Tuesday, May 13, 2008

Luovan loppu

Tämä blogi päivittyy näköjään kerran kuukaudessa, minulla on liian kiire elää täydellistä lähiörouvan elämääni... not. Sen verran kuitenkin yritän saada irti itsestäni, että kirjaan loput mietteet luovan kirjoittamisen perusopinnoista, kun kerran aloitin.

Ensinnäkin sain ne käytyä loppuun, mikä olosuhteet huomioon ottaen on noin Kaanaan häiden veroinen ihme. Keväällähän meillä oli tietokirjoittamisen kurssi, lyriikka I ja draama I. Näistä lyriikan kurssista en ole varma, opinko mitään. Luultavasti opin, koska suunnilleen kaikki mitä kurssilla opetettiin oli minulle uutta. Viimeinen kerta jäi käymättä, muuten olin paikalla ja pihalla kuin lumiukko. Tehtävien tekeminen oli hämmentävää, lopulta tein ne aina dead linen tullen "kunhan jotain saan paperille" -meiningillä. Niitä tekstejä oli sitten analysoitava tunnilla. No muutaman runon kurssin aikana kirjoitin, on sekin jotain.

Draamakurssista pidin, ja erityisesti pidin siitä että siellä kiinnitettiin paljon huomiota tekstin AIHEESEEN. Proosan- tai lyriikan kursseilla siihen ei juuri puututtu. Kai tekstipajojen opettajat ajattelevat, että aiheenvalinta on niin henkilökohtainen asia, ettei siihen kannata puuttua. Tai sitten, että hyvää proosaa voi kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Vaihteeksi tuntui kuitenkin hyödylliseltä pohtia, mikä on tekstin aihe, miksi se on tärkeä, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Opettaja kehotti mm. joka aamu aloittaa kirjoittaminen sillä että pohtii, mikä on minun ihmiskäsitykseni (siihen en ole vielä päässyt).

Draamakurssilla sain käytyä tasan aloituskerralla ja niillä kahdella kokoontumiskerralla, kun minun tekstiäni käsiteltiin. Ensimmäisellä kerralla mahan kanssa, kahdella jälkimmäisellä niin että oltiin Turussa koko porukka, M ja lapsi. Kurssilla piti kirjoittaa kohtaus, jossa on 3 henkilöä. Kirjoitin paavi Johannes Paavali II:sta, tekstin aiheena oli syyllisyys tai identiteetti tai molemmat. Sain poissaoloja korvatakseni kirjoittaa kaksi kohtausta lisää, ehkä työstän tekstiä vielä tulevaisuudessa, niin sen aihekin selvinnee.

Lähetin myös kässärin Suureen proosakilpailuun, mutta kilpailumenestys on minulla ollut nyt niin surkeaa (ei mitään sijoituksia mistään) että en siitä paljon odota. Sitä paitsi käsikirjoitus oli aika, hm, viimeistelemätön, minun piti työstää sitä ennen lapsen syntymää ja antaa esilukijoille mutta kitin kontit. Kannatti kuitenkin rutistaa toinen versio johonkin kuntoon, niin voin palata siihen myöhemmin, pieni makuuttaminen pöytälaatikossa tekee sille luultavasti vain hyvää.

Tiistaina julkistettiin meidän antologiamme, "tuo äitienpäivän kestosuosikki", kirjan päätoimittajaa lainatakseni. Olen mukana vanhalla novellilla, joka sopi teemaan. Lähinnä olen helpottunut, ettei tarvitse enää ravata Turussa. En tiedä, haenko aineopintoihin, tai onko niistä vastaavaa hyötyä. Motivaatio proosan kirjoittamiseen on tällä hetkellä nolla. Kerron kyllä täällä, jos ja kun haluan kirjoittaa vielä jotain.