Syksyn myötä alkanut kirjoittamisen opetus sai minut palaamaan uudelleen joidenkin vanhojen kirjailijan työtä koskevien kirjoitusteni pariin. Olen kymmenen vuotta sitten julkaissut blogissani kaksiosaisen
kirjoituksen, joka käsitteli spekulatiivisen fiktion – scifin, fantasian, yliluonnollisen kauhun – julkaisemista Suomessa. Päätin, että olisi hauskaa kirjoittaa uusi versio, joka toivottavasti palvelisi alalle aikovia, tai vaikka jo julkaisseita kollegoja, jotka haluavat kokeilla uutta lajia. Tai kenties palata vanhan rakkautensa pariin!
Tämä kirjoitukseni käsittelee aikuistenkirjallisuutta, seuraavat osat lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja novellien julkaisemista. Rajaan kauhun tarkastelun ulkopuolelle, kauhua saa nimittäin aikaan ilman spekulatiivista elementtiäkin, mutta lupaan palata kauhukirjallisuuteen jossakin tulevassa kirjoituksessa, sillä kuva ei ole täydellinen ilman sitä.
Fantasia ja scifi Suomessa – mitä kirjoitetaan, ja kuka kirjoittaa?
Pirkanmaan Piki-kirjastot löytää haulla 205 fantasiakirjallisuudeksi luokilteltua kotimaista teosta vuosilta 2020–2024. Kirjojen nimet lupaavat taruja, seikkailuja, miekkoja ja lohikäärmeitä, mutta myös omaan maailmaamme tai historiaan sijoittuvia fantastisia kertomuksia. Suomenkielinen fantasia on siis elinvoimainen kirjallisuudenlaji, ja sitä julkaistaan paljon. Ei tietenkään niin paljon kuin esimerkiksi rikoskirjallisuutta eli dekkaria, jota samalla aikavälillä julkaistiin 547 teosta.
Piki-kirjastot ei luokittele tekijää sukupuolen mukaan, mutta nopeasti etunimen perustella laskettuna miespuolisten tekijöiden kirjoja oli joukossa 45. Laskin miesten osuuden, koska se oli helpompaa, sillä heitä on vähemmän. Sekin kannattaa huomata, että moni kirjailija ilmoittaa lajin perinteiden mukaan vain etunimien alkukirjaimet, vrt. J. R. R. Tolkien. Tuotteliain fantasiakirjailija oli Elina Rouhiainen, jolta haku löysi tältä vuosikymmeneltä yhdeksän teosta, antologiat ja kuvakirjat mukaan luettuina.
Tieteiskirjallisuutta haku löytää vuosilta 2020–2024 nimikkeitä 101. Miestekijöiden kirjoiksi arvaan 40 teosta. Moni tieteiskirja on luokiteltu samaan aikaan myös fantasiakirjallisuudeksi. Kirjojen nimistä päätellen lajityyppi sisältää ainakin dystooppisia tulevaisuudenkuvia, avaruudenlaajuisia mittakaavoja ja yhteiskunnallista otetta. Haun perusteella voidaan päätellä, että scifikirjallisuuden harrastus Suomessa on fantasiaa pienempää, mutta kyllä tälläkin puolella kirjoittajia löytyy. Eniten julkaistu tieteiskirjailija tällä vuosikymmenellä oli Risto Isomäki viidellä teoksella, uusintapainosten ansiosta.
Miksi sitten kirjoittaa spefiä suomeksi? Eikö kaikki ole tehty jo moneen kertaan, ja aikapäiviä sitten? Tieteis- ja fantasiakirjallisuus eivät ole kuitenkaan vain vanhojen kliseiden kierrättämistä, vaan ne ammentavat uusista aiheista ja yhdistelevät uutta ja vanhaa yllättävillä tavoilla. Esimerkiksi Osuuskumma-kustannuksen – osuuskuntamuotoisen kustantamon, jossa myös itse olen jäsenenä – ohjelmassa erilaiset lajihybridit (kumma historia, steampunk, queer-kirjallisuus ym.) ovat jo ”lajipuhtaita” esimerkkejä yleisempiä.
