Saturday, October 22, 2022

Lord of the Rings – Spektaakkelin nousu ja tuho

Rings of Power -tv-sarjan viimeisen jakson esityksestä on kulunut viikko, ja nyt vasta tajusin, miksi sen ympärillä käyty keskustelu kuulosti niin tutulta. Kerääntykää ympärilleni, lapsukaiset, niin kerron, mitä tapahtui toissavuosikymmenellä. Nimittäin silloin pantiin pystyyn Lord of the Rings, Toronton ja myöhemmin Lontoon West Endin väitetysti kallein siihen saakka tuotettu musiikkiteatteriesitys. Esitys sai huonot arvostelut, mutta näytelmän musiikki on kestänyt aikaa.

LotR-musikaali, mitä ihmettä?

Taru Sormusten herrasta musikaalina voi kuulostaa ajatuksena kamalalta. Mutta jos tekee Tarusta dramatisoinnin ja haluaa säilyttää alkuteoksen hengen, siinä on melkein pakko olla lauluja, koska alkuteoksessakin niitä on niin paljon. Hobitit ja kääpiöt laulavat, ihmiset laulavat, haltiat ne vasta laulavatkin haltiakielellä. Tolkienin maailmassa jopa örkit laulavat. Jopa Klonkku laulaa kirjassa oman laulunsa.

Monista LotR-teatteriversioista, musikaaleista tai puheteatteriversioista, tämä produktio on ehkä tunnetumpia. Suomessa vain Ryhmäteatterin muinainen versio on tunnetumpi, ja siinäkin laulettiin. Näytelmän kirjoittivat Tolkienin teoksen pohjalta Matthew Warchus ja Shaun McKenna. Musiikillisesti se ei ole aivan Broadwayta, sillä musiikkinumeroista vastasivat mm. Bollywood-säveltäjä A. R. Rahman, elokuvasäveltäjä Christopher Nightingale (mm. Black Panther, Spiderman – Homecoming) ja Värttinä. Suomen lehdistössä kirjoitettiin musikaalista paljon juuri suomalaiskytköksen ansioista.

Produktio piti alunperin tehdä suoraan Lontooseen vuonna 2005, mutta tuottajat eivät saaneet vuokrattua tarpeeksi suurta teatteria. Lopulta ensi-ilta oli Torontossa vuonna 2006 ja vuotta myöhemmin Lontoon West Endissä. Kolme- ja puolituntinen esitys oli toteutettu kolmen pyörivän näyttämöelementin avulla. Kuin sormusten, periaatteessa. Osia niistä pystyi laskemaan ja nostamaan kohtausten tarpeiden mukaan, jolloin saatiin aikaan mm. taistelukohtauksissa tarvittavia korkeuseroja. Lavaa käytettiin myöhemmin Lontoossa. Näyttämöllepanossa oli muitakin hyviä oivalluksia – esim. entit seisoivat puujaloilla ja Lorienin haltiat roikkuivat katosta trapetsiliinoista. (Ratkaisu jakoi myös mielipiteitä. Esim. siskoni ei pystynyt edes katsomaan Youtube-klippiä, jonka lähetin, trapetsiliinasta roikkuva Galadriel oli liian hapokasta kamaa.)

Pyörivän näyttämön ritarit

Ensi-ilta koitti Torontossa suurin odotuksin. Kriitikot olivat kuitenkin hämmentyneitä spektaakkelin edessä. ”Se oli katastrofi, mutta oikeastaan tykkäsin siitä”, totesi Guardianin Kelly Nestruck. ”Warchus ja luova tiimi tietoisesti viittasivat kintaalla kaikille säännöille, miten musikaali pitäisi tehdä, he pitivät kiinni omasta visiostaan, ja kun he epäonnistuivat, ainakin he tekivät sen isosti.” "Esityksestähän tuli vähän sellaista palautetta, ettei siitä saanut tolkkua", totesi Värttinän Janne Lappalainenkin MTV3:n haastattelussa.

