Ensimmäinen ja viimeinen joulu vanhassa kodissa on nyt vietetty. Tapaninpäivän kunniaksi lähdemme vielä tänään kyläilemään naapuriin. Muutto on sovittu viikon päähän. Lumista metsämaisema tulee ikävä, omakotitaloja ja autoja ei.
Ensimmäistä kertaa jouduin itse kokkailemaan jouluruoat, onneksi meillä oli aattona mitä parhain jouluvieras, joka toi puolet tarjoiluista. Vähän yllätyin siitä, miten kolme päivää saa menemään kauhanvarressa. No siivoaminen jäikin sitten vähemmälle. Joulukoristeitakaan emme juuri ripustaneet. Joulukuun 1. päivä laitoin joululiinan pöydälle, ja kun Alma oli yrittänyt kiskoa sen (ja kukkaruukut) alas, otin sen pois ja päätin, että ehkä ensi jouluna. Sama koskee kynttilöitä.
Tänään vedin lasta pulkassa lumisella suolla ja heitin mielessäni hyvästejä lähiölle. Kunhan remontista selvitään, Kalevassa arkemme ainakin helpottuu. Tuntuu uskomattomalta muuttaa taas kaupunginosaan, jossa on esimerkiksi kirjastoja, kauppoja ja pankkiautomaatti! Kirjaan näitä tuntemuksia ylös tänne, jotta muistaisin, miksi ikinä ikinä ei pidä muuttaa lähiöön (unohdan sen kuitenkin puolessa vuodessa).
Olen perustanut muuton ja tulevan vuoden kunniaksi uuden blogin, joka toivottavasti kasvaa ja kehittyy ajan myötä. Tervetuloa vierailulle: http://kotikirjasto.blogspot.com
Kirjailijan varaventtiili ja ajatusvarasto.
IG: www.instagram.com/henrikssonsaara/
FB: www.facebook.com/margaretpennysdiary
Saturday, December 26, 2009
Sunday, October 11, 2009
Muutoksia, muutoksia
Eräällä ystävälläni on taipumusta ahdistua suunnattomasti, jos joku tuttava vuosien takaa ottaa yhteyttä. Hän ehkä pelkää, että kanssakäyminen loittonemaan päässeen vanhan ystävän kanssa olisi jäykkää tai epäluontevaa. Vuosien kurominen umpeen keskustelussa taas vaatii aikaa ja voimia. Kiireisenä ihmisenä hän ei arkeensa tietenkään tällaisia kohtaamisia saa mahtumaan, joten ne on järjestettävä omalla, erikseen sovitulla ajallaan.
Minulla on täsmälleen päinvastainen asenne, koska tiedän, että oikeasti ihminen ei juuri muutu enää aikuisena. Elämäntilanteet saattavat olla erilaisia, mutta pohjimmiltaan ihminen on tismalleen samanlainen, riippumatta siviilisäädystä, asemasta ja lapsien lukumäärästä. Raskas vaihe perheessä tai vaikea tilanne duunissa tekee kenestä tahansa kireän ja hankalan, mutta sekin johtuu enemmän ulkoisista olosuhteista kuin ihmisestä itsestään.
Tämä kaikki vain johdatuksena siihen, että elämä tuntuu loputtoman samanlaiselta päivästä ja kuukaudesta toiseen. Vaikka on muutoksiakin tapahtunut, isojakin. Nopein muutos näkyy tietenkin lapsessa, joka puolessa vuodessa on muuttunut vauvanpylleröstä ketteräksi, hoikaksi, ilmeikkääksi pikkulapseksi. Muutokset lapsissa tapahtuvat niin nopeasti, että niitä harvemmin seuraamaan pääsevät aikuiset eivät millään pysy kyydissä. Ei kannata edes yrittää. Pari viikkoa sitten puhuttelin tuttavapariskunnan tytärtä, ja vasta kun hänen isosiskonsa saapui paikalle, tajusin, etten puhunutkaan sen siskoksen kanssa kuin luulin. Pienempi seisoi trampoliinin kalvolla ja näytteli irronneita etuhampaitaan, isompi oli ehtinyt jo kouluun...
