Kirjailijan varaventtiili ja ajatusvarasto.
IG: www.instagram.com/henrikssonsaara/
FB: www.facebook.com/margaretpennysdiary
Friday, August 23, 2013
Siivouspäivä (mainos)
Saturday, August 17, 2013
Tukholma-Lund-Malmö 2013 osa II
Pinnistelemättömän epä-älyllinen matkaraportti Ruotsista
Kuten sanottua, eteläisen Ruotsin todellinen kaupunkikeskus on Malmö. Se on myös eräs scifin ja fantasian keskuksista Ruotsissa. Siitä pitävät huolen paitsi paikalliset kirjailijat, myös scifiin ja fantasiaan erikoistunut kirjakauppa. Entisen teollisuuskaupungin romanttinen keskusta kanaaleineen ja vanhoine liikerakennuksineen tarjoaa inspiraatiota erityisesti steampunkiin kallellaan oleville kirjailijoille.
Tieteiskirjoittajan Ruotsi ja Suomi
Epäilemättä Ruotsissa on paljon genrelukijoita, koskapa Science Fiction Bokhandelnin liikkeitä on kolmessa kaupungissa (Tukholmassa, Malmössa ja Göteborgissa). Esimerkiksi Suomessa ei ole yhtään vastaavaa liikettä. Malmön SF-Bokhandelnista mukaamme tarttuivat Connie Willisin All Clear -romaani minulle, Hugh Howeyn Shift miehelle ja kapteeni Haddock -figuuri lapselle. Connie Willisin romaaniparia Blackout-All Clear on haukuttu sen disneymäisestä asenteesta wanhaa Englantia kohtaan, mutta olen lukenut kaikki Willisin kirjat tähän saakka joten uskollisesti aion lukea nämäkin. Tunnustan, että Blackout on minulla vielä kesken.
Illalla joimme teetä kirjailijatarten N ja K kanssa, ensiksimainitun kotona. Paikalla oli myös miellyttävä nuori mies, eräs islantilainen fantasiakirjailija. Juonimme yhteispohjoismaisia kirjallisia hankkeita, joista toivottavasti kuullaan vielä! Ruotsi-kirjailijat tekivät minuun toisaalta vaikutuksen ammattimaisella asenteellaan, toisaalta tunsin itseni siinä nojatuolissa istuessani hieman harrastelijamaiseksi, kun en heti päässyt mukaan keskusteluun agenteista ja kustantamoiden foreign rights -osastoista.
Tuntuu myös, että Ruotsissa sf/f-kirjailijoilla ei ole yhtä tiivistä kosketusta fandomiin kuin Suomessa. Myöskin fandom-aktiviteetit ovat vähäisempiä. Tämä johtuu kuulemma siitä, että vaikka Ruotsissakin on perinteisesti vilkas yhdistyselämä, kaikenlaiset seurat ovat suuntautuneet enemmän tervehenkisiin harrastuksiin kuten urheiluun ja liikuntaan, sellaisiin, joissa saa raitista ilmaa. Ei siinä ole ollut nörteillä pahemmin saumaa perustaa omia yhteenliittymiään, joissa mökötetään sisällä nenä kirjassa.
Eroja siis on huomattavissa. Minulle esimerkiksi esitettiin kysymys, tulevatko lukijat Suomessa juttelemaan signeeraustilaisuuksissa, kun esitelmätilanteessa suomalainen yleisö on niin hiljaa. No, Finnconin tms. signeeraustilaisuuksissa eivät kotimaiset kirjailijat yleensä kerää nimikirjoituksen metsästäjiä jonoksi saakka. Tilanne olisi vähän sama kuin se, että kolme kaveria olisi vuosia katsellut kerhohuoneella Star Trekkiä, kunnes sitten yksi heistä julkaisisi kirjan ja ehdottaisi kahdelle muulle, että ruvetkaa te minun faneikseni. Lukijan ja kirjailijan välinen suhde on fandomin verkostoissa vähän erilainen.
