Tuesday, August 25, 2015

Pöydän siivousta ja listoja

Kaverin päivityksen ansiosta heräsin siihen, että monet tässäkin blogissa esitetyt tiedot olisi syytä saattaa ajan tasalle ennen syksyä. Olen lähdössä Ruotsiin vierailulle, ja huomasin, että englanninkielinen esittelyni oli päivittämättä. Samoin julkaisuluettelo Sanaston sivuilla. Ja ansioluettelo uusia hankkeita varten. Ja niin edelleen. Olen aloittanut joskus kirjoitettujen artikkelien ja pidettyjen puhetilaisuuksien listauksen ja sen jälkeen unohtanut onnellisesti koko asian.

Olen viettänyt päivän arkistoja penkomalla. Netin uumenista löytyi muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisen julkaistun kaunokirjallisen tekstini arvio. Teksti (arvio, ei varsinainen novelli, jota en tähän todellakaan liitä) on todellinen helmi! "En rupea arvailemaan, onko novelli kirjoitettu tosissaan." Kuka olisi uskonut...! Ja niin edelleen.

Löytyi myös vanhoja kuvia ja merkintöjä kauan sitten unohtuneista tilaisuuksista. Olen kaikissa esiintymisistäni otetuissa kuvissa huolestuneen näköinen. Enkö minä hymyile, en kai sitten.

No yksi kuva löytyi, jossa melkein hymyilen, Elävän kirjallisuuden festivaalilta viime keväänä. Kuva: Hannu Peltonen.

Samalla muokkasin blogia hieman uuteen uskoon. Kirjailija-osion listauksesta löytyvät nyt myös salanimellä Monique N. kirjoittamani Ursula-novellit. Käykääpä lukemassa, se on ilmaista!

Yritys ajankohtaiseksi "hymyilen kuvassa" -kuvaksi.

****

Ensi viikonloppuna siis Pirkkalaiskirjailijoiden opintomatkalla Tukholmassa. Alla tiedote, jonka raapustelimme tapahtumaa koskien. Keikalle ja keskustelutilaisuuteen vapaa pääsy, tulkaa moikkaamaan, jos blogillani on tukholmalaisia lukijoita!

Viisi pirkanmaalaista kirjailijaa vierailee Tukholmassa 28.-29.8.

Kirjailijat Kirsti Kuronen, J.K.Ihalainen, Rauni Anita Martikainen ja Rosa Meriläinen esiiintyvät Södra Sällskapet -ravintolassa 28.8. osoitteessa Åsögatan 111. Kirjailijat lukevat runoja ja proosaa ruotsiksi ja suomeksi kello 18-19.

Pirkkalaiskirjailijat vierailevat myös Kirja-Kulttuurin kahvilassa 29.8. klo 14.30 osoitteessa Birkagatan 19. Kirjailijat kertovat teoksistaan ja kirjailijantyöstään. Luvassa myös keskustelua itsenäisten kirjakauppojen asemasta Suomessa ja Ruotsissa.

Kirjailijat:

Saara Henriksson on tamperelainen kirjailija, joka on julkaissut kaksi romaania ja tietokirjan. Hän on toimittanut myös novelli- ja artikkelikokoelmia science fiction -kirjallisuudesta.
J.K.Ihalainen on monipuolinen runoilija, kustantaja ja kirjanpainaja. Hän on julkaissut 34 runokokoelmaa, joista Eurooppalainen kuolemankirja on ilmestynyt myös ruotsiksi.
Kirsti Kuronen on tuottelias kirjailija, jonka kynästä on viime vuosina syntynyt varsinkin lasten- ja nuortenkirjoja.
Rauni Anita Martikainen on tamperelainen esikoiskirjailija. Hän kirjoittaa runoja ja aforismeja ja on kiinnostunut kalevalaisesta runokielestä.
Rosa Meriläinen on kirjailija ja entinen parlamentaarikko.

