Friday, June 29, 2007

Ansassa

Juhannuksena mökkivierailullaan meitä ilahduttivat Niko-Matti ja Emil. Ensiksi mainittu on Markun entinen opiskelija, joka kiersi kalareissulla ruotsalaisen vaihtarikaverinsa kanssa (ne eivät tosin saaneet mitään). Kaksi poikaa olivat menossa Tiinan (myöskin Markun ex-opiskelija) isän 50-vuotispäiville, ja N-M pohti, että oman sukunsa juhliin hän ei haluaisi mennä kaverinsa kanssa - sukujuhliin ilmestyminen seuralaisen kanssa kun tulkittaisiin välittömästi seurusteluksi.

Parisuhdenormia on hauska teoretisoida mökin takapihalla, auringon paisteessa, kirjosiepon pesätouhuja seuratessa. Kun se jäisikin vain teoretisoinniksi. Pikkuisen hymyilytti, kun pojat ja Tiina tulivat juhannuspäivänä vielä uudelleen käymään ja M:n äiti kysyi, kumman tyttöystävä Tiina on. Omalle äidilleni melkein räjähdin (tosin vain itsekseni), kun hän kysyi mökkivieraista kerrottuani "oliko ne joku homopari". Me ollaan kaikki parisuhdeansassa, siviilisäädystä huolimatta, eikä me päästä siitä pois.

Parisuhdenormeissa tai heteronormissakaan ei olisi yhtään mitään vikaa, jos suurin osa ihmisten välisistä, vapaaehtoisuuteen perustuvista, merkityksellisistä suhteita ei jäisi niiden varjoon tai jos ne eivät tulisi normin vuoksi vähätellyksi. Jokaisella parisuhteessa elävällä (kuten esimerkiksi minulla) on muitakin tärkeitä ihmissuhteita, vaikka näiden ihmisten kanssa ei seurustelisikaan. Elämäntavassa, johon kuuluu vain näitä muita-kuin-parisuhteita, ei tässä mielessä pitäisi olla mitään kummallista.

Odottelin esimerkiksi viime viikolla puoli tuntia pesiskentän laidalla kaveria, joka riiteli heterosuhdekumppanikseen merkityn ihmisen kanssa netissä. Vaikka suhde ystävään olisi parempi kuin poika- tai tyttöystävään (mitä tässä yhteydessä en edes väitä), odotetaan, että muut kaverit aina antavat tilaa tälle kaikkein merkityksellisemmäksi koetulle. Kaikin mokomin, jos tästä on jotain hyötyä näiden kahden ihmisen suhteen kannalta ja jos voi tällä tavalla osoittaa solidaarisuutta kaverilleen, mutta jos ei, niin miksi vaivautua?

Kirjosiepon etupihalla pohdimme myös sitä, miten arkipuheessa on tavallista viitata kumppaniin omistussuhteeseen tai statukseen viittaavalla nimellä, ei ihmisten välisiä tunnesiteitä kuvaavilla nimityksillä. (Keskustelu alkoi muuten Anna-lehden Kirsten Dunst -haastattelusta. Vetäkää omat johtopäätöksenne.) Neiti Dunst nimitti kumppaniaan "rakkaakseen", mikä ei ole tavallinen nimitys poikaystävästä, ainakaan minun työpaikallani, tai minun kokemuspiirissäni muutenkaan.

Keskustelun päätteeksi jäin haikailemaan teiniaikoja, jolloin puhuttiin vain yleisesti "ihmissuhteista" kavereihin ja potentiaalisiin ihastuksiin. Kukaan ei vielä seurustellut "vakavasti", joten eriytyneempiä nimityksiä ei tarvittu. Epäkypsyyden merkki?

Jatulintarha on kirjoittanut parisuhdenormin kummallisuuksista melkein kaiken mitä osaan tulla ajatelleeksi, joten en jatka tästä sen enempää (Jatulintarhassa oli mm. N-M:n pohdintaa vastaava huomio siitä, että sukujuhliin ilmestyminen yksin tulkitaan välittömästi sinkkuudeksi). Seuraavissa postauksissa voin palata taas tuttuun marinaani ihmisten työkeskeisyydestä ja luovan työn ja rahan hankkimisen ristiriidasta.

