30 päivää, 30 naisohjaajaa 2020: Ohjaaja, aktiivinen 60-luvulta

Viimeksi lupasin puhua palkittujen ohjaajien iästä. Elokuvan tekemisessä on mukana valtava määrä ammattilaisia eikä ohjaaja ole suinkaan ainoa, jonka harteilla sen onnistuminen lepää. Jos katsoo tämän Directors Guild Award -ehdokkaiden 2 tuntia 40 minuuttia pitkän paneelikeskustelun, niin huomaa, että ohjaajien tekemät valinnat muistuttavat enemmän ison työpaikan tai yrityksen johtamista kuin hienovaraisten taiteellisten nyanssien säätelyä.

DGA-videolla veteraaniohjaaja Jeremy Kagan (s. 1945) haastattelee Martin Scorsesea (s. 1942), Quentin Tarantinoa (s. 1963), Sam Mendesia (s. 1965), Bong Joon Ho:ta (s. 1969) ja porukan nuorimmaista Taika Waititia (s. 1975). Melkein samat henkilöt olivat ehdolla parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon saajaksi (miinus Waititi, plus Joker-elokuvan ohjannut Todd Phillips (s. 1970). Täsmälleen samat nimet kuin Oscareissa olivat puolestaan ehdolla Golden Globes -ohjaajapalkinnon saajiksi.

Paljon on kirjoitettu siitä, miten naistekijät eivät päässeet ohjaajina esille arvostetuimpien elokuvapalkintojen ehdokaslistoilla. Vähemmän olen nähnyt keskustelua siitä, miten ylipäätään alle viisikymppisten ohjaajien osalta on sama juttu. César-palkintoehdokkaana Ranskassa oli sentään Céline Sciamma (s. 1979). César-palkinto parhaasta ohjauksesta puolestaan myönnettiin Roman Polanskille (s. 1933). Paikalla olleita naisia otti niin paljon päähän, että osa poistui tilaisuudesta, Sciamma etunenässä.

Meillä Suomessa kirjailijakuntaa pidetään ”vanhana” johtuen Kirjailijaliiton jäsenten sekä Taiteen edistämiskeskuksen apurahanhakijoiden korkeasta keski-iästä (molemmissa 58 vuotta). Mutta kun katsoo palkittavia elokuvaohjaajia, veteraanit nostavat keski-iän vielä korkeammalle. En nyt missään tapauksessa väitä, etteikö kahdeksankymppinen elokuvaohjaaja olisi luomisvoimainen siinä missä kahdeksankymppinen kirjailijakin. Mutta jos lähdetään etsimään syitä alalla vallitseville painotuksille, niin se milloin ohjaaja on aloittanut työnsä on relevantti kysymys.

Nyt jos katsoo vallitsevaa eli viisikymppisten kohorttia, niin meillä on lukuisia naisohjaajia, jotka ovat julkaisseet ensimmäiset isot elokuvansa samoihin aikoihin nyt ehdolla olleiden miesten kanssa, eli 1990-luvulla. Sen sijaan vuoden 2019 elokuvien ohjaajia ja potentiaalisia ehdokkaita olisivat olleet Deadline-lehden mukaan mm. Pikku naisia -ohjaaja Greta Gerwig (s. 1982), Hustlersin ohjaaja ja käsikirjoittaja Lorene Scafaria (s. 1978), Shia LaBeoufin kanssa Hunajapojassa työskennellyt Alma Har’El (s. 1976) sekä Queen & Slim -elokuvan ohjaaja Melina Matsoukas (s. 1981).

Hyviä ohjaajia kaikki, epäilemättä, mutta heistä ei ole vastusta kokeneemmille kollegoilleen. Fiktioelokuvia on vaikeaa ellei mahdotonta vertailla järkevästi keskenään, mutta todella vaikeaa on naisohjaajan päästä ehdokkaaksi ensimmäisellä tai toisella pitkällä elokuvallaan, kun vastassa on esimerkiksi Sam Mendesin mykistävän upea maailmansotaeepos 1917.

Kysymys kuuluukin: missä olivat viisi-kuusikymppiset naisohjaajat vuonna 2019? Viimeistelemässä uusia pitkiä elokuviaan? Toivottavasti. Jane Campion ei ole julkaissut pitkää elokuvaa vuoden 2009 Yön kirkas tähti -elokuvan jälkeen. Kathryn Bigelow ei ole ilmoittanut uudesta elokuvasta, Sofia Coppola piti välivuoden.

Voisiko olla - herra nähköön - että naisohjaajat tekevät urallaan vähemmän pitkiä elokuvia kuin miesohjaajat?