Vaihdoin PC:n Macciin. Muutos sekin.
Ilmoittauduin kahdeksatta vuotta läsnäolevaksi opiskelijaksi Turun yliopistoon ja käyn nyt itsenäisesti sellaisia pakollisia kieliopintoja, jotka olisi kannattanut tehdä pois jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Olen viittä vaille valmis kandi, kun nyt saisi jotkut paperit, niin voisi suunnitella jatkoa. Täyspäiväisestihän en ole koskaan yliopistossa opiskellut vaan ammattikorkeakoulu, duuni ja lapsi ovat olleet siinä välissä. Liittoon ilmoitin jatkavani hoitovapaalla vielä vuoden loppuun.
Suunnittelemme muuttoa lähiöstä takaisin keskikaupungille. Iloitsen jo etukäteen muutosta, saan käydä meidän kaikki tavaramme taas lävitse. Muutenkin elämä tuntuu seesteisemmältä, valoisammalta, järkevämmältä kuin vauvavuotena. Vauvan hoito ja imetys käyvät mielenterveydelle, en suosittele sitä kenellekään.
Olen jättämässä luottamustoimeni Suomen Tieteiskirjoittajien puheenjohtajana. Teen palveluksen omalle kirjoittamiselleni sillä tavalla. Toinen palvelus voisi olla tämän blogin säännöllisempi päivittäminen. Asioiden kirjaaminen näkyviin helpottaa ajattelua.
Minulla on täsmälleen päinvastainen asenne, koska tiedän, että oikeasti ihminen ei juuri muutu enää aikuisena. Elämäntilanteet saattavat olla erilaisia, mutta pohjimmiltaan ihminen on tismalleen samanlainen, riippumatta siviilisäädystä, asemasta ja lapsien lukumäärästä. Raskas vaihe perheessä tai vaikea tilanne duunissa tekee kenestä tahansa kireän ja hankalan, mutta sekin johtuu enemmän ulkoisista olosuhteista kuin ihmisestä itsestään.
Tämä kaikki vain johdatuksena siihen, että elämä tuntuu loputtoman samanlaiselta päivästä ja kuukaudesta toiseen. Vaikka on muutoksiakin tapahtunut, isojakin. Nopein muutos näkyy tietenkin lapsessa, joka puolessa vuodessa on muuttunut vauvanpylleröstä ketteräksi, hoikaksi, ilmeikkääksi pikkulapseksi. Muutokset lapsissa tapahtuvat niin nopeasti, että niitä harvemmin seuraamaan pääsevät aikuiset eivät millään pysy kyydissä. Ei kannata edes yrittää. Pari viikkoa sitten puhuttelin tuttavapariskunnan tytärtä, ja vasta kun hänen isosiskonsa saapui paikalle, tajusin, etten puhunutkaan sen siskoksen kanssa kuin luulin. Pienempi seisoi trampoliinin kalvolla ja näytteli irronneita etuhampaitaan, isompi oli ehtinyt jo kouluun...
Vaihdoin PC:n Macciin. Muutos sekin.
Ilmoittauduin kahdeksatta vuotta läsnäolevaksi opiskelijaksi Turun yliopistoon ja käyn nyt itsenäisesti sellaisia pakollisia kieliopintoja, jotka olisi kannattanut tehdä pois jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Olen viittä vaille valmis kandi, kun nyt saisi jotkut paperit, niin voisi suunnitella jatkoa. Täyspäiväisestihän en ole koskaan yliopistossa opiskellut vaan ammattikorkeakoulu, duuni ja lapsi ovat olleet siinä välissä. Liittoon ilmoitin jatkavani hoitovapaalla vielä vuoden loppuun.
Suunnittelemme muuttoa lähiöstä takaisin keskikaupungille. Iloitsen jo etukäteen muutosta, saan käydä meidän kaikki tavaramme taas lävitse. Muutenkin elämä tuntuu seesteisemmältä, valoisammalta, järkevämmältä kuin vauvavuotena. Vauvan hoito ja imetys käyvät mielenterveydelle, en suosittele sitä kenellekään.
