tag:blogger.com,1999:blog-38013022236554122782024-03-17T20:03:46.157-07:00Margaret Pennyn muistikirjaKirjailijan varaventtiili ja ajatusvarasto.
<p>
IG: www.instagram.com/henrikssonsaara/<br>
FB: www.facebook.com/margaretpennysdiary</p>Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.comBlogger472125tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-73755090218737516622024-01-25T05:20:00.000-08:002024-01-25T05:20:45.322-08:00Kevään 2024 töitä ja muutaEn ole pitkään aikaan kirjoittanut tähän blogiin, mitä oikeastaan teen. Vuodesta 2018 olen yhdistellyt arjessani kustannustoimittajan, luovan kirjoittamisen ohjaajan sekä vapaan kirjailijan töitä. Viime aikoina olen opettanut paljon vähemmän, sillä kustannustoimittaminen vie niin paljon aikaa.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1Gbcaeicn3f3PMnEd9UhwaZZpT7hYIh5b8qAdK0-DM7AxrMdt2THHd47sSICTycHpWZnO0s9dYzR8fBbmzYzOUsouBhJfc71xe_HhvVdJRzy552mQKVNw4jEeGxiMA4HLLazIRHBaF9rb_RxEjPeoBASbRhFzIy-FCIq3tIwWWjKkvQG7Or-F2H9wpls/s1361/OutoKuva_2022_somekoko.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="1361" data-original-width="1361" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1Gbcaeicn3f3PMnEd9UhwaZZpT7hYIh5b8qAdK0-DM7AxrMdt2THHd47sSICTycHpWZnO0s9dYzR8fBbmzYzOUsouBhJfc71xe_HhvVdJRzy552mQKVNw4jEeGxiMA4HLLazIRHBaF9rb_RxEjPeoBASbRhFzIy-FCIq3tIwWWjKkvQG7Or-F2H9wpls/s320/OutoKuva_2022_somekoko.jpg"/></a></div>
<br><i>Kuva: Outi Puhakka</i>
<p>
Noin yleisesti olen sitä mieltä, että työskentely kirjailijana ja kustannustoimittajana on minulle paras mahdollinen työ. Siinä yhdistyvät kirjallisen työskentelyn parhaat puolet, nimittäin itsenäisyys ja toisaalta ryhmätyö. Käsikirjoituksen saattaminen valmiiksi teokseksi kirjakaupan hyllylle on yllättävän monen ammattilaisen yhteistyötä. Kun on istunut molemmilla puolilla pöytää, ymmärrys on ehkä suurempi. Kirjailija on aina haavoittuvainen oman tekstinsä kanssa. Toisaalta kustannustoimittajan kommentit tähtäävät aina tekstin parantamiseen. Viime kädessä kustannustoimittaja on lukijalla töissä.
<p>
Tätä minä teen keväällä 2024:<br>
-viimeistelen omaa novellikokoelmaani, jonka pitäisi ilmestyä heinäkuun 2024 alussa Osuuskummalta. Kokoelma on varsin hyvässä vaiheessa ja sen olisi tarkoitus mennä taittoon helmikuun loppuun mennessä.<br>
-jonossa seuraavana historiallisen romaanin käsikirjoitus on etenemässä toiselle kustannustoimituskierrokselle. Se ilmestyy vuoden päästä eli 2025 keväällä.<br>
-teen Proosakuiskaajan asiakkaille kustannustoimitusta, mikä tarkoittaa, että minulla on yleensä työn alla eri vaiheissa olevia käsikirjoituksia. Toisille tehdään ensimmäistä tai toista toimituskierrosta, toisista luetaan taittovedosta eli ne ovat lähes valmiita painoon.<br>
-kirjoitan esseitä elokuvasta, televisiosta ja kirjallisuudesta. Olen suunnitellut esseekokoelmaa, jossa on mukana vahva naisnäkökulma. Pitkien draamaelokuvien ohjaaminen on syystä tai toisesta edelleen hyvin miehinen linnake kulttuurissamme.<br>
-kirjoitan kollegan kanssa yhdessä julkaistavaa tietokirjaa, joka ensimmäinen versio on tarkoitus jättää kustantajalle vuoden päästä eli tammikuussa 2025.<br>
-olen mukana Osuuskummassa, spekulatiivista fiktiota julkaisevassa osuuskunnassa. Osuuskumman kustannustoiminta perustuu vertaispalautteeseen, eli käytännössä kirjailijat lukevat ja kommentoivat toistensa tekstejä sekä tekevät kirjan eri työvaiheet toimittamisesta oikolukuun. Myös graafiseen suunnitteluun ja kansitaiteeseen löytyy lahjakkaita tekijöitä osuuskunnan sisältä. Keväällä 2024 toimitan yhden Osuuskumman kirjailijan tulevaa romaania.<br>
-haen apurahoja, koska ne mahdollistavat oman proosan luomisen.<br>
-omalla yrityksellämme on myös pienimuotoista julkaisutoimintaa aputoiminimen Penelope-kustannuksen kautta. Vuonna 2024 julkaisemme kaksi kirjaa, joita varmaankin käymme myymässä eri tapahtumissa samalla, kun esittelemme Proosakuiskaajan toimintaa.<br>
-opetan parilla lyhyellä verkkokurssilla, mutta enemmänkin kustantamiseen ja kirjailijana työskentelyyn liittyvää asiaa kuin varsinaista proosan kirjoittamista.
<p>
Sellaista. Puuhaa riittää! Tarkoitus on, että aikaa on myös harrastuksille, kuten kuorolaululle, lautapelaamiselle ja kuntosalille. Tosiasiassa kirjallisuus ja pienkustantaminen ovat kuitenkin elämäntapa, työ ja harrastus, jossa kaikki kietoutuu yhteen. Harvoin kirjailija tai kustannustoimittaja on todella vapaalla.
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-70884170114427840292023-12-30T05:52:00.000-08:002023-12-31T06:52:29.338-08:00Vuosikatsaus 2023Kun vuonna 2022 kirjoitin, toimitin ja ohjasin luovaa kirjoittamista, kuluneena vuonna olen enimmäkseen kustannustoimittanut.
Kirjoitin tietysti myös, mutta monet projektit olen aloittanut jo paljon aiemmin, ja tänä vuonna olen lähinnä työstänyt niitä eteenpäin. Allekirjoitin syksyllä 2023 kolme kustannussopimusta: kesällä 2024 ilmestyvälle novellikokoelmalle, keväällä 2025 ilmestyvälle historialliselle romaanille ja syksyllä 2025 ilmestyvälle tietokirjalle. Prosessit pitenevät, kun tekee useampaa työtä päällekkäin tai limittäin. Aloittelin myös elokuva-aiheisen esseekokoelman kirjoittamista, ja sovin kahden kirjani käännösoikeuksien edustuksesta.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh6jOYVC08orDN8d6FO9kyLCbEabxesWYei-4cH27VYUlU3EVEEJHNuIPS-GnzRX8eRKeJqP4aFkfCaRa9snGfHa603AqI5omQs4wY_9jissnliwkMvxK5N0vS1Ed2ZGENJC2wXEMNtzwC2KDFfuKyjPZWjBKTLnpvpKERmbRAUn8eG6n2JfDB7vy3r0A/s4160/20231019_111644.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="3120" data-original-width="4160" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh6jOYVC08orDN8d6FO9kyLCbEabxesWYei-4cH27VYUlU3EVEEJHNuIPS-GnzRX8eRKeJqP4aFkfCaRa9snGfHa603AqI5omQs4wY_9jissnliwkMvxK5N0vS1Ed2ZGENJC2wXEMNtzwC2KDFfuKyjPZWjBKTLnpvpKERmbRAUn8eG6n2JfDB7vy3r0A/s320/20231019_111644.jpg"/></a></div>
<p>
Tammikuussa ilmestyi yhdessä <b>Aino-Maija Leinosen</b> kanssa kirjoittamani <i>Laiskan vanhemman opas</i> (Into). <a href="https://www.ts.fi/teemat/5867218" target="_blank">Turun Sanomat</a> haastatteli, ja Aino-Maijaa jututettiin Meidän Perhe -lehdessä. Jälkimmäinen juttu on ilmestynyt myös <a href="https://www.hs.fi/perhe/art-2000009438149.html" target="_blank">Helsingin Sanomien</a> verkkoversiossa. Aino-Maija oli lisäksi Maikkarin aamu-tv:ssä haastateltavana äitienpäivänä. Kirja käväisi toukokuussa Helmet-kirjastojen 10 varatuimman tietokirjan listalla (lähde: Hesari), mistä voi päätellä, että äitienpäivä on vanhemmuutta käsittelevien opusten otollista aikaa. Huom. kustantamon <a href="https://intokustannus.fi/kirja/laiskan-vanhemman-opas/%20" target="_blank">verkkokaupassa</a> on hyvä välipäiväale 40% loppiaiseen saakka!
<p>
Uusia novelleja minulta ei ilmestynyt, mutta vanhoista ilmestyi kaksi käännöstä, itse asiassa samasta novellista: ”Painovoiman sieppaamat” ilmestyi <a href="https://nysalor.com/2023/06/05/the-forest-nymph/%20" target="_blank">englanniksi</a> kokoelmassa <i>The Forest Nymph and Other Weird Stories from Finland</i> (Nysalor-kustannus, kääntänyt <b>Veera Henriksson</b>) ja <a href="https://finnagora.hu/fi/blog/saara-henriksson-a-gravitacio-fogsagaban-178" target="_blank">unkariksi</a> FinnAgora-kulttuurikeskuksen blogissa (kääntänyt <b>Bettina Szalóczy</b>). Lisäksi julkaisin kaksi raapaletta eli tasan sadan sanan mittaista tarinaa vuoden varrella julkaistuissa juhlakirjoissa <i>Höyrymainari Shimo</i> ja <i>Aika matka</i> (molemmat Nysalor-kustannus).
<p>
Olen oman firmamme eli <a href="https://proosakuiskaaja.fi%20" target="_blank">Proosakuiskaajan</a> sekä <a href="https://osuuskumma.fi/%20" target="_blank">Osuuskumma-kustannuksen</a> kautta toimittanut seitsemän teosta, tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta, kustantamoille ja omakustantajille. Niistä yksi ilmestyy vasta ensi vuoden puolella, ja loput ovat jo maailmalla.
<p>
Freelance-kustannustoimittajana olen pitänyt toistaiseksi linjaa, etten mainosta omaa osuuttani kirjan valmistumisessa, vaan se jää kustantajan tai kirjailijan harkinnan varaan. Hienoja kirjoja on kuitenkin valmistunut tänäkin vuonna. Poikkeuksena mainostamattomuuteen on tietenkin oman Penelope-kustannuksemme julkaisema <b>Anne Leinosen</b> <i>Sinä kirjoitat romaanin</i>. Opas onkin löytänyt hyvin lukijoita. Penelopen julkaisemista oppaista voi lukea lisää täällä: <a href="https://proosakuiskaaja.fi/penelope-kustannus/" target="_blank">https://proosakuiskaaja.fi/penelope-kustannus/</a>
<p>
Ohjasin keväällä 2023 luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaaria Tampereen Kesäyliopistossa. Kiitos opiskelijoille hyvistä keskusteluista ja hienoista lopputöistä! Syksyllä pidin pari yhden päivän kurssia Tampereen seudun työväenopistossa.
<p>
Osallistuin vuonna 2023 useisiin kirjallisuustapahtumiin ja coneihin. Suurin tapahtuma oli tietenkin Frankfurtin kirjamessut lokakuussa, joille osallistuin <a href="https://finnishwriters.com" target="_blank">Kumma Literary Agencyn</a> tiimoilta, perjantaina ”ammattilaisena” ja lauantaina ihan turistina. Oli silmiä avaavaa nähdä vähän myös suuren maailman menoa ja etenkin saksalaista kustannusmaisemaa.
<p>
Muita tapahtumia olivat Eurocon kesäkuussa Uppsalassa, johon osallistuimme koko perheen voimin. Tampereella oli paljon tapahtumia: Elävän kirjallisuuden festivaali helmikuussa, Metson messut huhtikuussa, Finncon heinäkuussa, Tampere Steampunk Festival syyskuussa ja Tampereen Kirjafestarit joulukuussa. Näihin osallistuin joko Osuuskumman tai Proosakuiskaajan tiskin takaa, Finnconissa ja Kirjafestareilla olin mukana ohjelmassakin sekä keskustelijan että haastattelijan rooleissa. Lisäksi kävin Helsingin Kirjamessuilla, jossa osallistuin Kosmoskynä-lehden paneelikeskusteluun kulttuurialan ilmaistöistä. Tallenne ”Hyvät pahat ja rumat kulttuurikentällä” -keskustelusta Kultti ry:n lavalta on katsottavissa <a href="https://youtu.be/w_XiIKHRF34?si=byievxNHu884N88o" target="_blank">Youtubessa</a>.
<p>
Muuta vuonna 2023 tapahtunutta oli mm. eduskuntavaalit huhtikuussa ja <b>Oras Tynkkysen</b> vaalikampanjassa autteleminen. Jaoin flyereita, tein yhden haastattelun <a href="https://www.youtube.com/live/iEka8F0OGSI?si=rumLocMamM-4q05-" target="_blank">nettiin</a> ja kävin tukiryhmäläisen ominaisuudessa muun muassa Vammalassa vaalitilaisuudessa sekä SoberFurious-klubilla Tullikamarilla. Vaalituloksessa ei muuten ollut hurraamista, mutta iloitsin Oraksen pääsemistä läpi.
<p>
Harrastuspuolella pelailin lautapelejä ja lauloin kuorossa. Vuoden ehdoton suosikki lautapeleistä oli Ark Nova. Kanerva-kuorolla oli kevätkonsertti ja syyslaulajaiset Tyllin salissa. Kanerva-kuoron kanssa osallistuin myös ensimmäistä kertaa Tampereen Sävel -festivaaleille kesäkuussa. Oli hienoa kuulla upeita kuoroja ja lauluyhtyeitä!
<p>
Kerrytin kirjakokoelmaa jonkin verran erityisesti spefiteoksilla. Puolueellisena (lue: osuuskummalaisena) en kerää Vuoden parhaat -listoja, mutta pyrin lukemaan monipuolisesti sekä kotimaista että käännettyä, uutta ja vanhempaa kirjallisuutta, sekä edes jotain ruotsiksi ja edes vähän runoja. Tammikuussa ilmestyi ”Antologioita, antologioita - kriittinen katsaus” -<a href="https://www.kosmoskyna.net/artikkelit/antologioita-antologioita-kriittinen-katsaus/" target="_blank">kirjoitukseni</a> Kosmokynä.netissä. Kosmoskynän netissä ilmestyi myös <a href="https://www.kosmoskyna.net/kosmoskyna/in-memoriam-sari-peltoniemi/" target="_blank">muistokirjoitukseni</a> Sari Peltoniemestä (RIP).
<p>
Lähi- ja perhepiirissä juhlittiin pyöreitä vuosia kesällä ja talvella, olipa yhdet hääpäivätkin mukana. Lomilla oltiin mökillä, loppukesästä Lapissa Muoniossa ja syksyllä perheen kanssa Saksassa Berliinissä ja Quedlinburgissa tulevan historiallisen romaanini maisemissa ennen Frankfurtin kirjamessuja. Noin muuten reissattiin tutuissa maisemissa Mikkelissä, Varkaudessa ja Kuopiossa. Valkeakoskella olin kirjailijavierailulla maaliskuussa ja Kokemäellä kuoroleirillä syyskuussa.
<p>
Antoisaa uutta vuotta 2024 kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!
<p>
Vielä muutama nosto vuodesta 2023:<br>
-Keikkoja: Olympia-korttelissa Pain (SWE) ja Helsingissä Koiton Laulun juhlakonsertti.<br>
-Näyttelyitä: Anna WildRosen näyttely Koppelossa, Purkutalo Tampereella Pinninkadulla.<br>
-Puheteatteria: <i>Viisi Mannerta</i> Tukkateatterissa, <i>Kolme sisarta ja Alien</i> Tampereen Työväenteatterissa.<br>
-Musiikkiteatteria: <i>Anastasia</i> Tampereen teatterissa, <i>Cabaret</i> Kouvolan kaupunginteatterissa. Kiitos seurasta ystäville ja perheelle!Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-7447397456819918222023-10-15T06:05:00.001-07:002023-10-15T06:05:20.814-07:00Kirjailija, some ja keski-ikäisyysOlen kymmenen vuoden ajan kirjoittanut aiheesta kirjailija ja sosiaalinen media muun muassa tässä blogissa. Vuonna 2013 <a href="http://margaretpenny.blogspot.com/2013/10/ruohonjuuria-ja-mikrokustantamista.html">totesin</a>, että ehkä olisi kannattanut olla kirjailija 1970-luvulla, mutta jos ei ollut silloin vielä syntynytkään, on pakko keksiä jotain muuta. Tämä postaus on syntynyt siitä jo pitkään hautomastani epäilyksestä, että lopulta visuaalisuutta korostava sosiaalinen media, kuten Instagram, puraisee kirjailijaa pepusta. Ja se ei tunnu sitten ollenkaan kivalta.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDGcQPMt5ykzZTEuvbQfaKPiAgb99VnF_-SjmhBEH82LlrlIiXs6NBZ3vh8KHiKvaSNO0EDLcXkL-QHmO7GFQOa3fKftbun-3uglgsH56QH9NVmfu_Ef0fFkoKTorhbUEOhEzSjOoRqijx7LjdtMaJ2BArWNgppmVwYLvt4ZjPKswlnlmcrmBRmVuOsR8/s1131/1131px-Spotted_Puffer_Fish._%2813421084473%29.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="720" data-original-width="1131" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDGcQPMt5ykzZTEuvbQfaKPiAgb99VnF_-SjmhBEH82LlrlIiXs6NBZ3vh8KHiKvaSNO0EDLcXkL-QHmO7GFQOa3fKftbun-3uglgsH56QH9NVmfu_Ef0fFkoKTorhbUEOhEzSjOoRqijx7LjdtMaJ2BArWNgppmVwYLvt4ZjPKswlnlmcrmBRmVuOsR8/s320/1131px-Spotted_Puffer_Fish._%2813421084473%29.jpg"/></a></div>
<i>Kirjoittaminen ja some: kuin pakkokalan syömistä.</i>
<p>
Vielä kymmenen vuotta sitten kirjalliseen julkisuuteen liittyi kaksoisstandardi, joka ilmeni näin: <br>
1) älä missään nimessä mainosta omaa kirjaasi, ja <br>
2) muista markkinoida ahkerasti omaa kirjaasi.<br>
<p>
Nykyään kirjailijan itsensä tekemää markkinointia sosiaalisessa mediassa pidetään itsestäänselvänä, koska sitä tekevät henkilöbrändäyksen hengessä muutkin ammattikunnat. Samalla – kirjallisuuden julkisessa sanassa eli tiedotusvälineissä saaman tilan yhä kaventuessa – myös huonot puolet korostuvat.
<p>
1) Ollakseen kiinnostava visuaalisessa sosiaalisessa mediassa, kuten YouTubessa tai Instagramissa, kirjailijan on oltava alle 50-vuotias. Poikkeuksen muodostavat nuortenkirjailijat, joiden on oltava alle 40-vuotiaita ollakseen kiinnostavia. Visuaalisen somen armoton laki koskee erityisesti naisia, jos somekanavan näyttävyys painottuu tilin omistajan ulkonäköön. <b>Miki Liukkonen</b> (RIP) jää muistikuviimme ainaisesti kolmekymppisenä.
<p>
2) Uudessa Imagessa on kuuden aukeaman juttu esikoiskirjailija <b>Stella Harasekista</b>. Jutusta saa kuvan, että kirjan (<i>Pimeä aine</i>, Tammi) kirjoittaminen oli somejulkisuudessa esiintyneelle Harasekille kuin pallokalan syömistä, ja siinä todetaankin suoraan, että esikoisen kirjoittaminen oli tappaa hänet. Tässä asiassa ajattelen kuin sveitsiläiset, eli ei niin isoja riskejä kannata ottaa. Mieluummin jää henkiin.
<p>
3) Myydyimmistä nykykirjailijoistamme <b>Ilkka Remeksellä</b>, <b>Reijo Mäellä</b> tai <b>Enni Mustosella</b> ei ole minkäänlaista somepresenssiä. Kirjailijapuheessa tavataan sanoa, että tämä johtuu siitä, että heidän kirjojaan ei tarvitse heidän itsensä mainostaa. Mutta ehkä se on kuitenkin pidemmällä aikavälillä enemmänkin syy kuin seuraus. Heidän aloittaessaan uraansa somea ei ollut. Viihdekirjailijan aika kuluu naputellessa sanoja käsikirjoitukseen, ei somekuvia räpsiessä.
<p>
4) Viimeinen huono puoli on sama joka se on ollut aina, eli minulle visuaalisen somen päivittäminen on ollut aina pakkopullaa: työlästä ja vaatii välineitä, muita kuin näppäimistön. Sen vuoksi olen jäänyt jumittamaan tähän vanhanaikaiseen blogiinkin. Keski-ikäisenä on lupa pudottaa pois listalta asiat, joita ei enää huvita tehdä. Tässä mielessä, ja vanhan liiton toimittajakoulutuksen saaneena, siirtymä on minulle helpompi. Jos on pakko olla relevantti, se saa luvan tapahtua muuta kautta.
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-58544934443650794542023-08-10T05:43:00.006-07:002023-08-10T05:43:53.921-07:00Laiskan Lapin-lomaTätä ette tienneet tarvitsevanne, mutta saatte kuitenkin: autottoman, epäurheilullisen, perheellisen eteläsuomalaisen opas Lappiin. Olemme nyt viitenä vuotena käyneet viikon mittaisella reissulla Pallas-Ylläs-tunturin kansallispuistossa ja varmasti menemme uudestaankin. Leppoisa ja stressitön loma ei maksa omaisuuksia, mutta vaatii vähän suunnittelua.
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJ70LLNwJSWbMawh5Jlcg_clSlo73y4fZiiro4h6v_hmjqkmZ35N33Az3C-FpF1K6Ky1Go-Cgd1-QpYGFAurZyI04PeHEvYiRZAXoFLB9Y47Qt2tT38RPBN8PLoVWtpyN7wPhkFsu7zgsQEomt5oQgVN36C_kyZCYzku44FDZ1APZ5ePCqSUxRjsdIX1U/s2048/pallakset.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="1536" data-original-width="2048" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJ70LLNwJSWbMawh5Jlcg_clSlo73y4fZiiro4h6v_hmjqkmZ35N33Az3C-FpF1K6Ky1Go-Cgd1-QpYGFAurZyI04PeHEvYiRZAXoFLB9Y47Qt2tT38RPBN8PLoVWtpyN7wPhkFsu7zgsQEomt5oQgVN36C_kyZCYzku44FDZ1APZ5ePCqSUxRjsdIX1U/s320/pallakset.jpeg"/></a></div>
Näin se käy:<p>
<b>Majoitus.</b> Ammattiliiton vuokramökki. Lomamökit tulevat hakuun kaksi kertaa vuodessa, ja vähänkin syrjemmällä oleviin mökkeihin pääsee helposti toivomallaan viikolla. Monilla ammattiliitoilla on näitä mökkejä, eli kannattaa avata se sähköpostiin tuleva uutiskirje otsikolla "TES-neuvottelut hölöpölöpöö".<p>
<b>Matkustus.</b> Yöjuna Rovaniemelle. Liput ostetaan, kun ne tulevat myyntiin, eli useita kuukausia etukäteen. Rovaniemeltä lähtevät bussit muualle Lappiin. Eskelisen Lapin linjat ajaa Kittilän kautta Muonioon ja edelleen Kilpisjärvelle – tai vaikka Tromssaan, jos huvittaa istua bussissa. <br>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZudI4n233uBn_uCG0BqMgup_MjVmoY2s5AuPDAt5RpB1UZATSlEAnND0KVgNHlvcrZik25_9fY3DlGLxvk-lmAvjEqSS6ZcIpbI1FsnDILfk7DGHeZDvASbuq4ewDyx29E3qdjGm0eW6Jy6Gs4ex5AVY7-YcVXFrAOa1jy6So0YnAWeH-0E3HgcF-J6s/s2048/hilla.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="1536" data-original-width="2048" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZudI4n233uBn_uCG0BqMgup_MjVmoY2s5AuPDAt5RpB1UZATSlEAnND0KVgNHlvcrZik25_9fY3DlGLxvk-lmAvjEqSS6ZcIpbI1FsnDILfk7DGHeZDvASbuq4ewDyx29E3qdjGm0eW6Jy6Gs4ex5AVY7-YcVXFrAOa1jy6So0YnAWeH-0E3HgcF-J6s/s320/hilla.jpeg"/></a></div>
<b>Muonitus.</b> Ruokakauppa ja Alko matkan varrella Rovaniemellä tai kauppareissu Muonioon. Paikallisia ravitsemusliikkeitä ja yrittäjiä kannattaa tukea vähintään sen verran, että ostaa porosäilykkeet ja lakkahillot periltä.<p>
<b>Varusteet:</b> ulkoilulenkkarit ja sadeviitat. Kesällä tunturiin pääsee todistettavasti nousemaan kangaslenkkareillakin, mutta ne kastuvat matkalla. Teemme vain päiväreissuja käyttäen mökkiä tukikohtana, joten rinkkoja tms. ei tarvita. Vesipullot, vähän suklaata ja pari palaa vessapaperia riittävät. Suunnistustaitoja ei oikeastaan tarvita, koska kansallispuistoissa pitäisi pysyä merkityillä reiteillä, ja ne on viitoitettu.<p>
<b>Aktiviteetit:</b> Patikointi. Lukeminen.<p>
<b>Ostokset ja tuliaiset:</b> Ei ostoksia tai tuliaisia, ne voi hoitaa paluumatkalla Rovaniemellä jos haluaa. Mummolle maisemakortti SEO:lta.<p>
<b>Pienpanimo-oluet:</b> Tornion panimo ja Lapin panimo. Terveisiä Matille.
