sunday, May 1, 2011

Samaan aikaan toisaalla

Kirjoitin pitkästä aikaa Särö-lehden blogiin, tällä kertaa Guerrilla Girls -aktivistiryhmästä ja taiteen rahoituksesta. Käykääpä lukemassa!

Saturday, April 30, 2011

Toisen kirjan kirjoittamisesta

Lainaus lempikirjailijaltani Marguerite Durasilta:

"Kun kirjailija kirjoittaa sen vierestä, mikä alun perin oli tarkoitus, hän pilaa kirjoituksen. Sitten hän hyväksyy tämän: pilattu kirjoitus vie kohti toista kirjaa, kohti saman kirjan toista mahdollisuutta." (Marguerite Duras: Kirjoitan)

Työskentelen kohti sen kirjan ideaa joka minulla on mielessäni. Sitten se loppuu, kirja irtautuu tekijästään ja paljastuu omaksi olennokseen. Durasin mukaan valmiissa kirjassa ei tapahdu enää mitään. Tulee julkaiseminen ja vastaanotto, mutta ne ovat eri asia kuin kirjoittaminen, itse asiassa ne ovat kirjoittamisen vastakohta.

Kritiikkejä ei voi lukea kiitoksen toivossa, koska se vie kirjoittamisen koko mielekkyyden. Kirjoitan toista kirjaa, ja mieluummin kuin sanomalehtiä, luen mahdollisimman hyvää kirjallisuutta (kuten nyt Durasta uudelleen). Se on myös suojautumismekanismi, muistutus siitä että kirja on kirjallisuudessa pysyvintä. Kirja on se mikä jää jäljelle, jos on jäädäkseen.

Toisen kirjan idea on kiteytynyt hyvin mielessäni, mutta ilmiasu ei muistuta sitä vielä kovin paljon. Olen suunnilleen sivulla 87, työtä on vielä niin paljon että pidemmälle ei tee mieli ajatella, vasta sitten kun valmis sivumäärä ylittää tietyn pisteen. Aiemmasta kokemuksesta olen huomannut, että juuri siinä 80 sivun kohdalla kirjoittaminen muuttuu tervanjuonniksi ja uuvuttavaksi. Sitä hilaa pikkuhiljaa eteenpäin, kunnes sen saa sysättyä sen suunnilleen 120 sivun ylitse, jossa alkaa loppukiri (tai 150 tai 200, mikä sivumäärä se itse kullekin on, minä kirjoitan lyhyitä kirjoja).

Olen tällä viikolla kirjoittanut iltaisin aika myöhään, lyhyitä aikoja kerrallaan. Se tuntuu sopivan nyt, kun illatkin ovat valoisia. Moby Dollia esittelen seuraavan kerran Helsingissä 24. ja 28. toukokuuta.

PS. Ai niin, muistakaa blogin kilpailu!

Friday, April 22, 2011

Ensimmäinen arvostelu Moby Dollista

Lapsonen herätti pitkäperjantaiaamuna luonnottoman aikaisin, mutta ainakin päivän lehden postiluukun alta kalastanut puoliso pääsi tuomaan uutiset suoraan sänkyyn. Moby Dollista ilmestyi ihkaensimmäinen arvostelu päivän Hesarissa, kynän varressa Antti Majander. Arvostelu löytyy täältä:

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Merten+musikaaliset+jättiläiset+laulavat+toivonsäveliä/HS20110422SI1KU0237s

Kaikki itselleni tekemäni lupaukset olen jo rikkonut, myös sen, että en menisi kirjakauppaan vakoilemaan, onko Moby Doll hyvällä paikalla (tai myynnissä ylipäätään. Oli se, molempia, haa!). Rikon siis vielä tämänkin ja siteeraan arvostelua:

"Saara Henriksson kirjoittaa konkreettisen tämänpuoleisesti - vaikka ei arastelekaan sukeltaa myös valaan vatsaan ja tajuntaan. Ei se hoopoa ole, kumma kyllä, vaan oudon hienoa...Henriksson kutoo kiehtovasti yhteen tietoa ja mystiikkaa merten musikaalisista jättiläisistä."

Itselleni jäi sellainen kuva, että kriitikko on ollut ristiriitaisissa fiiliksissä laskettuaan kirjan kädestään. Se on hyvä, mieluummin totean yrittäneeni jotain reilusti uutta ja kummallista kuin pysytelleeni turvallisilla kotivesillä. Ylipäätään olen iloinen, että kirjani on huomattu ja siitä on löytynyt sanottavaa.

Kohta lähtee juna Kuopioon. Hauskaa pääsiäistä!

Thursday, April 21, 2011

Kilpailu: voita Moby Doll (ja muita kuulumisia)

Moby Doll on siis saapunut kirjakauppohin, sekä hyvinvarustettuihin perinteisiin kauppoihin että verkosta tilattavaksi. Blogin lukijoiden iloksi järjestän sen kunniaksi Margaret Pennyn Suuren valaskilpailun! Varastin idean suoraan Sokeripala-blogista.

Kilpailukysymys kuuluu:

Mikä on paras valas ja miksi?

Vastaukset blogin kommenttilaatikkoon. Vastausaikaa on 12.5. saakka. Parhaat perustelut palkitaan Moby Doll -kirjalla! Lisäksi kaksi kirjaa arvotaan vastanneiden kesken. Voittaja (oikeammin nimimerkki) julkaistaan täällä blogissa, kyselen osoitetta sitten. Kilpailun sponsorina toimii Into Kustannus.

Huom! Blogissa on kommenttien tarkastus päällä, joten voi kestää vähän aikaa, ennen kuin vastauksesi näkyy.