Thursday, August 20, 2015

Komentajakapteeni ja kumppanit - reima merisotakuvaus

Kesä jatkuu kelien puolesta, joten sama päivittää tämän mökkikesän sarjalöydöstä. Luin Patrick O'Brianin suomennetut merisotaromaanit edellisellä mökkireissulla. Monet tuntevat nämä kapteeni Jack Aubreyn ja lääkäri Stephen Maturinin seikkailuista kertovat kirjat, mutta tässä on sarjaa tuntemattomille hieman perustietoa.

Kirjat (kuusi suomennettua, vissiin parikymmentä alkukielellä) sijoittuvat Napoleonin sotien aikaisiin Britannian Kuninkaallisiin merivoimiin. Sarjan ensimmäisen osan Kuninkaan mies (1970) alussa Jack saa ihka ensimmäisen komennuksensa ja epoletin toiselle olkapäälleen. Hän on niin onnellinen, että päättää kutsua laivalääkärikseen juuri edellisenä iltana konsertissa tapaamansa ärsyttävän tyypin, Stevenin. Kutsu saapuu parahiksi, sillä rahaton Stephen ei ole viime aikoina pahemmin saanut syödäkseen.

Miehet ovat keskenään hyvin erilaisia. Jack Aubrey on reipas isokokoinen merimies. Hän pitää hyvästä ruoasta ja juomasta, kauniista naisista, koirista ja hevosista, klassisesta musiikista. Steven Maturin on hintelä ja hajamielinen tiedemiestyyppi. Hän on poikkeuksellisen lahjakas kirurgi, luonnontieteilijä, kiinnostunut kaikesta (poikkeuksena kaikki merimiestaitoihin tai merisodankäyntiin liittyvä) ja hänellä on taipumuksena haalia laivalle eksoottisia kasveja ja eläimiä.


Kuninkaan mies on kirjana vähän kuivakka, siinä on paljon käynnistelyä ja päähenkilöiden esittelyä, mutta toisessa osassa Komentajakapteeni päästään kunnolla vauhtiin. Väliaikaiseksi osoittautuvan rauhan aikana sankarimme asettuvat Englannin maaseudulle ja viettävät herrasmieselämää ja hankkivat mielitietyt - vähän niin kun Jane Austenin kirjoissa, mutta miesten näkökulmasta. He joutuvat kuitenkin pakenemaan toisen velkojia Ranskaan, ja kun sota syntyy uudelleen, edelleen pakenemaan Ranskasta Espanjaan - tämä tapahtuu karhuksi ja karhunkesyttäjäksi naamioituneena. Määränpää on raunioitunut linna, jonka toinen sattuu omistamaan Kataloniassa. Tässä vaiheessa romaanista on kulunut noin sata sivua, ja toiminta jatkuu. Suosittelen kirjaa kaikille vauhdikkaan ja jännittävän seikkailun ystäville.

Myös seuraava osa Yllätysten laiva on jännittävä, mutta nyt mukaan hiipii tummia sävyjä. Steven kohtaa vaikeuksia niin maalla kuin merellä ja Jackin tehtäväksi jää tukea häntä. Pidän sarjan tyylistä, siitä, että henkilöiden vaikuttimia ei liikaa selitellä. Henkilöhahmot myös kehittyvät roimasti tässä kolmannessa osassa. Tehtävä Maurutiuksella, Lohduttomuuden saari ja Fregattien taistelu jatkavat saagaa suomeksi, loput pitäisi lukea englanniksi. Toistaiseksi olen säästellyt niitä, jotain pitäisi jättää myös ensi kesäksi.

Jack Aubrey ja Steven Maturin kohtaavat onnea, ja epäonnea. Toisaalta he saavuttavat voittoja ja tekevät huikeita löytöjä maailman laidoilla, toisaalta heidän aluksilleen tapahtuu kaikenlaisia onnettomuuksia: niitä valloitetaan, ne uppoavat, palavat tulipalossa tai miehistöä kohtaa kulkutauti. Rakkaudessa miehet saavat toistuvasti turpaansa, ja pakenevat merille haavojaan nuolemaan. 

