Saturday, December 30, 2023

Vuosikatsaus 2023

Kun vuonna 2022 kirjoitin, toimitin ja ohjasin luovaa kirjoittamista, kuluneena vuonna olen enimmäkseen kustannustoimittanut. Kirjoitin tietysti myös, mutta monet projektit olen aloittanut jo paljon aiemmin, ja tänä vuonna olen lähinnä työstänyt niitä eteenpäin. Allekirjoitin syksyllä 2023 kolme kustannussopimusta: kesällä 2024 ilmestyvälle novellikokoelmalle, keväällä 2025 ilmestyvälle historialliselle romaanille ja syksyllä 2025 ilmestyvälle tietokirjalle. Prosessit pitenevät, kun tekee useampaa työtä päällekkäin tai limittäin. Aloittelin myös elokuva-aiheisen esseekokoelman kirjoittamista, ja sovin kahden kirjani käännösoikeuksien edustuksesta.

Tammikuussa ilmestyi yhdessä Aino-Maija Leinosen kanssa kirjoittamani Laiskan vanhemman opas (Into). Turun Sanomat haastatteli, ja Aino-Maijaa jututettiin Meidän Perhe -lehdessä. Jälkimmäinen juttu on ilmestynyt myös Helsingin Sanomien verkkoversiossa. Aino-Maija oli lisäksi Maikkarin aamu-tv:ssä haastateltavana äitienpäivänä. Kirja käväisi toukokuussa Helmet-kirjastojen 10 varatuimman tietokirjan listalla (lähde: Hesari), mistä voi päätellä, että äitienpäivä on vanhemmuutta käsittelevien opusten otollista aikaa. Huom. kustantamon verkkokaupassa on hyvä välipäiväale 40% loppiaiseen saakka!

Uusia novelleja minulta ei ilmestynyt, mutta vanhoista ilmestyi kaksi käännöstä, itse asiassa samasta novellista: ”Painovoiman sieppaamat” ilmestyi englanniksi kokoelmassa The Forest Nymph and Other Weird Stories from Finland (Nysalor-kustannus, kääntänyt Veera Henriksson) ja unkariksi FinnAgora-kulttuurikeskuksen blogissa (kääntänyt Bettina Szalóczy). Lisäksi julkaisin kaksi raapaletta eli tasan sadan sanan mittaista tarinaa vuoden varrella julkaistuissa juhlakirjoissa Höyrymainari Shimo ja Aika matka (molemmat Nysalor-kustannus).

Olen oman firmamme eli Proosakuiskaajan sekä Osuuskumma-kustannuksen kautta toimittanut seitsemän teosta, tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta, kustantamoille ja omakustantajille. Niistä yksi ilmestyy vasta ensi vuoden puolella, ja loput ovat jo maailmalla.

Freelance-kustannustoimittajana olen pitänyt toistaiseksi linjaa, etten mainosta omaa osuuttani kirjan valmistumisessa, vaan se jää kustantajan tai kirjailijan harkinnan varaan. Hienoja kirjoja on kuitenkin valmistunut tänäkin vuonna. Poikkeuksena mainostamattomuuteen on tietenkin oman Penelope-kustannuksemme julkaisema Anne Leinosen Sinä kirjoitat romaanin. Opas onkin löytänyt hyvin lukijoita. Penelopen julkaisemista oppaista voi lukea lisää täällä: https://proosakuiskaaja.fi/penelope-kustannus/

Ohjasin keväällä 2023 luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaaria Tampereen Kesäyliopistossa. Kiitos opiskelijoille hyvistä keskusteluista ja hienoista lopputöistä! Syksyllä pidin pari yhden päivän kurssia Tampereen seudun työväenopistossa.

Osallistuin vuonna 2023 useisiin kirjallisuustapahtumiin ja coneihin. Suurin tapahtuma oli tietenkin Frankfurtin kirjamessut lokakuussa, joille osallistuin Kumma Literary Agencyn tiimoilta, perjantaina ”ammattilaisena” ja lauantaina ihan turistina. Oli silmiä avaavaa nähdä vähän myös suuren maailman menoa ja etenkin saksalaista kustannusmaisemaa.