Eli ei riitä, että ehdokaslistoille tai paneeleihin nostetaan koristeeksi yksi tai kaksi naisnimeä. Vaan naisohjaajien pitäisi ensinnäkin aloittaa ajoissa ja sen jälkeen jatkaa elokuvien tekemistä parhaimmillaan vuosikymmeniä. Tätä menoa jos jatketaan, niin muutos etenee… hitaasti…

Sitten päivän elokuvabloggauksiin.

#3 Barbra Streisand: Yentl (1983)

Kun nyt palkintoehdokkaista puhuttiin, niin ainoa naisohjaaja, joka on voittanut Golden Globes -palkinnon työstään, on Barbra Streisand. Nimittäin elokuvallaan Yentl, vuonna 1984. Katsoin elokuvan uudelleen DVD:ltä tammikuussa siskovieraiden kanssa.

Musikaalielokuva Yentl perustuu Isaac Singerin romaaniin ja kertoo liettuanjuutalaisesta nuoresta naisesta, jolla on voimakas rabbinkutsumus ja joka sniikkaa pojan valepuvussa toora-kouluun. Seuraa romanssia, sukupuolihämmennystä ja musiikkinumeroita. Elokuvan musiikki on ainoaa laulajaesiintyjää eli Streisandia itseään ajatellen kirjoitettu. Streisand toimi myös elokuvan käsikirjoittajana ja tuottajana.

Itse asiassa Streisand kamppaili vuosia saadakseen tehdä elokuvan, niin monta vuotta, että oli pääosan esittäjäksi loppupeleissä teknisesti liian vanha. Mutta niin se on, että vasta kun olet tarpeeksi suuri tähti, saat vapaat kädet tehdä suunnilleen mitä haluat. Elokuva voitti Oscar-palkinnon parhaasta musiikista. Suositellaan sentimentaalisten tarinoiden ystäville.

Yentl IMDB:ssä

#4 Useita tekijöitä: Tottumiskysymys (2019)

Tottumiskysymys on lomittain etenevistä episodeista koostuva elokuva ajankohtaisesta aiheesta eli seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta. Elokuvan käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat kaikki naisia, mm. Kirsikka Saari, Anna Paavilainen ja Miia Tervo. Tilanteet ovat arkisia, samastuttavia ja karmivia. Raskas elokuva ei ole, vaan paikoin jopa hilpeä.

Elokuva perustuu Yksittäistapaus-elokuvasarjaan, joka kuvaa naisten arkisia kokemuksia vallankäytöstä. Episodimainen rakenne toimii hyvin ja helpottaa myös aiheensa puolesta raskasta katsomiskokemusta. Tottumiskysymys on maaliskuun ajan tarjolla Yle Areenassa. Kiitos Jeesus ja Yle alateksteistä, joiden avulla kotimaisen elokuvan dialogin seuraaminen on helpompaa. Suosittelen elokuvaa etenkin teini-ikäisten lasten kanssa katsottavaksi.

Tottumiskysymys Tuffi Filmsin sivuilla

Pöydän siivousta ja listoja

Kaverin päivityksen ansiosta heräsin siihen, että monet tässäkin blogissa esitetyt tiedot olisi syytä saattaa ajan tasalle ennen syksyä. Olen lähdössä Ruotsiin vierailulle, ja huomasin, että englanninkielinen esittelyni oli päivittämättä. Samoin julkaisuluettelo Sanaston sivuilla. Ja ansioluettelo uusia hankkeita varten. Ja niin edelleen. Olen aloittanut joskus kirjoitettujen artikkelien ja pidettyjen puhetilaisuuksien listauksen ja sen jälkeen unohtanut onnellisesti koko asian.

Olen viettänyt päivän arkistoja penkomalla. Netin uumenista löytyi muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisen julkaistun kaunokirjallisen tekstini arvio. Teksti (arvio, ei varsinainen novelli, jota en tähän todellakaan liitä) on todellinen helmi! "En rupea arvailemaan, onko novelli kirjoitettu tosissaan." Kuka olisi uskonut...! Ja niin edelleen.

Löytyi myös vanhoja kuvia ja merkintöjä kauan sitten unohtuneista tilaisuuksista. Olen kaikissa esiintymisistäni otetuissa kuvissa huolestuneen näköinen. Enkö minä hymyile, en kai sitten.

No yksi kuva löytyi, jossa melkein hymyilen, Elävän kirjallisuuden festivaalilta viime keväänä. Kuva: Hannu Peltonen.

Samalla muokkasin blogia hieman uuteen uskoon. Kirjailija-osion listauksesta löytyvät nyt myös salanimellä Monique N. kirjoittamani Ursula-novellit. Käykääpä lukemassa, se on ilmaista!

Yritys ajankohtaiseksi "hymyilen kuvassa" -kuvaksi.