Sitten ihan muuta: Osallistuin viime viikolla Ann ja Jeff VanderMeerin kiintoisaan workshopiin täällä Tampereella. Yhdysvaltalainen kirjailija/toimittajapari kiersi Suomea viikon verran tapaamassa sekä kouluttamassa täkäläisiä kirjoittajia. Suomalaisen sf-f-fandomin ihmeellisyyksiin kuuluu, että isoja ulkomaisia nimiä saadaan tänne tämän tästä ilmaiseksi esiintymään ja jakamaan viisautta. Jeff VanderMeer on kirjoittanut mm. Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin, Ann on puolestaan Weird Tales -lehden päätoimittaja.

Osa työpajasta meni minulta ohitse lapsenhoito-ongelmien vuoksi, mutta onnistuin nappaamaan muutaman vinkin minäkin. Aika itsestään selviä juttuja loppujen lopuksi, mutta ne tajuaa paremmin kun joku sanoo ne ääneen. On löydettävä aikaa oman kirjoittamisen lisäksi toisten kirjailijoiden tuotannon lukemiseen. Jos kirjoittaa vähän outoa genreä tai muuten kummallista kirjallisuutta, joutuu tekemään enemmän työtä yleisön löytämiseksi.

Ann VanderMeer puhui tavoitteiden merkityksestä ammattikirjoittajalle. Tavoitteiden on oltava yksilöityjä (ei epämääräisiä kuten "haluaisin kirjoittaa romaaneja"), mitattavissa olevia (esim. kirjoitan näin-ja-näin monta novellia vuoden aikana), mahdollisia ja realistisia (ei niin, että "vuoden loppuun mennessä kirjoitan romaanin joka voittaa Nobel-palkinnon") sekä aikataulutettuja. Romaanin valmistuminen on todennäköisempää, kun sille on asettanut jonkin aikarajan. Välillä on hyvä tehdä myös välitarkastuksia.

Friday, April 15, 2011

Kohti Helsinkiä ja Tähtivaeltaja-päivää!

Huomenna kannattaa varautua hirmuiseen rymistykseen, kun Tähtivaeltaja-päivä saapuu pääkaupunkiin. Itse esiinnyn tapahtumassa paneelikeskustelussa klo 13.15 otsikolla Reaalifantasiaa vai dystopiaa? Kotimainen spekulatiivinen fiktio nyt. Keskustelussa pohditaan, millaista on suomalainen tieteis- ja fantasiakirjallisuus vuonna 2011. Paikalla Vesa Sisättö (pj), Saara Henriksson, Tuomas Saloranta, Tiina Raevaara ja Petri Salin. Luvassa tiukkaa ajatustenvaihtoa, kannattaa tulla kuuntelemaan ja väittämään vastaan!

Tapahtuman kunniavieraat Jeff ja Ann VanderMeerin ehdinkin tavata jo toissapäivänä heidän Suomen-kiertueensa Tampereen pysäkillä. Työpaja poiki useita ajatuksia, niistä lisää myöhemmin.

TÄHTIVAELTAJA-PÄIVÄ 2011

Kunniavieraina
Ann ja Jeff VanderMeer

Lauantai 16. huhtikuuta 2011
Kello 12.00–02.00.
Ilmainen sisäänpääsy, K18

Ravintola Pohjanhovi-sali
Domus Academica, Hietaniemenkatu 14 B

Kaksitoista tuntia scifiä ja fantasiaa, viihdettä ja asiaa!

Tuesday, April 12, 2011

Ihmissuhteita ja kasvua zombien mielentilassa

Julkkarit ovat onnellisesti ohi, kiitos kaikille osallistuneille! Helsingin-vierailua onkin seurannut pitkittynyt flunssa, jonka seurauksena olen kerrankin ehtinyt lukea. Seija Vilénin Mangopuun alla on käymässä kauttani kaverilta kaverille, luin sen yhdessä päivässä, hyytävä ja kiinnostava tarina uskonlahkoon nuorena liittyvästä naisesta. Ennen kaikkea sitä lukiessa tuli kuitenkin nälkä, niin elävästi kirjassa kuvataan hindulaista ruokakulttuuria, tuoksut miltei tuntee lukiessaan. Ruoka on sallittu aistinautinto seksistä pidättäytyville bhaktoille, siksi se ehkä onkin niin tärkeää.

Luin myös loppuun Eve Hietaniemen Yösyötön. Kirjassa mies jää yksin pikkuvauvan kanssa, kun äiti sekoaa ja lähtee lätkimään. Sain sen kesällä Annelta mutta jätin kesken, romaani palautti hyvin mieleen miten avuttomaksi sitä voi tuntea itsensä vastasyntyneen kanssa. Kirja sisältää myös pari ihan osuvaa piikkiä naisten suuntaan: puistomammat valittelevat lastenhoidon raskautta ja miesten itsekkyyttä, mutta lastaan hoitavaa isää he pitävät kuitenkin vähän liian pehmona. Yösyöttö on hyvinkirjoitettu lukuromaani ja erityisesti eri puistoäitien kuvaukset olivat hauskoja, mutta mikään syvällinen kokemus se ei ole. Ja eikös vain tässäkin kirjassa yhdessä kohdassa ollut henkilöllä nimi väärin. Aijai.

(Jatkoa: Lapsen yskän vuoksi valvotun yön jälkeen luin uudelleen myös Laura Honkasalon Tyttökerhon. Käsittämättömän tyhjänpäiväisiä ihmisiä, joista kerrotaan jankkaavaan, tyhjänpäiväiseen tyyliin. Edes minun kaverini eivät ole maailmankuvaltaan noin lapsellisia, ja ne sentään haluavat melkein kaikki kirjailijaksi. Ihmissuhteista lukeminen on kuitenkin parasta sisältöä näille zombiepäiville.)

