Luettua: Verkko ja vapaus

Journalisti Hanna Nikkasen kirjoittama tietokirja Verkko ja vapaus käsittelee internetin vapautta, sensuuria ja urkintaa niin että jokainen lukija ymmärtää. Mukaansatempaava ja erittäin ajankohtainen kirja on mukavalla tavalla myös omakohtainen. Nikkanen kertoo yhtiöiden, valtioiden ja kansalaisliikkeiden edesottamuksien ohella myös omista kokemuksistaan nörttinä, aktivistina ja toimittajana.

Tällä hetkellä yhdysvaltalainen tietovuotaja Edward Snowden odottelee todennäköisesti Moskovassa, että pääsisi jatkamaan pakomatkaansa Ecuadoriin, josta hän on anonut turvapaikkaa (HS 29.6.) Vuodetuista asiakirjoista on selvinnyt, että Yhdysvallat urkkii ulkomaisten netinkäyttäjien toimintaa vakoiluohjelmalla. Miksi verkkourkinnan pitäisi kiinnostaa tavallista ihmistä? Kyllä sen pitäisi kiinnostaa.

Nyt on niin, että kun viranomaisille annetaan lupa tutkia ja rajoittaa kansalaisten viestintää, tuota lupaa myös käytetään. Suomessa, mutta myös Zimbabwessa ja Syyriassa. Digitaalinen teknologia on kehittynyt nopeasti vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa, jossa politiikka on ollut turvallisuushakuista ja antanut viranomaisille paljon valtaa. Kehitystä on johdettu lännestä, josta se on omaksuttu suoraan käyttöön esim. Kiinaan ja Egyptiin. Suomalainen netinkäyttäjä yleensä luottaa poliisin hyväntahtoisuuteen, mutta useissa maissa siihen ei ole varaa.

"Ihan tavallisia ihmisiä" ovat myös homonuori maaseudulla, aborttineuvoja tarvitseva nainen Yhdysvaltain etelässä tai hyväksikäytön uhri. Nämä esimerkit mainitsi BoingBoing-blogin kirjottaja Rob Beschuzza ja huomatti, että länsimaalainen "tavis" jolla ei ole mitään pelättävää, ei enää edusta enemmistöä verkossa.

Tietorekistereitä on muuallakin kuin internetissä. Julkisuuden henkilön - sellaisen, jonka työntekijät tunnistavat - jokaista lääkäri-, videovuokraamo- ja kirjastokäyntiä seuraavat sadat vieraat silmäparit. Kun hiihtäjä Mika Myllylä kuoli, 190 poliisia ja 30 poliisilaitosten työntekijää teki häneen liittyviä tietohakuja silkkaa uteliaisuuttaan, vaikka tiesivät, että poliisin tietojärjestelmään jäi joka hausta merkintä. Tietoja kurkistelleet poliisit jäivätkin kiinni. Nikkanen lainaa Foucaultia: jos kansalaiset tietävät olevansa valvonnan alla, mutta eivät tunne valvonnan keinoja ja sääntöjä, he käyttäytyvät varovaisemmin ja pyrkivät välttämään vaikeuksiin joutumista. Suomen lainsäädännössä on pyritty ottamaan huomioon se, että julkisen vallan eri toimijat eivät pysty käyttämään valtaansa väärin. Tämän pitäisi olla mahdollista myös verkossa.

Hanna Nikkanen seurailee netin kehitystä anarkiasta sääntelyyn ja valvontaan. Hän kirjottaa havainnollisesti kokemuksistaan Kuubassa, Egyptissä ja lopulta myös Islannissa sekä esittää visionsa Suomesta, jossa internetiä käytetään päätöksenteon avoimuuden ja kansalaisoikeuksien edistämiseen.

Kirjon lopussa tarjotaan neuvoja oman viestinnän turvaamiseen sekä suosituksia siitä, kenen pitäisi kiinnittää netinkäyttöönsä erityistä huomiota. Kaikkien autoritaarisen hallinnon johtamassa maassa asuvien ihmisten kanssa verkon ylitse tekemisissä olevien ihmisten pitäisi olla tarkkoja tietoturvansa suhteen, mutta myös toimittajien, juristien, poliitikkojen, lääkärien.

Jos haluat ymmärtää sosiaalisen median toimintaa tietoturvan kannalta tai päästä kärryille, mistä urkintaskandaaleissa todella on kysymys, kannattaa lukea Verkko ja vapaus. Itse asiassa jokaisen netinkäyttäjän kannattaa lukea tämä tai jokin vastaava kirja.

Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus. Into 2012.