Vuosi Kerjäläiskuningattaren kanssa

Ensimmäinen vuosi historiallisen fiktion kirjoittajana sisälsi yllätyksiä pitkän linjan spefikirjoittajalle. Vaikka Kerjäläiskuningatar sisältää maagisia tapahtumia, kuten keskiajalle sijoittuvaan tarinaan sopii, se on kuitenkin pääpiirteissään tunnistettavissa ennemmin historialliseksi kuin spekulatiiviseksi fiktioksi. Historiallisen romaanin yleisö on kuitenkin osin eri joukkoa, ja laajempi. Kokoan tähän vuoden varrella tapahtunutta, toimikoon se esimerkkinä siitä, mitä kaikkea kirjailijan ammattiin kuuluu sen jälkeen kun varsinainen työ on tehty ja kirja on maailmalla.

Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa. Kuva: Hanne Heickell

Kirjan kanssa kivijalassa ja messuilla

Kirja meni painoon kesken hirmuisen työsuman aivan vuoden 2025 alussa. Sain tekijänkappaleet tammikuun loppuun mennessä, painava laatikko kovakantisia kirjoja! Iloa kirjan ilmestymisestä himmensi anoppini menehtyminen helmikuussa lyhyen sairauden jälkeen, ei ihan seitsemää viikkoa ehtinyt sairastaa diagnoosin saatuaan. Karsin suosiolla kevään menoja ja ajattelin, että kirjalle voi hyvin järjestää myöhemmin karonkan jos ei julkkareita kotikaupungissani Tampereella.

Maaliskuulle oli sovittu kourallinen esiintymisiä kirjakaupoissa, jotka olivatkin yllättäen kotoisia ja mukavia tapahtumia. Mukavinta oli tietysti se, että ystävät ja sukulaiset tulivat kuuntelemaan. Kävin Helsingissä esiintymässä kolmesti (Akateemisessa, Rosebudissa ja Suomalaisessa) sekä Tampereella kerran Akateemisessa Kirjakaupassa. Naistenpäivän haastattelu Rosebud Sivullisen lavalla on katsottavissa Youtubesta.

Kirjakauppaesiintymisiä. Kuvat: SKK, Taina Parviainen, Amos Soikkeli

Syksyllä kiersin puhumassa kirjamessuilla Turussa ja Helsingissä lokakuussa sekä Tampereella marraskuussa. Kaksoisrooli kirjailijana ja Osuuskumman näytteilleasettajana asetti jonkin verran haasteita, en ollut aina siellä missä minun olisi pitänyt olla, ja päivät olivat pitkiä. Kanssaesiintyjistä on mainittava kärsivälliset Mikko Kamula, Artemis Kelosaari ja Samuli Antila, joiden kanssa istuimme syksyn mittaan useammassakin historiallisen fiktion kirjoittamista koskevassa haastattelussa ja paneelissa.

Arvostelut

Kirjan ehtivät arvioida melko tuoreeltaan Satakunnan Kansa, joka kiitti kirjailijan hallitsevan hyvin epookkikuvauksen ja historialliset vuoropuhelut, sekä Keskisuomalainen, joka vähän moitti sivuhenkilöistä, jotka jäivät kriitikon mielestä ohuiksi. Parasta oli kuitenkin, että Parnasso-lehdessä julkaistiin urani ensimmäinen arvio kirjastani. Parnasson kriitikon, kirjailija Jani Saxellin mukaan ”Henriksson sukeltaa uskottavasti yhtä hyvin kirkkolaulun, painomusteen valmistamisen kuin piirityssodan nyansseihin.” Kaveri vinkkasi pikaviestimessä arvostelusta, kun olin Markun kanssa laivamatkalla Tukholmaan tekemään taustatutkimusta seuraavia kirjoja varten. Juhlimme oikein kunnolla, miten nyt ruotsinlaivalla juhlitaan.

Tähtivaeltajan Sari Polvinen kirjoitti, että ”Henrikssonin vahvuus on aina ollut kuvailevuus, hän ilmiselvästi nauttii saadessaan ankkuroida tapahtumat ja ihmisten fyysiseen ympäristöön.” (Aleksi Salusjärvi sanoi muuten samaa Turun ja Helsingin kirjamessujen haastattelussa ja tykkäsi, että fyysinen maailmanrakennus yhdistää minun ja Mikko Kamulan kirjoja.) Hyviä Instagram-arvioita olen joitakin kerännyt profiilini Kohokohtiin, sen mitä ehdin näkemään. Huonoja en jakanut mihinkään, hahaa.

Kerjäläiskuningattaren äänikirjaversio ilmestyi kuukautta painettua kirjaa myöhemmin. Äänikirjan arviot palveluissa ovat aika maltilliset, 3,–3,2 tähteä 5:stä, näinkin mainioksi kirjaksi! Vaan olen kuullut sellaistakin palautetta, että kirjassa ei tahdo pysyä kärryillä. Äänikirjaksi Kerjäläiskuningatar on vähän haasteellinen, siinä on kolme näkökulmaa ja välillä hypätään ajassa monta sataa vuotta taaksepäin. Parhaimmillaan Kerjäläiskuningatar on painettuna kirjana.

Kirjailija ja kirjapino Turun kirjamessuilla. Kuva: Mikko-Oskari Koski

Kirjan julkisuus on työtä

Kirjailijan työ on paitsi julkisen sanan kirjoittamista, myös usein julkista esiintymistä. En ole somehirmu tai julkkis, joten minun ainoaksi valttikortikseni jää, että liikun paljon ihmisten ilmoilla. Ilmestyneen kirjan markkinointi tulee seuraavan kirjan viimeistelyn, sitä seuraavan kirjan suunnittelun ja taustatyön sekä tietysti oman ja osuuskunnan kustannustoimitustyön päälle. Kannattaa huomata, että tämä on kuitenkin vain ”tavallinen” kirja ilman palkintoehdokkuuksia tai radio- tai tv-esiintymisiä. Jos hyvin käy, työmäärä kirjan julkistamisen ympärillä voi olla vielä isompi!

Paneeli kummasta historiasta Helsingin Kirjamessuilla. Kuva: Kaisa Åberg

Vuosi oli suruista huolimatta hieno. Kiitos kaikille, jotka tulivat kuuntelemaan esiintymisiä ja osallistuivat tilaisuuksiin. Samoin olen kiitollinen kaikille haastattelijoilleni vuoden varrella eli kustantaja Satu Laatikaiselle, kustannustoimittaja Essi Tapaniselle, Aleksis Salusjärvelle, Artemikselle ja Samulille. Haastattelija tekee ison työn, kun perehtyy kirjaan ja laatii siitä kysymykset. Keskustelulle varattu aika on usein hyvin rajallinen, ja se vaatii kysymyksiltä tarkkuutta ja tiiviyttä. Kiitos myös Innon kivalle tiedottajalle Maria Rossille. Ennen kaikkea olen velkaa Hedwig Saksilaiselle, jonka henkilöä ja hahmoa lainasin kirjani tapahtumia kuljettamaan. Terveisiä sinne jonnekin historian hämäriin.

Toivon, että kirjani ilahduttaa, kauhistuttaa, huvittaa, herättää ajatuksia tai pitkästyttää vielä pitkään ilmestymisvuotensa jälkeenkin. Jos kirjan haluaa vielä ostaa omaksi tai vaikka joululahjaksi, niin koodilla Kerjäläiskuningatar saa alennusta -20 % Innon verkkokaupassa. Alennus on voimassa vuoden 2025 loppuun asti.

LINKIT

Videoita:
Haastattelu naistenpäivänä 8.3. Rosebud Sivullisessa: https://youtu.be/SGFQtt1WiUQ
Kirjan esittely Innon FB-sivulla, kuvattu Messukylän vanhalla kirkolla: http://facebook.com/reel/1200536208290384

Arvosteluja verkossa:
Risingshadow-sivusto
Kirjasähkökäyrä
Satakunnan Kansa (maksumuurin takana)
Keskisuomalainen (maksumuurin takana)

Kirjan markkinoiminen ilman sosiaalista mediaa

Minulta kysytään usein oman kirjan markkinoimisesta. Yritykseni Proosakuiskaajan asiakkaina on säännöllisesti omakustantajia, ja moni heistä on sukupolvea, joka ei ole tottunut käyttämään sosiaalista mediaa, tai heillä ei ylipäätään ole tiliä missään palvelussa. Toisaalta myös yleiskustantamoissa pidetään siitä, että kirjailija osallistuu oman teoksen markkinointiin.

Kerjäläiskuningatar matkalla tekijältä lukijoille!

Sosiaalinen media on yhä tärkeämpi osa kaupallistenkin kustantamoiden viestintää. Miten muuten lukijat löytävät kirjojen luo? Tästä huolimatta muitakin markkinointikeinoja sentään vielä on. Listaan joitakin tuntemiani tähän blogikirjoitukseen, jota voivat lukea nekin, jotka eivät ole kirjautuneet mihinkään palveluun. Tavallaan blogitkin ovat tietysti sosiaalista mediaa, mutta ne ovat paljon hitaampi sosiaalinen media kuin viestipalvelut.

- Suosikkini: verkostoituminen. Tämä toimii parhaiten jo pidempään alalla olleilla, joille verkostot ovat muodostuneet. Kun kirjailija on aktiivinen kirjallisella kentällä, kollegat tuntevat tai tunnistavat, poimivat kirjan arvostelukappaleiden pinosta, jos sattuvat kirjoittamaan myös arvosteluja. Omien verkostojen kautta löytyy haastattelija kirjakauppakeikalle. Voidaan järjestää julkistamistilaisuus yhdessä toisen kirjailijan kanssa, jolloin toisen kirjailijan yleisö saa kuulla kirjasta.

- Etenkin pienkustantamon kirjailijoille: tapahtumamyynti. Lukijat pitävät siitä, kun saavat ostaa kirjan itse kirjailijalta ja saada vielä päälle päätteeksi signeerauksen kirjaan. Useimmiten tapahtumissa myyntipöydät ja esiintymiset kulkevat käsi kädessä, eli kun kustantamo ottaa pöytäpaikan tai osaston, se tarjoaa kirjailijoita ohjelmaan. Tapahtumat myös mainostavat esiintyjiä käsiohjelmassaan ja mahdollisesti sanomalehdissä. Hyvä markkinamyyjä myy omakustanteena ilmestynyttä runokirjaansa helposti saman verran kuin isompi kustantamo suhteellisen tuntemattoman runoilijan kirjaa.

- Jos haluaa hyvän näkyvyyden kirjalle kokonaan ilman omaa aktiivisuutta sosiaalissa mediassa, pitäisi löytää julkaisijaksi iso kustantamo, jolla on resurssit toteuttaa markkinointiyhteistyötä kirjakauppaketjujen kanssa. Samassa konsernissa voidaan julkaista aikakauslehtiä ja niissä mainoksia. Kuitenkin myös isot kustantamot rohkaisevat kirjailijoitaan somemarkkinointiin.

- Naistenlehtijulkisuus. Naistenlehtiin tehdään haastatteluita vahvasti henkilö edellä, jopa niin, että juuri ilmestynyttä kirjaa ei edes mainita. Silloin se on enemmän kirjailijan, ei kirjan markkinointia. Valmistaudu kertomaan sukusi salaisuudesta, tai esittelemään lapsesi perhehaastattelussa, jos olet perheellinen. Jos sen sijaan haluaa päästä päivälehteen tai aamutelevisioon, kannattaa kirjoittaa tietokirja ajankohtaisesta aiheesta, ei välttämättä kaunokirjallisuutta ollenkaan.

- Kirjavinkkaus. Sitä tehdään kirjastoissa, erityisesti lapsille ja nuorille. Äidinkielenopettajat eivät välttämättä seuraa vain sosiaalista mediaa, vaan myös kustantamoiden tiedotusta kuten katalogeja, ja asioivat kirjastossa. Kouluvierailut ovat tapa levittää tietoa kirjasta etenkin lasten- ja nuortenkirjailijoille.

