Wednesday, October 25, 2017

Helsingin kirjamessuilla tavataan!

Aika valmistautua Helsingin kirjamessuille. Koska olen parantumaton innostuja, olen tällekin reissulle kahminut monta erilaista roolia. Onneksi eri päivinä.

Tänään olen osuustoimintayrittäjä, joka lähtee kollegojen kanssa roadtripille rakentamaan messuosastoa. Osuuskumma-kustannus jakaa osaston 6f21 tänä vuonna yhteistyökumppanien Robustoksen ja Kirjavan kanssa. Tervetuloa tapaamaan kirjailijoita ja kääntäjiä ja tekemään kirjalöytöjä.

Perjantaina 27.10. olen kirjailija, joka esiintyy ja signeeraa. Klo 12.30 Kirjakahvila-lavalla keskustelen Jani Saxellin ja Juhana Petterssonin kanssa otsikolla Euroopan rajamailla, realismin ja fantasian rajalla. Lainaus messuohjelmasta:

Jani Saxell, Saara Henriksson ja Juhana Pettersson kulkevat uusimmassa romaaneissaan Euroopan sekä realismin ja mystisen rajamailla. Saara Henrikssonin Syyskuun jumalat on romaani sivustakatsojista, taustallaan suuntansa kadottanut nyky-Unkari. Jani Saxelin trilogian kolmas osa Tuomiopäivän karavaani sijoittuu ex-Jugoslavian rajoille. Juhana Petterssonin Tuhannen viillon kuolema aloittaa Rikkaiden unelmat -trilogian, jossa merenpinta nousee, rikas varautuu ja köyhä elää elämäänsä miten parhaiten taitaa.

Klo 13.30 minä ja Juhana signeeraamme kirjojamme Rosebudin osastolla 6b 50. Tervetuloa kuuntelemaan ja hakemaan nimmari! Syyskuun jumalia löytyy myös Inton osastolta 7d111, käykää sielläkin moikkaamassa mahtavia intolaisia.

Koko messuohjelma on täällä.

Lauantaina liikun salaisissa tehtävissä! Nokkelimmat voivat bongata scifiin ja fantasiaan liittyvän hankkeen tämänaamuisen Hesarin kirjallisuusvientiä koskevan jutun listauksesta sivun lopusta. Ihan kauheasti kerrottavaa ei vielä ole, mutta kerromme heti kun sellaista on. Sillä aikaa voit bongata Kumma Literary Agencyn sivut ja edustettavat kirjailijat sieltä. Perästä kuuluu…

Sunnuntaina 29.10. vaihdan vielä kerran hattua ja olen journalisti, joka haastattelee kiinnostavia kirjailijoita Takauma-lavalla. Keskustelen Sinikka Vuolan ja Risto Oikarisen kanssa runoilijoiden esikoisromaaneista klo 11. Keskustelu on osa Kirjailijaliiton messuille tuottamaa ohjelmaa.

Jos törmäät minuun Helsingin kirjamessuilla osastolla tai käytävillä, tule nykäisemään hihasta, moikkaamaan tai kysymään kuulumisia. Mukavaa nähdä tuttuja ja tuntemattomia messuilla!

Wednesday, October 11, 2017

Merkkipäiviä, todellisia ja kuviteltuja

Seuraa blogin historiassa harvinainen historiallinen katsaus!

Oikeanpuolimmaista sivupalkkia tarkkaan tutkimalla huomaa, että Margaret Pennyn muistikirja on ehtinyt kymmenen vuoden ikään. Aloitin blogin sinä vuonna, jolloin asuin kaksi kuukautta Unkarissa, tein viimeiset työpätkäni STT:llä, matkustin Lofooteille katsomaan valaita ja aloitin syksyllä kirjoittajakoulutuksen. Suurin osa vanhoista teksteistäni täällä nolottavat ja hävettävät, mutta en viitsi ottaa niitä poiskaan. Siellähän ovat. En usko internetin siivoamiseen ja minäkuvan kiillottamiseen sosiaalista mediaa ”kuratoimalla”.

Vietän tänä syksynä 10-vuotistaiteilijajuhlaani. Lasken sen siitä, kun kymmenen vuotta sitten elokuussa hyvästelin STT:n toimituksen Helsingin Albertinkadulla. Syyskuussa olin uuden edessä: ovet Viita-akatemian 3-vuotiseen kirjoittajakouluun sekä Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineeseen olivat auenneet. (Miksi kaksi koulutusta, se kerrotaan täällä.) Samana syksynä aloin kirjoittaa romaania Moby Doll, josta tulisi esikoisteokseni.

