Pienkustantajien kirjoja äänikirjapalveluissa?

Mökkilaiturilla laine liplattaa, pihakeinu kutsuu kiireetöntä lukijaa ... lomakirjat hupenevat nopeasti, mutta saisiko sinitaivaan alle luettavaa tai kävelylenkille kuunneltavaa digitaalisesti?

Pienkustantajien kirjoja joskus kysellään äänikirjoina. Usein niitä ei kuitenkaan ole saatavilla. Syitä tähän on monia:

-Äänikirjan tekeminen on kallista. Olen nähnyt erilaisia arvioita, jotka liikkuvat noin tuhannesta eurosta kahteen ja puoleen tuhanteen. Äänikirjan tekemisessä maksavat studioaika ja lukija, joka on usein näyttelijä, ei aina. Prosessiin kuuluvat äänitys, koekuuntelu, virheiden korjaaminen ja masterointi. Myös kirjojen syöttämiseen eri palveluihin menee työaikaa.

-Äänikirjan voi tehdä itse kotistudiossa, mutta laadun pitää olla hyvä – pitää olla paitsi hyvä mikrofoni, myös lopputuloksen on oltava hyvin editoitu ja masteroitu. Harva äänikirjapalvelu haluaa itsetehtyjä äänikirjoja, vaan niiden pitäisi olla Silencion ym. ison studion toteuttamia.

-Joissakin palveluissa kynnyksenä on esim. viisi teosta ennen kuin pääsee levitykseen, palvelut eivät ota yksittäisiä kirjoja, koska asiakastilien luomiseen ym. menee aikaa.

-Pienet tuotot kustantajalle, pienet palkkiot kirjailijalle – äänikirjojen tulonmuodostuksessa on vielä paljon kysymyksiä ratkaistavana. Kun painetusta uutuuskirjasta kirjailijan tuotto on noin 2–3 euroa kappale, äänikirjasta se on keskimäärin 70 senttiä/kuuntelu. Se voi kannattaa kustantajalle, jolla on iso katalogi, pienille ei.

Tästä huolimatta joitakin pienkustantajien spefikirjoja löytyy myös äänikirjapalveluista. Ehkä eniten niitä on vaasalaisella Haamulla, joka myös tuottaa äänikirjansa itse. Jos sinulla on lukuaikapalvelu tilattuna, ja haluat tutustua pienkustantajien julkaisemaan spekulatiiviseen fiktioon, aloita vaikka näistä:

Palveluissa (esim. Storytel, Bookbeat)

Katri Alatalo: Bah Ghawanin ennustaja (Tajunta Media)
Ilkka Auer: Anastasia (Haamu)
Mervi Heikkilä: Louhen liitto -sarja (Haamu)
Liliana Lento: Kissanaisia (SAGA Egmont, alunperin Nysalor-kustannus)
Laura Luotola: Kelmien kuningas ja nuori kapinallinen
Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme (SAGA Egmont, alunperin Nysalor-kustannus)
Jyrki Pitkä: Ilmari Rautapää-sarja (Tajunta Media)
Kari Välimäki: Naavakuusikon tarinoita (BoD)

Osuuskumman alunperin julkaisemia äänikirjoja palveluissa:

Maria Carole: Tulen tyttäriä (Bookbeatissa)
Anne Leinonen: Katve
J.S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit -sarja
Hanna Morre: Tuonen tahto
Minna Roininen: Pimeänkutojat

E-kirjoja palveluissa, joitakin esimerkkejä:

Artemis Kelosaari: Kannibaalikirja (tietokirja)
Antologia: Tämä jalka ei ole minun
Antologia: Kirotun kirjan vartija
Antologia: Sadan vuoden unet
Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat
MG Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema

Kaikki Osuuskumman julkaisut löytyvät myös sähkökirjana Nextory-palvelusta.

Lisäksi podcastina voi kuunnella esim. Aavetaajuus-podcastin tuottamana novelleja mm. Samuli Antilalta ja Tarja Sipiläiseltä

Omista kirjoistani on kuunneltavana äänikirjapalveluissa Syyskuun jumalat, Railakas rahakirja ja Laiskan vanhemman opas. Lisäksi romaanit Moby Doll ja Linnunpaino ovat luettavissa e-kirjoina.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!

Historiallisia ja fantastisia novelleja heinäkuussa

Valaanpyytäjän vaimo -kokoelma on painossa ja ilmestyy 5.7. Osa novelleista on ilmestynyt aiemmin lehdissä tai antologioissa, osa on aivain uusia. Aiemmin ilmestyneet tarinat tuodaan nyt yksiin kansiin, sillä pienilevikkiset antologiat, joissa ne ovat ilmestyneet, on kauan sitten myyty loppuun. Tarinat sijoittuvat menneisyyteen, mutta niissä historia on vähän erilaista kuin koulukirjoista tunnemme. Kannen on tehnyt taitava Anu Korpinen, sisällyksen ulkoasu on Linda Haumen käsialaa. Toimituksesta kiitos Samuli Antilalle ja Anne Leinoselle, sekä Minna Miaolle oikoluvusta!

