Reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä, osa 3: Viimeinen sammuttaa valot

Ruotsalainen lehdistö oli kokoontunut Tukholman vanhankaupungin pörssitalon eli nykyisen Nobel-museon eteen eilen torstai-iltana, joten uutinen saatiin tuoreeltaan: Ruotsin akatemian vakituinen sihteeri Sara Danius äänestettiin pois tehtävästään. Danius ilmoitti samalla "jättävänsä tuolinsa", siis tyhjäksi, sillä sääntöjen mukaan Akatemiasta ei voi vieläkään erota.

Puoli tuntia myöhemmin kerrottiin, että myös kiistelty Akatemian jäsen Katarina Frostenson jättäytyy pois toiminnasta. Asiasta kertoo tänään verkkosivuillaan suomeksi Hesari.

Kun molemmat kuningattaret on lyöty laudalta, peli voi jatkua, mutta kovin kiinnostavaa se ei enää ole. Jäljellä on enää mölisevä musta torni Horace Engdahl, joka eilisillan Twitter-feedissä sai kunnian esiintyä eräänä Ruotsin vihatuimmista kulttuuripersoonista. Sara Danius oli hyvin suosittu, kun taas entinen vakituinen sihteeri Engdahl oli hänen näkyvä vastustajansa. Torstai-iltana Engdahl saapui "määrätietoisena" kokoukseen ja tyrkki toimittajia tieltään. Neroutta ja makua!

Daniuksen erottaminen on iso sääli. Mutta näin se on, että kun naiset ja muut uudet tulokkaat pääsevät vanhan vallan linnakkeisiin, he joutuvat huomaamaan, että vanhanaikainen ja epädemokraattinen systeemi on tosiaankin vanhanaikainen ja epädemokraattinen systeemi. Kullatut ovet ja kuninkaalliset illalliset kyllä naisille ja feministeillekin kelpaavat, mutta monarkistisissa instituutioissa on juttu, että ne eivät ole, eivätkä voi koskaan olla, tasa-arvoisia.

Ironista kyllä, Ruotsin akatemian halvaantuminen ei ole voitto kenellekään, vähiten vanhan vallan dinosauruksille. Nimittäin nyt 18:sta jäsenestä aktiivisia on enää 11, ja uusien jäsenien hyväksymiseen tarvitaan 12. Kuningas Carl XVI Gustav on jo ilmoittanut, että sääntöjä tullaan rukkaamaan. Elinikäiset jäsenyydet taitavat pian olla muisto vain.

Ruotsi on iso maa, ja siellä riittää kyllä lukeneistoa ja oppineita ihmisiä jakamaan Nobelin kirjallisuuspalkintoa jatkossakin. Akatemian työ jatkunee ylimenokauden jälkeen uudella pohjalla, mutta ison lommon skandaali on sen kiiltävään kilpeen lyönyt.

Ruotsalaista tasa-arvoa

Parin viime vuorokauden aikana olemme nähneet ruotsalaista tasa-arvoa käytännössä. Se menee näin: naisia kyllä nostetaan näkyville paikoille ja korkeisiin virkoihin, mutta kun paska alkaa lentää, he vaikenevat ja miehet ryntäävät esitaistelijoiksi.

Sara Danius julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan vuonna 2016.

Näin ne hanskat lentävät:

Ensin Ruotsin akatemian jäsen ja entinen vakituinen sihteeri Horace Engdahl (s. 1948) kirjoitti iltapäivälehti Expressenissä nykyisestä sihteeristä Sara Daniuksesta, että tämä on Ruotsin akatemian sihteereistä huonoimmin onnistunut tehtävässään sitten vuoden 1786. Hän puolustaa ”rouva Frostensonia”, jonka joukko ”huonoja häviäjiä” halusi erottaa Akatemiasta. DN:n sivuilta voi videolla nähdä, miten laatulehti Dagens Nyheterin toimittajat naureskelevat sille, että sofistikoitunut Horace Engdahl meni avautumaan juuri matalaotsaisena pidetylle Expressenille.

Kjell Espmark (s. 1930) puolestaan toteaa toisen iltapäivälehden Aftonbladetin haastattelussa Engdahlista: ”Hänellä ei ole kunniaa. Tämä on alhaisinta mitä olen koskaan lukenut.” Hän on kuitenkin entisenä kirjallisuuden professorina lukenut paljon. Kohun kannalta jokseenkin noloa on, että 88-vuotias Espmark itse asuu Akatemian myöntämässä arvoasunnossa hienostokaupunginosa Djurgårdenissa. Sara Daniuksen näkyviin puolustajiin kuuluu Espmarkin tavoin työskentelyn akatemiassa jättänyt historioitsija Peter Englund.

Tilannetta selittävät osin Ruotsin akatemian säännöt, jotka noudattavat vanhoja ritarihyveitä, mutta sopivat huonosti yhteen läpinäkyvyyttä vaativan nykymaailman kanssa. Daniuksen virka velvoittaa häntä toimimaan Akatemian äänitorvena, jolloin hänen on vaikeaa ottaa kantaa omasta puolestaan. Akatemian työskentely on myös vaitiolovelvollisuuden alaista, ja aikaisemmin jäseniä on sitonut myös lojaalius toisiaan kohtaan.

Myös kulttuuritoimittajat ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun, jossa lehdistö on ollut voimakkaasti osapuolena siitä saakka, kun DN nosti (linkki HS:n artikkeliin) Katarina Frostensonin puolison väärinkäytökset päivänvaloon.