Muita tapahtumia olivat Eurocon kesäkuussa Uppsalassa, johon osallistuimme koko perheen voimin. Tampereella oli paljon tapahtumia: Elävän kirjallisuuden festivaali helmikuussa, Metson messut huhtikuussa, Finncon heinäkuussa, Tampere Steampunk Festival syyskuussa ja Tampereen Kirjafestarit joulukuussa. Näihin osallistuin joko Osuuskumman tai Proosakuiskaajan tiskin takaa, Finnconissa ja Kirjafestareilla olin mukana ohjelmassakin sekä keskustelijan että haastattelijan rooleissa. Lisäksi kävin Helsingin Kirjamessuilla, jossa osallistuin Kosmoskynä-lehden paneelikeskusteluun kulttuurialan ilmaistöistä. Tallenne ”Hyvät pahat ja rumat kulttuurikentällä” -keskustelusta Kultti ry:n lavalta on katsottavissa Youtubessa.

Muuta vuonna 2023 tapahtunutta oli mm. eduskuntavaalit huhtikuussa ja Oras Tynkkysen vaalikampanjassa autteleminen. Jaoin flyereita, tein yhden haastattelun nettiin ja kävin tukiryhmäläisen ominaisuudessa muun muassa Vammalassa vaalitilaisuudessa sekä SoberFurious-klubilla Tullikamarilla. Vaalituloksessa ei muuten ollut hurraamista, mutta iloitsin Oraksen pääsemistä läpi.

Harrastuspuolella pelailin lautapelejä ja lauloin kuorossa. Vuoden ehdoton suosikki lautapeleistä oli Ark Nova. Kanerva-kuorolla oli kevätkonsertti ja syyslaulajaiset Tyllin salissa. Kanerva-kuoron kanssa osallistuin myös ensimmäistä kertaa Tampereen Sävel -festivaaleille kesäkuussa. Oli hienoa kuulla upeita kuoroja ja lauluyhtyeitä!

Kerrytin kirjakokoelmaa jonkin verran erityisesti spefiteoksilla. Puolueellisena (lue: osuuskummalaisena) en kerää Vuoden parhaat -listoja, mutta pyrin lukemaan monipuolisesti sekä kotimaista että käännettyä, uutta ja vanhempaa kirjallisuutta, sekä edes jotain ruotsiksi ja edes vähän runoja. Tammikuussa ilmestyi ”Antologioita, antologioita - kriittinen katsaus” -kirjoitukseni Kosmokynä.netissä. Kosmoskynän netissä ilmestyi myös muistokirjoitukseni Sari Peltoniemestä (RIP).

Lähi- ja perhepiirissä juhlittiin pyöreitä vuosia kesällä ja talvella, olipa yhdet hääpäivätkin mukana. Lomilla oltiin mökillä, loppukesästä Lapissa Muoniossa ja syksyllä perheen kanssa Saksassa Berliinissä ja Quedlinburgissa tulevan historiallisen romaanini maisemissa ennen Frankfurtin kirjamessuja. Noin muuten reissattiin tutuissa maisemissa Mikkelissä, Varkaudessa ja Kuopiossa. Valkeakoskella olin kirjailijavierailulla maaliskuussa ja Kokemäellä kuoroleirillä syyskuussa.

Antoisaa uutta vuotta 2024 kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!

Vielä muutama nosto vuodesta 2023:
-Keikkoja: Olympia-korttelissa Pain (SWE) ja Helsingissä Koiton Laulun juhlakonsertti.
-Näyttelyitä: Anna WildRosen näyttely Koppelossa, Purkutalo Tampereella Pinninkadulla.
-Puheteatteria: Viisi Mannerta Tukkateatterissa, Kolme sisarta ja Alien Tampereen Työväenteatterissa.
-Musiikkiteatteria: Anastasia Tampereen teatterissa, Cabaret Kouvolan kaupunginteatterissa. Kiitos seurasta ystäville ja perheelle!

Sunday, October 15, 2023

Kirjailija, some ja keski-ikäisyys

Olen kymmenen vuoden ajan kirjoittanut aiheesta kirjailija ja sosiaalinen media muun muassa tässä blogissa. Vuonna 2013 totesin, että ehkä olisi kannattanut olla kirjailija 1970-luvulla, mutta jos ei ollut silloin vielä syntynytkään, on pakko keksiä jotain muuta. Tämä postaus on syntynyt siitä jo pitkään hautomastani epäilyksestä, että lopulta visuaalisuutta korostava sosiaalinen media, kuten Instagram, puraisee kirjailijaa pepusta. Ja se ei tunnu sitten ollenkaan kivalta.