Teosten henkilögalleriaa värittävät alusten miehistön eri kansallisuudet - aluksilla palveli hyvin heterogeeninen porukka eri taustaisia ja -värisiä merimiehiä. Homoseksuaalisuus on luonteva osa kirjojen maailmaa, jossa miehet viettävät keskenään aikaa merillä kuukausia tai vuosia, näkemättä hameen helman pilkahdustakaan.

Kirjoja on vaikea laskea käsistään. Historiallisen romaanin tosiharrastajille teokset eivät ehkä tarjoa niin paljon uutta, mutta suosittelen niitä esimerkiksi spekulatiiviseen fiktion ystäville tähtiseikkailujen vaihteluksi. 

Suosittelen lämpimästi myös Peter Weirin ohjaamaa elokuvaa Master and Commander - maailman laidalla (2003), jos joku ei ole sitä nähnyt. Elokuva on tunnelmaltaan kirjoja vakavampi, tyylikäs spektaakkeli ilman pöhötystautia. Elokuvan juoni on koottu usean kirjan aineksista, mielestäni onnistuneesti, koska kirjasarjan polveileva seikkailu ei sellaisenaan taivu oikein elokuvaksi. Paul Bettany lääkärinä on loistava pari Russel Crowen kapteenille ja pidin elokuvan tulkinnasta muutenkin - vakooja-sivujuoni on jätetty elokuvasta pois ja muutenkin olen sitä mieltä, että hajamielinen Steven ei oikein koskaan ollut uskottava vakoojahahmo. Myös lasten roolisuoritukset tekevät elokuvasta kirjoja vakavamman ja realistisemman - elokuvassa tulee konkreettisemmin esille se, miten nuorimmillaan kahdeksanvuotiaita lähetettiin merille ammattia oppimaan.

Elokuvassa on myös hienoa musiikkia, koska herrasmiessankarimme ovat muiden oivallisten taitojensa lisäksi muusikoita - tietysti!

Patrick O'Brian:
Kuninkaan mies (1970, suom. Renne Nikupaavola 2000)
Komentajakapteeni (1972, suom. 2001)
Yllätysten laiva (1973, suom. 2002)
Tehtävä Mauritiuksella (1977, suom. 2003)
Lohduttomuuden saari (1978, suom. 2005)
Fregattien taistelu (1979, suom. 2007)

Saturday, August 15, 2015

Luettuja kesältä ja syksyn alkua

Kriitikon puolisolta ei lukeminen lopu. Niin sanottu kirjasyksy eli kirjojen sesonki on vissiin aikaistunut, koska tuntuu, että elokuun ensimmäisellä viikolla ilmestyi valtavasti kirjallisuutta.

Viime viikolla postiluukusta putosivat Karo Hämäläisen Yksin ja Riikka Ala-Harjan Kevyt liha. Jälkimmäinen oli muuten aika tavanomainen kirja eronneesta naisesta ja uudesta suhteesta, mutta ihan kiinnostavasti se kysyi, miksi nainen sanoo OK vaikka tarkoittaisikin, että mene pois. Oli sattumaa, että luin kirjat peräkkäin, mutta sopivaa, sillä molemmissa kuvattiin ruumiinharjoitusta - Yksin-kirjassa tietysti vielä paljon enemmän. Hämäläisen kirjan luin nopeasti, mutta sen juro päähenkilö Paavo Nurmi jäi mieleen, soimaan. Ajankuva oli kiehtovaa.

Seuraavaksi luin uteliaisuudesta Tuomo Jäntin esikoisen Talven hallava hevonen. Sisäkannessa teosta nimitetään maagiseksi realismiksi ja psykologiseksi kauhuksi, mutta se ollut minusta kumpaakaan, vaan aika perinteistä kansanperinnekauhua minusta. Alussa oli jopa vähän sellaista Salaiset kansiot Suomessa -meininkiä, ilman agentteja. Esikoisromaanista kielii ehkä se, että ideoista ja henkilöhahmoja on tungettu kaikki samaan keitokseen, henkilöitä on niin paljon ettei tahdo kestää perässä. Mutta kansanperinnejuttu siinä oli ihan vinkeä ja kieltämättä vähän keljua teki mennä nukkumaan, kun oli illalla tuota lukenut, että oli se vissiin jännäkin. Eiköhän Tuomo Jäntti kirjoita jotain lukemisen arvoista vastaisuudessakin.