DN:n Stina Otterberg kirjoittaa Katarina Frostensonista, että tämä on kuin venäläisen kansansadun Lumityttö, jonka kansantribunaali haluaa uhrata, jotta kevät pääsisi alkamaan pimeyden jälkeen. Otterberg sivuuttaa sen seikan, että Frostenson (s. 1953) ei ole mikään tyttönen, vaan palkittu runoilija ja istunut Ruotsin akatemiassa vuodesta 1992 jakamassa rahoja muun muassa itselleen ja aviomiehelleen. Vaikka olen kyllä samaa mieltä, että julkisuus tuomitsee runoilijaparan liian ankarasti. Niin kuin meillä Kontulassa oltaisiin sanottu, syytön se muija on aviomiehensä seikkailuihin.

DN:n Kristina Lindquist puolestaan kirjoittaa kiinnostavasti (valitettavasti maksumuurin takana) Akatamian jäsenen Sara Stridbergin asemasta. Feministikirjailija Stridberg edustaa tänään keskiviikkona Akatemiaa eräässä palkintogaalassa, minkä jälkeen hän on sanonut ottavansa aikalisän ja pohtivansa jatkoaan. Lindquist muistuttaa Stridbergiä siitä, miten tämän piti murskata patriarkaatti. Miten se onnistuu, kun on tottunut istumaan vallan kultaisissa huoneissa?

Ruotsin akatemiaa ravistelevan skandaalin ehkä surkuhupaisin lausunto ovat Akatemian entisen sihteerin Sture Allénin sanat (s. 1928) Daniuksesta (s. 1962): ”Hänen ongelmansa on, että hän ei ollut jäsen tarpeeksi kauan ennen kuin hänestä tuli sihteeri. Hänellä ei ole tarpeeksi kokemusta.” Sture Allénin puolustukseksi voi sanoa, että hän itse tuli valituksi aikanaan sihteeriksi vasta 58-vuotiaana. Mutta silti. On se kumma, jos naisen ongelma on vielä 55-vuotiaana hänen kokemattomuutensa.

Ja lopuksi: DN:n kulttuuritoimittajalle Björn Wimanille valkeni jo eilen se synkkä tosiseikka, että realistisin vaihtoehto Ruotsin akatemian kriisin ratkeamiseen on kuningas Karl Gustav XVI väliintulo. Tänään kuningas antoikin sitten tiedotteen, jonka mukaan Ruotsin akatemian sääntöjä harkitaan rukattavaksi. Sääntömuutoksen kohteena olisi vanhojen jäsenien eroamismahdollisuus, eli jäsenyys ei olisi enää elinikäinen, vaan työskentelystä pois jättäytyneen tilalle voitaisiin valita uusi jäsen. Myös määräenemmistösääntöä harkitaan muutettavaksi, jotta uusien jäsenten valitseminen olisi helpompaa. Akatemian shakkipelissä kuningas on siis valkoinen, no, kuningas.

Toivotamme tasa-arvoista kevättä Itämeren tuolle puolelle.

Kuvat: Wikimedia Commons.

Ruotsin akatemia: Kuka on suurin lörppäsuu?

Koska ihmisellä pitää olla älyllisiä harrastuksia, ja koska Ruotsin akatemian skandaali tarjoaa sikäläiselle yleisölle huomattavaa viihdearvoa, olen laatinut tähän suomenkielisten lukijoiden huviksi selkeän ja havainnollistavan shakkipelin. Voidaan lukea myös ruotsalaisen kirjallisuuseliitin ”kuka kukin on” -pelinä.

Valkoinen kuningatar: Sara Danius. Kirjallisuuden ja estetiikan tutkija. Akatemian nykyinen vakituinen sihteeri ja ensimmäinen nainen, joka toimii tässä tehtävässä. On luotsannut Ruotsin akatemiaa läpi kriisin. Kärsi erävoiton, kun suurin osa akatemian jäsenistä ei halunnut erottaa Katarina Frostensonia toiminnasta. Istuu Akatemian tuolilla nro 7. Danius on suomalaisille tutun kirjailija Anna Wahlgrenin (Lapsikirja) vanhin tytär.

Musta kuningatar: Katarina Frostenson. Ruotsalainen runoilija ja mm. pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saaja. Kriitikoiden mukaan suuruuden päivät olivat 80-luvulla. Kriisi puhkesi, kun selvisi, että akatemian jäsen Katarina Frostenson oli luultavasti vuotanut tietoa Nobel-kirjallisuuspalkinnon saajista etukäteen puolisolleen, pahamaineiselle ”Kulttuuriprofiilille”, joka oli sitten lörpötellyt tietojaan eteenpäin. Frostensson puolisoineen omistaa myös kulttuuriklubin, jonka toimintaa Akatemia on rahoittanut ja jonka piirissä tapahtuneista väärinkäytöksistä Dagens Nyheter uutisoi viime vuoden puolella. On aiemmin puolustanut voimakkaasti puolisoaan, sittemmin ollut hiljaa julkisuudessa. Istuu Akatemian tuolilla nro 18.