Wednesday, March 30, 2011

Moby Doll tuli painosta!

Kustantaja soittaa: "Arvaa, kenen kirjaa pitelen juuri kädessäni?"
Moby Doll on siis rantautunut Suomenlahden pohjoispuolelle. Kuinka nopeasti voi posti kulkea parhaimmillaan Helsingistä Tampereelle? En millään jaksa odottaa! En sitten millään!

Kirja julkistetaan virallisesti viikon kuluttua 6.4. Rosebudin Kiasma-kirjakaupassa (Mannerheiminaukio 2). Siellä on julkistamis- ja keskustelutilaisuus klo 16-17. Sinne ovat tervetulleita kaikki kirjallisuuden ja kirjallisten eläinten ystävät, siis ihan kaikki!

Muita kuulumisia: painun viikonlopuksi kirjoittajaleirille Savon sydämeen. Katsotaan sitten, mitä sieltä tulee ulos. Työn alla on vanha sepustus jota olen nyt alkanut raapustaa uusiksi, sana ja lause kerrallaan. Kevätaurinko selvästi piristää, eilen kirjoitin pitkästä aikaa seminaarimatkallani junassa ja bussissa.

Lauantaina 16.4. olen Tähtivaeltajapäivien paneelissa klo 13.15 keskustelemassa aiheesta Suomalainen spekulatiivinen fiktio nyt. Samoin lauantaina 28.5. heilun Maailman kirjat -tapahtumassa lavalla haastateltavana siinä klo 18 jälkeen. Molemmat tapahtumat ovat Helsingissä, niistä lisää myöhemmin.

Kirjoittaja, hanki elämä! Työpaja ja keskustelutilaisuus Metsossa 13.4. Tampereella

Keskustelutilaisuus Jeff ja Ann VanderMeerin kanssa

Suoraa puhetta kustannusmaailmasta yhdysvaltalaiselta kirjailija-toimittajapariskunnalta! Jeff ja Ann ovat luvanneet vastata kaikenlaisiin yleisiin ja erityisiin kysymyksiin kirjoittamisesta, julkaisemisesta sekä kirjoittajana elämisestä. Molemmat ovat olleet tekemisissä kustannusmaailman kanssa yli kaksikymmentä vuotta ja seuranneet sanan työtä sekä kirjan taivalta kaikista mahdollisista näkökulmista - ensisijaisesti tietenkin kirjailijan ja toimittajan perspektiivistä. Mahdollisuus saada henkilökohtaista konsultaatiota epämuodollisessa ja hauskassa hengessä!

Tilaisuus on englanniksi.

Keskiviikkona 13.4.2011 klo 15.30-18 pääkirjastotalo Metsossa (luentosali 2)

Puolisitovat ilmoittautumiset ja lisätietoja:

Marianna Leikomaa
marianna.leikomaa at gmail.com

FILI on tukenut Ann ja Jeff VanderMeerin Suomen vierailua.

Wednesday, March 23, 2011

Ateljeekritiikistä lauantaina 26.3. Tampereella

Tieteis- ja fantasiakirjoittamisen lauantai
26.3.2011 klo 12.30-16
Pispalan kirjastotalolla Tampereella

Klo 12.30 – Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat esittäytyvät.

Klo 13. Ateljeekritiikki – mitä se on ja keneltä sitä saa? Kirjailija Anne Leinonen alustaa aiheesta. Tiukkaa kirjoittamisasiaa lajityypeistä riippumatta. Vapaata keskustelua kirjoittajia askarruttavista aiheista.

Klo 15. Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajien kevätkokous

Lisäksi mahdollisuus tutustua mittavaan scifi- ja fantasiakirjallisuuden
myyntinäyttelyyn ”Kadonnut planeetta”. Esillä noin tuhat kirjaa klassikoista nykykirjallisuuteen.

Pispalan kirjastotalo (Tahmelankatu 14)
p. 03 223 9654
ma-pe 14-20 la 12-17
Scifi- ja fantasiakirjallisuuden myyntinäyttely Kadonnut Planeetta 12.3.-31.3.
Paras yhteys Tkl bussi 21

Tervetuloa!

Järjestäjät: Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, Pispalan kirjastotalo

Sunday, March 13, 2011

Sanan työ - Bruce Holland Rogers

Usein parhaat neuvot tulevat ihmisiltä, jotka ovat itse joskus tarvinneet apua. Bruce Holland Rogers tarjoaa kättä pidempää meille, joiden on vaikea keskittyä. Kirjassaan Word Work. Surviving and Thriving as a Writer yhdysvaltalainen kirjailija kertoo omiin kokemuksiinsa nojaten, miten päästään alkuun ja edetään askel askeleelta. Rogers itse kertoo olevansa ADD-persoonallisuustyyppiä. Hän käsittelee sen mukanaan tuomia haasteita - sekä myös etuja - kirjoittamisen kannalta.

Rogersin metodin paras puoli on sen armollinen asenne. Jos tuntuu mahdottomalta päästä alkuun, hän kehottaa istumaan alas ja kirjoittamaan, vaikka vain vartin. Mihin tahansa pystyy keskittymään vartin verran. Usein käy niin, että kun kerran on päässyt alkuun, kirjoittajaa ei pysäytä mikään.

Kirjan testit on koottu kirjoittamista käsittelevistä kolumneista. Ote on maanläheinen ja helposti samastuttava. Rogers kirjoittaa hienosti kirjoittamisen merkityksestä tekijälle sekä kirjoittamista koskevista valinnoista. Itse olen saanut käytännön vinkkejä ja apua erityisesti kirjan neljännestä ja kuudennesta osiosta, joissa käsitellään kirjoittamista ihmissuhteiden sekä kirjoittajan lähiympäristön kannalta, mukaanlukien kirjoittajapiirejä ja -kursseja.