Ruotsin kirjallinen elämä tuntuu myös olevan kansainvälisempää kuin Suomessa. Vaikka on eteläinen Ruotsi muutenkin kansainvälisempi paikka. Saman huomion teki myös tapaamamme islantilainen kirjailija, joka sanoi, että Ruotsissa hän elää paitsi ruotsalaisessa, myös luontevan monikulttuurisessa ympäristössä. Malmössä (ja Lundissa myös) on näkyvillä eri kulttuurien ja kansallisuuksien kirjo. Näköalan avartuminen eri kulttuurien suuntaan ei ole kirjailijalle huono asia.
Pikku pikku viiriäinen on liian söpö
Takaisin Lundiin. Historiallisten rakennusten lisäksi Lundin ykkösmatkailukohde ovat erilaiset puistot ja puutarhat aivan kaupungin keskustassa. Ainakin lapsen tärkein motivaatio matkustaa Lundiin oli nähdä viiriäisiä(!) kasvitieteellisessä puutarhassa. Lundin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on täysin biologinen tuholaistorjunta, eli hyönteisiä napsivat suloiset pikku viiriäiset. Viiriäinen on untuvapallo, joka tutisee liikkuessaan ja olisi varmaan hyvin kevyt, jos sen nostaisi kädelle. Itse pidin vielä enemmän kauniista vanhoista viherhuoneista akaasioineen ja appelsiinipuineen.
Kuva: Markku Soikkeli
Puutarhoista kannattaa mainita myös kaupunginpuisto sekä Kulturen-ulkoilmamuseon keittiöpuutarhat monisatavuotisine puksipuineen. Kulturenissa kävimme kirjapainotaidon museossa, tutustuimme maalaisinteriööreihin (lyömällä päämme mataliin oviaukkoihin) ja ihmettelimme yliopistomuseota. Lapsen ja tätini kanssa kävimme myös Lundin historiallisessa museossa, jonka kokoelmat käsittävät mm. tuomiokirkkomuseon esineistön sekä yliopistolle kerättyjä obskuureja esineitä ja näytteitä kaukomailta. Tässä museossa oli lapsen riemuksi myös paljon luurankoja. Sen sijaan Ystadiin Ales Stenar -kivikehää katsomaan sain lähteä ilman miestä ja lasta. Spektaakkelimainen maisema jyrkkien merenrantojen äärellä oli ihan näkemisen arvoinen.
Ja mitäs muuta. Onnistuimme tekemään kävelyretken lehtevien pyökkien alla Lundagårdenissa miehen kanssa kahdestaan ja poikkeamaan Paradis-kadun Inferno-ravintolassa, jossa maistoimme mm. paikallisen panimon hedelmäistä real ale -olutta. Olisimme voineet viettää Lundissa päivän-pari enemmän, mutta aika loppui tällä kertaa kesken ja palasimme Tukholmaan.
Myöntäisikö meille joku Nobel-palkinnon?
Lähtöaamuna satoi kaatamalla, joten tätini herätti miehensä ajamaan meidät asemalle. Olimme kymmenen minuuttia etuajassa ja seisoimme laiturilla katsomassa, miten valtiollisen junayhtiön SJ:n juna liukui raiteille juuri ajoissa. Veolian junan piti lähteä viisi minuuttia sen jälkeen. SJ:n junan mentyä ilmoille kajahti kuitenkin kuulutus, jonka mukaan juna myöhästyy puoli tuntia. Kuulutus toistettiin vielä pari kertaa niin, että myöhästymisajaksi laskettiin ensi 50 minuuttia, sitten tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Lopulta juna oli juuri sen verran myöhässä. Kaiken aamukiirehtimisen jälkeen istuimme tunnin verran aseman Espresso Housen edessä, mikä ei sinänsä haitannut, koska santsasimme sinä aikana lisää maitokahvia ja suklaapalloja, joihin olin onnistunut kehittämään lyhyen vierailumme aikana suoranaisen riippuvuuden.