Valkoinen lähetti: Peter Englund. Kirjailija ja historioitsija, tunnetaan erityisesti Ruotsin suurvalta-aikaa koskevista teoksistaan. Suomeksi mm. Suuren sodan vuodet (1996), Kirjeitä nollapisteestä (1998) ja Voittamaton (2001). Oli ennen Daniusta Akatemian vakituinen sihteeri. Kriisissä Englund on toiminut Daniuksen puolustuksena ja sanonut, että Daniukseen kohdistuva arvostelu on ollut perusteetonta ja epäreilua. ”Se paskiainen”, Englund totesi ”Kulttuuriprofiilista”, kun epäillyt Nobel-vuodot vahvistuivat tosiksi. Istuu virallisesti Ruotsin akatemian tuolilla nro 10, mutta ilmoitti perjantaina, ettei osallistu enää aktiivisesti sen toimintaan.

Musta torni: Horace Engdahl. Kirjallisuudentutkija ja kriitikko. Ruotsin kulttuurielämän näkyvimpiä hahmoja. Akatemian sihteeri ennen Englundia 1999-2009. Oli ennen naimisissa Helsingin yliopistossakin professorina toimivan Ebba Witt-Brattströmin kanssa. Witt-Brattström kirjoitti heidän avioeronsa jälkeen runoelman Vuosisadan rakkaussota, joka ilmestyi suomeksi helmikuussa 2018. Enhdahl puolestaan kirjoitti eron jälkeen mietelmäkokoelman Den sista grisen (suom. Viimeinen sika). Engdahl tunnetaan monarkistisista lausunnoistaan ja konservatiivisesta maustaan. Hänet on mainittu lehtitiedoissa ”Kultuuriprofiilin” hyväksi ystäväksi. Syytti Sara Daniusta kampanjan masinoimisesta Frostenssonia vastaan. Horace Engdahl istuu tuolilla nro 17.

Valkoinen hevonen 1 & 2: kirjailija Klas Östergren & kirjailija Kjell Espmark. Jättivät työskentelyn Akatemiassa perjantaina. Expressenin kulttuuritoimittaja Karin Olsson on huomauttanut, että Kulttuuriprofiili-kytkentöjä kritisoinut 88-vuotias Espmark itse asuu Akatemian myöntämässä arvoasunnossa hienostokaupunginosa Djurgårdenissa. Östergren ja Espmark istuvat virallisesti tuoleilla nro 11 & 16.

Musta lähetti: Sture Allén. Hän ja muut Frostensonin erottamista vastaan äänestäneet jäsenet eivät pitäneet asianajotoimiston riippumatonta selvitystä tarpeeksi todistusvoimaisena. Allén oli Ruotsin akatemian vakituinen sihteeri edellisen kriisin aikaan, kun Akatemia kieltäytyi tuomitsemasta Iranin uskonoppineiden Salman Rushdielle langetettamaa fatvaa. Istuu tuolilla nro 3.

Sellainen asetelma. Surkuhupaisaa on, että kiistaa käydään nyt siitä, kuka oli pahin lörppä ja kuka on vahingoittanut Ruotsin akatemian mainetta eniten. Entä kuka vuoti asianajotoimisto Hammarskiöld & Co:n selvityksen sisällön Dagens Nyheterille?

Jos kaikkien Akatemian myöntämien avustusten käyttöä aletaan tutkia tarkemmin, sieltä löytyy varmasti yhtä sun toista. Siitä voidaan toki kiistellä, mihin Akatemian vastuun pitäisi ulottua.

Reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä, osa 2

Margaret Pennyn ura juorutoimittajana jatkuu!

Viimeisen viikon aikana Ruotsin kulttuurielämästä kiinnostuneet ovat saaneet seurata, miten keskenään riitainen Ruotsin akatemia vuotaa kuin seula, ja miten jäsenet yksi toisensa ovat katsoneet parhaaksi jäädä pois instituution työskentelystä. Akatemian kahdeksantoista jäsentä nimitetään eliniäksi, eikä jäsenyydestä voi erota.

Horace Engdahl julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan vuonna 2008. Palkinto myönnettiin Jean-Marie Gustave Le Cléziolle, mikä asianajotoimiston selvityksen mukaan oli vuodettu ulkopuolisille etukäteen. Kuva: Wikimedia Commons.

Akatemian entinen sihteeri, nykyinen jäsen ja kirjallisuudentutkija Horace Engdahl on kutsunut loikkareita ”huonojen häviäjien klikiksi”. Meille muille lienee selvää, että nykymaailmassa organisaatio, jonka suojelijana toimii Ruotsin kuningas ja jonka tunnuslauseena on Neroutta ja makua (Snille och smak), vain kerjää verta nenästään.

Tapahtui viime jaksossa: #metoo-kampanja nostatti Tukholmassa kohun "Kulttuuriprofiiliksi" lehdistössä nimetyn henkilön ympärille. Kahdeksantoista naista syytti tätä seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä. "Kultturiprofiililla" oli läheiset siteet Ruotsin akatemiaan, tuohon arvovaltaiseen instituutioon, joka vastaa muun muassa Nobelin kirjallisuuspalkinnon jaosta. Ahdistelusta syytetty henkilö on nimittäin naimisissa Akatemia jäsenen kanssa, ja Akatemia on rahoittanut myrskyn silmään joutuneen, henkilön johtaman kulttuuriklubin toimintaa.

Homma lähti lapasesta, kun alkoi käydä ilmi, että henkilö oli vuotanut usean Nobel-palkinnon saajan nimen etukäteen. (”Tietääkös tytöt, kuka saa seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon?”) Ruotsin akatemia värväsi tukholmalaisen asianajotoimiston selvittämään väärinkäytöksiä. Selvitys on nyt valmistunut, ja sen mukaan tietoja vuodettiin seitsemänä vuonna. Lisäksi kulttuuriklubin rahankäytössä oli epäselvyyksiä.