Kirjoittaminen ja some: kuin pakkokalan syömistä.

Vielä kymmenen vuotta sitten kirjalliseen julkisuuteen liittyi kaksoisstandardi, joka ilmeni näin:
1) älä missään nimessä mainosta omaa kirjaasi, ja
2) muista markkinoida ahkerasti omaa kirjaasi.

Nykyään kirjailijan itsensä tekemää markkinointia sosiaalisessa mediassa pidetään itsestäänselvänä, koska sitä tekevät henkilöbrändäyksen hengessä muutkin ammattikunnat. Samalla – kirjallisuuden julkisessa sanassa eli tiedotusvälineissä saaman tilan yhä kaventuessa – myös huonot puolet korostuvat.

1) Ollakseen kiinnostava visuaalisessa sosiaalisessa mediassa, kuten YouTubessa tai Instagramissa, kirjailijan on oltava alle 50-vuotias. Poikkeuksen muodostavat nuortenkirjailijat, joiden on oltava alle 40-vuotiaita ollakseen kiinnostavia. Visuaalisen somen armoton laki koskee erityisesti naisia, jos somekanavan näyttävyys painottuu tilin omistajan ulkonäköön. Miki Liukkonen (RIP) jää muistikuviimme ainaisesti kolmekymppisenä.

2) Uudessa Imagessa on kuuden aukeaman juttu esikoiskirjailija Stella Harasekista. Jutusta saa kuvan, että kirjan (Pimeä aine, Tammi) kirjoittaminen oli somejulkisuudessa esiintyneelle Harasekille kuin pallokalan syömistä, ja siinä todetaankin suoraan, että esikoisen kirjoittaminen oli tappaa hänet. Tässä asiassa ajattelen kuin sveitsiläiset, eli ei niin isoja riskejä kannata ottaa. Mieluummin jää henkiin.

3) Myydyimmistä nykykirjailijoistamme Ilkka Remeksellä, Reijo Mäellä tai Enni Mustosella ei ole minkäänlaista somepresenssiä. Kirjailijapuheessa tavataan sanoa, että tämä johtuu siitä, että heidän kirjojaan ei tarvitse heidän itsensä mainostaa. Mutta ehkä se on kuitenkin pidemmällä aikavälillä enemmänkin syy kuin seuraus. Heidän aloittaessaan uraansa somea ei ollut. Viihdekirjailijan aika kuluu naputellessa sanoja käsikirjoitukseen, ei somekuvia räpsiessä.

4) Viimeinen huono puoli on sama joka se on ollut aina, eli minulle visuaalisen somen päivittäminen on ollut aina pakkopullaa: työlästä ja vaatii välineitä, muita kuin näppäimistön. Sen vuoksi olen jäänyt jumittamaan tähän vanhanaikaiseen blogiinkin. Keski-ikäisenä on lupa pudottaa pois listalta asiat, joita ei enää huvita tehdä. Tässä mielessä, ja vanhan liiton toimittajakoulutuksen saaneena, siirtymä on minulle helpompi. Jos on pakko olla relevantti, se saa luvan tapahtua muuta kautta.

Thursday, August 10, 2023

Laiskan Lapin-loma

Tätä ette tienneet tarvitsevanne, mutta saatte kuitenkin: autottoman, epäurheilullisen, perheellisen eteläsuomalaisen opas Lappiin. Olemme nyt viitenä vuotena käyneet viikon mittaisella reissulla Pallas-Ylläs-tunturin kansallispuistossa ja varmasti menemme uudestaankin. Leppoisa ja stressitön loma ei maksa omaisuuksia, mutta vaatii vähän suunnittelua.
Näin se käy:

Majoitus. Ammattiliiton vuokramökki. Lomamökit tulevat hakuun kaksi kertaa vuodessa, ja vähänkin syrjemmällä oleviin mökkeihin pääsee helposti toivomallaan viikolla. Monilla ammattiliitoilla on näitä mökkejä, eli kannattaa avata se sähköpostiin tuleva uutiskirje otsikolla "TES-neuvottelut hölöpölöpöö".

