Parhaillaan käydään hallitusneuvotteluja perusporvaripuolueiden kesken, ja kansa jännittää, millaiset leikkaukset julkiseen sektoriin kohdistuvat. Esimerkiksi perussuomalaisten Juho Eerola oli valmis lakkauttamaan valtion maksamat kirjailijoiden, kääntäjien ja taiteilijoiden apurahat. Siis ne, joihin kiinni päästäkseen pitää olla aikaisempia näyttöjä, vakuuttava työsuunnitelma ja joiden suuruus on korkeintaan 1 670 euroa kuukaudessa.
Satumme elämään yhteiskunnassa, johon aikaisemmat sukupolvet ovat työllä ja vaivalla luoneet kansallisen sivistyksen. Suomessa jokaisella on mahdollisuus marssia kirjastoon lainaamaan kirjoja. Ehkä siinä samalla voi helposti unohtua, että kulttuuria ei voi kuitenkaan tuottaa ilmaiseksi. Myös kirjailijan - ja hänen lapsensa - on syötävä. Itse en olisi heittämässä ensimmäisenä romukoppaan 1920- ja 30-luvuilla eläneiden luomaa perintöä tai sitä, että kulttuurista voivat nauttia muutkin kuin varakkaat. Kansallinen kulttuuri on ihan perusteltua rinnastaa julkishyödykkeisiin ja siksi sitä kannattaa myös julkisen sektorin tukea.
Nettikeskustelussa joku kaipasi rahoja vanhustenhoitoon, pois taiteilijoilta ja runoilijoilta. Ajattelin 89-vuotiasta isotätiäni, joka yhä lukee romaaneja sekä suomeksi että ruotsiksi. Mietin, mitä nyt varttuvat sukupolvet lukevat sen ikäisinä, jos mitään. Onneksi molemmat isoisäni (toinen pakinoitsija ja kirjailija, toinen kuvataiteilija) ovat haudassa. Heidän ei tarvitse nähdä tätä aikaa, jossa he eivät ole niitä "oikeita" ihmisiä. Runoilijat ja taiteilijat ovat rakentaneet tämän maan siinä missä maatalonemännät ja putkimiehetkin.
Isoisäni eivät jättäneet rikkauksia, mutta jättivätpähän kirjat ja taulut, pakinat ja shakkipelin, sodanaikaisen iskelmän päähän soimaan. Ja tietynlaisen avoimen asenteen, jota ehkä sivistykseksikin kutsutaan.
Kun nyt kerran on niin muodikasta kantaa niitä KIITOS-paitoja, niin sanon minäkin että kiitos veteraani Olavi Henriksson, jonka perintönä lapsenlapsesi ovat saaneet terveen, kriittisen mielenlaadun ja välineet torjua populistisimmat heitot. Kiitos 1920- ja 30-luvuilla syntyneet, Suomen Kulttuurirahastoon markkoja keränneet koululaiset, kiitos kiitos. Taiteelliset ammatit ovat suvussamme tavanneet hypätä sukupolven yli, mutta huolimatta siitä, minkä ammatin oma penskani valitsee, tulen pitämään huolta, että hän saa laajan humanistisen sivistyksen hinnalla millä hyvänsä. Kun pidetään huolta kansallisesta sivistyksestä, tähän on mahdollisuus myös muilla kuin kulttuurisukujen kakaroilla.
Ja on sinänsä hyvä, että takavuosikymmeninä kulttuuria enemmänkin vaivanneesta elitismistä ollaan päästy aika lailla eroon, kun populaarikulttuurikin nykyään enimmäkseen tunnustetaan kulttuuriksi. Mutta niin muodikkaalta junttiudelta ei ole kulttuuriväkikään suojassa. Kustannustoimittajaksi aikova kollega julistaa, ettei ymmärrä nykytanssia, eikä aio katsoa sitä sekuntiakaan. Kustantajat raportoivat, että nuoret runoilijat kyllä vuodattavat sielunsa paperille, mutta eivät itse lue lainkaan tämänhetkistä runoutta. Näytelmäkirjailija ei käy teatterissa. Pahimmillaan häpeillään sitä, että ollaan lukeneita, kartetaan sivistyssanoja.
Haistattaisin persuille ja heidän kannattajilleen pitkät paskat, mutta minun ei tarvitse. Riittää, että saavat mitä tilaavat. Tästä eteenpäin voimme "suomalaisena kulttuurina" nauttia Putouksesta, lähibaarin karaokesta ja kissavideoiden kommenteista somessa. Ehkä joskus katsoa nettipalvelusta elokuvan, jonka tekstitykset ovat Googlen kääntämiä. Kansa on edustajansa valinnut.
No, saapa nähdä miten julkista sektoria todella leikataan, kun puolueilla on äänestäjänsäkin huomioitavana. Julkisessa sektorissa on se jännä puoli, että talousoikeistolaisen ajattelun mukaan julkisen sektorin työntekijöiden palkat ovat pelkkä menoerä, eli ne eivät palautuisi takaisin paikalliseen kulutukseen. Mene ja tiedä.
En nyt edes aloittanut työväen sivistysliikkeestä ja sen merkityksestä kansansivistykselle, siitä ehkä toisen kerran.
Kun nyt perintöä mietin, niin on sieltä saattanut tulla vähän omanarvontuntoakin. Se ei ole suomalaiselle huono asia. Kuten kustantaja Ville Hytönen on sanonut, jos haluamme tukea sitä mikä on suomalaista, tuemme kulttuuria. Viinaa osataan juoda muuallakin.
Huolehditaan siitä, että omaa arvoa riittää tulevillekin sukupolville.
