Syyskuun jumalat -kilpailu!

Syyskuu on parhaimmillaan, ja Margaret Pennyn muistikirja julkistaa sen kunniaksi Syyskuun jumalat -kilpailun. Osallistu ja voita Syyskuun jumalat -teos ikiomaksi!

Syyskuun jumalat ovat salaperäisiä, mutta kirjan lukemalla pääset tutustumaan osaan heistä. Tähän salonkiseuraan ei voi lähettää hakemusta, mutta tunnistat, kun sinut kutsutaan. Margaret Pennyn muistikirjan lukijat ovat kutsuttuja seuraan!

Kilpailun säännöt: Kerro vastauksesi kommenttilaatikossa. Kilpailu jatkuu syyskuun loppuun. Paras perustelu palkitaan Syyskuun jumalat -teoksella. Signeerauksella! Lisäksi kaikkien vastanneiden kesken arvotaan vielä kaksi teosta.

KILPAILU: MINKÄ HENKILÖHAHMON KANSSA HALUAISIT VIETTÄÄ ILTAPÄIVÄN BUDAPESTISSA?

Stella: Sivistynyt rouvashenkilö on oivallista keskusteluseuraa taidehistoriasta, muodista ja puutarhanhoidosta kiinnostuneelle. Puhuu erinomaista englantia, mutta hänen aksenttiaan on vaikea paikantaa. Tämä ylhäinen henkilö esiintyy parhaimmillaan, jos hänen asemaansa ei haasteta. Motto: ”Elämme ottaaksemme omamme pois.”

Viktor: Turha ulkokultaisuus pois! Tämä hiomaton boheemi viihtyy niin olutkapakoissa kuin puiston penkillä pálinka-pullon kanssa. Tuntee erittäin hyvin eurooppalaisten vallankumousten historiaa yli sadan vuoden ajalta, aivan kuin hän itse olisi ollut paikalla. Laskuhumalavaiheessa saattaa äityä siteeraamaan runoutta. Motto: ”Historiassa kaikkein vähiten kannattaa ihmetellä hirmuvaltaa.”

Roland: Ei pidä meteliä itsestään, antaa sinun puhua ja itse mieluummin kuuntelee. Jos hän onkin sinusta kaunis kasvoiltaan, monet taiteilijat ovat olleet samaa mieltä. Kun katsot tarkemmin, hänessä on jotain tuttua, mutta et osaa sanoa, mitä. Motto: ”Taikuus on arkipäiväistä, rakkaus harvinaista.”

Marie: Nokkela ja sanavalmis neiti on mieltynyt luksukseen. Tuntee monet läntisen Euroopan taiteen vaikuttajahahmot ja säveltäjät intiimisti. Marie kääntää katseet kaikkialla mihin meneekin, mutta saatat joutua pinnistelemään pysyäksesi hänen kintereillään. Motto: ”Plus ça change, plus c'est la même chose.”

János: Tämän henkilön kanssa kannattaa pyrkiä väleihin, jos haluaa edistää uraansa! Jánosilla on tärkeimpien vaikuttajien yhteystiedot puhelimessaan ja hän pystyy nopeuttamaan monenlaisten asioiden käsittelyä. Tuntee kaikki, on hämmästyttävän selvillä kaupunkinsa asioista. Hänen intohimonaan on teatterimaailma. Motto: ”Aina askeleen edellä.”

KENET HALUAISIT ILTAPÄIVÄSEURAKSI JA MIKSI?

Vastaa kyselyyn kommentoimalla alla ja jaa kavereille! Voittajat julkistetaan blogissa lokakuun 2. päivä.

Unkarin viisi parasta

Paluumatkalla kymmenen päivän Unkarin-turneelta. Kävimme Balaton-järven etelärannalla, etelässä Pecsissä ja maaseudulla sen ympäristössä sekä mennen tullen Budapestissa. Unkarilainen emäntämme kysyi minulta, miksi pidän maasta. Vastasin, että koska täällä kasvaa tammia, mutta todellisuudessa syitä on monia. Pikapäivityksenä päätinkin listata viisi parasta asiaa Unkarissa.