Monday, June 25, 2007

Lapsiluku

Diiva kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä, ja sitä juhlittiin muutama viikko sitten Helsingissä. Ylioppilasjuhlissa ensimmäistä kertaa kuulin, että joku oli aikanaan ihmetellyt, miten meille tuli niin monta lasta: äitini velipuoli oli käymässä viiden lapsensa kanssa, ja äiti sanoi vain, että te sitten panitte vielä paremmaksi. Kun kerroin tästä Pyylle ja Marialle, molemmat sanoivat ihmetelleensä samaa. Neljä on monta.

En ole ikinä ajatellut asiaa sen kummemmin kuin että on hauskaa, että on sisaruksia. Se valkolakki jonka Diiva painoi päähänsä oli sitä ennen ollut minun ja Syskan kutreilla (miksi ostaa uutta lakkia kun sitä käytetään vain kerran!!!!). Lapsena meillä ei ikinä ollut uusia vaatteita, edes minulla joka olen vanhin, ehkä juuri sitä kommentoidakseen tai perheen arvostuksien eteenpäin siirtymisen merkiksi siskot halusivat käyttää samaa lakkia. No, Desimaalille voidaan sitten ostaa uusi.

Toisaalta olen kuullut monilta, että yksi lapsi on sukulaisten mielestä liian vähän. Ainokaiset ovat pilalle hemmoteltuja, ja pitäähän perheen murulle pikkuveikka tai sisko hankkia. Jos yksi on liian vähän ja neljä paljon, normiksi jää kaksi-kolme lasta. Se on aika ahdas luku, normiksi. Tunnen monta sosiaalista ja fiksua, perheessään ainoana lapsena kasvanutta aikuista. Monet heistä ovat toivoneet itselleen sisaruksia, mutta olemme mekin varmasti toivoneet useamman kerran, että musta aukko nielaisisi ärsyttävät sisarukset niin että niistä ei enää koskaan kuultaisi mitään.

Varsinkin koulutetut vanhemmat hankkivat nykyään lapsensa joka tapauksessa niin myöhään, että lapsiluku pysyy väkisinkin pienenä. Suomalaisen lapsiperheen elämäntapa tuhlaa keskimäärin niin paljon luonnonvaroja, että se ei varmaankaan ole huono asia.

Thursday, June 21, 2007

Vapaus

Moitin taannoin Veloenaa siitä, että on naiselle helppo vaihtoehto hypätä pois oravanpyörästä ja jäädä vaikkapa harrastamaan ympäristöfilosofiaa akateemisten hanttihommien varaan. Moni akateemisesti koulutettu nainen tekee saman siinä vaiheessa, kun on mahdollista jäädä hoitovapaalle. Siis siinä tapauksessa, jos hänellä on vakituinen työpaikka. (Milloinkohan miehet hoksaavat saman mahdollisuuden?)

Olen potenut pientä päätöskrapulaa, yliminäni saarnaa että petän liberaalifeministisen aatteeni jos "jään kotiin", olkoonkin että jään kirjoittamaan enkä hoitamaan lapsia. Krapulasta selviää sillä, kun muistaa, että se on vain liian hyvin sisäistettyä ammattikuntani hysteriaa oman ja muiden markkina-arvon jatkuvasta määrittämisestä alan sisällä.

Opin tämän jo koulussa: tunsin itseni väkisinkin huonommaksi kuin ylellä jo ekoina opiskeluvuosina tuuraavat kaverini, täysin riippumatta siitä, että hakkasin ekoja romaaniyritelmiä ja novelleja koneelle iltaisin ja kunnianhimoni suuntautui ensisijaisesti sille puolelle. Ja vähän balettiinkin. Ammattikorkeakoulussa arvostettiin yhdenmukaisuutta, meidät koulutettiin tavoittelemaan samoja asioita. Tai sitten vika on minussa, opiskelukaverini ovat kuitenkin menneet hyvin erilaisiin paikkoihin töihin, naistenlehtiin tai tiedottajiksi tai iltapäivälehteen tai opettamaan.

Tämä asia ei selvästi ole ongelma kenellekään muulle kuin itselleni, ei työkavereilleni, ei ystävilleni, ei kenellekään. Pientä sukurasitetta tosin voi olla takana. Jenny Kangasvuo kirjoitti vähän aikaa sitten, miten sukujuhlissa ihastellaan kihlautumisia ja lapsia ja perheelliset sisarukset nousevat vanhempien sukulaisten silmissä arvoasteikossa ylemmäs. Meillä puhutaan perhejuhlissa todistuksista, tutkinnoista, työpaikoista. No puhutaan meilläkin lapsista nyt kun yhdellä meistä sisaruksista on sellainen.