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiP4HCuHzAIH1kxgFy0GdzDqyVDYyNQDIqe7JJ49m7HX7YkzUhDLk8ADvV-Ybj15nnFyl06ABgYgj7pcNt0233jiliGJux1UVectbW9IsQXqBHQwVwgvLpJNcTDEOfVicPOYrPs3rAPO9dxHNnpu4rMlTU2FBGro8op-BBBkz0IZ2_7dhDZCnSimZyFkVU/s2048/jeris.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="1536" data-original-width="2048" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiP4HCuHzAIH1kxgFy0GdzDqyVDYyNQDIqe7JJ49m7HX7YkzUhDLk8ADvV-Ybj15nnFyl06ABgYgj7pcNt0233jiliGJux1UVectbW9IsQXqBHQwVwgvLpJNcTDEOfVicPOYrPs3rAPO9dxHNnpu4rMlTU2FBGro8op-BBBkz0IZ2_7dhDZCnSimZyFkVU/s320/jeris.jpeg"/></a></div>
Kansallispuistoissa on todella paljon vaihtoehtoja retkeilyreiteiksi, on lyhyttä ja pitkää lenkkiä, kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Jopa meidän kaltaisemme, ei-vaelluksia harrastava retkeilijä voi nähdä todella paljon ja erilaista luontoa ja hienoja maisemia puuttoman tunturin laelta vain majapaikan nurkilta liikkeelle lähtemällä. Nuoriso ei valita, kun ne on totutettu meininkiin pienestä pitäen. Kerran lomassa on tehty jokin "turisti-juttu", esim. käyty erämaahotellin savusaunassa, niistä nuoret tykkäävät.<br>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzAD39oHkvUY69QkUlx8h3GImYhdrZNWZ35n-Sj2Kzgr2TF5bF18X67a_TGpr3vLVu-9bpQhM5V7S2-z7q3kn05kvccQFT9LpwpFLoapiJN-p_h0oIK2j1dmZoKctHHZEPiE3CWFKy7GYrTPgZM_DecvVxxRYmtUsr4TRWzLNlpi2E1bz7FFAtGdvVQwg/s2048/kelo.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="2048" data-original-width="1536" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzAD39oHkvUY69QkUlx8h3GImYhdrZNWZ35n-Sj2Kzgr2TF5bF18X67a_TGpr3vLVu-9bpQhM5V7S2-z7q3kn05kvccQFT9LpwpFLoapiJN-p_h0oIK2j1dmZoKctHHZEPiE3CWFKy7GYrTPgZM_DecvVxxRYmtUsr4TRWzLNlpi2E1bz7FFAtGdvVQwg/s320/kelo.jpeg"/></a></div>
Parasta Lapissa on hiljaisuus. Hiihtokeskukset kierrämme kaukaa.<p>
Lopuksi autottoman Lapin-kävijän motto: "Tunturi – sinne pääsee jalan."Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-46115256470625903182023-04-11T03:24:00.003-07:002023-04-11T03:25:27.154-07:00Vanha merimies muisteleeLuin pääsiäislomalla <b>Risto Isomäen</b> muisteluteoksen <i>Maailmanparantajan muistelmat</i>. Risto Isomäki on suomalainen tieto-, tieteis- ja jännityskirjailija, jonka viimeisimmistä kaunokirjoista kannattaa mainita <i>Viiden meren kansa</i> (Into 2018). Maailmanparantajan muistelmien huomio keskittyy kehitysmaaliikkeen kamppailuihin ja voittoihin vuosina 1979–2004.
<p>
Tiedotusoppia opiskellut Isomäki on toiminut lähes koko työuransa vapaana kirjoittajana, mikä on mahdollistanut vapaan toiminnan eri aikoina ja joka puolella maailmaa. Kehitysmaa-aktivistien toiminnan tausta-ajatuksena oli kustannustehokkuus: jos oli mahdollista pienimmällä mahdollisella vaivalla saavuttaa maksimaalinen hyöty, kuten jakamalla kondomeja seksityöntekijöille intialaisella slummialueella, se kannatti tehdä. Nationalismi loistaa poissaolollaan, kun metsityshankkeita toteutetaan siellä, missä se on tehokkainta, kuten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ovat ulkoministeriön kehitysapurahoja jakaneet virkamiehet mahtaneet ihmetellä, kun aktivistit ovat lähestyneet heitä mitä monenkirjavimmilla hankkeillaan vuosikymmenten aikana.
<p>
Yllättävän moni kuvailluista hankkeista on ollut erilaisia kansanterveysprojekteja. Suuri osa hankkeista, kuten Green Belt Movement, on ollut kehitysmaiden aktivistien omia aloitteita. Näissä suomalaisilla on ollut tukijan tai rahoittajan rooli. Osa on ollut suomalaisten aktivistien itse ideoimia. Väestönkasvun haittoja kehitysmaissa on pyritty torjumaan ennen kaikkea imeväis- ja lapsikuolleisuutta vähentämällä. Nimittäin oloissa, joissa merkittävä osa lapsista kuolee ennen viidettä ikävuottaan, vanhemmat pyrkivät varmistamaan vanhuudenturvansa hankkimalla kuudesta kahdeksaan lasta.
<p>
Heikkoutena on tietysti ollut se, että hankkeiden tukeminen ja rahoitus on ollut kiinni poliittisille suhdanteille alttiista kehitysyhteistyövaroista. Ei toki kokonaan; minäkin muistan toissavuosikymmeneltä, miten aktiivisesti esim. ylioppilaskunnat olivat mukana, ja miten joka vuosi jäsenmaksun yhteydessä sai valita mieluisen lahjoituskohteen, oliko se nyt kolmesta vaihtoehdosta. "Metsää Mwanzaan" on jäänyt mieleen.
<p>
Kirjassa oli minulle paljon uutta tietoa, tai asioita, joita en vain ollut tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Kaikki tarinan sankarit eivät ole vain aktivisteja, vaan siellä on meppejä, lääkäreitä, dokumentaristeja ja muuta porukkaa. Moni tuttuja nimiä ja kasvoja.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgERlK1PN0iZKqGlBiGyEibRShcq4oRXEUTJO0J3bFef0Eq6O-nPbEzeDisuPf-_-vmLjaROJpTnkss8Dqz2h2w6zOeNQPOzIvKtKNPjdiqRzG1JVxqXtm-VDQHSpqICycvmrTUTRIV56FheAYL6KuL3negtywB6xhNBasXMUucZMHci0b86R34d8Om/s4160/20230411_101521.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="3120" data-original-width="4160" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgERlK1PN0iZKqGlBiGyEibRShcq4oRXEUTJO0J3bFef0Eq6O-nPbEzeDisuPf-_-vmLjaROJpTnkss8Dqz2h2w6zOeNQPOzIvKtKNPjdiqRzG1JVxqXtm-VDQHSpqICycvmrTUTRIV56FheAYL6KuL3negtywB6xhNBasXMUucZMHci0b86R34d8Om/s320/20230411_101521.jpg"/></a></div>
<i> Kuva: Globalisaatioaktivisteja Genevessä 1998 People’s Global Action -verkoston kokouksessa.</i>
<p>
Ehdin olla entisen muotoisessa kehitysmaaliikkeessä periferisesti mukana 1990-luvun lopulla. Osallistuin lukiolaisena People's Global Actionin kokoukseen Genevessä. Nuorten luontoharrastus- ja ympäristöjärjestö Luonto-Liitto maksoi osan junalipusta kokoukseen, jonka kulusta kävin toiminnanjohtaja <b>Tuomas Rantaselle</b> (nykyään Voima Kustannus Oy:n kustannuspäällikkö) raportoimassa Perämiehenkadulla liiton toimistolla. Nykyisen kustantajan <b>Jaana Airaksisen</b> tapasin ensimmäisen kerran Ylikansalliset kuriin -ryhmän kokouksessa.
<p>
Myöhemmin päivystin muun muassa nuorisotyöllistettynä Turun Maailmankaupalla ja koodasin Suomen Vasudhaiva Kutumbakamin ensimmäiset verkkosivut alkeellisesti HTML:llä. Siinä Hanasaaren konferenssissakin, jota <b>Eeva Ahtisaari</b> suojeli, olin rekrytoituna konferenssiavustajana, koska siitä sai muutaman kolikon. Silloin ei ollut samassa merkityksessä nettiä, joten piti hengata oikeissa paikoissa, yleensä loputtomissa kokouksissa. Samalla syntyi kaikenlaista uutta, paljon ideoita, ystävyyssuhteita; ehkä eri ihmisten kanssa kuin jos olisin tutustunut heihin sosiaalisen median välityksellä.
<p>
Maailmanparantajan muistelmat piirtää kuvan sinnikäästä laaja-alaisesta, mutta myös kiivaasta ja lyhytjänteisestä persoonasta. Loputtoman tiedonjanoinen ja alati uutta etsivä Isomäki on joustavasti siirtynyt aihepiiristä ja hankkeesta toiseen. Tähän poukkoilevuuteen – ja järjestöjen koossa pitämisen kannalta välttämättömään mutta loputtomalta tuntuvaan ja turhauttavaan metatyöhön – itse pian "globalisaatioliikkeessä" väsähdin. Aina oli uusi verkosto ja aloite, joka oli maailman polttavin ja tärkein, enkä jaksanut pysyä kärryillä, kun oli opinnot suoritettavana ja ylipäätään elämässä muutakin. Aktivistin ihanne oli väsymätön työjuhta, mikä oli ja on epätervettä. Pitkällä aikavälillä vain sellainen liike kestää, johon voivat osallistua pienten lasten äidit, työssäkäyvät perheenisät ynnä muut, niin kuin Prosenttiliike.
<p>
Risto Isomäki on ollut Maan ystävienkin myöhemmän ilmastokampanjan kanssa vähän eri mieltä siitä, kannattaako panna paljon voimavaroja kansanvälisten ilmastokokousten seuraamiseen. Hän pelkäsi, että ympäristöjärjestöjen työntekijät ja aktivistit alkaisivat elää omissa kuplissaan. Edelleen hän muistuttaa, ettei meillä ole todellisia mahdollisuuksia estää ilmastokatastrofia, jos yritämme tehdä sen samalla tavalla kuin tähän asti: keskittymällä liikaa kansainväliseen tasoon ihmisiin vaikuttamisen ja huokeiden päästövähennysratkaisujen kustannuksella.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQQGMoIwsNbH2GgRHcBhG_1U5DseKRPVyQ4f_kM--V3qywnGxCx8Ta7N2SC6W4bj2MuSN7bBaScdNc8xKmwmG2Dv2bHxDwIyO7EHR62LhM-XALb9q7ntqRXGOTyX5j3mRYTf2s-wkXWdnUYYnUxG-oux_0BaN42Q5oGSPfJUrFpwDatgh_WLm8tuMG/s647/riston%20kanssa%20paneelissa.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="446" data-original-width="647" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQQGMoIwsNbH2GgRHcBhG_1U5DseKRPVyQ4f_kM--V3qywnGxCx8Ta7N2SC6W4bj2MuSN7bBaScdNc8xKmwmG2Dv2bHxDwIyO7EHR62LhM-XALb9q7ntqRXGOTyX5j3mRYTf2s-wkXWdnUYYnUxG-oux_0BaN42Q5oGSPfJUrFpwDatgh_WLm8tuMG/s320/riston%20kanssa%20paneelissa.jpeg"/></a></div>
<i> Kuva: Risto Isomäen kanssa tietokirjapaneelissa Helsingin Kirjamessuilla 2016. Keskellä kirjailija Tiina Raevaara.</i>
<p>
Kirjan ainoa vika on, että se on liian lyhyt. Näitä tarinoita olisi mielellään lukenut lisää, eivät menestyksiä vaan myös epäonnistumisia. Niistäkin oppii. Sosiaalista mediaa Risto Isomäki ei koskaan oppinut käyttämään, eikä se ole mikään vahinko. Eri somealustat ovat demokratian kannalta myös haitallisia. Nykypäivän ilmastoahdistuneille Isomäellä ei riitä ymmärrystä, näiden kannattaisi hänen mukaansa tukea nuorten ilmastoliikettä ahdistumisen sijaan: "Älkää nyt pösilöt vielä menkö sinne arkkuun makaamaan kuin isomummot, arkussa ehtii kyllä lojua myöhemminkin."
<p>
Aina on toivoa.
<p>
Maailmanparantajan muistelmat on lukenut myös <a href="https://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/maailmanparantaja-risto-isomaki-on-kokoaan-suurempi-maailmalla-mita-nykyiset-kansalaisliikkeet-voisivat-oppia-1900-luvun-lopun-liikkeilta/?shared=2451-df0e308b-999&fbclid=IwAR1resOZ8da7EHEtwOiANQuhqw1bzcMV3tz8cZpzoNTeDgjTU2KRFCkWWiY" target="_blank">SK:n Karo Hämäläinen</a> ja <a href="https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/kansalaisliikkeiden-kultaiset-vuodet-arviossa-risto-isomaen-maailmanparantajan-muistelmat/" target="_blank">Kulttuuritoimituksen Pauli Välimäki</a>
<p>
<b>Risto Isomäki: Maailmanparantajan muistelmat. Into 2023. 300 s.</b>
Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-71181832867836896462023-04-05T03:23:00.001-07:002023-04-05T03:23:53.384-07:00Paluu perinteiseen politiikkaan
Vihreä liitto (tavallisemmin Vihreät) on tuskaillut kannatuksensa laskua kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Päättyneen punavihreän hallituskauden aikana Vihreillä oli kansanedustajia 20, nyt vaalien jälkeen eduskuntaryhmä koostuu 13 edustajasta. On peräänkuulutettu ”itsetutkiskelua”, mikäs siinä, itsetutkiskelu on varmaan aina hyvä juttu. Raadollisemmin nähtynä pandemian ja sodan jäljiltä ympäristökysymykset eivät vain olleet näissä vaaleissa äänestäjillä päällimmäisenä mielessä.
<p>
Täältä politiikan kotikatsomosta näyttää, että Vihreiden lähestyminen yleispuoluetta on ollut puolueen historian aikana poikkeus, ei sääntö. Jos puolueen historia lasketaan rekisteröitymisestä 1988, se on ollut olemassa 25 vuotta. Koko tämän ajan se on käytännössä ollut vaihtoehtopuolue – vaihtoehto suurille puolueille. Juuri mikään sen historiassa, nykytilassa tai näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei viittaa, että siitä olisi tulossa pääministeripuolue.
<p>
Eikä siinä ole minusta mitään vikaa. Vihreitä on pilkattu ”Kokoomuksen puisto-osastoksi”, mutta minusta on vain hyvä, että eduskunnassa on puolue, jonka ensisijaisena tehtävänä on syöttää palloa vastustajan puolelle kenttää. Sellaistakin puoluetta tarvitaan.
<p>
Entinen puolueaktiivi Kaisa Hernberg <a href="https://www.facebook.com/kaisa.hernberg/posts/pfbid0VqaAMinM8aiqZmmbSmfwnGu1Avg3beqvqz7TvWhJVpDHkX2ak2nmZqPj7dsdhEVpl" target="_blank">analysoi</a> puolueen nykytilaa julkisessa Facebook-kirjoituksessaan. Hän muisteli Ville Niinistön puheenjohtajakautta ja intoa, jolla Vihreät toi omia avauksiaan energiapolitiikkaan, sekä kaipasi myönteisempää otetta elinkeinoelämään. Itse muistelen haikeana kansanedustaja Jyrki Kasvia (R.I.P.), joka oli paitsi tieteen ja kulttuurin, myös ”meidän” (scifin ja tulevaisuuskuvitelmien) miehiä. Hernbergin avaus poiki paljon kommentteja puolueaktiiveilta ja puolueen taivalta seuranneita ihmisiltä, jotka useat jakoivat havainnon puolueen identiteetin häilyvyydestä.
<p>
Vihreiden edustamat asiat kuten ympäristö ja koulutus* ovat tärkeitä, ympäristö ja ilmasto jopa ensiarvoisen tärkeitä. Mutta elämässä on muutakin. Siksi ympäristökysymyksiin erikoistunut puolue pysyy pienenä ”apupuolueena”. Ympäristö- ja ilmastokysymykset ovat nykyään kaikkien suurten puolueiden agendoilla, olkoonkin, että jotkut puolueet vastustavat ilmasto- ja suojelutoimia. Ilman Vihreiden panosta ne tuskin olisivat siellä.
<p>
Entäs sitten vastaleiri, Perussuomalaiset? Miksi he ovat nousseet suureksi puolueeksi? Vaikka Perussuomalaiset yhtäältä on yhden asian liike eli maahanmuuttovastainen puolue, se on myös laajemmin EU-vastainen ja arvokonservatiivinen puolue. Ja tämän sanoman he ovat myös saaneet hyvin läpi. Se tarjoaa oikean laidan konservatiivisen vaihtoehdon perinteisille puolueille.
<p>
Jos Vihreät haluaa isoksi yleispuolueeksi, niin se voisi olla korostetusti sosiaaliliberaali, EU-myönteinen, poliittiseen keskustaan asemoituva puolue. Varsinkin, kun keskustassa on nyt tilaa Suomen Keskustan alennustilan vuoksi. Jos Vihreille kaivataan muuta identiteettiä kuin liike, niin tämä voisi olla se. Tai sitten se voisi asemoitua osaksi vasemmistoa, niin kuin Ruotsissa tai Saksassa. Vasemmalla vain ei ole tällä hetkellä kauheasti tilaa, ja askel vasemmalle jättäisi taas paljon fiksuja ympäristö- ja yritysmyönteisiä ihmisiä ilman puoluetta.
<p>
Neljännesvuosisata puolueen historiaa näyttää, että Vihreät ei ole luontevasti asettunut oikealle eikä vasemmalle, huolimatta oikean laidan jäärien ”punavihreisiin” tahi vasemman laidan ”puisto-osastoon” kohdistuvasta marinasta – tai ehkä juuri siksi. ”Pioneereille olen fascisti / Ja fascisteille pioneeri”, kuten Eppu Normaali sanoitti.
<p>
Konservatiiveille, etenkin Perussuomalaisille, Vihreät on punainen vaate. Vasemmalla laidalla puolestaan hiertää yksityistäminen ja (kaupunkien) infrastruktuurin kehityshankkeet, joissa metsää kaadetaan. Tai yleinen urbanismi, joka on varmaan ihan hyvä juttu, paitsi jos haluaa koko maan puolueeksi niin ei se sitten ole. 24/7-yhteiskunta on kätevä, paitsi jos haluaisi viettää viikonloput perheensä kanssa. Insinöörinlogiikalla pötkii pitkälle, mutta koko kuvan se jättää hieman yksipuoliseksi.
<p>
Vaalien alla puhuttiin paljon taktisesta äänestämisestä, joka sataisi sosialidemokraattien laariin, mutta uskon, että sen merkitystä yliarvioitiin. Näissä vaaleissa äänestettiin vasemmisto-oikeisto-akselilla, ei siinä sen kummempaa. Tuskin kukaan äänestää demareita vain taktisista syistä, vaan siksi, että on vasempaan päin kallellaan. Tämä siitä huolimatta, että Vihreät ja varsinkin puheenjohtaja Maria Ohisalo ovat sote-asioissa aika vahvoja.
<p>
Lopuksi lainaan vielä suoraan Kaisa Hernbergiä, joka kommentoi talouskysymyksiä: ”puolueessa on niin laidasta laitaan näkemyksiä”. Tämäpä on se ongelman ydin, koska jos ja kun Vihreät haluavat yleispuolueeksi, eihän se tällä tavalla tosiaan onnistu. Vaikka moniäänisyys ja sisäinen keskustelu ovat hienoja tavoitteita, ei äänestäjä voi silloin tietää, mitä saa. Elämässä on muutakin kuin politiikka, moniäänistä keskustelua voi edistää järjestöissä ja ilmastoasioita yrityksissä. Sellaista taitaakin olla ohjelmassa seuraavat neljä vuotta.
<p>
<i>Kirjoittaja on VTM ja politiikan penkkiurheilija.</i>
<p>
*Enkä minä Vihreistä koulutuspuolueenakaan aina ole ollut niin vakuuttunut. Yliopistolaki 2010, never forget. Uutta yliopistolakia pitäisi nyt reippaasti ryhtyä ajamaan. Ks. Heinonen, Kekkonen, Lehto, Patomäki et al.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-7638161638558183472022-12-27T07:37:00.000-08:002022-12-27T07:37:08.060-08:00Vuosiraportti 2022Vuosi 2022 jää aikakirjoihin siitä, että ensin tammi-helmikuussa oli kaksi kuukautta koronarajoituksia, ja sen jälkeen itärajan taakse perustettiin rutiköyhä vainoharhainen Pohjois-Korea, joka käy veristä sotaa eteläisempää naapurimaataan kohtaan ja jota johtaa erityisen ilkeä tsaari. Maailmantilanteesta ei ehkä sen enempää.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpyNIxsPLWkrS2j0Pq2ZaXbARQghwpKzFd7FEmwHWSbySCvEA01SV7CV5XQQF24L_ZyVwEhH5ZTBIt6356U6j_MNcTMyzzNiz1S8GqGnmbRCDUHHwSvUO21FRric5vJEd6QG_Lj9YNoNvm61kapvzJrNd2GOn66gWAc7DJ0Q0zAVtBE_fXHTod3cLM/s4160/20221227_172529718.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="3120" data-original-width="4160" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpyNIxsPLWkrS2j0Pq2ZaXbARQghwpKzFd7FEmwHWSbySCvEA01SV7CV5XQQF24L_ZyVwEhH5ZTBIt6356U6j_MNcTMyzzNiz1S8GqGnmbRCDUHHwSvUO21FRric5vJEd6QG_Lj9YNoNvm61kapvzJrNd2GOn66gWAc7DJ0Q0zAVtBE_fXHTod3cLM/s320/20221227_172529718.jpg"/></a></div>
<p>
Kirjoitin vuonna 2022 sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Maaliskuussa ilmestyi <a href="https://www.goodreads.com/book/show/60646089-reinvent-your-game---yritys-discmanian-takana" target="_blank">Reinvent Your Game</a> – Discmania-yrityksen tarina, tekijöinä yrittäjä Jussi Meresmaa, Erno Väyrynen ja minä.
<p>
Toukokuussa ilmestyi Nysalor-kustannukselta <a href="https://nysalor.com/2022/04/25/epatie/" target="_blank">Epätie-antologia</a>, kauhutarinoita kotimaan matkailusta. Reetta Vuokko-Syrjäsen ja Toni Saarisen toimittamassa antologiassa ilmestyi novellini Tunturin jäljet.
<p>
Osuuskumma-kustannuksessa toimin kustannusjohtajana sekä olin mukana kustannustoimittamassa kahta teosta. Osallistuin lisäksi kirjoittajana <a href="https://osuuskumma.fi/hamaran-perilta-historiallisia-kauhunovelleja/" target="_blank">Hämärän periltä</a> – historiallisten spefinovellien antologiaan novellilla Pahalampi, joka sijoittuu 1300-luvun Messukylään. Samuli Antilan ja Anne Leinosen toimittama antologia ilmestyi syyskuussa.
<p>
Osuuskumman tiimoilta osallistuin myös eri tapahtumiin ja kirjamessuille, kuten Kauhuconiin huhtikuussa Helsingissä, Tampere Steampunk Festivaliin syyskuussa, Helsingin Kirjamessuille lokakuussa ja Tampereen Kirjafestareille joulukuussa. Tapahtumissa haastattelin kirjailijoita yleisön edessä, pidin myyntipöytää yhdessä muiden mainioiden kummalaisten kanssa ja tapasin kollegoja ja yhteistyökumppaneita ympäri maata.
<p>
Oman firman eli Proosakuiskaajan kautta koulutin, annoin lausuntoja käsikirjoituksista ja kustannustoimitin. Lisäksi osallistuimme yhtiökumppanini Anne Leinosen kanssa Finncon-tapahtumaan Espoossa heinäkuussa sekä Painetun sanan markkinoille Nokian Siurossa elokuussa. Kiitos asiakkaille!
<p>
Osallistuin Usvan kirjoittajaleirille heinäkuussa ja käsikirjoitusleirille marraskuussa. Yhtiökumppanin kanssa vetäydyimme elo-syyskuun vaihteessa Varkauden ja Heinäveden rajamaille Mansikkapaikkaan kirjoittamaan.
<p>
Opetin edelleen luovaa kirjoittamista mm. Tampereen seudun työväenopistossa ja Tampereen Kesäyliopistossa.
<p>
Toimin kirjallisuusagenttina <a href="https://finnishwriters.com/" target="_blank">Kumma Literary Agencyssa</a>.
<p>
Kesällä 2022 pääsi taas matkustamaan, joten kiertelimme junalla ja bussilla Norjassa Oslossa, Bergenissä ja Flåmissa. Oli hieno reissu! Osallistuin puolison kanssa myös Åcon tapahtumaan toukokuussa Maarianhaminassa. Syysloman vietimme Kirjailijaliiton mökillä Muoniossa.
<p>
Lukijana jatkoin antologiahaastetta ja kirjoitin sen tiimoilta toistaiseksi ilmestymättömän raportin. Antologioiden lisäksi luin vuonna 2022 paljon mm. kauhukirjailija Boris Hurtan tuotantoa.
<p>
Vuoden aikana kävin kerran puheteatterissa (Lentäen olisit jo perillä, Tukkateatteri), kaksi kertaa musikaalissa (Matilda, Tampereen Työväen Teatteri sekä Priscilla – Aavikon kuningatar, Helsingin kaupunginteatteri) ja kerran baletissa (Joutsenlampi, Ukrainian National Ballet of Odessa Tampere-talossa).
<p>
Lauloin Tampereen Kanerva-kuorossa, jonka puheenjohtajana myös toimin. Esiinnyimme mm. omassa syyskonsertissa, palvelutaloissa sekä Tampereen kaupungin tapahtumissa, kuten Puistokonsertissa ja Puistofiestassa. Keväällä 2022 ehdin harrastaa myös vähän aikaa jazztanssia ja osallistua tanssikoulun kevätnäytökseen.
<p>
Kiitän erityisesti Taiteen edistämiskeskusta työni tukemisesta apurahoin.
<p>
Vuodenvaihteen 2023 vietän perheen ja ystävien kanssa Itä-Suomessa.
<p>
<b>Kirjoitusvuosi 2023</b>
<p>
<a href="https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/laiskan-vanhemman-opas/" target="_blank">Laiskan vanhemman opas</a> (Aino-Maija Leinosen kanssa) ilmestyy virallisesti 3.1.2023. Tekijänkappaleita olen päässyt jo hypistelemään.
<p>
Työn alla on edelleen historiallinen romaani sekä novellikokoelman käsikirjoitus. Romaani on jo hyvässä vaiheessa, mutta siinä riittää vieläkin työtä. Se sijoittuu hansa-ajan lopulle 1400-luvulle ja tapahtumapaikkana on silloinen Saksin vaaliruhtinaskunta. Novellikokoelma sisältää sekin historiallisia tarinoita. Aino-Maija Leinosen kanssa olemme suunnitelleet myös seuraavaa tietokirjaa uudesta aiheesta. Tulevaisuudessa haluaisin kirjoittaa myös lisää esseitä.
<p>
Noin muuten vedän aineopintojen seminaaria Tampereella, kustannustoimitan käsikirjoituksia ja valmennan kirjoittajia oman firman kautta sekä pidän omakustanneviikonlopun työväenopistossa tammikuun lopulla, jos ilmoittautumisia tulee tarpeeksi.