Kirjan ilmestymisen alla kävin läpi arkistokuvia paikoista, joissa olen käynyt ja joihin novellit sijoittuvat. Novelleista kaksi sijoittuu Budapestiin. ”Arkistonhoitajan salaisuudessa” ihmetellään merkillistä höyryvoimalla toimivaa matematiikkakonetta 1880-luvulla ja muun muassa yövytään kuuluisassa Gellért-hotellissa.
”Unkarilaisessa veljeskunnassa” puolestaan vältellään työtä ja etsitään muinaisia salaisuuksia Kádárin ajan Unkarissa 1970-luvulla.

Yksi kokoelman uusista novelleista sijoittuu puolestaan Oxfordiin, jossa olen käynyt vuosina 2003 ja 2016. Kummallakaan kerralla en ole voinut olla miettimättä, miltä tuntuisi asua ja opiskella keskiajalta peräisin olevalla kampuksella. Onhan siellä romanttista ja tunnelmallista, mutta ehkä talvella joutuisi palelemaan vetoisissa rakennuksissa. Novelli ”Mitä ihmiset tekevät” on aiemmin julkaisematon.

Julkaisen tässä pätkän kokoelman jälkisanoista:

”Kun omaa novellituotantoaan kokoaa kansien väliin, joutuu väistämättä tekemään valintoja. Mitkä tarinat sopivat yhteen, mikä puolestaan ei kuulu joukkoon? Mitä puuttuu? Milloin jokin tarina niin vanha, että se ei ole enää tekijälleen ajankohtainen?

Uuden novellikokoelman teema löytyi luontevasti, sillä olen tarinoissani usein käsitellyt tapoja muistaa mennyttä ja historiaa. Edellinen kokoelmani (Avaruusajan unelmia, Osuuskumma 2018) sisälsi tieteiskertomuksia, joita yhdisti vieraan kohtaamisen tematiikka. Tähän kokoelmaan valikoitui sen sijaan ensisijaisesti fantasiaa. Korkean fantasian maailmoissa omissa tarinoissani ei kuitenkaan yleensä liikuta, vaan sen sijaan pysyttelemme oman maailmamme historiassa. Kokoelman alaotsikko Historiallisia fantasioita onkin mielestäni oikeutettu.

Historia on aina ollut lempiaiheitani ja -aineitani. Turkulaisena opiskelijana en voinut välttyä keskiajan historialta, joka muistutti itsestään kaupungin maisemanmuodoissa ja rakennuksissa, katujen nimissä, jokakesäisillä keskiaikapäivillä ja museoissa. Jos olen ihan rehellinen, en ollut kummoinen opiskelija tai historioitsija. Mieleni askarteli jo tuohon aikaan enimmäkseen kuvitteellisen historian parissa. Muodollisen maisterin koulutuksen onnistuin kuitenkin pakertamaan, minkä lisäksi olen lukenut historiaa mielelläni myös vapaa-ajallani. Myös matkustaessani Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa olen mieluiten tutustunut historiallisiin kohteisiin. Moni novelleista on saanut innoituksensa matkoilla, kuten Budapestissa, Krakovassa, Oxfordissa, Skånessa. Toisaalta myös syntymäkaupunkini Helsinki on tarinoissa vahvasti mukana.

Eikä kokoelma olisi Saara Henrikssonin novellikokoelma, jos siinä ei olisi mukana yhtä valasnovellia.

Kirjoittajana minulle on tyypillistä, että taustatyö tekstiä varten jatkuu vielä editointivaiheessa. Tarina ja henkilöt pulpahtavat mielikuvituksesta esiin ensin, yksityiskohdat tarkentuvat sitten kirjoitettaessa. Käytän lähdeaineistoa kuitenkin enemmän mielikuvituksen lähtöpisteenä kuin toteuttaakseni perinteisen historiallisen fiktion keinoja, aikakauden yksityiskohtien uskollista raportoimista. Spekulatiivisuus antaa tilaa taiteelliselle vapaudelle.”

Tässä vielä sisällysluettelo.

