Thursday, December 21, 2017

Margaret Pennyn vuosi 2017: kirjoja, kirjoja, kirjoja

Seuraa perinteinen kuvapainotteinen päivitys keskitalven juhlan kunniaksi! Rutisemisen aihetta olisi kosolti, mutta nyt panen marinat sivuun ja keskityn iloitsemaan menneestä vuodesta.

Kirjoittamisen ja lukemisen merkeissä meni tämäkin vuosi. Kolmas romaanini Syyskuun jumalat ilmestyi elokuussa. Lukijat ovat antaneet innostunutta palautetta romaanista ja toivon, että se löytää uusia ystäviä myös ensi vuonna. Olin mukana toimittamassa Never Stop – Finnish science fiction and fantasy stories -antologiaa, jossa on mukana myös novellini The Whaler’s Wife (kääntänyt Sarianna Silvonen). Kokoelma on kerännyt mukavia arvioita muun muassa Goodreadsissa.

Työstin Aino-Maija Leinosen kanssa keväällä ilmestyvää Railakasta rahakirjaa. Maaliskuussa ilmestyvää opusta voi vilkaista ennakkoon täältä Inton kevätkauden 2018 katalogista. Kirjoitin myös Cosmon Pen -lehteen katsauksen kotimaisen science fictionin ja fantasian tapahtumiin viimeisen viiden vuoden aikana. Paljon on saatu aikaan lyhyessä ajassa varsinkin kansainvälistymisen suhteen, tulevaisuudessa toivottavasti vielä enemmän.

Osuuskumma-kustannuksessa olin mukana hallituksen jäsenenä ja myyntipäällikkönä kehittämässä toimintaa. Ohjasin luovan kirjoittamisen oppilaita Tampereen Kesäyliopistossa, Tampereen seudun työväenopistossa ja Hopeantakojat-valmennusohjelmassa. Kävin myös muun muassa Elävän kirjallisuuden festivaalilla, tieteiskulttuurin tapahtumissa Sweconissa ja Worldconissa, Art Goes Kapakassa haastateltavana Helsingissä, Göteborgin kirjamessuilla tutustumassa International Rights Centren toimintaan sekä Turun ja Helsingin kirjamessuilla lokakuussa.


Syyskuun jumalat julkaistiin elokuussa Worldconin aikaan Helsingissä. Silloin oli kuuma. Kuvassa olen Nora Varjaman haastateltavana Akateemisen Kirjakaupan kohtauspaikalla. Kuva: Veera Henriksson

Noin muuten kävin balettitunneilla, katsoin MasterChef Australiaa, neuloin, istuin mökillä lukemassa kirjoja ja osallistuin jopa kolmelle Usva-kirjoittajaleirille Ristiinassa. Mutta enimmäkseen kuitenkin kirjoitin jo ilmestynyttä ja vielä tulevia teoksia. Kiitän Tiedonjulkistamisen Neuvottelukuntaa, Taiteen edistämiskeskusta ja Kansan Sivistysrahastoa työtäni kohtaan osoitetusta tuesta.

Muutamia kohokohtia vuoden varrelta:

– Maaliskuussa kävimme Budapestissa äidin 60-vuotispäivää viettämässä. Kuva on hotelli Gellertin takapihalle ja Gellert-kukkulalle. Noin muuten reissasin vain Suomessa tai lähellä. Toukokuussa osallistuin perheen kanssa Swecon-tapahtumaan Uppsalassa ja loppukesästä piipahdimme Haapsalussa lomalla. Syyskuussa kävin Malmössa ja Göteborgissa kirja-asioissa. Marraskuussa olin viettämässä kirjoitusviikonloppua neljän kollegan kanssa idyllisessä Mathildedahlissa Salon lähellä.