Luin loppuun myös jo keväällä aloittamani Tony Ballantynen teoksen Dream London. Se oli ihan viihdyttävä ja kummallinenkin urbaani fantasia kieroutuneesta Lontoon kaupungista pseudo-viktoriaanisessa maailmassa. Jossain määrin lapasesta lähtevä absurdius toisaalta ärtsytti, toisaalta kannatteli tarinaa aukkojen yli. Kirja oli siitä jännä, että sen yhteiskuntakuvausta alkoi välillä väkisin lukea finanssikapitalismin kritiikkinä, johtuuko siitä, että sen tapahtumat sijoittuivat Lontoon Cityyn. Mutta jos tämä on ollut kirjailijan tarkoitus, asia ei ole ainakaan liian päälleliimattua.

Kesällä luin myös hyviä novelleja, nimittäin Rivka Galchenin novellikokoelman American Innovations. Olin todella vaikuttunut ja suosittelen teosta kaikille, jotka haluavat lukea oivaltavaa novellistiikkaa spekulatiivisella kierteellä. Teksteissä kuvataan todella taitavasti arjen tiivistyneitä hetkiä, mutta myös niksautetaan todellisuutta oikein kunnolla. Eräässä tarinassa naisen huonekalut ottavat hatkat ja muuttavat pois, toiselle naiselle taas kasvaa kolmas rinta, selkäpuolelle. Pidin erityisesti novellista, jossa nainen toteaa aviomiehen lähteneen ja ottaneen mukaansa parmesaaniraastimen, josta nainen erityisesti piti.

Mitäs muuta… mökillä en lukenut oikein mitään erityistä oikoluvun ja editoinnin lisäksi, pari Donna Leonin Venetsia-dekkaria (eivät erityisesti imaisseet mukaansa) ja kuusi Patrick O’Brianin Aubrey/Maturin-merisotakirjaa. Näistä pidin oikein paljon, mutta kirjoitan sarjasta oman päivityksen jahka ehdin. Muutenkin huomaan, että ehkä oman työn vaiheesta johtuen luen nyt enemmän, kun olen kaupungissa.

Sitten pieni huomio uutuuskirjojen esillepanosta eli siitä, miten kirjat tarjoillaan kaupoissa myytäväksi. Puhun nyt tavarataloista. Kävin Kirjojen yössä Tampereen Akateemisessa Kirjakaupassa. Tavaratalon kolmas kerros ammotti puoliksi tyhjillään. Kollega tiesi kertoa, että samaan tilaan tulee Akateemisen kanssa kodinelektroniikkaa myyvä Expertti. Siellä taulutelevisioiden välkkeessä olisi sitten tarkoitus ostaa kirjat jatkossa. Tai sitten ei. Stockmann teki kardinaalivirheen jo siinä, että heivasi kirjat kolmanteen kerrokseen ja katutasossa, Akateemisen perinteisellä paikalla myydään naisten muotia. Siis Robert’s Coffeen vieressä, vaatteita, kun kirjakauppa ja kahvila yhdessä olisivat se looginen ja viihtyisä yhdistelmä.

Vertailun vuoksi: Tampereen Sokoksen kirja-paperi-osasto sijaitsee nykyään katutasossa Caffe Pation vieressä. Kirjojen valikoima on pieni, mutta monipuolinen, teoksia on myös muun muassa sellaisilta pienemmiltä kustantajilta kuin Into, Minerva ja Reuna. Sokoksen lehtipiste on laaja ja siinä vieressä pääovien vieressä (no ei siellä mitään kulttuurilehtiä ole, herra paratkoon, mutta kuitenkin). Sokoksella on myös sellaista, mitä Stockmannilla ja Anttilassa ei ole, nimittäin asiakkaita.