Show floppasi, ja sitä esitettiin vain puoli vuotta. Tähän mennessä show'n tuottajat olivat menettäneet kauhean paljon rahaa. Toiveet kohdistuvat Lontooseen, jossa musikaali saisi ensi-iltansa seuraavana vuonna. Lontoossa (josta näkemäni klipit ovat peräisin) show lyhennettiin alle kolmeen tuntiin. Tämä edellytti jo valmiiksi tiivistetyn juonen puristamista entistä pienempään tilaan.

Lontoon tuotannon arvostelut olivat vähän parempia. Alkuperäisestä miehityksestä jatkoivat päähenkilö-hobitit ja Klonkku. Galadrielin näyttelijä oli esittänyt viimeksi Maija Poppasta, ja The Guardian -lehden kriitikko totesi, että tämä roolihahmo oli paljon miellyttävämpää seuraa. HS:n Jussi Alroth tykkäsi teatteri-ilmaisun ja sirkuksen yhdistelmästä, mutta moitti hahmonrakennusta ja joitakin näyttelijäsuorituksia. Teatterikappale pyöri Lontoossa lopulta 13 kuukautta. Sen jälkeen sitä ei ole nähty enää koskaan. Musikaalista piti tehdä maailmankiertue viime vuonna, mutta ilmeisesti kenelläkään ei ollut tarpeeksi rahaa.

Tulkinta haukuttiin, mutta kesti aikaa

Tässä vaiheessa lukijalla herää kysymys, oliko se niin huono? En voi arvostella, kun en ole nähnyt, mutta musiikista katsoisin jotakin ymmärtäväni. Levytys on kuunneltavissa sekä Spotifysta että Youtubesta. Ainakaan musiikin perusteella teatterikappale ei ole kehno. Harvoin musikaalinumeroita jaksaa Youtubesta kuunnella enää 15 vuotta myöhemmin, mutta näitä jaksaa. Varsinkin hobittien laulut ovat minusta onnistuneita.

Kuten tyypillisesti musikaaleissa, parhaat laulut ovat ensimmäisessä näytöksessä. Esimerkiksi "Road goes ever on" -kappaleessa on hieno musiikillinen oivallus, jossa lopulta aika pienillä keinoilla onnistutaan luomaan isompaa maailmarakennusta. Tämä kohtaus ajoittuu siihen, kun hobitit lähtevät Konnusta. Säkeistöä laulavat hobitit, sävelmä on iloinen ja melko yksinkertainen. Kertosäkeen taustalla laulavat kuitenkin Samoojat, jotka hobittien tietämättä vartioivat Kontua. Väliosassa tavataan haltioita matkalla Satamiin, ja nämä laulavat puolestaan haltiakielellä. Syntyy vaikutelma maailmasta, jossa taustalla tapahtuu suuria muutoksia. Lopputulos kuulostaa suunnilleen Tuomas Kanteliselta.

Kokonaisuutena parhaiten tuntuisivat toimivan kansanmusiikkivaikutteiset kappaleet, jopa niin, että imelämmät musikaalinumerot pistävät niiden joukosta silmään. Galadrielin laulu kuuluisi jälkimmäisiin, mutta laulaja Laura Michelle Kelly on niin vahva, että hänen äänensä vie se uudelle tasolle. Tämä on musiikkinumeroista ainoa, jossa solisti päihittää taustalla pauhaavan orkesterin.

Taru Sormusten herrasta -musiikille näyttää olevan kysyntää siitä päätellen, että Howard Shoren elokuvasoundtrackia esitetään konserteissa toistuvasti. Howard Shoren sinfoninen musiikki on hieno, mutta minusta myös tätä voitaisiin esittää konserttiversiona, vaikka niin, että ottaa kansanmusiikkimaiset osat ja jättää siirappisimman musikaaliosaston pois. Ei tarvittaisi sinfoniaorkesteria tai suurkuoroa, niin ei tulisi samanlaisia pettymyksiä kuin viime syksyn konsertissa Tampere-talossa ja Helsingin Jäähallissa. Tai sitten musiikin sävyt saattaisivat tulla paremmin esille ilman päälletunkevaa jousi- ja puhallinosastoa. Suomalainen yleisö voisi olla myös vastaanottavaisempi vahvalle Värttinä-laululle.