– Osallistuin keväällä Osuuskumman ja Outo Kuvan valokuvaussessioon Nokialla. Kuvassa olen kirjailija Anni Nupposen kanssa. Huomaa korvat! Magdalena Hai haastatteli minua Syyskuun jumalista ja muusta Osuuskumman nettisivuille, linkin takana on pari kuvaa lisää. Kuva: Outi Puhakka

– Marraskuussa juhlimme minun ja kirjailija J.S.Meresmaan 10-vuotistaiteilijajuhlaa Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa!

– Vuoden varrrella haastattelin Pirkkalaiskirjailijoiden Roosalupilla herroja kirjailijoita Riku Korhosta ja Ville Hytöstä. Joulukuussa haastatteluvuorossa oli Markku Soikkeli ja haastateltavana Juha-Pekka Koskinen. Kuva: Hannu Peltonen

– Olen laiska käymään teatterissa, mutta tänä vuonna onnistuin näkemään Tukkateatterin R.U.R. ja Luvattu maa -näytelmät, Macbeth-oopperan Budapestissa (kiitos äiti), Coppelia-baletin Tampere-talossa (kiitos kaverit) ja piipahtamaan elokuvissa Tampereen lyhytelokuvajuhlilla sekä supersankarielokuvia katsomassa. – Muuta: kirjoitin elokuvatreatmentin, aloittelin Salaista Projektia nro. 2, tuomaroin Usvazine-verkkolehden scifinovellihakua päätoimittaja Anne Leinosen kanssa ja jatkoin puolison kanssa kotikirjastoprojektia, jonka seurauksena säilytettäväksi tai kiertoon eli eteenpäin annettavaksi valittiin tänäkin vuonna laatikoittain kirjoja.

Joulua vietän täsmälleen samaan tapaan kuin viime vuonna. Koska joulussa on kyse perinteistä, tehtävälistankin voi kopioida viimevuotisesta!

Ensi keväänä ilmestyy minun ja Christine Thorelin toimittama Trollguld och andra berättelser (på svenska) eli valikoima osuuskummalaisten novelleja ensimmäistä kertaa ruotsin kielellä! Trollguldin on ruotsintanut Linn Wilhelmsson ja sitä voi vilkaista etukäteen täältä Osuuskumman kevään 2018 katalogista. Syksyksi on sitten taas uusia uutisia, mutta säästän ne vähän lähemmäksi ajankohtaa.

Hyvää joulunaikaa ja riemukasta uutta vuotta 2018!

Bonusliite: Loppuvuoden 2017 aikana lukemani kirjat tähän asti. Alkuvuoden kirjat ovat täällä.

Kotimainen kaunokirjallisuus
Karo Hämäläinen: Erottaja
Boris Hurtta: Talo Mörövuoren juurella ja Rommelin kulta
Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa
JP Koskinen: Paholaisen vasara
Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet
J.S.Meresmaa: Naakkamestari
Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu
Juhana Petterson: Tuhannen viillon kuolema
Laura Gustafsson: Pohja
Artemis Kelosaari: Omenatarha
Essi Kummu: Hyvästi pojat
Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Ulkomainen kaunokirjallisuus
Cheryl Strayed: Villi vaellus
Jane Green: Avioliittoallergia
David Levine: Arabella of Mars
Emma Newman: Planetfall
Sophie Kinsella: Kuka on pomo?
Aliette de Bodard: House of Shattered Wings ja House of Binding Thorns
Neil Gaiman: Ocean at the End of the Lane
Mats Strandberg: Ristely
Dan Brown: Alku
Katsuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Tietokirjallisuus
Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi?
Kullas&Myllyoja: Nainen ja rikastumisen taito
Mikko-Oskari Koski: Ahvenanmaa
Kaskela&Koskelainen: Maailmalle
Hannu Tarmio: Hurmio tai turmio
Anne Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat (äänikirja)
Karo Hämäläinen ja Alexander Stubb: Alex
Jarl Helleman: Kirjalliset liikemiehet ja Kustantajan näkökulma
Jenni Selosmaa: Kukkaron kuningatar
Jethro Rostedt: Raha ratkaisee
Kari Karnakoski: Tanssin ja rakastin

Wednesday, December 13, 2017

Kulttuuripiireistä ja vallasta: reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä

Kas niin, muruset, tänään Margaret Penny testaa kynäänsä juorutoimittajana. Mietin myös valtaa, etenkin sosiaalista valtaa ja sen ilmenemismuotoja.

