Erilainen kirjasyksy 5/10: Kurganin varjot

Tiedetään, on tammikuu, mutta kun viime syksynä ilmestyneitä kirjoja on edelleen lukematta. Mikäpä sen parempi syy jatkaa kirjasyksyä tammikuulle!

"Rokotteet, antibiootit, dieselmoottorit. Polttomoottoriautot, lentokoneet, aurinkokengot ja avaruusluotaimet. Ilman sitä kaikkea maailma olisi ollut kovin toisenlainen, ajatteli Alex. Entä jos kaikki oli aikoinaan alkanut, kun yksinäinen orihevonen oli eksynyt Venäjän lumisiin metsiin?"

Näin pohtii indoeurooppalaisten kansojen leviämistä Kurganin varjojen miespäähenkilö Alex. Jos Risto Isomäkeä ei olisi, hänet pitäis keksiä. Kuka muu johtaisi yhtä pitkälle meneviä päättelyketjuja ja päätyisi yhtä huimiin lopputuloksiin kuin Isomäki?

Kurganin varjot jatkaa Isomäen edellisistä teoksista tuttua kaavaa, jossa tutkimukselle omistautuneet ihmiset seuraavat jotakin johtolankaa ja jossa esitellyt tieteeseen ja ekologiaan liittyvät ideat kehitellään äärimmilleen. Myös päähenkilöt ovat kovin samanoloisia kuin Isomäen edellisessä teoksessa Con rit. Rinnakkaisissa tarinalinjoissa seikkailevat Mustallamerellä meribiologi Irina sekä kaivauksilla sisämaassa arkeologi Alex.

Tarinan juonesta ei voi kovin paljon kertoa pilaamatta yllätystä, mutta kielitieteen ja meriekologian (valaita!) kanssa ollaan tekemisissä. Tarina käynnistyy keskeisten ideoiden esittelyllä ja toiminta sekä jännitys tihenevät loppua kohti. Matkan varrella saadaan oppia indoeurooppalaisten kansojen leviämisestä, Mustanmeren virtauksista, Välimeren historiasta, ilmastonmuutoksen vaikutuksista, Krimin poliittisesta tilanteesta kautta aikojen sekä toki myös aurinkokennoista. Kun kerran aurinkoisessa Ukrainassa ollaan.

Joku voisi nyt kysyä, että mitä järin kirjallista kaiken tämän tiedon dumppaamisessa on. Ehkä siinä ei olekaan, mutta se ei ole homman pointti. Risto Isomäen kirjoihin ei tartuta henkilökuvauksen tai suomen kielen rajoja venyttävän kerronnan vuoksi, vaan visioiden, ideoiden ja ekstrapolaation vuoksi. Lisäksi tarinat onnistuvat usemmiten viihdyttämään. Con rit oli mielestäni Kurganin varjoja jännittävämpi, mutta tämäkin piti otteessaan riittävän kauan.

Syksyllä ilmestyi monta vahvaa spekulatiivista teosta. Kevään listoilla scifi ei sitten liiemmin juhlikaan. Näyttääkin siltä, että erilainen kirjasyksy jatkuu vielä hetken aikaa.

Risto Isomäki: Kurganin varjot. Tammi 2014. 347 sivua.

Lyhyt maakuntamatka ja ammattipohdintaa

Kirjoitan tätä eteläsavolaisen kirjailijan sohvalla. Isäntäväki kera lasten ja koiran hävisi jonnekin kuutamoiseen metsään paistamaan makkaraa. Jyväskylän keikka Lokaconissa oli lyhyt mutta antoisa. Vietin kaupungissa kaikkiaan reilun tunnin - junia kulki sikäli harmillisen harvakseltaan, että ehdin tapahtumaan vasta vähän ennen oman osuuteni alkua, ja sitten lähtikin jo autokyyti seuraavaan paikkaan. Lokaconissa Huomenna tuulet voimistuvat -esitystä oli kuuntelemassa väkeä salin täydeltä ja ehdimme virittää keskustelua mm. suomalaisen kirjallisuuden sisäänrakennetusta luonnonläheisyydestä, kovan scifin kaunokirjallisista tavoitteista (tai niiden puutteesta) sekä dystopiasta sukupolvikuvauksena.