Olen kärsimätön luonne. Minusta kaikkein vaikein läksy kirjoittamisessa on ollut sen hyväksyminen, miten kauan tietyt prosessit kestävät. En voi nopeuttaa tarinan valmistumista paperille siinä muodossa kuin haluan, tekstin oman äänen muodostuminen ottaa oman aikansa. Rogersin mukaan tärkeitä on tunnistaa, millainen työtapa toimii kunkin tekstin kohdalla, sen lisäksi että tunnistaa oman ominaislaatunsa kirjoittajana: posessi, joka väistämättä on aika hidas.

Rogers on kirjoittanut mm. romaanin Thirteen Ways to Water sekä lyhytnovellikokoelman Keyhole Opera. Hän on myös innostava opettaja, joka on vieraillut myös Suomessa Jyväskylän yliopistossa sekä Oriveden opistolla.

Thursday, March 10, 2011

Aiheeton

Kirjoitan, jännitän kirjoittaessani hartioita niin että veri lakkaa kiertämästä sormiin. Lämmittelen niitä hanan alla kuumassa vedessä. Viikko sitten otin esiin vanhan käsikirjoituksen, jonka olen lähettänyt aikoinaan kustantajalle ja saanut sen bumerangina takasin. Luin ensimmäiset kaksi sivua ja ajattelin, että saan tästä vielä jotakin. Aloitin käsittelyn ensimmäisestä luvusta ja totesin kolmannella sivulla, että tästä ei tule mitään. Jotta saisin ilmaistua sen minkä haluan koko kerronta on enemmän tai vähemmän muutettava toisenlaiseksi.

Nyt viikko on kulunut ja työskentelen yhä alun kimpussa. Alkaa näyttää, että tästä voi sittenkin tulla jotakin. Muutin käsikirjoituksen työnimen ja päähenkilön nimen. Oikeastaan minun pitäisi tehdä gradua, mutta tuskin kukaan Opetusministeriöstä lukee tätä blogia (jos tätä nyt yleensä kukaan lukee).

On erilaista työskennellä minä-kertojan kanssa edelliseen käsikirjoitukseen verrattuna. Vähän aikaa kesti, että löysin tyylin, jota tavoittelen. Siis tavoittelen, se ei vielä tarkoita että onnistun. Enemmän nyt-hetkeä, aisteja ja havaintoa, vähemmän analyysiä ja itsereflektiota. Raskasta ajatella, että edessä on sama prosessi kuin Moby Dollin kanssa (eli käytännössä koko tekstin kirjoittaminen uusiksi), mutta pieninä palasina, ei sitä muutenkaan voi tehdä.

Yritän pitää työhuoneen lämpötilan vähän matalampana, samalla pysyä itse virkeämpänä. Verryttelen välillä kylmiä sormia. Kirjoitan varastetulla ajalla, kirjoitan, kunnes jään kiinni.

Muuta tapahtunutta: Moby Doll meni painoon. Kolmen viikon odotus!

Tuesday, March 1, 2011

Ote Moby Dollista, luku 11

Nopea suihku, jokin vilahtaa aaltojen keskellä. Hope huutaa aluksen perästä, Jenny ei saa selvää. Kauempana pinnan alla näkyy jotakin valkoista, ei, vaaleanpunaista. Jennyn sydän pompahtaa ylimääräisen lyönnin hänen kurkussaan. Tumman veden alta syöksähtää näkyviin sileä valkoinen kallio. Lahtivalas nousee pintaan. Se on kaloja suuhunsa pyydystäessään pyörähtänyt ympäri ja paljastanut valkean vatsapuolensa. Sitten se katoaa yhtä nopeasti kuin on ilmestynytkin.

”Siinä! Ne ovat tulleet syömään”, sanoo Hope, joka on tullut seisomaan hänen viereensä.

Jenny kumartuu kaiteen yli ja tähyilee veteen. Lahtivalaita on joka puolella heidän ympärillään, mutta ne käyvät pinnalla vain nopeasti hengittämässä ja sukeltavat sitten taas. Paljon niistä ei näy, vähän selän kaarta ja evää, mutta se riittää Jennylle. Hän seisoo hiirenhiljaa, vaikka tajuaa toki, etteivät valaat välittäisi, vaikka hän huutaisi miten lujaa. Hän yrittää seurata katseellaan valaiden kulkua ja varoo häiritsemästä Hopea, joka on nyt ryhtynyt nauhoittamaan.

Hope viittaa hänet kannen toiselle puolelle. Hän antaa kuulokkeet Jennylle ja käy pyytämässä Märthalta, että tämä sammuttaisi hetkeksi aluksen moottorin. Jenny painaa kuulokkeet päähänsä. Aluksi hän ei kuule mitään, sitten hän on erottavinaan lyhyitä vihellyksiä ja vaimeaa, pulputtavaa ääntä.

Jenny sulkee silmänsä kuullakseen paremmin. Hän alkaa hyräillä itsekseen, ynistä epävireiseltä kuulostavia, falskeja nuotteja yrittäen samalla keskittyä kuuntelemaan heikkoja ääniä. Välillä äänet katoavat, välillä hän saa niistä selvän. Hän yrittää olla läpinäkyvä kuin vesi jonka halki äänet kantautuvat valtameren reunalta toiselle. Kuin yrittäisi simultaanitulkata kielestä, jota ei kunnolla hallitse. Hän ojentaa kuulokkeet Hopelle.

Ensin pelkkää harmaata vettä ja pilviä ja kaukaista rantaviivaa, sitten yhtäkkiä suuret, kummallisen muotoiset eläimet ilmestyvät kuin tyhjästä. Kuin harhakuvitelma, kangastus keskellä merta. Paitsi että valaat ovat todellisia, niiden suihkujen sihahdukset kuuluvat kannelle saakka. Vielä hetken valaiden kaarevat selkäevät kohoilevat vedestä siellä täällä, sitten ne ovat poissa.