Turussa opettajanamme toimi viimeistä vuotta kirjailija Riku Korhonen. Hän käski meidän kirjoittaa opintojen aluksi kuvitteellinen merkkipäivähaastattelu itsestämme. Tässä se on, tulevaisuuden Saaran haastattelu menneisyydestä!

Kaupunkielämän kuvaajasta metsäsissiksi
Saara Henriksson 70 vuotta

Tie sisäsavolaiselle metsämökille on hyvin piilotettu, mutta Saara Henrikssonin lähettämien kirjallisten ohjeiden avulla se lopulta löytyy. Pihapiiri on mutainen, kirjailija valittelee ettei hän jaksa raahata hiekkasäkkejä polkua alas enää entiseen malliin. Hän kutsuu sisälle pieneen mökkiinsä, jonka keittiössä hehkuu vielä aamulla lämmitetty liesi.
- Muutettiin tänne miehen kanssa melkein 30 vuotta sitten, kun lapset olivat jo lentäneet pesästä. Talo on sopivan kokoinen, että jaksan sitä itsekseni pitää, jo leskeksi ehtinyt Henriksson kertoo viritellessään uutta valkeaa kahvinkeittoa varten.
Alun perin vanhasta pääkaupungista lähtenyt Henriksson on kotiutunut Savon maisemiin.
- Olen valmistellut pitkään kotiseuturomaania Ryönänkylästä, mutta en ole saanut sitä vielä valmiiksi.

Uusi elämä korvessa

Henriksson oli niiden kirjailijoiden joukossa, jotka ensimmäisenä ehtivät kuvaamaan suomalaisten pakoa kaupungeista.
- Se oli minun sukupolveni keskeinen kokemus. Työpaikat, lasten päiväkodit ja koko elämä piti jättää, kun saasteet ja jätevuoret tekivät kaupunkeihin keskittyvän elämän mahdottomaksi. Vähitellen olemme päässeet nauttimaan uudelleen toimivasta kylä ja korpi -elämäntavasta, mutta sen rakentamiseen kului monta kymmentä vuotta. Niitä uhrauksia ja kokemuksia olen halunnut teoksissani kuvata, Henriksson kertoo.
Susien ulvonta ei entistä kaupunkilaista hätkähdytä.
- Täkäläisten susien mikrosirut ovat suurimmaksi osaksi säästyneet petoeläinten tunnistimia saastuttaneilta viruksilta. Vaikka ne kohta kehittävätkin tehokkaamman tavan päästä niistä eroon, on se vain osa luonnon kiertokulkua, johon suomalaiset ovat sopeutuneet vuosisatojen aikana.
Kirjailija ei siis usko, että suomalaisten luontosuhde olisi romahdusta edeltävinä aikoina kadonnut lopullisesti?
- Kaikkea muuta. Meillä on tapana jakaa susien kanssa rysän sisältö, ne saavat päät ja pyrstöt ja minä saan loput, hän naurahtaa.

Harvakseltaan julkaiseva kirjailija

Saara Henriksson on julkaissut kirjoja pitkään, mutta verraten harvoin. Neljänkymmenen vuoden aikana teoksia on ilmestynyt noin viiden vuoden välein. Suosikkiaan hän ei suostu nimeämään, mutta läheisinä muistuvat mieleen lastenkirjojen Yönmustan ja Vaskisiiven sekä heidän jälkeläistensä tarinat.
- Lastenkirjoissa on vapaampi irrottelemaan. Olen itsekin pohtinut sitä, miksi aikuisille kirjoittaessani olen niin vakava. Minähän olen mitä hilpein ihminen, Henriksson pohtii.
Hän innostuu muistelemaan aikoja, jolloin vireä Ryönänperän kirjoittajayhteisö vaikutti suomalaiseen kulttuurielämään uusilla aluevaltauksillaan ja tempauksillaan. Kirjoittajan työ on yksinäistä, mutta kirjat eivät synny tyhjiössä.
- Takapihan sudet ovat hovilukijoitani, joille olen paljosta kiitollinen, Henriksson sanoo.
On tullut jättää kirjailija rauhassa tekemään pihatöitä. Esitämme vielä viimeisen kysymyksen: Maksalaatikko, rusinoilla vai ilman?
- Rusinoilla, noukittuna laatikon seasta ja syötynä pelkästään.

