Moby Doll on siis saapunut kirjakauppohin, sekä hyvinvarustettuihin perinteisiin kauppoihin että verkosta tilattavaksi. Blogin lukijoiden iloksi järjestän sen kunniaksi Margaret Pennyn Suuren valaskilpailun! Varastin idean suoraan Sokeripala-blogista.
Kilpailukysymys kuuluu:
Mikä on paras valas ja miksi?
Vastaukset blogin kommenttilaatikkoon. Vastausaikaa on 12.5. saakka. Parhaat perustelut palkitaan Moby Doll -kirjalla! Lisäksi kaksi kirjaa arvotaan vastanneiden kesken. Voittaja (oikeammin nimimerkki) julkaistaan täällä blogissa, kyselen osoitetta sitten. Kilpailun sponsorina toimii Into Kustannus.
Huom! Blogissa on kommenttien tarkastus päällä, joten voi kestää vähän aikaa, ennen kuin vastauksesi näkyy.
Sitten ihan muuta: Osallistuin viime viikolla Ann ja Jeff VanderMeerin kiintoisaan workshopiin täällä Tampereella. Yhdysvaltalainen kirjailija/toimittajapari kiersi Suomea viikon verran tapaamassa sekä kouluttamassa täkäläisiä kirjoittajia. Suomalaisen sf-f-fandomin ihmeellisyyksiin kuuluu, että isoja ulkomaisia nimiä saadaan tänne tämän tästä ilmaiseksi esiintymään ja jakamaan viisautta. Jeff VanderMeer on kirjoittanut mm. Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin, Ann on puolestaan Weird Tales -lehden päätoimittaja.
Osa työpajasta meni minulta ohitse lapsenhoito-ongelmien vuoksi, mutta onnistuin nappaamaan muutaman vinkin minäkin. Aika itsestään selviä juttuja loppujen lopuksi, mutta ne tajuaa paremmin kun joku sanoo ne ääneen. On löydettävä aikaa oman kirjoittamisen lisäksi toisten kirjailijoiden tuotannon lukemiseen. Jos kirjoittaa vähän outoa genreä tai muuten kummallista kirjallisuutta, joutuu tekemään enemmän työtä yleisön löytämiseksi.
Ann VanderMeer puhui tavoitteiden merkityksestä ammattikirjoittajalle. Tavoitteiden on oltava yksilöityjä (ei epämääräisiä kuten "haluaisin kirjoittaa romaaneja"), mitattavissa olevia (esim. kirjoitan näin-ja-näin monta novellia vuoden aikana), mahdollisia ja realistisia (ei niin, että "vuoden loppuun mennessä kirjoitan romaanin joka voittaa Nobel-palkinnon") sekä aikataulutettuja. Romaanin valmistuminen on todennäköisempää, kun sille on asettanut jonkin aikarajan. Välillä on hyvä tehdä myös välitarkastuksia.
Valaista kaikkein paras on tietenkin pyöriäinen. Tuo pohjoisten vesien pikkuruinen hammasvalas on pyöreä ja tylppäkuonoinen otus, joka elää hierarkkisissa, pienissä parvissa ja pitää huolta etenkin laumansa haavoittuneista yksilöistä. Oikeastaan jo pelkästään pyöriäisen runollinen nimi riittäisi perustelemaan sen parhauden valaiden keskuudessa: aalloistakin joskus käytetty nimitys kuvastaa pikkuisen, sosiaalisen valaan keskeisimpiä puolia varsin tehokkaasti.
ReplyDeletePyöriäistä tulee toki tukea myös sympatiasyistä: tämä pohjoisilla vesillä viihtyvä maailman pienin hammasvalas on kaikkialla maailmassa uhanalainen. Se on jo melkein kuollut sukupuuttoon Välimereltä ja on Itämeressäkin hyvin harvinainen. Monien mielestä suureta, jyhkeät valaat ehkä ovat kotoista pikkuvalasta eksoottisempia, mutta toisaalta kiinnostavuutta ei ehkä pitäisi arvioida fyysisen koon perusteella.