Matkalukemisena junassa minulla oli marraskuun Olivia. Kirjallisuuteen keskittyvässä numerossa haastatellaan Stilton-toimiston agenttia Tiina Kristoffersonia. Hänen mukaansa Suomessa kirja-alalla kaikkien pitäisi nostaa kunnianhimon ja ammattimaisuuden tasoa, jotta pärjäisimme kansainvälisesti. Tulkitsen, että tämä koskee niin kirjailijoita, kustantamoita kuin foreign rights -osastojakin.

Kristoffersonin haastattelua on kiinnostavaa lukea spekulatiivisen fiktion lukijan - ja kirjoittajan - näkökulmasta. Suomessahan on kukoistava spekulatiivisen fiktion - tai Suomi-kumman - kirjoittajakenttä tälläkin hetkellä. Monet "kumman" kirjallisuuden kirjoittajat, kuten Johanna Sinisalo, Leena Krohn ja Emmi Itäranta, ovat menestyneet myös ulkomailla. Tähtien alla vihertää kuitenkin myös laaja ruohonjuuritaso, on monenlaista kirjoittajaa, osa heistä pitkän linjan kirjailijoita, osa vastikään oman teoksen julkaisseita ja osa lehdissä tai antologioissa julkaisevia novellisteja.

Olen aikaisemmin todennut, että verrattuna esimerkiksi ruotsalaisiin kollegoihin kotimaista kenttää leimaa tietty kotikutoisuus. Kun suomalaiset kirjailijat menevät sauna- tai kerhoiltaan, ruotsalaiset menevät kirjailijavierailuille tapaamaan lukijoita tai "faneja". Suomessa ainakaan spekulatiivisen fiktion lukijat eivät kirjailijan näkökulmasta ole kovin helposti faneja - piirit ovat pienet ja lähes kaikki tekevät kaikkea, järjestävät tapahtumia tai osallistuvat niihin. Kun on käynyt toisten scififanien kanssa saunailloissa kymmenen vuotta, olisi scifikirjailijalta kummallista ehdottaa ykskaks, että ryhtykääpä te minun faneikseni.

En tiedä, onko tilanne sama muissa genre- tai kirjallisuusympyröissä, ehkä on.

Suurin osa genrekirjoittajista on ensin genren lukijoita ja sitä kautta moni on aikanaan siirtynyt luontevasti osaksi fandomia, tai mafiaa (jos näin halutaan), tai "perhettä". Perhe suojelee ja tukee, mutta jokaisessa perheyhteisössä on myös omat huonot puolensa. Tiiviissä ryhmässä vaikuttaa aina tietty ryhmäkoheesio tai konformismi, joka voi vaikuttaa siihen, että tehdään vähän samanlaisia juttuja tai keksitään samat asiat. Uusi näkökulma tai lähestymistapa voi jäädä löytymättä, jos kirjoittaja ei ota tarpeeksi etäisyyttä harrastajapiireihin.

Eri asia sitten, kannattaako muuttaa omaa toimintaansa sen vuoksi, minkä arvelee toimivan väylänä suuren yleisön tietoisuuteen. Reilu viikko sitten kun olin sairaana, vannoin sängyn pohjalta, että kunhan tästä tokenen ja pääsen töihin käsiksi niin vähintään mullistan sähköisen pienjulkaisemisen, valloitan englanninkieliset markkinat ja kirjoitan 12-osaisen fantasiasarjan siinä sivussa. Nyt kun olen toipunut, olen palannut tutulle paikalleni sohvalle juoruamaan Facebookissa ja katsomaan Kirjavaa joukkoa.

Kustantamisen murros on aiheuttanut sen, että meikäläisetkin kirjailijat joutuvat miettimään uusia ansaitsemisen tapoja, mikäli mielivät jatkaa edes osa-aikaisina kirjoittajina. Itselläni on ihan sama tilanne. Aivokapasiteettia kuluu jatkuvaan kelaamiseen, mitä kannattaisi tehdä - kehittää osuuskunnan myyntiä tai markkinointia, tai ehkä sittenkin satsata luovan kirjoittamisen opettamiseen, pääsisin kuuntelemaan entistä enemmän omaa ääntäni.

Vaihtoehtojen vatvominen on sikäli turhaa, että loppujen lopuksi mikään ei "kannata". Totuus on, että sekä viestinnän että kulttuurin alalla rahakkaat työtilaisuudet ovat kiven alla, sitä ei muuta oman asenteen korjaaminen sen enempää kuin murehtiminenkaan. Viisainta on tässä tilanteessa vain keskittyä tekemään työnsä, ja tehdä se hyvin. Olla koko ajan vilkuilematta, mitä vieruskaveri tekee.

