Tuesday, December 27, 2022

Vuosiraportti 2022

Vuosi 2022 jää aikakirjoihin siitä, että ensin tammi-helmikuussa oli kaksi kuukautta koronarajoituksia, ja sen jälkeen itärajan taakse perustettiin rutiköyhä vainoharhainen Pohjois-Korea, joka käy veristä sotaa eteläisempää naapurimaataan kohtaan ja jota johtaa erityisen ilkeä tsaari. Maailmantilanteesta ei ehkä sen enempää.

Kirjoitin vuonna 2022 sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Maaliskuussa ilmestyi Reinvent Your Game – Discmania-yrityksen tarina, tekijöinä yrittäjä Jussi Meresmaa, Erno Väyrynen ja minä.

Toukokuussa ilmestyi Nysalor-kustannukselta Epätie-antologia, kauhutarinoita kotimaan matkailusta. Reetta Vuokko-Syrjäsen ja Toni Saarisen toimittamassa antologiassa ilmestyi novellini Tunturin jäljet.

Osuuskumma-kustannuksessa toimin kustannusjohtajana sekä olin mukana kustannustoimittamassa kahta teosta. Osallistuin lisäksi kirjoittajana Hämärän periltä – historiallisten spefinovellien antologiaan novellilla Pahalampi, joka sijoittuu 1300-luvun Messukylään. Samuli Antilan ja Anne Leinosen toimittama antologia ilmestyi syyskuussa.

Osuuskumman tiimoilta osallistuin myös eri tapahtumiin ja kirjamessuille, kuten Kauhuconiin huhtikuussa Helsingissä, Tampere Steampunk Festivaliin syyskuussa, Helsingin Kirjamessuille lokakuussa ja Tampereen Kirjafestareille joulukuussa. Tapahtumissa haastattelin kirjailijoita yleisön edessä, pidin myyntipöytää yhdessä muiden mainioiden kummalaisten kanssa ja tapasin kollegoja ja yhteistyökumppaneita ympäri maata.

Oman firman eli Proosakuiskaajan kautta koulutin, annoin lausuntoja käsikirjoituksista ja kustannustoimitin. Lisäksi osallistuimme yhtiökumppanini Anne Leinosen kanssa Finncon-tapahtumaan Espoossa heinäkuussa sekä Painetun sanan markkinoille Nokian Siurossa elokuussa. Kiitos asiakkaille!

Osallistuin Usvan kirjoittajaleirille heinäkuussa ja käsikirjoitusleirille marraskuussa. Yhtiökumppanin kanssa vetäydyimme elo-syyskuun vaihteessa Varkauden ja Heinäveden rajamaille Mansikkapaikkaan kirjoittamaan.

Opetin edelleen luovaa kirjoittamista mm. Tampereen seudun työväenopistossa ja Tampereen Kesäyliopistossa.

Toimin kirjallisuusagenttina Kumma Literary Agencyssa.

Kesällä 2022 pääsi taas matkustamaan, joten kiertelimme junalla ja bussilla Norjassa Oslossa, Bergenissä ja Flåmissa. Oli hieno reissu! Osallistuin puolison kanssa myös Åcon tapahtumaan toukokuussa Maarianhaminassa. Syysloman vietimme Kirjailijaliiton mökillä Muoniossa.

Lukijana jatkoin antologiahaastetta ja kirjoitin sen tiimoilta toistaiseksi ilmestymättömän raportin. Antologioiden lisäksi luin vuonna 2022 paljon mm. kauhukirjailija Boris Hurtan tuotantoa.

Vuoden aikana kävin kerran puheteatterissa (Lentäen olisit jo perillä, Tukkateatteri), kaksi kertaa musikaalissa (Matilda, Tampereen Työväen Teatteri sekä Priscilla – Aavikon kuningatar, Helsingin kaupunginteatteri) ja kerran baletissa (Joutsenlampi, Ukrainian National Ballet of Odessa Tampere-talossa).

Lauloin Tampereen Kanerva-kuorossa, jonka puheenjohtajana myös toimin. Esiinnyimme mm. omassa syyskonsertissa, palvelutaloissa sekä Tampereen kaupungin tapahtumissa, kuten Puistokonsertissa ja Puistofiestassa. Keväällä 2022 ehdin harrastaa myös vähän aikaa jazztanssia ja osallistua tanssikoulun kevätnäytökseen.

Kiitän erityisesti Taiteen edistämiskeskusta työni tukemisesta apurahoin.

Vuodenvaihteen 2023 vietän perheen ja ystävien kanssa Itä-Suomessa.

Kirjoitusvuosi 2023

Laiskan vanhemman opas (Aino-Maija Leinosen kanssa) ilmestyy virallisesti 3.1.2023. Tekijänkappaleita olen päässyt jo hypistelemään.

Työn alla on edelleen historiallinen romaani sekä novellikokoelman käsikirjoitus. Romaani on jo hyvässä vaiheessa, mutta siinä riittää vieläkin työtä. Se sijoittuu hansa-ajan lopulle 1400-luvulle ja tapahtumapaikkana on silloinen Saksin vaaliruhtinaskunta. Novellikokoelma sisältää sekin historiallisia tarinoita. Aino-Maija Leinosen kanssa olemme suunnitelleet myös seuraavaa tietokirjaa uudesta aiheesta. Tulevaisuudessa haluaisin kirjoittaa myös lisää esseitä.

Noin muuten vedän aineopintojen seminaaria Tampereella, kustannustoimitan käsikirjoituksia ja valmennan kirjoittajia oman firman kautta sekä pidän omakustanneviikonlopun työväenopistossa tammikuun lopulla, jos ilmoittautumisia tulee tarpeeksi.

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!