Wednesday, October 4, 2017

Rahakirja ja kohderyhmä

Lupasin kirjoittaa Turun kirjamessuista ja omista esiintymisistäni siellä, mutta en jaksa. Totean vain, että olen sunnuntaina Onerva-lavalla klo 10.20 puhumassa kirjallisuusviennistä J.S.Meresmaan ja Markku Soikkelin kanssa ja Kallas-lavalla klo 11 puhumassa Jani Saxellin ja Katja Kaukosen kanssa maagisesta Euroopasta. Nora Varjama haastattelee. Ohjelma on täällä: http://www.kirjamessut.fi/home/ohjelma/

Sen sijaan bloggaan kirjasta, jonka juuri luin: Nainen ja rikastumisen taito (Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja, Talentum 2014). Blogin lukijat ehkä tietävät, että olen kirjoittamassa Aino-Maija Leinosen kanssa jatkoa kodinhoidon oppaalle Leppoisa opas huusholliin (Into 2014). Uusi opas käsittelee omia rahoja, eli yksityistalouden piirissä pysytään, mutta asiaa katsotaan vähän eri kantilta.

Kun kirjoittaa uutta opasta markkinoille, ylimielisintä mitä voi tehdä on haukkua aiemmat aihetta käsitelleet teokset. Olen ihan samaa mieltä kirjoittajien kanssa siitä, että oma asunto ei varsinaisesti ole sijoitus, se on vain yksi asumisen muoto. Asunto on sijoitus vasta kun se tuottaa voittoa. Piensijoittajan ei kannata ostaa osakkeita lainarahalla, eikä joukkorahoitusta pidä ajatella sijoituksena vaan kulutuksena mieleiseen kohteeseen.

Kirjailija voi rikastua esimerkiksi niin, että hänelle myönnetään Nobelin kirjallisuuspalkinto. Tämä mitali on suklaata ja ostettu Nobel-museon kaupasta.

Markkinoilla olevat oppaat ovat siis käytännöllisiä. On hyvä ja konkreettinen vinkki, että kymppejä kannattaa sijoittaa rahastoihin ja vähintään satasia osakkeisiin. Vinkin hyödyllisyys riippuu kuitenkin kohderyhmästä. Lukemissani sijoitusoppaissa on lukijan kannalta sama ongelma: jotta sijoittamalla voisi ”rikastua”, pitäisi olla jokin alkupääoma, jota sijoittaa.

Sijoitusoppaat on kirjoitettu keskiluokkaiselle lukijalle, jolla on säännölliset tulot tai ylipäätään rahaa, joka ei mene suoraan elämiseen. Kuitenkin yhä useampi meistä elää epäsäännöllisten tulojen varassa. Epäsäännölliset tulot vaativat taas uudenlaisia taloustaitoja. Mutta jotta voisi olla taitoja, pitää tosiaan ensin olla niitä tuloja.

Aina kun mietin tekstiä ja kohderyhmää, käyn lukemassa varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmen Raha poikimaan -blogia Ilta-Sanomissa. Majasalmi antaa neuvoja, kuten tämän, että kannattaa pitää kuuden kuukauden vararahastoa hollilla. Kommenttilaatikko toimii terävänä kontrastina itse kolumnin sanomaan. (Kannattaa klikata kommenttilaatikkoa näyttämään ensin suosituimmat kommentit.)

Suosikkini on kirjoitus, jossa Majasalmen mukaan jokaisella tulisi olla vähintään kaksi tulonlähdettä. Olen ihan samaa mieltä, että on hyvä, jos voi olla eri lajeja tuloja. Kirjailijana minulle näitä ovat mm. tekijänoikeustulot (eli tavallaan lisenssimaksut), palkkatulot keikoista ja opetuksesta sekä apurahat. Sen sijaan osinkotulot pörssilistatuista yhtiöistä ei ole kovin hyvä neuvo sellaiselle, joka ei pysty sijoittamaan sitä 200 euroa kuukaudessa. Ei vaikka siitä saisi laskennallisen neljän prosentin tuoton kymmenessä vuodessa.

Kommenteissa huomautetaan, että monilla kaksi tulonlähdettä ovat työmarkkinatuki ja toimeentulotuki. Paitsi sillä teinillä, joka kommentoi, että hänellä oli käytössä sekä isän että äidin taskut.