Dramatisoinnin riskeistä

Tolkienin maailma on niin iso, että se on pakko tehdä isosti. Rahaa palaa, ja se on jo riittävä syy saada kriitikot varpailleen. Musikaalin tekijät ymmärsivät välineen mahdollisuudet ja rajoitukset. Tosin kuin tv-sarjan, musiikkiteatterin joutuu katsomaan yhdeltä istumalta. (Tosin Richard Wagnerin Ringiä esitetään Saksassa Bayreuthissa erityisillä festivaaleilla, mutta koska meillä on jo Nibelungin sormus, Tolkienista ei ehkä tarvitse tehdä yhtä suureellista versiota. Murtunut miekkakin Wagnerilta löytyy.) Musikaalin näki vain hyvin rajallinen yleisö, ja musikaali on pienemmän yleisön harrastus kuin televisio. Tekijät ottivat riskin uskaltamalla tarttua aiheeseen, kun jo musikaalimuoto itsessään vaatii yleisöltä tiettyä "suspension of disbelief" -asennetta. Nyt tehtiin kulttiyleisölle esitys, joka olisi tarvinnut massaseuraajakunnan kannattaakseen.

Times-lehden kriitikko haastoi vuonna 2007 epäilijät sanomalla: ”Kyynisyys ja snobismi hiiteen, tämä show on mahtava”. Kaikessa eeppisyydessäänkin Tarun Sormusten herrasta -kirjan pohjavire on maanläheinen ja elämänmyönteinen. Sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti, ja siitä voi hyvin sovittaa hilpeitä musikaalisävelmiäkin. Saati sitten kepeän tv-sarjan. Puhumme kuitenkin kirjailijasta, jonka kynästä on peräsin "Kuun yli se lehmä loikki".

Oletko nähnyt tämän musikaalin? Jätä kommentti laatikkoon!

Lähteet:

Your Friendly Neighborhood Fangirl: ”What happened to Lord of the Rings Musical?”

Marianka Swain: ”Lord of the Rings, the disastrous West End musical that crippled its backers – and the cast”

HS:n arvostelu (Jussi Ahlroth): ”Värttinä värittää Tolkienin maailmaa”

Guardianin arvostelu (Michael Billington): "The Lord of the Rings"

Guardianin koonti (Kelly Nestruck): "Critics are dazzled and confused by Lord of the Rings musical"

Thursday, August 18, 2022

Antologiahaasteen paluu

Tätä ette ehkä uskoneet näkevänne, mutta spekulatiivisen fiktion antologiahaasteeni on edennyt jälleen pisteeseen, jossa on aika raportin. Edellisestä onkin vierähtänyt tovi! Alunperin haasteessa oli mukana 25 kirjaa. Nälkä kasvoi lukiessa, ja olen lisännyt listalle kuluneiden kolmen vuoden aikana ilmestyneitä teoksia.

Osan novelleista olen lukenut aiemmin, osaan tutustuin nyt ensimmäistä kertaa.

Vuonna 2022 olen tähän mennessä lukenut seuraavat antologiat (kirjat lueteltu ilmestymisjärjestyksessä):

-Aukkoja ajassa (2013, Turbator)
-Ajan poluilla (2013, Tutka)
-Supernova (2015, Stk)
-Käärmeenliekit: Suomalaisia lohikäärmetarinoita (tämän olin lukenut jo aiemmin, mutta luin uudestaan) (2015, Osuuskumma)
-Kristallimeri: Tarinoita merirosvoista (2015, Osuuskumma)
-Marraskesi: Tarinoita iholta ja ihon alta (2016, Osuuskumma)
-Hänen huulensa ovat metsä (2017, Kulttuuriyhdistys Korppi)
-Varjoisilta kujilta (2017, Osuuskumma)
-Valitut (2018, Tutka)
-Kuolon tähti (2021, Täysi Käsi)

Lukiessani olen myös pohtinut, mikä on avain onnistuneen antologian toimittamiseen. Pohdinnan tuloksia voi lukea myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä Kosmoskynä-lehden numerosta.

Tämän satsin antologiat voi halutessaan lukea kolmeen eri kategoriaan: 1) kilpailuantologiat eli kirjoituskilpailun sadosta kootut antologiat, 2) kutsuantologiat eli valikoidulta kirjoittajajoukolta pyydetyistä novelleista kootut antologiat ja 3) Osuuskumman julkaisemat teema-antologiat, jotka koostuvat kustannusosuuskunnan jäsenten ja tyypillisesti 1–2 vierailevan kirjoittajan teksteistä.