Että sellaista. Kustantajat julkaisevat laajat valikoimat uutta kirjallisuutta, kun kaupat miettivät vielä vähän esillepanoa niin kyllä tästä kirjasyksy kehkeytyy.

Monday, June 29, 2015

Kerta kiellon päälle: Kuvaraportti Archipelaconista

Matkustimme torstaina päivälautalla Maarianhaminaan. Päivähytissä sai levätä aikaisen aamuherätyksen jälkeen. Suosittelen myös Airbnb-palvelua, jonka kautta hankimme majoituksen maissa. Mukana perheen seitsemänvuotias. Kuva: Saara Henriksson

Ennen tapahtuman alkua Alandicassa. Myyntipöydät sijaitsivat enimmäkseen ensimmäisen kerroksen parvella. Kuva: Iida Simes

Surupukki. Ruotsalaisia tieteistarinoita -kokoelman julkistaminen. Kuvassa kirjailija Kristina Hård (vas.), allekirjoittanut sekä kirjailija Karin Tidbeck, kaikilla hymy herkässä. Kuva: Juri Timonen

Ulkona syöminen on Maarianhaminassa kallista, mutta ruoka oli onneksi yleensä hyvää. Ravintola Sittkoffissa kävelykadulla ainakin aikuiset söivät hyvin. Kuva: Saara Henriksson

Osuuskumman naisia lauantain iltabileissä. Jostain syystä tästä kuvasta tulee minulle mieleen Sinkkuelämää-tv-sarja. Kuvia lauantailta olisi enemmänkin mutta jätetään tämä tähän. Kuva: Magdalena Hai

Alandica-konferenssikeskus. Talo oli erinomaisen toimiva tapahtumapaikka. Lähtöaamuna taivas oli niin kirkas ettei kuva tee sille oikeutta. Kuva: Saara Henriksson

Archipelacon - yhteen- ja vähennyslaskua

Brittiläinen fani kysyi minulta Archipelaconissa, miksi tämän tapahtuman nimi ei ole Finncon. En muista tarkalleen, mitä keskusteluja asian tiimoilta aikanaan käytiin, mutta muistelen, että Finnconia Ahvenanmaalla pidettiin esillä yhtenä vaihtoehtona. Tärkein syy, miksi Archipelacon on oma juttunsa, oli luultavasti tapahtuman maksullisuus. Finncon on määritelmällisesti matalan kynnyksen ilmaistapahtuma, johon tulee myös ”fandomin” ulkopuolelta ja liepeiltä yleisöä.

Archipelacon oli erilainen tapahtuma kuin mihin olen tottunut Suomessa. Jyväskyläläinen konkarifani esitti asian kompaktisti: Archipelacon on kuin Swecon, hyvin rento, vähemmän väkeä, kaikki ovat asialle omistautuneita harrastajia. Sweconit ovat pysyneet tämäntyyppisinä pienemmän piirin tapahtumina, kun taas Suomessa on lähdetty toiselle linjalle. Välillä väsyneetkin aktiivit puurtavat tapahtumaan toisille, isommille yleisömäärille, välillä miettien että missä se meidän oma juttu on.

Mutta niinpä Suomessa onkin isompi aktiivinen harrastajakunta kuin Ruotsissa, siitäkin huolimatta, että jälkimmäisessä on peräti kaksi kaupallista genrekustantamoa ja tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen erikoistunut kirjakauppaketju. Scifi on Suomessa isompi juttu. Archipelaconista puuttuivat ummikot, kyselijät, paikalle sattumalta poikenneet ihmiset, jotka saattaisivat kiinnostua jostakin kirjasta tai olla kiinnostumatta.

Mitä se maksoi?

