Tuesday, August 14, 2018

Miksi kirjailija käy coneissa? (Kirjailija & conit 2/2)

Conit ovat fanien tapahtumia, jotka keskittyvät esimerkiksi kirjallisuuteen, sarjakuvaan, elokuviin, peleihin tai yleensä populaarikulttuuriin. Coneissa on tyypillisesti kunniavieraina tunnettuja kirjailijoita, paljon puheohjelmaa kuten paneelikeskusteluja, naamiaiset, luentoja ja työpajoja. Iltaisin pidetään bileitä.

Käsittelen tai sivuan tässä kirjoituksessa kotimaista Finnconia, ruotsalaista Sweconia sekä kansainvälistä Worldconia. Viimeiseksi mainittu järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuosi sitten (lue edellinen postaukseni Helsingin Worldconista 2017 täältä). Pyrin vastaamaan kysymykseen, miksi kirjailijan kannattaa käydä coneissa, tai ainakin harkita osallistuvansa niihin.

Finncon on suomalainen tieteis-, kauhu- ja fantasiakirjallisuuden ystävien kokoontuminen, jossa keskustellaan kirjoista ja harrastetaan yhteistä asiaa eli toisin sanoen spekulatiivista fiktiota. Se on myös yksi suurimmista vuosittain järjestettävistä eurooppalaisista tieteiskulttuurin tapahtumista. Tyypillisesti Finnconissa on yhdestä kahteen ulkomaista kirjailijavierasta (tänä vuonna Lauren Beukes Etelä-Afrikasta) sekä yksi kotimainen kirjailija (tänä vuonna Maria Turtschaninoff) kunniavieraana, sekä akateeminen- ja/tai fanikunniavieras. Conit järjestetään vapaaehtoisvoimin. Turun Finnconissa heinäkuussa 2017 oli kolmisentuhatta osallistujaa.

Viime vuosina taiteilijajärjestöt ovat nostaneet keskusteluun sen tärkeän seikan, että kirjailijoiden ja taiteilijoiden pitää muistaa periä työstään palkkio. Mikä siinä sitten on niin hienoa, että pitää mennä coniin ilmaiseksi esiintymään, tai jopa maksaa siitä lystistä? Mikä kirjailijan vetää coneihin?

Conit tuovat karnevalistisuutta kirjallisuuteen muun muassa osallistujien arkisesta työasusta poikkeavan pukeutumisen ansiosta. Kuva: Olli Koskinen

Kirjallisuus pääosassa

Itselleni coneissa käyminen on luonteva osa tieteiskulttuurin harrastamista. Olen aloittanut coneissa käymisen jo ennen kirjoittajauraani, ja etenkin Suomen tieteiskirjoittajien jokavuotinen ohjelma eli niin sanottu Finnconin Kirjoittajaperjantai on ollut minulle tärkeä kirjoittajakoulu. Olen myöhemmin lisäksi ollut järjestämässä Finnconien puheohjelmaa vuosina 2011, 2012 ja 2016. Conit ovat meillä usein myös perheen kesälomareissuja.

Kun jotkut lapset pääsevät Särkänniemeen, minun lapseni pääsee Finnconiin – koko viikonlopuksi. Oi onnea. Kuva: Olli Koskinen

Parasta tapahtumissa on osallistujien innostus tieteis- ja fantasiakirjallisuutta kohtaan. On ihan eri asia puhua täyteen ahdetulle luentosalille vaikkapa urbaanista fantasiasta kuin höpistä kirjamessujen perälavalla kahdelle ja puolelle kuulijalle, joista yksi on oma äiti. Finnconista löytyvät omistautuneimmat lukijat, parhaat yleisökommentit ja fiksuimmat panelistit (hah!). Ammattilaisia ja harrastajia ei erotella, vaan ihmiset ovat kokoontuneet saman asian äärelle.

