Nämä ovat vain pintaraapaisu ristiriitaisista viesteistä, joita kirjailijalle on tarjolla monesta suunnasta. Osa viesteistä kertoo, että kirjalijan pitäisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ajatella, millaisena pakettina hänen teostaan myydään. Ajattelen, että kehotukset brändäytymiseen tai brändin vahvistamiseen johtuvat kirja-alan murroksesta. Kun yhä enemmän nimekkeitä ilmestyy, erottuminen on vaikeaa.
Kirjailija Miina Supinen kirjoittaa Alaston kirjailija -blogissa määrittelyistä ja identiteetistä. Määrittely voi olla paikallaan kirjakauppiaan asettaessa teosta hyllyyn, mutta kirjailijaan kohdistettuna se on myös vallankäyttöä. Taija Tuominen sanoo vastailmestyneessä, henkilökohtaisessa kirjoittajaoppaassaan Minusta tulee kirjailija: älkää suostuko luokiteltaviksi, älkää suostuko määriteltäviksi. Kaikenlainen toisen määrittely ja kattaviksi pyrkivät lausunnot haavoittavat, lausuttiin ne hyvällä tai pahalla.
En usko "kultasuoneen", josta taiteilija tai kirjailija voisi tietoisesti ammentaa. Tai voi, mutta uskon, että samaan aiheeseen väsyy aikanaan joko kirjailija tai lukija. Marginaalissa on oikeasti taiteellista vapautta, se ei ole vain vinoilun asia tai vitsi. Marginaalissa on tilaa. Jos olisin itseni vakavasti ottava aikuistenkirjailija niin tuskin kirjoittaisin näin häröä romaania kuin nyt olen kirjoittamassa.
En todellisuudessa myöskään koe niin, että "kirjamaailma" asettaisi minulle jotakin odotuksia. Siinä mielessä tämän kirjoituksen otsikkokin on vähän hassu. Suhtaudun epäillen ajattelukykyisen tai odotuksia luovan kirjamaailman olemassaoloon ylipäätään. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin yleinen kirjallisuuskäsitys. On lukijoita, erilaisia makuja ja erilaisia yleisöjä, jos näin halutaan, suuria ja pieniä. Kirja-ala puolestaan on olemassa, mutta alalla pärjäämiseen ei ole yhtä reseptiä.
Toinen asia, johon suhtaudun skeptisesti, on kirjailijuus ammatinvalintakysymyksenä. Kirjailijan työtä saa tehdä niin täys- tai puolipäiväisesti kuin huvittaa. Suurin osa kirjailijoista tekee fiktion kirjoittamisen ohella muita töitä, osalla on päivätyö muualla.
Kirjoittaminen ei ole jokaiselle kirjailijalle koko elinkaaren ajan pysyvä pakko. Minäkin voin joskus lopettaa, mutta en voi lopettaa juuri nyt. Teen parhaillaan taidekauppaa koskevaa taustatutkimusta romaanini toista päähenkilöä, tai pitäisikö sanoa antagonistia varten. Olen innostunut uudesta aiheesta, kaivan tietoa ja olo on kuin koululaisella jännittävällä luokkaretkellä. Tärkeää on se mikä liikuttaa, kiinnostaa juuri nyt. Asioiden yhtymäkohdat huomaa pidemmällä aikavälillä, jos huomaa. Ennen kirjoittamista harrastin soittamista, lauloin ja tanssin, en yhtä aikaa vaan kutakin vuorollaan. Harrastukset palvelevat samaa tarvetta luoda ja toteuttaa itseään, yhdestä harrastuksesta vain sattui tulemaan ammatti.
***
Vähän samaan asiaan eli kirjallisuuden ansaintalogiikkaan liittyen olen miettinyt, miten kustantamisen murros tuottaa kirjailijalle ristiriitaisia viestejä sopimus- ja jakelukysymyksiin liittyen. Yhtäältä Kirjailijaliitto ja tekijänoikeusjärjestöt muistuttavat vaatimaan kunnon korvauksia omasta työstä ja varoittavat suostumasta ilmaistyöhön. Toisaalta kirjailijablogien, joukkorahoituksen ja sähköisen julkaisemisen pioneerit kannustavat jakamaan tekstejä ilmaiseksi netissä. Tässä mallissa ei niinkään vaadita lukijoilta maksua kuin tarjotaan heille mahdollisuus maksaa teksteistä ja jopa kokonaisista teoksista.
Jälkimmäinen malli tuntuu järkevältä e-kirjojen kohdalla, nykytilanteessa meidän pitäisi keskustella siitä, miten lukijat saisivat ostaa e-kirjoja järkevästi, ei niinkään siitä, kopioiko joku niitä ehkä luvattomasti. Totta kai on tärkeää, että lukijat saavat ylipäätään mahdollisuuden kuulla teoksesta ja tutustua siihen. Onko kuitenkin niin, että samoin kuin "vanhassa" kustannusmallissa ansaitsivat bestsellerit, "uudessa" juhlivat vain valmiiksi kuuluisat internet-ajan tähdet kuten Neil Gaiman? Päteekö internettiin sama markkinoinnin sääntö, jonka mukaan lämpimästä on mainostamalla mahdollista tehdä kuumaa mutta kylmää ei pysty puhaltamaan kuumaksi edes isolla kampanjalla?
Juri Nummelin on todennut, että samalla kun mikrokustantaminen on osalle teoksista ainoa tapa tulla julki, internet- tai pienjulkaisu ei kuitenkaan ratkaise ansaitsemisen kysymyksiä. Pohdinta päättyy samaan lopputulokseen kuin pohdinta mahdollisimman myyvän teoksen luomisesta: ilmiötä ei ole mahdollista synnyttää tahallaan, se syntyy vain vahingossa. Paras on vain kirjoittaa sitä mikä tuntuu itselle läheiseltä, julkaista se tavalla tai toisella ja toivoa parasta.
Sekään ei ole yksinkertaista, miten kirjailijan pitäisi internetissä liikkua. Äänekkäimpien "uuden median" apostolien mukaan minullakaan ei pitäisi olla koko tätä blogia koska en päivitä tätä tarpeeksi aktiivisesti, vähintään kahta kertaa viikossa. Twitter-tili makaa käyttämättömänä, samoin Linkedin (olen unohtanut salasanan ja sähköpostiosoite on vanhentunut, joten en voi tilata uutta). Toisen mukaan kirjailijan olisi puolestaan hyvä rauhoittaa työskentelynsä sosiaalisen median hälyltä.
Paluuta vanhaan ei ole eikä kukaan todellisuudessa tiedä, miten olisi parasta toimia uudessa ympäristössä. Varmaa on vain, että yhden kirjailijan paras ei ole sitä toiselle, eikä yleispäteviä neuvoja muuttuvassa tilanteessa pysty esittämään. Näkemyksiä saa kuitenkin mielellään esittää kommenttilaatikossa.