Monday, December 5, 2022

Spefisuosituksia Tampereen Kirjafestareilta

Tampere-talon Aulaklubilla pidettiin sunnuntaina 4.12. paneelikeskustelu Spekulatiivinen fiktio Nyt. Ideana oli kartoittaa, mikä on hyvää spefissä juuri nyt. Yllättävän vaikea tehtävä, mutta kiinnostava - useinhan käy niin, että suosikkeja pyydettäessä päätyy mainitsemaan lempikirjansa, joka sitten lähemmin tarkasteltuna onkin ilmestynyt 20 vuotta sitten.

Kirjailijat vasemmalta oikealle: Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa, M.G. Soikkeli, Saara Henriksson. Kuva: Anni Kuu Nupponen

Mikä sitten on asiantuntijoiden M.G. Soikkelin, Emmi Itärannan ja J.S. Meresmaan mielestä ajankohtaista? Innostuin keräämään listan paneelissa mainituista ja suositelluista kirjoista, täydennettynä muutamalla tärpillä festivaalivierailta (kiitos Marko Suomi!) ja itseltäni.

Olkaapa hyvät!

Kansainvälinen spefi

Jennifer Marie Brissett: Elysium
Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille
N.K. Jemisin: Murtunut maailma -sarja (suomennettu)
Mary Robinette Kowal: The Calculating Stars ja sarjan muut kirjat
Ann Leckie: Ancillary Justice ja sarjan muut kirjat
Emily St. John Mandel: Asema 11 (suomennettu)
Ian McDonald: Luna-sarja
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (suomennettu)
Mats Strandberg: Loppu (suomennettu)
Aiden Thomas: Hautausmaan pojat (suomennettu)
Andy Weir: Yksin Marsissa ja Operaatio Ave Maria (suomennettu)

Kotimainen spefi

Marko Hautala: Kuolleiden valssi
Piia Leino: Lakipiste
Anne Leinonen: Katve
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut
J.S. Meresmaa: Kenties tapa(a)n sinut vielä
Elina Pitkäkangas: Sang M.G. Soikkeli: Arpapapitar - Eroottisia fantasiarunoja kirjanoppineille
Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja

Muu (aiheeseen liittyvä) kirjallisuus:

Kimmo Jylhämö: Digiaskeesi
Kalle Kinnunen: Veden vartija - Teemestarin kirjasta elokuvaksi

Nopea analyysi paljastaa, että kansainväliset isot nimet kirjoittavat järjestään sarjoja. Yksittäiset teokset, kuten Emily St. John Mandelin Asema 11, Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko tai Yoko Ogawan Muistipoliisi, puolestaan voivat kelvata jopa Tammen julkaisemaan Keltaiseen kirjastoon suomennettavaksi. Silloin ne ovat kuitenkin yleensä ns. "kevytspefiä" eli eivät liian genrepitoisia. Spekulatiivisen fiktion lajeista scifi tuntuu edelleen arvostetuimmalta, fantasia saa tyytyä kakkossijaan.

Kotimainen julkaistun spefin kenttä on monimuotoinen, mutta lepää paljolti pienten ja keskisuurten kustantamoiden harteilla. Jostain syystä tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaat Heikki Kännön Ihmishämärä (Sammakko) ja Sami Tissarin Krysa (Aula & Co) eivät tulleet mainituiksi. Nuorten fantasiakirjallisuutta sen sijaan julkaisevat myös isot kustantamot. Kuvaavaa on, että vuoden 2022 Kuvastaja-palkintoehdokkaista 4/5 oli nuortenkirjoja (Anniina Mikaman Myrrys, Magdalena Hain Isetin solmu, Sini Helmisen Hurme ja Joanna Heinosen Veren väki. Se ainoa aikuistenkirja oli Johanna Sinisalon Ukkoshuilu). Kauhusta puhuttiin paneelissa aika vähän, laji on melko marginaalinen, joskin muutama isompi tähti Pohjoismaista löytyy. Paneelin pohtima paikallisuus kukoistaa etenkin kauhukirjallisuudessa.

Saturday, October 22, 2022

Lord of the Rings – Spektaakkelin nousu ja tuho

Rings of Power -tv-sarjan viimeisen jakson esityksestä on kulunut viikko, ja nyt vasta tajusin, miksi sen ympärillä käyty keskustelu kuulosti niin tutulta. Kerääntykää ympärilleni, lapsukaiset, niin kerron, mitä tapahtui toissavuosikymmenellä. Nimittäin silloin pantiin pystyyn Lord of the Rings, Toronton ja myöhemmin Lontoon West Endin väitetysti kallein siihen saakka tuotettu musiikkiteatteriesitys. Esitys sai huonot arvostelut, mutta näytelmän musiikki on kestänyt aikaa.

LotR-musikaali, mitä ihmettä?

Taru Sormusten herrasta musikaalina voi kuulostaa ajatuksena kamalalta. Mutta jos tekee Tarusta dramatisoinnin ja haluaa säilyttää alkuteoksen hengen, siinä on melkein pakko olla lauluja, koska alkuteoksessakin niitä on niin paljon. Hobitit ja kääpiöt laulavat, ihmiset laulavat, haltiat ne vasta laulavatkin haltiakielellä. Tolkienin maailmassa jopa örkit laulavat. Jopa Klonkku laulaa kirjassa oman laulunsa.