Mitä tästä seurasi, on toistaiseksi hämärän peitossa. Periaatteessa Akatemian työskentelyä suojaa vaitiolovelvollisuus. Viime viikolla kolme jäsentä jättäytyi kuitenkin pois toiminnasta, tunnetuimpana heistä Ruotsin akatemian edellinen vakituinen sihteeri Peter Englund. Virallisesti vain nykyisellä vakituisella sihteerillä Sara Daniuksella on puheoikeus Akatemian asioista, mutta viimeistään nyt tämäkin korttitalo näkyy sortuneen.

Sara Daniuksen kamala talvi

Mikä repi kuilun Ruotsin akatemian sisälle? Tämän ”tietävät” kertoa ruotsalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa, tuossa kuninkaallisten ja aatelisten maassa, on mahtimiesten vastapainoksi myös tehokas bulevardilehdistö. Aftonbladetin tietojen mukaan jäsenet olivat erimielisiä siitä, julkistetaanko asianajotoimiston selvitys vai ei, sekä ”Kulttuuriprofiilin” puolison jatkomahdollisuuksista Akatemiassa.

Lehden mukaan jäsenet äänestivät siitä, voiko puoliso jatkaa Ruotsin akatemiassa. Äänestys (joka lehden mukaan käytiin ikiaikaisen menettelytavan mukaisesti asettamalla mustia ja valkoisia palloja kulhoon) ratkesi selvällä enemmistöllä puolison hyväksi.

Asianajotoimisto oli suositellut Akatemialle tutkintapyynnön tekemistä kulttuuriklubin raha-asioihin liittyen. Akatemia päätti aiemmin keväällä olla tekemättä tutkintapyyntöä, mutta sunnuntaina Ruotsin poliisi kertoi, että tutkintapyyntö on jätetty. Sen voi nimittäin jättää kuka vain, Akatemian jäsen tai ei.

Akatemian vakituisen sihteerin Sara Daniuksen toimet ovat herättäneet voimakasta kritiikkiä Akatemian sisällä. Juuri Danius tilasi ulkopuolisen selvityksen ”Kulttuuriprofiilin” yhteyksistä Akatemiaan. Merkillepantavaa on, että kolme nyt työskentelystä vetäytynyttä jäsentä ovat osoittaneet tukensa Daniukselle. Peter Englund (historioitsija, kirjoittanut mm. Ruotsin suurvalta-ajasta) paheksui blogissaan, että Daniukseen kohdistunut kritiikki on sekä perusteetonta että epäreilua.

Myös kirjailija Sara Stridberg sanoi perjantaina ottavansa aikalisän ja pohtivansa, osallistuuko enää Akatemian toimintaan vai ei. Toisin kuin HS:n lyhyessä jutussa (9.4.) kerrotaan, uutistoimisto TT:lle antamansa lausunnon mukaan Sara Stridberg (jonka teos Unelmatiedekunta ilmestyi suomeksi maaliskuussa 2018) kertoo toivoneensa ja toivoo edelleen, että kaimansa Danius pystyisi tuomaan läpinäkyvyyttä Akatemian toimintaan.

Sara Danius joutui myös sunnuntaina Drottningholmin selvittelemään Akatemian suojelijalle eli kuninkaalle riitaisan järjestönsä toimintaa.

Mitä tekee valkoinen kuningatar, kun upseerit ovat kaatuneet ympäriltä?

Kuka vei viimeisen punaisen hiekkalapion?

Ruotsalaiset kulttuuritoimittajat ovat kuvanneet Akatemian rakoilemista "Baabelin tornin sortumiseksi" ja "avoimeksi sodaksi".

Ruotsin akatemian jäseniä ovat sitoneet vaitiolovelvollisuuden lisäksi lojaalius perinteikkäälle instituutiolle – ja toisilleen. Horace Engdahl kutsui mielipidekirjoituksessaan Expressen-lehdessä Sara Daniusta ”surkeimmaksi vakituiseksi sihteeriksi sitten vuoden 1786”. Akatemiasta perjantaina eronnut kirjailija Kjell Espmark puolestaan sanoo, että Engdahlin kirjoitus on falskeinta ja alhaisinta, mitä hän on eläessään lukenut.

Ymmärtäväiset ruotsalaiset ovat myös sitä mieltä, että instituutio, jonka jäsenet nimetään eliniäksi, ei ole enää tätä päivää. Sara Danius onkin sanonut, että Akatemia joutuu nyt harkitsemaan sääntömuutosta, jonka mukaan jäsenet voisivat erota ja heidän tilalleen voitaisiin nimittää uusia.

Ruotsin akatemia ei ole mikään pikkutekijä, se hallinnoi kahden miljardin kruunun arvoista omaisuutta. On myös vaikea kuvitella arvovaltaisempaa kirjallisuusinstituutiota. Magdalena Hain kuolemattomia sanoja lainaten, kirjallisuuden hiekkalaatikossa pahimmat tappelut viimeisestä punaisesta lapiosta käydään aina aikuisten puolella. Tässä tapauksessa niiden aikuisten, jotka viime kädessä päättävät sellaisen arvostetun palkinnon kuin Nobelin saajista.

Jäämme odottamaan, mitä uusia solvauksia Ruotsin kulttuurin nerokkaimmat ja arvostetuimmat henkilöt keksivät toisilleen.