Matkustus. Yöjuna Rovaniemelle. Liput ostetaan, kun ne tulevat myyntiin, eli useita kuukausia etukäteen. Rovaniemeltä lähtevät bussit muualle Lappiin. Eskelisen Lapin linjat ajaa Kittilän kautta Muonioon ja edelleen Kilpisjärvelle – tai vaikka Tromssaan, jos huvittaa istua bussissa.

Muonitus. Ruokakauppa ja Alko matkan varrella Rovaniemellä tai kauppareissu Muonioon. Paikallisia ravitsemusliikkeitä ja yrittäjiä kannattaa tukea vähintään sen verran, että ostaa porosäilykkeet ja lakkahillot periltä.

Varusteet: ulkoilulenkkarit ja sadeviitat. Kesällä tunturiin pääsee todistettavasti nousemaan kangaslenkkareillakin, mutta ne kastuvat matkalla. Teemme vain päiväreissuja käyttäen mökkiä tukikohtana, joten rinkkoja tms. ei tarvita. Vesipullot, vähän suklaata ja pari palaa vessapaperia riittävät. Suunnistustaitoja ei oikeastaan tarvita, koska kansallispuistoissa pitäisi pysyä merkityillä reiteillä, ja ne on viitoitettu.

Aktiviteetit: Patikointi. Lukeminen.

Ostokset ja tuliaiset: Ei ostoksia tai tuliaisia, ne voi hoitaa paluumatkalla Rovaniemellä jos haluaa. Mummolle maisemakortti SEO:lta.

Pienpanimo-oluet: Tornion panimo ja Lapin panimo. Terveisiä Matille.

Kansallispuistoissa on todella paljon vaihtoehtoja retkeilyreiteiksi, on lyhyttä ja pitkää lenkkiä, kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Jopa meidän kaltaisemme, ei-vaelluksia harrastava retkeilijä voi nähdä todella paljon ja erilaista luontoa ja hienoja maisemia puuttoman tunturin laelta vain majapaikan nurkilta liikkeelle lähtemällä. Nuoriso ei valita, kun ne on totutettu meininkiin pienestä pitäen. Kerran lomassa on tehty jokin "turisti-juttu", esim. käyty erämaahotellin savusaunassa, niistä nuoret tykkäävät.
Parasta Lapissa on hiljaisuus. Hiihtokeskukset kierrämme kaukaa.

Lopuksi autottoman Lapin-kävijän motto: "Tunturi – sinne pääsee jalan."

Tuesday, April 11, 2023

Vanha merimies muistelee

Luin pääsiäislomalla Risto Isomäen muisteluteoksen Maailmanparantajan muistelmat. Risto Isomäki on suomalainen tieto-, tieteis- ja jännityskirjailija, jonka viimeisimmistä kaunokirjoista kannattaa mainita Viiden meren kansa (Into 2018). Maailmanparantajan muistelmien huomio keskittyy kehitysmaaliikkeen kamppailuihin ja voittoihin vuosina 1979–2004.

Tiedotusoppia opiskellut Isomäki on toiminut lähes koko työuransa vapaana kirjoittajana, mikä on mahdollistanut vapaan toiminnan eri aikoina ja joka puolella maailmaa. Kehitysmaa-aktivistien toiminnan tausta-ajatuksena oli kustannustehokkuus: jos oli mahdollista pienimmällä mahdollisella vaivalla saavuttaa maksimaalinen hyöty, kuten jakamalla kondomeja seksityöntekijöille intialaisella slummialueella, se kannatti tehdä. Nationalismi loistaa poissaolollaan, kun metsityshankkeita toteutetaan siellä, missä se on tehokkainta, kuten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ovat ulkoministeriön kehitysapurahoja jakaneet virkamiehet mahtaneet ihmetellä, kun aktivistit ovat lähestyneet heitä mitä monenkirjavimmilla hankkeillaan vuosikymmenten aikana.