Paras tapa tutustua uusiin ihmisiin on osallistua kirjoittamista ja kirjallisuutta käsitteleviin paneeleihin. (Joskus saliin mahtuminen voi kiinni siitä, että istuu itse siinä paneelissa.) Coneissa myös myydään kirjoja, ja kustantamot ovat siellä esittäytymässä myyntipöytiensä kautta. Epävirallisessa ”käytäväohjelmassa” saa tavata toisia kirjoittajia, ikään kuin omaa heimoaan. Monta tärkeää keskustelua on käyty Finnconin lauantai-illan bileissä, tummuvassa kesäillassa.

Miten ohjelmaan pääsee mukaan?

Ohjelmaan pitää yleensä ilmoittautua itse. Tästä on jonkin verran epäselvyyttä niiden kirjoittajien ja kirjailijoiden keskuudessa, jotka eivät hengaa tiiviisti fandomissa eli suomeksi sanottuna harrastajakunnassa. Conit julkaisevat yleensä verkkosivuillaan ilmoittautumislomakkeen hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Hyvä ohjelmailmoittautuminen on esimerkiksi tällainen:

”Olen kirjailija Maija Jäärä. Olen kiinnostunut keskustelemaan kansanperinteen vaikutuksesta suomalaisessa kauhukirjallisuudessa (tms.). Hyvä keskustelija tästä aiheesta olisi myös kirjailija Mikko Töttö. Tarvittaessa voisin vetää myös paneelikeskustelun aiheesta.”

Ei-niin-hyvä muttei huonokaan ohjelmailmoittautuminen on tällainen:

”Olen kirjailija Harri Huu. Minulta ilmestyy kesällä fantasiasarjan kolmas osa Kääpiökerojen sotavaltias. Olen kiinnostunut kertomaan kirjastani ja omasta kirjailijantyöstäni tämän kesän conissa.”

Ihan isointa salia parhaaseen aikaan lauantai-iltapäivänä ei ehkä irtoa, mutta pääset ainakin kääpiöpaneeliin juttelemaan muiden mukavien kääpiökirjailijoiden kanssa.

Huono ohjelmailmoittautuminen (joskus näitä tulee ulkomailta) on tällainen:

”Edustan tv-sarjan tähteä Mickey Neverheard, tunnettu esimerkiksi sivuosista Battlestar Billionsissa ja Vampyyriaikakirjojen syyläisenä noitana. Hän tulee mielellään vieraaksi coniinne, jossa hän voi esiintyä esimerkiksi maksullisissa valokuvausessioissa fanien kanssa tai jakaa nimmareita.”

Parhaat coniesiintyjät ovat sellaisia, jotka ovat lukeneet lajista jotakin muutakin kuin oman tuotantonsa ja Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan joskus ala-asteella hämärällä 80-luvulla. Finnconin ohjelmatiimi tekee myös omaa esiintyjähankintaa, mutta jos et tiedä varmasti olevasi kutsuttavien vieraiden listalla ykkösenä, kannattaa olla itse yhteydessä. Ensi vuonna Finncon järjestetään Jyväskylässä 5.–7. heinäkuuta 2019.

Tasa-arvoinen osallistuminen?

Useimmista ulkomaisista tapahtumista poiketen Finncon on kävijöille ilmainen. Vaikka tapahtuma olisi kuinka pääsymaksuton, kirjailijat voivat olla eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka tulee lähempää, kuka kauempaa, ja kenellä on varaa maksaa matkoista ja yöpymisistä.

Finncon on kiertävä tapahtuma, eli se järjestetään vuorovuosin eri kaupungeissa, käytännössä Helsingissä, Tampereella, Turussa tai Jyväskylässä. Voi toivoa, että ainakin johonkin kaupunkiin on lyhyempi matka (pohjoissuomalaiset eivät tosin tästä kauheasti hyödy). Finnconiin voivat ulkopaikkakuntalaisetkin osallistua myös vapaaehtoisena työvoimana eli vänkäreinä ja järjestää esimerkiksi ruokailut tai jopa majoituksen tätä kautta.