Tarjonta on lisääntynyt ja monipuolistunut kymmenen vuoden aikana. Monet 2000-luvun alkupuolella aloittaneita ”reaalifantastikoista” (kuten Juha-Pekka Koskinen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Jani Saxell ja Anne Leinonen) julkaisevat aktiivisesti, minkä lisäksi kentälle on vakiintunut useita ikäisiäni ja nuorempia tekijöitä, kuten J. S. Meresmaa (mm. Mifonki-sarja), Anni Kuu Nupponen, Mia Myllymäki ja Mikko Kamula (Metsän kansa -sarja). Nuoremmasta polvesta mainittakoon esimerkiksi monipuolinen Artemis Kelosaari, ”vanhemmista” aktiivisesti julkaisevista Johanna Sinisalo, J. Pekka Mäkelä ja M. G. Soikkeli. (Sori, kaverit, mutta olette yli kuusikymppisiä.)
Suomalaiset kustantamot: mytologiaa, historian uudelleenkuvittelua ja tekoälyä
Kuten kaikkien kirjallisuudenlajien kohdalla, kirjailijan on etsiessään käsikirjoitukselle kotia tehtävä taustatutkimusta siitä, mitä mikäkin kustantamo julkaisee ja keneltä. Käännetään siis seuraavaksi katse kirjaston tietojärjestelmistä kustantamoiden värikkäisiin katalogeihin.
Syksyn kirjaluetteloiden perusteella kaksi suurta kustantamoamme, WSOY ja Otava, eivät juuri julkaise aikuisten spekulatiivista fiktiota. Otavan aikuisten uutuuksissa 1800-luvun Sortavalaan sijoittuva Miina Supisen Kultainen peura lupaa spefin ystäville itäistä tarustoa ja pimeyden voimia. S. K. Rostedtin esikoisromaani Kahden veren tytär edustaa kotimaista romantasiaa. Nuortenkirjallisuuden kohdalta spefiä löytyy enemmän. Aikuisten tieteis- tai fantasiakäsikirjoitukselle kustantamoa etsivän kannattaakin kääntyä pois isojen kustantamoiden kivitalojen ovilta ja etsiytyä keskisuurten kynnyksille. (Romantisoin tässä hieman. WSOY luopui yrityskaupan seurauksena Helsingin Bulevardin-kiinteistöstään aikapäiviä sitten.)
Gummerus on viime vuosina kunnostautunut spekulatiivisen fiktion keskisuurena kärkikustantamona. Kesän ja syksyn ohjelmasta löytyy Siiri Enorannan Keuhkopuiden unet (palkittu tuoreeltaan Anni Swan -mitalilla). Tammen nuorten aikuisten julkaisuohjelmassa ilmestyy Siri Kolun maailmanloppua käsittelevä Hohtavat.
Menneinä vuosikymmeninä vahvasti spefin saralla edustanut Karisto on julkaissut Anu Holopaisen Salomen, joka käsittelee ihmisen ja tekoälyrobotin suhdetta. Into (joka on myös omien kirjojeni kustantaja) puolestaan julkaisee Risto Isomäen Pimeää jäätä -avaruusromaanin. Maailmanloppua käsittelee myös S&S:n julkaisema Annastiina Stormin Kymmenen ja yksi Maddasia, Aula&Co:lta puolestaan ilmestyy Niklas Ahnbergin Daniel Dark -trilogin päättävä Poika joka nousi kuolleista.
Kymmenen vuotta sitten kirjoitin, että Suomessa toimii monenkirjava ruohonjuuritaso pienkustantajia. Tämä pitää paikkansa edelleen, joskin kustantamot ovat osin toiset. Piki-haku ei aina löydä kirjaa kustantamon perusteella, mutta puutteellisenkin listauksen perusteella yleisimmät kustantajat ovat Nysalor-kustannus ja Books on Demand. Suuri osa suomenkielisestä spefistä julkaistaan siis omakustanteena tai pienkustantajan toimesta.