Ahvenanmaalla järjestettäviä hotelliconeja on aiemmin kritisoitu siitä, että ne tulevat kävijälle kalliiksi. Lasketaanpa:

Jäsenyys. Kolmenkymmenen euron hintaisen jäsenyyden lunastin jo viime kesänä. Hinta on nimellinen neljän päivän tapahtumasta, jossa on ohjelmaa milteipä aamusta iltaan. Huono puoli on ehkä se, että coniin ei tosiaan voi tulla vain poikkeamaan, jos se on loppuunmyyty. Toisaalta Maarianhaminassa ”vain poikkeaa” harvemmin muutenkaan.

Matkat. Laivamatka Turusta kestää noin viisi tuntia. Kansipaikka minulle ja lapselle Viking Linella oli 20 euroa, mutta otin lisäksi päivähytit mennen tullen, ne maksoivat jotain 30-40 euroa/neljän hengen hytti. Kaveri vinkkasi, että kannattaa hankkia laivayhtiönklubikortti jos useammin reissaa ja minunhan kannattaisi, koska Ruotsissa tulee käytyä. Sillä saa kuulemma alennuksia hyteistä.

Junaliput olivat menomatkalla kesätarjouksessa, 7 euroa kappale, paluumatkalla perhelippu aikuinen ja kaksi lasta oli vähän enemmän, n. 12 euroa per henkilö.

Majoitus. Hotellit Maarianhaminassa ovat kalliita, mutta onnistuimme varaamaan ajoissa Airbnb-majoituksen tuttavaperheen kanssa. Tilava asunto maksoi 110 euroa yöltä plus varaus- ja siivousmaksut, yhteensä noin 450 euroa. Mutta tällä hinnalla yöpyikin sitten viisi henkeä kolme yötä.

Ruokailu. Budjettimatkailu kaatuu turistikaupungissa viimeistään, jos aikoo syödä tai juoda. Ravintoloissa on lisäksi sesonki meneillään, joten hinnat ovat katossa. Tavallinen falafel-rulla voi maksaa kympin, pieni tuoppi Stallhagen-olutta konferenssikeskuksessa maksoi kuusi euroa, kahvikuppi kaksi ja puoli. Myös ruokakaupassa laskeskelin olevan tuotteilla ns. Ahvenanmaa-lisää. Nyt kun kirjoitan tätä niin ei huvitakaan laskea, paljonko meni ruokaan ja juomaan laivalla ja saaressa, hehee. Sanotaan, että paljon…

Ostokset. Ihme kyllä en ostanut kirjoja tapahtumassa, vain lapselle pehmolelun ja itselleni sen Worldcon 2017 -jäsenyyden (johon kuuluukin sitten aikanaan kirjoja sähköisessä muodossa kokonainen pino). Pari tekijänkappaletta sain, ja ostin pari lehteä helsinkiläisten pöydästä. Teepaidoista oli pienet koot myyty loppuun siinä vaiheessa kun pääsin pöydän taakse.

No kannattiko?

Hauskanpitomielessä ehdottomasti kyllä. Coneihin kannattaa osallistua vieraana (tai jäsenenä) ja nauttia ohjelmasta ja juhlista. Vielä parempi, jos tapaa ystäviä tai hankkii uusia. Harrastukset maksavat ja elämästä ja kulttuurista pitää nauttia. Ja jos osallistuu järjestämiseen jonkin seuran tai tahon puolesta, tapahtumasta saa vielä enemmän irti, näin se vain on.

Ammatillisessa mielessä pitää kuitenkin kysyä vähän kysymyksiä. Osuuskumman jäsenille Archipelacon oli iso taloudellinen panostus, sekä rahallisesti että ajankäytön puolesta. Toisaalta kukin oli paikalla useammassa roolissa: esiintyjänä, yleisönä, organisaation avustajana, toimittajana, kirjailijana yms. Surupukki-kirja sai hyvän vastaanoton ja ehdottomasti yritämme seuraavaksi kääntää novelleja suomen kielestä muille kielille päin, sekä toteuttaa lisää käännösantologioita. Yritin vähän viritellä verkkoja, ongelma on kääntäjien löytäminen suomesta muille kielille. Saa vinkata!