Periaatteessa Finnconista ei makseta kenellekään kulukorvauksia esimerkiksi matkoista tai majoituksesta. Käytännössä aina on pystytty järjestämään jotakin, jos tarve on ilmennyt. Osallistuminen kysyy tällöin aktiivisuutta ja yhteydenottoa järjestäjiin. Tampereella on esimerkiksi majoitettu venäläisiä scififaneja (joille ruplan kurssi tuotti maksuvaikeuksia) ylioppilasasuntolan kerhotilaan ja vänkäreitä taiteilijayhdistyksen toimistotiloihin. On järjestetty kimppakyytejä. Ylipäätään kotimaisten conien järjestäjät ovat ihmisiä, jotka ymmärtävät, että kaikki osallistujat eivät pysty venymään VR:n lipunhintojen tai kalliiden hotelliöiden maksamiseen.

Aarteita ja muistoesineitä kesältä 2018. Kuva: Saara Henriksson

Mistä rahkeet ulkomaille?

Coneissa käyminen ulkomaita myöten on kallis harrastus. Worldconin vakituiset kävijät ostavat tavallaan jäsenyytensä kaksi vuotta aikaisemmin, jolloin jäsenyydestä vasta kisataan. Äänestysmaksun saa muuttaa lisämaksulla varsinaiseksi osallistumismaksuksi. Näin säästää vuosien kuluessa satoja euroja. Worldconissa myös ne fanit, jotka ovat aliedustettuna esimerkiksi ihovärin (ihan totta!) takia, ovat voineet hakea maksuvapautusta.

Tai sitten voi matkustaa johonkin lähemmäs. Naapurimaan Swecon on Finnconia pienempi tapahtuma, mutta sielläkin kunniavieraat ovat parasta A-luokkaa, ja tähänkin coniin ostetaan erikseen jäsenyys. Sweconissa on välitön tunnelma ja hyvä meininki. Ensi vuoden Swecon eli Replicon järjestetään 14.–16.6. Västeråsissa.

Pohjoismaisilla faneilla on mahdollisuus matkustaa erityisen fanirahaston turvin toiseen maahan coniin. Joka vuosi valitaan niin sanottu NOFF-edustaja, jolle kerätään hyväntekeväisyyshuutokaupassa varat pohjoismaiseen coniin matkustamista varten. Tänä vuonna Sweconissa eli Fantastikassa Tukholmassa Suomea edusti Rinna Saramäki.

Sitten ovat ihan ammattitaiteilijoiden apurahat. Minä ja puoliso olemme hakeneet ja saaneet matkakorvauksia ruotsalaiseen Sweconiin esimerkiksi KIDE-rahastosta (yksityisen kopioinnin hyvitysmaksurahasto). Myös Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto myöntävät matka-apurahoja taiteilijoille. Where there’s a will, there’s a way.

Lopuksi

Conit eivät ole kaikkien kirjailijoiden juttu. Vähintään ne vievät matkustamisineen osallistujilta paljon voimia ja työaikaa, rahasta puhumattakaan. Kuitenkin verkostoitumiseen, hauskanpitoon ja oman alan ihmisten kanssa turisemiseen conit ovat omiaan. Mikäli tätä kirjoitusta lukee joku coniin vielä uskaltautumaton spefi-kirjoittaja, kannustan vähintään pistäytymään, mikäli jokin con paikkakunnallasi järjestetään!

***

Worldcon 75 – vuosi myöhemmin (Kirjailija & conit 1/2)

Tämän vuoden Worldcon alkaa kolmen päivän päästä Kaliforniassa, San Josessa. Se tarkoittaa, että suomalaisen fandomin suurponnistuksesta eli Helsingin kaikkien aikojen ensimmäisestä Worldconista on vierähtänyt vuosi. Hurraa hienolle saavutukselle! Osallistujia Helsingin Worldconissa 2017 oli yli seitsemän tuhatta. Kunniavieraina olivat kirjailijat John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo ja Walter Jon Williams.