Olen jättämässä luottamustoimeni Suomen Tieteiskirjoittajien puheenjohtajana. Teen palveluksen omalle kirjoittamiselleni sillä tavalla. Toinen palvelus voisi olla tämän blogin säännöllisempi päivittäminen. Asioiden kirjaaminen näkyviin helpottaa ajattelua.
Friday, May 29, 2009
10 asiaa, joita en ole vielä kertonut (tässä blogissa)
Nata L haastoi meemiin:
Kymmenen asiaa, joita en ole vielä kertonut
1. Olen aloitteleva palstaviljelijä. Meiningillä, että syksyn lopussa katsotaan, mitkä kasvit pääsevät jatkoon (”sinä selvisit, sinä selvisit, sinä et”).
2. Väitän aina, että en ole kasvattajatyyppiä, mutta oikeasti luen lastenhoito-oppaita ja tilaan kaksplussaa.
3. Uskon, että ihmisen musiikkimaku muodostuu siinä 16-vuotiaana. Kuuntelen vieläkin samoja roskabändejä kuin silloin (Garbage!).
4. Olen puutaloasuja. Huomasin sen ensimmäisen kerran, kun asuin vuokrayksiössä puutalossa Turussa. On äärettömän miellyttävää, kun kämppä ei ole kesällä liian kuuma. Talo hengittää ympärillä.
5. En kestä ääniä. Sanottakoon rivariasumisesta mitä tahansa, niin pelkään, että en hevillä enää sopeutuisi kerrostaloon. Seinän takaa kuuluvat äänet häiritsisivät keskittymistä liikaa.
6. Olen säästäväinen. Selvisin opiskeluvuosien niukkuudessa tiukalla kuukausibudjetoinnilla. Nykyään pyrin säästämään kymmenen prosenttia tuloistani.
7. Luen rentoutuakseni Anni Sinnemäen runoja ja vaaleanpunakantisia chic lit -romaaneja.
8. Rakastan luovan kirjoittamisen oppaita ja ahmin niitä uskonpuutteeseen. Kun oma tekeminen on suureksi osaksi yksinäistä koneen ääressä istumista, oppaat ja kurssit auttavat tekemään siitä jotakin konkreettista. En ole vain kuvitellut koko juttua.
9. Haaveilen matkasta Venetsiaan.
10. Pidän deodorantin käyttöä turhana. Karvojen ajelu ja kainaloiden pesu saippualla riittävät minusta kaltaiselleni pienikokoiselle, vähän hikoilevalle naiselle.
Kymmenen asiaa, joita en ole vielä kertonut
1. Olen aloitteleva palstaviljelijä. Meiningillä, että syksyn lopussa katsotaan, mitkä kasvit pääsevät jatkoon (”sinä selvisit, sinä selvisit, sinä et”).
2. Väitän aina, että en ole kasvattajatyyppiä, mutta oikeasti luen lastenhoito-oppaita ja tilaan kaksplussaa.
3. Uskon, että ihmisen musiikkimaku muodostuu siinä 16-vuotiaana. Kuuntelen vieläkin samoja roskabändejä kuin silloin (Garbage!).
4. Olen puutaloasuja. Huomasin sen ensimmäisen kerran, kun asuin vuokrayksiössä puutalossa Turussa. On äärettömän miellyttävää, kun kämppä ei ole kesällä liian kuuma. Talo hengittää ympärillä.
5. En kestä ääniä. Sanottakoon rivariasumisesta mitä tahansa, niin pelkään, että en hevillä enää sopeutuisi kerrostaloon. Seinän takaa kuuluvat äänet häiritsisivät keskittymistä liikaa.
6. Olen säästäväinen. Selvisin opiskeluvuosien niukkuudessa tiukalla kuukausibudjetoinnilla. Nykyään pyrin säästämään kymmenen prosenttia tuloistani.