Valaanpyytäjän vaimo (ilmestynyt alunperin antologiassa Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita, 2016)
Cinemateekki (aiemmin julkaisematon)
Vihreän oksan kuningas (julkaistu alunperin nimellä Merikuningas Usvazinessä 3/2013)
Ruokaruotsi, syömäsaksa (aiemmin julkaisematon)
Kristallikarahvi (alunperin antologiassa Kristallimeri, 2015)
Arkistonhoitajan salaisuus (alunperin antologiassa Steampunk! Koneita ja korsetteja, 2013)
Tehtaanpuiston hirviö (alunperin antologiassa Kuun pimeä puoli, 2013)
Epäkiinnostava elämäni (aiemmin julkaisematon)
Unkarilainen veljeskunta (aiemmin antologiassa Teräskoura, 2016)
Mitä kaikkea ihmiset tekevät (aiemmin julkaisematon)
Margaret II (aiemmin ääninovelliantologiassa Kun kansilaudoille liukui lohikäärme, 2013)

Valaanpyytäjän vaimon voi ennakkotilata Osuuskummalta 20 euron tarjoushintaan. Kannattaa tilata, koska OVH on selvästi kalliimpi! Ennakkotilaajat saavat tilauksen yhteydessä myös bonusnovellin "Uppsalan mestari” PDF-muodossa. Tarinassa restauroidaan Uppsalan yliopiston vanhoja rakennuksia kyseenalaisin keinoin. Novelli tulee heti, kokoelmaa joutuu vielä vähän odottamaan. Kirjat voi vaihtoehtona postitukselle noutaa signeerattuina Jyväskylän Finnconissa 5.-7.7. https://holvi.com/shop/osuuskumma/

Kevään 2024 töitä ja muuta

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tähän blogiin, mitä oikeastaan teen. Vuodesta 2018 olen yhdistellyt arjessani kustannustoimittajan, luovan kirjoittamisen ohjaajan sekä vapaan kirjailijan töitä. Viime aikoina olen opettanut paljon vähemmän, sillä kustannustoimittaminen vie niin paljon aikaa.

Kuva: Outi Puhakka

Noin yleisesti olen sitä mieltä, että työskentely kirjailijana ja kustannustoimittajana on minulle paras mahdollinen työ. Siinä yhdistyvät kirjallisen työskentelyn parhaat puolet, nimittäin itsenäisyys ja toisaalta ryhmätyö. Käsikirjoituksen saattaminen valmiiksi teokseksi kirjakaupan hyllylle on yllättävän monen ammattilaisen yhteistyötä. Kun on istunut molemmilla puolilla pöytää, ymmärrys on ehkä suurempi. Kirjailija on aina haavoittuvainen oman tekstinsä kanssa. Toisaalta kustannustoimittajan kommentit tähtäävät aina tekstin parantamiseen. Viime kädessä kustannustoimittaja on lukijalla töissä.

Tätä minä teen keväällä 2024:
-viimeistelen omaa novellikokoelmaani, jonka pitäisi ilmestyä heinäkuun 2024 alussa Osuuskummalta. Kokoelma on varsin hyvässä vaiheessa ja sen olisi tarkoitus mennä taittoon helmikuun loppuun mennessä.
-jonossa seuraavana historiallisen romaanin käsikirjoitus on etenemässä toiselle kustannustoimituskierrokselle. Se ilmestyy vuoden päästä eli 2025 keväällä.
-teen Proosakuiskaajan asiakkaille kustannustoimitusta, mikä tarkoittaa, että minulla on yleensä työn alla eri vaiheissa olevia käsikirjoituksia. Toisille tehdään ensimmäistä tai toista toimituskierrosta, toisista luetaan taittovedosta eli ne ovat lähes valmiita painoon.
-kirjoitan esseitä elokuvasta, televisiosta ja kirjallisuudesta. Olen suunnitellut esseekokoelmaa, jossa on mukana vahva naisnäkökulma. Pitkien draamaelokuvien ohjaaminen on syystä tai toisesta edelleen hyvin miehinen linnake kulttuurissamme.
-kirjoitan kollegan kanssa yhdessä julkaistavaa tietokirjaa, joka ensimmäinen versio on tarkoitus jättää kustantajalle vuoden päästä eli tammikuussa 2025.
-olen mukana Osuuskummassa, spekulatiivista fiktiota julkaisevassa osuuskunnassa. Osuuskumman kustannustoiminta perustuu vertaispalautteeseen, eli käytännössä kirjailijat lukevat ja kommentoivat toistensa tekstejä sekä tekevät kirjan eri työvaiheet toimittamisesta oikolukuun. Myös graafiseen suunnitteluun ja kansitaiteeseen löytyy lahjakkaita tekijöitä osuuskunnan sisältä. Keväällä 2024 toimitan yhden Osuuskumman kirjailijan tulevaa romaania.
-haen apurahoja, koska ne mahdollistavat oman proosan luomisen.
-omalla yrityksellämme on myös pienimuotoista julkaisutoimintaa aputoiminimen Penelope-kustannuksen kautta. Vuonna 2024 julkaisemme kaksi kirjaa, joita varmaankin käymme myymässä eri tapahtumissa samalla, kun esittelemme Proosakuiskaajan toimintaa.
-opetan parilla lyhyellä verkkokurssilla, mutta enemmänkin kustantamiseen ja kirjailijana työskentelyyn liittyvää asiaa kuin varsinaista proosan kirjoittamista.

