Ensimmäinen arvostelu Moby Dollista

Lapsonen herätti pitkäperjantaiaamuna luonnottoman aikaisin, mutta ainakin päivän lehden postiluukun alta kalastanut puoliso pääsi tuomaan uutiset suoraan sänkyyn. Moby Dollista ilmestyi ihkaensimmäinen arvostelu päivän Hesarissa, kynän varressa Antti Majander. Arvostelu löytyy täältä:

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Merten+musikaaliset+jättiläiset+laulavat+toivonsäveliä/HS20110422SI1KU0237s

Kaikki itselleni tekemäni lupaukset olen jo rikkonut, myös sen, että en menisi kirjakauppaan vakoilemaan, onko Moby Doll hyvällä paikalla (tai myynnissä ylipäätään. Oli se, molempia, haa!). Rikon siis vielä tämänkin ja siteeraan arvostelua:

"Saara Henriksson kirjoittaa konkreettisen tämänpuoleisesti - vaikka ei arastelekaan sukeltaa myös valaan vatsaan ja tajuntaan. Ei se hoopoa ole, kumma kyllä, vaan oudon hienoa...Henriksson kutoo kiehtovasti yhteen tietoa ja mystiikkaa merten musikaalisista jättiläisistä."

Itselleni jäi sellainen kuva, että kriitikko on ollut ristiriitaisissa fiiliksissä laskettuaan kirjan kädestään. Se on hyvä, mieluummin totean yrittäneeni jotain reilusti uutta ja kummallista kuin pysytelleeni turvallisilla kotivesillä. Ylipäätään olen iloinen, että kirjani on huomattu ja siitä on löytynyt sanottavaa.

Kohta lähtee juna Kuopioon. Hauskaa pääsiäistä!

Kilpailu: voita Moby Doll (ja muita kuulumisia)

Moby Doll on siis saapunut kirjakauppohin, sekä hyvinvarustettuihin perinteisiin kauppoihin että verkosta tilattavaksi. Blogin lukijoiden iloksi järjestän sen kunniaksi Margaret Pennyn Suuren valaskilpailun! Varastin idean suoraan Sokeripala-blogista.

Kilpailukysymys kuuluu:

Mikä on paras valas ja miksi?

Vastaukset blogin kommenttilaatikkoon. Vastausaikaa on 12.5. saakka. Parhaat perustelut palkitaan Moby Doll -kirjalla! Lisäksi kaksi kirjaa arvotaan vastanneiden kesken. Voittaja (oikeammin nimimerkki) julkaistaan täällä blogissa, kyselen osoitetta sitten. Kilpailun sponsorina toimii Into Kustannus.

Huom! Blogissa on kommenttien tarkastus päällä, joten voi kestää vähän aikaa, ennen kuin vastauksesi näkyy.

Sitten ihan muuta: Osallistuin viime viikolla Ann ja Jeff VanderMeerin kiintoisaan workshopiin täällä Tampereella. Yhdysvaltalainen kirjailija/toimittajapari kiersi Suomea viikon verran tapaamassa sekä kouluttamassa täkäläisiä kirjoittajia. Suomalaisen sf-f-fandomin ihmeellisyyksiin kuuluu, että isoja ulkomaisia nimiä saadaan tänne tämän tästä ilmaiseksi esiintymään ja jakamaan viisautta. Jeff VanderMeer on kirjoittanut mm. Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin, Ann on puolestaan Weird Tales -lehden päätoimittaja.

Osa työpajasta meni minulta ohitse lapsenhoito-ongelmien vuoksi, mutta onnistuin nappaamaan muutaman vinkin minäkin. Aika itsestään selviä juttuja loppujen lopuksi, mutta ne tajuaa paremmin kun joku sanoo ne ääneen. On löydettävä aikaa oman kirjoittamisen lisäksi toisten kirjailijoiden tuotannon lukemiseen. Jos kirjoittaa vähän outoa genreä tai muuten kummallista kirjallisuutta, joutuu tekemään enemmän työtä yleisön löytämiseksi.

Ann VanderMeer puhui tavoitteiden merkityksestä ammattikirjoittajalle. Tavoitteiden on oltava yksilöityjä (ei epämääräisiä kuten "haluaisin kirjoittaa romaaneja"), mitattavissa olevia (esim. kirjoitan näin-ja-näin monta novellia vuoden aikana), mahdollisia ja realistisia (ei niin, että "vuoden loppuun mennessä kirjoitan romaanin joka voittaa Nobel-palkinnon") sekä aikataulutettuja. Romaanin valmistuminen on todennäköisempää, kun sille on asettanut jonkin aikarajan. Välillä on hyvä tehdä myös välitarkastuksia.