****

Ensi viikonloppuna siis Pirkkalaiskirjailijoiden opintomatkalla Tukholmassa. Alla tiedote, jonka raapustelimme tapahtumaa koskien. Keikalle ja keskustelutilaisuuteen vapaa pääsy, tulkaa moikkaamaan, jos blogillani on tukholmalaisia lukijoita!

Viisi pirkanmaalaista kirjailijaa vierailee Tukholmassa 28.-29.8.

Kirjailijat Kirsti Kuronen, J.K.Ihalainen, Rauni Anita Martikainen ja Rosa Meriläinen esiiintyvät Södra Sällskapet -ravintolassa 28.8. osoitteessa Åsögatan 111. Kirjailijat lukevat runoja ja proosaa ruotsiksi ja suomeksi kello 18-19.

Pirkkalaiskirjailijat vierailevat myös Kirja-Kulttuurin kahvilassa 29.8. klo 14.30 osoitteessa Birkagatan 19. Kirjailijat kertovat teoksistaan ja kirjailijantyöstään. Luvassa myös keskustelua itsenäisten kirjakauppojen asemasta Suomessa ja Ruotsissa.

Kirjailijat:

Saara Henriksson on tamperelainen kirjailija, joka on julkaissut kaksi romaania ja tietokirjan. Hän on toimittanut myös novelli- ja artikkelikokoelmia science fiction -kirjallisuudesta.
J.K.Ihalainen on monipuolinen runoilija, kustantaja ja kirjanpainaja. Hän on julkaissut 34 runokokoelmaa, joista Eurooppalainen kuolemankirja on ilmestynyt myös ruotsiksi.
Kirsti Kuronen on tuottelias kirjailija, jonka kynästä on viime vuosina syntynyt varsinkin lasten- ja nuortenkirjoja.
Rauni Anita Martikainen on tamperelainen esikoiskirjailija. Hän kirjoittaa runoja ja aforismeja ja on kiinnostunut kalevalaisesta runokielestä.
Rosa Meriläinen on kirjailija ja entinen parlamentaarikko.

Erilainen kirjasyksy 4/10: Esikoiskirjailijan haastattelu

Pyhäinpäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa Margaret Pennyn muistikirjassa tarjoillaan esikoiskirjailijan haastattelu: vieraana Maria Carole! Hauskaa Halloweenia ja mukavia lukuhetkiä.

Esikoisen vauvakirja

Tiedättehän vauvakirjat, nuo laatikossa pölyyntyvät, syyllisyyttä herättävät hempeäkantiset opukset, joiden ensimmäinen sivu on täytetty ja loput ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi odottamaan merkintöjä?

Tänään vilkaisemme vauvakirjaa, mutta emme ihmislapsen, vaan esikoisteoksen. Mikä parasta, pääsemme lukemaan tulokkaan vaiheista suoraan maaliviivalla. Maria Carole on ranskalaistunut suomalaiskirjoittaja, jonka esikoisromaani julkaistiin juuri Osuuskumma-kustannukselta. (Disclaimer: tämän blogin kirjoittaja on Osuuskummassa mukana. Ylpeänä esittelen siis myös oman kustantamon tuotantoa.)

Milloin idea Tulen tyttäristä syttyi? Kerro vaiheista, jotka johtivat romaanin ideoinnista sen ilmestymiseen. Aivan ensimmäinen idea päähenkilöön tuli aivan selkeästi unesta, mutta vaikka kehittelinkin tarinaa hiljakseen, minulla ei ollut varsinaista aikomusta kirjoittaa siitä mitään. Sitten eräs ystävä sanoi "Kerro lisää", ja siitä lähti purkautumaan lankakerä. Aluksi kirjoitin novellin Ursulaan, eikä silloinkaan vielä ollut aikomusta kirjoittaa mitään pidempää. Mutta tarina ei jättänyt rauhaan. Varsinainen kirjoittaminen oli suorastaan yhteistyötä ja ideointia tämän samaisen ystävän kanssa, tarina on paljon velkaa hänelle. Nykymuotoinen kirja on myös paljon velkaa kustannustoimittajalleni Christinelle, joka teki sen kanssa huimaavan suuren työn.

Romaanissa kuvataan perusfantasiasta poiketen paljon "tavallista" kansaa. Millä keinoilla olet pyrkinyt tavoittamaan heidän äänensä ja mielenmaisemansa paperille? Jos tarkoitetaan ns. normaaleja ihmisiä, niin joo, ihmisiä on. Enimmäkseen. Oikeastaan ainoastaan. Seurassa ei ole kummallisia fantasiakansoja ja jumalatkin ovat kovin ihmisellisiä. Ehkä tavallisen kansan osalta flirttailin historiallisen kirjoittamisen kanssa. Kyse ei ole missään nimessä romaanista, jossa historialliset elementit pyrkisivät olemaan totuudenmukaisia, koetin vain ammentaa ennemminkin henkeä mukaan.