Monista LotR-teatteriversioista, musikaaleista tai puheteatteriversioista, tämä produktio on ehkä tunnetumpia. Suomessa vain Ryhmäteatterin muinainen versio on tunnetumpi, ja siinäkin laulettiin. Näytelmän kirjoittivat Tolkienin teoksen pohjalta Matthew Warchus ja Shaun McKenna. Musiikillisesti se ei ole aivan Broadwayta, sillä musiikkinumeroista vastasivat mm. Bollywood-säveltäjä A. R. Rahman, elokuvasäveltäjä Christopher Nightingale (mm. Black Panther, Spiderman – Homecoming) ja Värttinä. Suomen lehdistössä kirjoitettiin musikaalista paljon juuri suomalaiskytköksen ansioista.

Produktio piti alunperin tehdä suoraan Lontooseen vuonna 2005, mutta tuottajat eivät saaneet vuokrattua tarpeeksi suurta teatteria. Lopulta ensi-ilta oli Torontossa vuonna 2006 ja vuotta myöhemmin Lontoon West Endissä. Kolme- ja puolituntinen esitys oli toteutettu kolmen pyörivän näyttämöelementin avulla. Kuin sormusten, periaatteessa. Osia niistä pystyi laskemaan ja nostamaan kohtausten tarpeiden mukaan, jolloin saatiin aikaan mm. taistelukohtauksissa tarvittavia korkeuseroja. Lavaa käytettiin myöhemmin Lontoossa. Näyttämöllepanossa oli muitakin hyviä oivalluksia – esim. entit seisoivat puujaloilla ja Lorienin haltiat roikkuivat katosta trapetsiliinoista. (Ratkaisu jakoi myös mielipiteitä. Esim. siskoni ei pystynyt edes katsomaan Youtube-klippiä, jonka lähetin, trapetsiliinasta roikkuva Galadriel oli liian hapokasta kamaa.)

Pyörivän näyttämön ritarit

Ensi-ilta koitti Torontossa suurin odotuksin. Kriitikot olivat kuitenkin hämmentyneitä spektaakkelin edessä. ”Se oli katastrofi, mutta oikeastaan tykkäsin siitä”, totesi Guardianin Kelly Nestruck. ”Warchus ja luova tiimi tietoisesti viittasivat kintaalla kaikille säännöille, miten musikaali pitäisi tehdä, he pitivät kiinni omasta visiostaan, ja kun he epäonnistuivat, ainakin he tekivät sen isosti.” "Esityksestähän tuli vähän sellaista palautetta, ettei siitä saanut tolkkua", totesi Värttinän Janne Lappalainenkin MTV3:n haastattelussa.

Show floppasi, ja sitä esitettiin vain puoli vuotta. Tähän mennessä show'n tuottajat olivat menettäneet kauhean paljon rahaa. Toiveet kohdistuvat Lontooseen, jossa musikaali saisi ensi-iltansa seuraavana vuonna. Lontoossa (josta näkemäni klipit ovat peräisin) show lyhennettiin alle kolmeen tuntiin. Tämä edellytti jo valmiiksi tiivistetyn juonen puristamista entistä pienempään tilaan.

Lontoon tuotannon arvostelut olivat vähän parempia. Alkuperäisestä miehityksestä jatkoivat päähenkilö-hobitit ja Klonkku. Galadrielin näyttelijä oli esittänyt viimeksi Maija Poppasta, ja The Guardian -lehden kriitikko totesi, että tämä roolihahmo oli paljon miellyttävämpää seuraa. HS:n Jussi Alroth tykkäsi teatteri-ilmaisun ja sirkuksen yhdistelmästä, mutta moitti hahmonrakennusta ja joitakin näyttelijäsuorituksia. Teatterikappale pyöri Lontoossa lopulta 13 kuukautta. Sen jälkeen sitä ei ole nähty enää koskaan. Musikaalista piti tehdä maailmankiertue viime vuonna, mutta ilmeisesti kenelläkään ei ollut tarpeeksi rahaa.

Tulkinta haukuttiin, mutta kesti aikaa

Tässä vaiheessa lukijalla herää kysymys, oliko se niin huono? En voi arvostella, kun en ole nähnyt, mutta musiikista katsoisin jotakin ymmärtäväni. Levytys on kuunneltavissa sekä Spotifysta että Youtubesta. Ainakaan musiikin perusteella teatterikappale ei ole kehno. Harvoin musikaalinumeroita jaksaa Youtubesta kuunnella enää 15 vuotta myöhemmin, mutta näitä jaksaa. Varsinkin hobittien laulut ovat minusta onnistuneita.

Kuten tyypillisesti musikaaleissa, parhaat laulut ovat ensimmäisessä näytöksessä. Esimerkiksi "Road goes ever on" -kappaleessa on hieno musiikillinen oivallus, jossa lopulta aika pienillä keinoilla onnistutaan luomaan isompaa maailmarakennusta. Tämä kohtaus ajoittuu siihen, kun hobitit lähtevät Konnusta. Säkeistöä laulavat hobitit, sävelmä on iloinen ja melko yksinkertainen. Kertosäkeen taustalla laulavat kuitenkin Samoojat, jotka hobittien tietämättä vartioivat Kontua. Väliosassa tavataan haltioita matkalla Satamiin, ja nämä laulavat puolestaan haltiakielellä. Syntyy vaikutelma maailmasta, jossa taustalla tapahtuu suuria muutoksia. Lopputulos kuulostaa suunnilleen Tuomas Kanteliselta.

Kokonaisuutena parhaiten tuntuisivat toimivan kansanmusiikkivaikutteiset kappaleet, jopa niin, että imelämmät musikaalinumerot pistävät niiden joukosta silmään. Galadrielin laulu kuuluisi jälkimmäisiin, mutta laulaja Laura Michelle Kelly on niin vahva, että hänen äänensä vie se uudelle tasolle. Tämä on musiikkinumeroista ainoa, jossa solisti päihittää taustalla pauhaavan orkesterin.