Kirjamyynnin kannalta ilmeisin ongelma Ahvenanmaalla on se, että saari ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen. Tapahtuman suomenkielisiä kirjoja tämä seikka ei koskenut, koska myimme periaatteessa kirjoja suljetussa tapahtumassa toisillemme, mutta pari järjestöjen kirjalaatikkoa oli kuitenkin jäänyt kiinni tullissa ja asiaa sitten jouduttiin selvittelemään.

Siihen olen vähän pettynyt, että ulkomaisten tekijöiden ja fanien kanssa tuli juteltua lopulta vähän. Näin käy helposti, jos ei osallistu paneelikeskusteluihin tai jos istuu vain suomenkielisiä kirjoja myyvän osuuskunnan tiskin takana. Kuten kollega sanoi, ei ole alan kannalta hyvä pyöriä vain Suomen pienessä piirissä, vaan vaikutteita, oppeja ja innoitusta kannattaa hankkia koko maailmasta. Tällaiset conit ovat siihen hyviä paikkoja, koska väkeä on niin monesta maasta. Onneksi ne muutamat pohjoismaalaiset ja muualtakin kotoisin olevat osallistujat, joiden kanssa juttelin, olivat sitäkin mukavampia.

Sitten pari juttua korvan taakse:

- Kannattaa ehdottomasti suostua englannin- tai ruotsinkielisiin ohjelmiin, jos on mahdollista ja haluaa tavata uusia ihmisiä. Käytävältä on vaikea bongata juttuseuraa, mutta paneelissa tutustuu. Samalla esittely tulee hoidettua luontevasti ja juttua voi jatkaa vaikkapa illalla baarissa.
- Jos on liian tosissaan liikkeellä verkostoitumismielessä, on riskinä, että yrittää liikaa. Kun menen tervehtimään ihmistä allasbileissä puoli yhdeltä yöllä ja kysyn että hur är läget, en odota kuulevani CV-tyyppistä selostusta henkilön uran tämänhetkisestä vaiheesta ja tietoa, että ”mielenkiintoisia projekteja” on menossa. Lähinnä odotan vastausta, että kalja maistuu ja hyvännäköisiä naamiaisasuja täällä.
- Todellista hintaa tällaiselle keikalle on vaikea laskea. Kuka tietää, millaisia ideoita, yhteistyökuvioita tai mahdollisuuksia jossakin tapahtumassa syntyy.

Sunday, June 28, 2015

Rankan päivän rankat huvit


Lauantai oli vilkas päivä Archipelaconissa. En ehtinyt George R.R.Martinin signeeraustilaisuuteen, koska jono alkoi muodostua jo puolitoista tuntia aikaisemmin ja olin toisaalla pitchaamassa kahta esikoisromaania ruotsalaiselle kustantajalle. Kaverit olivat kuitenkin tyytyväisiä saatuaan nimikirjoituksen häälahjaksi(!) aikomaansa kirjaan. 

Puoliltapäivin olin Russö-huoneessa kuuntelemassa, kuinka Shimo Suntila julistautui Suomen viimeiseksi roskakirjailijaksi sillä perusteella, että "pelkurimainen" Tuomas Saloranta ei saapunut Ahvenanmaalle. Titteli periytyy kirjailija Boris Hurtalta. Seuraavaksi Suntila aikoo hankkia roskakirjailijan viitan ja valtikan. 

Itämeren alueen kirjoittajien tapaamisessa meillä oli mukava juttutuokio neljän kirjoittajan kesken. Osallistujat olivat Suomesta, Latviasta ja Ruotsista. Juttelimme mm. siitä, miten erilaista on kirjoittaa omankielisille lukijoille kuin englanniksi. Terassilla puolestaan keskusteltiin mm. Mukkulan kirjailijakokouksesta ja norjalaisista kirjailijoista.

