Monday, July 9, 2018

Keskikesän päiviä

Heinäkuu on se armollinen kuukausi, kun sähköposti hiljenee. Kustantamot ovat kiinni, syksyn kirjat on pääosin tehty ja seuraavat valmistuvat vähitellen. Sää hellii riippumatossa lukevaa lomalaista. Puutarha saa villiintyä ympärillä.
 


Syyskuun jumalien ilmestymisestä on kulunut yksitoista kuukautta, vuoden kierto, kun hiljaista heinäkuuta ei lasketa. Arvosteluja on tippunut vähitellen, kritiikin palstatilan vähenemisen vuoksi lehdet julkaisevat niitä hitaasti. Nyt voi jo sanoa, mikä kirjan vastaanotossa on korostunut. Parhaiten lukijoille on jäänyt mieleen kaupungin, Budapestin, kuvaus.

"Budapestin kaupunki, sen rakennukset, kadut ja puistot, on teoksessa kuvattu niin elävästi ja yksityiskohtaisesti, että kaupunkia ajattelee yhtenä henkilönä", kirjoitti Kaisa Kurikka Turun Sanomissa 7. tammikuuta. "Romaani etenee melko verkkaan, mutta kasvaa vähitellen vaikuttavaksi läpileikkaukseksi kaupungin olemuksesta", arvioi puolestaan Jukka Koskelainen Helsingin Sanomissa 24. huhtikuuta. "Sateiden ja saasteiden nakertamaa, mutta ylimaallisen kaunista Budapestia kuvataan melankolisen runollisin vedoin", kuvaili Jani Saxell Kansan Uutisissa 27. lokakuuta 2017.

Syyskuun jumalista on tullut muutenkin ilahduttavaa palautetta. Kustantaja otti siitä pienen lisäpainoksen, siitä on kuulemani mukaan tekeillä äänikirja, ja mahdollisia kiinnostuneita ulkomaantahoja varten siitä on tehty jopa englanninkielinen näytekäännös.

Seuraavan romaanin käsikirjoituksen olen lähettänyt eteenpäin kustantajalle. Olo on samalla helpottunut ja jännittynyt.

Heinäkuu on myös se kuukausi, jolloin vedetään henkeä syksyä varten. Lokakuussa ilmestyy novellikokoelmani Avaruusajan unelmia (Osuuskumma). Kokoelma sisältää kolme aiemmin lehdissä ja antologioissa julkaistua novellia ja viisi kokonaan uutta tarinaa. Syksyllä minulla on myös mahdollisuus keskittyä kirjoittamaan ei-seuraavaa-vaan-sitä-seuraavaa teosta Pirkanmaan kulttuurirahaston ystävällisellä tuella.

Oman kirjoittamisen lisäksi vedän luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaarin sekä erityisalojen kurssin Tampereen kesäyliopistolla, Sampolan avoimen kirjoittajaryhmän kokoontumisia Tampereen työväenopistolla sekä pari muuta viikonloppukurssia. Pistäydyn syyskuun alussa ohjaamassa kirjoittajia myös Kaakkois-Suomessa Kuusankoskella 1.—2.9.

Voimia siis tarvitaan syksyn varalle.

Liekö yleinen kokemus neljääkymppiä lähestyttäessä, mutta tuntuu, että olen oppinut käyttämään voimiani säästeliäämmin. Paljon vapautuu siitä, jos pystyy jättämään ylettömän ulkokirjallinen pyrkimisen ja "pitäisi" -ajattelun vähemmälle. Mitä enemmän vuosia uraa on takana, sitä helpommaksi se käy. Urasuunnittelun ja tehostamisen jätän nuoremmille ja nälkäisemmille. Kirjotan kirjan kerrallaan, ne kirjat, jotka ovat jonossa seuraavana. Ja sitten seuraavat, jos niitä on tullakseen.

Tällä hetkellä tuntuu, että olen pääteokseni kirjoittanut. Seuraavat kirjani haluan kirjoittaa jokaisen eri genreä. Kokeilla uutta ja yrittää ja erehtyä ja eksyä ja ehkä löytääkin jotakin. Kirjallisuuden ei tarvitse olla niin vakavaa.

Viikonloppuna 13.—15.7. vietetään alma materini helmoissa eli Turun yliopistolla tieteiskirjallisuuden tapahtumaa Finnconia. Olen siellä lauantaina puhumassa kahdessa paneelissa, "Voiko kirjoittamisella elää" J.Pekka Mäkelän, Helena Wariksen, Jani Saxellin ja Maria Turtschaninoffin kanssa kello 13 ja "Urbaani fantasia" Mia Myllymäen ja Samuli Antilan kanssa kello 15. Tervetuloa kuuntelemaan ja moikkaamaan! Minut voi löytää myös Osuuskumma-kustannuksen tiskin takaa lauantaina ja sunnuntaina.