Nimi. Miten paikkojen ja ihmisten nimet valikoituivat? Ensisijassa, paria poikkeusta lukuun ottamatta niin, että niiden äänneasu soveltui suomeen. Vaikka maailma ei olekaan mikään "muinainen Suomi", niin on siinä kuitenkin niin paljon suomalaisia elementtejä, että äänneasultaan kovin oudot nimet olisivat kalskahtaneet oudoilta. Sitten voisi sanoa, että jokaisella ikäluokalla on omantyyppisensä nimi, kuten usein meilläkin. Jonnat oletetaan toisen ikäisiksi kuin Riitat. Joukkoon valikoitui niin muinaisnimiä, kuin ihan vain maistelemalla etsittyä nimistöä. Oikeastaan jokainen on kuitenkin mietitty, harvemmin tiputin jotakin täysin merkityksetöntä nimeä joukkoon.

Kuvaile päähenkilöä. Miten hänestä tuli tarinan päähenkilö? Naarni on oikeastaan koko tarinan lähtöhahmo, unikuva. Nainen, sotilas, jolla on tulta veressään. Kuvittelin alunperin tarinan olevan enemmän muidenkin naisten tarina, mutta Naarni kasvoi aika selkeästi keskushenkilöksi, johon kaikkien tarinat jollakin tapaa sitoutuvat. Naarnissa minusta oli kiinnostavaa tutkia sitä, mikä on tietynlaisen luonteenomaisen pehmeyden ja elämän tuoman kovuuden suhde. Naarni ei ole välttämättä yksiselitteisesti kiltti tai miellyttävä ihminen, vaikka hänessä varmasti on myös perinteisemmän samastuttavan viihdesankarittaren piirteitä.

Kuvaile yhteistyötä kätilön (kustannustoimittajan) kanssa. Woah, en olisi ikinä kuvitellut kustannustoimittajalla olevan niin paljon työtä ja/tai hermoja. Toimittaja teki aivan uskomattoman työn kässärin kanssa. Lopputulos ei olisi puoleksikaan sitä mitä se on nyt ilman kustannustoimittajaa. Yhteistyö taisi olla enimmäkseen rauhanomaista. Taistelimme vain satunnaisesti punakynät tanassa. Ihan kaikkiin ehdotuksiin en tainnut suostua, mutta oli siellä sellaisiakin kohtia, joita muutin haudottuani ensin lauseita kuukausitolkulla. Keskustelimme aiheesta paljon. Paljon. Sen takia kai homma toimikin, kun uskalsimme puhua.

Leikkitoverit ja sukupuu. Millaisia kirjallisia tai kielellisiä esikuvia Tulen tyttärillä on? En varmaankaan osaa nimetä yhtä tiettyä teosta, mutta ehkä ajattelin kirjoittavani jonkinlaisessa viihdekirjallisuusjatkumossa. Mielessä se, että viihdekirjallisuuskin voi olla mietittyä ja hyvin kirjoitettua, vaikka luvassa olisikin onnellisia loppuja. En tiedä niin paljoa fantasiasta, että osaisin kertoa fantasiaesimerkkejä, joten siltä puolen jouduin kirjoittamaan ns. sokkona, toivoen etten toista pahimpia kliseitä. Kieli taas on ihan omaani, hyvässä ja pahassa itämurteisuudessa.

Vanhemmat. Millainen kirjoittaja olet työskentelytavoiltasi? Kirjoitatko aamulla, illalla? Jos voisin valita työskentelyaikani täysin vapaasti, kirjoittaisin yöllä. Nykyään perhe ja muut velvoitteet pakottavat enimmäkseen olemaan hereillä yhteiskunnallisesti korrekteihin aikoihin, joten kirjoitan pitkälti iltaisin tai joskus vahingossa iltapäivisin. Olen huono aloittamaan, mutta jos saan aloitettua, kykenen keskittymään vaikka varttitunnin pätkissä.

Sisarukset.Mitä muita projekteja sinulla on suunnitteilla tai kesken? Vaikka Tulen tyttäriä onkin itsenäinen teos, olen hiljakseen hahmotellut sille jonkinlaista jatko-osaa. Tosin juuri nyt ajatus aiheesta ei hirveästi innosta, pitää ilmeisesti ottaa lomaa. Toisen projektin piti olla suunniteltu, ja nyt se koettaa levitä kuin Jokisen eväät käsittämättömiin suuntiin. Ehkä vielä joskus syntyy jotain konkreettistakin.

Omistus. Lähetä terveisiä lukijoille! Rohkeasti vain kummallisen kirjallisuuden seuraan!