Tuesday, September 25, 2007

Lukukauden alku

Hei, minä olen Hehku, 26, ja olen yli-ikäinen taideopiskelija. Siltä minusta ainakin tuntui eilen, kun aloitin luovan kirjoittamisen sivuaineopinnot. Jos ihan totta puhutaan, niin muut opiskelijat siellä olivat aika lailla saman ikäisiä, tai eivät ainakaan kovin paljon nuorempia. Ja ryhmässä on pari muutakin, joilla on aiempi tutkinto. Oli hauska yllätys, miten erilaisia kirjoittajia ryhmässä näyttäisi olevan. Toivottavasti koulutus on niin hyvä, että sitä varten kannattaa käydä Turussa joka maanantai ja perjantai.

Turun luovan kirjoittamisen koulutusohjelman valintakokeesta voisin sanoa sen verran, että ennakkotehtävä oli vaikea ja pääsykoetehtävä vielä vaikeampi. Olin aika varma pääsykokeiden jälkeen, että en pääse sisään, mutta toisin kävi. Hain aikoinaan puolen vuoden sisällä sekä yliopistoon että ammattikorkeaan, ja päätin sen jälkeen, että en enää ikinä pyri mihinkään. Samasta syystä en ole koskaan hakenut esimerkiksi Aamulehteen kesätoimittajaksi, niille kun järjestetään valintakokeet. Toisaalta haastava valintaprosessi motivoi opiskelemaan.

Hain ja pääsin myös Viita-akatemiaan täällä Tampereella. Sen ensimmäinen kokoontuminen oli viime viikonloppuna. Se kokoontuu vain kerran kuussa viikonloppuisin, ja tuntuu mukavan kotikutoiselta kirjoittajapajalta yliopisto-opintoihin verrattuna. Kun tulin valituksi Turkuun, ajattelin ensin luovuttaa paikkani Viidassa pois, mutta toisaalta haluan tutustua tamperelaisiin kirjoittajiin. Sitä paitsi Turun opinnot kestävät vain vuoden, ja Viita on kolmivuotinen.

Hyvä puoli taideopinnoissani on myös se, että sivuaine tyrkkää mukavasti eteenpäin levällään olevia yliopisto-opintojani. Minulta puuttuu yksi lyhyt sivuaine. Toimittajan töitä ajatellen kirjoittajakoulutus ei myöskään ole pahitteeksi. En ole niin hyvä journalisti, etteikö minulla olisi varaa laajentaa kirjallista ilmaisuani.

Tämän ohjelman mukaan mennään niin kauan kuin motivaatio ja jaksaminen riittävät. Toivottavasti riittävät. Vaikeinta on perustella itselleen, miksi "pelkän" proosan kirjoittamiseksi kannattaa ryhtyä töihin aamuisin. Toisaalta aikaraja auttaa. Jos hyvin käy, minulla on puoli vuotta aikaa syventyä pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä vaativiin asioihin. Sen jälkeen pitää vain selvitä jotenkin.

Thursday, September 20, 2007

Sikiö-tv

Osallistuin toissapäivänä sikiöseulontaan. Puhun yksikössä, koska päätös (sikäli kun sitä piti miettiä) oli käytännössä minun. Tutkimuksien ajankohta määräytyy paitsi lääketieteellisin, myös juridisin perustein, suomeksi sanottuna niin että raskauden keskeyttäminen on niillä viikoilla vielä laillista. Ajattelin kuitenkin, että tulevat vanhemmat pitävät koko hommaa vain tapana saada kiva kuva tulevasta ihmisyksilöstä. Miehen mielestä odotushuoneessa istuvat pariskunnat näyttivät hermostuneemmilta kuin hammaslääkärin vastaanotolla, joten ehkä siihen jotain pientä jännitystä liittyy.

Tutkimukseeen ei sinänsä liittynyt mitään mystiikkaa. Kätilö jauhoi purukumia koko toimituksen ajan, ja homma oli ohi aika nopeasti. Mukaan saimme lähinnä kahta saippuakuplaa muistuttavan kuvan.

Jos mahdollisuutta osallistua ns. niskaturvotusultraan Tampereella ei olisi, tuskin olisin sitä kaivannut. Koko niskapoimu tuntui siinä tutkimuspöydällä maatessa täysin yhdentekevältä. Ultraäänikuvaukseen osallistuminen on ehkä niin suosittua lähinnä siksi, että sillä saadaan vakuutettua pelokas odottaja siitä, että mahassa tosiaan kehittyy jotakin. Ja sitä varmistustakin hakee ehkä enemmän alkuraskauden aikana, kun kohtu ei ole vielä alkanut kasvaa niin että sen tuntisi itse.

Mietin kyllä kovasti, onko näissä alkuraskauden ultrissa (joissa moni käy yksityisellä puolella) mieltä. Eikö sitä tule vain entistä epävarmemmaksi, jos ei usko omaan raskauteensa kuin tietokonemonitorista nähtynä? Tai ne odottajat, jotka tilaavat kotiin laitteen, jolla voi kuunnella sikiön sydänääniä. Jos sydänäänet eivät löydykään tai ne loppuvat, niin mitä sitten? Mitä siinä voi tehdä, ei mitään.

Itse sikiöseulontojen etiikkaan en osaa ottaa kantaa, en kerta kaikkiaan osaa. Olen pohtinut asiaa kehitysvammaisia koskevan journalismiprojektin yhteydessä, mutta yhdellekään perheelle en menisi suosittelemaan osallistumista sen paremmin kuin pois jäämistä. Jokaisen on pakko päättää itse.

