Globalisaatiosta ja Trumpista

Minun piti kirjoittaa pienkustantamisesta ja globalisaatiosta. Sitten luin, että Donald Trump on voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit. Tämä ei muuttanut suunnitelmaani vaan pikemmin rohkaisi.

Nuorena, nättinä ja anarkistina olin kiivas globalisaation eli kansainvälisen kapitalismin vastustaja. Nyt, kun suomalaiset kirjoittajat yhä useammin miettivät, miten omat hengentuotokset pääsisivät parhaiten lukijoiden käsiin, olen miettinyt seuraavaa:

Globalisaatiota voi toteuttaa kahdella tavalla. Toinen on isot yritykset edellä, ympäristöä ja ihmisoikeuksia polkien. Toinen on noudattaa teknologian kehityksestä ja sen kautta informaation kulun vapautumisesta johtuvaa melko luontaista kehitystä. Voimme synnyttää uusia mahdollisuuksia, vaikkapa pienyrityksiä reuna-alueille, joilla ne aikaisemmin eivät ole olleet mahdollisia.

Kuten blogin lukijat tietävät, olen mukana osuuskunnassa, joka julkaisee suomalaista tieteis- ja fantasiakirjallisuutta. Pari vuotta sitten luovuimme raskain sydämin painattamisesta Suomessa. Toimintamme on pientä, eikä siinä liiku paljon rahaa. Ajatus on kuitenkin, että kirjoittaja saisi kerrankin reilun osuuden tulosta. Usein meitä pyydetään luovuttamaan tekstejämme käyttöön ilman korvausta, palkkiona mainetta ja kunniaa. Suomalaisten offset-painotalojen laskut ovat hyvin kalliita verrattuna etelänaapuriin. Tai voisimme maksaa suomalaiselle painolle, mutta sitten meille, suomalaisille kirjoittajille, ei taaskaan jäisi mitään. Kävisi niin kuin kirjallisuustapahtumissa: tilavuokrat maksetaan, laitteet ja tekniikka maksetaan, artisti nuolee näppejään.

Tänä syksynä olin mukana hankkeessa, jossa julkistettiin suomalaisen tieteiskirjallisuuden antologia Luces del norte Eurocon-tapahtumassa Barcelonassa. Kirjoittajat olivat suomalaisia, kääntäjät muun muassa latinalaisesta Amerikasta. Kirja painettiin Virossa ja sitä myytiin Espanjassa. Painettujen kirjojen myyminen EU-maasta toiseen on älyttömän helppoa, kiitos yhteisömyynnin, pankkien IBAN-tunnusten ja yleisen kaupankäynnin ja verotuksen helppouden. Palvelu tallinnalaisessa painossa on ensiluokkaista, kuljetusfirmat ovat luotettavia ja nopeita.

Mikään ei olisi näin helppoa ilman globalisaatiota.

Itse tarinat edustavat maagista, retrofuturistista, ekologista ja vaikka minkälaista fiktiota, mutta (kääntäjämme mukaan) ulkomaalaisesta näkökulmasta myös jotenkin vinkeästi suomalaista mielenmaisemaa. Barcelonan conissa julkaisua kiiteltiin ja se olikin yksi tapahtuman bestsellereistä. Kiitos kirjailijoidemme J.S.Meresmaan ja Magdalena Hain, jotka matkustivat paikan päälle edustamaan. Suomalainen on Etelä-Euroopassa eksoottinen.

Kuulun globalisaation hyötyjiin. Kirjoittajana toimin alalla, joka ei ole sidottu fyysiseen työympäristöön tai tiettyhin raaka-aineisiin. Olen koulutettu, terve, elänyt vakaissa oloissa koko ikäni. Ainakin toistaiseksi. Pystyn matkustamaan. Minulla on edes teoreettinen mahdollisuus pyrkiä markkinoille, joissa kaikki on yhtä ja samaa vapaata ajatusten ja tarinoiden virtaa.

Ja siitä juontuukin seuraava ajatukseni: hyötyjät ovat lopulta aina samoja, järjestelmästä riippumatta. Oli vallalla sitten protektionismi tai vapaakauppadoktriini, fasismi, EU, NAFTA tai Kalmarin unioni, aivan yhdentekevää. Niille, joiden ei tarvitse tuntea äärimmäistä stressiä ja hätää jokapäiväisen leivän saamisesta pöytään, jää aikaa tutkailla omia mahdollisuuksiaan.