- Vähenevässä määrin: kritiikit. Lehtikritiikkiä sentään vielä jonkin verran julkaistaan, varteenotettava tapa päästä (pienenevän) kulttuurilehdistön tietoisuuteen on kirjoittaa arvioita myös itse.

Somemarkkinointi oma persoona edellä ei ylipäätään ole kaikille. Ensinnäkin kirjasome on erittäin sukupuolittunutta. Kirjagramissa ja Booktokissa, ainakin suomenkielisissä, suurin osa niin aktiivisista kirjailijoista kuin lukijoista on naisia. Jos on olemassa miesten some, siellä ei ehkä niin kirjoiteta kirjoista. Toiseksi käyttäjät siellä ovat vähemmän yllättäen niin sanotusti työikäisiä, eli nuorimmat z-sukupolvea edustavat ja heidän lisäkseen yli kuusikymppiset puuttuvat. Vaikka lajeja on esillä monipuolisesti, esimerkiksi runoutta, dekkaria ja fantasiaa, vähemmän on ehkä yleistä kaunokirjallisuutta, jolla voi olla vaikeampi erottua.

Kirjailija Iida Rauma on sanonut hyvin, että aika on rajallinen asia. Vaikka olemalla somessa kirjailija voi saada muutamia uusia lukijoita, hän voi saada niitä enemmän, kun keskittyy kirjoittamaan mahdollisimman hyvin.

Mitä muita kirjan markkinoimisen tapoja tiedät sosiaalisen median ulkopuolella? Saa paljastaa kommenttilaatikossa!

Spefisuosituksia Tampereen Kirjafestareilta

Tampere-talon Aulaklubilla pidettiin sunnuntaina 4.12. paneelikeskustelu Spekulatiivinen fiktio Nyt. Ideana oli kartoittaa, mikä on hyvää spefissä juuri nyt. Yllättävän vaikea tehtävä, mutta kiinnostava - useinhan käy niin, että suosikkeja pyydettäessä päätyy mainitsemaan lempikirjansa, joka sitten lähemmin tarkasteltuna onkin ilmestynyt 20 vuotta sitten.

Kirjailijat vasemmalta oikealle: Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa, M.G. Soikkeli, Saara Henriksson. Kuva: Anni Kuu Nupponen

Mikä sitten on asiantuntijoiden M.G. Soikkelin, Emmi Itärannan ja J.S. Meresmaan mielestä ajankohtaista? Innostuin keräämään listan paneelissa mainituista ja suositelluista kirjoista, täydennettynä muutamalla tärpillä festivaalivierailta (kiitos Marko Suomi!) ja itseltäni.

Olkaapa hyvät!

Kansainvälinen spefi

Jennifer Marie Brissett: Elysium
Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille
N.K. Jemisin: Murtunut maailma -sarja (suomennettu)
Mary Robinette Kowal: The Calculating Stars ja sarjan muut kirjat
Ann Leckie: Ancillary Justice ja sarjan muut kirjat
Emily St. John Mandel: Asema 11 (suomennettu)
Ian McDonald: Luna-sarja
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (suomennettu)
Mats Strandberg: Loppu (suomennettu)
Aiden Thomas: Hautausmaan pojat (suomennettu)
Andy Weir: Yksin Marsissa ja Operaatio Ave Maria (suomennettu)

Kotimainen spefi

Marko Hautala: Kuolleiden valssi
Piia Leino: Lakipiste
Anne Leinonen: Katve
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut
J.S. Meresmaa: Kenties tapa(a)n sinut vielä
Elina Pitkäkangas: Sang M.G. Soikkeli: Arpapapitar - Eroottisia fantasiarunoja kirjanoppineille
Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja

Muu (aiheeseen liittyvä) kirjallisuus:

Kimmo Jylhämö: Digiaskeesi
Kalle Kinnunen: Veden vartija - Teemestarin kirjasta elokuvaksi

Nopea analyysi paljastaa, että kansainväliset isot nimet kirjoittavat järjestään sarjoja. Yksittäiset teokset, kuten Emily St. John Mandelin Asema 11, Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko tai Yoko Ogawan Muistipoliisi, puolestaan voivat kelvata jopa Tammen julkaisemaan Keltaiseen kirjastoon suomennettavaksi. Silloin ne ovat kuitenkin yleensä ns. "kevytspefiä" eli eivät liian genrepitoisia. Spekulatiivisen fiktion lajeista scifi tuntuu edelleen arvostetuimmalta, fantasia saa tyytyä kakkossijaan.

Kotimainen julkaistun spefin kenttä on monimuotoinen, mutta lepää paljolti pienten ja keskisuurten kustantamoiden harteilla. Jostain syystä tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaat Heikki Kännön Ihmishämärä (Sammakko) ja Sami Tissarin Krysa (Aula & Co) eivät tulleet mainituiksi. Nuorten fantasiakirjallisuutta sen sijaan julkaisevat myös isot kustantamot. Kuvaavaa on, että vuoden 2022 Kuvastaja-palkintoehdokkaista 4/5 oli nuortenkirjoja (Anniina Mikaman Myrrys, Magdalena Hain Isetin solmu, Sini Helmisen Hurme ja Joanna Heinosen Veren väki. Se ainoa aikuistenkirja oli Johanna Sinisalon Ukkoshuilu). Kauhusta puhuttiin paneelissa aika vähän, laji on melko marginaalinen, joskin muutama isompi tähti Pohjoismaista löytyy. Paneelin pohtima paikallisuus kukoistaa etenkin kauhukirjallisuudessa.

Kirjoittaja, älä gettoudu

Olen tehnyt kisällintyöni kirjoittajana suurelta osin ryhmissä: ensin fandomissa, myöhemmin kursseilla. Nykyään minulla on suurelta osalta niiden ansiosta omat luotetut kollegani ja ammattilaisverkostoni. Yksinäisen luovan taiteilijan myytti on minun näkökulmastani sitä itseään, myytti. Vaikka olisi ponnistanut pystymetsästä, esimerkiksi alueelliset kirjailijayhdistykset tarjoavat ammattilaisille kollegiaalista tukea.

Käsittelen tässä kirjassa kollegiaalisia verkostoja, jotka ovat eri asia kuin itse kunkin henkilökohtaiset ystävyyssuhteet, vaikka monilla ne osin menevät tietysti lomittain.

Saara ja Pirkkalaiskirjailijoiden kyltti. Kuva: Hannu Peltonen.

Monipuolinen verkosto suojelee kateudelta

Aikanaan kävin kirjoittajaopintoja sekä yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineessa että Viita-akatemiassa. Nykyään toimin osin samoissa kuvioissa opettajana ja huomaan, että homogeeninen ryhmä on helpompi ohjattava. Ei tarvitse ottaa huomioon niin eri vaiheissa olevia kirjoittajia. Suunnilleen samanikäiset yliopisto-opiskelijat ovat kunnianhimoisia ja kehittyvät nopeasti.

Viita-akatemiassa sai sen sijaan palautetta erilaisilta ihmisiltä. Osa oli akateemisesti koulutettuja, osa ei, jotkut olivat tehneet pitkän työuran, toiset olivat aivan nuoria. Viita-akatemian ryhmältä sai erilaisia näkökulmia tekstiin kuin opiskelijaryhmältä. Totta kai jokainen viihtyy samanhenkisessä seurassa parhaiten. Kuitenkin jos luovassa yhteisössäsi on pelkästään samanikäisiä, enimmäkseen samaa sukupuolta olevia ihmisiä, siinä on jotain vikaa.

Liian samanmielisten kirjoittajien ryhmä muuttuu helposti sisäänpäin lämpiäväksi ja arvostuksiltaan yhdenmukaiseksi, vaikka kirjoittajat olisivatkin muuten erilaisia. Kavereilta saa selänrapsutusta ja kehuja, mutta kehittyäkseen kokenutkin kirjailija tarvitsee kriittistä palautetta. Kriittisten kommenttien esittäminen voi olla sosiaalisesti vaikeaa, mutta luovalle taiteilijalle ne ovat kullan arvoisia.

Kateus ei myöskään kehity yhtä helposti heterogeenisessä ympäristössä. Vielä parempi, jos tunnet luovilta aloilta muitakin ihmisiä kuin juuri omalta taiteenalalta. Saat näkökulmaa, kun kamppailut ovat samankaltaisia mutta erilaisia.

Naisten yhteisöllisyys, miesten yksilöllisyys

Jostain syystä omat kirjoittajaympyräni ovat ihmisten urien kehittyessä jakautuneet. Aloittelijoina mies- ja naiskirjoittajat sparrasivat toisiaan ja hengasivat samoissa piireissä. Näyttää, että kun uraa on enemmän takana, naiset jäävät helpommin samoihin yhdistyksiin, piireihin ja osuuskuntiin, kun miehet taas lentävät soolona. Soololennosta ei ole pelkkää haittaa kirjailijalle, jonka työssä ne vaikeimmat virstat pitäisi kuitenkin vaeltaa yksin. Sen sijaan yhteisön ominaisuuksiin kuuluu, että se ajoittain ottaa enemmän kuin antaa.

Monet tuntemani miespuoliset kirjoittajat ovat myös luopuneet kynästään naisia helpommin. Onko itseilmaisu rahan tienaamisen ja perheen kasvattamisen ohella yhteiskunnassamme sitten enemmän naisten aluetta, en tiedä.

Yhteisöllisyys suojelee iskuilta, mutta liiallisena se saattaa myös tukahduttaa. Uusia ideoita tuodakseen pitäisi veden päästä virtaamaan sekä sisään että ulos. Uudet ajatukset eivät tunnu heti mukavilta, koska ne eivät ole tuttuja. Silti ne ovat välttämättömiä.

Naisilla on vielä erityinen syy olla jäämättä turvalliseen tilaan pyörimään keskenään. Sieltä ei nimittäin lopulta pääse pois.

Nuorempien tukena

Hyvä motivaattori luovan kirjoittamisen opettamiseen on, että aloittelijoilta saa draivia. Ohjaaja luovuttaa tietämystään eteenpäin, mutta saa myös itse yhtä lailla takaisin. Fiksut konkarit hengailevat mielellään nuorempien kanssa. Viisaus ei kasva pelkästään omassa erinomaisuudessaan, vaan pitkällä uralla uusiutuminen muuttuu vaikeammaksi ja sitä alkaa toistaa vanhoja ajatuskulkuja.

Somesukupolvi on hyvä vaatimaan arvostusta. Arvostusta voi harjoitella myös toisinpäin, rakentamalla ymmärrystä sukupolvien välille. Esimerkiksi Anne Leinonen Ristiinassa järjestämät Usva-leirit ovat olleet antoisia siksi, että niillä käy eri ikäisiä, eri taustoista tulevia ihmisiä.

Vanhemmat kollegat saattavat esimerkiksi kaivata kustantamoiltaan tietynlaista kohtelua. Tai he eivät jaksa olla niin innoissaan somemarkkinoinnista. Kun kirjallisuutta on seurannut tarpeeksi kauan, uudet ilmiöt alkavat toistua. Ne ovat muuttuneet itselle vanhoiksi, kun taas nuoremmat kollegat vasta ehtivät niistä innostumaan.

Kokeneet kollegat tukevat nuorempia myös rakenteiden kautta. ”Sedällä” ei välttämättä ole säkenöivää somepresenssiä, hän ei tunne intersektionalistisen feminismin uusimpia keskusteluja ja hän saattaa laukoa happamia kommentteja kirjallisuuden uusista tuulista, mutta kulissien takana hän on saattanut olla juuri siinä lautakunnassa myöntämässä juuri sinulle sen apurahan.

Jos tekee mieli sedätellä, mieti vielä. Jos vanhemman kollegan, kriitikon, toimittajan asenne tuntuu tyhmältä, syy voi yhtä hyvin olla se, että vaikutat itse omahyväiseltä, olet kärkäs, julistava tai muuten ärsyttävä, tai ihan vain hakkaat päätäsi seinään tajuamatta sitä itse.