Kilpailuantologiat ovat pääasiassa scifiseurojen (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ja Turun Science Fiction Seura) julkaisemia. Niissä virkistävää on antologioiden valtavirrasta poikkeava kirjoittajajoukko. Etenkin vaihtoehtohistoria-antologiassa Ajan poluilla oli mainioita kirjoittajatuttavuuksia, joihin en ole muualla törmännyt. Pasi Karppasen toimittamien antologioiden tunnelmaa hieman latistavat toimittajan liian rehelliset esipuheet, joissa saatetaan todeta muun muassa kilpailun annin olleen odotettua heikompi tai saapuneiden tarinoiden olevan ongelmallisen samankaltaisia.

Supernova puolestaan toi kentälle uusia kirjoittajia, eli sellaisia, jotka eivät olleet aiemmin julkaisseet antologiassa. Oli hauskaa lukea se näin useampi vuosi ilmestymisen jälkeen, suurin osa kirjoittajista on nimittäin jatkanut uraansa antologianovellistina.

Kutsuantologioita tässä satsissa olivat Juri Nummelinin toimittama Kuolon tähti, Pasi Karppasen toimittama Suomen presidenttien salaisista edesottamuksista kertova Valitut sekä Aukkoja ajassa -aikamatkatarinoiden kokoelma. Viimeiseksi mainittu on Harri Erkin kokoama, mutta Boris Hurtta auttoi alkupaketin eli varhaisten suomalaisten aikamatkatarinoiden kokoamisessa.

Juri Nummelinin toimittamissa antologioissa, joita olen lukenut tähän haasteeseen useita, pidän vanhojen suomalaisten spefinovellien liittämistä uudempien lomaan. Suurin osa novelleista on kuitenkin uusia. Tämä novellien julkaiseminen tuoreeltaan onkin ehkä lähestymistavan heikkous: Nummelin on hyvä luomaan vaihtoehtoista kirjallisuushistoriallista juonnetta virallisen kotimaisen kirjallisuuden kaanonin rinnalle, mutta hän ei ole varsinainen kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja. Myös monesta Kuolon tähti -antologiassa julkaistusta nykykirjoittajan novellista huomaa, että niitä olisi voinut vielä kehitellä.

Osuuskumman julkaisemista teema-antologioista olen oikeastaan jäävi sanomaan mitään. Mainittakoon, että joukosta löytyy vuoden 2016 Atorox-voittajanovelli (Magdalena Hain Kaunis Ululian, ilmestynyt antologiassa Kristallimeri). Ylipäätään vuoden 2016 palkinnon kymmenestä kärkisijasta seitsemää piti hallussa novelli, joka oli ilmestynyt Osuuskumman antologiassa.

Sellainen asia minkä muuttaisin muutaman antologian kohdalla näin jälkikäteen ajateltuna on nimi. Alaotsikko ”tarinoita siitä-ja-siitä” ei läheskään joka yhteydessä kulje mukana, ja moni antologia on nimetty niin, että nimi ei ole kovin kuvaava. Esimerkiksi kissa-aiheista spefiä sisältävä Varjoisilta kujilta: Novelleja. Sitten sitä selaa kirjahyllyä monta vuotta jälkeenpäin ja ihmettelee, mikähän tämäkin tapaus oli. Lopulta paremmin toimisivat ehkä ”Kissaihmisiä/Ihmiskissoja” tai ”Kissanovelleja” -tyyppiset nimet. Kehno rautalankaesimerkki, mutta kuitenkin. Ehkä olemme ajatelleet liian vaikeasti. Antologian nimeäminen on usein hankalaa.

Lukeminen jatkuu, ja haaste päivittyy... aikanaan...

Wednesday, January 5, 2022

Spefikirjoittajan kevät 2022

Koronakaranteeni uhkaa, joten valmistaudumme viettämään lukemisen ja kirjoittamisen täyteisen kevään 2022. Kokoan tähän postaukseen verkossa toimivia arvostelupalvelua, sparrausapua ja vertaistukea spefikirjoittajille tarjoavia tahoja.