Maa. Koko Unkari sijaitsee kauniilla paikalla Tonavan altaassa ja pääkaupunki Budapest erityisen kauniilla paikalla joen varrella. Balaton-järven etelärannalla on kilometreittäin kaunista rantaa vanhoine pajupuineen ja vihreine nurmikkoineen. Junan ikkunoista näkee viinirinteitä, vehreitä peltoja ja lehtoja, paikoin vihreitä kukkuloita silmänkantamattomiin. Unikkoja tienpientareilla ja niittämättömillä nurmikoilla. Varsinaisella pustalla, joka on savannimainen ekotyyppi maan itäosassa, en ole koskaan käynyt.

Kansa. Suomalainen sulautuu unkarilaisten joukkoon vaivattomasti. En ole koskaan tuntenut itseäni Budapestissa tyhmäksi turistiksi toisin kuin esimerkiksi Prahassa. Päin vastoin, minulta kysytään tietä. Unkarilaiset ovat ystävällisiä lapsille ja kohteliaita busseissa ja metroissa. He eivät myöskään pidä niin tiukasti kiinni erilaisista säännöistä ja kielloista kuin suomalaiset.

Sää. Unkarin ilmasto on ihanteellinen. Toukokuussa on täysi kesä kun Suomessa vielä värjätellään nollan tuntumassa. Tulvat ovat harmillinen poikkeus muuten suotuisaan säähän. Sen jälkeen kun joku päätti säännöstellä Tonavan uoman tulvat ovat olleet lähes jokakeväinen riesa. Myös Unkarissa on innostuttu rakentamaan hienoja kerrostaloja aivan veden partaalle. Idea ei ole hyvä, koska tulvan sattuessa asukkaat joutuvat soutamaan koteihinsa.

Kulttuuri. Budapestin keskusta edustaa (aitoa ja keinotekoista) fin de siecleä kauneimmillaan. Arkkitehtuurin uusgoottilainen helmi on mm. Parizsi Udvar kävelykeskustassa Vaci utin varrella, hotelli Gellert puolestaan hurmaa art nouveaun ystävät. Paljon teatteria, musiikkia ja undergroundia. Budapestissa konsertoivat myös isot maailmantähdet jotka eivät Suomeen vaivaudu. Sziget-festivaali saa kaikki kotimaiset festarit kalpenemaan - ihmiset eivät edes ole hirveässä kännissä niin kuin täällä. Kirjakauppoja on joka paikassa - kansalliset kirjakappaketjut ovat Corvina, Libri ja Aleksandria, mutta myös itsenäisiä kirjakauppoja ja divareita näkee paljon, samoin kirjakojuja kaduilla. Budapestissa on myös muutama englanninkielinen kirjakauppa, joisss myydään sekä uusia että käytettyjä kirjoja.

Ruoka ja viini. Hyvälaatuisia vihanneksia ja hedelmiä on saatavissa ympäri vuoden. En ole koskaan törmännyt unkarilaisessa valintamyymälässä sellaisiin kolhuisiin munakoisoihin tai kalpeisiin tomaatteihin kuin Suomessa. Budapestissa pidän erityisesti monipuolisista turkkilaisista ravintoloista. Keskustasta saa hyvän ja tuoreen pitafalafelin vähän alle kahdella eurolla. Kansallisruokaa langosia voi syödä kerran matkan aikana, ei useammin, jos ei halua että lentoyhtiö laskuttaa paluumatkalla lisämaksua painonnoususta. Tokajia kannattaa maistaa. Viinit ovat parempia kuin maineensa ja hyvin edullisia ruokakaupoista ostettuna. Huono maine johtunee siitä, että Alko tuo Suomeen vain halvimpia merkkejä.

Tasapuolisuuden vuoksi listaan myöhemmin viisi huonointa asiaa Unkarissa, mutta nyt en jaksa. Lapsi sairastui paluumatkalla Pecsistä ja vietti viimeisen päivän hotellissa kuumeisena ja lentokentällä ja koneessa oksennellen. Helatorstaina pääsemme puolestaan mummon kyydissä mökille Savoon palelemaan. Ota siivouskirjan viimeistelytyöt mukaan, kahden viime viikon aikana en ole saanut niille mitään tehdyksi.

