Tuesday, October 28, 2014

Erilainen kirjasyksy 3/10: Kirjoittamisen taide & taito

Taito- ja taideaineiden opetus yliopistossa on aihe, joka herättää monia kysymyksiä. Mikä on luovan kirjoittamisen tehtävä tiedeyliopistossa ja miten sen opettamista voidaan perustella akateemisessa ympäristössä?

Eräs vastaus kysymykseen on tämä kirja. Elina Karjulan toimittama artikkelikokoelma Kirjoittamisen taide & taito (Atena 2014) käsittelee niin käytännönläheisesti kuin teoreettisestikin luovan kirjoittajan työtä ja työmaata, yliopistossa ja sen ulkopuolella.

Toisin kuin professori Liisa Steinby avauksessaan pohtii, luovan kirjoittamisen opetus yliopistossa ei kokemukseni mukaan merkittävästi eroa kirjoittajakoulutuksesta vaikkapa opistossa tai taidekoulussa, eikä sen tarvitsekaan. Kirjoittamisen opinnoista on hyötyä melkeinpä minkä tahansa tiedekunnan opiskeilijoille, koska nykypäivänä alalla kuin alalla voidaan tarvita hyviä kirjallisen viestinnän taitoja. Eikä ole mitään syytä, miksi humanisti kirjoittaisi parempia runoja kuin matemaatikko.


Erään kirjailijan työmaa. Kuva: Saara Henriksson

Kirjoittamisen kursseja on tarjottu osana perustutkintoa Turun yliopistossa jo kymmenisen vuotta. Turun luovan kirjoittamisen oppiaine on tuottanut myös tämän kirjan, mistä iso hurraa. Olen itse käynyt myös aikanani näitä opintoja! Monet artikkelien kirjoittajista ovat koulutusohjelman opettajia tai entisiä opiskelijoita.

Käytännöllisintä antia kirjassa ovat Jenni Linturin ja Iida Rauman artikkelit aineiston käytöstä, tarinan rakenteesta sekä proosan kertojaratkaisuista. Mielelläni kurkistin myös runon puhujan (Timo Harjun artikkeli) sekä omaeläkerrallisen kirjoittamisen (Päivi Kosonen) maailmaan.

Teoreettisemmin aihettaan eli taiteen muusia käsittelee toimittaja Karjula itse. Viehätyin erityisesti artikkeliin sisältyvistä harjoituksista. Psykoanalyytikoille, surralisteille ja muille akateemisille höhöille on helppo hymähdellä, mutta kyllä kirjallisuuden historia olisi tylsempi ja köyhempi ilman heitä.

Kirjailijan työtä käsittelevät artikkeleissaan Taina Kuuskorpi, Kari Levola ja Niina Repo. Kuuskorpi on haastatellut kirjailijoita yhteiskirjoittamisesta ja huomauttaa, että yhteisen luomisen taitoon ei ole opastettu esimerkiksi kotimaisissa kirjoittajaoppaissa. Nyt aukkoa on hieman paikattu, nimittäin kesällä ilmestyneessä Kummallisen kirjoittajat -artikkelikokoelmassa. Levolan artikkeli on leppoisa, perinteinen johdatus kirjailijan uran alkutaipaleelle, mutta liekö sukupuolvikysymys, kun Levola unohtaa mahdollisista julkaisuareenoista internetin ja sähkökirjat kokonaan.

Luovan kirjoittamisen opiskelu ei missään nimessä ole pakollista kenellekään kirjoittamisesta kiinnostuneelle, alkuun pääsee hyvin yksinkin. Eikä taiteilijan tarvitse osata kuvata omaa luovaa prosessiaan. Akateemiselta kirjoittajalta sen sijaan on lupa odottaa, että hän osaa käsitteellistää ja analysoida omaa työskentelyään myös yliopistokoulutuksen antamin välinein, täsmällisesti ja tarkasti. Nämä analyysit ovat parhaimmillaan kommunikoitavissa ja antavat myös lukijalle paljon.

Thursday, October 23, 2014

Leppoisa opas huusholliin ilmestynyt!