Mutta pyöriäisen ehkä kaikkein kiinnostavin ominaisuus liittyy sen kommunikointiin. Pyöriäisen kuulo on eläinkunnan huipputasoa, ja se sekä saalistaa että kommunikoi kaikuluotaamalla. Mutta erikoislaatuista pyöriäisen kaikuluotaamisessa on se, että sillä ei itse asiassa lainkaan ole äänihuulia, vaan se tuottaa äänen ilma-aukollaan ja kuulee – siis kuulee! alaleuallaan. Pyöriäinen on siis oikeastaan varsin spekulatiivinen otus!
W ja Narri, ehditte ensimmäisinä! Wilhelmiina, se ryhävalaan laulu joka kuuluu avaruuteen on peräisin Star Trek -elokuvasta Voyage Home, yksi lemppareitani. Olkoonkin mielikuvituksen tuotetta, avaruuden tyhjiössä äänet eivät voi kuulua, mutta science fictionina hauska juttu.
ReplyDeleteParas valas on toki sarvivalas, koska se muistuttaa meitä siitä, ettei kaikki ole sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää. Uhitteluvälineeksi tulkittu sarvi onkin tarkemmassa tutkimuksessa paljastunut myös herkäksi aistielimeksi.
ReplyDeleteBeluga, eli maitovalas, on valaista kiehtovin, koska sen kauttaaltaan valkoinen väritys tekee siitä epätodellisen, myyttisen ilmestyksen, se on miltei kuin taruolento. Maitovalasta kutsutaan merten kanarialinnuksi, se kykenee ääntelemään myös veden yläpuolella. Maitovalas pystyy kääntämään päätään (jokidelfiinien tavoin) päinvastoin kuin muut valaat ja jostakin olen myös lukenut, että se pystyisi jopa ilmehtimään kasvoillaan. Maitovalas on kiinnostanut ihmistä myös esihistoriallisena aikana, se esiintyy Vienanmeren kallioista löydetyissä kalliomaalauksissakin. Maalauksia on tulkittu siten, että esihistorialliset ihmiset eivät ole pelkästään pyytäneet maitovalaita, vaan samaanit olisivat yrittäneet myös kommunikoida niiden kanssa. Maitovalaan älykkyydestä kertoo sekin, että Yhdysvaltain armeija on kouluttanut myös maitovalaita (hylkeiden ja delfiinien ohella) miinanraivaustehtäviin ym. -Silumiini
ReplyDeleteParas valas on imettävä sinivalas. Hullua ajatella miten imetys onnistuu meressä, pinnan alla, ja minkä kokoinen on valaan nisä! Valtava. Imeväisestä puhumattakaan.
ReplyDeleteAjatusleikkiä voi jatkaa loputtomiin; miten paljon maitoa tulee? miltä se näyttää ja maistuu? entäs jos tulee rintatulehdus? onko valaan tissejä kaksi?
Ällöttävää, eläimellistä ja niin inhimillistä. Ollaan sukulaisia.
Minä tiedän jotakin vähän kirjallisuudesta, vähemmän valaista. Ei olisi oikein googlettaa tietoa satunnaisesta valaslajista, jonka ehkä voisin keksiä, vain voittaakseni. Niin kuin kirjoittaakaan ei voi pelkästään muille, tai pelkästään itselleen.
ReplyDeleteOlisin toki halunnut lukea kirjasi. Luen sen varmasti vielä joskus. Valaissa minulle parasta on se, etten niitä, kieltä ja laulua ymmärrä, niin kuin mitään estetiikkaa, jotain mikä on suurta ja kömpelöä mutta omassa ympäristössään sulavalinjaista (muistuttaa erästä tuntemaani runoilijaa) ei voi.
Rakastan merta, mutta vain matalia rantoja, rakastan merta mutta kukaan ei toivottavasti pyydä minua ylittämään sellaista.
Onnea, kirjailijatar. Sarah
Maailmankaikkeuden, tämän ja rinnakkaisten, paras valas -kisan palkinnon on jo monena vuonna peräkkäin pokannut Douglas Adamsin tuotannosta tutuksi tullut valas, joka on omalta osaltaan avartanut inhimillistä tietämystä.