Yllättävän moni kuvailluista hankkeista on ollut erilaisia kansanterveysprojekteja. Suuri osa hankkeista, kuten Green Belt Movement, on ollut kehitysmaiden aktivistien omia aloitteita. Näissä suomalaisilla on ollut tukijan tai rahoittajan rooli. Osa on ollut suomalaisten aktivistien itse ideoimia. Väestönkasvun haittoja kehitysmaissa on pyritty torjumaan ennen kaikkea imeväis- ja lapsikuolleisuutta vähentämällä. Nimittäin oloissa, joissa merkittävä osa lapsista kuolee ennen viidettä ikävuottaan, vanhemmat pyrkivät varmistamaan vanhuudenturvansa hankkimalla kuudesta kahdeksaan lasta.

Heikkoutena on tietysti ollut se, että hankkeiden tukeminen ja rahoitus on ollut kiinni poliittisille suhdanteille alttiista kehitysyhteistyövaroista. Ei toki kokonaan; minäkin muistan toissavuosikymmeneltä, miten aktiivisesti esim. ylioppilaskunnat olivat mukana, ja miten joka vuosi jäsenmaksun yhteydessä sai valita mieluisen lahjoituskohteen, oliko se nyt kolmesta vaihtoehdosta. "Metsää Mwanzaan" on jäänyt mieleen.

Kirjassa oli minulle paljon uutta tietoa, tai asioita, joita en vain ollut tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Kaikki tarinan sankarit eivät ole vain aktivisteja, vaan siellä on meppejä, lääkäreitä, dokumentaristeja ja muuta porukkaa. Moni tuttuja nimiä ja kasvoja.

Kuva: Globalisaatioaktivisteja Genevessä 1998 People’s Global Action -verkoston kokouksessa.

Ehdin olla entisen muotoisessa kehitysmaaliikkeessä periferisesti mukana 1990-luvun lopulla. Osallistuin lukiolaisena People's Global Actionin kokoukseen Genevessä. Nuorten luontoharrastus- ja ympäristöjärjestö Luonto-Liitto maksoi osan junalipusta kokoukseen, jonka kulusta kävin toiminnanjohtaja Tuomas Rantaselle (nykyään Voima Kustannus Oy:n kustannuspäällikkö) raportoimassa Perämiehenkadulla liiton toimistolla. Nykyisen kustantajan Jaana Airaksisen tapasin ensimmäisen kerran Ylikansalliset kuriin -ryhmän kokouksessa.

Myöhemmin päivystin muun muassa nuorisotyöllistettynä Turun Maailmankaupalla ja koodasin Suomen Vasudhaiva Kutumbakamin ensimmäiset verkkosivut alkeellisesti HTML:llä. Siinä Hanasaaren konferenssissakin, jota Eeva Ahtisaari suojeli, olin rekrytoituna konferenssiavustajana, koska siitä sai muutaman kolikon. Silloin ei ollut samassa merkityksessä nettiä, joten piti hengata oikeissa paikoissa, yleensä loputtomissa kokouksissa. Samalla syntyi kaikenlaista uutta, paljon ideoita, ystävyyssuhteita; ehkä eri ihmisten kanssa kuin jos olisin tutustunut heihin sosiaalisen median välityksellä.

Maailmanparantajan muistelmat piirtää kuvan sinnikäästä laaja-alaisesta, mutta myös kiivaasta ja lyhytjänteisestä persoonasta. Loputtoman tiedonjanoinen ja alati uutta etsivä Isomäki on joustavasti siirtynyt aihepiiristä ja hankkeesta toiseen. Tähän poukkoilevuuteen – ja järjestöjen koossa pitämisen kannalta välttämättömään mutta loputtomalta tuntuvaan ja turhauttavaan metatyöhön – itse pian "globalisaatioliikkeessä" väsähdin. Aina oli uusi verkosto ja aloite, joka oli maailman polttavin ja tärkein, enkä jaksanut pysyä kärryillä, kun oli opinnot suoritettavana ja ylipäätään elämässä muutakin. Aktivistin ihanne oli väsymätön työjuhta, mikä oli ja on epätervettä. Pitkällä aikavälillä vain sellainen liike kestää, johon voivat osallistua pienten lasten äidit, työssäkäyvät perheenisät ynnä muut, niin kuin Prosenttiliike.