Worldcon (virallisesti The World Science Fiction Convention) on alan ”kovan ytimen” suurin vuosittain järjestettävä kansainvälinen tapahtuma. Worldconissa jaetaan myös alalle tärkeät Hugo-yleisöäänestyspalkinnot. Siinä missä Finncon on ilmainen tapahtuma, Worldconiin osallistumisesta joutuu maksamaan – ja kunniavieraita lukuunottamatta kaikki maksavat. Konferenssiin nimittäin hankitaan jäsenyys, joka oikeuttaa esimerkiksi äänestämään World Science Fiction Societyn elimissä. Rankkaa! Kokoukset ovat kuitenkin pieni osa tapahtumaa, joka tarjoaa lähinnä ja enimmäkseen ohjelmaa ihan tavalliselle SFF-yleisölle.

Worldconissa ohjelmaan pääseminen oli himpun verran vaikeampaa kuin Finnconissa, piti hypätä määrättyjen vanteiden läpi (suomeksi: täyttää melko yksityiskohtainen lomake, jossa kysytään esimerkiksi esiintymiskokemusta). Ja tietysti piti vähintään ymmärtää englantia, tuota fandomin ja maailman lingua francaa. Tästä huolimatta osallistuin viime vuonna Worldcon 75:ssa neljään paneeliin, joista kolmeen vetäjänä.

Kuva: Markku Lappalainen

Suomalaiset kirjoittajat Worldconissa

Viimevuotinen Worldcon tarjosi kansainvälisille vieraille ennennäkemättömän tilaisuuden tutustua suomalaiseen spekulatiiviseen fiktioon ja sen kirjoittajiin. Samalla se tarjosi suomalaisille mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisten kollegojensa sekä esimerkiksi scifi-lehtien toimittajien ja kustantajien kanssa. Tuntemani spefin kirjoittajakunta Suomessa alkoikin valmistautua Worldconiin jo paria vuotta ennen tapahtumaa.

Jokainen ymmärtää, että WSFS:n vuosikokouksen perimmäinen tarkoitus ei ole promota minkään tietyn järjestäjämaan kaunokirjallisuutta. On siksi vähän ongelmallinen lähtökohta pohtia sitä, miten suomalaiset kirjoittajat, he, jotka eivät ole vielä breikanneet kansainvälisesti, onnistuivat näkymään Worldconissa. Mutta ei se väärinkään ole. Kirjoittajat osallistuivat tapahtumaan omista lähtökohdistaan, ja Worldcon on iso tapahtuma, jossa näkyminen kiinnostaa monia erilaisia ryhmiä. Mainittakoon, että Kiina oli Helsingissä paikalla edistämässä oman ”scifipääkaupunkinsa” Chengdun tunnettuutta suurlähettilästä myöten.

Worldcon 75 oli nimittäin paitsi kansainväliselle järjestäjäkaartilleen, myös seuroille ja yksittäisille kirjoittajille iso ponnistus. Nyt vuotta myöhemmin vasta oikein tajuan, miten iso. Ensimmäisen kerran ajatus iski äskettäin heinäkuussa, kun olin matkalla Turkuun Finnconiin. Vuoden päätapahtuma tuntui kuin olisin ollut viikonlopuksi menossa kyläilemään tätini luokse, niin vähän paineita se aiheutti verrattuna vuoden takaiseen hullunmyllyyn.

Ensinnäkin antologiat. Olin mukana tuottajana Osuuskumma-kustannuksen käännösnovelliantologiassa Never Stop. Finnish Science Fiction and Fantasy Stories (Selected by Emmi Itäranta). Osuuskumma on tekijöiden omistama kustantamo, jossa hankkeiden rahoittajana toimivat jäsenet itse. Antologian kokoaminen, toimittajien hakeminen, tekstien valinta, kääntäminen, tarkastus ja taitto sekä kansien väliin ja painoon vieminen oli vuoden mittainen hanke. Lopulta vain muutama antologian viidestätoista kirjoittajasta hankki käännöksen ammattilaiselta, loput käänsivät tai kirjoittivat novellinsa itse englanniksi, tai joku tuttava käänsi. Siinä on monta työtuntia vierähtänyt.