Taru Sormusten herrasta -musiikille näyttää olevan kysyntää siitä päätellen, että Howard Shoren elokuvasoundtrackia esitetään konserteissa toistuvasti. Howard Shoren sinfoninen musiikki on hieno, mutta minusta myös tätä voitaisiin esittää konserttiversiona, vaikka niin, että ottaa kansanmusiikkimaiset osat ja jättää siirappisimman musikaaliosaston pois. Ei tarvittaisi sinfoniaorkesteria tai suurkuoroa, niin ei tulisi samanlaisia pettymyksiä kuin viime syksyn konsertissa Tampere-talossa ja Helsingin Jäähallissa. Tai sitten musiikin sävyt saattaisivat tulla paremmin esille ilman päälletunkevaa jousi- ja puhallinosastoa. Suomalainen yleisö voisi olla myös vastaanottavaisempi vahvalle Värttinä-laululle.

Dramatisoinnin riskeistä

Tolkienin maailma on niin iso, että se on pakko tehdä isosti. Rahaa palaa, ja se on jo riittävä syy saada kriitikot varpailleen. Musikaalin tekijät ymmärsivät välineen mahdollisuudet ja rajoitukset. Tosin kuin tv-sarjan, musiikkiteatterin joutuu katsomaan yhdeltä istumalta. (Tosin Richard Wagnerin Ringiä esitetään Saksassa Bayreuthissa erityisillä festivaaleilla, mutta koska meillä on jo Nibelungin sormus, Tolkienista ei ehkä tarvitse tehdä yhtä suureellista versiota. Murtunut miekkakin Wagnerilta löytyy.) Musikaalin näki vain hyvin rajallinen yleisö, ja musikaali on pienemmän yleisön harrastus kuin televisio. Tekijät ottivat riskin uskaltamalla tarttua aiheeseen, kun jo musikaalimuoto itsessään vaatii yleisöltä tiettyä "suspension of disbelief" -asennetta. Nyt tehtiin kulttiyleisölle esitys, joka olisi tarvinnut massaseuraajakunnan kannattaakseen.

Times-lehden kriitikko haastoi vuonna 2007 epäilijät sanomalla: ”Kyynisyys ja snobismi hiiteen, tämä show on mahtava”. Kaikessa eeppisyydessäänkin Tarun Sormusten herrasta -kirjan pohjavire on maanläheinen ja elämänmyönteinen. Sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti, ja siitä voi hyvin sovittaa hilpeitä musikaalisävelmiäkin. Saati sitten kepeän tv-sarjan. Puhumme kuitenkin kirjailijasta, jonka kynästä on peräsin "Kuun yli se lehmä loikki".

Oletko nähnyt tämän musikaalin? Jätä kommentti laatikkoon!

Lähteet:

Your Friendly Neighborhood Fangirl: ”What happened to Lord of the Rings Musical?”

Marianka Swain: ”Lord of the Rings, the disastrous West End musical that crippled its backers – and the cast”

HS:n arvostelu (Jussi Ahlroth): ”Värttinä värittää Tolkienin maailmaa”

Guardianin arvostelu (Michael Billington): "The Lord of the Rings"

Guardianin koonti (Kelly Nestruck): "Critics are dazzled and confused by Lord of the Rings musical"

Thursday, August 18, 2022

Antologiahaasteen paluu

Tätä ette ehkä uskoneet näkevänne, mutta spekulatiivisen fiktion antologiahaasteeni on edennyt jälleen pisteeseen, jossa on aika raportin. Edellisestä onkin vierähtänyt tovi! Alunperin haasteessa oli mukana 25 kirjaa. Nälkä kasvoi lukiessa, ja olen lisännyt listalle kuluneiden kolmen vuoden aikana ilmestyneitä teoksia.

Osan novelleista olen lukenut aiemmin, osaan tutustuin nyt ensimmäistä kertaa.

Vuonna 2022 olen tähän mennessä lukenut seuraavat antologiat (kirjat lueteltu ilmestymisjärjestyksessä):

-Aukkoja ajassa (2013, Turbator)
-Ajan poluilla (2013, Tutka)
-Supernova (2015, Stk)
-Käärmeenliekit: Suomalaisia lohikäärmetarinoita (tämän olin lukenut jo aiemmin, mutta luin uudestaan) (2015, Osuuskumma)
-Kristallimeri: Tarinoita merirosvoista (2015, Osuuskumma)
-Marraskesi: Tarinoita iholta ja ihon alta (2016, Osuuskumma)
-Hänen huulensa ovat metsä (2017, Kulttuuriyhdistys Korppi)
-Varjoisilta kujilta (2017, Osuuskumma)
-Valitut (2018, Tutka)
-Kuolon tähti (2021, Täysi Käsi)

Lukiessani olen myös pohtinut, mikä on avain onnistuneen antologian toimittamiseen. Pohdinnan tuloksia voi lukea myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä Kosmoskynä-lehden numerosta.

Tämän satsin antologiat voi halutessaan lukea kolmeen eri kategoriaan: 1) kilpailuantologiat eli kirjoituskilpailun sadosta kootut antologiat, 2) kutsuantologiat eli valikoidulta kirjoittajajoukolta pyydetyistä novelleista kootut antologiat ja 3) Osuuskumman julkaisemat teema-antologiat, jotka koostuvat kustannusosuuskunnan jäsenten ja tyypillisesti 1–2 vierailevan kirjoittajan teksteistä.

