Ajatuksia taustatutkimuksesta

"Unkarin juutalaiskysymys alkoi vuonna 1868 tapahtuneesta emansipaatiosta. Kun Galitsia kuului myös valtakuntaan, niin sikäläiset juutalaispesäkkeet rajojen avauduttua siirtyivät sadointuhansin Unkarin alueelle." Tällaisia probleemeja käsiteltiin SKS:n painamassa julkaisussa Suomessa vuonna 1943. Vuosi tämän jälkeen ja Unkarissa ei enää montaa juutalaista ollut. Taustatutkimus on joskus masentavaa. Vaihda Unkarin tilalle EU ja juutalaisten tilalle romanit, niin pääset aika lähelle nykyistä retoriikkaa.

Historiankirjoitusta on todellakin monenlaista. Arkistoista tulvii mätää. Olen kahlannut läpi kommunistisen Unkarin valtiontiedotuksen julkaisuja vuodelta 1956, joissa veriset ruumiit esitetään roskajoukon vihanpurkausten viattomina uhreina. Samat kuvat toisissa lähteissä esittävät kuvatekstien mukaan turvallisuuspoliiseja, jotka pitivät kansaa kauhun vallassa. Silti itse tapahtumat pysyvät samoina ja kuolleet pysyvät kuolleina.

Lähdekritiikki on välttämätön työväline sekä historiantutkijalle että kaunokirjallista teosta varten taustatutkimusta tekevälle kirjailijalle. Toisaalta mikä tahansa lähde asenteineen ja rivien välistä tihkuvine tiedonmurusineen voi olla kultakaivos tutkijalle. Lähdekritiikissä on välttämätöntä tuntea konteksti, julkaisuajankohta, olosuhteet joissa se on kirjoitettu. Vähintään on oltava aavistus tekijän tarkoituksesta.

Google helpottaa taustatutkimusta ja vaikeuttaa sitä. Helpottaa, koska suuri määrä tietoa on helposti saatavissa. Vaikeuttaa, koska tietoa on niin paljon, että sieltä on vaikea suodattaa hyödyllistä. Oman aiheeni taustatutkimusta helpottaa, että Unkarilla ja Suomella on perinteisesti ollut läheiset suhteet ja monet suomalaiset tutkijat ovat ansiokkaasti kirjoittaneet aiheista, jotka minuakin askarruttavat. Tämä helpottaa ongelmaa numero yksi, eli kielimuuria. On vaikeaa tutkia sellaisen maan tapahtumia jonka kieltä ei ymmärrä.

Tulevan romaanini päähenkilö on amerikkalainen Paul, joka on muuttanut Budapestiin. Hän ei tajua välttämättä kaikkia vivahteita, ei osaa kieltä, mutta tarinan aikana hän vähitellen myös tutustuu maahan ja kulttuuriin. Asetelmassa on paljon sellaista, joka vetoaa minuun. Ymmärrän vaikeuksia, joita aiheutuu, kun pienen kielialueen edustaja yrittää kommunikoida englantia äidinkielenään puhuvalle asioita, joita ei oikeastaan voi kääntää. Tiedän millaista on olla pöllähtäneenä ulkomaalaisena maassa, joka on poliittisen järjestelmän vuoksi ollut eristäytyneenä vuosikymmeniä.

Unkarin tapahtumat viime vuosina ovat sekä ainutlaatuisia että universaaleja. Toisaalta kulttuurin, kielen ja paikallisten olosuhteiden erikoislaatu luovat hämmentävän kudoksen. Toisaalta nationalismin nousu, köyhyys, kiristynyt suhtautuminen vähemmistöihin ja historian valjastaminen politiikan välineeksi ovat yleiseurooppalainen ilmiö. Samoja ilmiöitä kuin täällä Suomessa.

Kaunokirjallisuudessa taustatutkimus palvelee tarinaa. Poliittisesta asenteesta tai "oikeassa olemisesta" ei ole paljon hyötyä kirjoittajalle, joka yrittää luoda lukijaan vaikuttavan teoksen. Kaikkea muuta. Yleisinhimillisen aiheen lähelle pääsee katsomalla rumaa, alhaista, pikkumaista ja toistuvaa niin historiankirjoituksessa kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Jos se puhuttelee, se puhuttelee. Polittiisia julistuksia ei tarvita. Jos kaipaa vakuutteluja tästä, ei tarvitse kuin katsoa poliittista kirjoittelua Unkarista 1940- ja 1950-luvuilta.