Lisääntymisen etiikkaan en myöskään osaa ottaa kantaa. Ihmisen lisääntymisen eettisyys tai epäeettisyys ei mahdu tuntemieni ajatusjärjestelmien sisälle. Voin ajatella eri konteksteja, joissa lasten hankkiminen voi olla oikein tai väärin, mutta lisääntyminen sinänsä ei voi minusta olla oikein kumpaakaan. Laji vain tekee sitä.

Enkä osaa pitää sikiötä vauvana. Ehkä suhtautumiseni muuttuisi, jos sikiöllä tietäisi olevan jokin hätänä. Jos sitä koskevia päätöksiä pitäisi tehdä jo tässä vaiheessa, niin kyllä sitä ajattelisi valmiina vauvana.

Olipas synkkä kirjoitus aiheesta, mutta menköön. Kirjoitan myöhemmin jotain iloisempaa. Jos joku haluaa viritellä kommenttilaatikossa keskustelua liittyen joko sikiöseulontoihin tai lisääntymiseen niin mahtavaa. Anonyymeja kommentteja ei voi enää postittaa, aihe on herkkä eikä vain itselleni.

Tuesday, September 11, 2007

Siinä se puhaltaa



Kaskelotin koosta on vaikea saada käsitystä pinnalta katsottuna, mutta tämä uros lienee sellaiset 17 metriä pitkä, painoa 30 tonnia.

Friday, September 7, 2007

Andenes 7.9.

Lofoottien pohjoiskarjessa on yllattavan kirkasta, lampoa on 11 astetta. Naimme useita valaita, kaskelotteja, kolme isoa aivan veneen lahella. Niista nakyi pinnalle kyttyra ja osa paata. Kun ne sukelsivat, niiden selka paljastui nikama nikamalta ja aivan viimeiseksi jai nakyviin yllattavan siro, symmetrinen pyrsto. Valasretkella oli paljon osallistujia, melkein 40, vaikka kausi on lopuillaan. Valaat ovat tietysti taalla ympari vuoden. Kaskelotit tulevat Andøyan edustalle syvanteisiin syomaan. Taalla on vain uroskaskelotteja, naaraat elavat lampimammissa vesissa.

En ole nahnyt valtamerta koskaan ennen, saati sitten purjehtinut sellaisella. Sattuneesta syysta en voinut ottaa matkapahoinvointilaaketta muiden mukana, joten loppumatkasta olin aika poikki - tuulta oli 1 m/s, eli ei paljon mitaan, mutta aallot antoivat silti aika huimaa kyytia.

Koko matkan ajan olen hammastellyt, miten en ole tullut tanne koskaan aikaisemmin. Jo bussimatka (5 tuntia Narvikista) oli upea, suomalainen ei tajua naita korkeuseroja ennen kuin on itse paikan paalla. Valaiden nakeminen on ollut unelmani siita saakka kun oli viisivuotias, mutta jostain syysta paasin nakemaan niita vasta nyt. Eika tanne ole Suomesta edes pitka matka! Norja on aika kallis maa, ruoka on joka paikassa on huonoa ja varsinkin nain korkealla on aika kylma, mutta silti Lofootit ja koko Nordland ovat ehka hienoin paikka, missa olen kaynyt.

Miekkavalaita tai lahti- tai sillivalaita emme nahneet. Miekkavalaskausi alkaa vahan myohemmin, lokakuun puolessa valissa. Narvikin alueella tehdaan retkia, joissa turistit paasevat snorklaamaan valaiden parissa. Neliasteisessa vedessa, mahtaa olla iso hitti.

Lahtivalaita norjalaiset sen sijaan pyytavat, 300-400 paria vuodessa jos olen oikein ymmartanyt. Hallitus tukee valaanpyyntia niin, etta niiden liha on halpaa - sita loytaa kuulemma joka supermarketista, mutta en ole ainakaan viela nahnyt. Ehka se on sesonkituote. Toisaalta norjalaiset tuotteet kuten kalavanukas ja vuohenjuusto ovat taalla edullisia, varmaan juuri tukiaisten vuoksi.

Huomenna kaymme viela valas- ja valaanpyyntinayttelyissa retkikeskuksessa ja lahdemme sitten Sortlandin kautta takaisin Narvikiin.

Thursday, September 6, 2007

Narvik 7.9.

Istun 300 euron edestæ retkeilyvarusteita yllæni narvikilaisessa nettikahvilassa. Norjassa ihminen saa sitten tuntea itsensæ ælykkææksi. Vielæ emme ole pææsseet testaamaan uusia kenkiæmme ja vaatteitamme tunturiin, mutta bussin ja junan ikkunasta maisemat ovat olleet hienoja. Itse asiassa junareitti Kiirunasta Narvikiin taitaa olla yksi maailman hienoimpia, vuoria ja vuoristojærviæ ja syyskuista maaruskaa.

Tæællæ radat kuljettavat malmivaunuja, yksi niistæ putosi eilen raiteilta joten jouduimme odottelemaan parisen tuntia pikku vuoristoasemalla ennen kuin bussikyyti vei meidæt Narvikiin. Tuttua suomalaisille, paitsi tietysti se rikkinæiseen mikrofoniin næhtævyyksiæ esitellyt kuski. Markku katsoi vasta eilen parhaaksi mainita minulle, miten norjalaiset bussikuskit ovat kuuluisia hurjasta ajotyylistææn kiemuraisilla vuoristoteillæ. Tunnin kestæneen bussimatkan jælkeen pitikin jæædæ loppuillaksi huilaamaan Narvikiin, vaikka meidæn piti alunperin jatkaa Lofooteille saman tien. Tænææn ohjelmassa on viisi tuntia samanlaista kyytiæ.

Mutta ensin tunturiin, sateessa tietenkin, hip hei!