Kun lopulta pääsimme Tukholmaan, siellä satoi. Kuten sanottua, vierailemme Tukholmassa aika usein, mutta teemme aina samat asiat. Käymme paikallisessa SF/F-Bokhandelnissa, josta meidän ei euron huonon kurssin vuoksi edes pahemmin kannata ostaa mitään, sitten haemme isot maitokahvit ja juomme ne Vanhankaupungin suurtorilla luoden haikeita katseita Ruotsin akatemian rakennuksen suuntaan, minkä jälkeen maleksimme keskikaupungille syömään jossakin paikallisessa kasvisbuffetissa ja ostelemassa ruotsalaisia lastenvaatteita (minun huvitukseni, ei niinkään muiden perheenjäsenten). Tällä kertaa vahvin motivaatio vierailla yhtään missään oli lapsella, joka vaati päästä katsomaan Skanssen-akvaarion lemureita, joten menin hänen kanssaan katsomaan juuri niitä.
Paluumatkan Suomen-junaliput olimme hukanneet jo ensimmäisenä päivänä Lundissa, joten kömmimme aamuvarhaisella (ei koskaan enää yölauttaa Turusta, se saapuu jumalattomaan aikaan molempiin satamiin) bussiin. Ovelta ovelle -kuljetus, suoraan Turun satamasta Kalevan kirkolle. Katselin bussin ikkunasta, miten siirtolaisperheen teini-ikäinen poika lastasi sukulaisensa kanssa bussin tavaratilaan kookkaita nyssyköitä, mukaanlukien pinnasängyn kappaleet ja vauvan kävelytuolin, ja jätettiin sitten saattamaan tavarat Tampereelle. Poika yritti juosta vielä hakemaan omat tavaransa, mutta ei ehtinyt ennen bussin lähtöä, kaiken lisäksi ystävällinen bussikuski vielä huomautti pojan olevan väärässä bussissa mutta sanoi vain, että pyydä kavereitasi hakemaan sinut periltä.
Edes jonkun matkanteko oli vielä vaivalloisempaa kuin meidän.
Se varmaankin oli kerrottavana Ruotsin-matkasta elokuussa 2013. Ensi kerralla otan mukaan paremmat kävelykengät ja korvatulpat autolauttaan. Älyttömän kokoisen Viking Gracen koneet ovat hiljaisemmat kuin vanhemmilla lautoilla, joten ihmisten äänet sisällä laivassa erottuvat sitä selvemmin. Olen kuluneen vuoden aikana matkustanut aika paljon enemmän kuin minua oikeastaan edes olisi huvittanut, joten saattaa olla että nyt kun olen saanut tämän älyttömän matkaraportin kirjoitettua niin bloggaan takautuvasti vielä niistä edellisistäkin matkoista, kuten kevään kahdesta Unkarin-matkasta.
Friday, August 16, 2013
Tukholma-Lund-Malmö 2013 osa I
Pinnistelemättömän epä-älyllinen matkakertomus Ruotsista
Kävin eteläisessä Ruotsissa, koska olin luvannut jo jonkin aikaa kyläillä Lundissa sukulaisteni luona. Ensimmäisenä yönä perillä näin katastrofiunia. Tulva, pyörremyrsky ja lentokoneen putoaminen, ja ennen sitä oma kannettava, valkoinen muovikuorinen tietokoneeni oli murentunut kahtia ja jättänyt minut ilman kaikkia tiedostojani. Siinä sitten oltiin. Puhelinkin oli hajalla. Ehkä uni heijasteli pelkojani tulevaa syksyä ajatellen, tai sitten olin syönyt vain liikaa herkkuja ennen nukkumaanmenoa. Ruotsissa syödään aina herkkuja. Mutta ensi pari sanaa itse matkasta.
Junailemme perheen Skåneen
Olin vuosikymmenen verran vakaumuksellinen ympäristöaktivisti enkä astunut jalallani lentokoneeseen. Nykyään kun lennän vihaan katkerasti joka sekuntia nousun ja laskun aikana. Väliajat ovat siedettäviä. Lentokentät ovat kauheita eikä niillä ole mitään tekemistä. Meidän piti lähteä tällekin reissulle lentäen, vaikka joka kerta kun mies tai minä lennämme vannomme, ettemme tee sitä enää. Katselimme lentoja Kööpenhaminaan (koska se on Lundia verrattoman lähellä), mutta sopivat lennot olisivat olleet kalliit ja halpalento olisi lähtenyt jumalattomaan aikaan varhain aamulla.