Kullaksen ja Myllyojan kirjassa on vähän sama ongelma. Vasta sijoittamista käsittelevässä luvussa täsmennetään, että kirjoittajat olettavat lukijan olevan jo taloudellisesti tasapainoisessa tilanteessa. Silloin ei voi kirjoittaa, että ”kaikki” pystyvät kartuttamaan varallisuuttaan sijoittamalla.

Myös "kuka tahansa voi alkaa asuntosijoittajaksi" on kohtuuttoman optimistisesti sanottu, koska ensin pitäisi voida ostaa asunto, jonka vuokraa pois. Kaverini loistava vastaus tähän olikin: "Sinänsä teknisesti ottaen ei ole muuta estettä kuin raha."

Minusta on sinänsä kunnioitettavaa, että joku harrastaa tylsää asiaa kuten pörssiyhtiöiden tunnuslukujen tutkimista. Se on varmasti tylsempää kuin ostosten kliksuttelu aasialaisesta verkkokaupasta, kun varsinkin naisten kohdalla jälkimmäiseen on vahvempi sosiaalinen malli. En sitäkään täysin ymmärrä, miksi naistyypillisessä kulttuurissa kulutus esimerkiksi vaatteisiin ja sisustukseen on ihan ok, mutta sijoittamista pidetään vieraana ja epäilyttävänä.

Mutta:

”Naiset tarvitsevat talouskasvua.” Totta kyllä, jos kasvun hedelmät ohjataan hyvinvointivaltion palveluihin, mikä helpottaa naisten maksuttoman hoivatyön takkaa, sekä esimerkiksi tulonsiirtoihin tiukassa paikassa eläville naisille tai heidän mahdollisille lapsilleen. Eli kyllä periaatteessa, mutta ei tämän hallituksen aikana.

”(Itse valittu) köyhyys ei ole valtavirran vaihtoehto, koska kaikki eivät voi olla köyhiä, koska silloin ei olisi ketään joka rahoittaa rahattomien elämän.” En edes aloita tästä.

Rikastumisoppaita myydään keskiluokalle, jotka haaveilevat pääsevänsä yläluokkaan. Jos itse tulevaisuudessa rikastun, ostan vanhanaikaisen kirjakaupan ja muutan sen yksityiskirjastokseni. Siellä on pankkiirinlamput, kahden kerroksen korkuiset hyllyt tummaa puuta, kahvipöytä shakkilautoineen ja lasimaalaukset ikkunoissa. En myy kirjoja vaan pidän ne itse. Tilanne ei poikkea nykyisestä mitenkään muuten kuin kalusteiden osalta, joten näinkin on sikäli hyvä.

Monday, October 2, 2017

Arvonnan voittajat ja Kirjan julkaisemisen jälkeen, osa II

Olipa vaikea valita voittaja syyskuun kilpailun perusteluista! Kilpailussa piti vastata, kenen Syyskuun jumalista kanssa viettäisit päivän Tonavan rannalla, ja miksi. Pähkäilin hyvän tovin mainioiden perusteluiden äärellä, mutta lopulta valitsin voittajaksi Taru Väyrysen. Voittava perustelu kuului näin: ”Marien, ehdottomasti. Mutta koska hän ei luultavasti välittäisi seurastani, tyydyn etsimään häntä sieltä, mistä löysin hänet jo kauan sitten, kirjoista ja oopperasta.”

Lisäksi onnetar poimi hatusta (lapsen keltaisesta Kanaria-lippiksestä) kaksi nimimerkkiä: Christine T sekä Calluna Vulgarish. Kiitos vielä kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnea voittajille! Signeeratun kirjan saatte kotiutettua lähettämällä minulle osoitteenne sähköpostilla, saara.henriksson(a)gmail.com.

Sitten asiaan: Kaverini valitteli Facebookissa, että edellinen kirjoitukseni ”Kirjan julkaisemisen jälkeen” lupasi enemmän kuin antoi. Entä kirjan julkaisemisen jälkeinen tyhjyys? Helpotus? Pettymys? Yhteyden syntyminen tai syntymättömyys lukijoihin?

Tuolloin aikaa kirjan ilmestymisestä oli kulunut vasta kolme viikkoa, joten vastaanottoa ei oikeastaan ollut vielä syntynyt (tai kaikunut minulle saakka). Nyt kun Syyskuun jumalien julkaisemisesta on kulunut melkein kaksi kuukautta, täältä pesee!