Posted via DraftCraft app

Ajatuksia taustatutkimuksesta

"Unkarin juutalaiskysymys alkoi vuonna 1868 tapahtuneesta emansipaatiosta. Kun Galitsia kuului myös valtakuntaan, niin sikäläiset juutalaispesäkkeet rajojen avauduttua siirtyivät sadointuhansin Unkarin alueelle." Tällaisia probleemeja käsiteltiin SKS:n painamassa julkaisussa Suomessa vuonna 1943. Vuosi tämän jälkeen ja Unkarissa ei enää montaa juutalaista ollut. Taustatutkimus on joskus masentavaa. Vaihda Unkarin tilalle EU ja juutalaisten tilalle romanit, niin pääset aika lähelle nykyistä retoriikkaa.

Historiankirjoitusta on todellakin monenlaista. Arkistoista tulvii mätää. Olen kahlannut läpi kommunistisen Unkarin valtiontiedotuksen julkaisuja vuodelta 1956, joissa veriset ruumiit esitetään roskajoukon vihanpurkausten viattomina uhreina. Samat kuvat toisissa lähteissä esittävät kuvatekstien mukaan turvallisuuspoliiseja, jotka pitivät kansaa kauhun vallassa. Silti itse tapahtumat pysyvät samoina ja kuolleet pysyvät kuolleina.

Lähdekritiikki on välttämätön työväline sekä historiantutkijalle että kaunokirjallista teosta varten taustatutkimusta tekevälle kirjailijalle. Toisaalta mikä tahansa lähde asenteineen ja rivien välistä tihkuvine tiedonmurusineen voi olla kultakaivos tutkijalle. Lähdekritiikissä on välttämätöntä tuntea konteksti, julkaisuajankohta, olosuhteet joissa se on kirjoitettu. Vähintään on oltava aavistus tekijän tarkoituksesta.

Google helpottaa taustatutkimusta ja vaikeuttaa sitä. Helpottaa, koska suuri määrä tietoa on helposti saatavissa. Vaikeuttaa, koska tietoa on niin paljon, että sieltä on vaikea suodattaa hyödyllistä. Oman aiheeni taustatutkimusta helpottaa, että Unkarilla ja Suomella on perinteisesti ollut läheiset suhteet ja monet suomalaiset tutkijat ovat ansiokkaasti kirjoittaneet aiheista, jotka minuakin askarruttavat. Tämä helpottaa ongelmaa numero yksi, eli kielimuuria. On vaikeaa tutkia sellaisen maan tapahtumia jonka kieltä ei ymmärrä.

Tulevan romaanini päähenkilö on amerikkalainen Paul, joka on muuttanut Budapestiin. Hän ei tajua välttämättä kaikkia vivahteita, ei osaa kieltä, mutta tarinan aikana hän vähitellen myös tutustuu maahan ja kulttuuriin. Asetelmassa on paljon sellaista, joka vetoaa minuun. Ymmärrän vaikeuksia, joita aiheutuu, kun pienen kielialueen edustaja yrittää kommunikoida englantia äidinkielenään puhuvalle asioita, joita ei oikeastaan voi kääntää. Tiedän millaista on olla pöllähtäneenä ulkomaalaisena maassa, joka on poliittisen järjestelmän vuoksi ollut eristäytyneenä vuosikymmeniä.

Unkarin tapahtumat viime vuosina ovat sekä ainutlaatuisia että universaaleja. Toisaalta kulttuurin, kielen ja paikallisten olosuhteiden erikoislaatu luovat hämmentävän kudoksen. Toisaalta nationalismin nousu, köyhyys, kiristynyt suhtautuminen vähemmistöihin ja historian valjastaminen politiikan välineeksi ovat yleiseurooppalainen ilmiö. Samoja ilmiöitä kuin täällä Suomessa.

Kaunokirjallisuudessa taustatutkimus palvelee tarinaa. Poliittisesta asenteesta tai "oikeassa olemisesta" ei ole paljon hyötyä kirjoittajalle, joka yrittää luoda lukijaan vaikuttavan teoksen. Kaikkea muuta. Yleisinhimillisen aiheen lähelle pääsee katsomalla rumaa, alhaista, pikkumaista ja toistuvaa niin historiankirjoituksessa kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Jos se puhuttelee, se puhuttelee. Polittiisia julistuksia ei tarvita. Jos kaipaa vakuutteluja tästä, ei tarvitse kuin katsoa poliittista kirjoittelua Unkarista 1940- ja 1950-luvuilta.