Inhoan joka tapauksessa halpalehtoyhtiötä, joten valitsimme sen sijaan astetta pienemmän pahan, halpajunayhtiön eli Veolian. Matkustimme ensin Itämeren yli perinteisesti autolautalla. Kun minä olin pieni, Ruotsiin eli Lundiin mentiin aina autolautalla. Ei meillä ollut autoa, mutta jatkoimme junalla Tukholmasta, niin kuin teimme nytkin. Nuorempana kun reilasin Euroopassa vihasin autolauttaetappia, se oli pitkä ja tylsä ja kaikki laivalla oli kallista, puhumattakaan tympeistä eläkeläisistä jotka katsoivat nuorta reppumatkalaista nenänvartta pitkin.
Nykyään pidän taas Ruotsin-laivoista, koska pedeissä on jonkun muun kuin minun vaihtamat lakanat ja kahvilasta saa (kallista) katkarapuvoileipää. Lapsi pitää Ruotsin-laivoista, koska niissä on pallomeri. Vain mies vihaa käytävältä öisin kuuluvaa humalaisten mölinää, mutta koska tilanne on pahimmillaankin win-win-lose, valitsemme aika usein autolautan. Normivuonna rehellisesti sanottuna kolme kertaa vuodessa, koska olemme nyt parina vuonna käyneet syys- ja hiihtolomaviikonloppujen lisäksi suomalaisten ja ruotsalaisten fanien yhteisessä scifikonferenssissa Maarianhaminassa helatorstaiviikonloppuna.
Kuva: Markku Soikkeli
Halpajunayhtiön liput ovat huomattavan halpoja. Istumapaikkamme paluumatkalla Lundista Tukholmaan maksoivat meiltä kolmelta vain 300 kruunua. Menomatkalla hinta oli kaksinkertainen, koska oli viikonloppu, mutta halusimme matkustaa juuri sinä päivänä koska meidän piti osallistua Tapahtumien yöhön Tampereella ensin. Loppujen lopuksi vain mies osallistui lukemalla runoja kirjakaupassa, mutta joka tapauksessa. Veolian kalusto on monta vuosikymmentä vanhaa, puupaneelein sisustettuja vaunuja jonka kaltaisia olen nähnyt Suomessa joskus pari vuosikymmentä sitten jos silloinkaan, jos en sotke johonkin Euroopan maahan. Penkit olivat vanhanaikaisia, pehmustettuja ja mukavia, toisin kuin nykyaikaisissa, nopeammissa junissa. Suosittelen Veoliaa paluumatkan puolentoista tunnin myöhästymisestä huolimatta. Paluumatkasta lisää myöhemmin.
Toiset lukevat junassa
Matkalukemiseksi olin pakannut mukaan tavallaan chick litiä, Gyles Brandrethin Oscar Wilde and the Candlelight Murders -romaanin, trade paperpack -kokoisen laitoksen. Yhtä hyvin olisin voinut pakata minkä tahansa ei-liian-painavan kirjan, sillä en koskaan matkalla lue sitä kirjaa, jonka olen pakannut. Ostan viime hetkellä pokkarin tai lehden aseman kioskista ja luen sitten sitä, keskittymiseni ei matkalla riitä lukemaan niitä kirjoja joita luen kotona, ei ole koskaan riittänyt. Tällä kertaa mies antoi minulle lahjaksi ostamansa Shopaholic Abroad -pokkarin, jonka olin itse asiassa lukenut jo aiemmin ja jota luin uudelleen tyytyväisenä koko matkan ajan, silloin kun en syönyt eväitä tai syöttänyt lapselle eväitä tai riidellyt lapsen kanssa tabletin käytöstä, tai nukkunut.