Risto Isomäki on ollut Maan ystävienkin myöhemmän ilmastokampanjan kanssa vähän eri mieltä siitä, kannattaako panna paljon voimavaroja kansanvälisten ilmastokokousten seuraamiseen. Hän pelkäsi, että ympäristöjärjestöjen työntekijät ja aktivistit alkaisivat elää omissa kuplissaan. Edelleen hän muistuttaa, ettei meillä ole todellisia mahdollisuuksia estää ilmastokatastrofia, jos yritämme tehdä sen samalla tavalla kuin tähän asti: keskittymällä liikaa kansainväliseen tasoon ihmisiin vaikuttamisen ja huokeiden päästövähennysratkaisujen kustannuksella.

Kuva: Risto Isomäen kanssa tietokirjapaneelissa Helsingin Kirjamessuilla 2016. Keskellä kirjailija Tiina Raevaara.

Kirjan ainoa vika on, että se on liian lyhyt. Näitä tarinoita olisi mielellään lukenut lisää, eivät menestyksiä vaan myös epäonnistumisia. Niistäkin oppii. Sosiaalista mediaa Risto Isomäki ei koskaan oppinut käyttämään, eikä se ole mikään vahinko. Eri somealustat ovat demokratian kannalta myös haitallisia. Nykypäivän ilmastoahdistuneille Isomäellä ei riitä ymmärrystä, näiden kannattaisi hänen mukaansa tukea nuorten ilmastoliikettä ahdistumisen sijaan: "Älkää nyt pösilöt vielä menkö sinne arkkuun makaamaan kuin isomummot, arkussa ehtii kyllä lojua myöhemminkin."

Aina on toivoa.

Maailmanparantajan muistelmat on lukenut myös SK:n Karo Hämäläinen ja Kulttuuritoimituksen Pauli Välimäki

Risto Isomäki: Maailmanparantajan muistelmat. Into 2023. 300 s.

Wednesday, April 5, 2023

Paluu perinteiseen politiikkaan

Vihreä liitto (tavallisemmin Vihreät) on tuskaillut kannatuksensa laskua kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Päättyneen punavihreän hallituskauden aikana Vihreillä oli kansanedustajia 20, nyt vaalien jälkeen eduskuntaryhmä koostuu 13 edustajasta. On peräänkuulutettu ”itsetutkiskelua”, mikäs siinä, itsetutkiskelu on varmaan aina hyvä juttu. Raadollisemmin nähtynä pandemian ja sodan jäljiltä ympäristökysymykset eivät vain olleet näissä vaaleissa äänestäjillä päällimmäisenä mielessä.

Täältä politiikan kotikatsomosta näyttää, että Vihreiden lähestyminen yleispuoluetta on ollut puolueen historian aikana poikkeus, ei sääntö. Jos puolueen historia lasketaan rekisteröitymisestä 1988, se on ollut olemassa 25 vuotta. Koko tämän ajan se on käytännössä ollut vaihtoehtopuolue – vaihtoehto suurille puolueille. Juuri mikään sen historiassa, nykytilassa tai näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei viittaa, että siitä olisi tulossa pääministeripuolue.

Eikä siinä ole minusta mitään vikaa. Vihreitä on pilkattu ”Kokoomuksen puisto-osastoksi”, mutta minusta on vain hyvä, että eduskunnassa on puolue, jonka ensisijaisena tehtävänä on syöttää palloa vastustajan puolelle kenttää. Sellaistakin puoluetta tarvitaan.

Entinen puolueaktiivi Kaisa Hernberg analysoi puolueen nykytilaa julkisessa Facebook-kirjoituksessaan. Hän muisteli Ville Niinistön puheenjohtajakautta ja intoa, jolla Vihreät toi omia avauksiaan energiapolitiikkaan, sekä kaipasi myönteisempää otetta elinkeinoelämään. Itse muistelen haikeana kansanedustaja Jyrki Kasvia (R.I.P.), joka oli paitsi tieteen ja kulttuurin, myös ”meidän” (scifin ja tulevaisuuskuvitelmien) miehiä. Hernbergin avaus poiki paljon kommentteja puolueaktiiveilta ja puolueen taivalta seuranneita ihmisiltä, jotka useat jakoivat havainnon puolueen identiteetin häilyvyydestä.

Vihreiden edustamat asiat kuten ympäristö ja koulutus* ovat tärkeitä, ympäristö ja ilmasto jopa ensiarvoisen tärkeitä. Mutta elämässä on muutakin. Siksi ympäristökysymyksiin erikoistunut puolue pysyy pienenä ”apupuolueena”. Ympäristö- ja ilmastokysymykset ovat nykyään kaikkien suurten puolueiden agendoilla, olkoonkin, että jotkut puolueet vastustavat ilmasto- ja suojelutoimia. Ilman Vihreiden panosta ne tuskin olisivat siellä.