Kansainvälisen kapitalismin eli globalisaation lasku on massiivinen. Seuraavat neljä vuotta sitä maksavat yhdysvaltalaiset Donald Trumpin johtamassa Amerikassa. Trump on luvannut äänestäjilleen palauttaa jotakin, joka ei ole koskaan ollut olemassa. Uskoisin, että vaikka osa hänen kannattajistaan on rasisteja ja demagogeja, suuri osa on vain rahaeliittiin kyllästyneitä ihan tavallisia ihmisiä, jotka pelkäävät omien työpaikkojensa puolesta. Jos kahdeksan vuotta demokraattipresidentin hallinnossa ei muuttanut asioita, kokeillaan sitten vaikka tätä.

Trumpin valinta on osa jatkumoa, johon kuuluvat nationalismin nousu Euroopassa (myös Suomessa), Britannian irtoaminen Euroopan unionista ja seuraavaksi varmaan Marine Le Penin valinta Ranskan presidentiksi ensi vuonna (anteeksi!). Valistunut eliitti saattaa olla kauhuissaan, mutta he eivät ole pystyneet kääntämään kehitystä toiseen suuntaan. Häviäjiä on liian paljon, ja he äänestävät takapajuisuuden puolesta. (Valistumaton eliitti paskat nakkaa.) Lisäksi eliitti saattaa puheissa puolustaa ympäristöä, kuten ilmastonmuutoksen vastaisia toimia, mutta käytäntö on toinen. Pelissä on liikaa rahaa. Vähemmistöt puolustavat itseään, mutta demokratiassa he ovat heikoilla, koska vähemmistöt ovat, no, vähemmistöä.

Sivuhuomiona tulee mieleen, miten valistuneissa Twitter-piireissä vallalla oleva call out -kulttuuri on osoittautunut epäonnistuneeksi strategiaksi, niin epäonnistuneeksi, että siihen on vaikea löytää sanoja. Ei ole pätkänkään väliä, syytetäänkö valkoista heteromiestä misogyniasta, ahdistelusta tai vilpistä. Jos jotain, se lisää hänen suosiotaan. Röyhkeimmät hyötyvät, kun taas toiset itkien pyytävät anteeksi seksistä paitaa yllään. Hyöty sataa vastustajan laariin.

Mitä sitten mietin globalisaatiosta jatkossa? Poliittinen korrektius tai edes hyvät tavat ovat menneen talven lumia, äärimmäinen röyhkeys palkitsee. Pitäisikö nakata roskikseen koko idea ja opetella tulemaan toimeen nationalismin kanssa, kun se kerran ei näytä mihinkään häviävän?

En näe syytä, miksi hyvien ideoiden ja tarinoiden ei pitäisi voida ylittää vapaasti rajoja. Huonot ideat kuten nationalismi ja patriotismi tekevät sen joka tapauksessa. Niinpä opettelen käyttämään iTunesia ja Amazonin kirjakauppaa. Opettelen verotuskäytäntöjä ja laskutusta. Haluan liikkua ja tuoda hyviä tuotteita markkinakojuun tarjolle, tekijöiltä lukijoille, ja sallia muillekin saman. Tuskin me täällä olisimme yksin keksineet koko tieteiskirjallisuutta.

Kuulun globalisaation hyötyjiin ja otan siitä kaiken irti. En pane päätäni pensaaseen, vaikka se eurooppalaisten konservatiivien keskuudessa olisi tällä hetkellä miten suosittu strategia. Jatkan ideoiden, tarinoiden ja kriittisen yhteiskunnallisen näkemyksen levittämistä.

Maailma muuttuu kirjapaketti kerrallaan.

Itsekuri uskontona

Aamun ratoksi olen lueskellut kaverin vinkkaamaa Medium-sivustoa. Siellä yrittäjät, bisnesoppaiden kirjoittajat ja valmentajat jakavat oppejaan tyydyttävämmän elämän saavuttamiseksi ja paremman maailman rakentamiseksi.

Tarjolla on esimerkiksi David Heinemeier Hanssonin kannustuspuhe. Hansson on 35-vuotias ohjelmistoyrittäjä ja suositun Ruby on Rails -palvelun kehittäjä. Hän on myös bestseller-kirjailija ja Endurance-ralliautoilija. Hänellä on homma hanskassa, hän kantaa vastuun itsestään ja elämästään ja kehottaa sinua tekemään samoin. Aina on aikaa toteuttaa oma unelmansa. Loppujen lopuksi, kuka muu unelmasi toteuttaisi kuin sinä itse?