Tänään tipahti postiluukusta odotettu kirja, eli lämpimäiskappale minun ja Aino-Maija Leinosen teoksesta Leppoisa opas huusholliin. Onpa se pieni ja söpö, notkea ja mahtuu vaikka taskuun. Teos sisältää ikiaikaista viisautta kodinhoidosta ja sen varustamisesta, kuten:

Sisustamisen vaatimus on yhtä kiero kuin vanhojen satujen kummalliset tehtävät. Jotta voit naida prinsessan tai järjestää kutsut, sinun täytyy tehdä keittiöremontti, kehrätä kultaa oljista ja hankkia olohuoneeseen uudet verhot. On hyvä huomata, että voi myös mennä suoraan asiaan ja jättää "kelpoisuutta osoittavat" välitehtävät tekemättä.

Tätä opasta on tehty pitkään ja hartaasti. Aloite ja suurin osa sisällöstä on peräisin Aino-Maijan aivoituksista. Kuten takakannessa sanotaan, unohda täydellisyys ja löydä oma tapasi siivota! Leppoisa opas huusholliin kertoo, miten.

Kun uunia muurataan, se tehdään huolellisesti ja harkiten, koska muurin on tarkoitus kestää kymmeniä ellei satoja vuosia. Sen sijaan lattian lakaisu ja tiskaaminen ovat taas edessä seuraavana päivänä.

Opas julkistetaan siis Helsingin kirjamessuilla 26.10.2014 klo 13.30 Rosebudin osastolla (6b99). Kannattaa tulla kuuntelemaan, kun haastattelen Aino-Maijaa ja utelen häneltä kaikki tarpeelliset siivousvinkit. Juhlakausikin lähestyy...

Thursday, October 16, 2014

Erilainen kirjasyksy 2/10: Isipappablues

Hippo Taatilan kepeä esikoinen listaa samastuttavasti pikkulasten vanhempien vaiheita. Kirjan alussa minä-kertoja on 28-vuotias kalliolainen, mainosalalla ja valinnan edessä. Hän aavistaa jo sen, minkä myöhempi havainto osoittaa todeksi: kun nainen haluaa laittautua raskaaksi, miehen vaihtoehtoina on myöntyä tahi "kestää mökötystä puoli vuotta, nukkua sohvalla ja käydä joka päivä jätehuoneessa vetämässä käteen". Kertoja uskoo hyvällä ja nuoren parin matka perheeksi voi alkaa.

Tarina etenee päiväkirjamaisten havaintojen varassa lapsen ruoansulatusta, allergioita, kuumeilua ja uhmakiukkua raportoiden. Taatilan tyyli ei ole kovin kaunokirjallinen, ennemmin se on jutusteleva tai nokkelan sanaileva kuin sosiaalisen median päivitykset. Parhaimmillaan havainnot tiivistävät sen mistä lifestyle-blogit tai kiiltäväsivuiset naistenlehdet vaikenevat: "Appivanhemmat osasivat kertoa, kenen leuka, poskipäät ja korvat tulokkaalla oli. Minä osasin juuri ja juuri todeta, että vauva oli nisäkäs, elossa ja reagoi valoon."

Välillä kerronnan huipentavat "it gets better" -tyyliset tiivistykset, jotka eivät sinänsä sovi tunnelmaan, mutta jotka ovat varmaan olleen tarpeen kirjoitusvaiheessa. Kertoja nostaa välillä päänsä tasaisen ryydyttävästä arjesta, jota paremmin ei voisi kuvata kuin seuraavasti: "Tuulenpieksämä väritön nurmi valmistautuu talven mittaiseen uneen. Olen sille kateellinen, saa paskiainen nukkua nämä kuukaudet."

Virkistävää vaihtelua viime vuosien perheeproosaan tarjoaa se, että kirjan Vaimo on 21-vuotias vauvaprojektin käynnistäessään. Minuakin vitutti aikanaan olla kaveripiirissä ensimmäinen, joka sai vauvan ja vituttaa vieläkin, kun silloiset uratikkaiden ensimmäisellä puolalla tungeksivat, nykyiset nelikymppiset sössöttävät Facebookissa luomusynnytyksistä. Myös tätä yksinäisyyttä Taatila kuvaa vakuuttavasti.