Sellaista. Puuhaa riittää! Tarkoitus on, että aikaa on myös harrastuksille, kuten kuorolaululle, lautapelaamiselle ja kuntosalille. Tosiasiassa kirjallisuus ja pienkustantaminen ovat kuitenkin elämäntapa, työ ja harrastus, jossa kaikki kietoutuu yhteen. Harvoin kirjailija tai kustannustoimittaja on todella vapaalla.

Vuosikatsaus 2023

Kun vuonna 2022 kirjoitin, toimitin ja ohjasin luovaa kirjoittamista, kuluneena vuonna olen enimmäkseen kustannustoimittanut. Kirjoitin tietysti myös, mutta monet projektit olen aloittanut jo paljon aiemmin, ja tänä vuonna olen lähinnä työstänyt niitä eteenpäin. Allekirjoitin syksyllä 2023 kolme kustannussopimusta: kesällä 2024 ilmestyvälle novellikokoelmalle, keväällä 2025 ilmestyvälle historialliselle romaanille ja syksyllä 2025 ilmestyvälle tietokirjalle. Prosessit pitenevät, kun tekee useampaa työtä päällekkäin tai limittäin. Aloittelin myös elokuva-aiheisen esseekokoelman kirjoittamista, ja sovin kahden kirjani käännösoikeuksien edustuksesta.

Tammikuussa ilmestyi yhdessä Aino-Maija Leinosen kanssa kirjoittamani Laiskan vanhemman opas (Into). Turun Sanomat haastatteli, ja Aino-Maijaa jututettiin Meidän Perhe -lehdessä. Jälkimmäinen juttu on ilmestynyt myös Helsingin Sanomien verkkoversiossa. Aino-Maija oli lisäksi Maikkarin aamu-tv:ssä haastateltavana äitienpäivänä. Kirja käväisi toukokuussa Helmet-kirjastojen 10 varatuimman tietokirjan listalla (lähde: Hesari), mistä voi päätellä, että äitienpäivä on vanhemmuutta käsittelevien opusten otollista aikaa. Huom. kustantamon verkkokaupassa on hyvä välipäiväale 40% loppiaiseen saakka!

Uusia novelleja minulta ei ilmestynyt, mutta vanhoista ilmestyi kaksi käännöstä, itse asiassa samasta novellista: ”Painovoiman sieppaamat” ilmestyi englanniksi kokoelmassa The Forest Nymph and Other Weird Stories from Finland (Nysalor-kustannus, kääntänyt Veera Henriksson) ja unkariksi FinnAgora-kulttuurikeskuksen blogissa (kääntänyt Bettina Szalóczy). Lisäksi julkaisin kaksi raapaletta eli tasan sadan sanan mittaista tarinaa vuoden varrella julkaistuissa juhlakirjoissa Höyrymainari Shimo ja Aika matka (molemmat Nysalor-kustannus).

Olen oman firmamme eli Proosakuiskaajan sekä Osuuskumma-kustannuksen kautta toimittanut seitsemän teosta, tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta, kustantamoille ja omakustantajille. Niistä yksi ilmestyy vasta ensi vuoden puolella, ja loput ovat jo maailmalla.

Freelance-kustannustoimittajana olen pitänyt toistaiseksi linjaa, etten mainosta omaa osuuttani kirjan valmistumisessa, vaan se jää kustantajan tai kirjailijan harkinnan varaan. Hienoja kirjoja on kuitenkin valmistunut tänäkin vuonna. Poikkeuksena mainostamattomuuteen on tietenkin oman Penelope-kustannuksemme julkaisema Anne Leinosen Sinä kirjoitat romaanin. Opas onkin löytänyt hyvin lukijoita. Penelopen julkaisemista oppaista voi lukea lisää täällä: https://proosakuiskaaja.fi/penelope-kustannus/

Ohjasin keväällä 2023 luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaaria Tampereen Kesäyliopistossa. Kiitos opiskelijoille hyvistä keskusteluista ja hienoista lopputöistä! Syksyllä pidin pari yhden päivän kurssia Tampereen seudun työväenopistossa.

Osallistuin vuonna 2023 useisiin kirjallisuustapahtumiin ja coneihin. Suurin tapahtuma oli tietenkin Frankfurtin kirjamessut lokakuussa, joille osallistuin Kumma Literary Agencyn tiimoilta, perjantaina ”ammattilaisena” ja lauantaina ihan turistina. Oli silmiä avaavaa nähdä vähän myös suuren maailman menoa ja etenkin saksalaista kustannusmaisemaa.