Ruotsalainen päivälehti Dagens Nyheter kertoi eilen verkkosivuillaan, että syyttäjä on käynnistänyt tutkinnan niin sanotun Kulttuuriprofiili-henkilön toiminnasta Tukholmassa. Lyhyt summaus tapahtumista on suomeksi HS:n jutussa tänään, mutta kertauksen vuoksi: tukholmalaisen kulttuuriklubin taiteellinen johtaja sikaili, häiritsi ja kouri naisia, vuoti eteenpäin muun muassa kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittajia ja yleisesti käytti puolisonsa kanssa valtaa väärin vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Kahdeksantoista naisen kertomukset DN:lle ovat karua luettavaa (ruotsinkielinen artikkeli on maksumuurin takana). Ahdistelu ja seksuaalinen väkivalta nousivat esille #metoo-kampanjan ansiosta.

Merkillepantavaa on, että sikailija ei ole itse kirjailija, ei kuuluisuus. Itse asiassa hänen nimensä on suurelle yleisölle niin tuntematon, että Dagens Nyheter on jo sillä perusteella jättänyt sen julkaisematta. Asialla ei olisi yleistä merkitystä, ellei veijarin puoliso olisi Ruotsin akatemian jäsen. Ruotsin akatemia tunnetaan Suomessa parhaiten siitä, että se valitsee kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan.

Jalustat järkkyvät

Kirjailijana olen kateellinen ruotsalaisille siitä, että ne pääsevät syksyn kirjamessuhömpötyksestä eroon aikaisemmin kuin me Suomessa. Ruotsalaisilla on käytännössä vain yhdet kirjamessut, Göteborgin kirjamessut syyskuun lopulla, kun Suomessa on lokakuussa messut sekä Turussa että Helsingissä.

Sen sijaan en ole kateellinen ruotsalaisesta palkintohössötyksestä. Jos Suomessa tuntuu, että Finlandia-palkinto ehdokkaineen ja voittajineen syö kaiken kirjallisuuden mediatilan loppuvuodesta, Ruotsissa jaetaan sekä August-palkinnot että Nobel-palkinnot. Jälkimmäiset jaettiin juhlallisessa seremoniassa Tukholmassa sunnuntaina. Palkinnot näkyvät isosti lehdistössä ja kirjakaupoissa. Tänä vuonna kirjallisuuden Nobel myönnettiin kirjailija Kazuo Ishigurolle.

Suomenkielisessä mediassa kulttuuriprofiili-kalabaliikista ei ole ollut kauheasti juttua, Hesarin niukkaa raportointia lukuunottamatta. En ole sen yläpuolella, ettenkö olisi lukenut kiinnostuksella ruotsalaisen iltapäivälehden Expressenin artikkelia, jossa toisin kuin suomalaisessa mediassa paljastetaan Kulttuuriprofiilin nimi, kytkökset ja kaikki. Vaikka ruotsi ei taittuisi, Ruotsin akatemian vakinaisen sihteerin Sara Daniuksen ja edeltäjänsä historioitsija Peter Englundin ilmeet videolla ovat klikkauksen arvoiset.

Tulevia Nobel-voittajia puolestaan vuodettiin eteenpäin ilmeisesti siksi, että Kulttuuriprofiili halusi tuntea itsensä tärkeäksi (DN:n englanninkielinen artikkeli täällä). Tyyliin tietääkös tytöt, kuka saa seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Peter Englund on kertonut puhutelleensa sekä Kulttuuriprofiilia että tämän puolisoa aiheesta jo pari vuotta sitten. Ensiksimainittu kielsi kaiken, jälkimmäinen puolusti raivokkaasti puolisoaan.