Maanantaina palaan arkeen ja romaanin pariin, ja rehellisesti voin sanoa ettei ole mitään, mitä tekisin mieluummin.

Kirjaston aulassa ekologisesta aiheesta kauniisti muistutti Essi Seppälän taideteos. Kuva: Saara Henriksson

Huomenna tuulet voimistuvat Jyväskylässä

...ja ensi viikolla Helsingin Kirjamessuilla. Kuvittele tulevaisuus -kiertue pysähtyy seuraavaksi Jyväskylän kaupunginkirjastossa Lokacon-tapahtumassa lauantaina 19.10. Keskustelen novellisti Tarja Sipiläisen kanssa minun ja Erkka Leppäsen toimittamasta Huomenna tuulet voimistuvat - ekologisen science fictionin antologiasta pienessä luentosalissa klo 12.50-13.35.

Antologiasta on mahdollista tulla kuulemaan ja keskustelemaan myös Helsingin kirjamessuilla perjantaina 25.10. Esittelemme ekoscifiantologiaa Tarja Sipiläisen kanssa klo 13.30 Osuuskumman, Robustoksen ynnä muiden kiintoisien toimijoiden yhteisellä messuosastolla 6h105. Tervetuloa tutustumaan!

***

Puoliso lähti Sweconiin kuuntelemaan amerikkalaisia kunniavieraita kuten kirjailija Jo Waltonia, minä tulostelen junalippuja ja setvin omia ja keralla matkustavan lapsen aikatauluja viikonlopuksi. Olen myös ensi viikolla alkavista kirjamessuista ja Osuuskumman osallistumisesta siellä kovasti innoissani. Porukassa on voimaa, kun yhdessä tehdään!

Osuuskumman tuorein voimannäyte on uusi volyymi kotimaista höyrykapinaa. Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita (toim. Markus Harju ja J.S.Meresmaa) ilmestyy 21.10. ja se on ennakkotilattavissa osuuskunnan omasta kirjakaupasta. Höyrypunkin näkyvyyden edistämiseksi onnistuttiin masinoimaan myös steampunk-hahmojen joukkoesiintyminen Tommi Turusen toimiessa maestrona ja valokuvataiteilijana:

Kuvassa vasemmalta oikealle Osuuskumman steampunk-sankarit ja -kirjailijat Jani Kangas, Jussi Katajala, Taru Luojola, Saara Henriksson, Magdalena Hai, Anne Leinonen, Anni Nupponen, Shimo Suntila ja J.S.Meresmaa. Osa kirjailijoista esiintyy uudessa Höyryä ja helvetinkoneita -antologiassa, osa (kuten minä) edellisessä kokoelmassa Steampunk! Koneita ja korsetteja (toim. Harju&Meresmaa). Kuva (C) Tommi Turunen

Ryhmäkirjoittamista ja muotia

Viikonloppuna eli tänään suuntaan Lappeenrantaan, jossa järjestetään ensimmäinen syksyn Huomenna tuulet voimistuvat -tilaisuuksista. Lappeenrantalaisilla on siis tänään mahdollisuus tulla kuuntelemaan kaupunginkirjaston musiikkisaliin klo 18 ekoscifiantologian kirjoittajia ja esittämään kysymyksiä. Mukana ovat mm. Tarja Sipiläinen, J.S.Meresmaa ja Christine Thorel. Haastattelijana antologian toimittajista toinen eli allekirjoittanut.

Jään Lappeenrantaan viikonlopuksi puimaan osuuskummalaisten kanssa käsikirjoituksia. Ihanaa vaihtaa välillä maisemaa oman työpöydän äärestä johonkin muualle! Junat ovat myös mainio paikka lukea ja kirjoittaa. Luin eilen nostalgisen tekstin On the Sycamore Hill, essee Orson Scott Cardin kokoelmasta The Folk on the Fringe. Suosittelen esseetä jokaiselle, joka on joskus ollut mukana kirjoittajaryhmän istunnossa. Lyhyesti kerrottuna esseessä on kysymys siitä, että Card matkustaa viikoksi erään kirjoittajan kotiin antamaan ja saamaan palautetta teksteistä. Hänen novellinsa ei ole valmis, hän pelkää muiden olevan paljon fiksumpia kuin hän ja paljastavan hänet huijariksi, hän tuskailee ylipainoaan ja tekee päätöksen laihduttaa viikon aikana, tuhoisin seurauksin...