###

Lopuksi vielä mainos: erinomainen paikka tavata kirjailijoita ja kuunnella kirjallisia keskusteluja on Suomen pienimmät kirjamessut Tampereella viikonloppuna! Vihtorin kirjamessut järjestetään Hotelli Ilveksessä 23.3. klo 11.30-18.30. Luvassa paneelikeskusteluja, kirjamyyntiä sekä mm. Tulenkantaja -kirjallisuuden vientipalkinnon jako. Vapaa pääsy, tervetuloa tutustumaan!

Spefikirjailijana Suomessa: Pienkustantamojen renessanssi

Eräs unelmani toteutui, kun Avaruusajan unelmia julkaistiin tällä viikolla. Aloitin nimittäin aktiivisen kirjoittamiseni aikanaan kirjoittamalla juuri science fiction- ja fantasianovelleja (lue: spefinovelleja). Kirja tuntuu henkilökohtaisemmalta kuin aiemmat teokseni, jotka ovat romaaneja tai yhdessä toisen kirjoittajan kanssa kirjoittamiani tietokirjoja.

Kokoelma sisältää kahdeksan lyhyttä spefi-tarinaa tähän astisen urani varrelta. Niissä on valaita, tähtiä, merta, ihmisiä, muukalaisia ja muita vieraita. Novellit ”Myrsky”, ”Siniset”, ”Avaruusajan unelmia”, ”Heijastus” ja ”Tarha” ovat aiemmin julkaisemattomia, ”Painovoiman sieppaamat”, ”Taivaallista musiikkia” ja ”Meritähdet” ovat ilmestyneet aiemmin eri lehdissä ja antologioissa.

Hyvä viikko siis. Vietän syyslomaa, luen Neil Gaimanin kirjoituskokoelmaa The View From the Cheap Seats ja valmistelen seuraavia töitä.

Suurimman osan spekulatiivisesta fiktiosta Suomessa julkaisevat pienet kustantamot. En sano, että spefinovellikokoelmaa on Suomessa vaikea saada ”läpi”, koska mitä tahansa kaunokirjallista teosta on vaikea saada kustantamon seulan läpi. Pienkustanteen näkyvyys on myös pieni. Toisaalta niin on myös monen ison kustantajan kirjan, jos kirjailija ei ole valmiiksi tunnettu. Tätä kirjailijat välillä yksityisesti ja julkisestikin surevat.

Olen miettinyt paljon sitä, miten kirjan markkinointi jakautuu tekijän ja kustantajan välillä. On nimittäin niin, että monetkaan kirjailijat eivät hoksaa, mistä kaikesta kirjan matka tekijältä lukijoille koostuu. Mistäpä he voisivat sen tietää, ei se ole mitään yleistä tietoa. Alla seuraa muutamia pohdintoja pienkustantajan ja kirjailijan työnjaosta.

Kirjan tekeminen on ryhmätyötä

Kaupallisen kustantamisen perinne on koko kirjapainotaitoon nähden nuori. Ennen kaupallisia kustantamoitahan kirjailija kiikutti käsikirjoituksensa kirjanpainajalle itse. Näin oli renessanssiajoista eli 1400-luvulta saakka. Kun kaupalliset kustantamot vakiinnuttivat toimintansa 1800-luvulla, opittiin ajattelemaan, että kustantaminen on ammattimaisen kustantajan hommaa ja kirjoittaminen on kirjailijan hommaa.

Pienkustannushommissa pääsee istumaan pöydän molemmilla puolilla. Avaruusajan unelmien prosessin aikana olen päässyt osallistumaan jokaiseen osa-alueeseen minkä suinkin osaan keksiä alkaen tukkumyynnistä kirjastoille päättyen painon lähettämien vedosten tarkistamiseen ja julkistamistilaisuuden järjestämiseen. Teen tätä, koska tykkään oikeastaan kaikesta kirjan tekemiseen liittyvästä, en vain kirjoittamisesta. Paitsi että kansitaidetta en osaa piirtää, enkä taittaa kirjoja.

Arvostan kaikkia osa-alueita. Kustantajan, toimittajan, graafikon, kirjanpainajan, kirjakauppiaan työtä. Sitä on niin paljon, että yksi ihminen ei pystykään hallitsemaan kaikkea. Avaruusajan unelmien kustannustoimittamisesta vastasivat osuustoimintakollegani Tommi Vänni ja Anne Leinonen. Heidän avullaan novellit saivat kauniin uuden asun. Kansitaide on taitavan Anu Korpisen käsialaa. Sisuksen taiton laati Jani Laatikainen. Kaikille heille olen kiitoksen velkaa, kuten myös Osuuskumman taitaville toimitusneuvoston, markkinointitiimin sekä yleisen toiminnan pyörityksen väelle.

Mutta aina pienkustanteen tekemiseen ei tarvita isoa joukkoa ihmisiä. Yksikin ihminen, joka uskoo kirjailijan teokseen, saattaa riittää.

Kirjan matka tekijöiltä lukijoille

Kirjojen toimittaminen kirjakauppiaalle ei vielä riitä vaan kirjalla pitäisi olla myös näkyvyyttä, että lukijat löytäisivät sen. Tässä kirjailijat ovat keskenään kovin eri asemassa riippuen kustantamon koosta ja resursseista, kirjailijan persoonallisuudesta (onko hän ulospäinsuuntautunut vai sisäänpäinkääntynyt), verkostoista, ujouden asteesta, yhteistyötaidoista, maantieteestä (asuuko kirjailija esim. Lapissa) ja niin edelleen. Tähän markkinoinnin epätasa-arvoon ei ole lääkettä isoillakaan kustantamoilla. Eri kirjailijat ”myyvät” eri tavoin sanan joka merkityksessä.

Noin yleisesti olen sitä mieltä, että marginaalisten lajien kuten suomalaisen spefinovellin kustantamisessa olemme palaamassa takaisin sinne kirjapainotaidon aamunkoittoon, vähän irtokirjasimien keksimisen jälkeen 1400-luvun Saksassa. Kun kirjailija laati itse teoksen ilman ammattimaisen kustannustoimittajan apua ja kiikutti sen kirjanpainajalle. Ja tämä laati siitä teoksen, joka levisi parillekymmenelle kirjailijan kaverille, eli sille porukalle joka osasi lukea.

(Paitsi sitten kirjakauppiaat alkoivat keksiä omia metkujaan käsikirjoitusten myymiseksi. Ensimmäiset Frankfurtin kirjamessutkin järjestettiin jo 1454.)

Kirjallisuus muuttaa muotoaan, mutta tarina pysyy. Pitkällä aikavälillä ennustan massatuotettujen paperille painettujen kirjojen vähittäistä katoamista ja kirjallisuuden siirtymistä kokonaan takaisin pienpainatteiden aikaan. Eri asia sitten, mitä ääni- ja e-kirjamarkkinoilla tapahtuu.

Sillä aikaa Avaruusajan unelmiin sekä muihin pienkustantajien spefikirjoihin voi tutustua esimerkiksi kustantajan verkkokaupassa, Aavetaajuus-kaupassa (Kustaankatu 1, Helsinki) sekä Teos&Tulenkantajat-kaupassa (Hämeenpuisto 25, Tampere). E-kirja on saatavilla Elisa Kirjassa, iTunesissa sekä Amazonissa.

Tai tule poikkeamaan Helsingin kirjamessuilla Fantastisen kirjallisuuden kustantajien osastolla 6b68! Kuten aiemmin luvattu, 40 ensimmäistä Avaruusajan unelmien minulta hankkinutta saa kaupan mukana novellivihkoni Merkityt. Kokeita ja muistiinpanoja. Myös E-kirjan hankkineiden sopii olla allekirjoittaneeseen yhteydessä, novelli on nimittäin saatavana myös PDF-versiona.

PS. Kirjamessuilla muun muassa jaetaan perjantaina 26.10. parhaan viime vuonna ilmestyneen fantasiaromaanin Kuvastaja-palkinto. Ilahduin huomatessani, että viime vuonna ilmestynyt romaanini Syyskuun jumalat on mukana lyhytlistalla.

Lue myös: Ville-Juhani Sutinen: Marginaalimerkintoja-pienkustantamisesta

Pieni on kaunista

Palasin Ruotsista. Kirjamessuilla Göteborgissa oli paljon ja kaikkea ja ennen kaikkea laareissa tarjolla jos jonkinnäköistä painatetta. Oli Novellix-firman novellivihkoja, joita myydään Ruotsissa yksittäisinä kirjakauppojen tiskeillä. Niitä saa myös teemoittain, esimerkiksi neljä kappaletta kauniissa kartonkirasiassa, messuilla jopa paperipussiin itse poimittuna kilohintaan irtokarkkien tavoin. Osa novelleista on uusintapainoksia klassikoista, osa ihan uusia, kuten Karin Tidbeckin Lussiferda.

Novellix-novelleja on ollut saatavilla jo vuosia. Suomessa en ole törmännyt vastaavaan, tuttu pienkustantaja lisäksi epäili, että katteet eivät lyö kustantajan kannalta leiville. Yhden novellin hinnaksi tuli nimittäin kilohintaan ostettuna 30 kruunua eli noin kolme euroa.

Runorintamalta on kantautunut uutisia, että vihkoina julkaistavat runot ovat nyt Se Juttu. Toki runojen julkaiseminen vihkoina on vanha perinne, kansalliskirjailijamme Aleksis Kivikin teki niin. Poesia-kustannus toimittaa Poesiavihkot-sarjaa, jonka voi tilata kotiin. Omaa tuotantoaan vihkomuodossa on julkaissut myös muun muassa runoilija Juha Rautio.

Pienlehtiä ja monisteita

Spekulatiivinen fiktio (scifi, fantasia, kauhu ym.) tuntee pienlehtinä julkaistuja novelleja ja tarinoita, con-raportteja, sekalaista kauno- ja asiaproosaa sekä vaikkapa raapaleita eli tasan sadan sanan tarinoita. Lähinnä näitä pinepainatteita voi ostaa kirjailijoilta itseltään coneissa eli alan tapahtumissa, mafiailloissa eli eri kaupunkien scifiseurojen kuukausitapaamisissa, tai vaikkapa kirjamessuilla. Onpa niitä levitetty Usva-leirin nuotiopiirissäkin.

Ahkeria pienpainatteiden tuottajia ovat muun muassa kauhuveteraani Boris Hurtta Kamala ukko -sarjallaan sekä ”viimeinen roskakirjailija” Shimo Suntila Arcturus- tai Arczine -sarjoillaan.

Minäkin tein pienlehden, Merkityt. Kokeita ja muistiinpanoja. Novellikokoelmani Avaruusajan unelmia julkaistaan nimittäin ensi viikolla. Eräs alun perin Osuuskumma tarjoamieni novellien mukana ollut tarina herätti kiinnostusta, mutta ei teemansa puolesta sopinut kokoelmaan. Se on vaihtoehtohistoriallinen novelli ja lisäksi hyödyntää maailmankirjallisuuden kuuluisinta salapoliisihahmoa, Sherlock Holmesia. Novellista lisää kirjoituksen lopuksi.

Vinkit pienlehden tekemiseen

En ole graafikko enkä painopinnan valmistaja, ihan tavallinen pulliainen, tai ehkä jopa tavallista kädettömämpi. Silti sain siistin näköisen pienpainatteen aikaiseksi. Näin se tapahtuu:

- Sivuja on oltava neljällä jaollinen määrä.

- Kaikkein helpointa on taittaa lehdykkä tekstinkäsittelyohjelmalla A5-kokoon, jolloin taitetulle A4-liuskalle mahtuu neljä tekstisivua kaksipuolisena kopiona.

- Merkityt. Kokeita ja muistiinpanoja -vihkon kannen tekemiseen tarvitsin graafikon apua. Hän teki kuvaideastani painovalmiin PDF-tiedoston, jossa oli kulmissa leikkuumerkit kopioliikkeen leikkuria varten. Näin vältyttiin valkoisilta marginaaleilta, jotka tulostuksessa väistämättä muuten jäisivät reunoihin. Jos niiden kanssa voi elää, ilman graafikkoakin pärjää.