Muita conissa ilmestyneitä englanninkielisiä suomalaisten tekstien antologioita olivat ainakin järjestäjätahon julkaisema ja kaikille rekisteröityneille jäsenille jaettu Giants at the End of the World (toimittanut Johanna Sinisalo ja Toni Jerrman), Boundaries and Other Horror Stories from Finland (toimittanut Matti Järvinen) sekä The Self-Inflicted Relative (Osuuskumman julkaisema raapale- eli sadan sanan tarinoiden kokoelma).

Toiseksi, muut pienjulkaisut. Osallistuin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehden englanninkielisen erikoisnumeron Cosmos Penin tekemiseen artikkelilla suomalaisen spekulatiivisen fiktion kansainvälistymisestä vuosina 2012-2017. (Toivottavasti artikkeli tulisi joskus verkkoon luettavaksi, mutta jos lehteä ei tullut conista hankituksi, sen saanee tilata Kosmoskynän verkkosivuilta.) Osuuskumma tuotti myös monisivuisen mainosliitteen kyseiseen lehteen. Paitsi seuroilla, Kirjakauppaketju Rosebudilla oli myös tapahtumassa oma julkaisunsa. Helsingin Scence Fiction Seura tuotti Finnish Weird -lehden numeron, joka sisälsi muun muassa kirjailijahaastatteluja ja fiktiota englanniksi käännettynä.

Kolmanneksi, oma suomenkielinen tuotanto. Mainitsinko jo, että kolmas romaanini Syyskuun jumalat ilmestyi parahiksi conissa?

Noin muuten osuuskummalaiset osallistuivat tapahtuman ennakkorummuttamiseen, järjestelivät Never Stopin ja The Self-Inflicted Relativen julkistamistilaisuutta, valmistelivat omia ohjelmanumeroitaan, päivittivät nettisivujaan, ompelivat pukuja, vähintään etsivät käyntikorttejaan laatikoiden pohjalta tai tilasivat uusia… Myös rahallinen panostus monella kirjoittajalla oli merkittävä.

Oma osallistumiseni ennakkovalmisteluihin kanavoitui ensisijaisesti Osuuskumma-kustannuksen kautta, mutta suomalaisilla kirjoittajilla oli monia muitakin projekteja. Mainittakoon #worldconkirjakeiju-tempaus, jossa kirjailijat jättivät signeerattuja tekijänkappaleitaan Messukeskuksen alueelle onnekkaiden lukijoiden löydettäväksi, sekä Worldcon Book Babies -näyttelypöytä, jolle koottiin tuoreeltaan ilmestyneitä opuksia kävijöiden selailtavaksi.

Kuva: Saara Henriksson

Ponnistusten satoa

Hyvällä syyllä voi näin vuotta myöhemmin kysyä: kannattiko satsaus? Entä vastasiko Worldcon 75 suomalaiskirjoittajien korkeita odotuksia? Kysyin asiaa muutamalta kollegaltani, joiden säkenöivästä presenssistä saimme nauttia conissa. Nämä mainiot kollegat olivat mukana järjestämässä jotakin ohjelmaa tai tempausta, tai he olivat mukana conia varten tuotetuissa julkaisuissa.

Yleinen anti

Conin parhaana antina nähtiin verkostoituminen kansainvälisten toimijoiden kanssa. Pitkän linjan scifi-vaikuttaja on sitä mieltä, että Worldcon osoitti, ettei muualla maailmassa olla sen ihmeellisempiä: ”Meidän Finnconissa on yhtä hyvä pöhinä ja ihmisillä tietotaitoa. Nuorille kokemus on varmasti myös kasvattava, jos ja kun on päässyt esiintymään amerikanihmeiden kanssa.”

