Me varastamme salaisuuksia

Katsoin Alex Gibneyn dokumentin We steal secrets, jonka joku oli näppärästi ladannut Youtubeen (nyttemmin poistettu)*. Dokumentti yllätti positiivisesti, siellä se on huolella tehty ja monin kerroin jännittävämpi kuin samasta aiheesta tehty Hollywood-elokuva. Dokumentti punoo yhteen kahden hyvin erilaisen ihmisen, Julian Assangen ja Bradley (myöh. Chelsea) Manningin tarinat. Molemmat nousivat kertaheitolla uutisten pääaiheiksi ympäri maailman, kun Wikileaks julkaisi verkkosivullaan Manningin vuotamia Yhdysvaltain hallinnon diplomaattisähkeitä.

Manning ja Assange eivät tietääkseni tavanneet koskaan, mutta verkkosivuston perustajan ja tietovuotajan yhteistyö muutti maailmaa nopeasti ja peruuttamattomasti. Dokumentissa haastatellaan myös lukuisia aktivisteja, toimittajia, poliitikkoja, hakkereita ja Yhdysvaltojen hallinnon sekä armeijan työntekijöitä. Dokumentin nimi on helppo ymmärtää väärin: We steal secrets on dokumentissa haastatellun entisen CIA-pomon Michael Haydenin lausunto, ei Wikileaksin.

Wikileaks on kampanjoinut vakuuttavasti hallinnon läpinäkyvyyden puolesta. Asia on poliittisesti ajankohtainen ja tärkeä, mutta myös ihmisten tarinat uutisotsikoiden takana ovat kertomisen arvioisia. Wikileaks on syyttänyt dokumenttia valikoivasta leikkaamisesta, mikä pitää tietenkin paikkansa. Dokumentti on aina tekijänsä näkemys tapahtumista. Wikileaks on tuottanut dokumenttiin täydentävän kommenttiraidan.

Osa porukan vastalauseista tuntuu myös liioitelluilta. Dokumentin katsojalle on selvää, että Adrian Lamo, jolle Bradley Manning tunnusti tekonsa chatissa, on sairautensa vuoksi mitä epäluotettavin henkilö myöntämään mitään takeita yksityisyydestä yhtään kenellekään.

Toisin kuin Wikileaksin ärsyntyneet kommentit väittävät, tietovuotajan psykologinen tausta ei mielestäni trivialisoi Manningin teon poliittista merkitystä. Henkilö voi olla samaan aikaan nurkkaan ajettu ja vahva, samaan aikaan häiriintynyt ja selväjärkinen. Mustavalkoisessa maailmankuvassa tämä ei ole mahdollista mutta monimutkaisessa todellisuudessa on. Dokumentin katsojalle tulee myös hyvin selväksi, miten olosuhteet Irakissa muuttavat sotilaita ja politisoivat heitä.

Dokumentti ei minusta pyri osoittamaan Manningin toiminnassa moraalisia ongelmia vaan sen, miten tämä toimi niin radikaalisti omaa etuaan vastaan. Rohkeus yksin ei riitä, rohkeita tekoja tekevät ihmiset jotka ovat tarpeeksi epätoivoisia ollakseen välittämättä, mitä heille itselleen tapahtuu.

On myönnettävä, että Julian Assangesta maalataan dokumentissa "epämääräinen tyyppi" vähän lapsellisilla tavoilla. Nautin tämän filmin katsomisesta kuitenkin myös haastattelumateriaalin vuoksi. Pienenä vihjeenä, kohdassa 60:05 nähdään paras ilme tavallisesti pokerinaamaiselta Assangelta ikinä.

Suosittelen vilkaisemaan dokumenttia. Tämän katsottuani Lady Gagan kappale Telephone ei ole enää kuulostanut samalta.

We Steal Secrets IMDB:ssa: http://www.imdb.com/title/tt1824254/

*Copyrightin kunnioittaminen tuntuu tässä yhteydessä tekopyhältä, joten jätän vastuun Googlelle.