Esseestä nousevat esille paitsi kirjallisen ja sosiaalisen epävarmuuden tunteet, myös lämpö, luovuuden ilmapiiri ja rohkaisu, jotka parhaimmillaan kirjoittajaryhmässä vallitsevat. Kun luin esseetä, halusin olla siellä, Pohjois-Carolinassa 1980-luvulla keskustelemassa science fiction -novelleista näiden (itselleni tuntemattomien) kirjailijoiden kanssa. Onneksi minulla on mahdollisuus osallistua tosielämän kirjoittajaleirille osuuskummalaisten kanssa.

Sitten jotain aivan muuta: romaanini Linnunpaino on ilmestynyt e-kirjana. Kauniin ja herkän (ok, osin myös raastavan) tarinan kunniaksi postitan tähän joitakin kuvia kirjailijan vaatekaapista! Tätä blogia tuskin kukaan on erehtynyt pitämään muotiblogina, enkä pahemmin harrasta vaatteiden ostelua. Sen sijaan joitakin vetimiä tulee keräiltyä ja säästettyä, yleensä muihin harrastuksiin liittyen.

Klassisessa baletissa tunnetaan kaksi tutu-hamemallia, romanttinen laskeutuva ja klassinen törröttävä. Tässä ensiksimainittu valkoisena. Kolmikerroksisen tyllin olen ommellut itse aikoinaan balettikoulun joulunäytöstä varten, tossut on saatu vaihdossa käytettynä treenikaverilta.

Kyseessä on lyhyt eli klassinen tutu, viisi tyllikerrosta, valmistaja kotimainen Mia. Yläosa, korsettimainen toppi kirppikseltä, hiuskoriste eli "hattu" samoin. Asu oli steampunk-henkinen valinta Finnconin 2012 naamiaisissa. "Tutu" on muuten ranskalaista lastenkieltä ja tarkoittaa peppua.

Lasten kierrätysmuotia: Kaveri ompeli kiinalaisvalmisteiseen polyestermekkoon uuden miehustan ja helmarimpssun vaaleanpunaisesta puuvillakankaasta. Lasten vaatteet ovat paljon hauskempia kuin aikuisten.

Sellainen muotispesiaali. Normaalistihan kirjoitan kotona verkkareissa ja otan räjähtäneen näköisenä vastaan postin lähettejä, jotka tuovat kirjapaketteja kriitikkopuolisolle.

Paluu arkeen

Loppukesän ilmastoa ja säätä Tampereella. Lehmusten reunustamat kadut ovat kirvoista tahmeat, siemenet poksahtelevat polkupyörän renkaan alla. Lapsen päiväkoti alkaa ja aikuisten työt sen myötä. Viereisen uimahallin remonttityömaa jyrisee ja rekat ryskyvät aamuseitsemästä, kaupungin äänet hiljaisten mökkiviikkojen jälkeen, sairaalan helikopteri ja hälytysajoneuvot.

Romaanin editointia, tiedättehän: aikaa siihen saa kulumaan, mutta vaikutus ei tunnu eikä näy missään ennen kuin pitkän ajan päästä. Päälle tulevat vielä omat ääripäästä toiseen heilahtelevat tunteet tekstiä kohtaan. Välillä tuntuu, että tässä on jotakin kiinnostavaa, että tämä todella voisi toimia. Välillä taas koko homma tuntuu bluffilta, jota olen vain onnistunut jotenkin venyttämään 164 liuskan verran.

Sen verran jatkamme vielä kesänviettoa, että käymme ensi viikolla eteläisessä Ruotsissa. Tapaamme sukulaisteni lisäksi malmölaisia kirjailijoita, joiden kanssa olemme suunnitelleet toteutettavaksi scifinovelleihin liittyvää yhteistyöprojektia. Tänään on Tampereella Tapahtumien yö ja Osuuskumman kirjailijoita nähtävissä ja kuultavissa Maailmankauppa Tasajaolla (Ilmarinkatu 8) klo 17 alkaen. Syksy käynnistyy vähitellen.