Tuesday, February 22, 2011

Älkää ampuko

Henna Helmi Heinonen on lopettanut suositun bloginsa. Sääli, vaikka olinkin monista asioista kirjoittajan kanssa eri mieltä. Minusta hän arvosteli liian kovin sanoin instituutiota, jota ei tuntenut tarpeeksi hyvin, ts. ottanut selvää kirjallisen maailman kiemuroista ennen kuin ryhtyi arvostelemaan sitä. Mutta blogi oli kuitenkin viihdyttävä ja asiapitoinen. Ennen kaikkea se päivittyi tiheästi, blogin tärkein ominaisuus.

Huomasin jo silloin, kun Pasi Ilmari Jääskeläinen laittoi väliaikaisesti oman bloginsa telakalle, että jotakin jäi puuttumaan verkon maisemasta. Blogit ovat tehneet kirjoittamisen, sanan työn läpinäkyvämmäksi. Kun en itse jaksa kirjoittaa, esimerkiksi kun makaan toista päivää sairaana kotona, on virkistävää lukea toisten ajatuksia kirjoittamisesta. Margaret Pennyn elvyttäminen olkoon oma vaatimaton panokseni tässä jalossa tarkoituksessa...lukijat haukottelevat ja kääntävät kylkeä...

Blogeissa on myös se ominaisuus, että ne tarjoavat kirjoittajansa maailmaan ikkunan, joka on väistämättä hyvin kapea. Niin kuin Facebookissa, kirjoittaja voi korostaa itselleen tärkeitä asioita ja luoda tällä tavoin ehkä itsestään kuvaa, joka ei vastaa todellisuuden koko kirjoa. Kirjailijan kohdalla tavoitteena lienee aina myös tehdä tunnetuksi omaa tuotantoaan. Henna Helmi Heinosen blogi oli ehkä paljaimmin valjastettu markkinoinnin palvelukseen, mutta muutkin kirjailijat bloggaavat, jotta voisivat olla yhteydessä lukijoihinsa kirjojen julkaisemisen välillä. Varsinkin, kun siinä yleensä kuluu niin pitkä aika.

Kokenut kirjoittajakollega totesi minulle vastikään, miten omat markkinointiyritykset kirjojen suhteet tuntuvat sitä turhemmilta, mitä kauemmin kuvioissa pyörii. Toisaalta Yhdysvalloista Suomeen rantautunut kirjojen markkinoimisen tapa painottaa entistä enemmän kirjailijan osuutta, kuten tässä New Yorkerin parodiassa.

Toinen ominaisuus, jota blogit sekä koko sosiaalinen media korostaa ovat sankaritarinat. Hennan Helmi Heinosenkin blogin kommenttilaatikossa joku kehaisi, miten on löytänyt aikaa hyvän kirjallisuuden lukemiseen öisin imettäessaan kahta lasta yhtä aikaa. Kuulostaa vähän tamperelaiselta kirjailijalta, joka väitti, että kehitti aikoinaan imetystekniikkansa sellaiseksi, että pystyi kirjoittamaan samalla. Itse kehitin imetystekniikan sellaiseksi, että pystyin syöttämään vauvan sängyssä kylkeä kääntämättä.. krooh pyyh... Em. keskustelussa oli kyse siitä, miten kirjailija HHH ei tuntunut löytävän tarpeeksi aikaa hyvän kirjallisuuden lukemiseen.

Ymmärsin, että osa HHH:n saamista negatiivisista kommenteista johtui naispuolisten kirjabloggareiden tuntemasta ärtymyksestä kirjoittajaa kohtaan. Ärtymystä en ihmettele, ainoastaan foorumia. Naiset voivat olla niin kovin kilpailunhaluisia, mitä kummallisemmissa yhteyksissä. Ei voi samaan aikaan päteä kirjallisella sivistyksellään ja riehua viihdekirjailijana pitämänsä kirjoittajan kommenttilaatikossa.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä huomiona kirjailijasta verkossa: jos odotetaan Jacques Eijkensin tavoin, että kirjailija on yhä enemmän läsnä blogosfäärissä, twitterissä ja facebookissa, jää itse kirjoittamiselle yhä vähemmän aikaa. Yhdysvalloissa, jossa kirjojen tarjonta on valtavaa ja kilpailu kovaa, tämä on jo todellisuutta. Vinkkejä selviytymiseen tarjoaa mm. Jeff WanderMeer kirjassaan Booklife. Todellisuus taitaa kuitenkin muistuttaa enemmän Bruce Holland Rogersin huokausta: "I work and work, and I’m still chronically behind".

Runoilijan ja prosaistin elämä ja kuolema


Luin John Keatsin kirjeitä, 99 viimeistä, jotka viime vuonna julkaistiin suomeksi. Keatsia on hyvä lukea sairasvuoteella, koska kirjailija itsekin makasi viimeisen elinvuotensa aikana useimmiten sairaana. Inspiraation tarttua kirjaan sain Romantics-elokuvasta, jossa lellityt keskiluokan kakarat kipuilevat vielä kolmekymppisinä college-aikaisten ihastustensa kanssa ja siteeravaat samalla englantilaisten romantikkojen runoutta. Keatsin viimeisestä elinvuodestahan ilmestyi viime vuonna myös elokuva, mutta Jane Campionin Yön kirkas tähti on minulla vielä katsomatta.

