Sunday, December 30, 2018

Antologiahaaste 2019

Niin paljon genreantologioita! Mistä niitä oikein tulee?

Kyse on tietenkin suomalaisten genrekirjoittajien terävimmän ja vähän laveammankin kärjen runsaasta novellituotannosta. Scifin ja fantasian parhaiden perinteiden mukaisesti lajia julkaistaan paljolti novellimuodossa, ja näiden novellien luontaisin ilmestymispaikka ovat (pien)lehdet ja antologiat.

Olen itsekin vastuussa muutamasta teoksesta. Tällä vuosikymmenellä olen ollut mukana toimittamassa Huomenna tuulet voimistuvat-, Surupukki-, Trollguld- ja keväällä ilmestyvää Siipisulka-antologiaa. Kaikki ovat kotimaisia tai suomennettuja antologioita, jotka ovat ilmestyneet pienkustantajilta. Lisäksi olen tietenkin kirjoittanut novelleja useisiin teoksiin.

Vuosikymmenen alussa antologioista tuntui olevan jopa ylitarjontaa. Kotimaisen spekulatiivisen fiktion lukija saattoi parahtaa: Kuka nämä kaikki lukee?

No, minä luen!

Julistan Antologiahaasteen 2019 alkaneeksi. Siinä on vain yksi sääntö: Yhtään uutta antologiaa ei saa alkaa koota, ennen kuin jo ilmestyneet on luettu. Haastan kaikki muutkin patologiset antologiamaakarit mukaan!

Alla hahmotelma haasteeseen kuuluvista kirjoista. Jokainen saa luonnollisesti muokata lukulistansa omaan kirjahyllyynsä ja makuunsa sopivaksi.

⁃ Haasteeseen lasketaan spefiantologiat, eli scifiä ja fantasiaa sisältävät antologiat sekä osa kauhusta. Selvästi kansanperinnettä tai kummitusjuttuja keräävät julkaisut eivät ole omassa kattauksessani mukana.
⁃ Surrealismin, ei-yliluonnollisen kauhun, ihmesadut ja sen sellaiset olen myös rajannut haasteen mielekkyyden (eli toteutettavuuden) vuoksi ulkopuolelle.
⁃ Päädyin itse jättämään ulkopuolelle myös vaihtoehtohistorian, ei siksi että minulla olisi mitään sitä vastaan, mutta sen määrittely oli haasteen puitteissa turhan vaikeaa.
⁃ Itsenäiset teokset ovat mukana, eivät sarjajulkaisut, esim. Nova-antologiat tai Osuuskumman raapalepalvelun Kummalinnun munia -kokoomateokset. Myöskään shared world -tarinat kuten Praedor eivät ole mukana. Listaan ne kuitenkin lopuksi kiinnostuneille tiedoksi.
⁃ Listaan myös antologiat, jotka kuuluvat aihealueelle, mutta joka olen lukenut ts. joita en lue uudestaan. Rajatapauksia ovat ne antologiat, jotka ovat jääneet aikanaan kesken.
⁃ Nykykirjailijoita, ei uusintapainoksia.

Lopulliselle listalle päätyi 25 teosta, jotka on lueteltu alla kustantajittain ryhmiteltynä. Haastetta aloittaessani olen innoissani. Löytyykö helmiä? Nouseeko antologioiden kirjoittajien joukosta tähtiä? Vähän myös pelottaa. Muuttuuko luku-urakka puuduttavaksi? Kaikki tämä selviää vuoden kuluessa!

Antologiahaaste 2019 on jatkoa satunnaisesti käynnissä olleelle projektilleni tehdä näkyväksi suomalaisen genrekirjoittamisen vaihtoehtoisia julkaisuja sekä pienkustannustoimintaa. Suurten kustantamoiden katveessa rehottaa villi ja mielenkiintoinen aluskasvillisuus.

Pienkustantamoiden genretuotannosta olen kirjoittanut aiemmin myös haasteessani Erilainen kirjasyksy 2014

MARGARET PENNYN ANTOLOGIAHAASTE 2019

Aavetaajuus

- Tämä jalka ei ole minun: Kauhuja omasta kehosta
- Murhamystiikkaa - okkulttisia etsivätarinoita

Helmivyö

- Sininen tiikeri: Kryptozoologisia tarinoita

Jalava

- Kuun pimeä puoli. Suomalaisia ihmissusinovelleja
- Kirotun kirjan vartija: suomalaisia Cthulhu-tarinoita

Kulttuuriyhdistys Korppi ry.

- Hänen huulensa ovat metsä

Kuoriaiskirjat

- Tulikirjaimet ja muita sivuja Stepanin koodeksista

Osuuskumma

- Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita
- ROCKNOMICON
- Kristallimeri. Tarinoita merirosvoista
- Marraskesi – tarinoita iholta ja ihon alta
- Varjoisilta kujilta
- Murtumia maisemassa. Urbaanin löytöretkeilyn antologia
- Naamiot
- Sirkus Synkkä

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat

- Mustaa lihaa. Kyberpunk-antologia
- Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita
- Supernova
- Meliwas ja muita kaupunkeja

Turbator

- Aukkoja ajassa

Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti Tutka ry.

- Genreblender: antologia
- Valitut
- Spekulatiivinen Turku

Vaskikirjat

- Varjojen lumo - suomalaisia goottinovelleja

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio

- Hurtan koodeksi (Borin Hurtan 25-vuotistaiteilijajuhlakirja)

No comments:

Post a Comment