Rosa Meriläinen ja Simo Frangén ovat ensimmäisinä ihmisinä maailmassa saaneet vauvan. Eikä siinä kaikki, he ovat myös yhteistuumin kasvattaneet vauvan vuoden ikäiseksi. Tiedotustilaisuudessa pari haastatteli toisiaan ja totesi muun muassa, että he eivät riitele juuri koskaan. Mitä nyt Simo joskus nalkuttaa siivoamisesta.
Meriläinen kertoo kirjassa myös synnytyspelostaan. Uskaltautui lopulta synnyttämään alateitse, mutta toteaa, että saatanastihan se sattuu. Rosa muistelee sylivauvan ja äidin ihanaa symbioosia. Perheen lapsiluku saa kuitenkin hänen puolestaan jäädä yhteen.
Kaiholla muistelen aikoja, jolloin Rosa Meriläisellä oli vielä jotakin sanottavaa. Älykäs ja terävä poliitikko kirjoittaa nyt Helsingin Sanomien verkkoliitteeseen kolumneja, jonka aiheena ovat olleet mm. alkuraskauden salaaminen, nuoruudenavioliitot ja kolmikymppisten nostalgia. Niin, ja mies neuvolan asiakkaana.
Enkä minä tästäkään asiasta jaksa sanoa enää muuta. Paitsi ehkä sen, että toivottavasti Rosa vielä jonakin päivänä terottaa aivonsa ja keksii jotain uutta.
Kirjailijan varaventtiili ja ajatusvarasto.
IG: www.instagram.com/henrikssonsaara/
FB: www.facebook.com/margaretpennysdiary
Friday, August 17, 2007
Monday, August 13, 2007
Järkytyksiä
Lauantai-aamuna meni Hesaria lukiessa tee väärään kurkkuun, kun käänsin kulttuurisivuille. Syksyn esikoiskirjalistalla oli yllättäen teos, joka samoin kuin eräskin kustantamokierroksella oleva käsikirjoitus, käsittelee tanssia. Päähenkilö on nuori nainen, ja tarina on rakkaustarina.
Ei tässä vielä mitään, mutta kirjailijalla on sama sukunimi kuin minulla! ARGGH!
Ensi kerralla kirjoitan kyllä jostain niin järjettömästä aiheessa, että kenellekään ei tulisi mieleen kirjoittaa samanlaista. Kun nyt ylipäätään kirjoittaisin jotain, tämäkin helleviikonloppu on mennyt lojuessa. Taidanpa kirjoittaa... hohhoijaa, aamulla junassa.
Ei tässä vielä mitään, mutta kirjailijalla on sama sukunimi kuin minulla! ARGGH!
Ensi kerralla kirjoitan kyllä jostain niin järjettömästä aiheessa, että kenellekään ei tulisi mieleen kirjoittaa samanlaista. Kun nyt ylipäätään kirjoittaisin jotain, tämäkin helleviikonloppu on mennyt lojuessa. Taidanpa kirjoittaa... hohhoijaa, aamulla junassa.
Friday, August 3, 2007
Stravinsky Aleksanterin teatterissa
Olin eilen työkaverin kanssa katsomassa Tero Saarinen Companyn Stravinsky-iltaa Aleksanterin teatterissa. Petruskaa en ollut nähnyt aikaisemmin, HUNTin olen nähnyt puolitoista vuotta sitten samassa paikassa. Molemmissa teoksissa on älyttömän hyviä ideoita, muutamalla tanssijalla, valaistuksella ja puvuilla saadaan paljon vaihtelua ja tapahtumia näyttämölle.
Petruskan paras idea oli toteuttaa Stravinskin musiikki elävänä näyttämölle kahden harmonikansoittajan avulla. Nämä lähinnä vanhoiksi variksiksi naamioituneet soittajat saivat harmonikoistaan esille uskomattoman monipuolista ääntä, ja soittajat myös itse osallistuivat esitykseen ja kommentoivat sitä. Puvut ja näyttämökuva toivat mieleen soittorasian.
HUNT on Petruskaa paljon vakavampi ja brutaalimpi. Saarinen tanssii sen yksin, eilinen esitys oli soolon sadas esitys. Linkin takaa näkyy kuva, jossa tulee esille teoksen yksi kantavista ideoista. Teos sisältää tanssia ja videotaidetta, mutta kertaakaan katsoja ei joudu valitsemaan, katsooko tanssijaa vai videota, sillä video heijastetaan tanssijaan ja hänen pukunsa.
Suomalaisilla nykytanssiryhmillä ei ole varaa palkata paljon tanssijoita. Saarisen Stravinsky-ilta todistaa, että muutamalla tanssijalla ja kourallisella hyviä ideoita saadaan koko illan täydeltä upeaa liikettä ja katsottavaa, joista jää inspiroitunut fiilis moneksi päiväksi.
Petruskan paras idea oli toteuttaa Stravinskin musiikki elävänä näyttämölle kahden harmonikansoittajan avulla. Nämä lähinnä vanhoiksi variksiksi naamioituneet soittajat saivat harmonikoistaan esille uskomattoman monipuolista ääntä, ja soittajat myös itse osallistuivat esitykseen ja kommentoivat sitä. Puvut ja näyttämökuva toivat mieleen soittorasian.
HUNT on Petruskaa paljon vakavampi ja brutaalimpi. Saarinen tanssii sen yksin, eilinen esitys oli soolon sadas esitys. Linkin takaa näkyy kuva, jossa tulee esille teoksen yksi kantavista ideoista. Teos sisältää tanssia ja videotaidetta, mutta kertaakaan katsoja ei joudu valitsemaan, katsooko tanssijaa vai videota, sillä video heijastetaan tanssijaan ja hänen pukunsa.
Suomalaisilla nykytanssiryhmillä ei ole varaa palkata paljon tanssijoita. Saarisen Stravinsky-ilta todistaa, että muutamalla tanssijalla ja kourallisella hyviä ideoita saadaan koko illan täydeltä upeaa liikettä ja katsottavaa, joista jää inspiroitunut fiilis moneksi päiväksi.
Subscribe to:
Posts (Atom)