Suuri osa kirjeistä on osoitettu Fanny Brawnelle, naapurin tytölle ja rakkauden kohteelle. Keats ei varattomuutensa vuoksi voinut naida Fannya, mutta kirjoitti tälle englannin kirjallisuushistorian kuuluisimmat rakkauskirjeet. "Älä palauta enempää lainaamiani kirjoja. Minua ilahduttaa ajatus, että katselet niitä." Mustasukkainen Keats vaati, että tyttöystävä ei saanut osallistua tanssiaisiin tai käydä yksin kaupungilla. Hän tunnusti auliisti olevansa rakkaudessa itsekäs. Hänen itsensä piti kitua lemmensairaana tunkkaisessa huoneessa, joten Fannykaan ei saanut juoksennella ympäriinsä hymyilemässä muille. Jo Keatsin aikalaiset huomauttelivat, että tämän naiskäsitys oli hieman epärealistinen, naiset hänen teksteissään olivat kuin kukkia tai makeisia - tavoiteltavia koristeita, eivät itsenäisiä olentoja.

Olen monta kertaa aiemminkin pohtinut, miten runoilijat saavuttavat usein menestystä varsin nuorina prosaisteihin verrattuna. Hyvä, että näin on, sillä niin monet klassikot ovat myös kuolleet niin nuorena, että muuten heistä ei olisi jäänyt jälkeä kirjallisuuteen. John Keats oli kuollessaan vain 25-vuotias. Keatsin toveri Percy Bysshe Shelley kuoli 30-vuotiaana. Tuntuu julmalta, että he eivät saaneet kirjoittaa pidempään. Prosaisteina he eivät nykymittapuulla olisi kuitenkaan päässeet edes alkuun.

Yksittäisiä ihmelapsia (lue: Mika Waltari) lukuunottamatta mutu-tuntumani on, että suomalaiset romaanikirjoittajat debytoivat keskimäärin yli kolmekymppisinä, reilusti. Runoilijoista tulee heti mieleen monta huomattavasti nuorempaa: esimerkiksi Juuli Niemi julkaisi esikoisteoksensa 22-vuotiaana, Riina Katajavuori 23-vuotiaana. Onko niin, että proosan kypsyttelemiseen vain vaaditaan enemmän aikaa kuin lyriikan?

John Keats: Yön kirkas tähti. Suomentanut Kaisa Sivenius. Teos.

Tuesday, February 15, 2011

Vapaa nainen törmää todellisuuteen

Tuulikki Pietilän ja Katriina Järvisen nykynaisista kertovan kirjan lähtökohta on kiinnostava. Nykyiset viisikymppiset ovat kasvaneet maailmaan, jossa liki kaikki tuntui olevan mahdollista: uralla eteneminen, seksuaalinen vapaus ja sosiaalinen nousu. Elämä on sittemmin osoittanut, että lupaukset eivät aivan pitäneet paikkaansa. Entä mikä on vapauden hinta, jos perhe on jäänyt perustamatta ja nainen tuntee itsensä yksinäiseksi?

Pietilä ja Järvinen osuvat nappiin todetessaan, että tasa-arvoistuva yhteiskunta ei ole luonut todellisia vaihtoehtoja parisuhteen ja ydinperheen lisäksi. Ei edes ympäristöliike, jolla sentään on vahva kanne kulutusorientoitunutta ydinperhe-elämäntapaa kohtaan. Mutta keihin Järvisen kritiikki tässä kohdistuu? Feministeihinpä hyvinkin.

On oikeutettua pohtia, seuraako lasikaton särkemisestä vain lisää haavoja, ja miksi edes tavoitella menestystä miehisen työelämän ehdoilla. Järvisen mielestä ”feministit” eivät kuitenkaan tunnu arvostavan kotiäitiyttä. Hän kertoo, miten yliopistolla opiskelijat ihmettelivät, kun hänen piti kiirehtiä seminaarista hakemaan lapsia. Mutta kuka vähän päälle parikymppinen opiskelija on kiinnostunut lapsista? En minä ainakaan ollut.

Järvisen kirjanpidossa feminismin tilille lankeavat niin lähiöiden ryyppääävät ja seksiä vapaasti harrastavat teinitytöt kuin ulkonäkökielteinen urputus meikkaamisesta yliopistolla. Järvisen varoitustarina, jossa työväenluokasta tullut opiskelijatyttö lankeaa keskiluokkaisen yliopisto-opettajan pauloihin muistuttaa moraaliteetteja, joita luin joskus äitini ikäpolvelle tarkoitetuista nuorten naisten opuksista.

Ikävää jos Järvisestä tuntuu, että feministit eivät arvosta hänen äitiyttään. Kyllä minä ainakin arvostan omaa äitiyttäni. Järvisen äitiydestä en sen tarkemmin tiedä, mutta tuntuu siltä, että aika on päässyt kultaamaan viittäkymppiä lähestyvän kahden teinin äidin muistot. Tuskin kukaan katuu hiekkalaatikolla lapsen kanssa viettämäänsä aikaa, mutta ei se miltään elämän kohokohdalta ainakaan sillä hetkellä tunnu. Hyvä, jos palkinto kuitenkin odottaa myöhemmin ja äitiyden kruunu alkaa kiiltää kun tarpeeksi kauas päästään.

Aivan täysin ei minulle myöskään selvinnyt, mitkä ovat ne ylilyönnit, joista Järvinen ”nuoria feministejä” kuten Rosa Meriläistä ja Anne Moilasta (molemmat tunnetusti perheenäitejä) syyttää. Järvinen kirjoittaa, miten yhä useammat naiset tavoittelevat hyvää palkkaa ja uraa. Missä tämä näkyy? Ei ainakaan kotimaisten yritysten johdossa. Suurella osalla ikäisiäni koulutettuja naisia ei ole edes vakituista työpaikkaa, johon palata äitiysloman jälkeen. Samoin kuin Järvisen valmistuessa laman aikaa, meillä ei ole työtä, tuloja saati varallisuutta. Tämä minusta sulkee enimmän urasuuntautuneisuuden pois.