En pohtisi näitä asioita, jos kirjoittaminen ei olisi menestyksestä riippumatta henkisesti aina jonkin verran raskasta. Jos voisin olla täysin varma lahjoistani ja motivaatiostani, jäisin vapaaksi kirjoittajaksi saman tien, ilman minkäänlaista opiskelukulissia.

Tuesday, June 19, 2007

Syksy

Olen nyt virallisesti ilmoittanut työnantajalleni, että en ole syksyllä käytettävissä. Vähän haikea olo, mutta puolentoista tunnin työmatka on liian pitkä. Toisaalta, jos hankkisin Helsingistä asunnon, taloudellinen hyöty olisi plus miinus nolla. Syksyn suunnitelmissa on haku Turun yliopiston luovan kirjoittamisen koulutusohjelmaan. Jos en pääse, niin se on kolaus itsetunnolleni, ei muuta. Joudun ravaamaan Helsingin sijaan Turussa, mutta vain kolmena päivänä viikossa, enkä joudu tekemään niin pitkää päivää.

Luovasta kirjoittamisesta saisin yhden lyhyen sivuaineen, joka minulta puuttuu. Opinnot ovat muutenkin levällään, lähinnä kirjatenttejä ja esseitä sekä jotain kieliopintoja olisi seuraavaksi vuorossa. Ehkä en ole tarpeeksi kunnianhimoinen, kun lähtökohtani on tehdä opintoja vähän valmiimmaksi, ei valmiiksi?

Luultavasti haen viimeistään kesätöihin samaan paikkaan taas ensi vuonna. Jotenkin ne opinnotkin pitää maksaa.

Wednesday, June 13, 2007

Päivä on rajaton

Maria on kotonaan saaristossa, asunto on ollut minulla yksin koko alkuviikon. Taivas talojen välissä on valoisa, tuuli riepoo vaahteranlehtiä, lehtokone pörrää yläilmoissa. Pihan toisella puolella heiluva ikkunalasi lähettää viimeisiä auringonkiloja olohuoneeseen. Kesäkurpitsa ja kik-herneet valmistuvat pannulla paksussa oliiviöljyssä, huulille ja kitalakeen jää pehmeä kalvo rasvaisesta ruoasta. Vuodevaatteet roikkuvat ranskalaisen parvekkeen kaiteelta. Piano seisoo hiljaisena seinustalla, nuottikirja auki sivulta 174.

Lainasin kirjastosta uudelleen Rajattoman Nova-levyn. Kesällä haluan kuunnella kansanlauluja, sekä perinteisiä uusina sovituksina että uusia kansanmusiikin kauneutta lähenteleviä sävellyksiä. Suosikkini on Mia Makaroff, mutta myös Petri Laakson sävellys Ilpo Tiihosen runoon on ihana. Markku sanoi Makaroffin Mustapää-sävellyksestä Merin laulamana äskettäin että se on kuin kuulisi Chydeniuksen jonkin klassikon ensimmäistä kertaa. Ja Kantelettaren jotkut runot ovat niin kauniita että ne laulavat jo itsessään lukijan mielessä, pienoiset peränpitäjät, lapset, lapset laivan hallitsijat.

Yövuoron jälkeen herättyäni olen vähän pihalla, painelen alhaalla odottelevan ystävän ohitse kaupasta tullessani. Se istuu lattialle sijatulla vuoteellani ja pohtii kaikkivoipaisuuden kuvitelmaa, siitä aiheutuvaa ahdistusta ja masennusta, kun tuntee ettei pysty käyttämään koko potentiaaliaan. Ystävä on ravisuttavan lahjakas ja vain vähän minua vanhempana saavuttanut oikeastaan kaiken mitä tv-toimittaja tässä maassa voisi haluta. Se on mennyt tosi varhaisessa vaiheessa töihin ja sanoo, että viiden vuoden työputken jälkeen se haluaisi viettää vaikka viisi vuotta maalla lasten kanssa, että uupumus ei lähde pelkällä nukkumisella vaan sen pitäisi kerta kaikkiaan ladata akut uudelleen, se olisi parempi toimittajakin sillä tavalla. Mennessään se vie muratin, jonka se on tuonut Marialle viime kesänä hoitoon. Kirjoitan arvostelua, laitan ruokaa ja siivoilen. Mahassa tuntuu nipistystä, kuin yöperhosen siiveniskut vatsanahkaa vasten, tömps tömps.