- Tein ensin kotona lehdestä mock upin tulostamalla sivut A5-kokoon ja leikkaamalla ja liimaamalla taittoarkeille olohuoneen pöydän ääressä. Varmistin, että sivut menivät oikeaan järjestykseen kopiokonetta varten. Näin pienlehtiä tehtiin 90-luvulla! Merkityt. Kokeita ja muistiinpanoja -vihkossa on 20 sivua, joten parillisten ja parittomien sivujen asettelu alusta loppuun ja lopusta alkuun oli helppoa.

- Harjoituskappaleen tein kopiokoneen avulla ottamalla mock upista kaksipuolisen kopiot. Kannattaa huomata, että vanhanaikaisissa ”louskuttavissa” kopiokoneissa (niissä, joissa on laskettava kansi) kone kääntää kaksipuoleiset arkit, jolloin joka toisen on oltava alareuna ja joka toisen yläreuna vasemmalle.

- Lopuksi tulostin kaksipuoleiset arkit kaksipuoleisiksi kopioiksi. Kopiokortteja saa esimerkiksi yliopiston kirjastosta, niitä myydään muillekin kuin opiskelijoille, mutta kopioliikkeessäkin pääsee aika halvalla.

- Sitten kävin kopioliikkeessä hakemassa värikannet, jotka olin lähettänyt PDF-muodossa sähköpostilla aikaisemmin.

- Ja lopulta niittasin vihkot yhteen kotona tukevalla nitojalla.

Miksi pienlehtiä tehdään? Siksi, että se on hauskaa. Pienlehti ei ole ammattimainen julkaisu, se saa olla omannäköinen ja vähän tai paljonkin punk. Tärkeintä pienpainatteessa on tuottaa iloa itselle ja vastaanottajalle.

Siitä vain tekemään!

***

Lue eksklusiivinen novelli Saara Henrikssonilta

Merkityt. Kokeita ja muistiinpanoja on ainoa kirjoittamani Sherlock Holmes -tarina. Eräänlaista fanifiktiota siis. Holmes-tarinoita ovat kirjoittaneet paljon muutkin kuin alkuperäinen kirjailija sir Arthur Conan Doyle, esimerkiksi jo aikoinaan Mark Twain, nykykirjailijoista esimerkiksi Neil Gaiman ja Suomessa muun muassa Petri Salin. Onpa meillä ilmestynyt antologiakin, Sherlock Holmes Suomessa. Pienkustantajalta, tietysti.

En ole siis ensimmäinen enkä viimeinen kirjailija apajilla. Olen kuitenkin yrittänyt antaa tarinalle oman leimani. Novellissa päähenkilö, lääketieteen kandidaatti J.H.Watson on juuri muuttanut Lontooseen, erikoisen herrasmiehen asuintoveriksi. Höyryllä toimivat raitiovaunut ja muu teollinen edistys muokkaavat kaupunkikuvaa, sosiaaliset probleemat sekä väkivaltaiset rikokset ovat arkipäivää. Herra Holmes vaikuttaisi olevan jonkinlainen rikollisuuden asiantuntija, sillä hänen pakeillaan ravaavat niin poliisit kuin liikemiehetkin. Jokin on kuitenkin vinossa, talossa ja maailmassa, aivan kuin Watson olisi mukana väärässä tarinassa.

Ja sitten eräänä päivänä vuokraemäntä rouva Hudson katoaa…

Vihkosta ei saa ostaa mistään, mutta 40 ensimmäistä onnellista Avaruusajan unelmien hankkinutta henkilöä saa sen minulta henkilökohtaisesti kaupan päälle. Avaruusajan unelmia ilmestyy 12. lokakuuta. Novellin saa tilaamalla Avaruusajan unelmia Osuuskumman verkkokaupasta tai ostamalla kokoelman Helsingin kirjamessuilta 25.–28.10. tahi Aavetaajuus-kaupasta (Kustaankatu 1, Helsinki).

Tai tuoreeltaan molemmat voi hankkia Avaruusajan unelmien julkistamistilaisuudesta Teos&Tulenkantajien kirjakaupasta 12.10. klo 18 (Hämeenpuisto 25). Tervetuloa!

Miksi kirjailija käy coneissa? (Kirjailija & conit 2/2)

Conit ovat fanien tapahtumia, jotka keskittyvät esimerkiksi kirjallisuuteen, sarjakuvaan, elokuviin, peleihin tai yleensä populaarikulttuuriin. Coneissa on tyypillisesti kunniavieraina tunnettuja kirjailijoita, paljon puheohjelmaa kuten paneelikeskusteluja, naamiaiset, luentoja ja työpajoja. Iltaisin pidetään bileitä.

Käsittelen tai sivuan tässä kirjoituksessa kotimaista Finnconia, ruotsalaista Sweconia sekä kansainvälistä Worldconia. Viimeiseksi mainittu järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuosi sitten (lue edellinen postaukseni Helsingin Worldconista 2017 täältä). Pyrin vastaamaan kysymykseen, miksi kirjailijan kannattaa käydä coneissa, tai ainakin harkita osallistuvansa niihin.

Finncon on suomalainen tieteis-, kauhu- ja fantasiakirjallisuuden ystävien kokoontuminen, jossa keskustellaan kirjoista ja harrastetaan yhteistä asiaa eli toisin sanoen spekulatiivista fiktiota. Se on myös yksi suurimmista vuosittain järjestettävistä eurooppalaisista tieteiskulttuurin tapahtumista. Tyypillisesti Finnconissa on yhdestä kahteen ulkomaista kirjailijavierasta (tänä vuonna Lauren Beukes Etelä-Afrikasta) sekä yksi kotimainen kirjailija (tänä vuonna Maria Turtschaninoff) kunniavieraana, sekä akateeminen- ja/tai fanikunniavieras. Conit järjestetään vapaaehtoisvoimin. Turun Finnconissa heinäkuussa 2017 oli kolmisentuhatta osallistujaa.

Viime vuosina taiteilijajärjestöt ovat nostaneet keskusteluun sen tärkeän seikan, että kirjailijoiden ja taiteilijoiden pitää muistaa periä työstään palkkio. Mikä siinä sitten on niin hienoa, että pitää mennä coniin ilmaiseksi esiintymään, tai jopa maksaa siitä lystistä? Mikä kirjailijan vetää coneihin?

Conit tuovat karnevalistisuutta kirjallisuuteen muun muassa osallistujien arkisesta työasusta poikkeavan pukeutumisen ansiosta. Kuva: Olli Koskinen

Kirjallisuus pääosassa

Itselleni coneissa käyminen on luonteva osa tieteiskulttuurin harrastamista. Olen aloittanut coneissa käymisen jo ennen kirjoittajauraani, ja etenkin Suomen tieteiskirjoittajien jokavuotinen ohjelma eli niin sanottu Finnconin Kirjoittajaperjantai on ollut minulle tärkeä kirjoittajakoulu. Olen myöhemmin lisäksi ollut järjestämässä Finnconien puheohjelmaa vuosina 2011, 2012 ja 2016. Conit ovat meillä usein myös perheen kesälomareissuja.

Kun jotkut lapset pääsevät Särkänniemeen, minun lapseni pääsee Finnconiin – koko viikonlopuksi. Oi onnea. Kuva: Olli Koskinen

Parasta tapahtumissa on osallistujien innostus tieteis- ja fantasiakirjallisuutta kohtaan. On ihan eri asia puhua täyteen ahdetulle luentosalille vaikkapa urbaanista fantasiasta kuin höpistä kirjamessujen perälavalla kahdelle ja puolelle kuulijalle, joista yksi on oma äiti. Finnconista löytyvät omistautuneimmat lukijat, parhaat yleisökommentit ja fiksuimmat panelistit (hah!). Ammattilaisia ja harrastajia ei erotella, vaan ihmiset ovat kokoontuneet saman asian äärelle.

Paras tapa tutustua uusiin ihmisiin on osallistua kirjoittamista ja kirjallisuutta käsitteleviin paneeleihin. (Joskus saliin mahtuminen voi kiinni siitä, että istuu itse siinä paneelissa.) Coneissa myös myydään kirjoja, ja kustantamot ovat siellä esittäytymässä myyntipöytiensä kautta. Epävirallisessa ”käytäväohjelmassa” saa tavata toisia kirjoittajia, ikään kuin omaa heimoaan. Monta tärkeää keskustelua on käyty Finnconin lauantai-illan bileissä, tummuvassa kesäillassa.

Miten ohjelmaan pääsee mukaan?

Ohjelmaan pitää yleensä ilmoittautua itse. Tästä on jonkin verran epäselvyyttä niiden kirjoittajien ja kirjailijoiden keskuudessa, jotka eivät hengaa tiiviisti fandomissa eli suomeksi sanottuna harrastajakunnassa. Conit julkaisevat yleensä verkkosivuillaan ilmoittautumislomakkeen hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Hyvä ohjelmailmoittautuminen on esimerkiksi tällainen:

”Olen kirjailija Maija Jäärä. Olen kiinnostunut keskustelemaan kansanperinteen vaikutuksesta suomalaisessa kauhukirjallisuudessa (tms.). Hyvä keskustelija tästä aiheesta olisi myös kirjailija Mikko Töttö. Tarvittaessa voisin vetää myös paneelikeskustelun aiheesta.”

Ei-niin-hyvä muttei huonokaan ohjelmailmoittautuminen on tällainen:

”Olen kirjailija Harri Huu. Minulta ilmestyy kesällä fantasiasarjan kolmas osa Kääpiökerojen sotavaltias. Olen kiinnostunut kertomaan kirjastani ja omasta kirjailijantyöstäni tämän kesän conissa.”

Ihan isointa salia parhaaseen aikaan lauantai-iltapäivänä ei ehkä irtoa, mutta pääset ainakin kääpiöpaneeliin juttelemaan muiden mukavien kääpiökirjailijoiden kanssa.

Huono ohjelmailmoittautuminen (joskus näitä tulee ulkomailta) on tällainen:

”Edustan tv-sarjan tähteä Mickey Neverheard, tunnettu esimerkiksi sivuosista Battlestar Billionsissa ja Vampyyriaikakirjojen syyläisenä noitana. Hän tulee mielellään vieraaksi coniinne, jossa hän voi esiintyä esimerkiksi maksullisissa valokuvausessioissa fanien kanssa tai jakaa nimmareita.”

Parhaat coniesiintyjät ovat sellaisia, jotka ovat lukeneet lajista jotakin muutakin kuin oman tuotantonsa ja Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan joskus ala-asteella hämärällä 80-luvulla. Finnconin ohjelmatiimi tekee myös omaa esiintyjähankintaa, mutta jos et tiedä varmasti olevasi kutsuttavien vieraiden listalla ykkösenä, kannattaa olla itse yhteydessä. Ensi vuonna Finncon järjestetään Jyväskylässä 5.–7. heinäkuuta 2019.

Tasa-arvoinen osallistuminen?

Useimmista ulkomaisista tapahtumista poiketen Finncon on kävijöille ilmainen. Vaikka tapahtuma olisi kuinka pääsymaksuton, kirjailijat voivat olla eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka tulee lähempää, kuka kauempaa, ja kenellä on varaa maksaa matkoista ja yöpymisistä.

Finncon on kiertävä tapahtuma, eli se järjestetään vuorovuosin eri kaupungeissa, käytännössä Helsingissä, Tampereella, Turussa tai Jyväskylässä. Voi toivoa, että ainakin johonkin kaupunkiin on lyhyempi matka (pohjoissuomalaiset eivät tosin tästä kauheasti hyödy). Finnconiin voivat ulkopaikkakuntalaisetkin osallistua myös vapaaehtoisena työvoimana eli vänkäreinä ja järjestää esimerkiksi ruokailut tai jopa majoituksen tätä kautta.