Kulttuuripiireistä ja vallasta: reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä

Kas niin, muruset, tänään Margaret Penny testaa kynäänsä juorutoimittajana. Mietin myös valtaa, etenkin sosiaalista valtaa ja sen ilmenemismuotoja.

Ruotsalainen päivälehti Dagens Nyheter kertoi eilen verkkosivuillaan, että syyttäjä on käynnistänyt tutkinnan niin sanotun Kulttuuriprofiili-henkilön toiminnasta Tukholmassa. Lyhyt summaus tapahtumista on suomeksi HS:n jutussa tänään, mutta kertauksen vuoksi: tukholmalaisen kulttuuriklubin taiteellinen johtaja sikaili, häiritsi ja kouri naisia, vuoti eteenpäin muun muassa kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittajia ja yleisesti käytti puolisonsa kanssa valtaa väärin vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Kahdeksantoista naisen kertomukset DN:lle ovat karua luettavaa (ruotsinkielinen artikkeli on maksumuurin takana). Ahdistelu ja seksuaalinen väkivalta nousivat esille #metoo-kampanjan ansiosta.

Merkillepantavaa on, että sikailija ei ole itse kirjailija, ei kuuluisuus. Itse asiassa hänen nimensä on suurelle yleisölle niin tuntematon, että Dagens Nyheter on jo sillä perusteella jättänyt sen julkaisematta. Asialla ei olisi yleistä merkitystä, ellei veijarin puoliso olisi Ruotsin akatemian jäsen. Ruotsin akatemia tunnetaan Suomessa parhaiten siitä, että se valitsee kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan.

Jalustat järkkyvät

Kirjailijana olen kateellinen ruotsalaisille siitä, että ne pääsevät syksyn kirjamessuhömpötyksestä eroon aikaisemmin kuin me Suomessa. Ruotsalaisilla on käytännössä vain yhdet kirjamessut, Göteborgin kirjamessut syyskuun lopulla, kun Suomessa on lokakuussa messut sekä Turussa että Helsingissä.

Sen sijaan en ole kateellinen ruotsalaisesta palkintohössötyksestä. Jos Suomessa tuntuu, että Finlandia-palkinto ehdokkaineen ja voittajineen syö kaiken kirjallisuuden mediatilan loppuvuodesta, Ruotsissa jaetaan sekä August-palkinnot että Nobel-palkinnot. Jälkimmäiset jaettiin juhlallisessa seremoniassa Tukholmassa sunnuntaina. Palkinnot näkyvät isosti lehdistössä ja kirjakaupoissa. Tänä vuonna kirjallisuuden Nobel myönnettiin kirjailija Kazuo Ishigurolle.

Suomenkielisessä mediassa kulttuuriprofiili-kalabaliikista ei ole ollut kauheasti juttua, Hesarin niukkaa raportointia lukuunottamatta. En ole sen yläpuolella, ettenkö olisi lukenut kiinnostuksella ruotsalaisen iltapäivälehden Expressenin artikkelia, jossa toisin kuin suomalaisessa mediassa paljastetaan Kulttuuriprofiilin nimi, kytkökset ja kaikki. Vaikka ruotsi ei taittuisi, Ruotsin akatemian vakinaisen sihteerin Sara Daniuksen ja edeltäjänsä historioitsija Peter Englundin ilmeet videolla ovat klikkauksen arvoiset.

Tulevia Nobel-voittajia puolestaan vuodettiin eteenpäin ilmeisesti siksi, että Kulttuuriprofiili halusi tuntea itsensä tärkeäksi (DN:n englanninkielinen artikkeli täällä). Tyyliin tietääkös tytöt, kuka saa seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Peter Englund on kertonut puhutelleensa sekä Kulttuuriprofiilia että tämän puolisoa aiheesta jo pari vuotta sitten. Ensiksimainittu kielsi kaiken, jälkimmäinen puolusti raivokkaasti puolisoaan.

Sanomattakin on selvää, että koko tapaus on koko Akatemialle äärimmäisen nolo. Sara Danius sanoi Svenska Dagbladetin haastattelussa, että Akatemia on tehnyt vakavan virheen toimiessaan yhteistyössä Kulttuuriprofiilin kanssa. Akatemia on muun muassa rahoittanut miehen ja puolisonsa vetämää kulttuuriklubia, jossa on paitsi esiintynyt tunnettuja kirjailijoita, myös väitetysti ahdisteltu naisia, maksettu palkkioita pimeästi ja anniskeltu laittomasti alkoholia. Expressenin mukaan yhteistyöhaluisen kirjailijan ura saattoi klubin ansiosta nousta uusiin korkeuksiin, mutta yhtä hyvin se saattoi myös tuhoutua.

Akatemiaa on syytetty kaverikorruptiosta ja vaadittu Peter Englundin ja niinikään entisen sihteerin Horace Engdahlin eroa. En voi olla tuntematta myötätuntoa kirjallisuudentutkija Daniusta kohtaan. Ensimmäinen naissihteeri Akatemiassa pääsee siivoamaan edeltäjiensä jälkiä. Sateenvarjoa Daniuksen yllä pitelevä, Suomessakin 30-vuotista sotaa käsittelevistä teoksistaan tunnettu Englund puolestaan totesi Nobel-vuotojen vahvistumisesta: ”Se paskiainen”.

Ruotsin kirjallisuuden suurten ja mahtavien asemat ovat järkkyneet viime viikkoina. Pienemmät ovat saaneet nauttia siitä äänestä, joka syntyy, kun ylimykset sortuvat jalustoiltaan. Melkein kuulen vahingoniloisen naurun Itämeren tälle puolelle saakka. Ihmiset eivät ole siistejä, vaikka seurustelisivatkin kuninkaallisten kanssa.