Sanomattakin on selvää, että koko tapaus on koko Akatemialle äärimmäisen nolo. Sara Danius sanoi Svenska Dagbladetin haastattelussa, että Akatemia on tehnyt vakavan virheen toimiessaan yhteistyössä Kulttuuriprofiilin kanssa. Akatemia on muun muassa rahoittanut miehen ja puolisonsa vetämää kulttuuriklubia, jossa on paitsi esiintynyt tunnettuja kirjailijoita, myös väitetysti ahdisteltu naisia, maksettu palkkioita pimeästi ja anniskeltu laittomasti alkoholia. Expressenin mukaan yhteistyöhaluisen kirjailijan ura saattoi klubin ansiosta nousta uusiin korkeuksiin, mutta yhtä hyvin se saattoi myös tuhoutua.

Akatemiaa on syytetty kaverikorruptiosta ja vaadittu Peter Englundin ja niinikään entisen sihteerin Horace Engdahlin eroa. En voi olla tuntematta myötätuntoa kirjallisuudentutkija Daniusta kohtaan. Ensimmäinen naissihteeri Akatemiassa pääsee siivoamaan edeltäjiensä jälkiä. Sateenvarjoa Daniuksen yllä pitelevä, Suomessakin 30-vuotista sotaa käsittelevistä teoksistaan tunnettu Englund puolestaan totesi Nobel-vuotojen vahvistumisesta: ”Se paskiainen”.

Ruotsin kirjallisuuden suurten ja mahtavien asemat ovat järkkyneet viime viikkoina. Pienemmät ovat saaneet nauttia siitä äänestä, joka syntyy, kun ylimykset sortuvat jalustoiltaan. Melkein kuulen vahingoniloisen naurun Itämeren tälle puolelle saakka. Ihmiset eivät ole siistejä, vaikka seurustelisivatkin kuninkaallisten kanssa.

Suomen ja Ruotsin eroista

Ruotsin akatemialla on maan kulttuurielämässä varsin virallinen asema. Akatemian perusti Kustaa III ja se toimii nykyään Tukholman vanhankaupungin pörssitalossa, Suurtorin varrella siinä komeassa rakennuksessa, jonka alakerrassa on Nobel-museo. Akatemiassa on kahdeksantoista ”tuolia”, joille nimitetään vaikuttajat eliniäksi. Akatemian sihteeriä sanotaan vakinaiseksi sihteeriksi, kun taas puheenjohtajavuoro kiertää.

Ruotsin akatemiaa vastaavaa kirjallista instituutiota ei Suomesta oikein löydy. Onhan meillä totta kai Suomen Kirjasäätiö, Kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto, mutta niiden valtaapitävät eivät ole samoja henkilöitä, jotka kirjoittavat kirjoja, paistattelevat haastatteluissa ja tv-ohjelmissa ja tuottavat yleisesti ottaen kulttuurin sisältöä työllään ja lahjakkuudellaan. Ruotsin akatemialla on arvovaltaa, varoja, kiinteistöjä. Suomessa nämäkin esiintyvät vähän pienemmässä mittakaavassa, kauniisti sanottuna. On maamme köyhä ja siksi jää, ehkä ihan hyvä niin.

Ruotsalainen media on käsitellyt #metoo-kampanjaa myös vähän eri tavalla kuin suomalainen media. Toki koko ruotsalainen yhteiskunta on vähän enemmän hereillä tasa-arvon suhteen, mutta Suomessa tullaan perässä. Ahdistelijoiden nimien mainitseminen lehdistössä on yksi eroavaisuus. Uhreilla on loogiset syyt olla syyttämättä tekijöitä nimeltä, samoin lehdistöllä olla paljastamatta niitä. Ymmärrettävistä syistä myöskään ahdistelijat eivät ole astuneet esiin.