Friday, June 1, 2018

Julkaisemattomia

Minun piti kevään lopuksi laatia blogiin katsaus siitä, mitä kaikkea on tullut kevään 2018 aikana tehtyä. Vaan enpäs laadikaan, vaan sain toisenlaisen idean. Kollegan innoittamana listasin toisaalla julkaisemattomia ja kesken jääneitä projekteja pöytälaatikostani.

Niinpä tämä onkin kirjoitus siitä, mitä kaikkea EI ole tullut tehtyä, erilaisista syistä. Käänteinen CV, jos ilmaus sallitaan.

Vapaana kirjailijana joutuu pitämään yllä monenlaisia ideoita. Perustin jokin aika sitten bullet journal -tyyppiseen muistikirjaani listan nimeltä Hankkeiden tilanne. Siinä olen listannut parin kuukauden välein päällä olevat hankkeet tärkeysjärjestyksessä. Listalle oli selvä tarve. Kun vuosi sitten listalla oli kymmenen asiaa, enimmäkseen roikkumaan jääneitä hankkeita, tänä keväänä niitä oli vain viisi.

Pyrin vähentämään hellalla porisevien kattiloiden määrää kuudesta tai seitsemästä kahteen–kolmeen. Vielä on matkaa tähän tavoitteeseen. Toisaalta tulonmuodostus myös vaatii sitä, että käynnissä on kaunokirjallisen projektin lisäksi myös muuta, kustannustoimittamista, opetusta, tietokirjoittamista ja ylipäätään rahan kannalta tarpeellisia kirjallisia töitä.

David Bowieta mukaillen: Vapaan kirjoittajan kurinalaisuus ei tarkoita sitä, että herää aamulla seitsemältä ja lähtee töihin kahdeksaan mennessä. Kurinalaisuus tarkoittaa, että jos saa idean, päättää, onko se toteuttamisen arvoinen vai ei. Ja jos se on toteuttamisen arvoinen, sen vie loppuun saakka parhaan kykynsä mukaan.

Mutta niihin hylättyihin, kesken jääneisiin ja pöytälaatikkoon hautautuneihin projekteihin. Suurin osa on lajikokeiluja, eli etsin jonkin aikaa omaa leipälajiani ennen kuin se vakiintui aikuisten pitkään proosaan.

- Nuortenkirja: Miisa Margareeta Erikssonin salaiset ajatukset. Päiväkirjaromaani hilpeästä yläasteikäisestä tytöstä. En päässyt alkua pidemmälle.

- Jäämeri. Nanowrimo-projekti vuodelta 2004. Tempauksen tavoitteena on kirjoittaa 50 000 tuhannen sanan romaani marraskuun aikana. Sisältää kolme päähenkilöä ja 50 000 sanaa seikkailua Suomessa ja Jäämerellä. Julkaisin sitä aikoinaan yliopiston palvelimella samaan tahtiin kuin kirjoitin. Levätköön se rauhassa! En koskaan editoinut tätä raakatekstin kirjoittamisen jälkeen. Parhaat ideat olen toki käyttänyt myöhemmin romaaneissa ja novelleissa.

- Merimies ja savuke. Lyhytelokuvan käsikirjoitus vuodelta 2004. Kertoo merimiehestä, joka päättää lopettaa tupakoinnin.

- Viimeinen ihminen. Kuunnelmakäsikirjoitus vuodelta 2004. Samoja ideoita olen hyödyntänyt novelleissa Viimeinen ihminen (2005) ja uudelleen tulevassa kokoelmassani ilmestyvässä novellissa Heijastuksia (2018).

- Syyllisyys. Näytelmäkäsikirjoitus vuodelta 2008, kertoo paavi Johannes Paavali II:sta kuoleman jälkeen. ”En ole varma, mitä ajattelin.”

- Lastenkirjasynopsis Ison karhun maa. Päähenkilönä valkoinen pöllö ja musta kyy. En löytänyt koskaan oikeaa tapaa lastenromaanin kirjoittamiseen.

- Pitkähkö vaihtoehtohistoriallinen Sherlock Holmes -novelli, josta olen vieläkin aika ylpeä. En vain ole löytänyt järkevää tapaa julkaista tätä.

Siinäpä ne isoimmat!

Muutakin löytyy. Esimerkiksi kokeiluni viihdegenren saralla ovat jääneet järjestään pöytälaatikkoon. Näihin lukeutuu mm. aikanaan Regina-hengessä aloiteltu naistenlehtinovelli Viinitarhuri, jossa naislääkäri ja eläkkeellä oleva taistelulentäjä kokevat kuuman suhteen Etelä-Ranskan lomalla.

Toinen erikoisosaamisalueeni ovat aloitetut Nanowrimo-hankkeet. Ainakin kaksi on tyssännyt noin 16 000 sanaan. Ensimmäisen (Lasi ei taivu, 2004) aloitin uudelleen seuraavana vuonna, ja pääsinkin maaliin. Viimeisin on dekkarin tapainen vuodelta 2011 ja sisältää enimmäkseen BBC:n Sherlock -tv-sarjan hengessä kirjoitettua fanifiktiota.