Periaatteessa Finnconista ei makseta kenellekään kulukorvauksia esimerkiksi matkoista tai majoituksesta. Käytännössä aina on pystytty järjestämään jotakin, jos tarve on ilmennyt. Osallistuminen kysyy tällöin aktiivisuutta ja yhteydenottoa järjestäjiin. Tampereella on esimerkiksi majoitettu venäläisiä scififaneja (joille ruplan kurssi tuotti maksuvaikeuksia) ylioppilasasuntolan kerhotilaan ja vänkäreitä taiteilijayhdistyksen toimistotiloihin. On järjestetty kimppakyytejä. Ylipäätään kotimaisten conien järjestäjät ovat ihmisiä, jotka ymmärtävät, että kaikki osallistujat eivät pysty venymään VR:n lipunhintojen tai kalliiden hotelliöiden maksamiseen.

Aarteita ja muistoesineitä kesältä 2018. Kuva: Saara Henriksson

Mistä rahkeet ulkomaille?

Coneissa käyminen ulkomaita myöten on kallis harrastus. Worldconin vakituiset kävijät ostavat tavallaan jäsenyytensä kaksi vuotta aikaisemmin, jolloin jäsenyydestä vasta kisataan. Äänestysmaksun saa muuttaa lisämaksulla varsinaiseksi osallistumismaksuksi. Näin säästää vuosien kuluessa satoja euroja. Worldconissa myös ne fanit, jotka ovat aliedustettuna esimerkiksi ihovärin (ihan totta!) takia, ovat voineet hakea maksuvapautusta.

Tai sitten voi matkustaa johonkin lähemmäs. Naapurimaan Swecon on Finnconia pienempi tapahtuma, mutta sielläkin kunniavieraat ovat parasta A-luokkaa, ja tähänkin coniin ostetaan erikseen jäsenyys. Sweconissa on välitön tunnelma ja hyvä meininki. Ensi vuoden Swecon eli Replicon järjestetään 14.–16.6. Västeråsissa.

Pohjoismaisilla faneilla on mahdollisuus matkustaa erityisen fanirahaston turvin toiseen maahan coniin. Joka vuosi valitaan niin sanottu NOFF-edustaja, jolle kerätään hyväntekeväisyyshuutokaupassa varat pohjoismaiseen coniin matkustamista varten. Tänä vuonna Sweconissa eli Fantastikassa Tukholmassa Suomea edusti Rinna Saramäki.

Sitten ovat ihan ammattitaiteilijoiden apurahat. Minä ja puoliso olemme hakeneet ja saaneet matkakorvauksia ruotsalaiseen Sweconiin esimerkiksi KIDE-rahastosta (yksityisen kopioinnin hyvitysmaksurahasto). Myös Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto myöntävät matka-apurahoja taiteilijoille. Where there’s a will, there’s a way.

Lopuksi

Conit eivät ole kaikkien kirjailijoiden juttu. Vähintään ne vievät matkustamisineen osallistujilta paljon voimia ja työaikaa, rahasta puhumattakaan. Kuitenkin verkostoitumiseen, hauskanpitoon ja oman alan ihmisten kanssa turisemiseen conit ovat omiaan. Mikäli tätä kirjoitusta lukee joku coniin vielä uskaltautumaton spefi-kirjoittaja, kannustan vähintään pistäytymään, mikäli jokin con paikkakunnallasi järjestetään!

***

Worldcon 75 – vuosi myöhemmin (Kirjailija & conit 1/2)

Tämän vuoden Worldcon alkaa kolmen päivän päästä Kaliforniassa, San Josessa. Se tarkoittaa, että suomalaisen fandomin suurponnistuksesta eli Helsingin kaikkien aikojen ensimmäisestä Worldconista on vierähtänyt vuosi. Hurraa hienolle saavutukselle! Osallistujia Helsingin Worldconissa 2017 oli yli seitsemän tuhatta. Kunniavieraina olivat kirjailijat John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo ja Walter Jon Williams.

Worldcon (virallisesti The World Science Fiction Convention) on alan ”kovan ytimen” suurin vuosittain järjestettävä kansainvälinen tapahtuma. Worldconissa jaetaan myös alalle tärkeät Hugo-yleisöäänestyspalkinnot. Siinä missä Finncon on ilmainen tapahtuma, Worldconiin osallistumisesta joutuu maksamaan – ja kunniavieraita lukuunottamatta kaikki maksavat. Konferenssiin nimittäin hankitaan jäsenyys, joka oikeuttaa esimerkiksi äänestämään World Science Fiction Societyn elimissä. Rankkaa! Kokoukset ovat kuitenkin pieni osa tapahtumaa, joka tarjoaa lähinnä ja enimmäkseen ohjelmaa ihan tavalliselle SFF-yleisölle.

Worldconissa ohjelmaan pääseminen oli himpun verran vaikeampaa kuin Finnconissa, piti hypätä määrättyjen vanteiden läpi (suomeksi: täyttää melko yksityiskohtainen lomake, jossa kysytään esimerkiksi esiintymiskokemusta). Ja tietysti piti vähintään ymmärtää englantia, tuota fandomin ja maailman lingua francaa. Tästä huolimatta osallistuin viime vuonna Worldcon 75:ssa neljään paneeliin, joista kolmeen vetäjänä.

Kuva: Markku Lappalainen

Suomalaiset kirjoittajat Worldconissa

Viimevuotinen Worldcon tarjosi kansainvälisille vieraille ennennäkemättömän tilaisuuden tutustua suomalaiseen spekulatiiviseen fiktioon ja sen kirjoittajiin. Samalla se tarjosi suomalaisille mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisten kollegojensa sekä esimerkiksi scifi-lehtien toimittajien ja kustantajien kanssa. Tuntemani spefin kirjoittajakunta Suomessa alkoikin valmistautua Worldconiin jo paria vuotta ennen tapahtumaa.

Jokainen ymmärtää, että WSFS:n vuosikokouksen perimmäinen tarkoitus ei ole promota minkään tietyn järjestäjämaan kaunokirjallisuutta. On siksi vähän ongelmallinen lähtökohta pohtia sitä, miten suomalaiset kirjoittajat, he, jotka eivät ole vielä breikanneet kansainvälisesti, onnistuivat näkymään Worldconissa. Mutta ei se väärinkään ole. Kirjoittajat osallistuivat tapahtumaan omista lähtökohdistaan, ja Worldcon on iso tapahtuma, jossa näkyminen kiinnostaa monia erilaisia ryhmiä. Mainittakoon, että Kiina oli Helsingissä paikalla edistämässä oman ”scifipääkaupunkinsa” Chengdun tunnettuutta suurlähettilästä myöten.

Worldcon 75 oli nimittäin paitsi kansainväliselle järjestäjäkaartilleen, myös seuroille ja yksittäisille kirjoittajille iso ponnistus. Nyt vuotta myöhemmin vasta oikein tajuan, miten iso. Ensimmäisen kerran ajatus iski äskettäin heinäkuussa, kun olin matkalla Turkuun Finnconiin. Vuoden päätapahtuma tuntui kuin olisin ollut viikonlopuksi menossa kyläilemään tätini luokse, niin vähän paineita se aiheutti verrattuna vuoden takaiseen hullunmyllyyn.

Ensinnäkin antologiat. Olin mukana tuottajana Osuuskumma-kustannuksen käännösnovelliantologiassa Never Stop. Finnish Science Fiction and Fantasy Stories (Selected by Emmi Itäranta). Osuuskumma on tekijöiden omistama kustantamo, jossa hankkeiden rahoittajana toimivat jäsenet itse. Antologian kokoaminen, toimittajien hakeminen, tekstien valinta, kääntäminen, tarkastus ja taitto sekä kansien väliin ja painoon vieminen oli vuoden mittainen hanke. Lopulta vain muutama antologian viidestätoista kirjoittajasta hankki käännöksen ammattilaiselta, loput käänsivät tai kirjoittivat novellinsa itse englanniksi, tai joku tuttava käänsi. Siinä on monta työtuntia vierähtänyt.

Muita conissa ilmestyneitä englanninkielisiä suomalaisten tekstien antologioita olivat ainakin järjestäjätahon julkaisema ja kaikille rekisteröityneille jäsenille jaettu Giants at the End of the World (toimittanut Johanna Sinisalo ja Toni Jerrman), Boundaries and Other Horror Stories from Finland (toimittanut Matti Järvinen) sekä The Self-Inflicted Relative (Osuuskumman julkaisema raapale- eli sadan sanan tarinoiden kokoelma).

Toiseksi, muut pienjulkaisut. Osallistuin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehden englanninkielisen erikoisnumeron Cosmos Penin tekemiseen artikkelilla suomalaisen spekulatiivisen fiktion kansainvälistymisestä vuosina 2012-2017. (Toivottavasti artikkeli tulisi joskus verkkoon luettavaksi, mutta jos lehteä ei tullut conista hankituksi, sen saanee tilata Kosmoskynän verkkosivuilta.) Osuuskumma tuotti myös monisivuisen mainosliitteen kyseiseen lehteen. Paitsi seuroilla, Kirjakauppaketju Rosebudilla oli myös tapahtumassa oma julkaisunsa. Helsingin Scence Fiction Seura tuotti Finnish Weird -lehden numeron, joka sisälsi muun muassa kirjailijahaastatteluja ja fiktiota englanniksi käännettynä.

Kolmanneksi, oma suomenkielinen tuotanto. Mainitsinko jo, että kolmas romaanini Syyskuun jumalat ilmestyi parahiksi conissa?

Noin muuten osuuskummalaiset osallistuivat tapahtuman ennakkorummuttamiseen, järjestelivät Never Stopin ja The Self-Inflicted Relativen julkistamistilaisuutta, valmistelivat omia ohjelmanumeroitaan, päivittivät nettisivujaan, ompelivat pukuja, vähintään etsivät käyntikorttejaan laatikoiden pohjalta tai tilasivat uusia… Myös rahallinen panostus monella kirjoittajalla oli merkittävä.

Oma osallistumiseni ennakkovalmisteluihin kanavoitui ensisijaisesti Osuuskumma-kustannuksen kautta, mutta suomalaisilla kirjoittajilla oli monia muitakin projekteja. Mainittakoon #worldconkirjakeiju-tempaus, jossa kirjailijat jättivät signeerattuja tekijänkappaleitaan Messukeskuksen alueelle onnekkaiden lukijoiden löydettäväksi, sekä Worldcon Book Babies -näyttelypöytä, jolle koottiin tuoreeltaan ilmestyneitä opuksia kävijöiden selailtavaksi.

Kuva: Saara Henriksson

Ponnistusten satoa

Hyvällä syyllä voi näin vuotta myöhemmin kysyä: kannattiko satsaus? Entä vastasiko Worldcon 75 suomalaiskirjoittajien korkeita odotuksia? Kysyin asiaa muutamalta kollegaltani, joiden säkenöivästä presenssistä saimme nauttia conissa. Nämä mainiot kollegat olivat mukana järjestämässä jotakin ohjelmaa tai tempausta, tai he olivat mukana conia varten tuotetuissa julkaisuissa.

Yleinen anti

Conin parhaana antina nähtiin verkostoituminen kansainvälisten toimijoiden kanssa. Pitkän linjan scifi-vaikuttaja on sitä mieltä, että Worldcon osoitti, ettei muualla maailmassa olla sen ihmeellisempiä: ”Meidän Finnconissa on yhtä hyvä pöhinä ja ihmisillä tietotaitoa. Nuorille kokemus on varmasti myös kasvattava, jos ja kun on päässyt esiintymään amerikanihmeiden kanssa.”

Hyvänä antina nähtiin myös Worldcon-organisaatioon tutustuminen ylipäätään sekä muihin kirjoittajiin tutustuminen. Yksi vastaajista arvioi, että Suomen ja suomispefin (ja yhteisön) yleinen näkyvyys ja uskottavuus nousivat etenkin Atlantin toiselta puolella. Tietenkin mainittiin myös mahdollisuus nähdä ja tutustua isoon määrään (kansainvälisesti) tunnettuja scifi- ja fantasiakirjailijoita.