Rakastan Sophien Kinsellan Himoshoppaaja-sarjaa, vaikka en itse juuri shoppaile (muuten kuin juuri mainitsemillani sietämättömillä lentokentillä tai autolautoilla, kun mitään muutakaan tekemistä ei ole) enkä omista ainuttakaan merkkivaatetta, laukuista tai kengistä puhumattakaan. Niissä on englantilaisen huumorin ja nokkeloinnin lisäksi kaksi piirrettä, joista pidän. Ensimmäinen on kirjailijan kyky kehitellä juonta niin, että päähenkilö Becky joutuu mitä piinallisimpiin tilanteisiin. Sydämettömimmänkin lukijan myötätunto taipuu höpsön Beckyn puolelle, kun hän joutuu valkoisen valheen vuoksi yhä pahempaan liemeen. Kaikkiin näihin tilanteisiin Becky joutuu, koska hän haluaa miellyttää ihmisiä ympärillään. Kaikki tilanteet ratkaistaan jokseenkin onnenkantamoisen kautta, todellisessa elämässä himoshoppaaja-Becky ei pystyisi ratkaisemaan kroonista ulosottokierrettään sen paremmin kuin velkaantuneet euromaatkaan eivät pysty.
Toinen piirre, josta kirjoissa pidän, onkin juuri niihin sisältyvä salaviisas finanssitalouden kritiikki. Sarjan ensimmäisessä osassa Himoshoppaajan salaiset unelmat Becky on töissä yksityistalouksien säästämistä käsittelevässä aikakauslehdessä, vaikka hän ei ymmärrä taloudesta mitään. Kirjassa vinoillaan taloustoimittajille, jotka kopioivat vain sellaisenaan rahoitusyhtiöiden tiedotteita ja käyvät välillä lounailla. Sarjan toisessa osassa, siinä, joka minulla oli mukana matkalla, Becky antaa säästäjille vinkkejä televisiossa, vaikka ei ole itse elämässään säästänyt lanttiakaan. Becky mieluummin uskottelee itselleen, että kalliit laukut ja kengät ovat sijoitus. En tiedä, mikä olisi osuvampi kuva naistenlehtien markkinoimasta talouskäyttäytymisestä kuin Beckyn harjoittama itseensä "sijoittaminen".
Se matkalukemisesta. Junassa oli joka tapauksessa liian kuuma ja olin huonosti nukutun yön jälkeen liian väsynyt, että olisin pystynyt kunnolla lukemaan. Sen sijaan minua vastapäätä istunut, neljän hengen pöytäpaikkamme jakanut nuori ruotsalaisnainen luki koko matkan keskittyneesti joko kovakantista, muovitettua Historia av litteratur -teosta, muistiinpanojaan tai jonkin runoilijan elämäkertaa, en saanut kirjan nimestä selville kenen. Enkä kysynyt naiselta, oliko hän kirjallisuuden opiskelija, olisi ehkä pitänyt. Hänen matkatavaransa, joihin kuuluivat kalastussaappaat, virveleitä ja samanlainen rinkka kuin minullakin on kotona, hämäsivät. Hänellä oli Ruotsin ratsastusjoukkueen reppu ja purjehduseuran college-paita. Nuori nainen oli niin vaalea, että hänen kasvonsa olivat kesän jäljiltä täynnä pisamia, epäilemättä hän oli viettänyt aikaa enemmän ulkona kuin kirjojen ääressä. Kadehdin nuorten opiskelijoiden keskittymiskykyä. En enää muista, pystyinkö itse lukemaan parikymppisenä keskittyneesti tuntikausia, ehkä en. Hän istui rauhallisesti paikoillaan ja naurahti vain silloin kun lapsi tunki hänen syliinsä nähdäkseen, miten mies ratkaisi tablettitietokoneen possupelin tehtävän.