Sitten on muinaisia kirjoituskilpailutekstejä. Suurin osa novellinraakileista on myöhemmin jalostettu julkaisukäyttöön, mutta tämä osasto sisältää myös lajihuteja, mm. esseen tapaisen kirjoituksen valaista esseekilpailuun, sekä erätarinayritelmän.

Julkaisemattomiin novelleihin kuuluu mm. kirjoitusharjoituksena tekemäni tarina, jossa avaruusaluksen tekoäly aloittaa romanttisen suhteen pajun kanssa. Siis sen puun, kyllä. Sitten on epämääräisiä eroottisia tekstejä, joiden käyttötarkoituksesta ei sen enempää. Paljastettakoon, että olen kirjoittanut myös pitkähkön fanifiktiotarinan englanniksi. Se ei kuulu julkaisemattomien listalle, koska olen julkaissut sen netissä nimimerkillä, mutta en ikinä kerro mikä se on!

Innostuksen vallassa perustetuista ja kohta sen jälkeen hylätyistä blogeista en edes aloita. En myöskään maininnut tässä hankkeita, jotka ovat ehkä olleet kesken pitkään, mutta jotka aion kuitenkin saattaa loppuun eräänä päivänä.

Olen aina ollut taloudellinen kirjoittaja, tekstit ovat päätyneet julkaisuun muodossa tai toisessa. Tai sitten keksin vain vähän ideoita, joten tästä vähästä pitää jalostaa. Mutta hyvä on opetella myös luopumisen taitoa. Ehkä pöytälaatikon siivoamisen päätteeksi saan vihdoin vietyä vuonna 2002 käytettynä hankitun kannettavan tietokoneen, jonka uumenista suurin osa näistä teksteistä on kaivettu, kierrätysliikkeeseen.

Thursday, April 12, 2018

Reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä, osa 3: Viimeinen sammuttaa valot

Ruotsalainen lehdistö oli kokoontunut Tukholman vanhankaupungin pörssitalon eli nykyisen Nobel-museon eteen eilen torstai-iltana, joten uutinen saatiin tuoreeltaan: Ruotsin akatemian vakituinen sihteeri Sara Danius äänestettiin pois tehtävästään. Danius ilmoitti samalla "jättävänsä tuolinsa", siis tyhjäksi, sillä sääntöjen mukaan Akatemiasta ei voi vieläkään erota.

Puoli tuntia myöhemmin kerrottiin, että myös kiistelty Akatemian jäsen Katarina Frostenson jättäytyy pois toiminnasta. Asiasta kertoo tänään verkkosivuillaan suomeksi Hesari.

Kun molemmat kuningattaret on lyöty laudalta, peli voi jatkua, mutta kovin kiinnostavaa se ei enää ole. Jäljellä on enää mölisevä musta torni Horace Engdahl, joka eilisillan Twitter-feedissä sai kunnian esiintyä eräänä Ruotsin vihatuimmista kulttuuripersoonista. Sara Danius oli hyvin suosittu, kun taas entinen vakituinen sihteeri Engdahl oli hänen näkyvä vastustajansa. Torstai-iltana Engdahl saapui "määrätietoisena" kokoukseen ja tyrkki toimittajia tieltään. Neroutta ja makua!

Daniuksen erottaminen on iso sääli. Mutta näin se on, että kun naiset ja muut uudet tulokkaat pääsevät vanhan vallan linnakkeisiin, he joutuvat huomaamaan, että vanhanaikainen ja epädemokraattinen systeemi on tosiaankin vanhanaikainen ja epädemokraattinen systeemi. Kullatut ovet ja kuninkaalliset illalliset kyllä naisille ja feministeillekin kelpaavat, mutta monarkistisissa instituutioissa on juttu, että ne eivät ole, eivätkä voi koskaan olla, tasa-arvoisia.

Ironista kyllä, Ruotsin akatemian halvaantuminen ei ole voitto kenellekään, vähiten vanhan vallan dinosauruksille. Nimittäin nyt 18:sta jäsenestä aktiivisia on enää 11, ja uusien jäsenien hyväksymiseen tarvitaan 12. Kuningas Carl XVI Gustav on jo ilmoittanut, että sääntöjä tullaan rukkaamaan. Elinikäiset jäsenyydet taitavat pian olla muisto vain.

Ruotsi on iso maa, ja siellä riittää kyllä lukeneistoa ja oppineita ihmisiä jakamaan Nobelin kirjallisuuspalkintoa jatkossakin. Akatemian työ jatkunee ylimenokauden jälkeen uudella pohjalla, mutta ison lommon skandaali on sen kiiltävään kilpeen lyönyt.

Wednesday, April 11, 2018

Ruotsalaista tasa-arvoa

Parin viime vuorokauden aikana olemme nähneet ruotsalaista tasa-arvoa käytännössä. Se menee näin: naisia kyllä nostetaan näkyville paikoille ja korkeisiin virkoihin, mutta kun paska alkaa lentää, he vaikenevat ja miehet ryntäävät esitaistelijoiksi.