David Heinemeier Hanssonin ja hänen kaltaistensa kantamaa soihtua aloittelevat yrittäjät tavoittelevat päivästä toiseen: pystyt siihen, kun uskot unelmaasi, aikuiset ovat ihan tyhmiä ja teet itse oman tiesi anyway.

”The high-achievers, the men of action” ovat uuden ihanne-elämäntavan mallioppilaita. Bisnesgurujen mekka ja kehto on Piilaakso ja paras seuraaja nuori tai nuorehko innostunut mies. Gurujen jäljissä lukuisat start up -yrittäjät ja bisnesvalmentajat hakevat todellisen menestyksen salaisuutta, ilman substanssia.

Leikitäänpä hetken, että itsekuri ja itsensä ylittäminen ovat ”menestyksen” tärkeimmät tekijät. Esimerkiksi verkkojulkaisu Growthzerin perustajan Oskar Nowikin mukaan 80 prosenttia lukijoista haluaisi kirjoittaa kirjan, mutta vain yksi prosentti onnistuu toteuttamaan haaveensa. Itsekurin puutetta! Ei tarvita sanomaa, lahjakkuutta tai taitoa, vain itsekuria. Omia tapoja muuttamalla ja pieniä askelia noudattamalla jokainen pystyy tuottamaan pienen ihmeen Amazoniin julkaistavaksi. Näin kävi nimittäin myös Oskar Nowikille. Hän on muun muassa julkaissut kirjan ”In Control: 5 Weeks To Stronger Self-Discipline”.

Eihän tuollaisessa maskuliinisuuden mallissa ole sinänsä mitään uutta, mutta jotenkin se tulee puhtaaksiviljellyksi näissä bisnesihmeissä. Loppu ihmiskuntaa sitten ihmettelee ylipainoisena, velkaantuneena ja surkeana, mitä ihmettä oikein tapahtui. Kirjoittajan hybristä en tämän osuvammin osaa kuvata.

Uusi uljas mieskuva huipentuu Andy Weirin Yksin Marsissa -kirjan päähenkilöön. Watney käy yksinäistä, seksitöntä olemassaolokamppailuaan vihamielisessä ympäristössä, apunaan vain omat lihaksensa, nokkeluutensa ja tonnikaupalla huippukallista, aurinkosähköllä käyvää teknologiaa. Yksin Marsissa on viihdyttävä ja jännittävä kirja, mutta elämänohjeita en siitä ottaisi.

Verkottuneessa etätyöskentelyssä myös työkaveri ovat menettäneet entisen merkityksensä. Kävin puolison kanssa katsomassa elokuvan Everest. Siinä oli kyse vähän samasta asiasta, tarinan viehätys perustuu ihmisen selviytymiseen uskomattomissa olosuhteissa. Vuorikiipeilijälle tiimi on kuitenkin tärkeä ja he toimivat ryhmässä. Watneylla tai Internet-ajan yrittäjäsankarilla ei ole ketään.

Pelkkään itsekuriin perustuvasta työskentelystä puolestaan sanoisin, että se ei toimi. Jos itsekuri olisi ratkaisu, kaikki laihduttajat saavuttaisivat tavoitteensa ja tupakoitsijat lopettaisivat noin vain. Joillekin itsensä kanssa kilvoittelu on hauskaa peliä ja paras työskentelymetodi. Toisille tehokkaampaa on keksiä hyvä palkitsemisjärjestelmä, tai mikä tahansa suostuttelukeino. Mikä hyvänsä toimii, se toimii. Esimerkiksi minulla itsekuria ei ole juuri lainkaan. Ainoa tapa saada tehtyä vähänkin vastustusta aiheuttavia asioita (kuten lähteä salille) on onnistua tekemään se jotenkin vahingossa, ajattelematta. Huijata itsensä työhön.

David Heinemeier Hanssonin kirjat myyvät, joten bisnesvalmennukselle on oletettavasti markkinoita. Tuskin näitä elämänohjeita pursuaisi joka paikasta, jos näköpiirissä ei siintäisi jonkinlainen ansaintalogiikka. Joten kun näette minun kirjoittavan inspiroivilla kuvapankkikuvilla koristettua, englanninkielistä kannustuspuhetta itsensä huijaamisen merkityksestä Medium-sivustolle, tiedätte, minkä vuoksi. Siihen saakka hukkaan aikaani lukemalla kaunokirjallisuutta - ja naureskelemalla ajanhallintakirjoituksille.