Helsingin Worldconia kiitettiin hienosti järjestetyksi tapahtumaksi.

Henkilökohtainen anti

Yleisin vastaus osallistujilla oli kokemus, että kiva tapahtuma, mutta ei hirveästi mitään ammatillista etua. Ainakaan perinteisessä mielessä, eli julkaisujen saamisessa läpi uusilla markkinoilla. Pitkän linjan kirjoittaja sanoo, että tämä oli täysin odotusten mukaista. ”Eihän näistä yleensä mitään konkretisoidu, muuta kuin hyvää mieltä. Ja tietoisuus siitä, että on tehnyt asioiden eteen jotakin.”

Toinen vastaaja arvioi, ettei tapahtuma ole poikinut ammatillisella rintamalla mitään, minkä voisi katsoa conin ansioksi. Tunnettuutta se on lisännyt lähinnä muiden kirjoittajien keskuudessa. Toisaalta eräs vastaaja kertoo conin tuoneen kontakteja, näkemystä alaan ja itse tapahtumaan sekä näkyvyyttä. Vuosi on kirjallisuuden alalla lyhyt aika mitata todellista vaikutusta, ja esimerkiksi eurooppalaiset pienkustantajat tekevät hienoa ruohonjuuritason työtä muunlaisten teosten kuin anglosaksisten megamenestysten tarjoamisessa lukijoille.

Itselleni jäi hyvä mieli, kun tapahtuman jälkeen yhdysvaltalaisen verkkolehden päätoimittaja otti yhteyttä ja kyseli reprint-oikeuksia Never Stopissa ilmestyneeseen novelliini. Pettymys oli sitä suurempi, kun tekstin lähetettyäni ja palkkiolomakkeen täytettyäni sain muutamaa kuukautta myöhemmin kuulla, että lehti oli kaatunut, periamerikkalaiseen tapaan julkaisun nimeen liittyvän oikeudellisen kiistan takia. Huono tuuri!

Ensi kerralla toisin?

Eniten vastaajat harmittelivat sitä, että conissa ei tullut juteltua vielä enemmän ulkomaisten vieraiden kanssa. Syynä olivat vastaajasta riippuen kiire, rohkeuden puute (ainakin allekirjoittaneella), kielitaito ja ihan tapahtumaväsymys. Itseäni jäi harmittamaan, etten uskaltanut tyrkätä Never Stop -antologiaa suoraan ison amerikkalaisen kustannustalon työntekijän käteen, kun olimme samassa paneelissa. Hän vaikutti niin tärkeältä ja kiireiseltä! Tai ehkä eniten harmittaa se, että aikataulusyistä en päässyt katsomaan Hugo-gaalaa.

Pitkän linjan spefi-vaikuttaja toteaa, että tuskin enää vartavasten itse tuottaa käännöksiä, koska se kortti on nyt katsottu: ”Käännöksien ostaminen ja julkaiseminen antologioissa ja lehdissä lienee kuitenkin ennen kaikkea harrastus. Alalla taitaa päteä se mikä muuallakin, eli pitää tuntea ihmisiä henkilökohtaisesti tai tehdä vaikutus kääntäjään [tullakseen käännetyksi, toim. huom.], ja kääntäjähän lukee tekstin alkukielellä.”

Osalle jäi tapahtumasta nälkä osallistua Worldconeihin jatkossakin. Ainakin kaksi kyselyyni vastannutta suomalaista kollegaa aikoo osallistua Dubliniin Worldconiin 2019, ja mahdollisuuksien mukaan myös muualla Euroopassa pidettäviin scifitapahtumiin. ”Tuntuu, että on tärkeää nähdä alan ihmisiä ihan livenä, ei heihin muuten pääse tutustumaan eikä saa tietää, mitä muualla tapahtuu.”

Osalla uteluihini vastanneista kirjailijoista on agentti, osa edustaa itseään. Uran kansainvälistämisen useimmat jättävät mieluiten ammattilaisten harteille. Eräs toteaa, että pitää itse huolta lähinnä somesta ja englanninkielisen verkkomateriaalin edustavuudesta, mutta antaa muuten agentuurin hoitaa ulkomaanasiat. ”Luotan ammattilaisten osaamiseen ja teen parhaani omalla tontillani.”

Minulle tapahtuma jätti kiinnostuksen kotimaisen spefin tunnettavuuden lisäämiseen ulkomailla yleensä. Siinä missä agentit kaupittelevat käännösoikeuksia omia kanaviaan pitkin sekä kansainvälisillä kirjamessuilla, con-julkaisut ovat lopulta fandomin sisäistä kulttuuritoimintaa. Sekin on oma iso maailmansa ja lukijakuntansa. Isojen kustantajien bisnes tehdään kuitenkin toisaalla.

Aika & raha

Aikaa kirjailijoilla kului valmisteluihin 2–3 työpäivästä kahteen–kolmeen kokonaiseen työviikkoon, rahaa paloi puolestaan muutamasta kympistä 500 euroon, ja tämä summa ei vielä sisällä osallistumista (vähintään 95 euroa viideltä päivältä) ja esimerkiksi matkoja, ruokailuja ja majoitusta. Jos kirjailijalla oli itsellään hallussaan tarvittavia taitoja, hän osasi esimerkiksi kääntää omia tai markkinointitekstejä englanniksi tai tehdä graafista suunnittelua, rahaa kului vähemmän.

Selvää on, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tai halua vastaavien markkinointiponnistusten tekemiseen tai ”uraan satsaamiseen”. Tämä ei ole kuitenkaan millään tavalla pakollista, conista voi nauttia (ja hyötyä) ihan ilman ylimääräistä panostustakin. Ylipäätään aina kannattaa kysyä ja selvittää, miten pääsisi mukaan itselleen sopivimmalla tavalla. Minulle vastanneista kirjailijoista yhdelle oli kustantaja maksanut osallistumismaksun Worldconiin. Kysyminen ei maksa mitään.

Lopuksi

Näkyvyys korkean profiilin tapahtumassa voi aiheuttaa myös kateutta muissa kirjoittajissa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli myös osoittaa, että Worldcon ei ole kuitenkaan se paikka, jossa uraa luodaan. Ehei. Coneissa täydennetään jo hankittua tietotaitoa, ura urkenee sitten ensisijaisesti oman työpöydän ääressä. Coniin osallistuvan kirjoittajan kannattaa puolestaan säätää odotukset kohdilleen, mitä tulee oman uran edistämiseen.

Itse en ole matkustamassa San Josehen tänä vuonna, mutta toivotan hyvää reissua ja mahtavaa conia kaikille sinne kohta suuntaaville tai jo matkalla oleville kirjallisuusfaneille.

LUE MYÖS SEURAAVA PÄIVITYKSENI AIHEESTA: MIKSI KIRJAILIJA KÄY CONEISSA?

- Worldconista kirjoitin blogiin tuoreeltaan raporttia elokuussa 2017.

- George R.R. Martinin hyvä kirjoitus siitä, miksi aloittelevan kirjailijan kannattaa kiinnostua Hugo-palkinnoista. (Jos ihmettelet, mitä ovat kirjoituksen lopussa mainitut Surullisen Koiranpennut, niin se tarkoittaa Hugo-äänestyksessä vaikuttanutta oppositiota, joka oli aktiivisimmillaan pari vuotta takaperin. Kaiken kaikkiaan kirjoitus on vilpitön ja valaiseva esitys siitä, mitä kirjallisuuspalkinnot voivat kirjoittajalle merkitä.)

Spefikirjoittajan kevät

Sähköpostiini tupsahti viesti, jossa pyydettiin neuvoja aloittelevalle scifi- tai fantasiakirjoittajalle. Kokosin aloituspaketin ja päätin julkaista sen täällä. Mitä tapahtuu scifin ja fantasian kirjoittamisessa juuri nyt?

Tässä muutama vinkki, mistä aloittaa, miten löytää samanhenkistä seuraa ja mihin tekstin voi lopulta lähettää!

MISTÄ APUA KÄSIKIRJOITUKSEN PULMIIN?

Käsikirjoituksen ongelmakohtiin kannattaa pyytää ammattilaisen apua siinä vaiheessa, kun ensimmäinen versio on kertaalleen kirjoitettu, vaikka sitten puutteineenkin. Jos kirjoitusprosessin aikana tulee pulmia, kannattaa kysyä neuvoa alan harrastajien keskustelupalstoilla, esimerkiksi täällä: https://www.risingshadow.fi/forum/leirinuotio.

Ammattilaisen antama ohjaus ja palaute ovat maksullisia. Niiden puoleen suosittelen kääntymään siinä vaiheessa, kun hyöty on suurin. Paras ammattitaito on tällä hetkellä Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:ssa, joka ylläpitää omaa arvostelupalvelua.

Myös Facebookissa toimii kirjoittamiselle omistettuja ryhmiä, joissa keskustelee satunnaisesti ammattilaisiakin.

Viihdyttävän kertomuksen kirjoittamisesta kiinnostuneille suosittelen myös kustantaja Jyrki Pitkän tuoretta artikkelia: http://aavetaajuus.fi/blog/muutamia-huomioita-julkaisukelpoisen-tarinan-kirjoittamisesta.

KIRJOITUSKUTSUJA KEVÄÄLLÄ 2018

Aavetaajuus on tuottamassa Hyborisen ajan antologiaa Conan-faneille. Lisätietoja täällä.

Vaskikirjat julkaisee Praedor-antologian Jaconian faneille ja ottaa vastaan novellitarjouksia 28.2. saakka.

Nova 2018 - palautteellinen scifi- ja fantasiakirjoituskilpailu ottaa vastaan tekstejä 18.3. saakka.

Entä haluatko olla mukana vaikuttamassa siihen, kenelle myönnetään Atorox-palkinto vuonna 2018? Ehdokasnovelleja saa ehdottaa täällä.

TAPAHTUMIA KEVÄÄLLÄ 2018

Erilaiset kirjallisuus- ja muut alan tapahtumat ovat erinomainen keino saada tukea omaan kirjoittamiseen. Tule kuulemaan kirjailijoita ja tapaa samanhenkisiä ihmisiä!

Kauhucon 7.-8.4. Helsingissä

Kummacon 28.-29.4. Oulussa

Popcult Day 12.5. Helsingissä

Huom. Muista myös alan suurin tapahtuma eli Finncon 14.-15.7. Turussa.

Vauhdikasta kevättä ja onnea kirjoittamiseen kaikille!

Kirjamessujen jälkipyykkiä

Nyt on vihdoinkin aika laskeutua marraskuuhun ja uusia juttuja kirjoittamaan, mutta sitä ennen vielä vähän kirjamessuista. Kiitos kaikille teille, jotka tulitte Helsingin kirjamessuilla kuuntelemaan paneeleja, juttelemaan, pyytämään nimmaria Syyskuun jumaliin ja ostamaan Osuuskumman kirjoja! Kiitos myös sosiaalisessa mediassa kuvia jakaneille kavereille, tässä niistä muutama blogin kuvituksena.

Messukeskuksen osastojen, esiintymislavojen ja käytävillä vaeltelun lisäksi kävin myös julkkareissa, matineassa, tapasin perhettä ja ystäviä, istuin kuohuviinibaarissa, tein kaikkea mitä hyvään messuviikonloppuun kuuluu. Paitsi että ruoka- ja viinimessuilla en ehtinyt piipahtaa ollenkaan.

Väkeä messuilta ei puuttunut, tänä vuonna kävijöitä oli yli 84 000. Polarisaatio isojen ja pienten kustantajien sekä isojen ja pienten kirjailijanimien välillä oli ehkä sitä jyrkempää. Tuntuukin, että Helsingin kirjamessuista on käyty poikkeuksellisen paljon jälkipyykkiä sosiaalisessa mediassa.