Älä usko keskiaikakulissia
Aurinko paistoi vaunuun koko viisituntisen junamatkan ajan Ruotsin halki. Vasta perillä Lundin asemalla alkoi sataa, kun piti astua junasta pois, tietysti. Liukastelimme märillä mukulakivillä Lundin keskustan halki. Olen käynyt Lundissa muutaman vuoden välein sen jälkeen kun olin ensimmäisellä luokalla peruskoulussa enkä kyllästy keskustaan koskaan. Ensinnäkin Lund näyttää enemmän Tanskalta kuin Ruotsilta. Itse asiassa Suomi on ollut osa Ruotsia pidempään kuin Skånen maakunta. Lundin keskustassa on tuomiokirkko, keskiaikainen asemakaava ja puistoissa valtavia lehteviä puita, siitä saa käsityksen millainen paikka Turku voisi olla jos keskustaa ei olisi pilattu autoilla. Yliopiston kampus levittäytyy keskustasta pohjoiseen alkaen keskustan puiston eli Lundagårdin 1700-luvun tiilirakennuksista ja jatkuen seuraavien vuosisadan rakennuksiin entisellä sairaala-alueella. Yhtään rumaa tai modernia taloa ei ole vahingossakaan rakennettu joukkoon.
Kuva: Markku Soikkeli
Lundin yliopistossa on periaatteessa 48 000 opiskelijaa, käytännössä kuulemma 30 000. Kun koko kaupungissa on vähän alle satatuhatta asukasta, voi päätellä, että Lund on opiskelijakaupunki. Todellisuudessa Lund on yksi Ruotsin kalleimpia kaupunkeja asua eikä todellisuudessa edes oikea kaupunki, urbaani sellainen, oikea kaupunki alueella on 300 000 tuhannen asukkaan Malmö kymmenen minuutin junamatkan päässä. Mutta Lund on soma ja pittoreski ja tuomiokirkossa on kahden kerroksen korkuinen astronominen kello, joka on rakennettu 1400-luvulla. Suosittelen vierailua Lundissa historiafriikeille ja niille, jotka pitävät opiskelijaromantiikasta.
Kaverini, jota tapasin Lundissa sanoi hänkin, että Lund muistuttaa enemmän Tanskaa. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Kaverini mielestä Ruotsin eteläkärjessä on parasta se, että sieltä pääsee nopeasti pois. Toisaalta sieltä pääsee nopeasti Tanskaan, joka ei välttämättä ole parannus. Mutta tätini mukaan Tanskan läpi ajaa kahdessa tunnissa ja sen jälkeen on Eurooppa avoinna... tai ainakin Saksa.
Sama luonnontieteilijäkaverini on mukana hankkeessa, joka tekee neutroneita ja aikoo rakentaa suuren neutronisuihkun Lundin pellolle. Sillä voi kuulemma mitata kaikenlaista. Kaverini on rakentamassa mittalaitetta hankkeelle. Ne kaivavat sita varten hyvin syvän kuopan savimaalle. Keskustan yliopistokampus sen sijaan näyttää siltä, että siellä pitäisi tutkia arkeologiaa tai kuolleita kieliä tai jotakin obskuuria keskiaikaista skolastiikkaa. Mutta ei, Lundin yliopisto taitaa ylpeillä nykyään lähinnä nanoteknologialla ja lääketieteellä. Hyvä, ettei avaruustutkimuksella.
Matkaraportin seuraavassa osassa: Painokoneita ja steampunkia. Paljon puutarhoja. Tapaamme kaksi ruotsalaista ja yhden islantilaisen kirjailijan. Mies kieltäytyy astumasta enää yhteenkään museoon. Ja mitä tehdä sadepäivänä Tukholmassa?
Thursday, August 8, 2013
Paluu arkeen, osa II
Tekosyy nimittäin poistuu, kun voi käyttää kätevää listaa, jonka olen koonnut tähän päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmille. Tadaa! Printtaa, liimaa jääkaapin oveen ja lunttaa siitä. Neuvotelkaa, kumpi tekee minkäkin kohdan.
- päiväkotivarusteet ja nimikointi. Ulkovaatteet sään mukaan, sadevarusteet, sopivan kokoiset vaatteet lapselle ylle ja varavaatteet reppuun. Kuumalla ilmalla lippis tai muu päähine ja vesipullo mukaan. Aurinkolasit.