Suomen ja Ruotsin eroista

Ruotsin akatemialla on maan kulttuurielämässä varsin virallinen asema. Akatemian perusti Kustaa III ja se toimii nykyään Tukholman vanhankaupungin pörssitalossa, Suurtorin varrella siinä komeassa rakennuksessa, jonka alakerrassa on Nobel-museo. Akatemiassa on kahdeksantoista ”tuolia”, joille nimitetään vaikuttajat eliniäksi. Akatemian sihteeriä sanotaan vakinaiseksi sihteeriksi, kun taas puheenjohtajavuoro kiertää.

Ruotsin akatemiaa vastaavaa kirjallista instituutiota ei Suomesta oikein löydy. Onhan meillä totta kai Suomen Kirjasäätiö, Kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto, mutta niiden valtaapitävät eivät ole samoja henkilöitä, jotka kirjoittavat kirjoja, paistattelevat haastatteluissa ja tv-ohjelmissa ja tuottavat yleisesti ottaen kulttuurin sisältöä työllään ja lahjakkuudellaan. Ruotsin akatemialla on arvovaltaa, varoja, kiinteistöjä. Suomessa nämäkin esiintyvät vähän pienemmässä mittakaavassa, kauniisti sanottuna. On maamme köyhä ja siksi jää, ehkä ihan hyvä niin.

Ruotsalainen media on käsitellyt #metoo-kampanjaa myös vähän eri tavalla kuin suomalainen media. Toki koko ruotsalainen yhteiskunta on vähän enemmän hereillä tasa-arvon suhteen, mutta Suomessa tullaan perässä. Ahdistelijoiden nimien mainitseminen lehdistössä on yksi eroavaisuus. Uhreilla on loogiset syyt olla syyttämättä tekijöitä nimeltä, samoin lehdistöllä olla paljastamatta niitä. Ymmärrettävistä syistä myöskään ahdistelijat eivät ole astuneet esiin.

Tilanne on johtanut erikoiseen piiloleikkiin, jossa esimerkiksi elokuva-alalla väärinkäytöksiä paljastaneet eivät kerro nimiä, mutta todennäköiset epäillyt ovat Suomen kaltaisessa pienessä maassa selvitettävissä kohtuullisen pienellä vaivalla. Keskusteluissa mainitut ovat turvautuneet asianajajiin, joiden lähettämiä kirjeitä sitten puidaan mediassa sen sijaan, että asianomaiset sanoisivat, että loppuu se paskanpuhuminen.

Isot edellä, pienet perässä

Kulttuuriprofiilin tapaus on oiva esimerkki siitä, miten pitkälle maailmassa voi päästä olemalla niin sanottu hyvä tyyppi. Herrasmies, joka jaksaa debatoida ja ryypätä ja esiintyä ja järjestää vähän kaikenlaista, ennen kaikkea mahdollisuuksia omille suosikeilleen, kunhan ovat yhteistyöhalusia. Tässä tapauksessa myös elättelee liian suuria luuloja omasta sex appealistaan. Vaikka kulttuurivaikuttaja ei istuisikaan kustannusjohtajan tai päätoimittajan pallilla, hänellä voi olla erilaista valtaa: tietoa, sosiaalisia suhteita, karismaa, verkostoja, seuraajia ja niin edelleen. Ei tarvitse olla se rahakkain kustantaja tai teräväkynäisin kriitikko.

Totta kai valtaa saa olla, ja sitä pitää käyttää – mitään kirjallisuutta ei olisi, jos ihmiset eivät perustaisi kustantamoita, käyttäisi varojaan kirjojen tunnetuksi tekemiseen lukijoille tai ylipäätään laskisi kynäänsä paperille. Sitä ei vain saisi käyttää väärin.

Mielihyvällä olen pannut merkille, että seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on nostettu tapetille sosiaalisen median lisäksi sanomalehdistössä, ammattiliitoissa ja eduskunnassa. Kollegani kuolemattomin sanoin: jos olisin oman asemani suojaan tuudittautunut kusipää, niin nyt voisi olla hyvä hetki alkaa pelätä vähän helvetisti.

Mitä tästä opimme

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä ovat vallankäytön kieroutunut ja korruptoitunut muoto. Tapoja on muitakin. Pienen piirin valta on väärin käytettynä yhtä viheliäistä kuin suurten ja mahtavien piirien valta, ja uhrille samoin kuin koko yhteisölle yhtä tuhoisaa. Valtaa käyttävät väärin niin miehet kuin naiset, kuten Ruotsin tapauksessakin.

Tarkkana pitää olla myös silloin, kun tehdään ilmais- tai talkootyötä, niin kuin kulttuurin alalla usein tehdään. Työpaikoilla on luottamusmiehet, lainsäädäntö ja työturvallisuustoimet, kulttuurialalla on monesti vain löyhästi järjestäytyneitä pieniä ja suurempia sosiaalisia piirejä. Vallan väärinkäyttö voi olla vaikka luottamuksellisten keskustelujen kertomista eteenpäin, esiintymismahdollisuuksien järjestämistä tai torppaamista tai ihan sitä samaa pienessä piirissä kuin tuolla rikkaiden ja maineikkaidenkin piireissä.