Syksyn pienkustantamoiden uutuuksia ovat muun muassa Satu Piispa-Hakalan Debytantti, Toni P. J. Saarisen Kuolleita kukkia Miasmalasta ja Maria Carolen Öidenvartijan kirja (Osuuskumma); Tiina Raevaaran Tulevaisuuden aaveet (Haamu) sekä Rimma Joonatan Erkon esikoisromaani Teräsjää (Nysalor-kustannus). Myös Vaskikirjat on julkaissut uuden Praedor-antologian.
Näkyvyys, eli näin saat suosiota ja seuraajia
Kaikkea siis on, ja paljon. Miten oma kirja pääsisi siis nousemaan esiin joukosta, kun kaikkea ei millään ihminen ehdi lukea, ei edes yhdessä syksyssä?
Kotimainen spefikirja voi saada näkyvyyttä pääasiassa kolmella tavalla. Nämä ovat tapahtumat ja esiintymiset, kirjallisuuspalkinnot ja sosiaalinen media. (En edes puhu tässä kirjamyynneistä. Kotimaista spefiä myydään aika vähän, ihan sama, onko kustantamo iso vai pieni.)
Arvokkaimmat palkinnot, kuten Finlandia-palkinto, ovat avoinna käytännössä isojen tai keskisuurten kustantamoiden kirjailijoille. Aikuisten spefillä on vähän määritelmästä riippuen voitettu Finlandia-palkinto vuosina 2014 ja 2015, nimittäin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaanilla ja Laura Lindstedtin Oneironilla. Science fiction- ja fantasiaharrastajien yhteisö eli ”fandom” jakaa myös omia palkintojaan. Kotimainen spefiteos voi päästä Tähtivaeltaja- tai Tähtifantasia -ehdokkaaksi, mutta kilpailu suomennettuja kirjoja vastaan on kovaa. Toisaalta jo ehdokkuus on kovaa valuuttaa kirjailijan ansioluettelossa. Kuvastaja-palkinto parhaalle suomalaiselle, edellisenä vuonna ilmestyneelle fantasiakirjalle on puolestaan usein mennyt nuortenkirjalle.
Jos kirjailija pystyy tekemään jalkatyötä ja kiertämään kertomassa omasta kirjastaan, se lisää selvästi kirjan näkyvyyttä ja myyntiä. Lukijat pitävät siitä, että he saavat jonkin henkilökohtaisen kosketuksen kirjailijaan. Aikuistenkirjailijat eivät yleensä pääse kouluvierailuille, joten heidän esiintymisareenojaan ovat kirjakaupat, kirjastot ja erilaiset tapahtumat. Sekä tietenkin messut.
Turun Kirjamessut ovat ovella (4.–6.10.), mutta oikaisin ja tartuin Helsingin Kirjamessujen (24.–27.10.) ohjelmalehteen, joka tipahti postiluukusta parahiksi tätä kirjoittaessani. Laskin 35 spekulatiivista fiktiota käsittelevää tai sitä sisältävää suomenkielistä kirjallisuusohjelmaa, niistä 12 nuortenkirjaohjelmaa. (Suomenkielisestä nuortenkirjallisuudesta ohjelmannumeroja laskin kaikkiaan 30.) Tästä saa jo melko täyden ohjelmakattauksen neljälle päivälle – pelkkää spefiä! Mukana on myös Hannu Rajaniemi, joka on kyllä suomalainen tieteiskirjailija, mutta jonka uusi teos Varjomi on ilmestynyt alunperin englanniksi.
On kuitenkin niin, että kaikki kiinnostava kirjallisuus ei näy Helsingin kirjamessuilla. Kesän isot tapahtumat Finncon ja Ropecon esittelevät monipuolisesti kotimaista spekulatiivista fiktiota, roolipelejä ja sarjakuvaa. Nämä ovatkin ne parhaat tapahtumat spefikirjailijalle tavata lukijoita ja mukavia kollegoja.