- Musta permanent marker -tms. tussi eteiseen avainlaatikkoon. Lapsen aloittaessa päiväkodin otat vaatekappaleen ja tekstaat pesulappuun hänen nimensä. Myös kenkiin ja urheiluvarusteisiin.
- pienelle unikaveri päiväunille
- lelupäivänä oma lelu mukaan päiväkotiin. Muista ottaa mukaan myös päiväkodista haettaessa. Nappaa samalla mukaan lapsen askartelut ja piirustukset, jotka henkilökunta on pakannut kotiin vietäväksi.
- sieppaa mukaan myös likaiset/pieneksi jääneet vaatteet lokerosta tai päiväkotirepusta. Tarkasta välillä myös päiväkodin löytötavaraloota!
- kura-aikana kurahousujen tms. kotiin vieminen ja harjaus/huuhtelu JOKA PÄIVÄ
- digitaalisen kasvun kansion tunnukset ja viestien lukeminen
- varhaiskasvatussuuunnitelma- eli vasu-keskustelun ajan varaaminen ja osallistuminen
- lapsen harrastukseen ilmoittautuminen
- lapsen harrastuksiin kuljettaminen
- vanhempainillat. Kalenteriin merkintä ja osallistuminen.
- retkille eväät ja mahdollinen pääsylippuraha tms.
- päiväkotimaksujen maksaminen. Soitto kunnan kassaan siitä, kummalle vanhemmalle lasku lähetetään (Tampereella lasku tulee jostain syystä äidille, vaikka päivähoitohakemus on aikoinaan täytetty yhdessä).
- päivähoidon maksuluokan määritteleminen, alemmasta maksuluokasta hakemus ja tositteet
- lapsen toiminta- tai puheterapian ajanvaraus
- neuvolan ja hammashoitojan ajanvaraus vuosittain tai harvemmin
Lopuksi: Lista on pitkä, joten on epäreilua, jos kahden vanhemman perheessä vain toinen joutuu hoitamaan kaiken. Kannattaa ihan miettiä asiaa kotona. Syyksi ei kelpaa se, että mies ei tiedä mitään lapsen asioista, koska ei ollut vanhempain/hoitovapaalla! Päin vastoin, olisi syytäkin alkaa tehdä enemmän ihan lapsen hoitoon liittyvää raakaa työtä, jos näin on. Monet naiset ovat toki luonnostaan järjestelykykyisiä, mutta kaikki eivät ole. Organisointikyky ei ole sukupuolen mukaan määräytyvä ominaisuus. Ei myöskään ole luonnollista syy-seuraussuhdetta sillä, että koska äiti on imettänyt lastaan, hän on vastuussa jostakin reissuvihkosta.
Lisäyksiä listaan saa mielellään postittaa kommenttilaatikkoon.
Paluu arkeen
Romaanin editointia, tiedättehän: aikaa siihen saa kulumaan, mutta vaikutus ei tunnu eikä näy missään ennen kuin pitkän ajan päästä. Päälle tulevat vielä omat ääripäästä toiseen heilahtelevat tunteet tekstiä kohtaan. Välillä tuntuu, että tässä on jotakin kiinnostavaa, että tämä todella voisi toimia. Välillä taas koko homma tuntuu bluffilta, jota olen vain onnistunut jotenkin venyttämään 164 liuskan verran.
Sen verran jatkamme vielä kesänviettoa, että käymme ensi viikolla eteläisessä Ruotsissa. Tapaamme sukulaisteni lisäksi malmölaisia kirjailijoita, joiden kanssa olemme suunnitelleet toteutettavaksi scifinovelleihin liittyvää yhteistyöprojektia. Tänään on Tampereella Tapahtumien yö ja Osuuskumman kirjailijoita nähtävissä ja kuultavissa Maailmankauppa Tasajaolla (Ilmarinkatu 8) klo 17 alkaen. Syksy käynnistyy vähitellen.