7. Luen rentoutuakseni Anni Sinnemäen runoja ja vaaleanpunakantisia chic lit -romaaneja.
8. Rakastan luovan kirjoittamisen oppaita ja ahmin niitä uskonpuutteeseen. Kun oma tekeminen on suureksi osaksi yksinäistä koneen ääressä istumista, oppaat ja kurssit auttavat tekemään siitä jotakin konkreettista. En ole vain kuvitellut koko juttua.
9. Haaveilen matkasta Venetsiaan.
10. Pidän deodorantin käyttöä turhana. Karvojen ajelu ja kainaloiden pesu saippualla riittävät minusta kaltaiselleni pienikokoiselle, vähän hikoilevalle naiselle.
Thursday, April 23, 2009
Tampereen kaupunki säästää
Tampereen kaupungin toimintamenoja supistetaan 3,4 % eli noin 30 miljoonaa euroa. Kuulun pienen päiväkotiyhdistyksen hallitukseen, joka joutuu nyt lomauttamaan tarhantädit kesäkuussa, kun yllättäviin lisämenoihin ei saatukaan rahaa. Päiväkoti pyörii jo nyt niin pienellä budjetilla, että se ei kestä mitään yllätyksiä, siksi tämä.
Kaupunki järjestää kyllä päivystävän hoitopaikan niille lapsille, jotka tarvitsevat sellaisen kesäkuussa. Mutta miltä tuntuu kolmevuotiaasta, joka joutuu kuukaudeksi vieraaseen päiväkotiin? Varsinkin, jos tutussakin on oltu vasta puoli vuotta ja jokainen tarha-aamu alkaa vieläkin itkulla.
Kaupunki järjestää kyllä päivystävän hoitopaikan niille lapsille, jotka tarvitsevat sellaisen kesäkuussa. Mutta miltä tuntuu kolmevuotiaasta, joka joutuu kuukaudeksi vieraaseen päiväkotiin? Varsinkin, jos tutussakin on oltu vasta puoli vuotta ja jokainen tarha-aamu alkaa vieläkin itkulla.
Tuesday, April 21, 2009
Vastakkainasettelun aika on alkanut
Katsoimme eilen M:n kanssa pari vuotta sitten ilmestyneen elokuvan Blue State. Siinä George W. Bushin hallintoon turhautunut demokraatti lähtee road tripille muuttaakseen lopullisesti Kanadaan. Hesarin viime päivien kirjoittelusta ja muutamista nettikeskusteluista voisi päätellä, että myös Suomeen on syntynyt samanlainen vastakkainasettelu liberaalien "demokraattien" ja änkyröiden "republikaani"-konservatiivien välillä. Punaniskoja on toki ollut Suomessa aina, mutta nyt kun maaseutu alkaa tyhjentyä, ne pakkautuvat tiheämmin kaupunkeihin ja niiden lähiöihin.
Hesarin mukaan entistä harvempi, siis alle puolet, on ilmastonmuutosta ym. ympäristönmuutoksia torjuakseen valmis lajittelemaan tai kierrättämään esimerkiksi jätteitä tai tavaroita. Aika uskomatonta. Minä kun olen ajatellut, että itsestään selvästi kierrätetään vähintään ne jätteet, joita varten taloyhtiössä on eri astiat. (Nykyään niitä on jo aika monta.)
Nykyaikaisessa keittiössä jäteastiat ovat kiskoilla vaunussa. Kahvallinen sanko tai oikein pakattu jäte on helppo kiikuttaa roskakatokseen ulos mennessään. Omakotitalossa voi perustaa kompostin (jos siis ylisuuri omakotitalo ei ole siis rakennettu niin niukalle tontille että naapurin ja seinän väliin jää vain 10 cm ruohoa). En myöskään osaa kuvitella, että täyspäinen ihminen heittäisi roskiin käytettyjä, ehjiä vaatteita. Näitäkin on. Minusta lajittelu ja kierrätys ovat vain tervettä maalaisjärkeä.
Mutta tätäkään eivät ihmiset ole siis valmiita tekemään, edes tilanteessa, jossa ilmastonmuutokset uhkaavat maailmanlaajuista vakautta ja esimerkiksi ruokaturvaa. Kaikkein eniten ihmettelen lapsiperheitä, jotka kuluttavat eniten ja joissa siis kasvaa näitä tulevan maailman asukkaita. Itse pidän jätteiden lajittelua miniminä. Jos siihen ei kykene, kannattaa ylipäätään harkita jotain helpompaa kuin lapsiperhe-elämäntapa.