Hyvänä antina nähtiin myös Worldcon-organisaatioon tutustuminen ylipäätään sekä muihin kirjoittajiin tutustuminen. Yksi vastaajista arvioi, että Suomen ja suomispefin (ja yhteisön) yleinen näkyvyys ja uskottavuus nousivat etenkin Atlantin toiselta puolella. Tietenkin mainittiin myös mahdollisuus nähdä ja tutustua isoon määrään (kansainvälisesti) tunnettuja scifi- ja fantasiakirjailijoita.

Helsingin Worldconia kiitettiin hienosti järjestetyksi tapahtumaksi.

Henkilökohtainen anti

Yleisin vastaus osallistujilla oli kokemus, että kiva tapahtuma, mutta ei hirveästi mitään ammatillista etua. Ainakaan perinteisessä mielessä, eli julkaisujen saamisessa läpi uusilla markkinoilla. Pitkän linjan kirjoittaja sanoo, että tämä oli täysin odotusten mukaista. ”Eihän näistä yleensä mitään konkretisoidu, muuta kuin hyvää mieltä. Ja tietoisuus siitä, että on tehnyt asioiden eteen jotakin.”

Toinen vastaaja arvioi, ettei tapahtuma ole poikinut ammatillisella rintamalla mitään, minkä voisi katsoa conin ansioksi. Tunnettuutta se on lisännyt lähinnä muiden kirjoittajien keskuudessa. Toisaalta eräs vastaaja kertoo conin tuoneen kontakteja, näkemystä alaan ja itse tapahtumaan sekä näkyvyyttä. Vuosi on kirjallisuuden alalla lyhyt aika mitata todellista vaikutusta, ja esimerkiksi eurooppalaiset pienkustantajat tekevät hienoa ruohonjuuritason työtä muunlaisten teosten kuin anglosaksisten megamenestysten tarjoamisessa lukijoille.

Itselleni jäi hyvä mieli, kun tapahtuman jälkeen yhdysvaltalaisen verkkolehden päätoimittaja otti yhteyttä ja kyseli reprint-oikeuksia Never Stopissa ilmestyneeseen novelliini. Pettymys oli sitä suurempi, kun tekstin lähetettyäni ja palkkiolomakkeen täytettyäni sain muutamaa kuukautta myöhemmin kuulla, että lehti oli kaatunut, periamerikkalaiseen tapaan julkaisun nimeen liittyvän oikeudellisen kiistan takia. Huono tuuri!

Ensi kerralla toisin?

Eniten vastaajat harmittelivat sitä, että conissa ei tullut juteltua vielä enemmän ulkomaisten vieraiden kanssa. Syynä olivat vastaajasta riippuen kiire, rohkeuden puute (ainakin allekirjoittaneella), kielitaito ja ihan tapahtumaväsymys. Itseäni jäi harmittamaan, etten uskaltanut tyrkätä Never Stop -antologiaa suoraan ison amerikkalaisen kustannustalon työntekijän käteen, kun olimme samassa paneelissa. Hän vaikutti niin tärkeältä ja kiireiseltä! Tai ehkä eniten harmittaa se, että aikataulusyistä en päässyt katsomaan Hugo-gaalaa.

Pitkän linjan spefi-vaikuttaja toteaa, että tuskin enää vartavasten itse tuottaa käännöksiä, koska se kortti on nyt katsottu: ”Käännöksien ostaminen ja julkaiseminen antologioissa ja lehdissä lienee kuitenkin ennen kaikkea harrastus. Alalla taitaa päteä se mikä muuallakin, eli pitää tuntea ihmisiä henkilökohtaisesti tai tehdä vaikutus kääntäjään [tullakseen käännetyksi, toim. huom.], ja kääntäjähän lukee tekstin alkukielellä.”

Osalle jäi tapahtumasta nälkä osallistua Worldconeihin jatkossakin. Ainakin kaksi kyselyyni vastannutta suomalaista kollegaa aikoo osallistua Dubliniin Worldconiin 2019, ja mahdollisuuksien mukaan myös muualla Euroopassa pidettäviin scifitapahtumiin. ”Tuntuu, että on tärkeää nähdä alan ihmisiä ihan livenä, ei heihin muuten pääse tutustumaan eikä saa tietää, mitä muualla tapahtuu.”