Kilpailuantologiat ovat pääasiassa scifiseurojen (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ja Turun Science Fiction Seura) julkaisemia. Niissä virkistävää on antologioiden valtavirrasta poikkeava kirjoittajajoukko. Etenkin vaihtoehtohistoria-antologiassa Ajan poluilla oli mainioita kirjoittajatuttavuuksia, joihin en ole muualla törmännyt. Pasi Karppasen toimittamien antologioiden tunnelmaa hieman latistavat toimittajan liian rehelliset esipuheet, joissa saatetaan todeta muun muassa kilpailun annin olleen odotettua heikompi tai saapuneiden tarinoiden olevan ongelmallisen samankaltaisia.

Supernova puolestaan toi kentälle uusia kirjoittajia, eli sellaisia, jotka eivät olleet aiemmin julkaisseet antologiassa. Oli hauskaa lukea se näin useampi vuosi ilmestymisen jälkeen, suurin osa kirjoittajista on nimittäin jatkanut uraansa antologianovellistina.

Kutsuantologioita tässä satsissa olivat Juri Nummelinin toimittama Kuolon tähti, Pasi Karppasen toimittama Suomen presidenttien salaisista edesottamuksista kertova Valitut sekä Aukkoja ajassa -aikamatkatarinoiden kokoelma. Viimeiseksi mainittu on Harri Erkin kokoama, mutta Boris Hurtta auttoi alkupaketin eli varhaisten suomalaisten aikamatkatarinoiden kokoamisessa.

Juri Nummelinin toimittamissa antologioissa, joita olen lukenut tähän haasteeseen useita, pidän vanhojen suomalaisten spefinovellien liittämistä uudempien lomaan. Suurin osa novelleista on kuitenkin uusia. Tämä novellien julkaiseminen tuoreeltaan onkin ehkä lähestymistavan heikkous: Nummelin on hyvä luomaan vaihtoehtoista kirjallisuushistoriallista juonnetta virallisen kotimaisen kirjallisuuden kaanonin rinnalle, mutta hän ei ole varsinainen kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja. Myös monesta Kuolon tähti -antologiassa julkaistusta nykykirjoittajan novellista huomaa, että niitä olisi voinut vielä kehitellä.

Osuuskumman julkaisemista teema-antologioista olen oikeastaan jäävi sanomaan mitään. Mainittakoon, että joukosta löytyy vuoden 2016 Atorox-voittajanovelli (Magdalena Hain Kaunis Ululian, ilmestynyt antologiassa Kristallimeri). Ylipäätään vuoden 2016 palkinnon kymmenestä kärkisijasta seitsemää piti hallussa novelli, joka oli ilmestynyt Osuuskumman antologiassa.

Sellainen asia minkä muuttaisin muutaman antologian kohdalla näin jälkikäteen ajateltuna on nimi. Alaotsikko ”tarinoita siitä-ja-siitä” ei läheskään joka yhteydessä kulje mukana, ja moni antologia on nimetty niin, että nimi ei ole kovin kuvaava. Esimerkiksi kissa-aiheista spefiä sisältävä Varjoisilta kujilta: Novelleja. Sitten sitä selaa kirjahyllyä monta vuotta jälkeenpäin ja ihmettelee, mikähän tämäkin tapaus oli. Lopulta paremmin toimisivat ehkä ”Kissaihmisiä/Ihmiskissoja” tai ”Kissanovelleja” -tyyppiset nimet. Kehno rautalankaesimerkki, mutta kuitenkin. Ehkä olemme ajatelleet liian vaikeasti. Antologian nimeäminen on usein hankalaa.

Lukeminen jatkuu, ja haaste päivittyy... aikanaan...

Wednesday, January 5, 2022

Spefikirjoittajan kevät 2022

Koronakaranteeni uhkaa, joten valmistaudumme viettämään lukemisen ja kirjoittamisen täyteisen kevään 2022. Kokoan tähän postaukseen verkossa toimivia arvostelupalvelua, sparrausapua ja vertaistukea spefikirjoittajille tarjoavia tahoja.

Mistä apua käsikirjoituksen pulmiin?

Käsikirjoituksen ongelmakohtiin kannattaa pyytää ammattilaisen apua siinä vaiheessa, kun ensimmäinen versio on kertaalleen kirjoitettu, vaikka sitten puutteineenkin. Jos kirjoitusprosessin aikana tulee pulmia, kannattaa kysyä neuvoa alan harrastajien keskustelupalstoilla tai osallistua kirjoituskurssille.

Verkossa Risingshadow.fi-foorumilla toimii kirjoittajapiiri, osallistumisohjeet saa täältä. Piiriin on jatkuva haku, liittyä voi milloin vain.

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Facebook-ryhmässä keskustellaan spekulatiivisen fiktion kirjoittamisesta: https://www.facebook.com/groups/82757206913

Proosakuiskaajalla on käynnistymässä Lempeä sparraus spefikirjoittajalle -kurssi, joka kokoontuu kevään ajan neljänä torstaina. Kurssin tarkoituksena on tarjota spefikirjoittajille kohtaamispaikka, jossa keskustella erityisesti spekulatiiviseen fiktioon liittyvistä kysymyksistä asiantuntevassa ohjauksessa. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla kirjailija Anne Leinonen alustaa vaistojen ja intuition käyttämisestä luomisen apuna. Itse puhun alitajunnan, muistin ja unien hyödyntämisestä spefikirjoittamisessa.

Myöhemmin keväällä käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa pahuus scifissä, fantasiassa ja kauhussa, kohtausten kirjoittaminen ja rytmitys sekä aistien käyttäminen maailman rakentamisessa. Kurssi alkaa 27. tammikuuta: https://proosakuiskaaja.fi/kurssit/

Proosakuiskaajalla on keväällä 2022 tarjolla myös romaaniklinikka sekä Ideasta kirjaksi -kurssit.