Mistä apua käsikirjoituksen pulmiin?

Käsikirjoituksen ongelmakohtiin kannattaa pyytää ammattilaisen apua siinä vaiheessa, kun ensimmäinen versio on kertaalleen kirjoitettu, vaikka sitten puutteineenkin. Jos kirjoitusprosessin aikana tulee pulmia, kannattaa kysyä neuvoa alan harrastajien keskustelupalstoilla tai osallistua kirjoituskurssille.

Verkossa Risingshadow.fi-foorumilla toimii kirjoittajapiiri, osallistumisohjeet saa täältä. Piiriin on jatkuva haku, liittyä voi milloin vain.

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Facebook-ryhmässä keskustellaan spekulatiivisen fiktion kirjoittamisesta: https://www.facebook.com/groups/82757206913

Proosakuiskaajalla on käynnistymässä Lempeä sparraus spefikirjoittajalle -kurssi, joka kokoontuu kevään ajan neljänä torstaina. Kurssin tarkoituksena on tarjota spefikirjoittajille kohtaamispaikka, jossa keskustella erityisesti spekulatiiviseen fiktioon liittyvistä kysymyksistä asiantuntevassa ohjauksessa. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla kirjailija Anne Leinonen alustaa vaistojen ja intuition käyttämisestä luomisen apuna. Itse puhun alitajunnan, muistin ja unien hyödyntämisestä spefikirjoittamisessa.

Myöhemmin keväällä käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa pahuus scifissä, fantasiassa ja kauhussa, kohtausten kirjoittaminen ja rytmitys sekä aistien käyttäminen maailman rakentamisessa. Kurssi alkaa 27. tammikuuta: https://proosakuiskaaja.fi/kurssit/

Proosakuiskaajalla on keväällä 2022 tarjolla myös romaaniklinikka sekä Ideasta kirjaksi -kurssit.

Tampereen seudun työväenopiston suosittu Spekulatiivisen fiktion kirjoittaminen -verkkokurssi on täynnä, mutta etäkursseilla spefin julkaisemisesta, lukemisesta ja raapaleiden kirjoittamisesta on vielä tilaa. Kurssien tiedot ovat täällä. Myös Kirjan talolla Turussa on tarjolla Reetta Vuokko-Syrjäsen pitämä spekulatiivisen fiktion hautomo.

Ammattilaisen antama ohjaus ja henkilökohtainen palaute ovat maksullisia. Niiden puoleen suosittelen kääntymään siinä vaiheessa, kun hyöty on suurin, eli vasta sitten, kun käsikirjoitus on jo pitkällä. Suosittelen Jyrki Pitkän artikkelia julkaisukelpoisen tarinan kirjoittamisesta.

Mihin voin tarjota tekstejä?

Suomessa ilmestyy säännöllisesti scifiseurojen julkaisemia lehtiä, jotka hakevat tekstejä avoimella haulla tai kirjoituskilpailujen kautta. Tällaisia lehtiä ovat mm. Portti, Tähtivaeltaja, Spin ja Kosmoskynä.

Spekulatiiviselle fiktiolle omistettu verkkolehti Varjorikko ilmestyy kaksi kertaa vuodessa osoitteessa varjorikko.com/

H. P. Lovecraft-seuran Kuiskaus pimeässä ottaa vastaan tekstejä. Lehti julkaisee ensisijaisesti kauhua.

Katso myös uusi kirjoittajasivusto Tarinavirta osoitteessa tarinavirta.fi/.

Kulttuuriyhdistys Korppi järjestää kirjoituskilpailun teemalla LINTU.

Kevään spefitapahtumia

Jos korona suo, keväällä on tulossa myös tapahtumia.

KauhuCon järjestetään näillä näkymin 2.4.-3.4.2022 Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. KauhuCon on Suomessa säännöllisesti järjestettävä tapahtuma kauhukulttuurin ystäville. Sitä järjestää H. P. Lovecraft - Historiallinen seura ry. 

Tampereelle suunnitellaan Hämärä-kirjallisuustapahtumaa maaliskuussa kulttuuritalo Laikkuun, uutisia voi seurata Facebookissa täältä.

Kuva: 2314225 (c) Ichtor | Dreamstime.com