<p>
Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-20469013408918809572022-12-05T00:45:00.008-08:002022-12-07T01:22:54.460-08:00Spefisuosituksia Tampereen Kirjafestareilta
Tampere-talon Aulaklubilla pidettiin sunnuntaina 4.12. paneelikeskustelu <i>Spekulatiivinen fiktio Nyt</i>. Ideana oli kartoittaa, mikä on hyvää spefissä juuri nyt. Yllättävän vaikea tehtävä, mutta kiinnostava - useinhan käy niin, että suosikkeja pyydettäessä päätyy mainitsemaan lempikirjansa, joka sitten lähemmin tarkasteltuna onkin ilmestynyt 20 vuotta sitten.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNlMdsyo7JgRctIvQIl0StF_kS5Oc7qdSJiHkHu5a6HLMnMzC-JbojMvDTZBGHcz66R0pHv3zM5QXWAIK2iPtwQZaAK5Hd-pSOiVkIej8TY9aUAy59j4_DLPANI_DNLOC8Vv-Gft_RYv6VqdtcJRVcV0uR2274t9MNvODVKGl45KZYdsxZsYPSXabu/s2048/317951661_3258439314374733_3921479047331438635_n.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="1536" data-original-width="2048" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNlMdsyo7JgRctIvQIl0StF_kS5Oc7qdSJiHkHu5a6HLMnMzC-JbojMvDTZBGHcz66R0pHv3zM5QXWAIK2iPtwQZaAK5Hd-pSOiVkIej8TY9aUAy59j4_DLPANI_DNLOC8Vv-Gft_RYv6VqdtcJRVcV0uR2274t9MNvODVKGl45KZYdsxZsYPSXabu/s320/317951661_3258439314374733_3921479047331438635_n.jpg"/></a></div>
<i> Kirjailijat vasemmalta oikealle: Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa, M.G. Soikkeli, Saara Henriksson. Kuva: Anni Kuu Nupponen</i>
<p>
Mikä sitten on asiantuntijoiden <b>M.G. Soikkelin</b>, <b>Emmi Itärannan</b> ja <b>J.S. Meresmaan</b> mielestä ajankohtaista? Innostuin keräämään listan paneelissa mainituista ja suositelluista kirjoista, täydennettynä muutamalla tärpillä festivaalivierailta (kiitos Marko Suomi!) ja itseltäni.
<p>
Olkaapa hyvät!
<p>
Kansainvälinen spefi
<p>
Jennifer Marie Brissett: Elysium<br>
Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille<br>
N.K. Jemisin: Murtunut maailma -sarja (suomennettu)<br>
Mary Robinette Kowal: The Calculating Stars ja sarjan muut kirjat<br>
Ann Leckie: Ancillary Justice ja sarjan muut kirjat<br>
Emily St. John Mandel: Asema 11 (suomennettu)<br>
Ian McDonald: Luna-sarja<br>
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (suomennettu)<br>
Mats Strandberg: Loppu (suomennettu)<br>
Aiden Thomas: Hautausmaan pojat (suomennettu)<br>
Andy Weir: Yksin Marsissa ja Operaatio Ave Maria (suomennettu)
<p>
Kotimainen spefi
<p>
Marko Hautala: Kuolleiden valssi<br>
Piia Leino: Lakipiste<br>
Anne Leinonen: Katve<br>
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut<br>
J.S. Meresmaa: Kenties tapa(a)n sinut vielä<br>
Elina Pitkäkangas: Sang
M.G. Soikkeli: Arpapapitar - Eroottisia fantasiarunoja kirjanoppineille<br>
Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja<br>
<p>
Muu (aiheeseen liittyvä) kirjallisuus:
<p>
Kimmo Jylhämö: Digiaskeesi<br>
Kalle Kinnunen: Veden vartija - Teemestarin kirjasta elokuvaksi
<p>
Nopea analyysi paljastaa, että kansainväliset isot nimet kirjoittavat järjestään sarjoja. Yksittäiset teokset, kuten Emily St. John Mandelin <i>Asema 11</i>, Kazuo Ishiguron <i>Klara ja aurinko</i> tai Yoko Ogawan <i>Muistipoliisi</i>, puolestaan voivat kelvata jopa Tammen julkaisemaan Keltaiseen kirjastoon suomennettavaksi. Silloin ne ovat kuitenkin yleensä ns. "kevytspefiä" eli eivät liian genrepitoisia. Spekulatiivisen fiktion lajeista scifi tuntuu edelleen arvostetuimmalta, fantasia saa tyytyä kakkossijaan.
<p>
Kotimainen julkaistun spefin kenttä on monimuotoinen, mutta lepää paljolti pienten ja keskisuurten kustantamoiden harteilla. Jostain syystä tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaat Heikki Kännön <i>Ihmishämärä</i> (Sammakko) ja Sami Tissarin <i>Krysa</i> (Aula & Co) eivät tulleet mainituiksi. Nuorten fantasiakirjallisuutta sen sijaan julkaisevat myös isot kustantamot. Kuvaavaa on, että vuoden 2022 Kuvastaja-palkintoehdokkaista 4/5 oli nuortenkirjoja (Anniina Mikaman <i>Myrrys</i>, Magdalena Hain <i>Isetin solmu</i>, Sini Helmisen <i>Hurme</i> ja Joanna Heinosen <i>Veren väki</i>. Se ainoa aikuistenkirja oli Johanna Sinisalon <i>Ukkoshuilu</i>). Kauhusta puhuttiin paneelissa aika vähän, laji on melko marginaalinen, joskin muutama isompi tähti Pohjoismaista löytyy. Paneelin pohtima paikallisuus kukoistaa etenkin kauhukirjallisuudessa.
<p>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-86061610669408587392022-10-22T03:22:00.004-07:002022-10-22T05:44:51.845-07:00Lord of the Rings – Spektaakkelin nousu ja tuho
Rings of Power -tv-sarjan viimeisen jakson esityksestä on kulunut viikko, ja nyt vasta tajusin, miksi sen ympärillä käyty keskustelu kuulosti niin tutulta. Kerääntykää ympärilleni, lapsukaiset, niin kerron, mitä tapahtui toissavuosikymmenellä. Nimittäin silloin pantiin pystyyn Lord of the Rings, Toronton ja myöhemmin Lontoon West Endin väitetysti kallein siihen saakka tuotettu musiikkiteatteriesitys. Esitys sai huonot arvostelut, mutta näytelmän musiikki on kestänyt aikaa.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDNug1kK7JnGQYfxpRscpWdlgHNUPXNY73Y9Y6G1NPKsCZOIZqqILdKk2qLe1gsGS_OBd0Gx8oKBl65613qp01QQQ4hcGwT4W3A2jwa_e1Al-1EDGcrmmMvMESF7hT8FV0FBHrGLd0xIkCQ300ob4HGbR2pJIfeJPrGXpYCBQhW5tRvQfrecDQWhGU/s320/Lord_of_the_Rings_Theatre.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="320" data-original-width="311" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDNug1kK7JnGQYfxpRscpWdlgHNUPXNY73Y9Y6G1NPKsCZOIZqqILdKk2qLe1gsGS_OBd0Gx8oKBl65613qp01QQQ4hcGwT4W3A2jwa_e1Al-1EDGcrmmMvMESF7hT8FV0FBHrGLd0xIkCQ300ob4HGbR2pJIfeJPrGXpYCBQhW5tRvQfrecDQWhGU/s320/Lord_of_the_Rings_Theatre.jpg"/></a></div>
<p>
<b>LotR-musikaali, mitä ihmettä?</b>
<p>
Taru Sormusten herrasta musikaalina voi kuulostaa ajatuksena kamalalta. Mutta jos tekee Tarusta dramatisoinnin ja haluaa säilyttää alkuteoksen hengen, siinä on melkein pakko olla lauluja, koska alkuteoksessakin niitä on niin paljon. Hobitit ja kääpiöt laulavat, ihmiset laulavat, haltiat ne vasta laulavatkin haltiakielellä. Tolkienin maailmassa jopa örkit laulavat. Jopa Klonkku laulaa kirjassa oman laulunsa.
<p>
Monista LotR-teatteriversioista, musikaaleista tai puheteatteriversioista, tämä produktio on ehkä tunnetumpia. Suomessa vain Ryhmäteatterin muinainen versio on tunnetumpi, ja siinäkin laulettiin. Näytelmän kirjoittivat Tolkienin teoksen pohjalta Matthew Warchus ja Shaun McKenna. Musiikillisesti se ei ole aivan Broadwayta, sillä musiikkinumeroista vastasivat mm. Bollywood-säveltäjä A. R. Rahman, elokuvasäveltäjä Christopher Nightingale (mm. Black Panther, Spiderman – Homecoming) ja Värttinä. Suomen lehdistössä kirjoitettiin musikaalista paljon juuri suomalaiskytköksen ansioista.
<p>
Produktio piti alunperin tehdä suoraan Lontooseen vuonna 2005, mutta tuottajat eivät saaneet vuokrattua tarpeeksi suurta teatteria. Lopulta ensi-ilta oli Torontossa vuonna 2006 ja vuotta myöhemmin Lontoon West Endissä. Kolme- ja puolituntinen esitys oli toteutettu kolmen pyörivän näyttämöelementin avulla. Kuin sormusten, periaatteessa. Osia niistä pystyi laskemaan ja nostamaan kohtausten tarpeiden mukaan, jolloin saatiin aikaan mm. taistelukohtauksissa tarvittavia korkeuseroja. Lavaa käytettiin myöhemmin Lontoossa. Näyttämöllepanossa oli muitakin hyviä oivalluksia – esim. entit seisoivat puujaloilla ja Lorienin haltiat roikkuivat katosta trapetsiliinoista. (Ratkaisu jakoi myös mielipiteitä. Esim. siskoni ei pystynyt edes katsomaan Youtube-klippiä, jonka lähetin, trapetsiliinasta roikkuva Galadriel oli liian hapokasta kamaa.)
<p>
<b>Pyörivän näyttämön ritarit</b>
<p>
Ensi-ilta koitti Torontossa suurin odotuksin. Kriitikot olivat kuitenkin hämmentyneitä spektaakkelin edessä. ”Se oli katastrofi, mutta oikeastaan tykkäsin siitä”, totesi <a href="https://www.theguardian.com/stage/theatreblog/2007/jun/20/thelordoftheringsmusical" target="_blank">Guardianin</a> Kelly Nestruck. ”Warchus ja luova tiimi tietoisesti viittasivat kintaalla kaikille säännöille, miten musikaali pitäisi tehdä, he pitivät kiinni omasta visiostaan, ja kun he epäonnistuivat, ainakin he tekivät sen isosti.” "Esityksestähän tuli vähän sellaista palautetta, ettei siitä saanut tolkkua", totesi Värttinän Janne Lappalainenkin <a href="https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/varttinan-musikaali-saa-euroopan-ensi-iltansa/2861556" target="_blank">MTV3:n</a> haastattelussa.
<p>
Show floppasi, ja sitä esitettiin vain puoli vuotta. Tähän mennessä show'n tuottajat olivat menettäneet kauhean paljon rahaa. Toiveet kohdistuvat Lontooseen, jossa musikaali saisi ensi-iltansa seuraavana vuonna. Lontoossa (josta näkemäni klipit ovat peräisin) show lyhennettiin alle kolmeen tuntiin. Tämä edellytti jo valmiiksi tiivistetyn juonen puristamista entistä pienempään tilaan.
<p>
Lontoon tuotannon arvostelut olivat vähän parempia. Alkuperäisestä miehityksestä jatkoivat päähenkilö-hobitit ja Klonkku. Galadrielin näyttelijä oli esittänyt viimeksi Maija Poppasta, ja The Guardian -lehden <a href="https://www.theguardian.com/stage/2007/jun/19/theatre.jrrtolkien" target="_blank">kriitikko</a> totesi, että tämä roolihahmo oli paljon miellyttävämpää seuraa. HS:n Jussi Alroth tykkäsi teatteri-ilmaisun ja sirkuksen yhdistelmästä, mutta moitti hahmonrakennusta ja joitakin näyttelijäsuorituksia. Teatterikappale pyöri Lontoossa lopulta 13 kuukautta. Sen jälkeen sitä ei ole nähty enää koskaan. Musikaalista <a href="http://www.lotr.com" target="_blank">piti tehdä</a> maailmankiertue viime vuonna, mutta ilmeisesti kenelläkään ei ollut tarpeeksi rahaa.
<p>
<b>Tulkinta haukuttiin, mutta kesti aikaa</b>
<p>
Tässä vaiheessa lukijalla herää kysymys, oliko se niin huono? En voi arvostella, kun en ole nähnyt, mutta musiikista katsoisin jotakin ymmärtäväni. Levytys on kuunneltavissa sekä Spotifysta että Youtubesta. Ainakaan musiikin perusteella teatterikappale ei ole kehno. Harvoin musikaalinumeroita jaksaa Youtubesta kuunnella enää 15 vuotta myöhemmin, mutta näitä jaksaa. Varsinkin hobittien laulut ovat minusta onnistuneita.
<p>
Kuten tyypillisesti musikaaleissa, parhaat laulut ovat ensimmäisessä näytöksessä. Esimerkiksi <a href="https://youtu.be/6v1QV-25MS8" target="_blank">"Road goes ever on"</a> -kappaleessa on hieno musiikillinen oivallus, jossa lopulta aika pienillä keinoilla onnistutaan luomaan isompaa maailmarakennusta. Tämä kohtaus ajoittuu siihen, kun hobitit lähtevät Konnusta. Säkeistöä laulavat hobitit, sävelmä on iloinen ja melko yksinkertainen. Kertosäkeen taustalla laulavat kuitenkin Samoojat, jotka hobittien tietämättä vartioivat Kontua. Väliosassa tavataan haltioita matkalla Satamiin, ja nämä laulavat puolestaan haltiakielellä. Syntyy vaikutelma maailmasta, jossa taustalla tapahtuu suuria muutoksia. Lopputulos kuulostaa suunnilleen Tuomas Kanteliselta.
<p>
Kokonaisuutena parhaiten tuntuisivat toimivan kansanmusiikkivaikutteiset kappaleet, jopa niin, että imelämmät musikaalinumerot pistävät niiden joukosta silmään. <a href="https://youtu.be/zbF88CUeyYQ" target="_blank">Galadrielin laulu</a> kuuluisi jälkimmäisiin, mutta laulaja Laura Michelle Kelly on niin vahva, että hänen äänensä vie se uudelle tasolle. Tämä on musiikkinumeroista ainoa, jossa solisti päihittää taustalla pauhaavan orkesterin.
<p>
Taru Sormusten herrasta -musiikille näyttää olevan kysyntää siitä päätellen, että Howard Shoren elokuvasoundtrackia esitetään konserteissa toistuvasti. Howard Shoren sinfoninen musiikki on hieno, mutta minusta myös tätä voitaisiin esittää konserttiversiona, vaikka niin, että ottaa kansanmusiikkimaiset osat ja jättää siirappisimman musikaaliosaston pois. Ei tarvittaisi sinfoniaorkesteria tai suurkuoroa, niin ei tulisi samanlaisia <a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008423387.html" target="_blank">pettymyksiä</a> kuin viime syksyn konsertissa Tampere-talossa ja Helsingin Jäähallissa. Tai sitten musiikin sävyt saattaisivat tulla paremmin esille ilman päälletunkevaa jousi- ja puhallinosastoa. Suomalainen yleisö voisi olla myös vastaanottavaisempi vahvalle Värttinä-laululle.
<p>
<b>Dramatisoinnin riskeistä</b>
<p>
Tolkienin maailma on niin iso, että se on pakko tehdä isosti. Rahaa palaa, ja se on jo riittävä syy saada kriitikot varpailleen. Musikaalin tekijät ymmärsivät välineen mahdollisuudet ja rajoitukset. Tosin kuin tv-sarjan, musiikkiteatterin joutuu katsomaan yhdeltä istumalta. (Tosin Richard Wagnerin Ringiä esitetään Saksassa Bayreuthissa erityisillä festivaaleilla, mutta koska meillä on jo Nibelungin sormus, Tolkienista ei ehkä tarvitse tehdä yhtä suureellista versiota. Murtunut miekkakin Wagnerilta löytyy.) Musikaalin näki vain hyvin rajallinen yleisö, ja musikaali on pienemmän yleisön harrastus kuin televisio. Tekijät ottivat riskin uskaltamalla tarttua aiheeseen, kun jo musikaalimuoto itsessään vaatii yleisöltä tiettyä "suspension of disbelief" -asennetta. Nyt tehtiin kulttiyleisölle esitys, joka olisi tarvinnut massaseuraajakunnan kannattaakseen.
<p>
Times-lehden kriitikko haastoi vuonna 2007 epäilijät sanomalla: ”Kyynisyys ja snobismi hiiteen, tämä show on mahtava”. Kaikessa eeppisyydessäänkin Tarun Sormusten herrasta -kirjan pohjavire on maanläheinen ja elämänmyönteinen. Sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti, ja siitä voi hyvin sovittaa hilpeitä musikaalisävelmiäkin. Saati sitten kepeän tv-sarjan. Puhumme kuitenkin kirjailijasta, jonka kynästä on peräsin "Kuun yli se lehmä loikki".
<p>
<i>Oletko nähnyt tämän musikaalin? Jätä kommentti laatikkoon!</i>
<p>
Lähteet:
<p>
Your Friendly Neighborhood Fangirl: <a href="https://youtu.be/LtrSQKzUHgs" target="_blank">”What happened to Lord of the Rings Musical?”</a>
<p>
Marianka Swain: <a href="https://www.telegraph.co.uk/theatre/what-to-see/lord-rings-disastrous-west-end-musical-crippled-backers-cast/" target="_blank">”Lord of the Rings, the disastrous West End musical that crippled its backers – and the cast”</a>
<p>
HS:n arvostelu (Jussi Ahlroth): <a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004493255.html" target="_blank">”Värttinä värittää Tolkienin maailmaa”</a>
<p>
Guardianin arvostelu (Michael Billington): <a href="https://www.theguardian.com/stage/2007/jun/19/theatre.jrrtolkien" target="_blank">"The Lord of the Rings"</a>
<p>
Guardianin koonti (Kelly Nestruck): <a href="https://www.theguardian.com/stage/theatreblog/2007/jun/20/thelordoftheringsmusical" target="_blank">"Critics are dazzled and confused by Lord of the Rings musical"</a>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-79479898539039840682022-08-18T08:20:00.003-07:002022-08-18T08:29:37.812-07:00Antologiahaasteen paluuTätä ette ehkä uskoneet näkevänne, mutta spekulatiivisen fiktion antologiahaasteeni on edennyt jälleen pisteeseen, jossa on aika raportin. <a href="http://margaretpenny.blogspot.com/2019/09/antologiahaaste-jatkuu.html">Edellisestä</a> onkin vierähtänyt tovi! <a href="http://margaretpenny.blogspot.com/2018/12/antologiahaaste-2019.html">Alunperin</a> haasteessa oli mukana 25 kirjaa. Nälkä kasvoi lukiessa, ja olen lisännyt listalle kuluneiden kolmen vuoden aikana ilmestyneitä teoksia.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgBcszvoGWjmGsKtcIXE_ixNVtMh4LI-_XcUTO6eRSEExQaDN9Lx4HjcKNTOzHcRSfpzqfV8omb8ITYkFF8i2Q8l13wzPnFXSDATWEtphYVmXP0sppS9J0mS_9r-HCyV1kExRia8TjlwzPSeFEbWDsmcmcy4b4nOfvxsXJhYbBjHQ0s6pcVPxssSfen/s4160/20220818_180006585.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="3120" data-original-width="4160" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgBcszvoGWjmGsKtcIXE_ixNVtMh4LI-_XcUTO6eRSEExQaDN9Lx4HjcKNTOzHcRSfpzqfV8omb8ITYkFF8i2Q8l13wzPnFXSDATWEtphYVmXP0sppS9J0mS_9r-HCyV1kExRia8TjlwzPSeFEbWDsmcmcy4b4nOfvxsXJhYbBjHQ0s6pcVPxssSfen/s320/20220818_180006585.jpg"/></a></div>
<p>
Osan novelleista olen lukenut aiemmin, osaan tutustuin nyt ensimmäistä kertaa.
<p>
Vuonna 2022 olen tähän mennessä lukenut seuraavat antologiat (kirjat lueteltu ilmestymisjärjestyksessä):
<p>
-Aukkoja ajassa (2013, Turbator)<br>
-Ajan poluilla (2013, Tutka)<br>
-Supernova (2015, Stk)<br>
-Käärmeenliekit: Suomalaisia lohikäärmetarinoita (tämän olin lukenut jo aiemmin, mutta luin uudestaan) (2015, Osuuskumma)<br>
-Kristallimeri: Tarinoita merirosvoista (2015, Osuuskumma)<br>
-Marraskesi: Tarinoita iholta ja ihon alta (2016, Osuuskumma) <br>
-Hänen huulensa ovat metsä (2017, Kulttuuriyhdistys Korppi) <br>
-Varjoisilta kujilta (2017, Osuuskumma)<br>
-Valitut (2018, Tutka) <br>
-Kuolon tähti (2021, Täysi Käsi)
<p>
Lukiessani olen myös pohtinut, mikä on avain onnistuneen antologian toimittamiseen. Pohdinnan tuloksia voi lukea myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä Kosmoskynä-lehden numerosta.
<p>
Tämän satsin antologiat voi halutessaan lukea kolmeen eri kategoriaan: 1) kilpailuantologiat eli kirjoituskilpailun sadosta kootut antologiat, 2) kutsuantologiat eli valikoidulta kirjoittajajoukolta pyydetyistä novelleista kootut antologiat ja 3) Osuuskumman julkaisemat teema-antologiat, jotka koostuvat kustannusosuuskunnan jäsenten ja tyypillisesti 1–2 vierailevan kirjoittajan teksteistä.
<p>
Kilpailuantologiat ovat pääasiassa scifiseurojen (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ja Turun Science Fiction Seura) julkaisemia. Niissä virkistävää on antologioiden valtavirrasta poikkeava kirjoittajajoukko. Etenkin vaihtoehtohistoria-antologiassa <i>Ajan poluilla</i> oli mainioita kirjoittajatuttavuuksia, joihin en ole muualla törmännyt. <b>Pasi Karppasen</b> toimittamien antologioiden tunnelmaa hieman latistavat toimittajan liian rehelliset esipuheet, joissa saatetaan todeta muun muassa kilpailun annin olleen odotettua heikompi tai saapuneiden tarinoiden olevan ongelmallisen samankaltaisia.
<p>
<i>Supernova</i> puolestaan toi kentälle uusia kirjoittajia, eli sellaisia, jotka eivät olleet aiemmin julkaisseet antologiassa. Oli hauskaa lukea se näin useampi vuosi ilmestymisen jälkeen, suurin osa kirjoittajista on nimittäin jatkanut uraansa antologianovellistina.
<p>
Kutsuantologioita tässä satsissa olivat <b>Juri Nummelinin</b> toimittama <i>Kuolon tähti</i>, Pasi Karppasen toimittama Suomen presidenttien salaisista edesottamuksista kertova <i>Valitut</i> sekä <i>Aukkoja ajassa</i> -aikamatkatarinoiden kokoelma. Viimeiseksi mainittu on <b>Harri Erkin </b>kokoama, mutta <b>Boris Hurtta</b> auttoi alkupaketin eli varhaisten suomalaisten aikamatkatarinoiden kokoamisessa.
<p>
Juri Nummelinin toimittamissa antologioissa, joita olen lukenut tähän haasteeseen useita, pidän vanhojen suomalaisten spefinovellien liittämistä uudempien lomaan. Suurin osa novelleista on kuitenkin uusia. Tämä novellien julkaiseminen tuoreeltaan onkin ehkä lähestymistavan heikkous: Nummelin on hyvä luomaan vaihtoehtoista kirjallisuushistoriallista juonnetta virallisen kotimaisen kirjallisuuden kaanonin rinnalle, mutta hän ei ole varsinainen kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja. Myös monesta <i>Kuolon tähti</i> -antologiassa julkaistusta nykykirjoittajan novellista huomaa, että niitä olisi voinut vielä kehitellä.
<p>
Osuuskumman julkaisemista teema-antologioista olen oikeastaan jäävi sanomaan mitään. Mainittakoon, että joukosta löytyy vuoden 2016 Atorox-voittajanovelli (<b>Magdalena Hain</b> Kaunis Ululian, ilmestynyt antologiassa <i>Kristallimeri</i>). Ylipäätään vuoden 2016 palkinnon kymmenestä kärkisijasta seitsemää piti hallussa novelli, joka oli ilmestynyt Osuuskumman antologiassa.
<p>
Sellainen asia minkä muuttaisin muutaman antologian kohdalla näin jälkikäteen ajateltuna on nimi. Alaotsikko ”tarinoita siitä-ja-siitä” ei läheskään joka yhteydessä kulje mukana, ja moni antologia on nimetty niin, että nimi ei ole kovin kuvaava. Esimerkiksi kissa-aiheista spefiä sisältävä <i>Varjoisilta kujilta: Novelleja</i>. Sitten sitä selaa kirjahyllyä monta vuotta jälkeenpäin ja ihmettelee, mikähän tämäkin tapaus oli. Lopulta paremmin toimisivat ehkä ”Kissaihmisiä/Ihmiskissoja” tai ”Kissanovelleja” -tyyppiset nimet. Kehno rautalankaesimerkki, mutta kuitenkin. Ehkä olemme ajatelleet liian vaikeasti. Antologian nimeäminen on usein hankalaa.
<p>
Lukeminen jatkuu, ja haaste päivittyy... aikanaan...Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-29042577745973862732022-01-05T02:33:00.004-08:002022-01-05T03:47:13.912-08:00Spefikirjoittajan kevät 2022 Koronakaranteeni uhkaa, joten valmistaudumme viettämään lukemisen ja kirjoittamisen täyteisen kevään 2022. Kokoan tähän postaukseen verkossa toimivia arvostelupalvelua, sparrausapua ja vertaistukea spefikirjoittajille tarjoavia tahoja.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjU5Wd7JLbKIYnrwLtL7FQq7HGoogGE8zCtxHbPcJ_jGVfXlqgfj2s9rdsaq_Fl6DJPK3zIoxO8q53ExiNjL8K9FM8sTcZxmWDADASsnVp2Tp7JlqR6WUDLpEiM2KwOzKQvzQu6XxJvFvVD_wXQyMTCW768wa3utK9tPPwzxuyHZLe8JvECqet2wuqC=s3000" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="3000" data-original-width="3000" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjU5Wd7JLbKIYnrwLtL7FQq7HGoogGE8zCtxHbPcJ_jGVfXlqgfj2s9rdsaq_Fl6DJPK3zIoxO8q53ExiNjL8K9FM8sTcZxmWDADASsnVp2Tp7JlqR6WUDLpEiM2KwOzKQvzQu6XxJvFvVD_wXQyMTCW768wa3utK9tPPwzxuyHZLe8JvECqet2wuqC=s320"/></a></div>
<p>
<b>Mistä apua käsikirjoituksen pulmiin?</b>
<p>
Käsikirjoituksen ongelmakohtiin kannattaa pyytää ammattilaisen apua siinä vaiheessa, kun ensimmäinen versio on kertaalleen kirjoitettu, vaikka sitten puutteineenkin. Jos kirjoitusprosessin aikana tulee pulmia, kannattaa kysyä neuvoa alan harrastajien keskustelupalstoilla tai osallistua kirjoituskurssille.
<p>
Verkossa Risingshadow.fi-foorumilla toimii kirjoittajapiiri, osallistumisohjeet saa <a href="https://www.risingshadow.fi/forum/ilmoitukset/2310-risingin-kirjoituspiiri-etsii-uusia-osallistujia">täältä</a>. Piiriin on jatkuva haku, liittyä voi milloin vain.