Kirjan loppupuolella koti-isä kuvaa tilannetta, jossa opintoja jatkava Vaimo viipyy harjoituksissa, opiskelijoiden illanvietoissa ja ryyppyreissuilla. Vanhemmuuden nollasummapeli konkretisoituu, kun toinen vanhemmista säilyttää sosiaalisen piirin kodin ulkopuolella ja toinen jää mittailemaan 45-neliöisen kaksion lattiaa. Vanhemmuuden ja parisuhteen vaikeista tunteista otetaan kiinni, mutta nopeasti ne myös unohtuvat, katoavat päivien virtaan.

Kenelle: Vanhemmuudesta kiinnostuneelle tai pikkulapsivuosien keskellä sinnittelevälle. Luetaan sohvalla maaten, mielellään selän alla leluja ja televisio auki luomassa autenttista tunnelmaa.

Hippo Taatila:
Isipappablues
Into 2014
238 s.
22 e

Tuesday, October 14, 2014

Erilainen kirjasyksy 1/10: Paholaisen siivet

Tämä teos ilmestyi oikeastaan jo loppukesästä, mutta luetaan se siitä huolimatta kirjasyksyyn mukaan. James Reasoner on yhdysvaltalainen kioskikirjailija, joka on kirjoittanut yli 150 kirjaa. Paholaisen siivet -kokoelman tarinat Punaista riuttaa lukuunottamatta ovat ilmestyneet aiemmin suomeksi Juri Nummelinin toimittamissa retrohenkisissä lukemistolehdissä. Lajityypiltään tarinat edustavat kauhua ja rikostarinoita.

Lyhyissä tarinoissa seikkailevat muun muassa hyörylaivan epäonninen kapteeni, ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankari sekä joukko pikkurikollisia. Tarinoiden miehet ovat karskeja ja heillä on yksitavuiset nimet, kuten Hal, Rye ja Ron. Pulp-tarinoiden kliseet ja ilmaisut ovat vahvasti läsnä. Colt tukevasti vyöllä ja Winchester kädessä palkkionmetsästäjä voi lähteä vaikka kohtaamaan arkkivihollisensa apassien kiroamassa kanjonissa!

Miksi genrekirjoittajan on hyvä lukea seikkailukertomuksia?

Oppiakseen rytmiä, ilmaisun iskevyyttä ja toiminnan kuvausta. Reasonerin tarinoissa ei jahkalla vaan mennään suoraan asiaan. Tämän pienen kirjan lukee yhdellä istumalla ja sen seuraksi sopii ottaa vaikka paukku.

Kuoriaiskirjat on pienkustantamo, joka on erikoistunut julkaisemaan scifiä, kauhua ja pulp-tarinoita. Juri Nummelinin, Tapani Baggen ja Minna K. Haapion suomennokset ovat sujuvaa kieltä ja tekstin toimitus moitteetonta, muutamaa pikku kömmähdystä lukuunottamatta.

Erityismaininnan ansaitsee Pertti Jarlan piirtämä kaunis kansikuva.

James Reasoner:
Paholaisen siivet
toimittanut Juri Nummelin
suomentanut Juri Nummelin, Tapani Bagge ja Minna K. Haapio
Kuoriaiskirjat
96 s.
6 euroa

Erilainen kirjasyksy 2014

Kaveri linkkasi vastikään tutkimukseen, jossa suomalaiset olivat maininneet lempikirjailijoitaan. Artikkeli Suomalaiset luottavat klassikoihin on julkaistu Tilastokeskuksen sivuilla vuonna 2007, mutta kuten linkin takaa voi lukea, suosikit vaihtuvat hitaasti. Lista antaa varmaankin oikean kuvan keskimääräisen suomalaisen lukutottumuksista. Ainakin lista on kovin, kovin, kovin ennalta-arvattava. Naislukijoiden listan kärjestä löytyvät Laila Hietamies ja Kaari Utrio. Miehet lukevat lähinnä miesten kirjoittamia kirjoja. Päätalo, Paasilinna, Waltari ja Tolkien löytyvät sentään molemmilta listoilta.

Syksyisin ilmestyy paljon kirjoja. Usein lehdistössä, myyntilistoilla ja kirjastojen bestseller- ja VIP-lainojen hyllystä löytyvät samat kirjat, "tavalliset epäillyt" sekä ne yleensä pari esikoista (mutta ei missään nimessä enempää kuin kolme), jotka sinä vuonna päätyvät valokeilaan. Mutta kirjoja ilmestyy paljon muitakin! Genrelukijan katse tarjoaa jo erilaisen näkökulman kirjasyksyyn.