Muita tapahtumia olivat Eurocon kesäkuussa Uppsalassa, johon osallistuimme koko perheen voimin. Tampereella oli paljon tapahtumia: Elävän kirjallisuuden festivaali helmikuussa, Metson messut huhtikuussa, Finncon heinäkuussa, Tampere Steampunk Festival syyskuussa ja Tampereen Kirjafestarit joulukuussa. Näihin osallistuin joko Osuuskumman tai Proosakuiskaajan tiskin takaa, Finnconissa ja Kirjafestareilla olin mukana ohjelmassakin sekä keskustelijan että haastattelijan rooleissa. Lisäksi kävin Helsingin Kirjamessuilla, jossa osallistuin Kosmoskynä-lehden paneelikeskusteluun kulttuurialan ilmaistöistä. Tallenne ”Hyvät pahat ja rumat kulttuurikentällä” -keskustelusta Kultti ry:n lavalta on katsottavissa Youtubessa.

Muuta vuonna 2023 tapahtunutta oli mm. eduskuntavaalit huhtikuussa ja Oras Tynkkysen vaalikampanjassa autteleminen. Jaoin flyereita, tein yhden haastattelun nettiin ja kävin tukiryhmäläisen ominaisuudessa muun muassa Vammalassa vaalitilaisuudessa sekä SoberFurious-klubilla Tullikamarilla. Vaalituloksessa ei muuten ollut hurraamista, mutta iloitsin Oraksen pääsemistä läpi.

Harrastuspuolella pelailin lautapelejä ja lauloin kuorossa. Vuoden ehdoton suosikki lautapeleistä oli Ark Nova. Kanerva-kuorolla oli kevätkonsertti ja syyslaulajaiset Tyllin salissa. Kanerva-kuoron kanssa osallistuin myös ensimmäistä kertaa Tampereen Sävel -festivaaleille kesäkuussa. Oli hienoa kuulla upeita kuoroja ja lauluyhtyeitä!

Kerrytin kirjakokoelmaa jonkin verran erityisesti spefiteoksilla. Puolueellisena (lue: osuuskummalaisena) en kerää Vuoden parhaat -listoja, mutta pyrin lukemaan monipuolisesti sekä kotimaista että käännettyä, uutta ja vanhempaa kirjallisuutta, sekä edes jotain ruotsiksi ja edes vähän runoja. Tammikuussa ilmestyi ”Antologioita, antologioita - kriittinen katsaus” -kirjoitukseni Kosmokynä.netissä. Kosmoskynän netissä ilmestyi myös muistokirjoitukseni Sari Peltoniemestä (RIP).

Lähi- ja perhepiirissä juhlittiin pyöreitä vuosia kesällä ja talvella, olipa yhdet hääpäivätkin mukana. Lomilla oltiin mökillä, loppukesästä Lapissa Muoniossa ja syksyllä perheen kanssa Saksassa Berliinissä ja Quedlinburgissa tulevan historiallisen romaanini maisemissa ennen Frankfurtin kirjamessuja. Noin muuten reissattiin tutuissa maisemissa Mikkelissä, Varkaudessa ja Kuopiossa. Valkeakoskella olin kirjailijavierailulla maaliskuussa ja Kokemäellä kuoroleirillä syyskuussa.

Antoisaa uutta vuotta 2024 kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!

Vielä muutama nosto vuodesta 2023:
-Keikkoja: Olympia-korttelissa Pain (SWE) ja Helsingissä Koiton Laulun juhlakonsertti.
-Näyttelyitä: Anna WildRosen näyttely Koppelossa, Purkutalo Tampereella Pinninkadulla.
-Puheteatteria: Viisi Mannerta Tukkateatterissa, Kolme sisarta ja Alien Tampereen Työväenteatterissa.
-Musiikkiteatteria: Anastasia Tampereen teatterissa, Cabaret Kouvolan kaupunginteatterissa. Kiitos seurasta ystäville ja perheelle!

Kirjailija, some ja keski-ikäisyys

Olen kymmenen vuoden ajan kirjoittanut aiheesta kirjailija ja sosiaalinen media muun muassa tässä blogissa. Vuonna 2013 totesin, että ehkä olisi kannattanut olla kirjailija 1970-luvulla, mutta jos ei ollut silloin vielä syntynytkään, on pakko keksiä jotain muuta. Tämä postaus on syntynyt siitä jo pitkään hautomastani epäilyksestä, että lopulta visuaalisuutta korostava sosiaalinen media, kuten Instagram, puraisee kirjailijaa pepusta. Ja se ei tunnu sitten ollenkaan kivalta.