<p>
Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Facebook-ryhmässä keskustellaan spekulatiivisen fiktion kirjoittamisesta: <a href="https://www.facebook.com/groups/82757206913">https://www.facebook.com/groups/82757206913</a>
<p>
Proosakuiskaajalla on käynnistymässä Lempeä sparraus spefikirjoittajalle -kurssi, joka kokoontuu kevään ajan neljänä torstaina. Kurssin tarkoituksena on tarjota spefikirjoittajille kohtaamispaikka, jossa keskustella erityisesti spekulatiiviseen fiktioon liittyvistä kysymyksistä asiantuntevassa ohjauksessa. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla kirjailija Anne Leinonen alustaa vaistojen ja intuition käyttämisestä luomisen apuna. Itse puhun alitajunnan, muistin ja unien hyödyntämisestä spefikirjoittamisessa.
<p>
Myöhemmin keväällä käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa pahuus scifissä, fantasiassa ja kauhussa, kohtausten kirjoittaminen ja rytmitys sekä aistien käyttäminen maailman rakentamisessa. Kurssi alkaa 27. tammikuuta: <a href="https://proosakuiskaaja.fi/kurssit/">https://proosakuiskaaja.fi/kurssit/</a>
<p>
Proosakuiskaajalla on keväällä 2022 tarjolla myös romaaniklinikka sekä Ideasta kirjaksi -kurssit.
<p>
Tampereen seudun työväenopiston suosittu Spekulatiivisen fiktion kirjoittaminen -verkkokurssi on täynnä, mutta etäkursseilla spefin julkaisemisesta, lukemisesta ja raapaleiden kirjoittamisesta on vielä tilaa. Kurssien tiedot ovat <a href="https://opistopalvelut.fi/tampere/courses.php?l=fi#pos-6-25-73">täällä</a>. Myös Kirjan talolla Turussa on tarjolla Reetta Vuokko-Syrjäsen pitämä spekulatiivisen fiktion <a href="https://kirjantalo.org/hautomot-kevaalla-2022/">hautomo</a>.
<p>
Ammattilaisen antama ohjaus ja henkilökohtainen palaute ovat maksullisia. Niiden puoleen suosittelen kääntymään siinä vaiheessa, kun hyöty on suurin, eli vasta sitten, kun käsikirjoitus on jo pitkällä. Suosittelen Jyrki Pitkän artikkelia <a href="http://aavetaajuus.fi/blog/muutamia-huomioita-julkaisukelpoisen-tarinan-kirjoittamisesta/">julkaisukelpoisen tarinan kirjoittamisesta</a>.
<p>
<b>Mihin voin tarjota tekstejä?</b>
<p>
Suomessa ilmestyy säännöllisesti scifiseurojen julkaisemia lehtiä, jotka hakevat tekstejä avoimella haulla tai kirjoituskilpailujen kautta. Tällaisia lehtiä ovat mm. <a href="http://www.sci.fi/~portti/index.php">Portti</a>, <a href="https://tahtivaeltaja.com">Tähtivaeltaja</a>, <a href="http://www.tsfs.fi/?spin.html">Spin</a> ja <a href="https://www.kosmoskyna.net">Kosmoskynä</a>.
<p>
Spekulatiiviselle fiktiolle omistettu verkkolehti Varjorikko ilmestyy kaksi kertaa vuodessa osoitteessa <a href="https://varjorikko.com/%20">varjorikko.com/ </a>
<p>
H. P. Lovecraft-seuran <a href="https://lovecraftseura.net/kuiskaus-pimeassa/">Kuiskaus pimeässä</a> ottaa vastaan tekstejä. Lehti julkaisee ensisijaisesti kauhua.
<p>
Katso myös uusi kirjoittajasivusto Tarinavirta osoitteessa <a href="tarinavirta.fi/">tarinavirta.fi/</a>.
<p>
Kulttuuriyhdistys Korppi järjestää <a href="https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/2022/01/04/korpin-kirjoituskilpailu-2022/">kirjoituskilpailun</a> teemalla LINTU.
<p>
<b>Kevään spefitapahtumia</b>
<p>
Jos korona suo, keväällä on tulossa myös tapahtumia.
<p>
KauhuCon järjestetään näillä näkymin 2.4.-3.4.2022 Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. KauhuCon on Suomessa säännöllisesti järjestettävä tapahtuma kauhukulttuurin ystäville. Sitä järjestää H. P. Lovecraft - Historiallinen seura ry.
<p>
Tampereelle suunnitellaan Hämärä-kirjallisuustapahtumaa maaliskuussa kulttuuritalo Laikkuun, uutisia voi seurata Facebookissa <a href="https://www.facebook.com/H%C3%A4m%C3%A4r%C3%A4-kirjallisuustapahtuma-107708960616097">täältä</a>.
<p>
<i>Kuva: 2314225 (c) Ichtor | Dreamstime.com</i>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-20880620597156099312021-12-30T01:42:00.000-08:002021-12-30T01:42:00.857-08:00Vuosiraportti 2021Kun <a href="https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/vuosiraportti-2021/">Anneli</a> niin minäkin. Toinen koronavuosi toi muassaan etäkursseja, etäharjoituksia, striimejä ja paljon perumisia. Toisaalta se on sisältänyt myös paljon kirjoittamista, lukemista ja lautapelejä.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgkz6u3Q1YKjZ3A5QMnC9xSxzJZDjqlyvdsOmeZqQhEVqA3MoOVDPI8xsnGXdddhtqp-jGXfN4gpaA_G-v59_eHi-CCKk2CgltfKclQOwiaTm1Rd7x__KfLfvisGWsqBAUOoxrWG9_igpUV6vkjGPegb_VAiDNKuqhxRKHsTmjmh4lODPqcfn240pBF=s4145" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="2396" data-original-width="4145" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgkz6u3Q1YKjZ3A5QMnC9xSxzJZDjqlyvdsOmeZqQhEVqA3MoOVDPI8xsnGXdddhtqp-jGXfN4gpaA_G-v59_eHi-CCKk2CgltfKclQOwiaTm1Rd7x__KfLfvisGWsqBAUOoxrWG9_igpUV6vkjGPegb_VAiDNKuqhxRKHsTmjmh4lODPqcfn240pBF=s320"/></a></div>
<p>
Maaliskuussa ilmestyi kolmas tietokirjani, opas nimeltä <i>Sinä julkaiset kirjan</i>. Sen julkaisi Penelope-kustannus, oman Proosakuiskaaja-yrityksemme aputoiminimi. Opas on saanut kiitosta käytännönläheisestä ja suorapuheisesta otteestaan. Se on tarkoitettu harrastajakirjoittajille, kirjailijoille, kaikille kirja-alasta kiinnostuneille sekä esimerkiksi julkaisutoiminnasta kiinnostuneille yrityksille.
<p>
Maaseudun Tulevaisuus teki kirjasta tuoreeltaan juttua, joka on luettavissa <a href="https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.1359511">täällä</a>. Kirja on arvosteltu <a href="https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/uusi-opas-kirjan-julkaisuun-jakaa-patevia-neuvoja-kokeneemmallekin-arviossa-saara-henrikssonin-sina-julkaiset-kirjan/">täällä</a> ja <a href="https://lukujonossa.fi/2021/12/saara-henriksson-sina-julkaiset-kirjan/">täällä</a> ja sen voi tilata täältä: <a href="https://holvi.com/shop/proosakuiskaaja/">https://holvi.com/shop/proosakuiskaaja/</a>.
<p>
Keväällä 2021 Penelope-kustannukselta ilmestyi myös minun ja Shimo Suntilan toimittama <i>Kultainen antologia</i> -verkkojulkaisu, johon laadin esipuheen ”Aina ei voi tiivistää - 10 vuotta uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota”. Antologian on valittu kahdeksalta kirjoittajalta seikkailullisia novelleja. Esipuhe on omasta mielestäni merkittävin teksti, jonka olen julkaissut tänä vuonna, ja se kuten koko antologia on ladattavissa ilmaiseksi <a href="https://usvazine.net/urs-kultainen-antologia/">täältä</a>.
<p>
Proosakuiskaaja osallistui myös ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille jaetulla pöytäpaikalla Vaskikirjojen kanssa ja perusti oman pienen verkkokaupan. Penelopen ja Tarinalankojen valikoimaan voi tutustua <a href="https://holvi.com/shop/proosakuiskaaja/">täällä</a>.
<p>
Vuoden isoin urakka oli tilauskirjan kirjoittaminen yhdessä asiakkaan kanssa. Teos ilmestyy alkuvuodesta 2022 ja kertoo tamperelaisen urheilualan maahantuontiyrityksen 20-vuotisen tarinan. Oli mielenkiintoista kurkistaa omien tuttujen ympyröiden ulkopuolelle ja tehdä jotain aivan muuta!
<p>
Kirjoitin vuoden aikana historiallista romaania, joka sijoittuu Saksan hansa-aikaan 1400-luvulle. Romaani sisältää fantastisia elementtejä ja se on saanut innoituksensa prinsessa Hedwig Saksilaisen (1445–1511) elämästä. Vuoden aikana romaani saavutti harjakorkeutensa, mutta paljon on vielä tekemistä, ennen kuin olen siihen tyytyväinen.
<p>
Kirjoitin kolme novellia: historiallisen kauhunovellin ja matkailukauhua sisältävän novellin ensi vuonna ilmestyviin antologioihin, sekä scifinovellin, joka toivottavasti julkaistaan myöhemmin. Novellini ”Painovoiman sieppaamat” esitettiin tsekinkielisenä käännöksenä Tsekin yleisradiossa keväällä 2021. Lisäksi novellini Valaanpyytäjän vaimo ilmestyi uusintapainoksena <i>Steampunk! Messinkiä ja morsiamia</i> -antologiassa syksyllä 2021.
<p>
Kursseja pidin Tampereen seudun työväenopistossa sekä Tampereen Kesäyliopistossa sekä annoin palautetta käsikirjoituksista Proosakuiskaaja-yrityksemme kautta. Touhusin mukana Osuuskumma-kustannuksessa mm. kustannustoimittajana, -päällikkönä, myyntitiimin jäsenenä sekä Tampere Steampunk Festival- ja Tampereen Kirjafestarit -tapahtumissa. Kirjailijoita haastattelin yleisön edessä Roosalupi-illassa marraskuussa sekä Kirjafestareilla joulukuussa. Esiinnyin itse Pirkkalaiskirjailijoiden perustamalla Kirjailija kotiin -kanavalla huhtikuussa ja Kirjastoseuran fiktiopäivässä Metsossa marraskuussa.
<p>
Harrastuspuolella lauloin tamperelaisen Kanerva-kuoron mukana niin pienryhmän kuin koko kuoron voimin yhteensä viidellä keikalla, mikä oli korona-aikana yllättävä saavutus.
<p>
Koronakurimuksessa ei paljoa matkailtu, mutta osallistuin kuitenkin pohjoismaiseen Fantastika-konferenssiin Tukholmassa marraskuun lopussa. Kotimaassa kävin muun muassa Savonlinnassa, Punkaharjulla, Seinäjoella ja Lapissa.
<p>
Täytin marraskuussa 40 vuotta. Ikä karttuu jos kohta ei vielä paina. Erityisiä toiveita ensi vuodelle minulla ei ole, paitsi että pandemia menisi ohi. Vuonna 2021 soitin aivan liian vähän pianoa, yritän korjata asian ensi vuonna.
<p>
Kiitän Taiteen edistämiskeskusta ja Suomen Kirjailijaliittoa taiteellisen toimintani tukemisesta.
<p>
Menestyksekästä uutta vuotta 2022 kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!
<p>
PS. Kurkkaa myös Osuuskumma-kustannuksen <a href="http://osuuskumma.fi/kevaan-2022-kummalogi/">kevät 2022</a>.
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-87128744364413585252021-05-27T03:40:00.003-07:002021-05-27T03:42:58.891-07:00Ilmaistyöntekijän koronakorvausLehdistössä ja Ylellä on herätty lopultakin keskustelemaan siitä, miten koronaepidemian aiheuttamat tulonmenetykset korvataan kulttuurialalle. Yli viisikymmentä järjestöä <a href="https://www.teosto.fi/vaatimus-yleisotapahtumat-on-avattava-samaan-tahtiin-muun-yhteiskunnan-kanssa/">vaatii</a>, että yleisötapahtumat on avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa. Tämä on koko kulttuurin alan yhteinen etu ja eilinen yhteinen julkilausuma merkittävä voimannäyte toimialalta. Lisää tällaista.
<p>
Keskustelun myötä on käynyt ilmi sellainen suurelle yleisölle ehkä uusi asia, että kulttuurin tuki on riittämätön myös normaaliaikana. Keskustelu on sekavaa, sillä samaan aikaan puhutaan arvoista, kulttuuriin sijoittamisesta, kriisiajan korvauksista ja apurahoituksesta. Huomattakoon, että kirjoitan oman alani eli kirjallisuuden näkökulmasta.
<p>
<b>Tuet</b>
<p>
Yksityisen sektorin tehtävä on investoida kulttuuriin (kustantamot, levy-yhtiöt, galleriat). Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävä on varmistaa, että hedelmät ovat yhdenvertaisesti saatavilla (koulutus, kirjastojen ostotuki, teatterien valtionosuudet). Taiteen edistämiskeskuksen eli Taiken tehtävä on tukea ammattitaiteilijoita (apurahat).
<p>
Sitten on laajempi käsite ”luovat alat”, joita muun muassa Business Finland tukee yritystukien kautta. Se on asia erikseen. Vaikka taiteilijat voivatkin kehittää erilaisia tuotteita ja palveluja, se ei ole kuitenkaan varsinaista luomistyötä, ja on siitä aina pois. Elvytys koskee liiketoimintaa ja sen harjoittamisen edellytyksiä.
<p>
Apurahat (tai Taike ylipäätään) eivät ole mikään ihanteellinen keino kriisiajan tuen jakamiseen. Apurahat jaetaan työsuunnitelmien ja aikaisempien ansioiden perusteella, ei sosiaalisin perustein. Turva on STM:n alainen asia. Taikella on omat sääntönsä, joita sitoo laki. Mutta kun Taikelle nyt on annettu tämä tehtävä, niin sillä mennään, ja huokaistaan syvään. Taike ei voi jakaa takautuvia tukia.
<p>
Kulttuuriala ei ole tasa-arvoinen. Menestyäkseen on tehtävä 99 prosenttia enemmän töitä kuin muut, ja sen lisäksi tarvitaan vielä onnenkantamoinen. Taiken tapauksessa kaikki saavat hakea rahaa, ja kaikkia kannustetaan hakemaan rahaa. Yhdenvertaisuus loppuu siihen. Myös alojen sisällä taiteilijoita on joka junaan. Kulttuurialalla on varakkaita valtaapitäviä ihmisiä, pennittömiä nälkätaiteilijoita ja kaikkea siitä välistä.
<p>
Tämä karvaaksi opiksi: Tulonmenetyksiä ei voi vaatia korvattavaksi, jos töitä on tehty ilman palkkiota alunperinkin. Korona-avulla ei korjata alojen sisäistä epätasa-arvoa, vaan sen pitää tapahtua kentän itsensä toimesta, kiinnittämällä huomiota taiteen tekemisen edellytyksiin ja nostamalla esiin taidetta elinkeinona. Hyvä alku olisi tunnistaa ja tunnustaa erilaiset tekemisen tavat ja tarpeet. Osa tekee taidetta kokopäiväisesti, osa opetuksen, tutkimuksen tai aivan muun työn ohella.
<p>
<b>”Oikeat” työt</b>
<p>
Koronapandemian vuoksi moni on menettänyt varsinaisen työnsä esimerkiksi lentoliikenteessä, matkailu- ja ravitsemusalalla sekä tapahtumatuotannossa. Palkansaajat on lomautettu ja he ovat pystyneet hakemaan ansiosidonnaista, mutta freelancerit ovat jääneet oman onnensa nojaan. Tätä ongelmaa ryhdytään nyt myöhässä ja kiireellä ratkaisemaan.
<p>
Tämä ei nyt koske kirjallisuutta sinänsä, koska itse kirjan kirjoittaminen on melko pandemiaturvallista touhua. Sen sijaan pandemia vaikuttaa niihin kaikkiin sivutöihin, kuten esiintymiset ja opetus, joilla kirjailijat ovat rahoittaneet sitä varsinaista työtä.
<p>
Pitäisi lakata puhumasta siitä, että kirjan kirjoittamisesta pitäisi maksaa samalla tavalla kuin esimerkiksi putkien korjaamisesta. Kirjan kirjoittaminen on totisesti työtä, sen saa huomata jokainen joka sitä yrittää, mutta se ei ole palkkatyötä, koska kirjailijalla ei ole työnantajaa. Samoin Kirjailijaliitto ei voi koskaan toimia niin kuin palkansaajajärjestö, koska kirjailijat eivät ole palkansaajan asemassa.
<p>
Jos kirjailija ei voi tienata tarpeeksi tekijänoikeustuloilla, eivätkä ansioluettelo tai työsuunnitelma vakuuta apurahoittajaa (tai onni ei muuten vain ole myötä), ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä päivätyötä ja kirjoittaa siinä ohessa. Tai olla työttömänä.
<p>
Monesti tässä yhteydessä vaadittu perustulo on kiinnostava aloite, mutta se ei ole mikään taikakeino, ja taiteilijan köyhyyttä se ei ratkaise millään tavalla. Taannoisessa <a href="https://www.kela.fi/perustulokokeilu-tavoitteet-ja-toteutus">kokeilussa</a> perustulo oli 560 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi sai tienata palkkatuloja tai hakea harkinnanvaraista tukea. Perustulo voi vähentää taiteilijan kuormitusta erilaisten tukimuotojen keskellä, mutta asuntolainoja sillä ei maksella, eikä pelkkä perustulon olemassaolo lisää työtilaisuuksien määrää.
<p>
Vaikea kysymys on Taiken johtajan Paula Tuovisenkin esiin nostama <a href="https://www.kritiikinuutiset.fi/2021/05/22/taiteen-rahoituksen-kokonaiskuva-pahasti-retuperalla/">priorisointi</a>. Kannattaako jakaa riittävästi muutamalle vai pennosia useammalle? Miten parhaiten tuetaan taiteen monimuotoisuutta?
<p>
<b>Edunvalvonta</b>
<p>
Jos tästä kaikesta jää opiksi se, että kulttuurialaa ei voi kohdella yhtenä könttänä, niin se on jo positiivinen tulos. Maailmankuvan muutosta on ilmassa. Tässä muutama oma ajatukseni:
<p>
Ammattitaiteilijoiden kannattaisi järjestäytyä vanhemmin tekijänoikeusjärjestöjen, ei ainoastaan oman alan liittojensa taakse. Jäsenkriteereitään valvovilla liitoilla ei ole joukkovoimaa takanaan, tekijänoikeusjärjestöt edustavat kaikkia. Liitot ovat tietysti jo valmiiksi tekijänoikeusjärjestöjen jäseniä, esimerkiksi Kirjailijaliitto on Sanaston jäsenjärjestö. Kiinnitetään kulttuuripolitiikassa entistä enemmän huomiota tekijänoikeustuloihin ja ymmärretään myös muun työn ohella taidetta tekevien asemaa. Ymmärretään sellaisen asian kuin sananvapauden ja julkisen sanan merkitys sekä se, että kirjat ja sanoma- ja aikakauslehdet eivät ilmesty ilmaiseksi.
<p>
Huomio pitäisi kiinnittää myös isoihin kokonaisuuksiin. Taiken johtajan Paula Tuovisen ehdotus valtion pitkien apurahojen muuttamisesta taiteilijapalkaksi koskee vain hyvin pientä osaa koko kirjailijakunnasta. Toistetaan nyt tässä vielä: Kirjailijaliitto <a href="https://www.kritiikinuutiset.fi/2021/05/24/kirjailijaliitto-takakenossa-taiteilijapalkalle/">ei innostu</a> taiteilijapalkasta ymmärrettävistä syistä, joita vähäisin ei ole rahan riittävyys. Pelkona on, että apurahasysteemiä alettaisiin ajaa työsuhteiseksi yleisemminkin, jolloin tämä ”taiteilijapalkka” riittää entistä harvemmille. Kuitenkin kokeilussa esimerkiksi kirjailijoiden ja kääntäjien apuraha sekä kohdeapurahat jäisivät ennalleen. Kirjailijoiden on hyvä pitää jatkossakin ääntä sen puolesta, että näitä erilaisia harkinnanvaraisia tukimuotoja tarvitaan edelleen.
<p>
Ennen kaikkea alalla kaivataan sitä, että opetellaan puhumaan rahasta. Tai edes kiinnostutaan siitä. Musiikkiala on voimakkain lobbaaja, muiden alojen pitäisi ottaa siitä oppia. Painostusvoimaa etujärjestöihin, lukuja, tutkimusta, ääntä. Ja miksi musiikin tekijöillä saa olla valmiiksi neuvoteltu <a href="https://musiikintekijat.fi/neuvonta/sopimuspohjat/kustannussopimus/">kustannussopimus</a>, kun kirjailijoilla ei? Taiteilija itse voi tehdä paljon sen eteen, että hänen työstään voi maksaa. Hän voi ensinnäkin opetella laskuttamaan, tai toimittamaan edes verokortin, sekä opetella näiden kahden asian välisen eron. Kulttuuriosuuskunnan talouspuolesta vastanneena aktiivina minulla on kanttia sanoa näin.
<p>
Kulttuurin ja politiikan suhteet eivät ole helpoimmalla mahdollisella tolalla. Onnea siis matkaan uudelle tiede- ja kulttuuriministerille Antti Kurviselle, osui varsinainen pääpalkinto kohdalle. Kuntavaalien alla äänestäjien, myös taiteilijoiden kannattaa huomioida, että kuntien tehtävänä on tarjota kulttuuripalveluja kuntalaisille. Kulttuurin ja taiteen ei tarvitse perustella julkiselle vallalle tarpeellisuuttaan. Poliittisen sfäärin tulee vakuuttaa kulttuuri ja taide omasta tarpeellisuudestaan.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-2526515796451721442021-05-10T05:56:00.002-07:002021-05-10T05:56:13.730-07:00Kehrääminen on ohiKyllähän kriisin keskellä pärjää, kun on pakko keskittyä vain nykyhetkeen, mutta entä sen jälkeen?
<p>
Palasin tämän vuosi sitten julkaistun kirjoituksen äärelle. Kirjailija Sabrina Orah Mark kirjoittaa esseessään <a href="https://www.theparisreview.org/blog/2020/05/07/fuck-the-bread-the-bread-is-over/">Fuck the Bread. The Bread Is Over</a> työnhausta, taiteesta ja äitiydestä. Teksti resonoi minussa nyt vielä vahvemmin kuin viime keväänä.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNXu0lSeSWw5zLeFt0FcBDjmqOzZynGSO28xWJW4Mh-s-bb-yXCYO8Y8nAfibpt9tjgTturWYd7Dg9fiVZS-7xtVuuKZychi-PU6HYqRflxj4lf66O44t_aATZmn6U1Dg6cMzrxfCIlPE/s640/Rumpelstiltskin-Crane1886.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="218" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNXu0lSeSWw5zLeFt0FcBDjmqOzZynGSO28xWJW4Mh-s-bb-yXCYO8Y8nAfibpt9tjgTturWYd7Dg9fiVZS-7xtVuuKZychi-PU6HYqRflxj4lf66O44t_aATZmn6U1Dg6cMzrxfCIlPE/s320/Rumpelstiltskin-Crane1886.jpg"/></a></div>
<p>
"What does it mean to be worth something? Or worth enough? Or worthless? What does it mean to earn a living?”
<p>
Kirjoittaja kysyy olennaisia kysymyksiä oikeutuksesta. Kuinka paljon suoritamme kummallisia kehitystehtäviä, jotta voimme sanoa onnistuneemme? Myllärin tyttärelle annetaan tehtäväksi kehrätä oljista kultaa, jotta tämä pääsisi naimisiin prinssin kanssa. Koska taiteen arvoa ei voi mitata, poimimme tavoitteita ja tehtäviä siitä ympäriltä. Pienet asiat saavat isot mittasuhteet ja niitä pieniä asioita on loputtomiin. Kuka hänen teoksensa kustantaa, kääntyykö kirjailijan tuotanto äänikirjaksi, kirjoitetaanko siitä sanomalehdissä. Lisää voi lukea Twitterissä, jossa kirjailijat pohtivat omaa arvoaan. Puhumme taiteen ympäriltä, koska siitä itsestään on niin vaikea puhua. Lisäksi pelkäämme taikauskoisesti, että toivo ei toteudu, jos sen sanoo ääneen.
<p>
Muistan, kun lapsi oli kaksivuotias ja olimme leikkipuistossa tuulisella rannalla Helsingin Arabiassa. Tuttavani oli samassa puistossa lapsineen. Lapsi oli saanut päivähoitopaikan, johon menisi syksyllä, ja minulle vapautuisi enemmän aikaan työhön ja opiskeluun. Kerroin julkaisevani esikoisromaanin seuraavana vuonna. Lisäsin perään, etten aikonut kokopäiväiseksi kirjailijaksi, vaikka juuri sitä aioin. Koska sehän olisi ihan hullua, jatkoi tuttavani lausetta, ja minua harmitti heti. Miksi en sanonut, että haluan päätoimiseksi kirjailijaksi? Keneltä se olisi ollut pois?
<p>
Pikakelaus nykyhetkeen. Ystäväni väitteli tohtoriksi viime viikolla. Nuorempana tuntuu luonnolliselta, että tavoitteet ovat suuria, mutta vaatii erityisiä ponnisteluja keski-ikäiseltä uskaltaa unelmoida isosti. Ei ampua haaveita alas haihatteluna. Nuorena kuilu on fyysisesti leveä, mutta henki on altis. Vuosi vuodelta taas henkinen kuilu tekemisen ja tavoitteiden välillä tuntuu suuremmalta. Samalla kirjailijan tai tutkijan intoa masentaa tylsä realismi.
<p>
Suuren yleisön silmissä kirjailija pystyy lunastamaan oikeutuksen työlleen kirjoittamalla "läpimurtoteoksen". Koska kirjailijan nimi on kirjan kannessa, nopeasti voisi tulla ajatelleeksi, että hän yksin on saanut aikaan sen. On kirjailijan omaa ansiota, että suomennettu pokkari seisoo lukijan yöpöydällä. Todellisuudessa kirjan saattaminen lukijoiden käsiin on ryhmätyötä siinä missä elokuva ja teatterikin. Paljon on kiinni siitä, millaisia yhteistyökumppaneita kirjailijan taipaleelle osuu. Ainakin agentti, kustannustoimittaja, kustantaja, kustantamon tiedottajat ja ulkomaanoikeuksien myyjät.
<p>
Kun yhden tehtävän on saanut täytettyä, sankarin on suoritettava seuraava. Saduissa muoto on yhtä kuin sisältö. Elämässä sen ei tarvitse olla.