Näkyvyys sosiaalisessa mediassa keskittyy usein Facebookiin tai Instagramiin, miksei myös Youtubeen, jos harrastuneisuutta riittää videoiden tekoon. Harvempi aikuisten spefikirjailija pärjää TikTokin nopeatempoisella areenalla. Aikuisten spefikirjailijalle sosiaalinen media ei välttämättä ole pakollinen rasti ollenkaan. Kuten somessa aina, samanhenkiset ja samoista asioista pitävät ihmiset tuppaavat joutua omiin kupliinsa, ja markkinoinnin kannalta siinä on se haittapuoli, että postauksen kirjasta näkevät aina samat ihmiset eli postaajan kaverit.
Johtopäätöksiä
Sellaista on aikuisten spefin julkaiseminen ja kirjailijana oleminen Suomessa nykyään! Spekulatiivisen fiktion kirjoittajien piirissä on ollut tapana marista, että aikuisten spefiä ei Suomessa julkaista eikä se näy missään. Kuitenkin aikuisten spefistä puhutaan, ja se näkyy. Se ei vain välttämättä ole juuri se genrepiirteisin kirja, josta puhutaan. Eikä se ole välttämättä yksikään näistä, joita olen tässä kirjoituksessa luetellut. Nimittäin Jari Tervon uuden romaanin voi senkin halutessaan laskea spefiksi, sijoittuuhan se lähitulevaisuuteen.
Jos katsotaan vielä kauemmas kuin kymmenen vuoden taakse, suomalaisen spekulatiivisen fiktion tilanne on kohentunut huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Spefin kirjoittajat saavat apurahoja ja heitä otetaan Suomen Kirjailijaliiton jäseniksi, tulee palkintoja ja käännöksiä. Toisaalta sanomalehtikritiikki on vähentynyt miltei olemattomiin, vähän kaikissa kirjallisuudenlajeissa.
Vaikeinta Suomessa on saada julki aikuisille suunnattua high fantasya. Harrastajat kirjoittavat sitä, mutta se ei mene läpi kaupallisilla kustantajilla. Kaikki muu menee: Finnish weird, niin sanottu romantasia, jopa kauhu. Kustantamot sen sijaan valittelevat, että ”perinteisiä” fantasiaromaaneja lähetetään tolkuttomasti tarjolle.
Kymmenen vuoden aikana meille on muodostunut pienkustantamokenttä, toisaalta seuratoiminta on kärsinyt. Kuitenkin seuratoiminta oli se, joka on viime kädessä mahdollistanut nykyisen monipuolisuuden. Kirjoittajaporukka on nykyään iso, mutta heillä ei ole paljon julkaisukanavavia harrastajapuolella. Tästä puhutaan enemmän sarjan viimeisessä osassa.
Suomalaisen spekulatiivisen kirjoittamisen taso on erittäin korkea, ja siitä pitää olla ylpeä. On tehty uusia aluevaltauksia, kuten kymmenen vuoden aikana kasvanut Praedor -miekka&magia -julkaisujen kerho. Esikoisromaaneja ilmestyy, kuten aiemmin tänä vuonna Gummerukselta Niilo Seväsen Ikitalven polku 1 ja Linnea Kuuluvaisen Metsänpeitto. On tehty jopa kokoillan näytelmäelokuva, joka perustuu suomalaiseen scifikirjaan, Saara Saarelan Veden vartija (2022)! Tällaisesta vielä kymmenen vuotta sitten vasta unelmoitiin. Omakustannepuolella vain taivas on rajana, voi vaikka julkaista 27-osaisen avaruusoopperasarjan suoraan netissä!
Vaikka kirja-ala on suuressa murroksessa, ja vaikeuksia riittää, on myös rutkasti ilon aiheita. Osuuskummassa saan olla mukana julkaisemassa juuri sellaista kirjallisuutta kuin haluan lukea, minkä lisäksi omistan itse tai yrityksen kautta siivun myös kahdesta muusta kotimaisesta kustantamosta, Innosta ja Kulttuurivihkoista. Yhteistyöni Innon kanssa on jatkunut jo kohta 14 vuotta. Suurempaa etuoikeutta kuin tällainen näköalapaikka ei olekaan.
Jatkuu seuraavassa postauksessa!