Kirjoittaminen ja some: kuin pakkokalan syömistä.

Vielä kymmenen vuotta sitten kirjalliseen julkisuuteen liittyi kaksoisstandardi, joka ilmeni näin:
1) älä missään nimessä mainosta omaa kirjaasi, ja
2) muista markkinoida ahkerasti omaa kirjaasi.

Nykyään kirjailijan itsensä tekemää markkinointia sosiaalisessa mediassa pidetään itsestäänselvänä, koska sitä tekevät henkilöbrändäyksen hengessä muutkin ammattikunnat. Samalla – kirjallisuuden julkisessa sanassa eli tiedotusvälineissä saaman tilan yhä kaventuessa – myös huonot puolet korostuvat.

1) Ollakseen kiinnostava visuaalisessa sosiaalisessa mediassa, kuten YouTubessa tai Instagramissa, kirjailijan on oltava alle 50-vuotias. Poikkeuksen muodostavat nuortenkirjailijat, joiden on oltava alle 40-vuotiaita ollakseen kiinnostavia. Visuaalisen somen armoton laki koskee erityisesti naisia, jos somekanavan näyttävyys painottuu tilin omistajan ulkonäköön. Miki Liukkonen (RIP) jää muistikuviimme ainaisesti kolmekymppisenä.

2) Uudessa Imagessa on kuuden aukeaman juttu esikoiskirjailija Stella Harasekista. Jutusta saa kuvan, että kirjan (Pimeä aine, Tammi) kirjoittaminen oli somejulkisuudessa esiintyneelle Harasekille kuin pallokalan syömistä, ja siinä todetaankin suoraan, että esikoisen kirjoittaminen oli tappaa hänet. Tässä asiassa ajattelen kuin sveitsiläiset, eli ei niin isoja riskejä kannata ottaa. Mieluummin jää henkiin.

3) Myydyimmistä nykykirjailijoistamme Ilkka Remeksellä, Reijo Mäellä tai Enni Mustosella ei ole minkäänlaista somepresenssiä. Kirjailijapuheessa tavataan sanoa, että tämä johtuu siitä, että heidän kirjojaan ei tarvitse heidän itsensä mainostaa. Mutta ehkä se on kuitenkin pidemmällä aikavälillä enemmänkin syy kuin seuraus. Heidän aloittaessaan uraansa somea ei ollut. Viihdekirjailijan aika kuluu naputellessa sanoja käsikirjoitukseen, ei somekuvia räpsiessä.

4) Viimeinen huono puoli on sama joka se on ollut aina, eli minulle visuaalisen somen päivittäminen on ollut aina pakkopullaa: työlästä ja vaatii välineitä, muita kuin näppäimistön. Sen vuoksi olen jäänyt jumittamaan tähän vanhanaikaiseen blogiinkin. Keski-ikäisenä on lupa pudottaa pois listalta asiat, joita ei enää huvita tehdä. Tässä mielessä, ja vanhan liiton toimittajakoulutuksen saaneena, siirtymä on minulle helpompi. Jos on pakko olla relevantti, se saa luvan tapahtua muuta kautta.

Laiskan Lapin-loma

Tätä ette tienneet tarvitsevanne, mutta saatte kuitenkin: autottoman, epäurheilullisen, perheellisen eteläsuomalaisen opas Lappiin. Olemme nyt viitenä vuotena käyneet viikon mittaisella reissulla Pallas-Ylläs-tunturin kansallispuistossa ja varmasti menemme uudestaankin. Leppoisa ja stressitön loma ei maksa omaisuuksia, mutta vaatii vähän suunnittelua.

Näin se käy:

Majoitus. Ammattiliiton vuokramökki. Lomamökit tulevat hakuun kaksi kertaa vuodessa, ja vähänkin syrjemmällä oleviin mökkeihin pääsee helposti toivomallaan viikolla. Monilla ammattiliitoilla on näitä mökkejä, eli kannattaa avata se sähköpostiin tuleva uutiskirje otsikolla "TES-neuvottelut hölöpölöpöö".

Matkustus. Yöjuna Rovaniemelle. Liput ostetaan, kun ne tulevat myyntiin, eli useita kuukausia etukäteen. Rovaniemeltä lähtevät bussit muualle Lappiin. Eskelisen Lapin linjat ajaa Kittilän kautta Muonioon ja edelleen Kilpisjärvelle – tai vaikka Tromssaan, jos huvittaa istua bussissa.

Muonitus. Ruokakauppa ja Alko matkan varrella Rovaniemellä tai kauppareissu Muonioon. Paikallisia ravitsemusliikkeitä ja yrittäjiä kannattaa tukea vähintään sen verran, että ostaa porosäilykkeet ja lakkahillot periltä.