Sara Danius julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan vuonna 2016.

Näin ne hanskat lentävät:

Ensin Ruotsin akatemian jäsen ja entinen vakituinen sihteeri Horace Engdahl (s. 1948) kirjoitti iltapäivälehti Expressenissä nykyisestä sihteeristä Sara Daniuksesta, että tämä on Ruotsin akatemian sihteereistä huonoimmin onnistunut tehtävässään sitten vuoden 1786. Hän puolustaa ”rouva Frostensonia”, jonka joukko ”huonoja häviäjiä” halusi erottaa Akatemiasta. DN:n sivuilta voi videolla nähdä, miten laatulehti Dagens Nyheterin toimittajat naureskelevat sille, että sofistikoitunut Horace Engdahl meni avautumaan juuri matalaotsaisena pidetylle Expressenille.

Kjell Espmark (s. 1930) puolestaan toteaa toisen iltapäivälehden Aftonbladetin haastattelussa Engdahlista: ”Hänellä ei ole kunniaa. Tämä on alhaisinta mitä olen koskaan lukenut.” Hän on kuitenkin entisenä kirjallisuuden professorina lukenut paljon. Kohun kannalta jokseenkin noloa on, että 88-vuotias Espmark itse asuu Akatemian myöntämässä arvoasunnossa hienostokaupunginosa Djurgårdenissa. Sara Daniuksen näkyviin puolustajiin kuuluu Espmarkin tavoin työskentelyn akatemiassa jättänyt historioitsija Peter Englund.

Tilannetta selittävät osin Ruotsin akatemian säännöt, jotka noudattavat vanhoja ritarihyveitä, mutta sopivat huonosti yhteen läpinäkyvyyttä vaativan nykymaailman kanssa. Daniuksen virka velvoittaa häntä toimimaan Akatemian äänitorvena, jolloin hänen on vaikeaa ottaa kantaa omasta puolestaan. Akatemian työskentely on myös vaitiolovelvollisuuden alaista, ja aikaisemmin jäseniä on sitonut myös lojaalius toisiaan kohtaan.

Myös kulttuuritoimittajat ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun, jossa lehdistö on ollut voimakkaasti osapuolena siitä saakka, kun DN nosti (linkki HS:n artikkeliin) Katarina Frostensonin puolison väärinkäytökset päivänvaloon.

DN:n Stina Otterberg kirjoittaa Katarina Frostensonista, että tämä on kuin venäläisen kansansadun Lumityttö, jonka kansantribunaali haluaa uhrata, jotta kevät pääsisi alkamaan pimeyden jälkeen. Otterberg sivuuttaa sen seikan, että Frostenson (s. 1953) ei ole mikään tyttönen, vaan palkittu runoilija ja istunut Ruotsin akatemiassa vuodesta 1992 jakamassa rahoja muun muassa itselleen ja aviomiehelleen. Vaikka olen kyllä samaa mieltä, että julkisuus tuomitsee runoilijaparan liian ankarasti. Niin kuin meillä Kontulassa oltaisiin sanottu, syytön se muija on aviomiehensä seikkailuihin.

DN:n Kristina Lindquist puolestaan kirjoittaa kiinnostavasti (valitettavasti maksumuurin takana) Akatamian jäsenen Sara Stridbergin asemasta. Feministikirjailija Stridberg edustaa tänään keskiviikkona Akatemiaa eräässä palkintogaalassa, minkä jälkeen hän on sanonut ottavansa aikalisän ja pohtivansa jatkoaan. Lindquist muistuttaa Stridbergiä siitä, miten tämän piti murskata patriarkaatti. Miten se onnistuu, kun on tottunut istumaan vallan kultaisissa huoneissa?

Ruotsin akatemiaa ravistelevan skandaalin ehkä surkuhupaisin lausunto ovat Akatemian entisen sihteerin Sture Allénin sanat (s. 1928) Daniuksesta (s. 1962): ”Hänen ongelmansa on, että hän ei ollut jäsen tarpeeksi kauan ennen kuin hänestä tuli sihteeri. Hänellä ei ole tarpeeksi kokemusta.” Sture Allénin puolustukseksi voi sanoa, että hän itse tuli valituksi aikanaan sihteeriksi vasta 58-vuotiaana. Mutta silti. On se kumma, jos naisen ongelma on vielä 55-vuotiaana hänen kokemattomuutensa.

Ja lopuksi: DN:n kulttuuritoimittajalle Björn Wimanille valkeni jo eilen se synkkä tosiseikka, että realistisin vaihtoehto Ruotsin akatemian kriisin ratkeamiseen on kuningas Karl Gustav XVI väliintulo. Tänään kuningas antoikin sitten tiedotteen, jonka mukaan Ruotsin akatemian sääntöjä harkitaan rukattavaksi. Sääntömuutoksen kohteena olisi vanhojen jäsenien eroamismahdollisuus, eli jäsenyys ei olisi enää elinikäinen, vaan työskentelystä pois jättäytyneen tilalle voitaisiin valita uusi jäsen. Myös määräenemmistösääntöä harkitaan muutettavaksi, jotta uusien jäsenten valitseminen olisi helpompaa. Akatemian shakkipelissä kuningas on siis valkoinen, no, kuningas.