Ajankohtaisen aiheen vaaroista

Kävin katsomassa internet-elokuvan Viides valta. Aiheensa puolesta sitä oli todella vaikea katsoa fiktioelokuvana. Julian Assangen ja Wikileaksin tarina on liian tuttu kaikista muista medioista.

Kuva: Wikileaksin perustaja Julian Assange (Benedict Cumberbatch) ja aisapari Daniel Domscheit-Berg (Daniel Brühl) Islannissa

Olen eri mieltä Voiman Kimmo Jylhämön kanssa elokuvasta. Viides valta ei näyttele olevansa dokumentaarinen vaan se on fiktioelokuva, joskin epäonnistunut sellainen. Elokuva hukkaa tyylilajinsa puolessa välissä. Se alkaa assembly-nörttien romanssina ja päättyy kansainvälisenä trillerinä.

Wikileaks on sivusto, jonka tarkoituksena on julkaista tietovuotoja niin, että lähde pysyy anonyymina. Elokuvassa Assange kehittää palvelua Daniel Domscheit-Bergin kanssa, kun sivustolle postitetaan kaikista tietovuodoista suurin: satoja tuhansia Yhdysvaltain diplomaattisähkeitä. Vuotoon tarvitaan vain nuori sotilas (tuolloin) Bradley Manning ja tyhjä cd-levyke, johon on tekstattu "Lady Gaga".

Päin vastoin kuin Jylhämö arvioi, tosielämän tapahtumat ja henkilöt vaikuttavat käsikirjoitukseen liikaa. Tasapuolisuuteen pyrkivä, eläville ihmisille vastuussa oleva elokuva ei palvele ketään. Se toimii korkeintaan yleissivistävänä elämyksenä katsojilleen. Olisi kannattanut odottaa, että osa henkilöistä olisi kuollut tai vaikka joutunut Yhdysvaltojen murhauttamaksi, ja tehdä elokuva vasta sitten.

Islantilainen parlamentaarikko, Wikileaksissakin mukana ollut Birgitta Jónsdóttir on sanonut, että vaikka elokuva pitää tietovuotajien puolta, se perustuu huonosti harkittuun alkuperäisteokseen. Jónsdóttirin mukaan elokuvan taustalla oleva Daniel Domscheit-Bergin kirjaan Inside WikiLeaks: My Time with Julian Assange on "avioerokirja", kirjoitettu ystävysten välirikon jälkeen. Kuten kaikki avioerokirjat, se pyrkii oikeuttamaan kertojansa toiminnan ja luo värittyneen kuvan tapahtumista. Kirja kirjoitettiin liian nopeasti, ilman tarpeellista etäisyyttä aiheeseensa.

Elokuvassa oli joitakin hauskoja oivalluksia, joilla pyrittiin kuvittamaan aihetta - muuten koko elokuva olisi kuvannut sitä, kun kaksi kaveria tuijottaa läppäreidensä näyttöjä. Nyt kyberavaruus oli kuvattu hallina, jonka lattialla oli rantahiekkaa ja jalanjälkiä ja suorissa riveissä oli työpöytiä tietokoneineen, vieressään pahvilaatikoita täynnä paperia. Ratkaisu olisi ehkä toiminut kuitenkin paremmin teatterin lavalla kuin elokuvassa.

Elokuvan ansio voi kuitenkin olla siinä, jos se herättää ja pitää yllä kiinnostusta verkon ja vapauden kysymyksiin. Elokuvan ikäraja on matala ja tuttavaperheen esiteini olikin käynyt katsomassa sen.

Kun tosielämä on elokuvaa jännittävämpää, elokuva on tuomittu epäonnistumaan. Yllättäen edes Benedict Cumberbatch, joka yleensä on söpöin kaikista, ei onnistu roolissaan olemaan yhtä söpö kuin oikea Julian Assange.

Science fictionia voidaan pitää todellisuuspakoisena genrenä, mutta joskus etäisyys auttaa katsomaan lähelle. Kybertodellisuus ja kyberpunk ovat aiheina ajankohtaisempia kuin koskaan ja scifin avulla niitä voidaan käsitellä vapaammin kuin tosielämän sanomalehtiotsikoiden välissä, kieli keskellä suuta. Tämäkin elokuva olisi ehkä onnistunut paremmin science fiction -elokuvana.