Moby Doll tuli painosta!

Kustantaja soittaa: "Arvaa, kenen kirjaa pitelen juuri kädessäni?"
Moby Doll on siis rantautunut Suomenlahden pohjoispuolelle. Kuinka nopeasti voi posti kulkea parhaimmillaan Helsingistä Tampereelle? En millään jaksa odottaa! En sitten millään!

Kirja julkistetaan virallisesti viikon kuluttua 6.4. Rosebudin Kiasma-kirjakaupassa (Mannerheiminaukio 2). Siellä on julkistamis- ja keskustelutilaisuus klo 16-17. Sinne ovat tervetulleita kaikki kirjallisuuden ja kirjallisten eläinten ystävät, siis ihan kaikki!

Muita kuulumisia: painun viikonlopuksi kirjoittajaleirille Savon sydämeen. Katsotaan sitten, mitä sieltä tulee ulos. Työn alla on vanha sepustus jota olen nyt alkanut raapustaa uusiksi, sana ja lause kerrallaan. Kevätaurinko selvästi piristää, eilen kirjoitin pitkästä aikaa seminaarimatkallani junassa ja bussissa.

Lauantaina 16.4. olen Tähtivaeltajapäivien paneelissa klo 13.15 keskustelemassa aiheesta Suomalainen spekulatiivinen fiktio nyt. Samoin lauantaina 28.5. heilun Maailman kirjat -tapahtumassa lavalla haastateltavana siinä klo 18 jälkeen. Molemmat tapahtumat ovat Helsingissä, niistä lisää myöhemmin.

Ote Moby Dollista, luku 11

Nopea suihku, jokin vilahtaa aaltojen keskellä. Hope huutaa aluksen perästä, Jenny ei saa selvää. Kauempana pinnan alla näkyy jotakin valkoista, ei, vaaleanpunaista. Jennyn sydän pompahtaa ylimääräisen lyönnin hänen kurkussaan. Tumman veden alta syöksähtää näkyviin sileä valkoinen kallio. Lahtivalas nousee pintaan. Se on kaloja suuhunsa pyydystäessään pyörähtänyt ympäri ja paljastanut valkean vatsapuolensa. Sitten se katoaa yhtä nopeasti kuin on ilmestynytkin.

”Siinä! Ne ovat tulleet syömään”, sanoo Hope, joka on tullut seisomaan hänen viereensä.

Jenny kumartuu kaiteen yli ja tähyilee veteen. Lahtivalaita on joka puolella heidän ympärillään, mutta ne käyvät pinnalla vain nopeasti hengittämässä ja sukeltavat sitten taas. Paljon niistä ei näy, vähän selän kaarta ja evää, mutta se riittää Jennylle. Hän seisoo hiirenhiljaa, vaikka tajuaa toki, etteivät valaat välittäisi, vaikka hän huutaisi miten lujaa. Hän yrittää seurata katseellaan valaiden kulkua ja varoo häiritsemästä Hopea, joka on nyt ryhtynyt nauhoittamaan.

Hope viittaa hänet kannen toiselle puolelle. Hän antaa kuulokkeet Jennylle ja käy pyytämässä Märthalta, että tämä sammuttaisi hetkeksi aluksen moottorin. Jenny painaa kuulokkeet päähänsä. Aluksi hän ei kuule mitään, sitten hän on erottavinaan lyhyitä vihellyksiä ja vaimeaa, pulputtavaa ääntä.

Jenny sulkee silmänsä kuullakseen paremmin. Hän alkaa hyräillä itsekseen, ynistä epävireiseltä kuulostavia, falskeja nuotteja yrittäen samalla keskittyä kuuntelemaan heikkoja ääniä. Välillä äänet katoavat, välillä hän saa niistä selvän. Hän yrittää olla läpinäkyvä kuin vesi jonka halki äänet kantautuvat valtameren reunalta toiselle. Kuin yrittäisi simultaanitulkata kielestä, jota ei kunnolla hallitse. Hän ojentaa kuulokkeet Hopelle.

Ensin pelkkää harmaata vettä ja pilviä ja kaukaista rantaviivaa, sitten yhtäkkiä suuret, kummallisen muotoiset eläimet ilmestyvät kuin tyhjästä. Kuin harhakuvitelma, kangastus keskellä merta. Paitsi että valaat ovat todellisia, niiden suihkujen sihahdukset kuuluvat kannelle saakka. Vielä hetken valaiden kaarevat selkäevät kohoilevat vedestä siellä täällä, sitten ne ovat poissa.