Juhana Pettersonin kanssa signeeraamassa. Kuva: Mika Rönkkö

Kirjailijat

Laura Honkasalo kirjoittaa blogissaan ansiokkaasti kirjamessuista kirjailijan näkökulmasta. Honkasalo ei ole ainoa kollega, joka on nostanut esiin ilmaistyön messuilla. Kieltämättä tuntuu nurinkuriselta, että kirjamessuilla ainoa ammattiryhmä, joka ei saa palkkioita, ovat kirjoistaan yleisölle kertovat kirjailijat. Suomen Kirjailijaliitto tuottaa myös ohjelmaa messuille ja on linjannut, että kaikille esiintyjille, kirjailijoille ja haastattelijoille maksetaan palkkio.

En tiedä keitä ovat nämä Honkasalon kollegat, joiden mielestä kirjamessuja ei saisi ollenkaan kritisoida, mutta näiden messujen aikana olen kuullut harvinaisen paljon kritiikkiä sekä kirjailija- että pienkustantajapuolelta. On hyvä kysymys, onko parempi esiintyä ainoalle fanilleen kuin olla esiintymättä ollenkaan. Painottaisin kirjailijan omaa fiilistä tässä. Se vaatii samaa kuin Honkasalo on tehnyt: hyötyjen ja haittojen laskemista.

Kustantajat

Osuuskunta Poesia jäi tänä vuonna messuilta pois kokonaan ja julkaisi asiasta kannanoton. Näyttelyosastot ovat tosiaan kallistuneet vuosi vuodelta (katso Ylen juttu täältä). Myös edustamalleni osuuskunnalle messupanostus on erittäin kallis satsaus.

Suomen Messut on epäilemättä kirjamessujen suurin hyötyjä. Osuuskuntana se ei tee juuri voittoa, mutta liikevaihto näyttää kasvaneen, tai sitten en osaa lukea Kauppalehden lukuja oikein. Kirjallisuustapahtuman kärjen pitäisi olla kirjallisuuden monimuotoisuudessa: jos vain isot loistavat, pienet himmenevät ja lakkaavat pian näkymästä. Ohjelma oli nyt vielä monipuolista, mutta jos pienillä kustantamoilla ei ole yksinkertaisesti varaa tulla messuille, he eivät ole tarjoamassa myöskään kirjailijoitaan ohjelmaan.

Pienkustantajien osastolla. Kuva: Minttu Carole

Kaupallisuudesta

Kirjamessujen kaupallisuudesta on kirjoittanut kolumnisti Otso Kantokorpi täällä ja Helsingin Sanomien kriitikko Arla Kanerva täällä. Totta on, että Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia -kirja myi ennätyslukemia, Dan Brown tapasi fanejaan omassa tilaisuudessaan ja ihmiset kantoivat kotiin kassikaupalla kirjoja jäännöseräosastoilta, joissa kirjat maksoivat kaksi euroa kappale. Isot lakanat mainostivat isoimpia nimiä. Havaintoni mukaan myös isoilla osastoilla kävi kuhina.

Kun puhutaan kirjallisuuden myynneistä, aina tulee joku selittämään, että no kun kysyntä ja tarjonta ja markkinat. Mutta kohderyhmiä eli rumasti sanottuna markkinoita on monenlaisia ja eri kokoisia. Muutenhan siellä messuilla olisi esiintymässä vain se Dan Brown eikä ketään muuta. Suuri yleisö ei tiedä kaikkea, vaan nykyään vielä enemmän kuin ennen kirjallisuuden lukijat jakautuvat pieniksi yleisöiksi, joista osa voi seurata hyvin intohimoisesti harrastamaansa lajia. Oikein ammattitaitoinen kustantaja hoksaa myös erilaiset yleisöt.

Kohti tasa-arvoisempaa kustantajasuhdetta

Kirjailijat ja kustantajat katsovat ymmärrettävästi kirjamessuja hieman eri näkövinkkeleistä. Olen huomannut tämän viimeistään Helsingin kirjamessujen jälkipuinnista. Ymmärrän, että näyttää ristiriitaiselta, että kirjailijat haluavat paljon esiintymisiä messuille ja toisaalta paheksuvat, että esiintymiset ovat palkattomia. Ei kai se kerro kuin alan ahtaudesta tällä hetkellä. Kustantajilta toivoisin avoimuutta ja kirjailijoilta ammattimaista suhtautumista markkinointiponnistusten jakautumiseen.

Lyhyesti: jos aiomme olla kustantajan kanssa neuvottelukumppani, vaikka epätasaisessa asemassakin, meidän on pakko pyytää perusteluita vaikkapa siihen, miksei kulukorvauksia makseta. Tai jos ei suorilta tarjouduta maksamaan korvauksia niin meidän täytyy itse kysyä. Vaikka tuntuisi hankalalta puhua rahasta. Pakko on saada suunsa auki. Jos kustantaja ei ole aiemmin kasvattanut niitä herkkiä tuntosarvia, jotka paljastaisivat asioiden tilan ilman että kirjailijan pitäisi kiusallisesti ottaa niitä puheeksi, niin eihän se kasvata vastaisuudessakaan.

Kirjailijoiden omat blogit ovat sitä varten, että voimme ilmaista omia hankaliakin tunteitamme suhteessa julkisuuteen ja pärjäämiseen. Mutta kun puhumme kustantajan kanssa markkinoinnista, olisi löydettävä tapoja puhua asiallisesti ja järkevästi rahasta. Silloin messujen mainoslakana ei voi olla itsetuntokysymys.

Kirjailija saa vaatia ja hänen pitää vaatia markkinointia. Myös kustantajien pitäisi oivaltaa, että toisin kuin he, kirjailija ei useimmiten ole liikemies- tai nainen. Kirjailijat tarvitsevat neuvottelujen tueksi lukuja, tilastoja, lakimiehen asiantuntemusta ja tukea toisilta kollegoilta. Kustantajan tulee tämä ymmärtää.

Lopuksi

Huomasin, että osallistuin kuukauden sisällä kolmen kaupungin kirjamessutapahtumiin. En ehkä enää lopputalvena poistu kotoani. Mutta hauskaa oli. Messukirjailija kiittää ja kuittaa.

PS. Linkkaan tännekin, kun Jani Saxell kirjoitti niin kauniisti Kansan Uutisissa Syyskuun jumalista.

PPS. Ennen talviunia vielä yhdet juhlat tulossa, pe 10.11. klo 18 Teos & Tulenkantajat -kirjakaupalla Tampereella (Hämeenpuisto 18) minun ja J.S.Meresmaan 10-vuotistaiteilijajuhla ja julkkarit. Tervetuloa tamperelaiset ja täällä piipahtavat!

Helsingin kirjamessuilla tavataan!

Aika valmistautua Helsingin kirjamessuille. Koska olen parantumaton innostuja, olen tällekin reissulle kahminut monta erilaista roolia. Onneksi eri päivinä.

Tänään olen osuustoimintayrittäjä, joka lähtee kollegojen kanssa roadtripille rakentamaan messuosastoa. Osuuskumma-kustannus jakaa osaston 6f21 tänä vuonna yhteistyökumppanien Robustoksen ja Kirjavan kanssa. Tervetuloa tapaamaan kirjailijoita ja kääntäjiä ja tekemään kirjalöytöjä.

Perjantaina 27.10. olen kirjailija, joka esiintyy ja signeeraa. Klo 12.30 Kirjakahvila-lavalla keskustelen Jani Saxellin ja Juhana Petterssonin kanssa otsikolla Euroopan rajamailla, realismin ja fantasian rajalla. Lainaus messuohjelmasta:

Jani Saxell, Saara Henriksson ja Juhana Pettersson kulkevat uusimmassa romaaneissaan Euroopan sekä realismin ja mystisen rajamailla. Saara Henrikssonin Syyskuun jumalat on romaani sivustakatsojista, taustallaan suuntansa kadottanut nyky-Unkari. Jani Saxelin trilogian kolmas osa Tuomiopäivän karavaani sijoittuu ex-Jugoslavian rajoille. Juhana Petterssonin Tuhannen viillon kuolema aloittaa Rikkaiden unelmat -trilogian, jossa merenpinta nousee, rikas varautuu ja köyhä elää elämäänsä miten parhaiten taitaa.

Klo 13.30 minä ja Juhana signeeraamme kirjojamme Rosebudin osastolla 6b 50. Tervetuloa kuuntelemaan ja hakemaan nimmari! Syyskuun jumalia löytyy myös Inton osastolta 7d111, käykää sielläkin moikkaamassa mahtavia intolaisia.

Koko messuohjelma on täällä.

Lauantaina liikun salaisissa tehtävissä! Nokkelimmat voivat bongata scifiin ja fantasiaan liittyvän hankkeen tämänaamuisen Hesarin kirjallisuusvientiä koskevan jutun listauksesta sivun lopusta. Ihan kauheasti kerrottavaa ei vielä ole, mutta kerromme heti kun sellaista on. Sillä aikaa voit bongata Kumma Literary Agencyn sivut ja edustettavat kirjailijat sieltä. Perästä kuuluu…

Sunnuntaina 29.10. vaihdan vielä kerran hattua ja olen journalisti, joka haastattelee kiinnostavia kirjailijoita Takauma-lavalla. Keskustelen Sinikka Vuolan ja Risto Oikarisen kanssa runoilijoiden esikoisromaaneista klo 11. Keskustelu on osa Kirjailijaliiton messuille tuottamaa ohjelmaa.

Jos törmäät minuun Helsingin kirjamessuilla osastolla tai käytävillä, tule nykäisemään hihasta, moikkaamaan tai kysymään kuulumisia. Mukavaa nähdä tuttuja ja tuntemattomia messuilla!

Arvonnan voittajat ja Kirjan julkaisemisen jälkeen, osa II

Olipa vaikea valita voittaja syyskuun kilpailun perusteluista! Kilpailussa piti vastata, kenen Syyskuun jumalista kanssa viettäisit päivän Tonavan rannalla, ja miksi. Pähkäilin hyvän tovin mainioiden perusteluiden äärellä, mutta lopulta valitsin voittajaksi Taru Väyrysen. Voittava perustelu kuului näin: ”Marien, ehdottomasti. Mutta koska hän ei luultavasti välittäisi seurastani, tyydyn etsimään häntä sieltä, mistä löysin hänet jo kauan sitten, kirjoista ja oopperasta.”

Lisäksi onnetar poimi hatusta (lapsen keltaisesta Kanaria-lippiksestä) kaksi nimimerkkiä: Christine T sekä Calluna Vulgarish. Kiitos vielä kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnea voittajille! Signeeratun kirjan saatte kotiutettua lähettämällä minulle osoitteenne sähköpostilla, saara.henriksson(a)gmail.com.

Sitten asiaan: Kaverini valitteli Facebookissa, että edellinen kirjoitukseni ”Kirjan julkaisemisen jälkeen” lupasi enemmän kuin antoi. Entä kirjan julkaisemisen jälkeinen tyhjyys? Helpotus? Pettymys? Yhteyden syntyminen tai syntymättömyys lukijoihin?

Tuolloin aikaa kirjan ilmestymisestä oli kulunut vasta kolme viikkoa, joten vastaanottoa ei oikeastaan ollut vielä syntynyt (tai kaikunut minulle saakka). Nyt kun Syyskuun jumalien julkaisemisesta on kulunut melkein kaksi kuukautta, täältä pesee!

Työväenkirjallisuuden päivillä 2. syyskuuta. Kuva: Hannu Peltonen

Pinnallinen tunteeni tällä hetkellä: lehtikritiikkien puuttuminen. Missä kritiikit? En ole lukenut tai kuullut, että yhdessäkään sanomalehdessä olisi vielä julkaistu kritiikkiä Syyskuun jumalista. Tiedän, että joskus niitä joutuu odottamaan kauankin, aikakauslehdistä puhumattakaan, mutta silti.