Bill Condon (ohj.): Viides valta. Elokuvateattereissa. Ks. aiheesta myös Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus

Luettua: Verkko ja vapaus

Journalisti Hanna Nikkasen kirjoittama tietokirja Verkko ja vapaus käsittelee internetin vapautta, sensuuria ja urkintaa niin että jokainen lukija ymmärtää. Mukaansatempaava ja erittäin ajankohtainen kirja on mukavalla tavalla myös omakohtainen. Nikkanen kertoo yhtiöiden, valtioiden ja kansalaisliikkeiden edesottamuksien ohella myös omista kokemuksistaan nörttinä, aktivistina ja toimittajana.

Tällä hetkellä yhdysvaltalainen tietovuotaja Edward Snowden odottelee todennäköisesti Moskovassa, että pääsisi jatkamaan pakomatkaansa Ecuadoriin, josta hän on anonut turvapaikkaa (HS 29.6.) Vuodetuista asiakirjoista on selvinnyt, että Yhdysvallat urkkii ulkomaisten netinkäyttäjien toimintaa vakoiluohjelmalla. Miksi verkkourkinnan pitäisi kiinnostaa tavallista ihmistä? Kyllä sen pitäisi kiinnostaa.

Nyt on niin, että kun viranomaisille annetaan lupa tutkia ja rajoittaa kansalaisten viestintää, tuota lupaa myös käytetään. Suomessa, mutta myös Zimbabwessa ja Syyriassa. Digitaalinen teknologia on kehittynyt nopeasti vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa, jossa politiikka on ollut turvallisuushakuista ja antanut viranomaisille paljon valtaa. Kehitystä on johdettu lännestä, josta se on omaksuttu suoraan käyttöön esim. Kiinaan ja Egyptiin. Suomalainen netinkäyttäjä yleensä luottaa poliisin hyväntahtoisuuteen, mutta useissa maissa siihen ei ole varaa.

"Ihan tavallisia ihmisiä" ovat myös homonuori maaseudulla, aborttineuvoja tarvitseva nainen Yhdysvaltain etelässä tai hyväksikäytön uhri. Nämä esimerkit mainitsi BoingBoing-blogin kirjottaja Rob Beschuzza ja huomatti, että länsimaalainen "tavis" jolla ei ole mitään pelättävää, ei enää edusta enemmistöä verkossa.

Tietorekistereitä on muuallakin kuin internetissä. Julkisuuden henkilön - sellaisen, jonka työntekijät tunnistavat - jokaista lääkäri-, videovuokraamo- ja kirjastokäyntiä seuraavat sadat vieraat silmäparit. Kun hiihtäjä Mika Myllylä kuoli, 190 poliisia ja 30 poliisilaitosten työntekijää teki häneen liittyviä tietohakuja silkkaa uteliaisuuttaan, vaikka tiesivät, että poliisin tietojärjestelmään jäi joka hausta merkintä. Tietoja kurkistelleet poliisit jäivätkin kiinni. Nikkanen lainaa Foucaultia: jos kansalaiset tietävät olevansa valvonnan alla, mutta eivät tunne valvonnan keinoja ja sääntöjä, he käyttäytyvät varovaisemmin ja pyrkivät välttämään vaikeuksiin joutumista. Suomen lainsäädännössä on pyritty ottamaan huomioon se, että julkisen vallan eri toimijat eivät pysty käyttämään valtaansa väärin. Tämän pitäisi olla mahdollista myös verkossa.

Hanna Nikkanen seurailee netin kehitystä anarkiasta sääntelyyn ja valvontaan. Hän kirjottaa havainnollisesti kokemuksistaan Kuubassa, Egyptissä ja lopulta myös Islannissa sekä esittää visionsa Suomesta, jossa internetiä käytetään päätöksenteon avoimuuden ja kansalaisoikeuksien edistämiseen.

Kirjon lopussa tarjotaan neuvoja oman viestinnän turvaamiseen sekä suosituksia siitä, kenen pitäisi kiinnittää netinkäyttöönsä erityistä huomiota. Kaikkien autoritaarisen hallinnon johtamassa maassa asuvien ihmisten kanssa verkon ylitse tekemisissä olevien ihmisten pitäisi olla tarkkoja tietoturvansa suhteen, mutta myös toimittajien, juristien, poliitikkojen, lääkärien.

Jos haluat ymmärtää sosiaalisen median toimintaa tietoturvan kannalta tai päästä kärryille, mistä urkintaskandaaleissa todella on kysymys, kannattaa lukea Verkko ja vapaus. Itse asiassa jokaisen netinkäyttäjän kannattaa lukea tämä tai jokin vastaava kirja.

Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus. Into 2012.