Toivotamme tasa-arvoista kevättä Itämeren tuolle puolelle.

Kuvat: Wikimedia Commons.

Tuesday, April 10, 2018

Ruotsin akatemia: Kuka on suurin lörppäsuu?

Koska ihmisellä pitää olla älyllisiä harrastuksia, ja koska Ruotsin akatemian skandaali tarjoaa sikäläiselle yleisölle huomattavaa viihdearvoa, olen laatinut tähän suomenkielisten lukijoiden huviksi selkeän ja havainnollistavan shakkipelin. Voidaan lukea myös ruotsalaisen kirjallisuuseliitin ”kuka kukin on” -pelinä.

Valkoinen kuningatar: Sara Danius. Kirjallisuuden ja estetiikan tutkija. Akatemian nykyinen vakituinen sihteeri ja ensimmäinen nainen, joka toimii tässä tehtävässä. On luotsannut Ruotsin akatemiaa läpi kriisin. Kärsi erävoiton, kun suurin osa akatemian jäsenistä ei halunnut erottaa Katarina Frostensonia toiminnasta. Istuu Akatemian tuolilla nro 7. Danius on suomalaisille tutun kirjailija Anna Wahlgrenin (Lapsikirja) vanhin tytär.

Musta kuningatar: Katarina Frostenson. Ruotsalainen runoilija ja mm. pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saaja. Kriitikoiden mukaan suuruuden päivät olivat 80-luvulla. Kriisi puhkesi, kun selvisi, että akatemian jäsen Katarina Frostenson oli luultavasti vuotanut tietoa Nobel-kirjallisuuspalkinnon saajista etukäteen puolisolleen, pahamaineiselle ”Kulttuuriprofiilille”, joka oli sitten lörpötellyt tietojaan eteenpäin. Frostensson puolisoineen omistaa myös kulttuuriklubin, jonka toimintaa Akatemia on rahoittanut ja jonka piirissä tapahtuneista väärinkäytöksistä Dagens Nyheter uutisoi viime vuoden puolella. On aiemmin puolustanut voimakkaasti puolisoaan, sittemmin ollut hiljaa julkisuudessa. Istuu Akatemian tuolilla nro 18.

Valkoinen lähetti: Peter Englund. Kirjailija ja historioitsija, tunnetaan erityisesti Ruotsin suurvalta-aikaa koskevista teoksistaan. Suomeksi mm. Suuren sodan vuodet (1996), Kirjeitä nollapisteestä (1998) ja Voittamaton (2001). Oli ennen Daniusta Akatemian vakituinen sihteeri. Kriisissä Englund on toiminut Daniuksen puolustuksena ja sanonut, että Daniukseen kohdistuva arvostelu on ollut perusteetonta ja epäreilua. ”Se paskiainen”, Englund totesi ”Kulttuuriprofiilista”, kun epäillyt Nobel-vuodot vahvistuivat tosiksi. Istuu virallisesti Ruotsin akatemian tuolilla nro 10, mutta ilmoitti perjantaina, ettei osallistu enää aktiivisesti sen toimintaan.

Musta torni: Horace Engdahl. Kirjallisuudentutkija ja kriitikko. Ruotsin kulttuurielämän näkyvimpiä hahmoja. Akatemian sihteeri ennen Englundia 1999-2009. Oli ennen naimisissa Helsingin yliopistossakin professorina toimivan Ebba Witt-Brattströmin kanssa. Witt-Brattström kirjoitti heidän avioeronsa jälkeen runoelman Vuosisadan rakkaussota, joka ilmestyi suomeksi helmikuussa 2018. Enhdahl puolestaan kirjoitti eron jälkeen mietelmäkokoelman Den sista grisen (suom. Viimeinen sika). Engdahl tunnetaan monarkistisista lausunnoistaan ja konservatiivisesta maustaan. Hänet on mainittu lehtitiedoissa ”Kultuuriprofiilin” hyväksi ystäväksi. Syytti Sara Daniusta kampanjan masinoimisesta Frostenssonia vastaan. Horace Engdahl istuu tuolilla nro 17.

Valkoinen hevonen 1 & 2: kirjailija Klas Östergren & kirjailija Kjell Espmark. Jättivät työskentelyn Akatemiassa perjantaina. Expressenin kulttuuritoimittaja Karin Olsson on huomauttanut, että Kulttuuriprofiili-kytkentöjä kritisoinut 88-vuotias Espmark itse asuu Akatemian myöntämässä arvoasunnossa hienostokaupunginosa Djurgårdenissa. Östergren ja Espmark istuvat virallisesti tuoleilla nro 11 & 16.