Entäs sitten vastaleiri, Perussuomalaiset? Miksi he ovat nousseet suureksi puolueeksi? Vaikka Perussuomalaiset yhtäältä on yhden asian liike eli maahanmuuttovastainen puolue, se on myös laajemmin EU-vastainen ja arvokonservatiivinen puolue. Ja tämän sanoman he ovat myös saaneet hyvin läpi. Se tarjoaa oikean laidan konservatiivisen vaihtoehdon perinteisille puolueille.

Jos Vihreät haluaa isoksi yleispuolueeksi, niin se voisi olla korostetusti sosiaaliliberaali, EU-myönteinen, poliittiseen keskustaan asemoituva puolue. Varsinkin, kun keskustassa on nyt tilaa Suomen Keskustan alennustilan vuoksi. Jos Vihreille kaivataan muuta identiteettiä kuin liike, niin tämä voisi olla se. Tai sitten se voisi asemoitua osaksi vasemmistoa, niin kuin Ruotsissa tai Saksassa. Vasemmalla vain ei ole tällä hetkellä kauheasti tilaa, ja askel vasemmalle jättäisi taas paljon fiksuja ympäristö- ja yritysmyönteisiä ihmisiä ilman puoluetta.

Neljännesvuosisata puolueen historiaa näyttää, että Vihreät ei ole luontevasti asettunut oikealle eikä vasemmalle, huolimatta oikean laidan jäärien ”punavihreisiin” tahi vasemman laidan ”puisto-osastoon” kohdistuvasta marinasta – tai ehkä juuri siksi. ”Pioneereille olen fascisti / Ja fascisteille pioneeri”, kuten Eppu Normaali sanoitti.

Konservatiiveille, etenkin Perussuomalaisille, Vihreät on punainen vaate. Vasemmalla laidalla puolestaan hiertää yksityistäminen ja (kaupunkien) infrastruktuurin kehityshankkeet, joissa metsää kaadetaan. Tai yleinen urbanismi, joka on varmaan ihan hyvä juttu, paitsi jos haluaa koko maan puolueeksi niin ei se sitten ole. 24/7-yhteiskunta on kätevä, paitsi jos haluaisi viettää viikonloput perheensä kanssa. Insinöörinlogiikalla pötkii pitkälle, mutta koko kuvan se jättää hieman yksipuoliseksi.

Vaalien alla puhuttiin paljon taktisesta äänestämisestä, joka sataisi sosialidemokraattien laariin, mutta uskon, että sen merkitystä yliarvioitiin. Näissä vaaleissa äänestettiin vasemmisto-oikeisto-akselilla, ei siinä sen kummempaa. Tuskin kukaan äänestää demareita vain taktisista syistä, vaan siksi, että on vasempaan päin kallellaan. Tämä siitä huolimatta, että Vihreät ja varsinkin puheenjohtaja Maria Ohisalo ovat sote-asioissa aika vahvoja.

Lopuksi lainaan vielä suoraan Kaisa Hernbergiä, joka kommentoi talouskysymyksiä: ”puolueessa on niin laidasta laitaan näkemyksiä”. Tämäpä on se ongelman ydin, koska jos ja kun Vihreät haluavat yleispuolueeksi, eihän se tällä tavalla tosiaan onnistu. Vaikka moniäänisyys ja sisäinen keskustelu ovat hienoja tavoitteita, ei äänestäjä voi silloin tietää, mitä saa. Elämässä on muutakin kuin politiikka, moniäänistä keskustelua voi edistää järjestöissä ja ilmastoasioita yrityksissä. Sellaista taitaakin olla ohjelmassa seuraavat neljä vuotta.

Kirjoittaja on VTM ja politiikan penkkiurheilija.

*Enkä minä Vihreistä koulutuspuolueenakaan aina ole ollut niin vakuuttunut. Yliopistolaki 2010, never forget. Uutta yliopistolakia pitäisi nyt reippaasti ryhtyä ajamaan. Ks. Heinonen, Kekkonen, Lehto, Patomäki et al.