Genrelukijan kirjasyksy on erilainen

Seuraavien viikkojen aikana olen päättänyt kirjoittaa Margaret Pennyn muistikirjaan omasta, erilaisesta kirjasyksystäni. Kirjoitan uutuuskirjoista, jotka ovat ilmestyneet kotimaisilta kustantajilta. Jokainen lukija on erilainen ja jokaisella on omat tapansa valita luettavaa. Omaa kirjasyksyäni ja täten kirjoituksia määrittävät seuraavat tekijät:

- Olen mukana osuustoimintamuotoisen kustantamon toiminnassa
- Seuraan läheltä myös parin muun pienen genrekustantamon toimintaa
- Saan säännöllisesti arvostelukappaleita omalta kustantajaltani Intolta
- En ole kriitikko. Olen bloggari ja kirjoitan omasta, subjektiivisesta lukijan näkökulmastani
- Sen sijaan puolisoni on kriitikko ja moni teos ilmestyy tämän vuoksi lukupinoon suoraan postiluukusta
- Jääviyssääntöni ovat äärimmäisen hövelit. Puolison kirjoja tai sellaisia jotka olen itse kustannustoimittanut (tai joihin olen kirjoittanut!) en täällä repostele, kaikkia muita kyllä.

Hyppää erilaiseen kyytiin. Tästä kirjoitussarjasta et Juha Itkosen kirjoja löydä! Ensimmäisenä lukuvuorossa on James Reasonerin Paholaisen siivet.

Monday, October 13, 2014

Kuudes virhe

Lueskelin tässä uudelleen pari vuotta sitten laatimaani listaa harrastajakirjoittajan viidestä virheestä. Nämä viisi yleisintä virhettä olivat kärsimättömyys, idean hämäräksi jättäminen, palautteen torjuminen, oheistoimintoihin hukuttautuminen ja ylhäiseen yksinäisyyteen jääminen.

Luin listan nyt vähän toisesta näkökulmasta. Listan asioista varsinainen virhe kirjoittajalta on oikeastaan vain idean hämäräksi jättäminen. Muut kohdat koskevat vain kirjoittajia, joiden pyrkimyksenä on kehittyä kirjoittajina, ryhtyä ehkä jossakin vaiheessa ammattilaisiksi ja ylittää julkaisukynnys. Kirjoittamista voi harrastaa ilman sen kummempia päämääriä eikä siinä ole mitään vikaa, se ei siis ole mikään virhe.

Haluan myös jatkaa hieman viidennestä virheestä: ylhäiseen yksinäisyyteen jääminen.

Ajattelen sitä kohtaa, jossa ensimmäinen teos on kirjoitettu. Se on ehkä pyöräytetty useammassakin työpajassa ja kirjoittaja on saanut palautetta useilta esilukijoilta, niin ammattilaisilta kuin perheenjäseniltä ja kavereiltakin.

Parhaillaan käsikirjoitus on kustantajakierroksella. Hyvässä tapauksessa kirjoittaja kerää hylsyjä ovimatolta posteljoonin käynnin jälkeen, saattaapa niissä olla standardiliuskan lisäksi palautettakin. Huonommassa tapauksessa mitään ei kuulu. Kirjoittaja uskoo tekstiinsä haluaa julkaista teoksensa kaupallisella kustantajalla, saada teokselleen näkyvyyttä ja ehkä sen ansiosta rahaakin. Kaiken tämän vaivannäön jälkeen hän haluaa osua napakymppiin.

Minulla on uutisia tälle kirjoittajalle: Ani harva kirjoittaja tekee läpimurron kerralla. Tämä koskee myös julkaisseita kirjailijoita. Heidän tapauksessaan kohta viisi kuuluu näin: kirjoittaja jää odottamaan kotiin läpimurtoa, jota ei koskaan tule.

Kirjoittajaa tai hänen teoksiaan ei löydetä kotoa ilman todella hyvää tuuria ja sellainen lankeaa vain harvojen osaksi. Suomessa on aika monta kirjailijaa, josta kukaan ei ole kuullut. Suuren yleisön tietoisuuteen voi päästä olemalla juuri "se" kirjasyksyn esikoiskirjailija johon lehdistön huomio ja palkintoehdokkuudet osuvat.