Minä sanoin ystävälle että minuakin ahdistaa suunnattomasti ajatus, että en julkaisisi koskaan omaa kaunokirjallista teosta. Valehtelin, minua ahdistaa suunnattomasti ajatus että en tee sitä ennen kuin täytän 30. Mutta sä ainakin panostat henkisesti siihen että sä kirjoitat myös tulevaisuudessa, ystävä sanoo. Minä nyökkäilen vaisusti. Ehkä eniten minua arveluttaa oma motivaationi, onko sitä tarpeeksi, varsinkin nyt kun olen töissä ja muut toimet ja ajatukset vievät kirjoittamiselta tilan. Jos olisi todella motivoitunut, eikö kirjoittaminen olisi aina etusijalla?

Tarkemmin ajatellen se ei ehkä ole mikään tavoiteltava tila.

Friday, June 8, 2007

Toinen kotimainen

Alppilassa kuume-kurkkukiputaudissa maatessani olen joutunut tuskailemaan jälleen ohueksi jäänyttä suhdettani toiseen kotimaiseen. Kun vointini oli vähän parempi, suomenkielinen luettava loppui nopeasti. Marian hyllyssä on parempi valikoima ruotsinkielisiä kirjoja kuin suomenkielisiä, mutta en lue varsinkaan kaunokirjallista ruotsia kovinkaan vaivattomasti.

Juuri lopettelemastani Lentävästä feminististä viimeistään tajusin, miten suomenkielisellä puolella radikaalifeminismistä todella puhutaan 80-luvun liikkeenä, kun suomenruotsalaiset siskot olivat liikkeellä jo 70-luvulla. Kielimuurin vuoksi suomalaisnaisilla ei ollut mahdollisuutta osallistua samaan keskusteluun eikä seurata samalla tavalla sitä, mitä muissa pohjoismaissa tapahtuu.

Sama pätee yhteiskunnalliseen keskusteluun vieläkin, suomenruotsalaiset ovat rinnanmitan edellä, koska pystyvät seuraamaan ja osallistumaan siihen keskusteluun mitä ruotsissa käydään. Eikä suomenkielisillä ole samaan tilanteeseen mitään muuta reittiä kuin opetella vielä vähän paremmin ruotsia...

Monday, June 4, 2007

Vampyyriperhonen

Suomen Luonto kertoo, että vertaimevä perhonen yleistyy Suomessa. Kyseessä on kyynelyökkönen, otuksella on siis myös kaunis nimi. Hauska kuriositeetti STk:n kirjoittajakurssille valmistautuville, jos siis ennakkotehtäväksi laitetaan omaperäisen vampyyritarinan kirjoittaminen. Perhoseksi muuntautuvan päähenkilön vampyyritarinassa pitäisi jo lähtökohtaisesti olla erilainen kun sudeksi tai lepakoksi muuttuva kaverinsa. Ehkä se on vampyyrien geenimuunnos...

Professori Kauri Mikkola pitää onneksi epätodennäköisenä, että perhonen levittäisi Suomen oloissa tauteja. Vampyyrikuumetta ei siis ole luvassa vaalenevaan kesäyöhön enempää kuin tavallista.

Friday, June 1, 2007

Ilmasto vai ilmastointi?

Päivän paras: Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA palkitsi Mitsubishin merkittävästä ilmastoteosta. Ai minkä ne palkitsi? Mitsubishin katumaasturimallin energiaa säästävän ilmastointilaitteen.

Huomenna on paljon juhlia: Diivan ylppärit, Desimaalin kevätjuhla ja Satakielen laulukauden avajaiset Lammassaaressa. Olen käynyt lenkillä Vanhankaupunginlahdella puiden lehtien puhkeamisen jälkeen ja varsinkin nyt, kun tuuli on jo lämmin ja tuomet kukkivat. Siellä ne linnut laulavat jo kovasti, oikeastaan pitäisi kävellä rauhallisesti sen konsertin keskellä eikä juosta.