Miten tämä sitten liittyy liberaaleihin ja konservatiiveihin? No arvoista on kysymys, minusta ensisijaisesti siinä kohtaa, merkitseekö ympäristö edes biojätepussin viemisen vertaa. Ja arvoista on kysymys, kun ihmiset alkavat empiä, kannattaako pilttipurkki heittää samaan roskikseen kertisvaipan, vauvan kosteuspyyhkeen ja porkkanankuorien kanssa. Mitä väliä? Aina on helpompi uskotella itselleen, että ilmastonmuutos ja koko ympäristönsuojelu yleenäs on trendikästä vouhotusta, tarkoitettu niille toisille, toisenlaisille. Liberaaleille demokraateille, jotka vain haluavat lisää veroja tavallisen ihmisen kiusaksi. Ja ovat sitä paitsi kommareita. (Tai vielä pahempaa, kettutyttöjä.)
Juntti ei usko ilmastonmuutokseen, koska kyllähän miehen mitta on se, kun auto kuluttaa vähintään 12 litraa satasella. Ilmastonmuutosta tai energia-asioita tärkeämmät kysymykset ovat homoliitot ja abortti, niihin kun voi reagoida suoraan tunteella. Samat punaniskat, jotka valittavat hysteerikkojen vaativan ydinvoiman alasajoa, pimahtavat kun esitetään että ihan kirkon palveluksessakin saisi olla homoja tai lesboja. Meininki on ihan samaa kuin Jenkkilän raamattuvyöhykkeellä, vapauden valtakunnassa.
Ainoa hyvä puoli lamassa on, että lainarahalla omakotilinnan, taulutelevision ja mönkijän varaan itsetuntonsa rakentanut junttiperheenisä on nyt ongelmissa, kun taas säästäväinen, ekologinen perheenisä jatkaa elämäänsä ihan samalla tavalla kuin tähänkin saakka.
Enkä ole valmis muuttamaan Ruotsiin, se on ihan yhtä typerä maa. Hesarissa oli sentään sunnuntaina Antti Nylénin loistava arvio Matti Mäkelän uudesta kirjasta. Nylén huomauttaa reilun kaupan banaaneja moittivalle Mäkelälle, että joka päivä autoa ja lihaa käyttävä maalaisperhe kuluttaa kehitysmaiden lapsiraukkojen vettä reilusti enemmän (elleivät nämä sitten ole kehittäneet kotimaista, päästötöntä öljyä ja kasvata itse rehusoijaa luomueläimilleen). Aina ei tarvitse ajatella sen helpoimman kautta.
Muuten, olen kuullut insinöörin kivenkovaan väittävän, että biojätteen lajittelu ei ole mielekästä, kun jätteenpoltolla pystyttäisiin tuottamaan kätevästi energia. Siispä hän ei tee sitä. Samalla insinöörinlogiikalla luulisi ymmärtävän, että kun se biojäte nykyään kuitenkin päätyy sinne kaatopaikalle, se tuottaa siellä metaania aivan varmasti. Ei mitään biohajoavaa kaatopaikalle, siis.
Hesarin mukaan entistä harvempi, siis alle puolet, on ilmastonmuutosta ym. ympäristönmuutoksia torjuakseen valmis lajittelemaan tai kierrättämään esimerkiksi jätteitä tai tavaroita. Aika uskomatonta. Minä kun olen ajatellut, että itsestään selvästi kierrätetään vähintään ne jätteet, joita varten taloyhtiössä on eri astiat. (Nykyään niitä on jo aika monta.)