Järvinen kritisoi - oikeutetusti - minäkeskeistä kulttuuria ja feminismiä, mutta hänen argumentaatiossaan on kuitenkin pohjimmiltaan kyse hänen meikistään/meikkaamattomuudestaan, hänen äitiydestään, hänen valinnoistaan. Omasta puolestani voin sanoa, että feminismi ei ole ”pelastanut” minua, mutta toisaalta en ole sitä odottanutkaan. Ehkä siinä on Katriina Järvisen ja minun välinen ero. Tai sitten maailma on luvannut minun sukupolveni naisille vähemmän.

Katriina Järvinen ja Tuulikki Pietilä: Vapaa nainen törmää todellisuuteen. Tutkimusmatkoja tosielämään.

Wednesday, January 19, 2011

Kosmoskynä - science fictionin ja fantasian kirjoittajille



Mainostan täälläkin Kosmoskynän uutta numeroa!

Kosmoskynä 3-4/2010 käsittelee kirjoittajia erilaisissa elämäntilanteissa.

Julkaisija: Suomen Tieteiskirjoittajat ry
Päätoimittajat: Saara Henriksson ja Christine Thorel

Finncon 2010 Jyväskylässä
Jenny Kangasvuo: Jätehuollon haasteet (novelli)
Jukka Ahola: Kun äly ei riitä (kolumni)
Eeva Pohjonen: Tekstin jakajat. Välimerkeillä vivahteita (Punakynä, uusi kielenhuoltokolumni)
Lapsia, tiskivuoroja ja käsikirjoituksia (keskusteluartikkeli)
Christine Thorel: Writing for Comics With Peter David (kirjoittajaopasarvio)
Yhdistysansiibeli
Seija Hellsten: Parempaa puutarhanhoitoa
Musta aukko
Kosminen Colosseum: arvioitavana novellit Tuomas Saloranta: Aina voi tiivistää; Taina Teerialho: Albiinojen aika; Timo Männikkö: Eläinradan pikajunan arvoitus; Vesa Korhonen: Humanoidifrakmentteja; Petri Laine: Innamoramento; Mirka Ulanto: Jos tähdet voisivat todistaa; Jussi Katajala: Ikuisten unien loppu; Saara Henriksson: Jäänalinen; Juha-Pekka Koskinen: Kaidalle polulle; M.G. Soikkeli: Karttumahoukutin; Terhi Tarkiainen: Kerrospaha; Pirja Lepistö: Kisälli alla kuiden; Timo Surkka: Lihan kaava; Anita Laaksola: Lumitanssija; Tomi Jänkälä: Keskikesällä Harri; Henna Sinisalo: Museon meedio; Helena Kyllijoki: Muumiokukka; Jenni Hirvonen: Mykkä; Tapio Ranta-aho: Nanoerotin pikatoimituksena; J.K. Miettinen: Niin kaunis; Niko Peltonen: Niin oli kirjoitettu; Timo Männikkö: Oh my darling; Tuomas Saloranta: Joelta tullut; Boris Hurtta: Vaitonainen sanansaattaja; Jarmo Karonen: Sovitus (kitaralle); Markus Koskimies: Suojelusenkeli; Harri Erkki: Terrori-isku; Tomi Jänkälä: Karmeat kannut; Jaana Lehtiö: Tulokas; Susi Vaasjoki: Tähdenniemi; Bela Hurtanheimo: Vulvia Frankenstein

Kosmoskynän aikataulu on vihdoin kurottu umpeen, seuraavana ilmestyy numero 1/2011. Lehden tilaus maksaa 20 euroa (14 euroa STk:n jäsenille), maksu suoritetaan seuran tilille Sampo 800019-1746033 (viitteeksi 20116).

Monday, January 17, 2011

Välivaiheita

Kuunnellaan lumiaurojen jyrinää yskivän lapsen kanssa. Keli on nollassa ja pääkalloliukas. Uimahallin ilmanvaihtokanavista nouseva höyry on samaa likaisenvalkoista sauhua kuin taivaskin. Televisiossa Fievel matkustaa villiin länteen. Huonosti nukuttu yö takana, onneksi vähän kipeän lapsen kanssa voi jäädä kotiin.

Tällä viikolla paperipinkka eli käsikirjoitus ei ole minulla. Jo aiemmin tekemänsä ison työn lisäksi kustannustoimittaja korjaa nyt tekstistä virheitä ja merkitsee vielä punakynällä kohtia, joista pitää sopia, mitä niihin tulee. Välimerkkejä, eri tekstitasojen merkkaamista, joitakin kieleen ja tyyliin liittyviä ratkaisuja. Viikon kuluttua pinkka palaa minulle ja teen tai hyväksyn loput muutokset ja korjaukset.

Kustannustoimittajan panos tekstiin tai sen parantamiseen on korvaamaton verrattuna siihen, että vain itsekseni hinkkaisin tekstiä. Toimittaminen tekee ison eron harrastuksena kirjoitettujen tekstien ja julkaistavaksi tarkoitettujen tekstien välille. Kustantaja poimi toimittajan free-markkinoilta varta vasten minulle, sillä pamfletteja ja tietokirjoja aiemmin julkaisseella Intolla ei ole omaa kaunokirjallista toimittajaa.