Kun lehtikritiikkejä ei ole kuulunut, olen ilokseni saanut lukea blogiarvioita, joita Syyskuun jumalista on ilmestynyt muutamia. Hemulin kirjahylly kirjoittaa: ”Jotain mystistä ja maagista tässä on, sellaista joka vangitsee mukaan heti ensimmäiseltä sivulta.” Sanoja, sanoja puolestaan kiittää: ”Aina silloin tällöin eteen tulee tällainen kirja, jonka rytmi on minun rytmini, ja siitä ei voi olla muuta kuin äärettömän kiitollinen.” Eniten minua kiinnostaa tie kertoo lukukokemuksestaan, että ”Henrikssonin tyylikäs, viileä kerronta vie oman ymmärryksen muistoista ja historiasta sellaiseen spiraaliin, että omia ajatuksiaan saa kasailla lukemisen jälkeen melko tovin.”

Onneksi olette olemassa, kirjabloggarit!

Syyskuun jumalista ovat antaneet palautetta kollegat, läheiset, mussukat ja muut kasvokkain, kirjeenä, Facebookissa, Twitterissä. Olen kiitollinen kaikesta palautteesta, mutta erityisesti julkisesta sellaisesta. Pitää vielä mainita lukijoiden mainio yhteisöpalvelu, joka voi kirjailijalle olla jopa koukuttava: Goodreads-palvelussa käyttäjät listaavat lukemiaan kirjoja ja voivat kirjoittaa niistä arvioita, ja antaa tähtiä. Hauska! Syyskuun jumalien sivu palvelussa on täällä.

Tyhjyyden tunteesta: ei tyhjyyden tunnetta. Pikemminkin se iso osa aikatauluani ja aivotoimintaani, joka oli monta vuotta romaanin käytössä, on täyttynyt patoaltaan tavoin muilla asioilla.

Eikä yksikään niistä liity kaunokirjallisen proosan kirjoittamiseen.

Totta puhuen painiskelen identiteettikriisin kourissa. Pidin viikonloppuna kurssin työväenopistossa harrastajakirjoittajille oman kirjan julkaisemisesta, ja nautin joka hetkestä. Edellisellä viikolla vierailin kansainvälisillä kirjamessuilla käännösoikeuksien myyntitapahtumassa, enkä ollut siellä kirjailijan ominaisuudessa. Kustannusasiat kiinnostavat koko ajan enemmän, niin paljon, että joudun kohta vakavasti miettimään, kumpaan haluan jatkossa käyttää aikaani: kirjoittamiseen, vai kustantamiseen.

Helpotuksesta: helpotus on kieltämättä suuri, että vuosia kestänyt urakka on saapunut päätökseensä. En ehkä toista yhtä isoa hanketta ota lähivuosina työn alle.

Pettymys: Pettymyksen tunnetta en ole vielä ehtinyt tuntea, mutta vanhasta viisastuneena epäilen sen olevan tulossa, kun kirjasyksy lokakuun loppua kohden kiihtyy ja huomio keskittyy kirjamessuhulinaan, palkintoihin ja kirjallisuustaivaan kirkkaimpiin tähtiin. Kateuden puraisu on kirpeä, ja parhaimmillaan muistuttaa paatunutta ammattikirjoittajaa, että hänkin vielä tuntee jotakin!

Yhteyden syntyminen lukijoihin: kiitos kaikille, jotka olette ehtineet Syyskuun jumalat lukea ja siitä ehkä minulle jotakin lausahtaa. Kiitos kohtaamisista tapahtumissa, kursseilla, sosiaalisessa mediassa ja muualla. Lisää on luvassa kirjamessuilla Turussa ja Helsingissä, kirjoitan niistä ja omista esiintymisistäni vähän myöhemmin. Luvassa ovat myös kirjajulkkarit (!) Tampereella, Tulenkantajien kirjakaupassa 10.11. yhdessä J.S.Meresmaan kanssa. Meni vähän pitkälle syksyyn, mutta emme yksinkertaisesti ehtineet aiemmin. Haha!

Tässä postauksessa on monta ”kiitosta”. Ehkä syvimmäinen tunteeni on kiitollisuus, sittenkin.

Kirjan julkaisemisen jälkeen - sekalaisia tunnelmia

Olen lapioinut hommia, jotka olivat jääneet Syyskuun jumalien julkaisun ja Worldconin jälkeiseen aikaan. Kun kesäkuun vaihteessa palautin käsikirjoituksen taittoon, lähdin mökille ja kuvittelin, että alan seuraavana päivänä kirjoittaa uutta kirjaa. Ei se mennyt ihan niin, vaan kesä meni lomaillessa, Worldconin julkaisuja valmistellessa ja vedoksia lukiessa.

Ensimmäiset lukijakommentit ovat ilahduttaneet kovasti. Noin muuten en ole ehtinyt vastaanottoa ajatella (lue: murehtia). Kävin viikko sitten sunnuntaina Helsingissä Art Goes Kapakassa keskustelemassa Iia Simeksen kanssa uudesta kirjasta ja yleensä kotimaisesta spekulatiivisesta fiktiosta. Kiitos kaikille, jotka olitte kuuntelemassa Vltavassa ja tulitte juttelemaan haastattelun jälkeen! 

Kuva: Hannu Peltonen

Kotimaisesta spefistä viimeisen viiden vuoden aikana on muuten ilmestynyt englanninkielinen katsaukseni Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Cosmos pen -lehdessä. Jos lehti jäi conista nappaamatta, sen saa täältä.

Worldcon merkitsi myös päätepistettä Osuuskumman englanninkieliselle antologiahankkeelle. Never Stop -teoksen voi hankkia paperisena täältä tai e-kirjana iTunesista, Amazonista tai Elisa Kirjasta. Iloinen uutinen on, että Persistent Visions Magazine hankki reprints-oikeudet novelliini The Whaler’s Wife tuoreeltaan conin jälkeen. Lehden toimittaja oli hankkinut antologian conista, lukenut sen ja innostunut novellista. Kerron lisää myöhemmin, kun tiedän, milloin se ilmestyy.

Osuuskummalla on muitakin kiinnostavia käännöshankkeita luvassa. Olen toimittamassa ruotsinkielistä antologiaa osuuskummalaisten novelleista. Kymmenen novellia sisältävä antologia ilmestyy ensi vuonna, kerron siitäkin enemmän lähempänä ajankohtaa. Kirjallisuuden vientikeskus FILI tukee ystävällisesti käännöstyötä. 

Samalla teen seuraavaa kirjaa, opaskirjaa kodin rahoista, joka ilmestyy sekin ensi maaliskuussa. Leppoisa opas huusholliin -kirjan jatko-osa on ollut minulla ja kollegallani Aino-Maijalla työn alla nyt jo pari vuotta. Tietokirjoittaminen on erilaista kuin kaunokirjallisuuden kirjoittaminen, mutta vähintään yhtä antoisaa, eikä vähiten ryhmätyön vuoksi. Silloin tällöin on hyvä päästä ulos omasta päästään.

Yritän jarrutella mopoa, ettei riistäytyisi käsistä. Kaikkea uutta ja innostavaa olisi käsillä kansainvälistymisen tiimoilta, ei liittyen niinkään kirjoittamiseen kuin pienkustantajana kehittymiseen. Worldcon raotti monenlaisia ovia, ei vähintään sitä kautta, että ainakin minua se rohkaisi kokeilemaan asioita, joita en ole ennen tehnyt. Eniten rohkaisua sai siitä kiinnostuksesta, jota ulkomaalaiset vieraat osoittivat suomalaista spefiä kohtaan.

Olen yrittänyt rentoutua. Siivonnut työpöytäni, yrittänyt keräillä ympärille kauniita esineitä ja olen hakenut netistä kuvia kauniista kirjastohuoneista ympäri maailmaa. Yrittänyt myös kesän jäljiltä syödä terveellisesti ja kiertää korkin kiinni, vaihtelevalla menestyksellä.

Viikonloppuna 2.9. osallistun Työväenkirjallisuuden päivään Tampereen Werstaalla klo 11-17. Päivystän Pirkkalaiskirjailijoiden myyntipöydän takana, tulkaa moikkaamaan ja hakemaan omistuskirjoitus Syyskuun jumaliin!

Työväenkirjallisuuden päivä: http://www.tkm.fi/tkp15/

Millainen scifi-fani olet?

Fanien tunnistamisen helpottamiseksi Margaret Pennyn muistikirja on jakanut suomalaisten scifi-fanien laajan ja moninaisen joukon kolmeen näppärään luokkaan. Olen jakanut fanit ”ei-fandomiin”, ”wanhaan” fandomiin ja ”uuteen”, some-sukupolven eli millenniaalien fandomiin. Nappaa talteen tunnusmerkit ja bongaa yksilöt coneissa!

Scifi-fanin tunnistaa vanhasta Finnconin t-paidasta.

Ei-fandomia ovat scifin ja fantasian lukijat ja tekijät, jotka eivät katso kuuluvansa fandomiin. Monet suomalaiset kirjailijat, kuten Risto Isomäki ja vaikkapa Pasi Ilmari Jääskeläinen kuuluvat tähän kategoriaan, mutta myös lukijat, jotka ostavat aina uuden Alastair Reynoldsin kirjan lentokentältä. Ei-fanit ei yleensä käy tapahtumissa, mutta voivat tulla kutsuttuina. Ei-fani katsoo scifi-sarjoja ja elokuvia ja ehkä keskustelee niistä netissä.

Ei-fandomia ovat myös kirjailijat, kustantajat ja kirjakauppiaat, jotka osallistuvat tapahtumiin eli coneihin ensisijaisesti ammattilaisina eivätkä järjestäjinä. Ulkomailla tämä jako on selvempi, muttei sielläkään (esim. Ruotsissa tai Yhdysvalloissa) tiukkarajainen.

Tärkeä tunnusmerkki: ei-fandomiin kuuluva fani kieltää olevansa osa fandomia, mutta kyllä vain hän on osa sitä!

Wanhaa fandomia ovat yhteistyökokouksen ja huviretkien vanhat parrat, fanilehtien eli fanzinejen toimittajat ja seura-aktiivit niistä suomalaisista scifi-seuroista, jotka on perustettu 70-80-luvuilla. Wanha tietää varautua ampiaisiin Viikinsaaren grillikatoksella ja osaa tienpientareelle kohdistuvan huviretken perinteisen filkkilaulun sanat. Harrastuksena faniuden lisäksi hänellä ovat esimerkiksi erilaiset olutmerkit, musiikki ja ylipäätään kirjallisuus ja elokuvat.

Perinteisten scifi-seurojen lisäksi wanhaan fandomiin kuuluvat Margaret Pennyn määritelmän mukaan myös jonkin tietyn osa-alueen ympärille rakentuvat seurat, kuten H.P.Lovecraft -nimikkoseura, tai fantasiaan erikoistunut verkkoyhteisö Rising Shadow. Myös scifi- ja fantasiatutkijoilla on nykyään oma seuransa, Finfar.

Yhdistysten kokousten lisäksi wanhat fanit kokoontuvat kuukausittain eri kaupunkien ravintolatapaamisiin eli scifi-mafiailtoihin.

Uutta fandomia on tämänhetkiset conijärjestäjät ja kävijät, joiden joukko osin myös lomittuu naapurifandomeihin (keskiaikaharrastajiin, ropettajiin, pikku-ukkojen keräilijöihin, sarjakuvafaneihin ja animeharrastajiin). Uuden ajan fani tietää, mikä on Concon, ja hän osaa käyttää wikiä. Harrastuksena hänellä ovat Pokémon go, chilin kasvattaminen, teekutsut ja vaikkapa selfieiden ottaminen, medioina Facebook, Instagram, Whatsapp, Snapchat, Tumblr.

Lopullinen erottava tunnusmerkki wanhan ja uuden fanin välillä: ”wanha” fani pukeutuu naamiaisasuun, uusi fani ”cossaa”.

Eri fanityypit kohtaavat ensi viikolla Helsingin Messukeskuksessa 9.-13.8. Worldconissa. Millainen scifi-fani sinä olet?