Työväenkirjallisuuden päivillä 2. syyskuuta. Kuva: Hannu Peltonen

Pinnallinen tunteeni tällä hetkellä: lehtikritiikkien puuttuminen. Missä kritiikit? En ole lukenut tai kuullut, että yhdessäkään sanomalehdessä olisi vielä julkaistu kritiikkiä Syyskuun jumalista. Tiedän, että joskus niitä joutuu odottamaan kauankin, aikakauslehdistä puhumattakaan, mutta silti.

Kun lehtikritiikkejä ei ole kuulunut, olen ilokseni saanut lukea blogiarvioita, joita Syyskuun jumalista on ilmestynyt muutamia. Hemulin kirjahylly kirjoittaa: ”Jotain mystistä ja maagista tässä on, sellaista joka vangitsee mukaan heti ensimmäiseltä sivulta.” Sanoja, sanoja puolestaan kiittää: ”Aina silloin tällöin eteen tulee tällainen kirja, jonka rytmi on minun rytmini, ja siitä ei voi olla muuta kuin äärettömän kiitollinen.” Eniten minua kiinnostaa tie kertoo lukukokemuksestaan, että ”Henrikssonin tyylikäs, viileä kerronta vie oman ymmärryksen muistoista ja historiasta sellaiseen spiraaliin, että omia ajatuksiaan saa kasailla lukemisen jälkeen melko tovin.”

Onneksi olette olemassa, kirjabloggarit!

Syyskuun jumalista ovat antaneet palautetta kollegat, läheiset, mussukat ja muut kasvokkain, kirjeenä, Facebookissa, Twitterissä. Olen kiitollinen kaikesta palautteesta, mutta erityisesti julkisesta sellaisesta. Pitää vielä mainita lukijoiden mainio yhteisöpalvelu, joka voi kirjailijalle olla jopa koukuttava: Goodreads-palvelussa käyttäjät listaavat lukemiaan kirjoja ja voivat kirjoittaa niistä arvioita, ja antaa tähtiä. Hauska! Syyskuun jumalien sivu palvelussa on täällä.

Tyhjyyden tunteesta: ei tyhjyyden tunnetta. Pikemminkin se iso osa aikatauluani ja aivotoimintaani, joka oli monta vuotta romaanin käytössä, on täyttynyt patoaltaan tavoin muilla asioilla.

Eikä yksikään niistä liity kaunokirjallisen proosan kirjoittamiseen.

Totta puhuen painiskelen identiteettikriisin kourissa. Pidin viikonloppuna kurssin työväenopistossa harrastajakirjoittajille oman kirjan julkaisemisesta, ja nautin joka hetkestä. Edellisellä viikolla vierailin kansainvälisillä kirjamessuilla käännösoikeuksien myyntitapahtumassa, enkä ollut siellä kirjailijan ominaisuudessa. Kustannusasiat kiinnostavat koko ajan enemmän, niin paljon, että joudun kohta vakavasti miettimään, kumpaan haluan jatkossa käyttää aikaani: kirjoittamiseen, vai kustantamiseen.

Helpotuksesta: helpotus on kieltämättä suuri, että vuosia kestänyt urakka on saapunut päätökseensä. En ehkä toista yhtä isoa hanketta ota lähivuosina työn alle.

Pettymys: Pettymyksen tunnetta en ole vielä ehtinyt tuntea, mutta vanhasta viisastuneena epäilen sen olevan tulossa, kun kirjasyksy lokakuun loppua kohden kiihtyy ja huomio keskittyy kirjamessuhulinaan, palkintoihin ja kirjallisuustaivaan kirkkaimpiin tähtiin. Kateuden puraisu on kirpeä, ja parhaimmillaan muistuttaa paatunutta ammattikirjoittajaa, että hänkin vielä tuntee jotakin!

Yhteyden syntyminen lukijoihin: kiitos kaikille, jotka olette ehtineet Syyskuun jumalat lukea ja siitä ehkä minulle jotakin lausahtaa. Kiitos kohtaamisista tapahtumissa, kursseilla, sosiaalisessa mediassa ja muualla. Lisää on luvassa kirjamessuilla Turussa ja Helsingissä, kirjoitan niistä ja omista esiintymisistäni vähän myöhemmin. Luvassa ovat myös kirjajulkkarit (!) Tampereella, Tulenkantajien kirjakaupassa 10.11. yhdessä J.S.Meresmaan kanssa. Meni vähän pitkälle syksyyn, mutta emme yksinkertaisesti ehtineet aiemmin. Haha!

Tässä postauksessa on monta ”kiitosta”. Ehkä syvimmäinen tunteeni on kiitollisuus, sittenkin.