Musta lähetti: Sture Allén. Hän ja muut Frostensonin erottamista vastaan äänestäneet jäsenet eivät pitäneet asianajotoimiston riippumatonta selvitystä tarpeeksi todistusvoimaisena. Allén oli Ruotsin akatemian vakituinen sihteeri edellisen kriisin aikaan, kun Akatemia kieltäytyi tuomitsemasta Iranin uskonoppineiden Salman Rushdielle langetettamaa fatvaa. Istuu tuolilla nro 3.

Sellainen asetelma. Surkuhupaisaa on, että kiistaa käydään nyt siitä, kuka oli pahin lörppä ja kuka on vahingoittanut Ruotsin akatemian mainetta eniten. Entä kuka vuoti asianajotoimisto Hammarskiöld & Co:n selvityksen sisällön Dagens Nyheterille?

Jos kaikkien Akatemian myöntämien avustusten käyttöä aletaan tutkia tarkemmin, sieltä löytyy varmasti yhtä sun toista. Siitä voidaan toki kiistellä, mihin Akatemian vastuun pitäisi ulottua.

Reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä, osa 2

Margaret Pennyn ura juorutoimittajana jatkuu!

Viimeisen viikon aikana Ruotsin kulttuurielämästä kiinnostuneet ovat saaneet seurata, miten keskenään riitainen Ruotsin akatemia vuotaa kuin seula, ja miten jäsenet yksi toisensa ovat katsoneet parhaaksi jäädä pois instituution työskentelystä. Akatemian kahdeksantoista jäsentä nimitetään eliniäksi, eikä jäsenyydestä voi erota.


Horace Engdahl julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan vuonna 2008. Palkinto myönnettiin Jean-Marie Gustave Le Cléziolle, mikä asianajotoimiston selvityksen mukaan oli vuodettu ulkopuolisille etukäteen. Kuva: Wikimedia Commons.

Akatemian entinen sihteeri, nykyinen jäsen ja kirjallisuudentutkija Horace Engdahl on kutsunut loikkareita ”huonojen häviäjien klikiksi”. Meille muille lienee selvää, että nykymaailmassa organisaatio, jonka suojelijana toimii Ruotsin kuningas ja jonka tunnuslauseena on Neroutta ja makua (Snille och smak), vain kerjää verta nenästään.

Tapahtui viime jaksossa: #metoo-kampanja nostatti Tukholmassa kohun "Kulttuuriprofiiliksi" lehdistössä nimetyn henkilön ympärille. Kahdeksantoista naista syytti tätä seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä. "Kultturiprofiililla" oli läheiset siteet Ruotsin akatemiaan, tuohon arvovaltaiseen instituutioon, joka vastaa muun muassa Nobelin kirjallisuuspalkinnon jaosta. Ahdistelusta syytetty henkilö on nimittäin naimisissa Akatemia jäsenen kanssa, ja Akatemia on rahoittanut myrskyn silmään joutuneen, henkilön johtaman kulttuuriklubin toimintaa.

Homma lähti lapasesta, kun alkoi käydä ilmi, että henkilö oli vuotanut usean Nobel-palkinnon saajan nimen etukäteen. (”Tietääkös tytöt, kuka saa seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon?”) Ruotsin akatemia värväsi tukholmalaisen asianajotoimiston selvittämään väärinkäytöksiä. Selvitys on nyt valmistunut, ja sen mukaan tietoja vuodettiin seitsemänä vuonna. Lisäksi kulttuuriklubin rahankäytössä oli epäselvyyksiä.

Mitä tästä seurasi, on toistaiseksi hämärän peitossa. Periaatteessa Akatemian työskentelyä suojaa vaitiolovelvollisuus. Viime viikolla kolme jäsentä jättäytyi kuitenkin pois toiminnasta, tunnetuimpana heistä Ruotsin akatemian edellinen vakituinen sihteeri Peter Englund. Virallisesti vain nykyisellä vakituisella sihteerillä Sara Daniuksella on puheoikeus Akatemian asioista, mutta viimeistään nyt tämäkin korttitalo näkyy sortuneen.

Sara Daniuksen kamala talvi

Mikä repi kuilun Ruotsin akatemian sisälle? Tämän ”tietävät” kertoa ruotsalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa, tuossa kuninkaallisten ja aatelisten maassa, on mahtimiesten vastapainoksi myös tehokas bulevardilehdistö. Aftonbladetin tietojen mukaan jäsenet olivat erimielisiä siitä, julkistetaanko asianajotoimiston selvitys vai ei, sekä ”Kulttuuriprofiilin” puolison jatkomahdollisuuksista Akatemiassa.

Lehden mukaan jäsenet äänestivät siitä, voiko puoliso jatkaa Ruotsin akatemiassa. Äänestys (joka lehden mukaan käytiin ikiaikaisen menettelytavan mukaisesti asettamalla mustia ja valkoisia palloja kulhoon) ratkesi selvällä enemmistöllä puolison hyväksi.