Nykyaikaisessa keittiössä jäteastiat ovat kiskoilla vaunussa. Kahvallinen sanko tai oikein pakattu jäte on helppo kiikuttaa roskakatokseen ulos mennessään. Omakotitalossa voi perustaa kompostin (jos siis ylisuuri omakotitalo ei ole siis rakennettu niin niukalle tontille että naapurin ja seinän väliin jää vain 10 cm ruohoa). En myöskään osaa kuvitella, että täyspäinen ihminen heittäisi roskiin käytettyjä, ehjiä vaatteita. Näitäkin on. Minusta lajittelu ja kierrätys ovat vain tervettä maalaisjärkeä.
Mutta tätäkään eivät ihmiset ole siis valmiita tekemään, edes tilanteessa, jossa ilmastonmuutokset uhkaavat maailmanlaajuista vakautta ja esimerkiksi ruokaturvaa. Kaikkein eniten ihmettelen lapsiperheitä, jotka kuluttavat eniten ja joissa siis kasvaa näitä tulevan maailman asukkaita. Itse pidän jätteiden lajittelua miniminä. Jos siihen ei kykene, kannattaa ylipäätään harkita jotain helpompaa kuin lapsiperhe-elämäntapa.
Miten tämä sitten liittyy liberaaleihin ja konservatiiveihin? No arvoista on kysymys, minusta ensisijaisesti siinä kohtaa, merkitseekö ympäristö edes biojätepussin viemisen vertaa. Ja arvoista on kysymys, kun ihmiset alkavat empiä, kannattaako pilttipurkki heittää samaan roskikseen kertisvaipan, vauvan kosteuspyyhkeen ja porkkanankuorien kanssa. Mitä väliä? Aina on helpompi uskotella itselleen, että ilmastonmuutos ja koko ympäristönsuojelu yleenäs on trendikästä vouhotusta, tarkoitettu niille toisille, toisenlaisille. Liberaaleille demokraateille, jotka vain haluavat lisää veroja tavallisen ihmisen kiusaksi. Ja ovat sitä paitsi kommareita. (Tai vielä pahempaa, kettutyttöjä.)
Juntti ei usko ilmastonmuutokseen, koska kyllähän miehen mitta on se, kun auto kuluttaa vähintään 12 litraa satasella. Ilmastonmuutosta tai energia-asioita tärkeämmät kysymykset ovat homoliitot ja abortti, niihin kun voi reagoida suoraan tunteella. Samat punaniskat, jotka valittavat hysteerikkojen vaativan ydinvoiman alasajoa, pimahtavat kun esitetään että ihan kirkon palveluksessakin saisi olla homoja tai lesboja. Meininki on ihan samaa kuin Jenkkilän raamattuvyöhykkeellä, vapauden valtakunnassa.
Ainoa hyvä puoli lamassa on, että lainarahalla omakotilinnan, taulutelevision ja mönkijän varaan itsetuntonsa rakentanut junttiperheenisä on nyt ongelmissa, kun taas säästäväinen, ekologinen perheenisä jatkaa elämäänsä ihan samalla tavalla kuin tähänkin saakka.
Enkä ole valmis muuttamaan Ruotsiin, se on ihan yhtä typerä maa. Hesarissa oli sentään sunnuntaina Antti Nylénin loistava arvio Matti Mäkelän uudesta kirjasta. Nylén huomauttaa reilun kaupan banaaneja moittivalle Mäkelälle, että joka päivä autoa ja lihaa käyttävä maalaisperhe kuluttaa kehitysmaiden lapsiraukkojen vettä reilusti enemmän (elleivät nämä sitten ole kehittäneet kotimaista, päästötöntä öljyä ja kasvata itse rehusoijaa luomueläimilleen). Aina ei tarvitse ajatella sen helpoimman kautta.
Muuten, olen kuullut insinöörin kivenkovaan väittävän, että biojätteen lajittelu ei ole mielekästä, kun jätteenpoltolla pystyttäisiin tuottamaan kätevästi energia. Siispä hän ei tee sitä. Samalla insinöörinlogiikalla luulisi ymmärtävän, että kun se biojäte nykyään kuitenkin päätyy sinne kaatopaikalle, se tuottaa siellä metaania aivan varmasti. Ei mitään biohajoavaa kaatopaikalle, siis.
Subscribe to:
Posts (Atom)