Kuva: Wikileaksin perustaja Julian Assange (Benedict Cumberbatch) ja aisapari Daniel Domscheit-Berg (Daniel Brühl) Islannissa
Olen eri mieltä Voiman Kimmo Jylhämön kanssa elokuvasta. Viides valta ei näyttele olevansa dokumentaarinen vaan se on fiktioelokuva, joskin epäonnistunut sellainen. Elokuva hukkaa tyylilajinsa puolessa välissä. Se alkaa assembly-nörttien romanssina ja päättyy kansainvälisenä trillerinä.
Wikileaks on sivusto, jonka tarkoituksena on julkaista tietovuotoja niin, että lähde pysyy anonyymina. Elokuvassa Assange kehittää palvelua Daniel Domscheit-Bergin kanssa, kun sivustolle postitetaan kaikista tietovuodoista suurin: satoja tuhansia Yhdysvaltain diplomaattisähkeitä. Vuotoon tarvitaan vain nuori sotilas (tuolloin) Bradley Manning ja tyhjä cd-levyke, johon on tekstattu "Lady Gaga".
Päin vastoin kuin Jylhämö arvioi, tosielämän tapahtumat ja henkilöt vaikuttavat käsikirjoitukseen liikaa. Tasapuolisuuteen pyrkivä, eläville ihmisille vastuussa oleva elokuva ei palvele ketään. Se toimii korkeintaan yleissivistävänä elämyksenä katsojilleen. Olisi kannattanut odottaa, että osa henkilöistä olisi kuollut tai vaikka joutunut Yhdysvaltojen murhauttamaksi, ja tehdä elokuva vasta sitten.
Islantilainen parlamentaarikko, Wikileaksissakin mukana ollut Birgitta Jónsdóttir on sanonut, että vaikka elokuva pitää tietovuotajien puolta, se perustuu huonosti harkittuun alkuperäisteokseen. Jónsdóttirin mukaan elokuvan taustalla oleva Daniel Domscheit-Bergin kirjaan Inside WikiLeaks: My Time with Julian Assange on "avioerokirja", kirjoitettu ystävysten välirikon jälkeen. Kuten kaikki avioerokirjat, se pyrkii oikeuttamaan kertojansa toiminnan ja luo värittyneen kuvan tapahtumista. Kirja kirjoitettiin liian nopeasti, ilman tarpeellista etäisyyttä aiheeseensa.
Elokuvassa oli joitakin hauskoja oivalluksia, joilla pyrittiin kuvittamaan aihetta - muuten koko elokuva olisi kuvannut sitä, kun kaksi kaveria tuijottaa läppäreidensä näyttöjä. Nyt kyberavaruus oli kuvattu hallina, jonka lattialla oli rantahiekkaa ja jalanjälkiä ja suorissa riveissä oli työpöytiä tietokoneineen, vieressään pahvilaatikoita täynnä paperia. Ratkaisu olisi ehkä toiminut kuitenkin paremmin teatterin lavalla kuin elokuvassa.
Elokuvan ansio voi kuitenkin olla siinä, jos se herättää ja pitää yllä kiinnostusta verkon ja vapauden kysymyksiin. Elokuvan ikäraja on matala ja tuttavaperheen esiteini olikin käynyt katsomassa sen.
Kun tosielämä on elokuvaa jännittävämpää, elokuva on tuomittu epäonnistumaan. Yllättäen edes Benedict Cumberbatch, joka yleensä on söpöin kaikista, ei onnistu roolissaan olemaan yhtä söpö kuin oikea Julian Assange.
Science fictionia voidaan pitää todellisuuspakoisena genrenä, mutta joskus etäisyys auttaa katsomaan lähelle. Kybertodellisuus ja kyberpunk ovat aiheina ajankohtaisempia kuin koskaan ja scifin avulla niitä voidaan käsitellä vapaammin kuin tosielämän sanomalehtiotsikoiden välissä, kieli keskellä suuta. Tämäkin elokuva olisi ehkä onnistunut paremmin science fiction -elokuvana.
Bill Condon (ohj.): Viides valta. Elokuvateattereissa. Ks. aiheesta myös Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus
No comments:
Post a Comment