Varusteet: ulkoilulenkkarit ja sadeviitat. Kesällä tunturiin pääsee todistettavasti nousemaan kangaslenkkareillakin, mutta ne kastuvat matkalla. Teemme vain päiväreissuja käyttäen mökkiä tukikohtana, joten rinkkoja tms. ei tarvita. Vesipullot, vähän suklaata ja pari palaa vessapaperia riittävät. Suunnistustaitoja ei oikeastaan tarvita, koska kansallispuistoissa pitäisi pysyä merkityillä reiteillä, ja ne on viitoitettu.

Aktiviteetit: Patikointi. Lukeminen.

Ostokset ja tuliaiset: Ei ostoksia tai tuliaisia, ne voi hoitaa paluumatkalla Rovaniemellä jos haluaa. Mummolle maisemakortti SEO:lta.

Pienpanimo-oluet: Tornion panimo ja Lapin panimo. Terveisiä Matille.

Kansallispuistoissa on todella paljon vaihtoehtoja retkeilyreiteiksi, on lyhyttä ja pitkää lenkkiä, kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Jopa meidän kaltaisemme, ei-vaelluksia harrastava retkeilijä voi nähdä todella paljon ja erilaista luontoa ja hienoja maisemia puuttoman tunturin laelta vain majapaikan nurkilta liikkeelle lähtemällä. Nuoriso ei valita, kun ne on totutettu meininkiin pienestä pitäen. Kerran lomassa on tehty jokin "turisti-juttu", esim. käyty erämaahotellin savusaunassa, niistä nuoret tykkäävät.

Parasta Lapissa on hiljaisuus. Hiihtokeskukset kierrämme kaukaa.

Lopuksi autottoman Lapin-kävijän motto: "Tunturi – sinne pääsee jalan."

Vanha merimies muistelee

Luin pääsiäislomalla Risto Isomäen muisteluteoksen Maailmanparantajan muistelmat. Risto Isomäki on suomalainen tieto-, tieteis- ja jännityskirjailija, jonka viimeisimmistä kaunokirjoista kannattaa mainita Viiden meren kansa (Into 2018). Maailmanparantajan muistelmien huomio keskittyy kehitysmaaliikkeen kamppailuihin ja voittoihin vuosina 1979–2004.

Tiedotusoppia opiskellut Isomäki on toiminut lähes koko työuransa vapaana kirjoittajana, mikä on mahdollistanut vapaan toiminnan eri aikoina ja joka puolella maailmaa. Kehitysmaa-aktivistien toiminnan tausta-ajatuksena oli kustannustehokkuus: jos oli mahdollista pienimmällä mahdollisella vaivalla saavuttaa maksimaalinen hyöty, kuten jakamalla kondomeja seksityöntekijöille intialaisella slummialueella, se kannatti tehdä. Nationalismi loistaa poissaolollaan, kun metsityshankkeita toteutetaan siellä, missä se on tehokkainta, kuten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ovat ulkoministeriön kehitysapurahoja jakaneet virkamiehet mahtaneet ihmetellä, kun aktivistit ovat lähestyneet heitä mitä monenkirjavimmilla hankkeillaan vuosikymmenten aikana.

Yllättävän moni kuvailluista hankkeista on ollut erilaisia kansanterveysprojekteja. Suuri osa hankkeista, kuten Green Belt Movement, on ollut kehitysmaiden aktivistien omia aloitteita. Näissä suomalaisilla on ollut tukijan tai rahoittajan rooli. Osa on ollut suomalaisten aktivistien itse ideoimia. Väestönkasvun haittoja kehitysmaissa on pyritty torjumaan ennen kaikkea imeväis- ja lapsikuolleisuutta vähentämällä. Nimittäin oloissa, joissa merkittävä osa lapsista kuolee ennen viidettä ikävuottaan, vanhemmat pyrkivät varmistamaan vanhuudenturvansa hankkimalla kuudesta kahdeksaan lasta.

Heikkoutena on tietysti ollut se, että hankkeiden tukeminen ja rahoitus on ollut kiinni poliittisille suhdanteille alttiista kehitysyhteistyövaroista. Ei toki kokonaan; minäkin muistan toissavuosikymmeneltä, miten aktiivisesti esim. ylioppilaskunnat olivat mukana, ja miten joka vuosi jäsenmaksun yhteydessä sai valita mieluisen lahjoituskohteen, oliko se nyt kolmesta vaihtoehdosta. "Metsää Mwanzaan" on jäänyt mieleen.