Lopuksi kaikkein vaikeimmin käsitettävä valta on se joka meillä itsellämme on. Myös meillä, jotka kulttuurin kentällä koemme itsemme altavastaajiksi ja valitamme, miten epäkiitollista, köyhää ja epäoikeudenmukaista kaikki on. Sosiaalinen valta eli tieto, verkostot ja vaikutusmahdollisuudet ovat valtaa, ja alalla pidempään olleilla on sitä enemmän kuin vasta tulleilla. Ollaan siis tietoisia tästä ja ollaan ihmisiksi.

Kuvat: Wikimedia Commons

Tukholma-Lund-Malmö 2013 osa II

Pinnistelemättömän epä-älyllinen matkaraportti Ruotsista

Kuten sanottua, eteläisen Ruotsin todellinen kaupunkikeskus on Malmö. Se on myös eräs scifin ja fantasian keskuksista Ruotsissa. Siitä pitävät huolen paitsi paikalliset kirjailijat, myös scifiin ja fantasiaan erikoistunut kirjakauppa. Entisen teollisuuskaupungin romanttinen keskusta kanaaleineen ja vanhoine liikerakennuksineen tarjoaa inspiraatiota erityisesti steampunkiin kallellaan oleville kirjailijoille.

Tieteiskirjoittajan Ruotsi ja Suomi

Epäilemättä Ruotsissa on paljon genrelukijoita, koskapa Science Fiction Bokhandelnin liikkeitä on kolmessa kaupungissa (Tukholmassa, Malmössa ja Göteborgissa). Esimerkiksi Suomessa ei ole yhtään vastaavaa liikettä. Malmön SF-Bokhandelnista mukaamme tarttuivat Connie Willisin All Clear -romaani minulle, Hugh Howeyn Shift miehelle ja kapteeni Haddock -figuuri lapselle. Connie Willisin romaaniparia Blackout-All Clear on haukuttu sen disneymäisestä asenteesta wanhaa Englantia kohtaan, mutta olen lukenut kaikki Willisin kirjat tähän saakka joten uskollisesti aion lukea nämäkin. Tunnustan, että Blackout on minulla vielä kesken.

Illalla joimme teetä kirjailijatarten N ja K kanssa, ensiksimainitun kotona. Paikalla oli myös miellyttävä nuori mies, eräs islantilainen fantasiakirjailija. Juonimme yhteispohjoismaisia kirjallisia hankkeita, joista toivottavasti kuullaan vielä! Ruotsi-kirjailijat tekivät minuun toisaalta vaikutuksen ammattimaisella asenteellaan, toisaalta tunsin itseni siinä nojatuolissa istuessani hieman harrastelijamaiseksi, kun en heti päässyt mukaan keskusteluun agenteista ja kustantamoiden foreign rights -osastoista.

Tuntuu myös, että Ruotsissa sf/f-kirjailijoilla ei ole yhtä tiivistä kosketusta fandomiin kuin Suomessa. Myöskin fandom-aktiviteetit ovat vähäisempiä. Tämä johtuu kuulemma siitä, että vaikka Ruotsissakin on perinteisesti vilkas yhdistyselämä, kaikenlaiset seurat ovat suuntautuneet enemmän tervehenkisiin harrastuksiin kuten urheiluun ja liikuntaan, sellaisiin, joissa saa raitista ilmaa. Ei siinä ole ollut nörteillä pahemmin saumaa perustaa omia yhteenliittymiään, joissa mökötetään sisällä nenä kirjassa.

Eroja siis on huomattavissa. Minulle esimerkiksi esitettiin kysymys, tulevatko lukijat Suomessa juttelemaan signeeraustilaisuuksissa, kun esitelmätilanteessa suomalainen yleisö on niin hiljaa. No, Finnconin tms. signeeraustilaisuuksissa eivät kotimaiset kirjailijat yleensä kerää nimikirjoituksen metsästäjiä jonoksi saakka. Tilanne olisi vähän sama kuin se, että kolme kaveria olisi vuosia katsellut kerhohuoneella Star Trekkiä, kunnes sitten yksi heistä julkaisisi kirjan ja ehdottaisi kahdelle muulle, että ruvetkaa te minun faneikseni. Lukijan ja kirjailijan välinen suhde on fandomin verkostoissa vähän erilainen.

Ruotsin kirjallinen elämä tuntuu myös olevan kansainvälisempää kuin Suomessa. Vaikka on eteläinen Ruotsi muutenkin kansainvälisempi paikka. Saman huomion teki myös tapaamamme islantilainen kirjailija, joka sanoi, että Ruotsissa hän elää paitsi ruotsalaisessa, myös luontevan monikulttuurisessa ympäristössä. Malmössä (ja Lundissa myös) on näkyvillä eri kulttuurien ja kansallisuuksien kirjo. Näköalan avartuminen eri kulttuurien suuntaan ei ole kirjailijalle huono asia.

Pikku pikku viiriäinen on liian söpö

Takaisin Lundiin. Historiallisten rakennusten lisäksi Lundin ykkösmatkailukohde ovat erilaiset puistot ja puutarhat aivan kaupungin keskustassa. Ainakin lapsen tärkein motivaatio matkustaa Lundiin oli nähdä viiriäisiä(!) kasvitieteellisessä puutarhassa. Lundin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on täysin biologinen tuholaistorjunta, eli hyönteisiä napsivat suloiset pikku viiriäiset. Viiriäinen on untuvapallo, joka tutisee liikkuessaan ja olisi varmaan hyvin kevyt, jos sen nostaisi kädelle. Itse pidin vielä enemmän kauniista vanhoista viherhuoneista akaasioineen ja appelsiinipuineen.