<p>
Kirjailijan kannalta seuraava tärkeä askel tai uraliike ei ole kolmiulotteista shakkia kustannusmaailmassa vaan sen päättäminen, jatkaako kirjoittamista ylipäätään. Harva taiteilijan tai tutkijan urapolku näyttää taaksepäin katsoen siltä millaiseksi sen kuvitteli 25-vuotiaana. Kaikki eivät saa tutkijakoulupaikkaa, nostetta laitoksen sisällä, virkoja ja kunniaa.
<p>
Kirjoittaminen oli mahdoton tehtävä koko ajan, välillä sen vain huomaa selvemmin, niin kuin nyt pandemian aikana.
<p>
<b>Ei tuottavuusloikkaa vaan selviytymistä</b>
<p>
Viimeistelen kevään työlohkoa tilanteessa, jossa kirjastot, harrastukset ja museot alkavat vähitellen avautua. Ilmat lämpenevät ja koivut makuuhuoneen ikkunan ulkopuolella ovat hiirenkorvalla ja kukkivat niin että nenä vuotaa, se on paha juttu, ei saisi aivastella. Ei vieläkään kuoroharjoituksia, laulutunteja, tanssitreenejä, opetustilanteita elävässä elämässä. Oma opetukseni on ollut Zoomissa, makuuhuoneen nurkassa. Tietokoneen kameralle puhuessa on vaikea muodostaa kokonaisia lauseita, jos joutuu ajattelemaan samalla. Säälin oppilaitani, mutta hei, minä ainakin yritin. Kun kirjoitan, teen niin paljon kirjoitusvirheitä, että epäilen näköni heikentyneen nopeasti. En tiedä, johtuuko hidastumiseni vanhenemisesta vai korona-ajasta. En ole terävimmilläni, fiksuimmillani, parhaimmillani. Olen suurin piirtein toimintakykyinen. En jaksaisi olla asiallinen.
<p>
Kirjailijaliitto selvitti hiljattain kirjailijoiden toimeentuloa ja asemaa koronavuoden aikana. Kyselyyn vastanneista kirjailijoista 42 % kertoi työkykynsä alentuneen. Eikä kirjallisuus ole edes pahimmin kärsinyt taiteenala, lähellekään.
<p>
Samalla ajatusmaailma muuttuu, niin kuin maapallon liike, sitä ei huomaa ennen kuin se on tapahtunut. "Our criteria for earning a life, a living, are mutating like a virus that wants badly to stay alive." Ei ole mielekkäitä pätemisen areenoita. Ei messuhumua, ei lukijoiden kohtaamisia, ei kansainvälisyyttä. Vain vähän mahdollisuuksia palautua työstä.
<p>
Kulttuurialan järjestöt vaativat elvytystä alalle. Kirjailija <a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/puheenvuoro-hallituksen-sopu-syntyi-nitistamalla-sielta-mista-se-oli-helpointa-taiteesta-ja-kulttuurista-kirjoittaa-juha-itkonen/?shared=1182291-a87d8f26-999&fbclid=IwAR1HuO45XMspUZTjW3jJ70cY8xpySgur7fClfzfsM_cOuKLeGDmX27X9OMY">Juha Itkonen kirjoittaa</a>, että alalla on suuri kasvupotentiaali, jos sitä ei säästetä kuoliaaksi. Muitakin teollisuudenaloja tuetaan ja paljon suuremmilla summilla kuin kulttuuria. Urheilussa tämä nähdään selvemmin. Ymmärretään, miksi ylläpitää kokonaista seuraa, sen sijaan että valmentaisi vain sitä yhtä urheilijaa joka voi voittaa mitalin.
<p>
Mutta kirjallisuuden tekeminen ei ole yritystoimintaa eikä urheilua. Se ei ole edes tutkimusta. Paradoksi on tämä: Kirjailijoiden ja taiteilijoiden neuvotteluvoima on olematon, koska me kirjoitamme ja teemme taidetta kaikesta huolimatta. Vain vähän vaikeammin, hitaammin, pienemmällä ajalla ja huonommilla tuloksilla. Teemme lujemmin töitä yltääksemme edes samaan, se on alaan syväkoodattu perusoletus, tekisimme sitä hyvinäkin aikoina, saati nyt. Meidän on vaikea selittää sitä edes itsellemme, saati sitten toisille.
<p>
Taiteilijoita ja kirjailijoita sanotaan vihervasemmistolaisiksi. Varmaa on, että yksikään lainsäätäjä tai kuntapoliitikko ei tule avuksi, ei vihreä tai vasemmistolainen tai sen paremmin perussuomalainen. Tarvitsijoita on liikaa. Kun apurahat on leikattu ja arvostus on paljastunut tyhjiksi juhlapuheiksi, taiteilijalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä arvostamaan itseään. Ehdotan myös, että ammattitaiteilijat vetävät vastaavasti tukensa pois poliittiselta sfääriltä kertakaikkiaan.
<p>
Ja näin ryömimme hitaasti pandemian toiselle puolelle. Emme hypi enää vanteiden läpi, ne on kiskaistu pois. Kirjailijat pärjäävät ilman typeriä kauneuskilpailujakin. Pärjääkö yhteiskunta ilman kulttuuria ja taidetta?
<p>
Lainaukset kirjoituksesta <a href="https://www.theparisreview.org/blog/2020/05/07/fuck-the-bread-the-bread-is-over/">Sabrina Orah Mark: Fuck the Bread. The Bread Is Over.</a>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-30764698059877760062021-05-05T01:04:00.001-07:002021-05-05T01:12:44.815-07:00Kultainen antologia: 10 vuotta uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiotaTänä keväänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta esikoisromaanini Moby Doll ilmestymisestä. Kirjoitan tänään kuitenkin toisesta asiasta, joka sivuaa omaa kirjoittajahistoriaani.
<p>
Keväällä 2021 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen painetun URS- eli Uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion antologian ilmestymisestä. Penelope-kustannus juhlistaa merkkipäivää julkaisemalla PDF-muodossa liikkeen <a href="https://usvazine.net/urs-kultainen-antologia/">Kultaisen antologian</a>. Antologian esipuheena julkaistu URS-historiikki on tärkeimpiä tekstejä, mitä viime syksynä kirjoitin. Julkaisu on ladattavissa ilmaiseksi Usva-verkkolehden nettisivuilta.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXnYmV9-Fv4F43E_E4PpoUSggQZHOAVrDukSHjV-uQ1o66qjP3yMjajTUtghqF_vTeRdPiXwM9dyYJNDdS6mDMJt13n7a1NPrtJBilSuG1jWliNeRg9q3qyaT8hgA76nKofqmgHvKH14o/s1240/kultainen_antologia.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="1240" data-original-width="874" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXnYmV9-Fv4F43E_E4PpoUSggQZHOAVrDukSHjV-uQ1o66qjP3yMjajTUtghqF_vTeRdPiXwM9dyYJNDdS6mDMJt13n7a1NPrtJBilSuG1jWliNeRg9q3qyaT8hgA76nKofqmgHvKH14o/s320/kultainen_antologia.jpg"/></a></div>
<p>
Lasken päätoimisen kirjoittamiseni alkaneen syksystä 2008. Silloin palasin koulun penkille ja opiskelin luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa, jossa olin tuolloin kirjoilla. Tätä edelsi parin vuoden tauko opiskeluista, jonka aikana olin erilaisissa työharjoitteluissa ja pätkätöissä muun muassa yliopiston viestintäosastolla, Turun ylioppilaslehdessä ja Suomen Tietotoimistossa.
<p>
Viihdyin toimittajana, mutta ymmärsin, että en työskentelisi uutistoimituksessa lopun ikääni. Taaksepäin katsottuna ratkaisu palata koulun penkille oli viisas, sillä vuoden 2008 talouskriisi teki lähtemätöntä tuhoa mediayhtiöissä ja viimeistään aiheutti sen, että uudelle vuosikymmenelle tultaessa journalismi oli täysin auringonlaskun ala.
<p>
En ollut erityisesti spefikirjoittaja, enkä ole vieläkään. Kun katson julkaisuluetteloani 2005–2010, siellä on 14 novellia, joista kuusi on ilmestynyt scifilehdissä. Vielä nykyäänkin kehotan luovan kirjoittamisen opiskelijoita lähettämään kirjoituksiaan laajasti eri tekstihakuihin ja kirjoituskilpailuihin, sitä kautta se oma tyyli ja kanava voivat löytyä helpommin kuin kustantajien pakeilla. Ennen kaikkea se opettaa pitkäjänteistä työskentelyä ja suunnitelmallisuutta.
<p>
Tästä huolimatta toimin aktiivisesti Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajissa (Stk). Se tarjosi yhteisön, jota yleisen kaunokirjallisuuden puolella ei ollut. Me kaikki tarvitsemme palautetta, signaaleja siitä, että työllämme on merkitystä. Palautetta eivät ole vain kritiikit vaan kaikki toiminta, jossa koemme, että työmme tulee nähdyksi. Stk oli minulle tällainen yhteisö ennen oman teoksen julkaisemista.
<p>
Kävin seuran tapahtumissa ja Finnconissa kerran vuodessa. Siinä olisivat olleet yhteydet kirjoittavaan fandominosaan, jos kirjoittajafoorumeita ei olisi ollut. Ei ollut Facebookia, ei Twitteriä, eikä puoliakaan niistä pienkustantamoista mitä nykyään. Seurasin kiinnostuneena sivusta, kun ydinporukka järjesti ensimmäisiä URS-tempauksiaan. Mukaan uskaltauduin vuonna 2011, kun ensimmäinen <a href="https://margaretpenny.blogspot.com/2011/10/kirjoituskutsu-ja-novellintuunausta.html">Ursula-kirjoituskutsu</a> pantiin liikkeelle.
<p>
Liikkeen kasvattajaseurasta ei noussut kirjailijoita, jotka olisivat myöhemmin kotiutuneet isoille kustantajille, liepeiltä kylläkin. Se ei ollut kuitenkaan toiminnan tarkoitus. URS oli ratkaiseva sysäys sille, että periaatteessa mikä tahansa aktiivinen porukka saattoi tehdä kirjoja kovallakin tahdilla ilman vakiintunutta isoa kustantamoa tai muita virallisia tahoja. Harrastajalähtökohdista syntyneestä toiminnasta jalostui ammattimaisempia seuraajia, erityisesti Osuuskumma-kustannus (perustettu 2012) ja Kuoriaiskirjat (2013–2020).
<p>
URS-toiminta opetti minulle kirjailijana itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, joka oli läheistä sukua teini-iän punk-henkiselle aktivismi- ja musiikkitoiminnalleni 1990-luvulla. Kerran punkkari, aina punkkari. Se on tuonut minulle myös itseluottamusta aikana, jolloin kirjailijan on vaikea laskea uraansa ja tuotantoaan kaupallisen kustantamisen varaan.
<p>
Kirjallisuuden tila valtamediassa on pienentynyt jatkuvasti. Kun esikoiskirjani julkistettiin virallisesti 6. huhtikuuta 2011, siitä ilmestyi kritiikki Hesarissa 22. huhtikuuta. Kolmas romaanini Syyskuun jumalat ilmestyi elokuussa 2017, ja kritiikki siitä ilmestyi huhtikuussa 2018. (Toki vertailu on epäreilu, sillä HS nostaa tietoisesti nimenomaan esikoisia.) Viime päivinä sosiaalisessa mediassa keskusteltu paljon valtion kulttuurille tarjoamasta tuesta ja ammattitaiteen elintilan kaventumisesta. Jää nähtäväksi, onko kirjallisuuden tulevaisuus URSin kaltaisissa liikkeissä.
<p>
Yhtä asiaa olen surrut yksityisyritteliäisyyttä ja brändäämistä korostavassa (lue: Yhdysvalloista esikuvansa ammentavassa) indie-maisemassa. Niin moni kirjoittaja yrittää kentälle yksin. Meitä oli porukka koko ajan selustassa tukemassa. Kirjailija, omakustanne- tai muu kirjailija, älä jää yksin. Tee yhdessä muiden kanssa.
<p>
<i>Kuvateksti: Roskakirjailija-battlesta raportoitiin tuoreeltaan Conzinessä Jyväskylän Finnconissa 2014. ”Suntilan ase purkautui ensimmäisenä, mutta pikaisen vaihdon jälkeen hän kävi Salorannan päälle entistä terhakkaampana.” Kuva: Conzine 5 / 2014</i>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhf8jxQsE6nNGPPnXJjePHi3LjGmd8iizwTvrakp9Y-dqibH8urihJV73X2xj6AytvlfLUIu6A1s6YBdFBsqoEgvKwxfT9ADWZHfBp545rOp4tfbsVHueuH3BoFWfl39oOzI__Ds0LY_8E/s2048/IMG_20210505_102259_resized_20210505_102758427.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="2048" data-original-width="1536" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhf8jxQsE6nNGPPnXJjePHi3LjGmd8iizwTvrakp9Y-dqibH8urihJV73X2xj6AytvlfLUIu6A1s6YBdFBsqoEgvKwxfT9ADWZHfBp545rOp4tfbsVHueuH3BoFWfl39oOzI__Ds0LY_8E/s320/IMG_20210505_102259_resized_20210505_102758427.jpg"/></a></div>
<b><a href="https://usvazine.net/urs-kultainen-antologia/">Kultainen antologia.</a></b> Penelope-kustannus 2021. Toimittaneet Saara Henriksson ja Shimo Suntila.
<p>
Sisällys:<br>
<p>
Aina ei voi tiivistää – 10 vuotta uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota<br>
Tarja Sipiläinen: Kolmas kerros <br>
Tuomas Saloranta: Pyörätuolimummo <br>
Mixu Lauronen: Kupolipuisto <br>
Samuli Antila: Kotiinpaluu <br>
Jussi Katajala: Leonardon rasia <br>
Shimo Suntila: Amirin torni <br>
Markus Harju: Jääkäärmeen laulu <br>
Lucilla Lin: Viimeinen ihminen? <br>
URS-bibliografia <br>
URS-liikkeeseen 2010-2020 osallistuneet kirjoittajat,
toimittajat ja kuvittajatUnknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-75256581795373572482021-03-22T23:31:00.001-07:002021-03-22T23:31:48.221-07:00Sinä julkaiset kirjan on ilmestynytOn sykähdyttävä hetki, kun oman firman ensimmäinen kirja tulee painosta!
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1uA7onUHUlSCP3p4F2AdE_atFSVH-83c_uJ8n1J8qLVzMT7zljHBSIgPQu-HDtbzRsX4duNn5tu9mDZ56shzd_vOY5bzR88EIPc53bLQTGDiUpuApPFBLuNCr6ZJcumRJP-xhXd6rqz0/s2048/IMG_20210323_075918_resized_20210323_080011957.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="1536" data-original-width="2048" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1uA7onUHUlSCP3p4F2AdE_atFSVH-83c_uJ8n1J8qLVzMT7zljHBSIgPQu-HDtbzRsX4duNn5tu9mDZ56shzd_vOY5bzR88EIPc53bLQTGDiUpuApPFBLuNCr6ZJcumRJP-xhXd6rqz0/s320/IMG_20210323_075918_resized_20210323_080011957.jpg"/></a></div>
<p>
<i>Sinä julkaiset kirjan</i> on siis ilmestynyt. Se sisältää tarvittavat vinkit kirjan julkaisemiseen ja vaikka omakustanteen tekemiseen. Kirjan yleissävy on rohkaiseva ja lempeä, mutta tarvittaessa antaa myös pienen tönäisyn eteenpäin.
<p>
Olen kiitollinen kaikille oppilailleni, jotka ovat vuosien varrella kysyneet hyviä kysymyksiä ja tarjonneet innoitusta tämän kirjan kirjoittamiseen. Kirjan tekeminen kannattaa. Pankaa ihmiset ajatuksenne sanoiksi ja paperille, se on kivaa!
<p>
Kirjaan voi tutustua täällä: <a href="https://proosakuiskaaja.fi/penelope-kustannus/">https://proosakuiskaaja.fi/penelope-kustannus/</a>
<p>
Sen voi myös tilata suoraan täältä hintaan 19,90 ja postikulut: <a href="https://holvi.com/shop/proosakuiskaaja/">https://holvi.com/shop/proosakuiskaaja/</a>
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikDCBKMPHNvEqSI_8d2J1tda7_jHLVjA7Kuq3qL3FFZjhVBy2DFKq_giOHVLGZQ6xp-_47BONVp1vEFmQ0VTckPHBTu6fR6AjsavhhahPjfsnHDTAUNt5zuu4t3mbgdBJEDfVd3XbTXHs/s1920/mainos_sina_julkaiset_kirjan.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="1920" data-original-width="1080" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikDCBKMPHNvEqSI_8d2J1tda7_jHLVjA7Kuq3qL3FFZjhVBy2DFKq_giOHVLGZQ6xp-_47BONVp1vEFmQ0VTckPHBTu6fR6AjsavhhahPjfsnHDTAUNt5zuu4t3mbgdBJEDfVd3XbTXHs/s320/mainos_sina_julkaiset_kirjan.jpg"/></a></div>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-41649675402340436152020-12-30T00:40:00.003-08:002021-01-30T00:55:31.257-08:00Kohti vuotta 2021Kuten tarkkanäköiset edellisestä kirjoituksesta huomasivat, olen valmistellut pitkästä aikaa tietokirjaa.
<p>
<i>Sinä julkaiset kirjan</i> ilmestyy maaliskuussa 2021 Penelope-kustannuksen julkaisemana. Oppaassa käsitellään kirjan julkaisemista niin perinteisen kustantamon kautta kuin pien- tai omakustanteena. Siinä annetaan käytännön neuvoja kustantajan lähestymiseen, kirjan markkinointiin tai vaikkapa painotarjouksen pyytämiseen. Miten löydän kustannustoimittajan? Mikä on markkinointisuunnitelma? Kannattaisiko perustaa kirjailijablogi?
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlqKJ999vgmiJlO7hVYTbjbkWDPCTK2-7JdoGvkHG522A0Rxtd_iAyHiRbBYEmgaGRexDI4_uK12b9_rOF8hyphenhyphenbm1kkpoH_ZC5LGgokpq_twp7o9lZdBuoAFiv4KGYzrOcqyoD1amFjDtQ/s897/9789526955605.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="897" data-original-width="708" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlqKJ999vgmiJlO7hVYTbjbkWDPCTK2-7JdoGvkHG522A0Rxtd_iAyHiRbBYEmgaGRexDI4_uK12b9_rOF8hyphenhyphenbm1kkpoH_ZC5LGgokpq_twp7o9lZdBuoAFiv4KGYzrOcqyoD1amFjDtQ/s320/9789526955605.jpg"/></a></div>
<p>
Kansikuva on taitavan Raine Rysän käsialaa.
<p>
Kirjan innoittajina ovat toimineet luovan kirjoittamisen opiskelijat sekä kurssilaiset eri koulutuksista vuosien varrelta. Kirjoittajilla on usein kirjan julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä, joita ei ehditä käsitellä opetuksen puitteissa. Moni haluaisi nähdä kirjan kansien välissä, mutta ei tavoittele suuria lukijajoukkoja. Toisaalta perinteiset kustantamot ovat supistaneet kustannusohjelmiaan, ja yhä useammin ammattilainenkin jää ilman kustantajaa. Oma lukunsa ovat pienkirjailijat, oman tiensä kulkijat, joiden teoksia ei välttämättä ole tarkoitettukaan suuren kirjoja ostavan yleisön makuun.
<p>
Nämä kaikki – harrastajakirjoittajat, kokeilunhaluiset ammattilaiset, aloittelevat pienkustantajat – hyötyvät tämän kirjan opeista.
<p>
Niin sanottu täyskustanne on eri asia kuin omakustanne, mikä puolestaan eroaa pienkustantamisesta monin tavoin. Eri kustannusmuodoissa on kuitenkin kirjailijan kannalta paljon yhteistä. Paljon jää kirjailijan omille harteille etenkin markkinoinnin näkökulmasta, sillä perinteiset kustantamot eivät kaikissa tapauksissa tee isoja ponnistuksia markkinoinnin eteen.
<p>
Omat kokemukseni kustantajana ovat etenkin pienkustannuspuolelta, kirjailijana toki perinteiseltä puolelta. Osuuskumma-kustannuksen matkassa olen päässyt niin kansainvälisille kirjamessuille kuin kotoisiin fandomtapahtumiin. Haluan rohkaista oma- ja pienkustantajia löytämään uusia tekemisen tapoja: minä olen tehnyt näin, näinkin voi tehdä. Opasta varten olen myös haastatellut pien- ja omakustantajia eri puolilta Suomea. Haastateltavina ovat muun muassa kirjailijat Laura Luotola, Katri Sisko ja Juha Mäntylä.
<p>
Lopuksi mainos tamperelaisille: pidän omakustanteisiin johdattavan kurssipäivän Tampereen seudun työväenopistossa tammikuussa. Tervetuloa mukaan! Kurssi löytyy <a href="https://opistopalvelut.fi/tampere/course.php?l=fi&t=30423">täältä</a>.
<p>
Hyvää (parempaa) uutta vuotta Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!
<p>
<b> Saara Henriksson: Sinä julkaiset kirjan. Penelope-kustannus. Ilmestyy maaliskuussa 2021.</b>
<p>
PS: Kurkkaa myös <a href="http://osuuskumma.fi/tekoalyja-ja-avaruussotaa-osuuskumman-kevat-2021-tahyaa-tulevaisuuteen/">Osuuskumma-kustannuksen kevät 2021</a>.Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-15355301349516877592020-12-08T00:47:00.013-08:002020-12-08T01:02:52.865-08:00Pienkustantajan vuosi 2020Vuosi 2020 ei mennyt niin kuin kuvittelin sen menevän. Meitä varoitettiin kyllä. Tammikuussa minä ja puoliskoni kävimme lounaalla Hämeenkadun nepalilaisessa ravintolassa tiedetoimittaja <a href="http://www.mikkosuominen.fi/">Mikko Suomisen</a> kanssa. Kiinan Wuhanista oli kantautunut huonoja uutisia ja kaupunki oli juuri tuolloin lockdownissa, niin kuin muutkin Hubein maakunnan kaupungit. Mikko arvioi luonnontieteilijän rauhallisella varmuudella, että epidemia on leviämässä Suomeenkin, kehotti ostamaan kuivamuonaa pariksi-kolmeksi viikoksi ja välttämään matkustusta hiihtolomalla.
<p>
Samainen Mikko muutti myöhemmin tänä vuonna puolisonsa kanssa Lappiin.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgD3VXiFmwN-i9J97AR27wg7lxiBWAT_fELI1RDSq_lR8pl5keD1ao7azyLcDGl3tRVegKJXviy0iSq95iQfluQgVCtrnXZADQO9qFpeXW1unqOUQ5xu5mUiLWusg7iCGt2GlpAqwKZxoQ/s2048/saara_kahvikuppi_pysty.jpg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" height="320" data-original-height="2048" data-original-width="1624" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgD3VXiFmwN-i9J97AR27wg7lxiBWAT_fELI1RDSq_lR8pl5keD1ao7azyLcDGl3tRVegKJXviy0iSq95iQfluQgVCtrnXZADQO9qFpeXW1unqOUQ5xu5mUiLWusg7iCGt2GlpAqwKZxoQ/s320/saara_kahvikuppi_pysty.jpg"/></a></div>
<p>
Kuten blogin lukijat ehkä tietävät, minulla on kirjailijakollegan kanssa puoliksi omistamani yritys <a href="https://proosakuiskaaja.fi">Proosakuiskaaja Oy</a>, minkä lisäksi olen ollut jäsenenä <a href="http://osuuskumma.fi">Osuuskumma-kustannuksessa</a> vuodesta 2012. Karkauspäivänä vietin yhtiökumppanini kanssa firman virkistyspäivää Helsingissä ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni metallibändin keikalla. Jäähallissa <b>Till Lindemann</b> ja <b>Peter Tägtgren</b> mekastivat ja heittelivät yleisöön kakkua ja kalaa. Jäähallin keikka oli kiertueen Euroopan-osuuden viimeinen, ja koko viikon olimme yhtiökumppani kanssa jännittäneet, ehditäänkö keikka järjestää vai perutaanko se. Kiertue jatkoi siitä Venäjälle, mutta loppui ennenaikaisesti.
<p>
<b>Maaliskuu</b>
<p>
Ensimmäinen iso tapahtuma, joka kirja-alalla peruttiin keväällä, oli <a href="https://www.theguardian.com/books/2020/mar/04/london-book-fair-cancelled-over-coronavirus-fears-amid-growing-anger">Lontoon kirjamessut 10.–12.3</a>. Minä en ollut menossa, vaan olin silloin niin ikään yhtiökumppanini kanssa vetäytyneenä Valamon luostariin. Tuolloin kirjoitin ensimmäiset luvut keväällä 2021 ilmestyvään oppaaseen <i>Sinä julkaiset kirjan</i>. Luostarissa on rakennettu kauniille paikalle, siellä oli hyvää ruokaa ja rauhaa, mutta tunnelmat alkoivat olla kolkot. Osallistuin turistina ortodoksiseen messuun, jossa osallistujat jälkeenpäin kiersivät kirkon ja suutelivat ikoneita. Minä jätin suutelemisen väliin. Muutama viikko tämän jälkeen luostari sulkeutui vierailta ensimmäistä kertaa 50 vuoteen.
<p>
Alkuvuodesta en seurannut pahemmin sosiaalista mediaa. Facebookin avasin uudelleen vasta sitten kun lockdown todella iski päälle Tampereella ja muuallakin 18.3. Eräs kirjailijakollega julkaisi blogissaan tekstin, jossa mainittiin niin monta kertaa sana ”hysteria”, että aloin huolestua hänen puolestaan. Me muut painoimme leuan rintaan ja valmistauduimme pahimpaan. Lapsi jäi etäopetukseen, minä ja puoliso kotiin töihin. Ravintolat ja kahvilat sulkeutuivat ja kaikki harrastuspaikat menivät kiinni. Tampereella messukeskuksen A-halli muuttui koronanäytteiden ottopaikaksi. Minä ja puolisoni olimme ilmoittautuneet Tukholmassa järjestettävään tieteiskulttuuritapahtuma Sweconiin 20.-22.3. Onneksi hotelli ja matkat oli maksettu luottokortilla, joten ne sai helpommin perua.
<p>
Sananen ruotsalaisista, jotka tosiaan siirsivät tapahtumansa ensin syksylle 2020, sitten keväälle 2021 tilavuokraajan Dieselverkstadin rajoitusten vuoksi: Olen sen verran jo alankin puolesta Ruotsissa oleskellut ja ruotsalaisten kanssa ollut tekemisissä, että arvioin nimenomaan kriisitietoisuuden erottavan suomalaisen yhteiskunnan ruotsalaisesta. Myös Ruotsissa ajatellaan, että koronavirus on vakava asia, ja että toimiin on ryhdyttävä. Mutta he eivät samalla tavalla koe kriisin koskettavan heitä henkilökohtaisesti. ”Kyllähän minä voin halata rakasta ystävääni Matsia!” ”Kyllä minä voin käydä after workilla työkavereiden kanssa!" Rakkaan ruotsinsuomalaisen tätini sanoja lainatakseni: suomalaiset ryntäävät tällä välin innolla kärsimään ja virkkaamaan maitopusseista kynnysmattoja.