Asianajotoimisto oli suositellut Akatemialle tutkintapyynnön tekemistä kulttuuriklubin raha-asioihin liittyen. Akatemia päätti aiemmin keväällä olla tekemättä tutkintapyyntöä, mutta sunnuntaina Ruotsin poliisi kertoi, että tutkintapyyntö on jätetty. Sen voi nimittäin jättää kuka vain, Akatemian jäsen tai ei.

Akatemian vakituisen sihteerin Sara Daniuksen toimet ovat herättäneet voimakasta kritiikkiä Akatemian sisällä. Juuri Danius tilasi ulkopuolisen selvityksen ”Kulttuuriprofiilin” yhteyksistä Akatemiaan. Merkillepantavaa on, että kolme nyt työskentelystä vetäytynyttä jäsentä ovat osoittaneet tukensa Daniukselle. Peter Englund (historioitsija, kirjoittanut mm. Ruotsin suurvalta-ajasta) paheksui blogissaan, että Daniukseen kohdistunut kritiikki on sekä perusteetonta että epäreilua.

Myös kirjailija Sara Stridberg sanoi perjantaina ottavansa aikalisän ja pohtivansa, osallistuuko enää Akatemian toimintaan vai ei. Toisin kuin HS:n lyhyessä jutussa (9.4.) kerrotaan, uutistoimisto TT:lle antamansa lausunnon mukaan Sara Stridberg (jonka teos Unelmatiedekunta ilmestyi suomeksi maaliskuussa 2018) kertoo toivoneensa ja toivoo edelleen, että kaimansa Danius pystyisi tuomaan läpinäkyvyyttä Akatemian toimintaan.

Sara Danius joutui myös sunnuntaina Drottningholmin selvittelemään Akatemian suojelijalle eli kuninkaalle riitaisan järjestönsä toimintaa.

Mitä tekee valkoinen kuningatar, kun upseerit ovat kaatuneet ympäriltä?

Kuka vei viimeisen punaisen hiekkalapion?

Ruotsalaiset kulttuuritoimittajat ovat kuvanneet Akatemian rakoilemista "Baabelin tornin sortumiseksi" ja "avoimeksi sodaksi".

Ruotsin akatemian jäseniä ovat sitoneet vaitiolovelvollisuuden lisäksi lojaalius perinteikkäälle instituutiolle – ja toisilleen. Horace Engdahl kutsui mielipidekirjoituksessaan Expressen-lehdessä Sara Daniusta ”surkeimmaksi vakituiseksi sihteeriksi sitten vuoden 1786”. Akatemiasta perjantaina eronnut kirjailija Kjell Espmark puolestaan sanoo, että Engdahlin kirjoitus on falskeinta ja alhaisinta, mitä hän on eläessään lukenut.

Ymmärtäväiset ruotsalaiset ovat myös sitä mieltä, että instituutio, jonka jäsenet nimetään eliniäksi, ei ole enää tätä päivää. Sara Danius onkin sanonut, että Akatemia joutuu nyt harkitsemaan sääntömuutosta, jonka mukaan jäsenet voisivat erota ja heidän tilalleen voitaisiin nimittää uusia.

Ruotsin akatemia ei ole mikään pikkutekijä, se hallinnoi kahden miljardin kruunun arvoista omaisuutta. On myös vaikea kuvitella arvovaltaisempaa kirjallisuusinstituutiota. Magdalena Hain kuolemattomia sanoja lainaten, kirjallisuuden hiekkalaatikossa pahimmat tappelut viimeisestä punaisesta lapiosta käydään aina aikuisten puolella. Tässä tapauksessa niiden aikuisten, jotka viime kädessä päättävät sellaisen arvostetun palkinnon kuin Nobelin saajista.

Jäämme odottamaan, mitä uusia solvauksia Ruotsin kulttuurin nerokkaimmat ja arvostetuimmat henkilöt keksivät toisilleen.

Monday, April 9, 2018

Miten hylsyyn pitäisi suhtautua

Kirjoittajille annetaan paljon neuvoja, joiden mukaan heidän pitää tehdä kovasti töitä. On selvää, että valmis teos on suuren työn ja vaivannäön takana. Jos sen muistaisi uutta aloittaessaan, saattaisi jäädä aloittamatta. Onneksi aika kultaa muistot.

Tänään haluan ahkeruuden sijaan kirjoittaa kuitenkin toisesta tärkeästä aiheesta: sen hyväksymisestä, mikä on kirjoittajan vallassa, ja mikä ei.

Kun kirjoittaja työskentelee kotona, hän on yksin ainutlaatuinen. Mutta kun hän julkaisee, kentällä on monta muuta. Niin paljon muita kirjoittajia, jotka ovat tehneet kovasti töitä. Isolle suomalaiselle kustantamolle saatetaan tarjota tuhat uutta käsikirjoitusta vuodessa. Näistä noin 99 prosenttia hylätään.