Moby Doll syntyi vähitellen työn, opiskelun ja lapsenhoidon ohella. Marraskuussa 2006 aloin huvikseni kirjoittaa jännityskertomusta, jossa valas upottaa laivan. Kokeilu oli osa Nanowrimo-projektia, jonka tavoitteena on kirjoittaa romaani kuukaudessa. Tuon vuoden kokeilu päättyi muutaman tuhannen sanan jälkeen, mutta idea valaasta ja tutkijanaisesta jäi elämään. Sepitin tarinaa mielessäni seuraavan vuoden syksyyn jolloin aloitin parin vuoden töissä piipahtamisen jälkeen uudelleen opinnot Turun yliopistossa. Tuon syksyn aikana Moby Dollin tarina alkoi hahmottua myös paperilla.

Kirjoittaminen ja tekstin työstäminen jäivät hetkeksi lapsen syntymän aikoihin, mutta välillä otin pinkan esille ja nakuttelin siitä version, jonka lähetin Ateena-kustantamon ja Parnasson suureen proosakilpailuun. Jos kilpailu ei olisi mennyt tuolloin (vuoden 2008 toukokuussa) kiinni, tuskin olisin lähettänyt sitä vielä mihinkään, niin keskeneräinen se vielä oli.

Kilpailussa ei tullut menestystä. Syksyllä hain käsikirjoituksen työstämiseen uutta puhtia Wihurin säätiön rahoittamalta Kohti mestaruutta -kurssilta, jota järjestetään Oriveden opistolla. Samasta koulutuksesta ovat julkaisseet esikoisromaaninsa mm. kirjailijat Tiina Raevaara ja Carita Forsgren. Koulutus kesti vuoden niin, että ryhmä kokoontui yhtenä viikonloppuna kuukaudessa. Pienen lapsen kanssa romaanin työstäminen oli sikäli hidasta, että kustantajakierrokselle kelpaava versio valmistui vasta kurssin jälkeen tammikuussa 2010.

Lähetin käsikirjoituksen neljälle kustantajalle, joista Into vastasi kuuden viikon kuluttua. Kirja sovittiin ilmestyväksi keväällä 2011. Toinen kiinnostunut kustantaja vastasi vasta lokakuussa 2010, yhdeksän kuukautta sen jälkeen kun olin lähettänyt käsikirjoituksen ja kun toimitusprosessi Inton kanssa oli jo aloitettu. Kahdesta muusta kustantajasta (Avain ja Teos) ei kuulunut koskaan mitään. Into on pieni kustantaja, jolla näkyvyys ja mainosrahat ovat pienet, mutta yhteistyö ja yhteydenpito sekä kustantajaan että kustannustoimittajaan ovat sujuneet saumattomasti.

Kirjan ilmestyminen on jälleen yksi vaihe, jokaiseen vaiheeseen kuuluu oma odotuksensa. Olen kolkutellut kustantajien ovia toisella käsikirjoituksella aikaisemminkin ja tottunut siihen, että tekstien tekeminen ja valmistuminen koostuvat monista, usein limittäisistä vaiheista. Testin syntyminen ottaa aikansa ja se saakin ottaa aikansa. Jos jotain olen joutunut oppimaan niin kärsivällisyyttä. Välillä en ole uskoa, että olen saanut neljä vuotta tärvättyä 160 liuskaan. Novellien kirjoittaminen (ja julkaiseminen) välillä on ollut tervetullut harhautus.

---

Vietän väliviikkoa pinkan selaamisesta keskittymällä muihin hommiin. Muutin blogin ulkoasua ja rukkasin sitä muutenkin. Tavoitteena on päivittää tätä nyt vähän säännöllisemmin kuin viime vuosina. Alunperin perustin blogin, kun asuimme kaksi kuukautta Budapestissa. Blogi toimi muistikirjana ja yhteydenpidon välineenä. Vanhat postaukset säästin, kertokoot ne jos eivät muusta niin kirjoittajan ajattelun muuttumisesta.

Sunday, January 16, 2011

Kevään kirjat 2011

Hesari listaa kevään kaunokirjallisuuden osoitteessa

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kevään+2011+kaunokirjat/1135263050722

Olen iloinen Moby Dollin "mies etsii naista, nainen valasta" -tiivistyksestä. Voisi kuvitella, että kokonaisen kirjan sisältöä ei pysty kiteyttämään viiteen sanaan, mutta tässä se on aika lähellä.

Esikoisista sanotaan, että niitä on epätavallisen paljon, mutta ei niitä ole minusta kuin kymmenen enemmän kuin syksyllä. Syksyllä taas esikoisia oli vähän. Vertasin listaa huvin vuoksi muutenkin puolen vuoden takaiseen. Nyt voi jo melko turvallisesti sanoa, että viime vuoden esikoisista Aleksandra Salmela on lyönyt kunnolla lävitse, mm. Hesarin kolumnistina. Hieno juttu etunimikaimalle, erityisesti ilahduttaa, että Salmela on tamperelainen kuten allekirjoittanut.

Jopa pelottavan kotimaisen kaunokirjallisuuden pitkältä listalta pistävät silmään erityisesti scifi-kirjailija Hannu Rajaniemen ja ex-pomoni Anna Tommolan esikoiskirjat, sukunimikaima Essi Henrikssonin ja kauhukirjailija Marko Hautalan romaanit sekä Juri Nummelinin Verenhimo-antologia, jossa monta tuttua kirjoittajaa tutkii mahdollisuuksia istuttaa vampyyrinovellia kotimaiselle maaperälle. Erityisesti haluan mainostaa tietenkin M.G.Soikkelin Tuo meille hautavettä jos palaat -novellia! Runoista Juha Raution Häkki ja jännityksestä Carita Forsgrenin Jänistanssi kiinnostavat, tamperelaisia hekin.

Mutta kaikista eniten odotan sankarini ja suosikkikirjailijani Peter Hoegin uutta teosta Norsunhoitajien lapset. Edellinen romaani Hiljainen tyttö on kymmenen lempikirjani joukossa, aika lähellä kärkeä.