<p>
<b>Huhtikuu</b>
<p>
Koronan uhka oli pitkin kevättä luonut varjon Osuuskumman toiminnan suunnittelun ylle. Nämä vaihtoehtoiset tulevaisuudet ovat olleet yksi vuoden 2020 piirre: yritykset ovat tehneet suunnitelmia ja konkreettisia valmisteluja, jotka on sitten pitänyt laittaa hyllylle peruuntumisten vuoksi. Meidän piti osallistua muun muassa KauhuConiin Helsingissä Richardinkadun kirjastossa 4.–5.4. Kunniavieraiksi piti saapuman Ruotsista kirjailija <b>Mats Strandbergin</b> ja Suomesta kirjailija <b>Tiina Raevaaran</b>. Samaten huhtikuussa meidän piti osallistua Tampereella pääkirjasto Metson messuille ja samalla viettää Annen ja Mian kirjojen julkkareita. Suunnitelmia oli jatkettu niin kauan kuin järjestäjät eivät vielä ilmoittaneet perumisista, vaikka mielessä oli käynyt, kannattaako uhrata kauheasti paukkuja.
<p>
Kevään edetessä kävi selväksi, että kesän suurimmat myyntitapahtumamme Finncon, Ropecon ja Popcult eivät myöskään tulisi toteutumaan.
<p>
Osuuskumma-kustannus kuitenkin jatkoi toimintaansa. Vuosikokouksessa minusta tuli Osuuskumman kustannusjohtaja. Julkaisimme keväällä kolme teosta. <i>Kiima</i>-antologialle pidettiin Facebookissa virtuaalijulkkarit ja Yle julkaisi siitä perehtyneen jutun (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-11276099">Eroottinen kirjallisuus saa uusia muotoja</a>, Jussi Mankkinen). Facebook-julkkarit järjestettiin myös <b>Mia Myllymäen</b> romaanille <i>Tuulten amiraali</i> (arvosteltu mm. Keskipohjanmaa-lehdessä <a href="https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/595249">täällä</a>). Myöhemmin ilmestyi vielä <b>Anne Leinosen</b> <i>Katve</i> (arvostelu Hämeen Sanomissa <a href="https://www.hameensanomat.fi/kulttuuri/kirja-arvio-anne-leinosen-romaanissa-ollaan-vakevalla-katvealueella-1512741/">täällä</a>). Videopuheluohjelma Zoom tuli tutuksi, siellä näki kollegojen päitä mosaiikkinäkymässä.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZLl3A8ywqs1RA2z5M9dvtMK9MgnMcr7mh-FqiunRfbZ0RuJ1hMTBp60s9mlYf-pDF-lwYcwNLkLMjMuLV9LvVaKnxPav6SqEnUbcX9qWZLJK9x68ceHle2OoXZ5GDg48Juby1Z5hYeMc/s720/0650D732-808E-4188-A799-38543265783F.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="720" data-original-width="720" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZLl3A8ywqs1RA2z5M9dvtMK9MgnMcr7mh-FqiunRfbZ0RuJ1hMTBp60s9mlYf-pDF-lwYcwNLkLMjMuLV9LvVaKnxPav6SqEnUbcX9qWZLJK9x68ceHle2OoXZ5GDg48Juby1Z5hYeMc/s320/0650D732-808E-4188-A799-38543265783F.jpeg"/></a></div>
<p>
Osuuskumman onneksi ehkä osui se, että olimme edellisenä vuonna irtisanoneet varastomme hoidon ja sopeuttaneet muutenkin toimintaamme. Ensimmäisten lockdown-viikkojen aikana, kun mihinkään muuhunkaan en pystynyt keskittymään, opettelin tekemään postipaketteja voimapaperista. Käärin, teippasin, tulostin osoitelappuja, postitin. Postina toimiva R-Kioski oli ainoita paikkoja Kalevassa, joka oli auki. Usein lapsi tuli mukaan, ja ansaitsi kävelyretkestä hodarin.
<p>
Osallistuin <b>Jani Saxellin</b> kokoamaan esseeantologiaan <i>Parasta katseluaikaa</i> (WSOY 2020) kirjoituksella ”Viimeiset juhlat ennen romahdusta”. Teksti ei tietenkään käsittele koronavirusta, vaan tv-sarjaa ”Billions” ja lempiaihettani eli vuoden 2008 talouskriisiä. Viimeistelin esseetä juuri ennen vappua ja siihen jäi hassu virhe, luonteeltaan sellainen, jota kustannustoimittaja tai kustantaja ei olisi voinut bongata. Tarjoan suklaakeksin lukijalle, joka löytää sen ensimmäisenä. Vinkki: sen voi huomata vain, jos tuntee minut hyvin. Jääköön se kirjaan tämän sekavan ajan monumentiksi.
<p>
<b>Toukokuu</b>
<p>
Olin asettanut itselleni uutenavuotena tavoitteeksi, että hoitaisin omat keskeneräiset kaunokirjahankkeeni pois roikkumasta. Ihan näin ei ole tapahtunut, vaan sen sijaan olen aloittanut uusia tietokirjahankkeita, joihin olen saanut nopeasti rahoitusta. Olen saanut romaania hitaasti eteenpäin, mutta ylipäätään kaunokirjallisuuden kirjoittaminen takuaa. Ilmaisen tässä nöyrän kiitokseni apurahoittajille, jotka tulivat avuksi, kun loppukeväästä hain apurahoja kirjalliselle toiminnalleni: Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kirjailijaliitto.
<p>
Toukokuun kuluessa lockdown alkoi helpottaa. Lapsikin palasi koulun penkille lukukauden viimeisiksi viikoiksi 14.5. Tuli lämmintä, tuli kesä. Kevätjuhlia vietettiin puistossa koulurakennuksen ulkopuolella. Lapsi esitti ukulelella luokkatovereistaan tekemänsä laulun, eikä siinä mainittu sanallakaan koronaa.
<p>
<b>Kesäkuu–heinäkuu</b>
<p>
Palasin hetkellisesti lähiopettamaan, kun vedin muutaman päivän kurssin Tampereen Kesäyliopistolla luovan kirjoittamisen perusopintoihin. Tuntui oudolta palata luokkaan. Opiskelijat (5–6 kappaletta / kokoontuminen) istuivat puolikaaressa isossa luokassa noin puolentoista metrin turvaväleillä. Maskeja ei siinä vaiheessa kenelläkään ollut. Myös kuoroni eli Kanerva-kuoro pääsi harjoittelemaan kerran Tampereen Tallipihan lavalla.
<p>
Loppukesän vietimmekin enimmäkseen mökillä, laskin, että meidän perheestämme oli siellä vähintään joku yhteensä 52 kesäpäivän ajan. Edistin mökillä rantasaunan työhuoneessa <i>Sinä julkaiset kirjan</i> -opusta, kaunokirjallisuutta vähemmän. Haastattelin kirjaa varten myös kollegoja, osan onnistuin bongaamaan elävässä elämässä Tampereella heinäkuussa, osan tavoitin sähköpostilla. Virtuaalinen Finncon ja Ropecon toivat Osuuskumman verkkokauppaan jonkin verran liikennettä, mutta kuitenkin ratkaisevasti vähemmän myyntiä kuin varsinaiset tapahtumat olisivat tuoneet.
<p>
Myös Worldcon Uudessa-Seelannissa siirrettiin kokonaan virtuaaliseksi tapahtumaksi. Eurooppalaisten osallistumishaluja heikensi se, että tapahtuman ohjelma-ajat noudattivat tietenkin edelleen Uuden-Seelannin aikavyöhykettä, eli puheohjelmaa tuli meidän kannaltamme keskellä yötä. Osuuskumma Internationalilta <a href="https://tarukumaramoisio.wordpress.com/2020/06/16/my-finnish-taniwha-will-be-here-soon/">ilmestyi</a> Worldconiin englanninkielinen e-kirja, <i>My Finnish Taniwha</i>. Kirjailija <b>Taru-Kumara Moisio</b> osallistui urheasti paneeliin ja luentaan conissa virtuaalisesti. My Finnish Taniwhan voi hankkia <a href="https://www.amazon.de/-/en/Taru-Kumara-Moisio-ebook/dp/B08CMV45F6">Amazonista</a> tai iTunesista.
<p>
<b>Elokuu</b>
<p>
Loppukesästä tuntui hyvältä. Kevään kriisitietoisuus oli miltei unohtunut, ja syksyn kirjamessuja Turussa, Helsingissä ja Tampereella suunniteltiin täyttä häkää. Osuuskumman piti osallistua näytteilleasettajana ja ohjelmaan kahdessa jälkimmäisessä. Koulut alkoivat, harrastukset alkoivat. Kuoroani eli Kanerva-kuoroa edusti Finlaysonin Niittyjuhlilla tuplakvartetti, jossa pääsinkin laulamaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa tänä vuonna yleisön edessä.
<p>
Kävin julkkareissa, joita kollegat järjestivät puistoissa piknik-tyyliin. Elokuussa aloitin myös pienen historiikkiprojektin, josta kuulemme toivottavasti lisää alkuvuodesta 2021. Oli hauskaa muistella sitä miten minä ja samoihin aikoihin uraansa aloitelleet kollegani toissavuosikymmenellä kolistelimme kustannuskynnyksellä ja maksoimme oppirahoja.
<p>
Osuuskumma julkaisi loppukesästä ja syksyllä vielä kolme romaania: Mia Myllymäen <i>Kirosielu, rajanhaltija</i> (kirjailijan haastattelu kuunneltavissa vielä kolmen päivän ajan <a href="https://areena.yle.fi/audio/1-50625557">Areenassa</a>), <b>Vesa Sisätön</b> <i>Valot Näsineulan yllä</i> (Nörttitytöt arvostelivat blogissaan <a href="https://geekgirls.fi/wp/blog/2020/11/20/kirja-arvostelu-valot-nasinneulan-ylla/">täällä</a>) ja viimeisenä <b>Samuli Antilan</b> <i>Rojuhauta</i> (kirjailijan haastattelu <a href="http://osuuskumma.fi/samuli-antila-historian-ja-spekulatiivisen-fiktion-rajankayntia/">täällä</a>). Lisäksi julkaisimme neljän kirjoittajan yhteisen raapalevihkosen <i>Rikoksen lyhyet jäljet</i> (arvosteltu Nörttityttöjen blogissa <a href="https://geekgirls.fi/wp/blog/2020/11/04/arvostelu-sadalla-sanalla-sadan-sanan-mysteereita/">täällä</a>). Odottelimme siis innoissamme mutta myös jo valmiiksi skeptisinä uutisia syksyn kirjallisuustapahtumista, järjestetäänkö niitä vai ei.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhIa5z9fjXSJ0irg1HtoJVt5z1pSAJ0or5hq6Qk4HghgfQaF9OBwEpNTFfHjJYIJi9EBBYfWD8Wyp-_SpAGgW_NtfXfnNGSzz9no_8pHbKZ5gI1567UDVCHDt4_FOvZkrXuAt7DaTbSuMs/s960/2FDF727E-71D5-4FBA-B064-0D69F6C23F3A.jpeg" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="720" data-original-width="960" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhIa5z9fjXSJ0irg1HtoJVt5z1pSAJ0or5hq6Qk4HghgfQaF9OBwEpNTFfHjJYIJi9EBBYfWD8Wyp-_SpAGgW_NtfXfnNGSzz9no_8pHbKZ5gI1567UDVCHDt4_FOvZkrXuAt7DaTbSuMs/s320/2FDF727E-71D5-4FBA-B064-0D69F6C23F3A.jpeg"/></a></div>
<p>
<b>Syyskuu</b>
<p>
Ja peruttiinhan ne sitten, yksi toisensa jälkeen, tai siirrettiin virtuaalisiksi tapahtumiksi. Tämä merkitsi sitä, että Osuuskumman kirjailijat jäivät vaille esiintymistilaisuuksia myös syksyllä. Ennen kaikkea menetimme tilaisuuden esitellä ja myydä kirjoja tiskistä. Myös pitkäaikainen kirjoittajaryhmäni Tampereen työväenopistossa jäi toteutumatta oppilaiden peruutusten vuoksi. Opetin sen sijaan pari lyhyempää kurssia ja mm. vietin kaverin synttärijuhlia Helsingissä. Italialaisessa ravintolassa sönkötin kuohuviinipäissäni toiselle kaverille, että yrityksen perustaminen oli paras päätös, jonka olen elämässäni tehnyt.
<p>
Noin muuten syyskuu oli kaunis ja sujui päällisin puolin entiseen tapaan. Opetin kesäyliopistossa turvavälien ja käsidesin turvin, kuoro harjoitteli visiirein, lyhennetyllä treeniajalla ja niin ikään turvavälein, kävin jopa baletti- ja laulutunneilla. Äänitin ja editoin myös pitkästä aikaa pienen videon kuorolle. Syyskuun alussa pääsimme käymään mökillä ja nostimme viimeiset perunat maasta. Ne olin kylvänyt varmuuden vuoksi.
<p>
<b>Lokakuu</b>
<p>
Tässä vaiheessa oli selvää, että panisin oman kaunokirjallisen työni hetkeksi tauolle. Sain mahdollisuuden tehdä firman kautta tilaustyön tietokirjallisuuden puolella ja tartuin siihen. Myös yhtiökumppanini veti tarvittavat johtopäätökset omasta tilanteestaan ja loikkasi puoleksi vuodeksi vieraan palvelukseen, edistämään oman alueensa kulttuuriasioita. Vietimme syysloman Lapissa Jerisjärvellä liiton mökillä, mistä kiitokset liitolle. Nousimme tunturille ja säätkin suosivat. Yllättäen tunturilla oli muutama muukin.
<p>
Osuuskumma sai koronatukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja järjestimme rahalla syksyllä mm. äänikirjakoulutuksen jäsenille. Mutta uusia tuotteita ja käytäntöjä ei luoda hetkessä, ei pandemiassa ja paniikissa. Pieni askel eteenpäin oli, kun Osuuskumman e-kirjat tulivat lukuaikapalvelu Nextoryyn tarjolle. Pääsimme myös pääkaupunkiin Pasilan kirjastoon yhdeksi päiväksi Spefistisille kirjamessuille esiintymään ja myymään, mistä iso kiitos <b>Matti Järviselle</b> ja Nysalor-kustannukselle. Pasilan kirjaston auditoriossa oli parikymmentä ihmistä maskit päällä seuraamassa ohjelmaa, ja se ei ollut melkein lainkaan outoa enää siinä vaiheessa.
<p>
<b>Marraskuu</b>
<p>
Kun Yhdysvalloissa pidettiin presidentinvaalit, tätä vuotta tuntui jatkuneen jo ainakin kolmen normaalivuoden verran. Yhden illan jaksoimme puolison kanssa katsoa loputtomiin venyvää ääntenlaskentaa CNN:ltä ennen kuin kyllästyimme. Moni muu yhteiskunta on kokenut vuoden mittaan niin isoja mullistuksia, että Suomi tuntuu kaikesta huolimatta lintukodolta. Yhdysvalloissa Black Lives Matter -liike muutti kulttuuria ennen kokemattomalla tavalla, ja Valko-Venäjällä kansa nousi diktaattoriaan vastaan.
<p>
Syksyn tapahtumista Tampereen Kirjafestarit peruttiin viimeisenä, ja niiden sijasta Tampere-talossa nähtiin marraskuussa Kirjaviikko, jonka ohjelman Aamulehti streamasi suoraan nettiin. Kirjaviikolla esiintyi paljon Pirkkalaiskirjailijoiden jäseniä ja siellä jaettiin AL:n Tulenkantaja-palkinto, joka tällä kertaa meni <b>Marisha Rasi-Koskiselle</b>. Kuuntelin yleisössä tarinoita kirjaviennin maailmasta ja unelmoin ajasta, jolloin pystyisimme taas tapaamaan ihmisiä yli rajojen. Minun piti myös haastatella <b>Juha-Pekka Koskista</b> lasten- ja nuortenkirjallisuuden proosaklubilla Metsossa, mutta tapahtuma siirrettiin odottamaan parempia aikoja.
<p>
<b>Joulukuu</b>
<p>
Tullaan joulukuuhun, jolloin "kaikki" meni taas kiinni Tampereellakin. Jo toista kertaa tänä syksynä kalenterini meni uusiksi.
<p>
En voi sanoa, että vuosi olisi ollut minulle henkilökohtaisesti kurja. Kun vanhat tilaisuudet ovat menneet alta, olen saanut uusia. Voin työskennellä etänä, kirjailijana teen niin muutenkin, vuoden ympäri myös normaalina aikana. Perheemme lentomatkustus on vähentynyt 100 prosenttia ja kertakäyttöisten take away -annosten kulutus vastaavasti lisääntynyt melkein 100 prosenttia. Onneksi taloyhtiöön tuli edes muovinkeräysastia.
<p>
En siis ole huolissani itsestäni. Enemmän olen huolissani sairaanhoitajista, bussinkuljettajista, vähittäiskaupan työntekijöistä ja muista aloista, joilla ihmisiä palvellaan tai heitä hoidetaan kasvokkain. Puhumattakaan tapahtuma-alasta, teattereista, muusikoista… Elvytyksen vastapallo talouskuri odottaa nurkan takana. Kauhistuttaa muukalaisvihamielisten, autoritaaristen ja demokratiavastaisten voimien nousu yhteiskunnassa.
<p>
Huomaan, että olen kuormittunut, ja tämä tilanteessa, jossa melkein kaikki menot on peruttu. Jaksoinko aiemmin sen vuoksi, ettei ollut koko tätä kognitiivista kuormaa ja jäytävää huolta koronasta? Työmuistini on kuormittunut, unohdan asioita, jotka olen juuri sanonut, tai joita on sanottu minulle. Puhun tietokoneen kameralle, enkä enää tajua, mitä sanon. Edelleen pystyn ajattelemaan ja ilmaisemaan itseäni kirjallisesti, mutta kun avaan suuni, aivotoiminta lakkaa.
<p>
Pienkustannustoiminnassa on oltava realisti resurssien suhteen. Osuuskummassa teemme kustannustoimintaa oman rahatyömme, taiteellisen toimintamme ja muun elämän ohessa. Kirjojamme ei tapaa Suomalaisen Kirjakaupan hyllystä tai marketeista, eikä meillä yleisesti ole mahdollisuutta kaupitella niitä yksittäisiin kivijalkakauppoihin. Muuten meille ei jää aikaa kirjoittaa. Homman on oltava hauskaa, muuten siitä ei hyödy kukaan. Siinä täytyy säilyä flow, eikä se saa olla ikävää raadantaa.
<p>
Kaikista vaikeuksista huolimatta uskoni pienkustannuskenttään on tänä vuonna vahvistunut. Uusia kustantamoita on perustettu tai perusteilla, ja ihmiset löytävät kirjalliselle toiminnalleen uusia muotoja. Vuonna 2020 Osuuskumman markkinointitiimi on panostanut erityisesti nettikampanjoihin ja saanut sitä kautta asiakkaita kustantamon omaan verkkokauppaan, josta saatu kate on meille parempi kuin vähittäismyynnistä. (Mutta tapahtumissa se on paras, koska ei tule postikuluja.) Pienkustantaminen on ”minun juttuni” ja ollut jo melkein kymmenen vuotta. Mistään muusta en innostu yhtä paljon, enkä ole uhrannut niin paljon työtunteja minkään muun yhteisen asian vuoksi.
<p>
Osuuskumman kirjoja ei ole julkaistu rahankiilto silmissä. Nämä kirjat on julkaistu siksi, että joku voisi löytää niistä iloa, jännitystä tai ajattelemisen aihetta vuonna 2020 ja paljon sen jälkeenkin. Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa, yhteisiä ponnistuksia ja visiota. Sitä kohti toivottavasti parempana vuonna 2021.
<p>
<b>Osuuskumman nettisivut: <a href="http://osuuskumma.fi">osuuskumma.fi</a><br>
Osuuskumman verkkokauppa <a href="https://holvi.com/shop/osuuskumma/">Holvissa</a><br>
E-kirjat saatavilla mm. Elisa Kirjasta, iTunesista ja Nextorysta<br>
Kirjat myytävänä myös <a href="https://kauppa.aavetaajuus.fi">Aavetaajuus-kirjakaupassa</a> (Fleminginkatu 20, Helsinki)
</b>Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-70406139747404014332020-11-13T00:17:00.001-08:002020-11-13T00:17:53.012-08:00Erään käsikirjoituksen hyvin pitkä tarinaSilmiini osui kollegan pienelle piirille kirjoittama selostus oman ikuisuusprojektinsa eli romaanisarjan vaiheista. Huomasin, että minullakin on tällainen kertomus, nimittäin tarinasta nimeltä Metsänvartija. Ja tarinaa riittää saagaksi asti.
<p>
Kirjoitan sen tähän, niin tulevilla sukupolvilla on mistä ottaa opiksi, ja varoituksen sanaksi. Olkoon se testamenttini paitsi epäonnisen kirjahankkeen vaiheista, myös kirjallisista tavoitteistani eli hienommin sanottuna poetiikastani ja siitä, miten se on kehittynyt ja kompastellut vuosikymmenten(!) varrella. Jos satun kuolla kupsahtamaan covid-19-tautiin tai muuhun, tarinan voi tulostaa ja ripustaa Ristiinan metsään joutomaalle Usvaleirin kirjailijoiden pyhäkköön, kunhan joku sen joskus rakentaa.
<p>
<div class="separator" style="clear: both;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjh4cPKv1jYLv-QqKGXZGilc79gP6-uFKEqs_YDjWvniI3WiqqpPBjdGBHGnAsdLHRk9zGe2Hl5gRNMoPgmvLa4Ae81G3H68HwQYuucYF2x59AIjW-7AsbZrjC1HvC-bcy1wHdyxnUaksQ/s720/IMG_5168.JPG" style="display: block; padding: 1em 0; text-align: center; "><img alt="" border="0" width="320" data-original-height="720" data-original-width="720" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjh4cPKv1jYLv-QqKGXZGilc79gP6-uFKEqs_YDjWvniI3WiqqpPBjdGBHGnAsdLHRk9zGe2Hl5gRNMoPgmvLa4Ae81G3H68HwQYuucYF2x59AIjW-7AsbZrjC1HvC-bcy1wHdyxnUaksQ/s320/IMG_5168.JPG"/></a></div>
<p>
<b>Esiajat</b>
<p>
Ensimmäiset lauseet ja muistiinpanot tähän projektiin kirjoitin päiväkirjaani lukiolaisena noin vuonna 2001. Asun kimppakämpässä (silloin kommuunissa) Tampereen Kaupinkadulla ja osallistuin innokkaasti eri luonto- ja ympäristöjärjestöjen toimintaan. Kesällä oltiin luontoleireillä, talvisin istuttiin kokouksissa milloin järjestöjen toimistoilla, milloin jonkun aktivistin kotona. Välillä käytiin koulussa ja mielenosoituksissa.
<p>
Ensimmäiset muistiinpanot eivät sisältäneet juonta, vain sanailua kaverusten kesken. Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa eikä käsitystä siitä, millaisen kirjan haluaisin kirjoittaa. En ajatellut kirjoittamista ylipäätään. Noihin aikoihin tulevaisuudensuunnitelmani oli tulla toimittajaksi, tai mahdollisesti tulkiksi. Enkä tulevaisuudella muutenkaan liikaa vaivannut päätäni, keskityin maailmanparantamiseen hyvässä seurassa.
<p>
<b>Ensimmäinen yritys</b>
<p>
Vuonna 2002 menin opiskelemaan ammattikorkeakouluun ja luin Julia Cameronin kirjan <i>The Artist’s Way</i>. Siinä kehotettiin määräämään oma tila ja aika arjessa omalle luovalle työlle. Kirja on minulla vieläkin, suomenkielisenä versiona, ja se sisältää paljon silloin muodikasta new age -ajattelua, mutta ensimmäistä kertaa minulle ylipäätään valkeni horisontti, jossa kirjoittaa tavoitteellisesti. Tein uudenvuodenlupauksen: kirjoitan romaanin!
<p>
Toukokuuhun 2003 mennessä minulla oli kahdeksan lyhyttä lukua. Käsikirjoituksen lyhyestä mitasta huolimatta teksti oli jaettu kahteen osioon, ja muutenkin se oli vähän sekava, esimerkiksi kronologiaa oli rikottu loogiikalla, jota en enää pysty tavoittamaan. Romaanin nimi oli Metsänhaltija, koska siinä oltiin metsässä, ja koska siinä oli haltija.
<p>
Päähenkilö oli tässä versiossa nimeltään Tara. Tarina tapahtui vuoroin ”kaukana pohjoisessa” ja vuoroin nimettömässä kaupungissa, jossa päähenkilöt Tara ja hänen veljensä Markus asuivat. Jo tässä versiossa alku oli suunnilleen kohdillaan: Tara oli joutunut auto-onnettomuuteen, jossa hän oli pudonnut sortuvalta sillata tulvajokeen, ja jonka aikana hän uskoi nähneensä haltijan. Ja onnettomuus liittyi epämääräisellä tavalla ilmastonmuutokseen. Myös Markuksen kämppis Tuomas, johon molemmat sisarukset olivat ihastuneet, oli jo tässä vaiheessa kuvioissa mukana.
<p>
”Pohjoisessa” puolestaan asui kyseinen haltija, joka tarkkaili Taraa, tämän päivän näkökulmasta vähän hyypiömäisellä tavalla. Kaupungissa ainoa fantastinen elementti olivat aarnikotkat, jotka jostain syystä asuivat pihalla ja olivat oikeita tai sitten eivät. Luonnossa puolestaan oli Suomen luontoon kuulumattomia elementtejä, kuten karibuja. Ideana oli, että Taran veli Markus oli hänen tietämättään haltijoiden vaihdokas, ja tämä oli syynä sisaruksia erottavaan juopaan.
<p>
Ennen kaikkea ensimmäisissä versioissa oli jo mukana käsikirjoituksen keskeinen idea: niin sanotulta atlanttiselta lämpökaudelta 4 800–3 500 eaa. oli jäänyt Kainuun korkeudelle syrjäiseen metsään mikroilmasto, ekologinen tasku, jossa kasvoi samanlainen tammilehto kuin tuolloin aikojen alussa. Ja tuolla lehdossa tapahtui kaikenlaista jännää.
<p>
Esikuvia kerronnalle on ollut ainakin itselleni tunnistettavasti Martin Scorsesen <i>Kundun</i>-elokuva ja visuaalisesti John Bauerin satumaailmat sekä <i>Taru sormusten herrasta</i> -elokuvat, jotka tuolloin olivat ensi-illassa. Kirjoittajan kannukset eivät kuitenkaan selvästi riittäneet kokonaisen käsikirjoituksen kirjoittamiseen…vielä!