Tampereen seudun työväenopiston suosittu Spekulatiivisen fiktion kirjoittaminen -verkkokurssi on täynnä, mutta etäkursseilla spefin julkaisemisesta, lukemisesta ja raapaleiden kirjoittamisesta on vielä tilaa. Kurssien tiedot ovat täällä. Myös Kirjan talolla Turussa on tarjolla Reetta Vuokko-Syrjäsen pitämä spekulatiivisen fiktion hautomo.

Ammattilaisen antama ohjaus ja henkilökohtainen palaute ovat maksullisia. Niiden puoleen suosittelen kääntymään siinä vaiheessa, kun hyöty on suurin, eli vasta sitten, kun käsikirjoitus on jo pitkällä. Suosittelen Jyrki Pitkän artikkelia julkaisukelpoisen tarinan kirjoittamisesta.

Mihin voin tarjota tekstejä?

Suomessa ilmestyy säännöllisesti scifiseurojen julkaisemia lehtiä, jotka hakevat tekstejä avoimella haulla tai kirjoituskilpailujen kautta. Tällaisia lehtiä ovat mm. Portti, Tähtivaeltaja, Spin ja Kosmoskynä.

Spekulatiiviselle fiktiolle omistettu verkkolehti Varjorikko ilmestyy kaksi kertaa vuodessa osoitteessa varjorikko.com/

H. P. Lovecraft-seuran Kuiskaus pimeässä ottaa vastaan tekstejä. Lehti julkaisee ensisijaisesti kauhua.

Katso myös uusi kirjoittajasivusto Tarinavirta osoitteessa tarinavirta.fi/.

Kulttuuriyhdistys Korppi järjestää kirjoituskilpailun teemalla LINTU.

Kevään spefitapahtumia

Jos korona suo, keväällä on tulossa myös tapahtumia.

KauhuCon järjestetään näillä näkymin 2.4.-3.4.2022 Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. KauhuCon on Suomessa säännöllisesti järjestettävä tapahtuma kauhukulttuurin ystäville. Sitä järjestää H. P. Lovecraft - Historiallinen seura ry. 

Tampereelle suunnitellaan Hämärä-kirjallisuustapahtumaa maaliskuussa kulttuuritalo Laikkuun, uutisia voi seurata Facebookissa täältä.

Kuva: 2314225 (c) Ichtor | Dreamstime.com

Thursday, December 30, 2021

Vuosiraportti 2021

Kun Anneli niin minäkin. Toinen koronavuosi toi muassaan etäkursseja, etäharjoituksia, striimejä ja paljon perumisia. Toisaalta se on sisältänyt myös paljon kirjoittamista, lukemista ja lautapelejä.

Maaliskuussa ilmestyi kolmas tietokirjani, opas nimeltä Sinä julkaiset kirjan. Sen julkaisi Penelope-kustannus, oman Proosakuiskaaja-yrityksemme aputoiminimi. Opas on saanut kiitosta käytännönläheisestä ja suorapuheisesta otteestaan. Se on tarkoitettu harrastajakirjoittajille, kirjailijoille, kaikille kirja-alasta kiinnostuneille sekä esimerkiksi julkaisutoiminnasta kiinnostuneille yrityksille.

Maaseudun Tulevaisuus teki kirjasta tuoreeltaan juttua, joka on luettavissa täällä. Kirja on arvosteltu täällä ja täällä ja sen voi tilata täältä: https://holvi.com/shop/proosakuiskaaja/.

Keväällä 2021 Penelope-kustannukselta ilmestyi myös minun ja Shimo Suntilan toimittama Kultainen antologia -verkkojulkaisu, johon laadin esipuheen ”Aina ei voi tiivistää - 10 vuotta uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota”. Antologian on valittu kahdeksalta kirjoittajalta seikkailullisia novelleja. Esipuhe on omasta mielestäni merkittävin teksti, jonka olen julkaissut tänä vuonna, ja se kuten koko antologia on ladattavissa ilmaiseksi täältä.

Proosakuiskaaja osallistui myös ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille jaetulla pöytäpaikalla Vaskikirjojen kanssa ja perusti oman pienen verkkokaupan. Penelopen ja Tarinalankojen valikoimaan voi tutustua täällä.

Vuoden isoin urakka oli tilauskirjan kirjoittaminen yhdessä asiakkaan kanssa. Teos ilmestyy alkuvuodesta 2022 ja kertoo tamperelaisen urheilualan maahantuontiyrityksen 20-vuotisen tarinan. Oli mielenkiintoista kurkistaa omien tuttujen ympyröiden ulkopuolelle ja tehdä jotain aivan muuta!

Kirjoitin vuoden aikana historiallista romaania, joka sijoittuu Saksan hansa-aikaan 1400-luvulle. Romaani sisältää fantastisia elementtejä ja se on saanut innoituksensa prinsessa Hedwig Saksilaisen (1445–1511) elämästä. Vuoden aikana romaani saavutti harjakorkeutensa, mutta paljon on vielä tekemistä, ennen kuin olen siihen tyytyväinen.

Kirjoitin kolme novellia: historiallisen kauhunovellin ja matkailukauhua sisältävän novellin ensi vuonna ilmestyviin antologioihin, sekä scifinovellin, joka toivottavasti julkaistaan myöhemmin. Novellini ”Painovoiman sieppaamat” esitettiin tsekinkielisenä käännöksenä Tsekin yleisradiossa keväällä 2021. Lisäksi novellini Valaanpyytäjän vaimo ilmestyi uusintapainoksena Steampunk! Messinkiä ja morsiamia -antologiassa syksyllä 2021.