Osalla uteluihini vastanneista kirjailijoista on agentti, osa edustaa itseään. Uran kansainvälistämisen useimmat jättävät mieluiten ammattilaisten harteille. Eräs toteaa, että pitää itse huolta lähinnä somesta ja englanninkielisen verkkomateriaalin edustavuudesta, mutta antaa muuten agentuurin hoitaa ulkomaanasiat. ”Luotan ammattilaisten osaamiseen ja teen parhaani omalla tontillani.”

Minulle tapahtuma jätti kiinnostuksen kotimaisen spefin tunnettavuuden lisäämiseen ulkomailla yleensä. Siinä missä agentit kaupittelevat käännösoikeuksia omia kanaviaan pitkin sekä kansainvälisillä kirjamessuilla, con-julkaisut ovat lopulta fandomin sisäistä kulttuuritoimintaa. Sekin on oma iso maailmansa ja lukijakuntansa. Isojen kustantajien bisnes tehdään kuitenkin toisaalla.

Aika & raha

Aikaa kirjailijoilla kului valmisteluihin 2–3 työpäivästä kahteen–kolmeen kokonaiseen työviikkoon, rahaa paloi puolestaan muutamasta kympistä 500 euroon, ja tämä summa ei vielä sisällä osallistumista (vähintään 95 euroa viideltä päivältä) ja esimerkiksi matkoja, ruokailuja ja majoitusta. Jos kirjailijalla oli itsellään hallussaan tarvittavia taitoja, hän osasi esimerkiksi kääntää omia tai markkinointitekstejä englanniksi tai tehdä graafista suunnittelua, rahaa kului vähemmän.

Selvää on, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tai halua vastaavien markkinointiponnistusten tekemiseen tai ”uraan satsaamiseen”. Tämä ei ole kuitenkaan millään tavalla pakollista, conista voi nauttia (ja hyötyä) ihan ilman ylimääräistä panostustakin. Ylipäätään aina kannattaa kysyä ja selvittää, miten pääsisi mukaan itselleen sopivimmalla tavalla. Minulle vastanneista kirjailijoista yhdelle oli kustantaja maksanut osallistumismaksun Worldconiin. Kysyminen ei maksa mitään.

Lopuksi

Näkyvyys korkean profiilin tapahtumassa voi aiheuttaa myös kateutta muissa kirjoittajissa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli myös osoittaa, että Worldcon ei ole kuitenkaan se paikka, jossa uraa luodaan. Ehei. Coneissa täydennetään jo hankittua tietotaitoa, ura urkenee sitten ensisijaisesti oman työpöydän ääressä. Coniin osallistuvan kirjoittajan kannattaa puolestaan säätää odotukset kohdilleen, mitä tulee oman uran edistämiseen.

Itse en ole matkustamassa San Josehen tänä vuonna, mutta toivotan hyvää reissua ja mahtavaa conia kaikille sinne kohta suuntaaville tai jo matkalla oleville kirjallisuusfaneille.

LUE MYÖS SEURAAVA PÄIVITYKSENI AIHEESTA: MIKSI KIRJAILIJA KÄY CONEISSA?

- Worldconista kirjoitin blogiin tuoreeltaan raporttia elokuussa 2017.

- George R.R. Martinin hyvä kirjoitus siitä, miksi aloittelevan kirjailijan kannattaa kiinnostua Hugo-palkinnoista. (Jos ihmettelet, mitä ovat kirjoituksen lopussa mainitut Surullisen Koiranpennut, niin se tarkoittaa Hugo-äänestyksessä vaikuttanutta oppositiota, joka oli aktiivisimmillaan pari vuotta takaperin. Kaiken kaikkiaan kirjoitus on vilpitön ja valaiseva esitys siitä, mitä kirjallisuuspalkinnot voivat kirjoittajalle merkitä.)