Tilanne on johtanut erikoiseen piiloleikkiin, jossa esimerkiksi elokuva-alalla väärinkäytöksiä paljastaneet eivät kerro nimiä, mutta todennäköiset epäillyt ovat Suomen kaltaisessa pienessä maassa selvitettävissä kohtuullisen pienellä vaivalla. Keskusteluissa mainitut ovat turvautuneet asianajajiin, joiden lähettämiä kirjeitä sitten puidaan mediassa sen sijaan, että asianomaiset sanoisivat, että loppuu se paskanpuhuminen.

Isot edellä, pienet perässä

Kulttuuriprofiilin tapaus on oiva esimerkki siitä, miten pitkälle maailmassa voi päästä olemalla niin sanottu hyvä tyyppi. Herrasmies, joka jaksaa debatoida ja ryypätä ja esiintyä ja järjestää vähän kaikenlaista, ennen kaikkea mahdollisuuksia omille suosikeilleen, kunhan ovat yhteistyöhalusia. Tässä tapauksessa myös elättelee liian suuria luuloja omasta sex appealistaan. Vaikka kulttuurivaikuttaja ei istuisikaan kustannusjohtajan tai päätoimittajan pallilla, hänellä voi olla erilaista valtaa: tietoa, sosiaalisia suhteita, karismaa, verkostoja, seuraajia ja niin edelleen. Ei tarvitse olla se rahakkain kustantaja tai teräväkynäisin kriitikko.

Totta kai valtaa saa olla, ja sitä pitää käyttää – mitään kirjallisuutta ei olisi, jos ihmiset eivät perustaisi kustantamoita, käyttäisi varojaan kirjojen tunnetuksi tekemiseen lukijoille tai ylipäätään laskisi kynäänsä paperille. Sitä ei vain saisi käyttää väärin.

Mielihyvällä olen pannut merkille, että seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on nostettu tapetille sosiaalisen median lisäksi sanomalehdistössä, ammattiliitoissa ja eduskunnassa. Kollegani kuolemattomin sanoin: jos olisin oman asemani suojaan tuudittautunut kusipää, niin nyt voisi olla hyvä hetki alkaa pelätä vähän helvetisti.

Mitä tästä opimme

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä ovat vallankäytön kieroutunut ja korruptoitunut muoto. Tapoja on muitakin. Pienen piirin valta on väärin käytettynä yhtä viheliäistä kuin suurten ja mahtavien piirien valta, ja uhrille samoin kuin koko yhteisölle yhtä tuhoisaa. Valtaa käyttävät väärin niin miehet kuin naiset, kuten Ruotsin tapauksessakin.

Tarkkana pitää olla myös silloin, kun tehdään ilmais- tai talkootyötä, niin kuin kulttuurin alalla usein tehdään. Työpaikoilla on luottamusmiehet, lainsäädäntö ja työturvallisuustoimet, kulttuurialalla on monesti vain löyhästi järjestäytyneitä pieniä ja suurempia sosiaalisia piirejä. Vallan väärinkäyttö voi olla vaikka luottamuksellisten keskustelujen kertomista eteenpäin, esiintymismahdollisuuksien järjestämistä tai torppaamista tai ihan sitä samaa pienessä piirissä kuin tuolla rikkaiden ja maineikkaidenkin piireissä.

Lopuksi kaikkein vaikeimmin käsitettävä valta on se joka meillä itsellämme on. Myös meillä, jotka kulttuurin kentällä koemme itsemme altavastaajiksi ja valitamme, miten epäkiitollista, köyhää ja epäoikeudenmukaista kaikki on. Sosiaalinen valta eli tieto, verkostot ja vaikutusmahdollisuudet ovat valtaa, ja alalla pidempään olleilla on sitä enemmän kuin vasta tulleilla. Ollaan siis tietoisia tästä ja ollaan ihmisiksi.

Kuvat: Wikimedia Commons