<p>
<b>Toinen yritys</b>
<p>
Vuoden 2003 syksyllä tutustuin National Novel Writing Month- eli Nanowrimo -konseptiin. Turussa, jossa tuolloin asuin, kokoontui Nanowrimo-miitti Terrakodilla eli paikallisten scifiseurojen toimistolla YO-talo A:ssa. Ongelmani oli tuolloin, että onnistuin kirjoittamaan lyhyitä proosapätkiä sekä tuon käsikirjoituksen raakileen, mutta pitkään proosaan en venynyt. Päätin yrittää nakutella romaanimittaisen Metsänhaltijan Nanowrimo-tyylillä, eli 1700 sanaa päivässä, surutta eteenpäin välittämättä laadusta. Sen voisi editoida myöhemmin kuntoon.
<p>
Rakenne oli osapuilleen sellainen, että kirjan ensimmäisessä osassa liikuttiin kaupungissa Maarun, Markuksen ja kämppis-Tuomaksen kanssa, mutta Tuomas heivattiin tarinasta ko. osan lopussa ja tarinan jälkipuoliskolla metsässä kuvioon astui metsänhaltija, josta otsikko jo vihjasikin. Kirjan lajityyppi siis oikeastaan muuttui kesken tarinan, sillä vaikka haltijan olemassaolosta vihjattiin jo alussa, tarinassa ei ollut ennen viimeistä kolmannesta mitään fantasiaa muistuttavaa. Metsään mentiin etsimään haltijaa ja estämään vanhaa lehtoa uhkaavat hakkuut.
<p>
Hakkasin koneelle romaanin ensimmäistä versiota, nimeltään tässä vaiheessa Sademetsä, kevään 2004 aikana. Samana kesänä sain hyviä uutisia: ensimmäinen novellini julkaistaisiin antologiassa, nimittäin Gummeruksen ja Nuoren Voiman Liiton Novellit 2005 -antologiassa! Näin sain kirjoittamiseen uutta pontta, olihan minulla jo jalka miltei kustantamon ovenraossa.
<p>
Alkuvuodesta 2005 kävin pokkaamassa tekijänkappaleet, join kustantajan tarjoaman skumpan ja vastasin Turun Sanomien toimittajan kysymyksiin tulevaisuudensuunnitelmistani. Tuo oli sitä aikaa, kun isot kustantamot vielä etsivät uusia ääniä novellikilpailuiden myötä. Jatkoin tekstin työstämistä. Tässä vaiheessa päähenkilön nimi oli muuttunut Maaruksi ja käsikirjoituksen nimi Metsänvartijaksi. Haltijan olin palautteen perusteella heivannut mäkeen, ja korvannut salaperäisellä metsässä asuvalla Aarni-miekkosella. Mainittakoon, että tarinan huipennus sijoittui talviaikaan, ja päähenkilöt liikkuivat metsässä suksilla.
<p>
Lähetin käsikirjoituksen luettavaksi kustannustoimittaja Tero Liukkoselle myöhemmin samana vuonna. Hän vastasi nätisti, että sillä on ansionsa, mutta ympäristöteema on liian kahlitseva. En tuosta lannistunut vaan päätin, että käsikirjoituksen aika koittaisi myöhemmin. Minulla oli jo uusi aihe, ja uusi kässäri tulilla. Tuosta uudesta kässäristä tulisi myöhemmin 2. romaanini <i>Linnunpaino</i>.
<p>
<b>Kolmas yritys</b>
<p>
Käsikirjoitus jäi siis hautumaan taka-alalle. Tein muutamia visiittejä sen pariin ja mm. pyrin jäsentämään rakennetta uudelleen ns. lumihiutalemenetelmän avulla. Moneen vuoteen käsikirjoitukselle ei tapahtunut oikeastaan mitään. Valmistuin, menin töihin, sain vauvan, menin opiskelemaan yliopistoon ylempää korkeakoulututkintoa ja valmistelin julkaistavaksi esikoisromaaniani <i>Moby Doll. </i>
<p>
Tein joitakin muistiinpanoja ja leikittelin ajatuksella, että ottaisin käsikirjoituksen uudelleen käsittelyyn. Joskus noihin aikoihin hahmottui, miten tarinan pitäisi oikeasti mennä, eli metsässä ei asunut ketään ylimääräistä henkilöhahmoa vaan se olisi ollut se sama Tuomas koko ajan.
<p>
Pikakelaus kevääseen 2014, kun vihdoin kaivoin käsikirjoituksen pöytälaatikosta miltei kymmenen vuoden jälkeen. Totesin sen kieliasultaan niin alkeelliseksi, että koko homma olisi kirjoitettava ns. pinkasta uudelleen. Jätin henkilöt ja tarinan, mutta kirjoitin siitä osapuilleen sellaisen nuortenromaanin kuin silloisilla taidoillani osasin. Olin saanut Taiteen edistämiskeskukselta kohdeapurahan 2000 euroa, joka motivoi työhön.
<p>
Vaan käsikirjoituksessa oli vakava ongelma, nimittäin oma nuoruuteni oli jäänyt sinne 90-luvulle, jota käsikirjoitus tuossa vaiheessa enimmäkseen kuvasi. Kenelle suuntaisin romaanin? 2010-luvun nuoret eivät tunteneet niitä bändejä, keskusteluja tai muotia, joita romaanissa esiintyi. Lisäksi asenteet olivat vanhentuneet. Päähenkilöiden ulkopuolisuus, jota he tunsivat 1990-luvun yhtenäiskulttuurissa, ei ollut enää sellaista, johon nykyiset nuoret samastuisivat. Tähän viittasi myös käsikirjoituksesta saamani vertaispalaute.
<p>
Lyhyesti: romaanini oli saanut alkunsa tilanteessa, jossa ”terroristi” tarkoitti kettutyttöä, ilmastonmuutos oli kasvihuoneilmiö ja homot olivat kaapissa.
<p>
Ymmärsin tämän ongelman itse ennen kuin edes tarjosin sitä mihinkään kustantamoon uudelleen. Jokin tarinassa kuitenkin yhä veti puoleensa. Sen ydin ei ollut muuttunut miksikään, lisäksi päähenkilöiden välinen dynamiikka kiinnosti minua. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: kirjoittaa nuorisokuvaus kokonaan uudelleen vastaamaan tätä päivää, tai jakaa kirja kahteen aikatasoon. Päähenkilöt olisivat varttuneet aikuisiksi, ja ensimmäisten versioiden tapahtumista olisi kulunut jo parikymmentä vuotta.
<p>
Päätin valita jälkimmäisen vaihtoehdon.
<p>
<b>Neljäs yritys</b>
<p>
Kirjoitin kirjaan uuden aikatason, jossa aikuistuneet Maaru ja Markus palasivat nuoruutensa kesien metsämaisemiin etsimään jälkiä kauan sitten kadonneesta Tuomaksesta - sekä estämään metsän kaatamisen. Nuoruuteni leppoisa metsänhaltija oli muuttunut painajaismaiseksi kauhuelementiksi: metsässä oli jotakin uhkaavaa. Mukaan tuli metsureita, poliitikkoja, paikallisia ihmisiä ja muuta väkeä.
<p>
Hain ja sain apurahaa. Uusin versio valmistui kesäkuussa 2018. Sain siihen edelleen palautetta useilta kollegoilta ja lähetin sen vihdoinkin Intoon, joka oli kustantanut siihen mennessä kolme romaaniani. Sain kustannuspäälliköltä palautteen lokakuussa 2018 ja ulkopuolisen kustannustoimittajan kirjoittaman lausunnon, jossa käytiin läpi käsikirjoituksen heikkouksia ja vahvuuksia. Luontokuvauksesta pidettiin, mutta tällaisenaan kustantamo ei ollut halukas käsikirjoitusta julkaisemaan.
<p>
Olin tuossa vaiheessa aika väsynyt kirjallisuuteen. Minulta oli ilmestynyt kolme kirjaa puolentoista vuoden sisällä, näiden joukossa niin ikään vuosia vienyt <i>Syyskuun jumalat</i>, joten päätin sulatella palautetta kaikessa rauhassa ja palauttaa uuden version sitten, kun voimani olisivat palautuneet. Palautteen suuntaisesti tein käsikirjoitukseen korjauksia ja lähetin uuden version. Tällä välillä kustannuspäällikkö oli jäänyt äitiyslomalle, ja hänellä oli sijainen, jolle lähetin käsikirjoituksen uudelleen tarjolle elokuussa 2019.
<p>
Sain käsikirjoituksesta hylsyn helmikuussa 2020. Kustannuspäällikön sijainen tykkäsi kerronnasta, mutta itse tapahtumat eivät temmanneet tarpeeksi mukaansa.
<p>
Hetken verran surin, mutta sitten päätin nostaa housut ja niistää nenän, muokata käsikirjoituksesta vielä yhden version ja tarjota sitä muualle.
<p>
<b>Viides yritys</b>
<p>
Palautteen perusteella Metsänvartija oli selvästi nuorisoromaani. Ajattelin itse, että päähenkilöt eivät olleet vanhentuneet uskottavasti. Päätin siis heittää hyvästit 90-luvulle ja tuoda tarinan kokonaisuudessaan tähän päivään niin, että tapahtumien (Tuomaksen katoamisen ja uusimman hakkuu-uhkan) välillä olisi kulunut vain viisi vuotta. Tämän käsikirjoituksen lähetin uudelleen yhteensä kymmeneen kustantamoon huhtikuun ja elokuun 2020 välillä.
<p>
Ja sillä tiellään se on edelleen. Joitakin hylkyjä tuli keväällä, mutta syksyllä on ollut hiljaista. En tiedä enkä uskalla edes kuvitella, mitä koronakriisi kustantamoiden arjelle tekee. Ehkä joku vielä jossakin ehtii lukea kässärin ja näkee siinä sen, minkä minä siinä näen: sisarusten hedelmällisen viha-rakkaussuhteen ja tuhoisan riitelyn Tuomaksesta, metsän seinän hiljaisen voiman, Maarun kasvukivut ja epätavalliset valinnat.
<p>
Jos nyt joku luki vuodatuksen tänne asti, niin Metsänvartijan saagasta on ehkä löydettävissä kaksi opetusta.
<p>
1. Käsikirjoitukset kasvavat kirjoittajansa myötä. Realismin ja fantasian välillä hapuilevasta nuoruudentyöstä on vuosi(kymment)en välillä kehittynyt ensin nostalginen nuoruuskuvaus, sen jälkeen napakka jännitystarina. Samalla niistä tulee osa kirjoittajansa henkilöhistoriaa. Käsikirjoituksen laajuus on myös tiivistynyt 50 000 sanasta noin 32 000 sanaan. <br>
2. Jotkut käsikirjoitukset saavat peräänsä tällaisen laahuksen. Se on kaikkea sitä tauhkaa, joka kerääntyy oppitunneista, pettymyksistä, harha-askelista, oivalluksista, palautteista ja ties mistä. Joskus käsikirjoitus vain vanhenee eikä suostu enää virkoamaan. Jotkut menettävät ajankohtaisuutensa kirjoittajalle. Toiset nousevat tuhkasta kuin feenix-lintu.
<p>
Yleensä tällaisia tarinoita kirjoitetaan siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus on jo julki ja palkinto saatu. Kirjailija hymyilee haastattelussa, että pitkä tie on kuljettu ja lopussa kiitos seisoo. Samalla vaietaan lukuisista niistä kirjoista, joista ei vuosien yrittämisen jälkeenkään tullut totta. Tosiasiassa näitä pöytälaatikkoon jääneitä käsikirjoituksia kertyy jokaisen sellaisen kirjailijan uralle, joka vain jaksaa jatkaa riittävän pitkään. Oikea maailma on täynnä keskeneräisiä väitöskirjoja, pöytälaatikkoon jääneitä romaaneja, toteutumattomia unelmia. Varo kertomusta! Sillä ne johtavat harhaan.
<p>
Ja jos nyt joku tämän luettuaan toteaa, että siinä se Henriksson nyt paljastaa romaaninsa yksityiskohdat ja pilaa viimeisetkin mahdollisuutensa, niin sille minä sanon: elämä on lyhyt, ja sitten me kuolemme. Hankkikaa elämä.
<p>
Minä ainakin aion.
<p>
<i>Kirjoittaja on kirjailija, joka on julkaissut kuusi teosta, mutta ei tätä yhtä.</i>Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-52292374185127477082020-05-14T01:22:00.000-07:002020-05-14T01:22:36.919-07:00Korona-ajan ilmaistyö ja napisevat stadilaisetKoronaeristys hellittää, lapsoset ovat palanneet kouluun opettelemaan turvavälien pitämistä ja myös kirjallisuuskeskustelu pyrkii palaamaan vanhoihin uomiinsa.
<p>
Jo aiemmin sanaisen arkkunsa avasi esseisti <b>Antti Hurskainen</b>, joka <a href="https://blogit.apu.fi/plainsongs/puuha-ja-kirja/">turhautui</a> korona-aikaan liittyvään kirjailijoiden ja taiteilijoiden sijaistoimintaan: teksti-tv-runoihin, virtuaalisiin kirjailijavierailuihin sun muihin.
<p>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh24fTpotGaIlrU4L4-gs4Br8w3RNuePX3nPbHH5oQaymaTzjHQvoG-hkCCqgiP8ZPpmopd7lrBtIgvjNBrsVK9qrkRgXo71T9Lv7kPH_msTHEqAubUC1Iz4JbMQA7qN74qHF-ppBP0pbo/s1600/IMG_5089.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh24fTpotGaIlrU4L4-gs4Br8w3RNuePX3nPbHH5oQaymaTzjHQvoG-hkCCqgiP8ZPpmopd7lrBtIgvjNBrsVK9qrkRgXo71T9Lv7kPH_msTHEqAubUC1Iz4JbMQA7qN74qHF-ppBP0pbo/s320/IMG_5089.JPG" width="320" height="320" data-original-width="720" data-original-height="720" /></a></div>
<br>
<i>Pakollinen kuvituskuva: kevään kirjoja ja hortensia.</i>
<p>
Karkeasti ottaen kirjailijoita on kolmenlaisia: aikuistenkirjailijoita, lasten- ja nuortenkirjailijoita sekä tietokirjailijoita. Aikuisten kertomakirjailija kutsutaan esiintymään esimerkiksi kirjastoon, jos hän on kirjallisuusagenttien kielellä ilmaisuna ”upmarket”-tekijä: taiteellisesti korkeatasoinen, mutta tarpeeksi suurta lukijajoukkoa kiinnostava. Silloin hänellä on omasta takaa yleisö, joka myös korona-aikana klikkaa itsensä kuuntelemaan.
<p>
Lasten- ja nuortenkirjailijoiden teoksista tehdään kouluesitelmiä, heidän kirjojaan lainataan kasapäin kirjastoista ja niitä ostetaan lahjaksi. Yleisö näille kirjoille syntyy osaksi aikuisten opastamana. Tietokirjailijan varsinainen tienesti saattaa puolestaan tulla juuri esiintymisistä, esimerkiksi koulutuksista. Usein kirja on vain tekosyy, jonka ympärille on kääräisty jonkinlainen konsepti, joka sitten myydään palveluna.
<p>
Kirjailijan ammatti tosiaankin on monta asiaa.
<p>
Lasten- ja nuortenkirjailijoille virtuaaliesiintymiset ovat koulusulun aikana olleet ainoa tapa olla vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa suoraan, jos emme laske nyt itse kirjan lukemista vuorovaikutukseksi. Suurempilevikkisten kirjailijoiden tilipussiin koronaviruksella on jonkin verran vaikutusta, samoin niiden kirjallisuuden sekatyöläisten, joiden yhtenä tulonlähteenä on haastatella kirjailijoita yleisön edessä.
<p>
Vähälevikkisten aikuistenkirjailijoiden tienesti esiintymisistä on sama ilman koronaa tai koronan kanssa, satunnaisia pennosia, jos sitäkään. Pienilevikkinen kertomakirjailija (tai esseisti, tai runoilija) voi harrastaa hauskaa kollegojen kanssa, mutta ei siitä hänelle kukaan maksa, eikä pelkkä näkyvyys tai mahdollisuus näkyvyydeksi vaikuta merkittävästi kirjamyynnin kasvattamiseenkaan. Tai harvoin vaikuttaa, sanotaan niin päin.
<p>
Mutta hän on sikäli hyvässä asemassa, että hän voi valita. Silloin haasteeksi nousee keskittymiskyvyn rippeiden kerääminen kirjallisia koitoksia varten, ja siitä kiinni pitäminen. Kun lukijoille kuitenkin kirjoitetaan, kuka haluaa huutaa tyhjyyteen? Argumentiksi ei käy, että ilmaiseksi esiintyvä polkee muiden palkkoja. Kansanopistokirjailija Makkonen kulmakuppilassa ei korvaa <b>Sirpa Kähköstä</b> Metsossa.
<p>
En soimaisi kirjailijoita siitä, että he haluavat näkyvyyttä näinä vaikeina aikoinakin. Se on vähän niin kuin syyttäisi työläistä kapitalismista. Antti Hurskainen on aivan oikeassa kysyessään, miksi kirjailijan toimeentulon pitäisi olla esiintymisestä kiinni. Mutta jos se on sitä koronakeväänäkin, se vain on niin. Lasten- ja nuortenkirjailijoille koulukeikat ovat tärkeitä. Esseistille puolestaan tärkeitä ovat apurahat, esimerkiksi Suomen kulttuurirahaston apuraha.
<P>
Mikä on helsinkiläisten ammatti, se on maakuntien harrastus. Tällä viikolla ilmestyneessä Nuoren Voiman <a href="https://nuorivoima.fi/lue/blogi/intohimotyota-ja-arvostettuja-meriitteja-kulttuuritoimitus-saa-ammattilaiset-harrastamaan">blogissa</a> <B>Vesa Rantama</B> on huolissaan siitä, miten maakunnissa harrastellaan sitä kulttuurikritiikkiä, jonka tasoa niukkuutta jakavat nuorivoimalaiset pyyteettömästi yrittävät pitää yllä.
<p>
Ohitan nyt kysymyksen siitä, onko <a href="https://www.kela.fi/toimeentulotuki-tulot-jotka-eivat-vaikuta">toimeentulotuesta</a> vähennettävä kirjoituspalkkio 200 euroa kynnyskysymys todella ahtaassa asemassa olevalle vai ei. Kirjoittaessaan ilmaiseksi (vaikkapa blogiin) ihminen ajautuu luontaisesti kirjoittamaan siitä, mistä hän innostuu, rahvaanomaisemmin ilmaisuna, mitä hän ”fanittaa”.
<p>
Fanikulttuuri on matalalle arvostettua, kritiikki on korkeaa. Matalalta syntyy juttuja kauhukirjallisuudesta, metallimusiikista ja muista keskiluokkaisista diggailun aiheista, kun Nuoren Voiman esseisti kuuntelee Bruce Springsteenin tuotantoa queer-feministien, korkeakoulutettujen prekaarien ja ideologisesti työttömien hengessä. Mikä näiden aiheiden laadullinen ero on, en tiedä. Kirjoitustapa on erilainen, mutta erilaisia on myös tekstien yleisöjä.
<p>
En tiedä Kulttuuritoimituksesta tai kyseisen aviisin taloudesta mitään, mitä nyt olen satunnaisesti juttuja lukenut. On selvä epäkohta, jos palkkioita on lupailtu, mutta niitä ei ole näköpiirissä. Mutta aikuinen ihminen ymmärtää ottavansa riskin lähettäessään jutun toimitukseen ilman selvää sopimusta palkkiosta. Kulttuuritoimituksen kirjoittajat ovat nähdäkseni arvioineet lähettämisen riskin arvoiseksi. Sopimusoikeudessa kun on se luovuttamaton osa, että nimen alle voi kirjoittaa vain asianomainen, ei kukaan muu.
<p>
Kulttuuritoimituksella on yksi valuvika: se on syntynyt Tampereella. Voi olla, että ”muunsuomalaisille” juttujen tarjoaminen Nuoreen Voimaan on kynnyksen takana. Minäkin tässä naureskelen kirjailijaskenelle, jonka pääsyvaatimuksena näyttää olevan helsinkiläisyys, kehotietoisuus ja avustajasuhde Imageen. Monimuotoisuudesta huolehtii Kosmos-kustannus, jonka kirjailijat eivät asu vain Kalliossa, vaan jotkut myös itäisemmissä kaupunginosissa.
<p>
Nuori Voima on maakuntien satraapeille (kuten <a href="https://nuorivoima.fi/lue/blogi/pahat-helsinkilaiset-vastine-jouni-tossavaiselle">Jouni Tossavaiselle</a> ja minulle) liiankin helppo maali.
<p>
Minustakin Kulttuuritoimitus ansaitsee hyvän rahoituksen. Verkostot syntyvät sosiaalisissa tilanteissa, ja maakunnissa ne ovat toisenlaisia kuin Helsingissä. Samoin mahdollisuudet ovat erilaisia. Kun prestiisiä apurahoituksen saamiseksi ei ole, sitten tuotetaan ilmaiseksi sisältöä vaikkapa verkkoon.
<p>
Ilmainen työ on tosiaankin ongelmallinen asia, ja se koskee koko kirjallista kenttää, sen kaikkia osa-alueita. Omakustanteet ovat matalalle arvostettuja, vaan entäpä jos palkitun runoilijan kokoelmaa ei julkaise kukaan muu kuin runoilija itse. Se on silloin erilainen, parempi ilmaistyö. Ei nuortenkirjailijan pitämä livetuokio instassa.
<p>
Ei niin, että minun itseni muutenkaan tulisi käytyä instagramissa. En voi edes julkaista siellä mitään, koska minulla ei ole älypuhelinta. En ole kirjoittanut edes siihen Kulttuuritoimitukseen. Suuren <B>Pekka Markkulan</B> sanoin: minä maksan viulut ja teen mitä tykkään.
<p>
Ihmiset: tehkää ilmaiseksi, jos perse kestää ja jos huvittaa. Kukaan ei teitä siihen pakota.
<p>
<i>Kirjoittaja on syntynyt Helsingissä.</i>
Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-39264282993866288032020-03-09T06:02:00.003-07:002020-03-09T06:03:09.468-07:0030 päivää, 30 naisohjaajaa 2020: Haaste jatkuu<b>#7 Lana Wilson: Miss Americana (2020)</b>
<p>
Lauantain tyttöelokuva, jonka katsoin Netflixistä 12-vuotiaan kanssa. <b>Taylor Swift</b> on amerikkalainen country-laulaja, joka kertoo dokumentissa urastaan, levyn tekemisestä ja poliittisesta heräämisestään. Swift on kotoisin Nashvillesta Tennesseestä ja on pyrkinyt kolmeakymppiä lähestyessään karistamaan naispuoliselle pop- ja kantritähdelle asetettuja rooliodotuksia. Nuoremmille katsojille puhuttelevia ovat kohdat, joissa laulaja kertoo kamppailustaan julkisuuden ja sosiaalisen median ylilyöntien kanssa.
<p>
<b>#8 Alma Har’el: Hunajapoika (2019)</b>
<p>
Esikoispitkä! Nuori filmitähti Otis törttöilee humalassa auton ratissa ja joutuu laitoshoitoon. Siellä hän joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Takaumajaksoissa lapsinäyttelijä Otis elää kahden valmentaja-isän Jamesin (<b>Shia Labeouf</b>), joka sparraa häntä motellihuoneessa kohti menestystä. Elokuva on Shia Labeoufin käsikirjoittama ja perustuu hänen omiin nuoruudenkokemuksiinsa. Ohjaaja Alma Har’el työryhmineen sai Directors Guild of American parhaan ohjaustulokkaan palkinnon.
<p>
<b>#9 Vuokko ja Virva Kunttu: Star shaped scar (lyhyt, 2018)</b>
<p>
Kuvaus Ylen sivuilla: ”Vuosaaren prinsessa <b>Jasmin Britney</b> rakastaa meikkejä, koruja ja kauniita juhlamekkoja sekä kaikkea kiiltävää ja vaaleanpunaisesta. Hän ei käy töissä, ei opiskele ja poistuu talvella vain harvoin kotoaan.” Voimakas, puhutteleva elokuva, johon ei päähenkilön oman äänen lisäksi ole juuri lisättävää. Kuvat vaihtuvat rauhallisesti ja toimivat hyvin, kerronta imaisee välittömästi mukaansa. Elokuva voi katsoa Yle Areenassa. Haastan katsomaan itkemättä!
<p>
Siinäpä nämä! Olen lähdössä työmatkalle ja olen poissa perjantaihin saakka, joten uusia elokuvapäivityksiä tulee luultavasti vasta viikonloppuna.
Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-2729041330662609362020-03-06T01:12:00.000-08:002020-03-09T06:03:37.216-07:0030 päivää, 30 naisohjaajaa 2020: Palkinnoista vieläViimeksi kirjoitin elokuvapalkinnoista. The New York Times -lehden <a href="https://www.nytimes.com/2020/01/02/movies/women-directors-hollywood.html">artikkelin</a> mukaan vuosina 2007–2019 neljän tärkeimmän ohjaajapalkinnon 273 ehdokkuudesta naisohjaajille meni 14 ehdokkuutta, toisin sanoen 5,1 prosenttia.
<p>
Saman artikkelin mukaan miesten ja naisten ohjaamien elokuvien vastaanotto oli yhtäläistä sekä yleisön että kriitikoiden keskuudessa. Yleisö ei tiedä eikä välitä, mitä sukupuolta elokuvan ohjaaja edustaa. Kuinka moni muistaa, olivatko <i>Amerikan Psykon</i> tai <i>Wayne’s Worldin</i> ohjaajat miehiä tai naisia? (Molemmat olivat naisen ohjaamia.)
<p>
Saman artikkelin mukaan kysyntä genre-elokuville näyttää olevan loputonta. <a href="https://www.fandango.com/movie-news/the-most-anticipated-movies-of-2020-are-directed-by-women-754008">Fandago-sivuston</a> mukaan vuoden 2020 odotetuimmat elokuvat ovat naisten ohjaamia: <b>Patty Jenkinsin</b> ”Wonder Woman 1984”, <b>Cate Shortlandin</b> ”Black Widow” (pääosassa <b>Scarlett Johansson</b>) ja ”Birds of Prey”, ohjaaja <b>Cathy Yan</b>, pääosassa <b>Margot Robbie</b>. Kriitikoiden tai juryjen arvostukset sikseen, elokuvissa käyvä yleisö on valmis käymään lompakollaan.
<p>
Löydän viisi syytä sille, miksi naisia ei ole palkittu elokuva-alan kemmakoissa ohjaajapalkinnoilla tämän enempää.
<p>
1) Nainen ei ryhtynyt tekemään elokuvia. Tämä koskee esimerkiksi minua. En ole koskaan käsikirjoittanut mitään, vaikka olen opiskellut käsikirjoittamista sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistossa. Kaiken lisäksi asun Tampereella, jossa järjestetään kerran vuodessa filkkareiden yhteydessä ammattilaistapahtumia, keskusteluja, neuvontaa ja työpajoja lähes kaikesta mahdollisesta elokuvantekoon liittyvästä. Ei ole mitään tekosyytä. Elämässä on valintoja rajallinen määrä, ja jostain syystä olen valinnut tehdä jotain muuta. Edes massojen suosioon ei tarvitsisi pyrkiä, naiset tekevät myös trash- ja underground -elokuvaa, mutta miehet kuitenkin enemmän.