ReplyDeleteSiinä missä muut valaat voivat uiskennella ympäriinsä valtameriä koko elämänsä osallistumatta lainkaan inhimillisen ymmärryksen lisäämiseen, on tämä valas onnistunut tiivistämään oman panoksensa filosofialle pariin minuuttiin. "Kuka minä olen, mistä minä tulen, minne olen matkalla ja mikä on tuo minua kohti kiitävä asia, jonka kanssa haluaisin ystävystyä?"
Jos tämä matka ionosfääristä aina kamaralle asti ei ole koko ihmisen elämän vertauskuva, niin ei sitten mikään! Valas jätti jälkensä filosofian historiaan ja etenkin planeetan pinnalle, jolla siivousryhmä edelleen puurtaa. Tiedättekö te lainkaan, kuinka hankalaa on kerätä talteen muutama tonni yltympäriinsä sinkoillutta vesinisäkkään lihaa?
- Khuure
Maitovalas. Ajatuksena jo tuo eläin, joka tuottaa itsellään toiselle elämän, on niin kaunis, että menee varpaat sykkyrälle. Kyseessä on naaraiden johtama laumaeläin, joka tietää kyllä oman paikkansa lauseessa. Tuo "Meren kanarialinnuksikin" ristitty kaunis ja notkea eläin puhuttelee muodoillaan ja luonteellaan. Minulle tulee meren kanarialinnusta mieleen sukellus, laulu, kaikuluotaus, hurmaava huuto veden koko mitalta, hänen visertävä hengityksensä. Ja kyseinen eläin saavuttaa vasta tarhaikäisenä oman värinsä, valkoisen, joka tulee leimaamaan lopun ikää, hyvässä ja pahassa. Tuntuu, että meren päiväkodit ovat hyviä koteja, niissä on osataan katsoa väristä, onko jo valmis. -Sue
ReplyDeleteGrönlanninvalasnaaras, koska sillä on kova pää. Se hakkaa päällään hengitysreiän jäähän, alapuolelta. Se on 20-metrinen. Sille ei käydä. Tämän vakaasti totesi Minttu.
ReplyDeleteKiinan jokidelfiini, joka on tietääkseni viimeisin sukupuuttoon julistettu valaslaji. Kiinan jokidelfiini oli ns. elävä fossiili, 20 miljoonaa vuotta samanlaisena pysynyt, mutta muutamassa vuosikymmenessä sen kanta romahti Jangtsen patoamisen ja salametsästyksen vuoksi. Tämä on äärettömän surullista.
ReplyDeleteParas valas on kaskelotti, joka ilmestyi parvena uneeni juuri ennen lähtöäni Japaniin vaihto-oppilasvuodeksi. Vedestä nousi myös eteerisiä maitovalaita, mutta kaskelotit olivat raskaita, ja vaihtaneet väriään siniseksi, ne tulivat syvemmältä. Luopumisen suru ja ikävä nousivat kaskelottien mukana, vesi oli tummaa, vaikka aurinko paistoi. Kaskelotti on sanantuojani.
ReplyDeleteRyhävalas on kiehtovin kaikista valaista, onhan sen laulua ammoin luultu merenneitojen lauluksi (mikä jo sinänsä on hauskaa, sillä vain ryhävalasurokset laulavat). Ja onhan tuo laulu kaunista. :) Mutta niin on itse valaskin: jokin sen rujossa ulkonäössä vetoaa minuun.
ReplyDeletePöljä Blogger hävitti Asarumin kommentin, se on tässä:
ReplyDelete"Ryhävalas on kiehtovin kaikista valaista, onhan sen laulua ammoin luultu merenneitojen lauluksi (mikä jo sinänsä on hauskaa, sillä vain ryhävalasurokset laulavat). Ja onhan tuo laulu kaunista. :) Mutta niin on itse valaskin: jokin sen rujossa ulkonäössä vetoaa minuun."