Kursseja pidin Tampereen seudun työväenopistossa sekä Tampereen Kesäyliopistossa sekä annoin palautetta käsikirjoituksista Proosakuiskaaja-yrityksemme kautta. Touhusin mukana Osuuskumma-kustannuksessa mm. kustannustoimittajana, -päällikkönä, myyntitiimin jäsenenä sekä Tampere Steampunk Festival- ja Tampereen Kirjafestarit -tapahtumissa. Kirjailijoita haastattelin yleisön edessä Roosalupi-illassa marraskuussa sekä Kirjafestareilla joulukuussa. Esiinnyin itse Pirkkalaiskirjailijoiden perustamalla Kirjailija kotiin -kanavalla huhtikuussa ja Kirjastoseuran fiktiopäivässä Metsossa marraskuussa.

Harrastuspuolella lauloin tamperelaisen Kanerva-kuoron mukana niin pienryhmän kuin koko kuoron voimin yhteensä viidellä keikalla, mikä oli korona-aikana yllättävä saavutus.

Koronakurimuksessa ei paljoa matkailtu, mutta osallistuin kuitenkin pohjoismaiseen Fantastika-konferenssiin Tukholmassa marraskuun lopussa. Kotimaassa kävin muun muassa Savonlinnassa, Punkaharjulla, Seinäjoella ja Lapissa.

Täytin marraskuussa 40 vuotta. Ikä karttuu jos kohta ei vielä paina. Erityisiä toiveita ensi vuodelle minulla ei ole, paitsi että pandemia menisi ohi. Vuonna 2021 soitin aivan liian vähän pianoa, yritän korjata asian ensi vuonna.

Kiitän Taiteen edistämiskeskusta ja Suomen Kirjailijaliittoa taiteellisen toimintani tukemisesta.

Menestyksekästä uutta vuotta 2022 kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!

PS. Kurkkaa myös Osuuskumma-kustannuksen kevät 2022.

Thursday, May 27, 2021

Ilmaistyöntekijän koronakorvaus

Lehdistössä ja Ylellä on herätty lopultakin keskustelemaan siitä, miten koronaepidemian aiheuttamat tulonmenetykset korvataan kulttuurialalle. Yli viisikymmentä järjestöä vaatii, että yleisötapahtumat on avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa. Tämä on koko kulttuurin alan yhteinen etu ja eilinen yhteinen julkilausuma merkittävä voimannäyte toimialalta. Lisää tällaista.

Keskustelun myötä on käynyt ilmi sellainen suurelle yleisölle ehkä uusi asia, että kulttuurin tuki on riittämätön myös normaaliaikana. Keskustelu on sekavaa, sillä samaan aikaan puhutaan arvoista, kulttuuriin sijoittamisesta, kriisiajan korvauksista ja apurahoituksesta. Huomattakoon, että kirjoitan oman alani eli kirjallisuuden näkökulmasta.

Tuet

Yksityisen sektorin tehtävä on investoida kulttuuriin (kustantamot, levy-yhtiöt, galleriat). Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävä on varmistaa, että hedelmät ovat yhdenvertaisesti saatavilla (koulutus, kirjastojen ostotuki, teatterien valtionosuudet). Taiteen edistämiskeskuksen eli Taiken tehtävä on tukea ammattitaiteilijoita (apurahat).

Sitten on laajempi käsite ”luovat alat”, joita muun muassa Business Finland tukee yritystukien kautta. Se on asia erikseen. Vaikka taiteilijat voivatkin kehittää erilaisia tuotteita ja palveluja, se ei ole kuitenkaan varsinaista luomistyötä, ja on siitä aina pois. Elvytys koskee liiketoimintaa ja sen harjoittamisen edellytyksiä.

Apurahat (tai Taike ylipäätään) eivät ole mikään ihanteellinen keino kriisiajan tuen jakamiseen. Apurahat jaetaan työsuunnitelmien ja aikaisempien ansioiden perusteella, ei sosiaalisin perustein. Turva on STM:n alainen asia. Taikella on omat sääntönsä, joita sitoo laki. Mutta kun Taikelle nyt on annettu tämä tehtävä, niin sillä mennään, ja huokaistaan syvään. Taike ei voi jakaa takautuvia tukia.

Kulttuuriala ei ole tasa-arvoinen. Menestyäkseen on tehtävä 99 prosenttia enemmän töitä kuin muut, ja sen lisäksi tarvitaan vielä onnenkantamoinen. Taiken tapauksessa kaikki saavat hakea rahaa, ja kaikkia kannustetaan hakemaan rahaa. Yhdenvertaisuus loppuu siihen. Myös alojen sisällä taiteilijoita on joka junaan. Kulttuurialalla on varakkaita valtaapitäviä ihmisiä, pennittömiä nälkätaiteilijoita ja kaikkea siitä välistä.

Tämä karvaaksi opiksi: Tulonmenetyksiä ei voi vaatia korvattavaksi, jos töitä on tehty ilman palkkiota alunperinkin. Korona-avulla ei korjata alojen sisäistä epätasa-arvoa, vaan sen pitää tapahtua kentän itsensä toimesta, kiinnittämällä huomiota taiteen tekemisen edellytyksiin ja nostamalla esiin taidetta elinkeinona. Hyvä alku olisi tunnistaa ja tunnustaa erilaiset tekemisen tavat ja tarpeet. Osa tekee taidetta kokopäiväisesti, osa opetuksen, tutkimuksen tai aivan muun työn ohella.

”Oikeat” työt

Koronapandemian vuoksi moni on menettänyt varsinaisen työnsä esimerkiksi lentoliikenteessä, matkailu- ja ravitsemusalalla sekä tapahtumatuotannossa. Palkansaajat on lomautettu ja he ovat pystyneet hakemaan ansiosidonnaista, mutta freelancerit ovat jääneet oman onnensa nojaan. Tätä ongelmaa ryhdytään nyt myöhässä ja kiireellä ratkaisemaan.