Tutkimusmatka

Tekstin työstämisen ja hauduttamisen syklissä olen jälleen pisteessä, jossa käsikirjoitus nostetaan esiin tutkittavaksi. Tämä on omalla tavallaan lempivaiheitani romaanin kirjoittamisessa: teksti on tuttua, mutta välimatkan päästä sen verran vierasta, että pystyn tekemään tutkimusmatkan omaan tekstiini. Tavallaan sukellan metsään uudelleen, näen runkoja ja varsia, joita en ensimmäisellä kerralla huomannut.

Kustannustoimittaja lähetti tekstiä koskevia kysymyksiä. Huomasin muistelevani muutaman vuoden takaisia tilanteita, niitä, joissa ideat ovat syntyneet. Romaanissa on kysymys lyhyesti sanottuna tästä: historia murenee, mutta toivo jää. Olin kymmenen vuotta kirjoilla yliopistossa, pääaineenani poliittinen historia. En ollut kovinkaan hyvä opiskelija. Tentit menivät hyvin, mutta opinnäytteistä sain surkeat arvosanat. Minulla oli mielikuvitusta mutta ei historiantutkimukseen tarvittavaa tarkkuutta, seminaareissa sain kyllä ideasta kiinni, mutta minulla ei ollut malttia seurata sitä loppuun saakka.

Onneksi on kirjallisuus, ja kirjoittaminen. Uudessa romaanissa unkarilaistaustainen Paul muuttaa Budapestin historialliseen keskustaan remontoimaan asuntoa perheelleen. Hän ei saa otetta ympäröivästä yhteiskunnasta: hän on ulkopuolinen, ei kunnolla amerikkalainen mutta ei myöskään unkarilainen. Eräänä yönä yläkerran naapuri koputtaa oveen, ja kupla puhkeaa Paulin ympäriltä. Hän tutustuu kaupungin ulkopuolella kokoontuvaan ryhmään, joka näyttää pitelevän käsissään vastauksia Paulin kysymyksiin. Nykyhetki on teoksen aloituspiste ja pintataso, itse tarina kulkee omia reittejään.

Kolmas romaani (välttelen vieläkin romaanin nimen sanomista) on minun puheenvuoroni seminaarissa, jota ei koskaan pidetty.

Romaanin yhteiskunnallinen todellisuus sijoittuu talven 2006-2007 poliittiseen kuohuntaan Unkarissa, mutta sen henkinen maisema on nuorempi. Keväällä 2010 olin lapsen kanssa mukana, kun mies piti vierailuluentoja Budapestin ELTE-yliopistossa. Olin hieman allapäin, koska en ollut pärjännyt J.H.Erkon lyhytproosakilpailussa, sen sijaan kaksi kaveriani oli sijoittunut. Olin lähettänyt Moby Dollin kustantajalle luettavaksi. Oli putkiremonttia ja evakkoasumista, opinnot olin katkaissut, elin välitilassa elin lapsen kanssa kotona tai oikeastaan äidin asunnossa. Tuolloin sain myös ensimmäisen yhteydenoton kustantajalta, joka oli kiinnostunut julkaisemaan esikoisromaanini.

Olen aina pitänyt Budapestin kaupungista, kuten tästä blogistakin voi päätellä. En väitä millään tavalla ymmärtäväni unkarilaista yhteiskuntaa. Ehkä sitä on mahdotonkin ymmärtää. Mutta Budapest on suurkaupunki, monikansallinen, monikulttuurinen, elävä. Sitä asiaa eivät voi poliittiset tuulet muuttaa, elleivät sitten todella repressiivisen hallinnon kautta ja sellaista emme toivottavasti kovin pian uudestaan näe. Budapestissa olen yhtä ulkopuolinen kuin Paul, mutta toisin kuin päähenkilö, olen itsekin kotoisin kulttuurista jota ulkomaalaisten voi olla vaikea ymmärtää jo kielen takia.

Tällä hetkellä minun on hyvä olla tarinan maailmassa, hämärässä loistaa lämpimiä valoja ja siellä täällä on sopivan pimeitä nurkkauksia, joista ehkä lähtee oviaukkoja ja tunneleita johonkin aivan muualle. Toivon kovasti, että tarina valmistuu, ja lukijat pääsevät myös vierailemaan tässä maailmassani.