<p>
2) Nainen ryhtyi tekemään elokuvia, mutta luovutti alkumetreillä. Suomessa elokuvakoulujen opiskelijoista ja valmistuneista miesten ja naisten osuus on noin puolet ja puolet. <a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005244172.html">Helsingin Sanomien</a> mukaan naisia elokuva-alalla on paljon, mutta he eivät saa elokuviaan tehdyksi. Naiset hakevat vähemmän Suomen Elokuvasäätiön tukea, ja saavat sitä näin ollen myös vähemmän. Ylellä pitkistä dokumenteista vain kolmannes on naisten ohjaamia, vaikka alan opiskelijoista yli 70 prosenttia on naisia. (Tutkimus julkisen rahoituksen jakautumisesta <a href="https://www.cupore.fi/fi/julkaisut/cuporen-julkaisut/sukupuolten-vaelinen-tasa-arvo-elokuvatuotannossa-julkisen-rahoituksen-jakautuminen">täällä</a>.
<p>
3) Nainen ryhtyi tekemään elokuvia, mutta teki niitä vain yhden tai kaksi. Nyt lähden rohkeasti spekuloimaan asialla, josta en tiedä muuten kuin huutelemalla tekijänä täällä naapuritaiteenalan puolelta aitaa. Työ elokuva-alalla näyttää olevan ahterista. Asta Viertola on kertonut <a href="https://yle.fi/uutiset/3-11217676">Ylellä</a>, miten kuormittavaa esimerkiksi apulaisohjaajan työ on. Työn rankkuus ikään kuin kuuluu asiaan alalla, jota tehdään kutsumuksesta. Samanlaisia kokemuksia olen kuullut myös teatteripuolelta. Tv-sarjapuolella töitä olisi paiskittavaksi enemmän kuin on koulutettuja tekijöitä, mutta aikataulut ovat järjettömän tiukkoja. Ei jaksa uhrata itseään taiteen alttarilla, siinä ei ole edes mitään järkeä. Miten uupunut tai loppuunpalanut tekijä jaksaisi tehdä hyviä elokuvia?
<p>
4) Nainen ryhtyi tekemään elokuvia, mutta ei saanut rahoitusta, tai studiot eivät palkanneet häntä ohjaajaksi. Nyt siirryn ulkomaille, kun kansainvälisistä palkinnoista kuitenkin on puhe. Naisohjaajia Hollywoodissa kartoittaneen Annenberg-tutkimuksen mukaan esimerkiksi Paramount-studio ei ole palkannut yhtään naisohjaajaa viiteen vuoteen, naisohjaajien osuus sen riveissä on siis 0 prosenttia. Parhaiten naisia palkkasi Universal Pictures, vähän yli neljänneksen ohjaajista. (Tiivistelmä PDF-muodossa <a href="http://assets.uscannenberg.org/docs/aii-inclusion-directors-chair-20200102.pdf">täällä</a>.)
<p>
5) Nainen teki enemmän kuin kolme elokuvaa, pääsi ehdolle, mutta jäi ilman palkintoa. Tuskin kukaan kuvittelee, että kun palkitaan taidetta, tuomaristot nostavat sen objektiivisesti parhaan teoksen voittajaksi. Kuten kirjallisuuden Nobel-palkinnosta kirjoittanut tutkija <b>Sanna Nyqvist</b> on todennut, palkinnot eivät perustu puhtaasti meriitteihin, vaan niiden taustalle kätkeytyy paljon julkilausumattomia painotuksia, arvovalintoja ja vaikutuspyrkimyksiä. Aina löytyy perusteluja, miksi miesohjaajan elokuva on kelpoisempi kuin naisen.
<p>
Lauantaina muuten puhutaan naisista elokuva-alalla <a href="https://tamperefilmfestival.fi/tapahtumat-2020/keskustelut-masterclassit/womarts-masterclass-with-miia-tervo-eng-2/">Womarts Masterclass</a> -tilaisuudessa Tampereen Werstaalla klo 16-17.30. Tilaisuus myös livestreamataan Women in Television and Film Finlandin YouTube-kanavalle.
<p>
Sitten päivän blogimerkintöjen pariin. Näin se pohjavesi kovertaa peruskalliota.
<p>
<b>#5 Anna-Karin Grönroos: Orkesterin edessä</b>
<p>
Sattuneesta syystä olen viime aikoina ollut kiinnostunut muusikoiden johtamisesta. Kävinkin katsomassa Sibelius-akatemian kapellimestarikoulutuksesta kertovan dokumentin ensi-illassa Finnkinolla. Siba on elokuvan mukaan ainoa taidekorkeakoulu Euroopassa, jossa kapellimestarikoulutettavilla on mahdollisuus työskennellä säännöllisesti oikean orkesterin edessä.
<p>
Itse en soita mitään orkesterisoitinta, mutta jo tuollaisessa yli neljänkymmenen hengen sekakuorossa saa autenttisen kokemuksen siitä, miten tärkeä on se henkilö, joka siellä edessä heiluu. Nimittäin muusikko ei kuule itseään kaikkien ympäriltä tulevien äänien keskellä, ja silloin tempo, äänenvoimakkuudet ym. pitää saada sieltä edestä.
<p>
Dokumentissa <b>Atso Almila, Hannu Lintu</b> ja <B>Susanna Mälkki</b> ohjaavat kärsivällisesti kolmea nuorta kapellimestarinalkua. Elokuva ei mene kovin syvälle aiheeseensa, ja sillä on kestoakin vain tunnin ja vartin verran. Siitä käy kuitenkin hyvin ilmi, mistä on kyse. Tärkeää on läsnäolo ja suora kontakti muusikoiden kanssa. Kuten oma kuoronjohtajamme lainasi kouluttajaansa: ”What they see is what you get.”
<p>
<a href="https://www.imdb.com/title/tt10763684/?ref_=nv_sr_srsg_0">Orkesterin edessä IMDB:ssä</a>
<p>
<b>#6 Céline Sciamma: Nuoren naisen muotokuva</b>
<p>
Suosittelen katsomaan heti ensimmäisen tilaisuuden tullen tämän Céline Sciamman neljännen pitkän elokuvan. Nuoren naisen muotokuva oli yksi viime vuoden parhaita elokuvia. Yleensä en jaksa katsoa pitkää elokuvaa siitä, miten naisrakastavaiset katsovat tyrskyävälle merelle ja kokevat voimakkaita sisäisiä kokemuksia, mutta tässä elokuvassa oli ehkä ankaran ympäristönkin ansiosta hyvä jännite. Ennen kaikkea elokuva on upeasti kuvattu, ja kuvaaja <b>Claire Mathon</b> voittikin elokuvan valmistusmaassa Ranskassa parhaan kuvauksen César-palkinnon. Muista palkinnoista mainittakoon Cannesin elokuvajuhlien palkinto parhaasta käsikirjoituksesta (Sciammalle itselleen). Näyttelijät tekevät laatutyötä kaikin puolin. Pidin myös siitä, miten elokuvassa oli käytetty musiikkia.
<p>
<a href="https://www.imdb.com/title/tt8613070/?ref_=ttawd_awd_tt">Nuoren naisen muotokuva IMDB:ssä</a>
<p>
Lue myös: <b>Mark Cousinsin</b> <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/23/nain-elokuvia-tehdaan-jattisarja-women-make-film-on-tutkimusmatka-naisten">Women Make Film</a> Yle Teemalla
Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-17096384339190945532020-03-04T01:28:00.001-08:002020-03-04T01:28:08.267-08:0030 päivää, 30 naisohjaajaa 2020: Ohjaaja, aktiivinen 60-luvultaViimeksi lupasin puhua palkittujen ohjaajien iästä. Elokuvan tekemisessä on mukana valtava määrä ammattilaisia eikä ohjaaja ole suinkaan ainoa, jonka harteilla sen onnistuminen lepää. Jos katsoo <a href="https://www.youtube.com/watch?v=oZf5L8nF3xc">tämän</a> Directors Guild Award -ehdokkaiden 2 tuntia 40 minuuttia pitkän paneelikeskustelun, niin huomaa, että ohjaajien tekemät valinnat muistuttavat enemmän ison työpaikan tai yrityksen johtamista kuin hienovaraisten taiteellisten nyanssien säätelyä.
<p>
DGA-videolla veteraaniohjaaja <b>Jeremy Kagan</b> (s. 1945) haastattelee <b>Martin Scorsesea</b> (s. 1942), <b>Quentin Tarantinoa</b> (s. 1963), <b>Sam Mendesia</b> (s. 1965), <b>Bong Joon Ho:ta</b> (s. 1969) ja porukan nuorimmaista <b>Taika Waititia</b> (s. 1975). Melkein samat henkilöt olivat ehdolla parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon saajaksi (miinus Waititi, plus Joker-elokuvan ohjannut <b>Todd Phillips</b> (s. 1970). Täsmälleen samat nimet kuin Oscareissa olivat puolestaan ehdolla Golden Globes -ohjaajapalkinnon saajiksi.
<p>
Paljon on kirjoitettu siitä, miten naistekijät eivät päässeet ohjaajina esille arvostetuimpien elokuvapalkintojen ehdokaslistoilla. Vähemmän olen nähnyt keskustelua siitä, miten ylipäätään alle viisikymppisten ohjaajien osalta on sama juttu. César-palkintoehdokkaana Ranskassa oli sentään <b>Céline Sciamma</b> (s. 1979). César-palkinto parhaasta ohjauksesta puolestaan myönnettiin <b>Roman Polanskille</b> (s. 1933). Paikalla olleita naisia <a href="https://www.theguardian.com/film/2020/mar/01/roman-polanski-cesar-award-jaccuse-divides-french-cinema">otti niin paljon päähän</a>, että osa poistui tilaisuudesta, Sciamma etunenässä.
<p>
Meillä Suomessa kirjailijakuntaa pidetään ”vanhana” johtuen Kirjailijaliiton jäsenten sekä Taiteen edistämiskeskuksen apurahanhakijoiden korkeasta keski-iästä (molemmissa 58 vuotta). Mutta kun katsoo palkittavia elokuvaohjaajia, veteraanit nostavat keski-iän vielä korkeammalle. En nyt missään tapauksessa väitä, etteikö kahdeksankymppinen elokuvaohjaaja olisi luomisvoimainen siinä missä kahdeksankymppinen kirjailijakin. Mutta jos lähdetään etsimään syitä alalla vallitseville painotuksille, niin se milloin ohjaaja on aloittanut työnsä on relevantti kysymys.
<p>
Nyt jos katsoo vallitsevaa eli viisikymppisten kohorttia, niin meillä on lukuisia naisohjaajia, jotka ovat julkaisseet ensimmäiset isot elokuvansa samoihin aikoihin nyt ehdolla olleiden miesten kanssa, eli 1990-luvulla. Sen sijaan vuoden 2019 elokuvien ohjaajia ja potentiaalisia ehdokkaita olisivat olleet <a href="https://deadline.com/2019/12/golden-globes-female-directors-snub-alma-harel-1202804721/">Deadline-lehden</a> mukaan mm. <i>Pikku naisia</i> -ohjaaja <b>Greta Gerwig</b> (s. 1982), <i>Hustlersin</i> ohjaaja ja käsikirjoittaja <B>Lorene Scafaria</b> (s. 1978), <B>Shia LaBeoufin</b> kanssa <i>Hunajapojassa</i> työskennellyt <b>Alma Har’El</b> (s. 1976) sekä <i>Queen & Slim</i> -elokuvan ohjaaja <b>Melina Matsoukas</b> (s. 1981).
<p>
Hyviä ohjaajia kaikki, epäilemättä, mutta heistä ei ole vastusta kokeneemmille kollegoilleen. Fiktioelokuvia on vaikeaa ellei mahdotonta vertailla järkevästi keskenään, mutta todella vaikeaa on naisohjaajan päästä ehdokkaaksi ensimmäisellä tai toisella pitkällä elokuvallaan, kun vastassa on esimerkiksi Sam Mendesin mykistävän upea maailmansotaeepos <i>1917</i>.
<p>
Kysymys kuuluukin: missä olivat viisi-kuusikymppiset naisohjaajat vuonna 2019? Viimeistelemässä uusia pitkiä elokuviaan? Toivottavasti. <b>Jane Campion</b> ei ole julkaissut pitkää elokuvaa vuoden 2009 <i>Yön kirkas tähti</i> -elokuvan jälkeen. <b>Kathryn Bigelow</b> ei ole ilmoittanut uudesta elokuvasta, <b>Sofia Coppola</b> piti välivuoden.
<p>
Voisiko olla - herra nähköön - että naisohjaajat tekevät urallaan vähemmän pitkiä elokuvia kuin miesohjaajat?
<p>
Eli ei riitä, että ehdokaslistoille tai paneeleihin nostetaan koristeeksi yksi tai kaksi naisnimeä. Vaan naisohjaajien pitäisi ensinnäkin aloittaa ajoissa ja sen jälkeen jatkaa elokuvien tekemistä parhaimmillaan vuosikymmeniä. Tätä menoa jos jatketaan, niin muutos etenee… hitaasti…
<p>
Sitten päivän elokuvabloggauksiin.
<p>
<b>#3 Barbra Streisand: Yentl (1983)</b>
<p>
Kun nyt palkintoehdokkaista puhuttiin, niin ainoa naisohjaaja, joka on voittanut Golden Globes -palkinnon työstään, on Barbra Streisand. Nimittäin elokuvallaan Yentl, vuonna 1984. Katsoin elokuvan uudelleen DVD:ltä tammikuussa siskovieraiden kanssa.
<p>
Musikaalielokuva Yentl perustuu <b>Isaac Singerin</b> romaaniin ja kertoo liettuanjuutalaisesta nuoresta naisesta, jolla on voimakas rabbinkutsumus ja joka sniikkaa pojan valepuvussa toora-kouluun. Seuraa romanssia, sukupuolihämmennystä ja musiikkinumeroita. Elokuvan musiikki on ainoaa laulajaesiintyjää eli Streisandia itseään ajatellen kirjoitettu. Streisand toimi myös elokuvan käsikirjoittajana ja tuottajana.
<p>
Itse asiassa Streisand kamppaili vuosia saadakseen tehdä elokuvan, niin monta vuotta, että oli pääosan esittäjäksi loppupeleissä teknisesti liian vanha. Mutta niin se on, että vasta kun olet tarpeeksi suuri tähti, saat vapaat kädet tehdä suunnilleen mitä haluat. Elokuva voitti Oscar-palkinnon parhaasta musiikista. Suositellaan sentimentaalisten tarinoiden ystäville.
<p>
Yentl <a href="https://www.imdb.com/title/tt0086619/?ref_=nv_sr_srsg_0">IMDB:ssä</a>
<p>
<b>#4 Useita tekijöitä: Tottumiskysymys (2019)</b>
<p>
Tottumiskysymys on lomittain etenevistä episodeista koostuva elokuva ajankohtaisesta aiheesta eli seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta. Elokuvan käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat kaikki naisia, mm. <b>Kirsikka Saari, Anna Paavilainen</b> ja <b>Miia Tervo</b>. Tilanteet ovat arkisia, samastuttavia ja karmivia. Raskas elokuva ei ole, vaan paikoin jopa hilpeä.
<p>
Elokuva perustuu <a href="http://www.tuffifilms.com/fi/tuotanto/yksittaistapaus">Yksittäistapaus</a>-elokuvasarjaan, joka kuvaa naisten arkisia kokemuksia vallankäytöstä. Episodimainen rakenne toimii hyvin ja helpottaa myös aiheensa puolesta raskasta katsomiskokemusta. Tottumiskysymys on maaliskuun ajan tarjolla Yle Areenassa. Kiitos Jeesus ja Yle alateksteistä, joiden avulla kotimaisen elokuvan dialogin seuraaminen on helpompaa. Suosittelen elokuvaa etenkin teini-ikäisten lasten kanssa katsottavaksi.
<p>
<b>Tottumiskysymys Tuffi Filmsin <a href="http://www.tuffifilms.com/fi/tuotanto/tottumiskysymys">sivuilla</a></b>Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-19370411221038146902020-03-03T05:52:00.000-08:002020-03-04T05:47:17.950-08:0030 päivää, 30 naisohjaajaa 2020: Mykkäelokuvaa ja strippareita<b>#1 Lorene Scafaria: Hustlers</b>
<p>
Kuten viime postauksessani mainitsin, katsoin Youtubesta hiihtolomalla THR-lehden Roundtable-keskusteluja tammikuulta, ajalta ennen Venetsian ja Oscareiden palkintojuhlia. Ensimmäisessä videossa käsikirjoittajat istuivat pöydän ympärillä mukavasti omissa vaatteissaan, myös <b>Lorene Scafaria</b>, joka on kirjoittanut ohjaamansa elokuvan <i>Hustlers</i> (2019). Sitten katsoin seuraavan Roundtable -keskustelun, jossa huone oli täynnä näyttelijättäriä (otsikossa ”actresses”).
<p>
Hustlers-elokuvaa tähdittänyt <b>Jennifer Lopez</b> kertoi, miten oli jännittänyt esiintymistään stripparina, ja miten hän tilanteesta selvisi. Näyttelijättäret istuivat pöydän ympärillä design-luomuksissaan, enkä vaihteeksi tajunnut yhtään mitään. Höyheniä, röyhelöitä, helmiä, paljetteja. Vertailun vuoksi: <b>Stephen Gallowayn</b> haastattelemat miesnäytteijät (actors) istuivat omassa pyöreän pöydän keskustelussaan ilman puvuntakkia (<b>Tom Hanks</b>) tai solmiota (kaikki muut).
<p>
Mutta sitten näyttelijättäret alkoivat puhua metoo-liikkeestä ja miten se on parantanut ilmapiiriä, ja miten nuoremmat näyttelijät ovat tottuneet siihen, että elokuvantekijät tulevat moninaisista taustoista, joten ehkä asiat ovat tosiaan muuttumassa.
<p>
Sen sijaan mikään muutoksen airut Scafarian elokuva Hustlers ei tosiaankaan ole. Edes pätevä pääosanesittäjä <b>Constance Wu</b> tai <b>Julia Stiles</b> tai lukuisat ei-diegeettiset musiikkinumerot eivät pelasta tätä kyhäelmää, joka perustuu toimittaja <b>Jessica Presslerin</b> artikkeliin rikkaita miehiä huumanneesta ja huijanneesta stripparijengistä. Elokuva jäi vaille merkittäviä palkintoja, mutta se tuotti paljon rahaa. Naisten vapautumisen symboleiksi tarjotaan treenattuja hoikkia vartaloita, käsilaukkuja, manikyyrejä, hiustenpidennyksiä, koruja, dildoja ja chinchillaturkki(!). Vittu että vituttaa tämä elokuva, ja ne höyhenet.
<p>
Hustlers <a href="https://www.imdb.com/title/tt5503686/">IMDB:ssä</a><br>
Actresses Roundtable <a href="https://www.youtube.com/watch?v=Rqq_V-jlDgg">YouTubessa</a>
<p>
<b>#2 Pauline B. Green: Ensimmäinen nainen - Alice Guy-Blaché</b>
<p>
Ensimmäinen nainen - Alice Guy-Blaché on hyvä esimerkki siitä, miten ei kannata hävittää kaikkea vanhaa roinaa. Siinä häviää muutakin, historioita. Esimerkiksi sellainen pikkujuttu, että naiset ovat olleet mukana elokuvantekijöinä alusta saakka. Mykkäkauden ohjaaja Guy-Blaché teki pitkän uran sekä Ranskassa että Yhdysvalloissa ohjaajana, tuottajana ja kuvaajana. Elokuvien ohjaaminen ei ollut erityisesti miesten ammatti, koska se oli tuolloin ylipäätään kokonaan uusi ammatti.
<p>
Historia on unohtanut Alice Guy-Blachén. 1900-luvun vaihteessa tekijänoikeutta ei tunnettu samassa mielessä kuin nykyään, ohjaaja oli yhtiön palkollinen siinä missä muutkin työntekijät eikä tekijöiden nimiä pantu filmeihin. Ranskassa Guy-Blachén nimi jätettiin pois Gaumont-yhtiön historiasta, eivätkä historioitsijat myöhemmin haastatelleet häntä, koska halusivat käyttää vain kirjallisia lähteitä. Elokuvat pantiin toisten, miestekijöiden nimiin. Yhdysvaltalaiset puolestaan pitivät esillä omia nimiään, kuten <b>Lois Weber</b> ja <b>Dorothy Arzner</b>. Guy-Blachén muistelmiakaan ei julkaistu hänen elinaikanaan.
<p>
Elokuvassa päähenkilön rinnalla kulkee dokumentin tekijän luoma tarinakaari Guy-Blachén jäljelle jääneiden elokuvien, papereiden ja sukulaisten etsimisestä. Sukututkimus ynnä muu on nykyään suosittua, mutta draamallinen yhteys Guy-Blachén elämään jää olemattomaksi ja dokumentin tekijän ”oman prosessin” kuvaaminen epäkiinnostavaksi. Kunpa dokumenttien tekijät, myös naistekijät malttaisivat olla työntämättä taustatutkimustaan mukaan elokuvaan. Ei se ”oma prosessi” kiinnosta ketään muuta kuin elokuvantekijää itseään.
<p>
<b>Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa vuoden 2021 loppuun.</b>
<p>
Lue myös: Tuomas Karemon artikkeli Alice Guy-Blachésta <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/28/alice-guy-blache-teki-tuhat-elokuvaa-nain-hanen-ja-muiden-naispioneerien-urat">Ylen sivuilla</a>
<p>
***
<p>
Elokuvamaratoni jatkuu tänään, ja huomenna alkavat Tampereen lyhytelokuvajuhlat, joten katsottavaa riittää! Seuraavaksi kirjoitan siitä, miten sukupuoli ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa ohjaajan työn arvostukseen ja näkyvyyteen. Ohjaajat ovat muun muassa yhä vanhempia. Kun 86-vuotias Roman Polanski palkitaan parhaan ohjauksen César-palkinnolla Ranskassa, se osoittaa vain, että nuoremmilla tekijöillä ei ole jakoa elokuvaeliitin keskuudessa.
Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3801302223655412278.post-89518280584036030192020-03-02T02:32:00.000-08:002020-03-03T03:45:23.240-08:0030 päivää, 30 naisohjaajaa: Kaksi vuotta myöhemminMaaliskuu on naistekijöiden kuukausi Yle Teemalla. Jee! Ei vain kolmeakymmentä, vaan lähes sata naisohjaajaa. Elokuvat ja esitysajat on lueteltu Ylen sivuilla <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/07/maaliskuussa-tehdaan-mahtava-loytoretki-naisten-ohjaamien-elokuvien-maailmoihin">täällä</a> ja kattauksessa riittää takuuvarmasti jokaiselle jotakin.
<p>
Pidin itselleni vähän samanlaisen haasteen kaksi vuotta sitten metoo-liikkeen innoittamana. Haaste alkoi siitä, kun turhauduin keskusteluun, jossa ihmiset keskittyivät peruuttamaan epätoivottujen ihmisten ohjaamia teoksia. Niin kuin jonkun pitäisi ponnistella erikseen ollakseen katsomatta <b>Woody Allenin</b> <i>Manhattania</i>, vaikka maailmassa on vaikka mitä elokuvia. Siitä syntyi elokuvahaaste "<a href="http://margaretpenny.blogspot.com/2018/02/30-paivaa-30-naisohjaajaa-osa-1.html">30 päivää, 30 naisohjaajaa</a>".
<p>
Kaiken sääntö numero yksi on: kaikkea on. Jos sanotaan, että naiselokuvantekijöitä ei ole, se ei ole totta, koska heitä on. Arthouse-ohjaajia, Hollywood-käsikirjoittajia, tuottajia. Katsoin hiihtolomalla YouTubesta The Hollywood Reporter -lehden Writers Roundtable -<a href="https://www.youtube.com/watch?v=QPQo6XLtKa4">keskustelun</a>, jossa käsikirjoittajat totesivat, että ala on muuttunut myös Amerikassa 80–90-luvuilta: huoneessa on nyt naisia.
<p>
Entä mikä on muuttunut meetoo-kampanjan aallonharjan jälkeen? Itse asiassa paljonkin, mutta ei tietenkään yhden liikkeen ansiosta, vaan pitkään jatkunut kehityskulku on havaittavissa entistä selvemmin. Marvel on tehnyt oman elokuvan naissupersankarista, <b>Anna Bodenin</b> ohjaama <i>Captain Marvel</i> (2019, <b>Ryan Fleckin</b> kanssa). <b>Greta Gerwigin</b> kaksi elokuvaa on ollut Oscar-ehdokkaana (<i>Lady Bird, Pikku naisia</i>). Melkein puolet brittiläisessä Sight & Sound -lehdessä esitellyistä uusista ohjaajista on naisia.
<p>
Myös Hollywoodissa naisohjaajien prosenttiosuus on noussut, viidestä prosentista huikeaan kahteentoista (!) prosenttiin.* En tiedä, miten tämän voisi sanoa muuten kuin sarkastisesti. Vika ei ole Hollywoodin, siellä tehdään mitä ihmiset haluavat katsoa, esimerkiksi toimintaelokuvaa. Aina voi kääntää kanavaa.
<p>
Mutta tosiasia on, että elokuvantekijöiden moninaisuus lisää erilaisten yleisöjen kiinnostusta elokuvaan ylipäätään. Ei se ole niin, että ”naiset” tai ”aasialaiset” ovat muotia elokuvassa, vaan ihan tosimaailman ilmiö on, että maailmassa on naisia ja aasialaisia. Ja he katsovat elokuvia. Ja kun tarjolla on muiden kuin valkoihoisten miesohjaajien elokuvia, ei enää tunnu, että koko elokuva taidemuotona on pohjimmiltaan tarkoitettu jollekin toiselle, jollekin, jonka näkökulma on toinen kuin katsojalla itsellään. Naiset kautta historian ovat taiteen kokijoina sopeutuneet katsomaan, lukemaan ja kokemaan miestekijän näkökulman kautta, mutta ei se haittaa, että tarjolla on myös muita näkökulmia.
<p>
Niinpä uusin haasteeni ja pyrin maaliskuun aikana bloggaamaan 30 naiselokuvantekijästä. Oma näkökulmani ei ole elokuva- tai tv-tutkimuksen vaan ihan vain fanin. Pidän myös vahvasti mukana tuotannon ja taloudellisten reunaehtojen näkökulmaa. Koulussa meille medianomeille opetettiin, että elokuva on aina ensisijaisesti teollisuutta, vasta sen jälkeen jotain muuta. Ei ole sattuma, jos jossain tehdään ison budjetin elokuvia tai kuka niitä tekee, tai käänteisesti, missä niitä ei tehdä tai kuka niitä ei tee.
<p>
<i>Korjattu 3.3. luku 8:sta 12:een. Lähde <a href="https://www.nytimes.com/2020/01/02/movies/women-directors-hollywood.html">NYT</a></i>Saara Henrikssonhttp://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.com0