Kotona työskennellessään kirjoittaja tuntee jossain vaiheessa olevansa valmis, tai sitten hän ei enää keksi, mitä käsikirjoitukselle tekisi. Hän lähettää sen maailmalle. Harvempi osaa tässä vaiheessa kysyä itseltään, onko hän valmis luovuttamaan kontrollin omasta luovasta prosessistaan toisaalle.

Kirjoittaja voi hallita ainoastaan sitä, miten hyvin hän tekee työnsä työhuoneen sisällä. Kun teksti on päässyt työhuoneen ulkopuolelle, kustantajalle harkittavaksi, hän ei voi vaikuttaa sen kohtaloon enää siinä vaiheessa mitenkään.

Tietysti hän voisi mennä kustantamoon esittämään perusteluita tekstin puolesta. Jos näin on joskus tehty, en usko sen päättyneen hyvin. Tekstin on pystyttävä puhumaan omasta puolestaan.

Katsoin Youtubesta opettavaisen videon. Siinä australialainen baletinopettaja kertoo, miksi hän lähti Lontoon Royal Balletista kolmen vuoden jälkeen. Hän kertoi tehneensä kovasti töitä, mutta jääneensä siitä huolimatta ilman ylennystä. Hän oli tanssinut solistitasoisia rooleja, silti hän joutui palaamaan aina uudelleen kuoroon. Tanssijoita oli niin paljon, ja kaikki olivat hyviä. Hän mietti, oliko valmis tässä vaiheessa uraansa siihen, että joku tekee päätökset hänen puolestaan. Vastaus oli: ei ollut. Hän palasi Australiaan ja perusti siellä oman yrityksen.

Teoksen julkaiseminen on osa luovaa prosessia, yhden ajatuksen viemistä loogiseen loppuunsa saakka ennen uuden aloittamista. Mutta kun lähetät tekstisi maailmalle, joudut samalla luopumaan kontrollista.

Kirjoittaja tarvitsee kolme ihoa. Paksun nahkan hylkäyksille ja torjunnalle. Herkän ja huokoisan ihon rakentavan palautteen kulkea läpi. Ja kirjoittamiseen vereslihan. Videon baletinopettaja muistutti, että taide on vain yksi osa-alue elämässä, mutta usein se tuntuu valtaavan kaiken muun. On kuitenkin paljon muutakin: perhe, läheiset, siviiliammatti jos sellainen on, tai vaihtoehtoja ainakin.

Neuvoni hylsyyn suhtautumiseen ei siis ole, että palaat piirustuspöydän ääreen ja teet ahkerasti työtä. Näin teet joka tapauksessa, jos olet kirjoittaja. Neuvoni on, että kysyt itseltäsi, mihin olet valmis.

Jos haluaa kirjoittaa, hylsyt eli hylkäyskirjeet ovat väistämättä osa ammattia. Niitä saavat myös julkaisseet ammattilaiset, jokainen projekti ei mene läpi. Hylsy pitää käsitellä myös henkisesti, pohtia sitä, miten käsikirjoitusta voisi parantaa ja sitä, onko se ajankohtaista. Ovatko kirjoittajan taidot tällä hetkellä sillä tasolla, että hän pystyy viemään hankeen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseensa? Usein tarvitaan kovan työn lisäksi myös aikaa.

Jos käsistä on lähtenyt keskeneräinen teksti, kannattaa myös tarkistaa, ettei olisi käynyt niin että kirjoittaja haluaa päästä perille, mutta ei halua maksaa matkalipun hintaa.

Tekstin muokkaamisen ja viimeistelyn taito on välttämättömyys. Näissä voi jokainen harjaantua riippumatta ulkopuolisista tekijöistä kuten kustantajista. Editointia voi myös opiskella. Sanon aina kirjoittamisen opiskelijoille, että työpajat tai kurssit ovat keskeneräisen tekstin työstämistä varten suojatussa ympäristössä. Kurssit eivät ole kilpailuareenoita. Se, onko teksti julkaisukelpoinen, ratkeaa sitten luokkahuoneen ulkopuolella.

Ohjaajana en anna myöskään arvioita tekstin julkaisukelpoisuudesta, sillä siitä päättävät kustantajat itse. Kustantajilla on jokaisella oma visionsa. Tekstin kannalta ainoa ratkaisevat tekijä on, kohtaako sen kirjoittajan esteettinen maku kustannuspäällikön esteettisen maun, ja näkeekö kyseinen kustannuspäällikkö siinä potentiaalia.

Sitä on julkaisukelpoisuus, ei sen kummempaa.

Lopuksi: niille, jotka haluavat pitää koko taiteellisen prosessin hyppysissään alusta loppuun saakka, on vaihtoehtona omakustantaminen. Ennen kuin valintoja tekee, kannattaa tarkistaa omat odotuksensa ja tavoitteensa. Vain kirjoittaja itse voi vastata näihin kysymyksiin, kukaan ei voi vastata niihin hänen puolestaan.

Kirjoittaja on tamperelainen kirjailija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Kuva: Toni Neffling