Kuva: Markku Soikkeli

Puutarhoista kannattaa mainita myös kaupunginpuisto sekä Kulturen-ulkoilmamuseon keittiöpuutarhat monisatavuotisine puksipuineen. Kulturenissa kävimme kirjapainotaidon museossa, tutustuimme maalaisinteriööreihin (lyömällä päämme mataliin oviaukkoihin) ja ihmettelimme yliopistomuseota. Lapsen ja tätini kanssa kävimme myös Lundin historiallisessa museossa, jonka kokoelmat käsittävät mm. tuomiokirkkomuseon esineistön sekä yliopistolle kerättyjä obskuureja esineitä ja näytteitä kaukomailta. Tässä museossa oli lapsen riemuksi myös paljon luurankoja. Sen sijaan Ystadiin Ales Stenar -kivikehää katsomaan sain lähteä ilman miestä ja lasta. Spektaakkelimainen maisema jyrkkien merenrantojen äärellä oli ihan näkemisen arvoinen.

Ja mitäs muuta. Onnistuimme tekemään kävelyretken lehtevien pyökkien alla Lundagårdenissa miehen kanssa kahdestaan ja poikkeamaan Paradis-kadun Inferno-ravintolassa, jossa maistoimme mm. paikallisen panimon hedelmäistä real ale -olutta. Olisimme voineet viettää Lundissa päivän-pari enemmän, mutta aika loppui tällä kertaa kesken ja palasimme Tukholmaan.

Myöntäisikö meille joku Nobel-palkinnon?

Lähtöaamuna satoi kaatamalla, joten tätini herätti miehensä ajamaan meidät asemalle. Olimme kymmenen minuuttia etuajassa ja seisoimme laiturilla katsomassa, miten valtiollisen junayhtiön SJ:n juna liukui raiteille juuri ajoissa. Veolian junan piti lähteä viisi minuuttia sen jälkeen. SJ:n junan mentyä ilmoille kajahti kuitenkin kuulutus, jonka mukaan juna myöhästyy puoli tuntia. Kuulutus toistettiin vielä pari kertaa niin, että myöhästymisajaksi laskettiin ensi 50 minuuttia, sitten tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Lopulta juna oli juuri sen verran myöhässä. Kaiken aamukiirehtimisen jälkeen istuimme tunnin verran aseman Espresso Housen edessä, mikä ei sinänsä haitannut, koska santsasimme sinä aikana lisää maitokahvia ja suklaapalloja, joihin olin onnistunut kehittämään lyhyen vierailumme aikana suoranaisen riippuvuuden.

Kun lopulta pääsimme Tukholmaan, siellä satoi. Kuten sanottua, vierailemme Tukholmassa aika usein, mutta teemme aina samat asiat. Käymme paikallisessa SF/F-Bokhandelnissa, josta meidän ei euron huonon kurssin vuoksi edes pahemmin kannata ostaa mitään, sitten haemme isot maitokahvit ja juomme ne Vanhankaupungin suurtorilla luoden haikeita katseita Ruotsin akatemian rakennuksen suuntaan, minkä jälkeen maleksimme keskikaupungille syömään jossakin paikallisessa kasvisbuffetissa ja ostelemassa ruotsalaisia lastenvaatteita (minun huvitukseni, ei niinkään muiden perheenjäsenten). Tällä kertaa vahvin motivaatio vierailla yhtään missään oli lapsella, joka vaati päästä katsomaan Skanssen-akvaarion lemureita, joten menin hänen kanssaan katsomaan juuri niitä.

Paluumatkan Suomen-junaliput olimme hukanneet jo ensimmäisenä päivänä Lundissa, joten kömmimme aamuvarhaisella (ei koskaan enää yölauttaa Turusta, se saapuu jumalattomaan aikaan molempiin satamiin) bussiin. Ovelta ovelle -kuljetus, suoraan Turun satamasta Kalevan kirkolle. Katselin bussin ikkunasta, miten siirtolaisperheen teini-ikäinen poika lastasi sukulaisensa kanssa bussin tavaratilaan kookkaita nyssyköitä, mukaanlukien pinnasängyn kappaleet ja vauvan kävelytuolin, ja jätettiin sitten saattamaan tavarat Tampereelle. Poika yritti juosta vielä hakemaan omat tavaransa, mutta ei ehtinyt ennen bussin lähtöä, kaiken lisäksi ystävällinen bussikuski vielä huomautti pojan olevan väärässä bussissa mutta sanoi vain, että pyydä kavereitasi hakemaan sinut periltä.

Edes jonkun matkanteko oli vielä vaivalloisempaa kuin meidän.

Se varmaankin oli kerrottavana Ruotsin-matkasta elokuussa 2013. Ensi kerralla otan mukaan paremmat kävelykengät ja korvatulpat autolauttaan. Älyttömän kokoisen Viking Gracen koneet ovat hiljaisemmat kuin vanhemmilla lautoilla, joten ihmisten äänet sisällä laivassa erottuvat sitä selvemmin. Olen kuluneen vuoden aikana matkustanut aika paljon enemmän kuin minua oikeastaan edes olisi huvittanut, joten saattaa olla että nyt kun olen saanut tämän älyttömän matkaraportin kirjoitettua niin bloggaan takautuvasti vielä niistä edellisistäkin matkoista, kuten kevään kahdesta Unkarin-matkasta.