Kirjassa oli minulle paljon uutta tietoa, tai asioita, joita en vain ollut tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Kaikki tarinan sankarit eivät ole vain aktivisteja, vaan siellä on meppejä, lääkäreitä, dokumentaristeja ja muuta porukkaa. Moni tuttuja nimiä ja kasvoja.

Kuva: Globalisaatioaktivisteja Genevessä 1998 People’s Global Action -verkoston kokouksessa.

Ehdin olla entisen muotoisessa kehitysmaaliikkeessä periferisesti mukana 1990-luvun lopulla. Osallistuin lukiolaisena People's Global Actionin kokoukseen Genevessä. Nuorten luontoharrastus- ja ympäristöjärjestö Luonto-Liitto maksoi osan junalipusta kokoukseen, jonka kulusta kävin toiminnanjohtaja Tuomas Rantaselle (nykyään Voima Kustannus Oy:n kustannuspäällikkö) raportoimassa Perämiehenkadulla liiton toimistolla. Nykyisen kustantajan Jaana Airaksisen tapasin ensimmäisen kerran Ylikansalliset kuriin -ryhmän kokouksessa.

Myöhemmin päivystin muun muassa nuorisotyöllistettynä Turun Maailmankaupalla ja koodasin Suomen Vasudhaiva Kutumbakamin ensimmäiset verkkosivut alkeellisesti HTML:llä. Siinä Hanasaaren konferenssissakin, jota Eeva Ahtisaari suojeli, olin rekrytoituna konferenssiavustajana, koska siitä sai muutaman kolikon. Silloin ei ollut samassa merkityksessä nettiä, joten piti hengata oikeissa paikoissa, yleensä loputtomissa kokouksissa. Samalla syntyi kaikenlaista uutta, paljon ideoita, ystävyyssuhteita; ehkä eri ihmisten kanssa kuin jos olisin tutustunut heihin sosiaalisen median välityksellä.

Maailmanparantajan muistelmat piirtää kuvan sinnikäästä laaja-alaisesta, mutta myös kiivaasta ja lyhytjänteisestä persoonasta. Loputtoman tiedonjanoinen ja alati uutta etsivä Isomäki on joustavasti siirtynyt aihepiiristä ja hankkeesta toiseen. Tähän poukkoilevuuteen – ja järjestöjen koossa pitämisen kannalta välttämättömään mutta loputtomalta tuntuvaan ja turhauttavaan metatyöhön – itse pian "globalisaatioliikkeessä" väsähdin. Aina oli uusi verkosto ja aloite, joka oli maailman polttavin ja tärkein, enkä jaksanut pysyä kärryillä, kun oli opinnot suoritettavana ja ylipäätään elämässä muutakin. Aktivistin ihanne oli väsymätön työjuhta, mikä oli ja on epätervettä. Pitkällä aikavälillä vain sellainen liike kestää, johon voivat osallistua pienten lasten äidit, työssäkäyvät perheenisät ynnä muut, niin kuin Prosenttiliike.

Risto Isomäki on ollut Maan ystävienkin myöhemmän ilmastokampanjan kanssa vähän eri mieltä siitä, kannattaako panna paljon voimavaroja kansanvälisten ilmastokokousten seuraamiseen. Hän pelkäsi, että ympäristöjärjestöjen työntekijät ja aktivistit alkaisivat elää omissa kuplissaan. Edelleen hän muistuttaa, ettei meillä ole todellisia mahdollisuuksia estää ilmastokatastrofia, jos yritämme tehdä sen samalla tavalla kuin tähän asti: keskittymällä liikaa kansainväliseen tasoon ihmisiin vaikuttamisen ja huokeiden päästövähennysratkaisujen kustannuksella.

Kuva: Risto Isomäen kanssa tietokirjapaneelissa Helsingin Kirjamessuilla 2016. Keskellä kirjailija Tiina Raevaara.

Kirjan ainoa vika on, että se on liian lyhyt. Näitä tarinoita olisi mielellään lukenut lisää, eivät menestyksiä vaan myös epäonnistumisia. Niistäkin oppii. Sosiaalista mediaa Risto Isomäki ei koskaan oppinut käyttämään, eikä se ole mikään vahinko. Eri somealustat ovat demokratian kannalta myös haitallisia. Nykypäivän ilmastoahdistuneille Isomäellä ei riitä ymmärrystä, näiden kannattaisi hänen mukaansa tukea nuorten ilmastoliikettä ahdistumisen sijaan: "Älkää nyt pösilöt vielä menkö sinne arkkuun makaamaan kuin isomummot, arkussa ehtii kyllä lojua myöhemminkin."

Aina on toivoa.

Maailmanparantajan muistelmat on lukenut myös SK:n Karo Hämäläinen ja Kulttuuritoimituksen Pauli Välimäki

Risto Isomäki: Maailmanparantajan muistelmat. Into 2023. 300 s.