Tämä ei nyt koske kirjallisuutta sinänsä, koska itse kirjan kirjoittaminen on melko pandemiaturvallista touhua. Sen sijaan pandemia vaikuttaa niihin kaikkiin sivutöihin, kuten esiintymiset ja opetus, joilla kirjailijat ovat rahoittaneet sitä varsinaista työtä.

Pitäisi lakata puhumasta siitä, että kirjan kirjoittamisesta pitäisi maksaa samalla tavalla kuin esimerkiksi putkien korjaamisesta. Kirjan kirjoittaminen on totisesti työtä, sen saa huomata jokainen joka sitä yrittää, mutta se ei ole palkkatyötä, koska kirjailijalla ei ole työnantajaa. Samoin Kirjailijaliitto ei voi koskaan toimia niin kuin palkansaajajärjestö, koska kirjailijat eivät ole palkansaajan asemassa.

Jos kirjailija ei voi tienata tarpeeksi tekijänoikeustuloilla, eivätkä ansioluettelo tai työsuunnitelma vakuuta apurahoittajaa (tai onni ei muuten vain ole myötä), ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä päivätyötä ja kirjoittaa siinä ohessa. Tai olla työttömänä.

Monesti tässä yhteydessä vaadittu perustulo on kiinnostava aloite, mutta se ei ole mikään taikakeino, ja taiteilijan köyhyyttä se ei ratkaise millään tavalla. Taannoisessa kokeilussa perustulo oli 560 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi sai tienata palkkatuloja tai hakea harkinnanvaraista tukea. Perustulo voi vähentää taiteilijan kuormitusta erilaisten tukimuotojen keskellä, mutta asuntolainoja sillä ei maksella, eikä pelkkä perustulon olemassaolo lisää työtilaisuuksien määrää.

Vaikea kysymys on Taiken johtajan Paula Tuovisenkin esiin nostama priorisointi. Kannattaako jakaa riittävästi muutamalle vai pennosia useammalle? Miten parhaiten tuetaan taiteen monimuotoisuutta?

Edunvalvonta

Jos tästä kaikesta jää opiksi se, että kulttuurialaa ei voi kohdella yhtenä könttänä, niin se on jo positiivinen tulos. Maailmankuvan muutosta on ilmassa. Tässä muutama oma ajatukseni:

Ammattitaiteilijoiden kannattaisi järjestäytyä vanhemmin tekijänoikeusjärjestöjen, ei ainoastaan oman alan liittojensa taakse. Jäsenkriteereitään valvovilla liitoilla ei ole joukkovoimaa takanaan, tekijänoikeusjärjestöt edustavat kaikkia. Liitot ovat tietysti jo valmiiksi tekijänoikeusjärjestöjen jäseniä, esimerkiksi Kirjailijaliitto on Sanaston jäsenjärjestö. Kiinnitetään kulttuuripolitiikassa entistä enemmän huomiota tekijänoikeustuloihin ja ymmärretään myös muun työn ohella taidetta tekevien asemaa. Ymmärretään sellaisen asian kuin sananvapauden ja julkisen sanan merkitys sekä se, että kirjat ja sanoma- ja aikakauslehdet eivät ilmesty ilmaiseksi.

Huomio pitäisi kiinnittää myös isoihin kokonaisuuksiin. Taiken johtajan Paula Tuovisen ehdotus valtion pitkien apurahojen muuttamisesta taiteilijapalkaksi koskee vain hyvin pientä osaa koko kirjailijakunnasta. Toistetaan nyt tässä vielä: Kirjailijaliitto ei innostu taiteilijapalkasta ymmärrettävistä syistä, joita vähäisin ei ole rahan riittävyys. Pelkona on, että apurahasysteemiä alettaisiin ajaa työsuhteiseksi yleisemminkin, jolloin tämä ”taiteilijapalkka” riittää entistä harvemmille. Kuitenkin kokeilussa esimerkiksi kirjailijoiden ja kääntäjien apuraha sekä kohdeapurahat jäisivät ennalleen. Kirjailijoiden on hyvä pitää jatkossakin ääntä sen puolesta, että näitä erilaisia harkinnanvaraisia tukimuotoja tarvitaan edelleen.

Ennen kaikkea alalla kaivataan sitä, että opetellaan puhumaan rahasta. Tai edes kiinnostutaan siitä. Musiikkiala on voimakkain lobbaaja, muiden alojen pitäisi ottaa siitä oppia. Painostusvoimaa etujärjestöihin, lukuja, tutkimusta, ääntä. Ja miksi musiikin tekijöillä saa olla valmiiksi neuvoteltu kustannussopimus, kun kirjailijoilla ei? Taiteilija itse voi tehdä paljon sen eteen, että hänen työstään voi maksaa. Hän voi ensinnäkin opetella laskuttamaan, tai toimittamaan edes verokortin, sekä opetella näiden kahden asian välisen eron. Kulttuuriosuuskunnan talouspuolesta vastanneena aktiivina minulla on kanttia sanoa näin.

Kulttuurin ja politiikan suhteet eivät ole helpoimmalla mahdollisella tolalla. Onnea siis matkaan uudelle tiede- ja kulttuuriministerille Antti Kurviselle, osui varsinainen pääpalkinto kohdalle. Kuntavaalien alla äänestäjien, myös taiteilijoiden kannattaa huomioida, että kuntien tehtävänä on tarjota kulttuuripalveluja kuntalaisille. Kulttuurin ja taiteen ei tarvitse perustella julkiselle vallalle tarpeellisuuttaan. Poliittisen sfäärin tulee vakuuttaa kulttuuri ja taide omasta tarpeellisuudestaan.