Kunniavieras Johanna Sinisalo veti paneelin aiheesta Kirjoittajasta kirjailijaksi. Lauteilla oli kirjoittajia Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien yhdistyksestä sekä Suntila. Yleisö löi lisää löylyä. Päivän päättivät naamiaiset, joihin lapsetkin pääsivät mukaan. 

Illalla pidettiin taas allasbileet conihotellissa, tällä kertaa TitanConinin väen isännöimänä. TitanCon on Belfastissa järjestettävä fantasiatapahtuma. Pääkunniavieras oli lahjoittanut conin tukiarpajaisiin hienoja palkintoja, mm. alkuperäisiä, kirjailijan vaimon 1990-luvulla itse painamia Tulen ja jään laulu -teepaitoja. Bileissä meni myöhään. Ei niistä sen enempää.

Sunnuntaiaamuna kun kirjoitan tätä aurinko paistaa täydeltä taivaalta terassille. Aivosoluja ei ole enää liiemmin käytössä, mutta onnistuin siitä huolimatta selviytymään läpi proseduurin ja äänestämään Helsinkiä Worldconin tapahtumapaikaksi 2017. Tänään ei enää muuta kuin hidas siirtyminen kera lapsen ja tämän toverin kohti lauttasatamaa. Syvällisempää yhteenvetoa conista luvassa myöhemmin jahka tokenen matkasta. Kirjeenvaihtajanne kiittää ja kuittaa.

Friday, June 26, 2015

Archipelaconissa perjantaina


Kämpillä toisen conipäivän päätteeksi Alman ja kavereiden kanssa. Asunto on valtava, tänne olisi mahtunut enemmänkin porukkaa jos oltaisiin tajuttu. On sauna, terassi ym. Tampereen Finncon-komitea 2016 olisi järjestänyt juhlat con-hotellin allasalueella, mutta minulla oli lapsenvahtivuoro, toisin sanoen sohvalla lojumista osuuskummallisten naisten kanssa.

Tällaisena päivänä Maarianhamina on paratiisi: sininen taivas, tuuli kohtalainen, aurinkoa. Surupukin julkkarit pidettiin kummemmitta seremonioitta, saatiin kuvia ja kirjailijat olivat mielissään. Tarkoitus on, että Osuuskumma toteuttaisi samanlaisia eri maiden novelleja esitteleviä käännösprojekteja enemmänkin. Puhetta on ollut virolaisesta antologiasta ja tietysti haluamme kääntää/käännättää myös omia novellejamme ruotsiksi. Osuuskumma etsiikin suomi-ruotsi-kääntäjää tositarkoituksella!

Muuten päivä kului tavanomaisissa merkeissä. Ohjelmaa en ole juuri nähnyt (lue: ollenkaan). Alkaa näyttää, että otimme vähän liian vähän kirjoja mukaan. Jos aikoo vielä vierailla Osuuskumman tai Vaskikirjojen standilla kannattaa tehdä se pian, vähissä muut paitsi ihan uutuudet. Myös jotkut muut kustantajat lähettivät liian vähän kirjoja. Yhteispöydästä kaikki viisi Tieteiskirjallisuuden käsikirjaa oli myyty jo perjantai-iltapäivänä. 

Kaveri houkuttelee lähtemään Euroconiin Barcelonaan vuonna 2016. Tapahtuma järjestetään marraskuussa, joten ajatus on houkutteleva. Käännöksistä täällä puhutaan paljon, eri järjestölehdetkin ovat onnistuneet julkaisemaan englanninkielisen numeron. 

Tänään ohjelmassa Itämeren alueen kirjoittajien epämuodollinen tapaaminen yhdeltä. Toivottavasti paikalle tulee yhteistyöstä kiinnostuneita kirjoittajia. Anne on luvannut viedä huligaanijengin (lapset) retkelle Kastelmolman linnaan joten tänään on luvassa muutenkin vähän vapaampaa conittamista minun osaltani. Saatan jopa ehtiä George R.R.Martininin signeerausjonoon.