Loput joutuvat rakentamaan oman uransa pienin askelin, jos sellaisen haluavat. Osallistumaan paikallisen kirjoittajayhdistyksen lausuntailtaan, tarjoamaan tekstiään pienkustantajalle. Yrittämään sisään keittiön ovesta.

Mutta askelten täytyisi kuitenkin viedä johonkin, eteenpäin tai uuteen suuntaan. Konkarikirjailija sanoi viime kesänä jotakin, jota jäin miettimään: kirjoittaja ei saa ajatella liian pienesti. Jos oma teos on jo plakkarissa, kirjoittajan kehittymistä ei edistä se, että hän osallistuu kaupunginosayhdistyksen kirjoituskilpailuun, jossa voi voittaa kaksi litraa kotimehua. Askelten täytyy olla sellaisia, että niistä on joko a) jotakin mitattavaa hyötyä tai b) kirjoittaja kokeilee niiden kautta jotain uutta.

Olkoon tämä listan viimeinen, kirjoittajan kuudes virhe: samoilla, tutuilla poluilla talsiminen vuodesta toiseen. Yritän myös itse välttää tätä virhettä.

Sunday, October 12, 2014

Siivouskirja ja tavarataivas

Leppoisa opas huusholliin (tekijöinä allekirjoittanut ja ihana Aino-Maija Leinonen) on parhaillaan painossa. Opas julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 26.10.2014 Rosebudin osastolla klo 13.30. Kynnelle kykenevien kannattaa tulla paikalle kuulemaan Aino-Maijalta kaikki tarpeelliset vinkit ekologiseen ja simppeliin kodinhoitoon.

Meillä kotona puolestaan on käynnissä jokasyksyinen projekti tavaran vähentämiseksi. Minulla on pöytä itsepalvelukirpputorillä. Suosittelen sellaisen vuokraamista kaikille, jotka haluavat helposti eroon turhista tavaroista ja joilla on aikaa käydä järjestämässä ja täydentämässä pöytää vuokrajakson aikana. Olen lajitellut vaatteita myytäviin, lahjoitettaviin ja pois heitettäviin kasoihin.


Kirppisprojektin tärkeimmät työvälineet eli tussi, hintalappuja, maalarinteippi ja silitysrauta. Kuva: Saara Henriksson

Vaatetta, tarpeellista ja tarpeetonta on kolmihenkiselläkin perheellä aika paljon. Kun saatoin syyslomalle matkustavia miestä ja lasta tänään bussipysäkille, mies väitti, että minulla on viisitoista takkia eteisen naulakossa roikkumassa. Väitin vastaan, mutta kotona oli pakko laskea. Olihan niitä... muutama enemmän kuin miehelle myönsin. Risoja ja puhkikuluneitakin pari. Mikä ihme saa ihmisen säilyttämään vaatehuoneessa niin rikkinäisiä takkeja, että niitä ei voi enää paikata?


Kuusivuotiaan korut. Kuva: Saara Henriksson

Olen myös lukenut varsinkin kotimaisia teoksia, jotka ovat seisseet hyllyssä esikoiskirjailijavuodestani 2011 saakka. Kotikirjasto-projekti jäi aikanaan häpeällisellä tavalla kesken, kun siirryin pitkiksi ajoiksi kirjojen lukemisesta niiden omistamiseen. Nyt yritän kääntään suuntauksen päinvastaiseksi. Luen kirjat, lisään ne Goodreads-tililleni ja annan kiertoon. Toki oman työn vaihekin vaikuttaa lukuhaluihin. Viime vuonna, kun kirjoitin oman kolmannen romaanini ensimmäistä versiota täyttä häkää, olin välillä niin kyllästynyt koko romaanimuotoon etten romaaneja juuri lukenutkaan.


Scifi-hyllyä. Kuva: Saara Henriksson

Kotiin kertyneiden tavaroiden läpikäyminen herättää monenlaisia tunteita. Minulla on tapana säästää kaikenlaista. Käyntikortti, käsiohjelma, valokuva, piirustus. Taannoin keräsin kasan näitä muistoleikkeitä ja keräilykuvia ja käytin kirjoitusharjoituksen pohjana työväenopistolla. Koti ilman jälkiä elämästä on ankea paikka. Etsin vielä keskitietä, jotta tavara- ja kirjavuoren alle ei tarvitsisi kuitenkaan hautautua.