Monday, February 26, 2018

30 päivää, 30 naisohjaajaa (osa 2): elokuvat 16—20

Elokuvaputki jatkuu! Pari sanaa saatavuudesta: olen katsonut osan suoratoistopalveluista, osa löytyi kotoa. Yksi on tullut juuri televisiosta ja yhden katsoin ensi-illassa teatterissa, mutta suurin osa elokuvista on lainattu kirjastosta.

16. Marguerite Duras: India Song (1975)

Ranskalainen Marguerite Duras on tietysti paremmin tunnettu kirjailijana kuin ohjaajana tai käsikirjoittajana, mutta kuuluu yhtä kaikki tälle listalle.

Duras’n kirjoista oli jo vuonna 1958 filmattu Un barrage contre le Pacifique (ohj. Réne Clément). Elokuva oli Duras’lle niin suuri pettymys, että hän ei enää koskaan myynyt teostensa elokuvaoikeuksia vaan filmasi ne itse. Että sillä tavalla. Elokuva India Song perustuu Duras’n teokseen Varakonsuli ja siitä saa ehkä eniten irti, jos on lukenut kirjan. Marguerite Duras oli niin iso hahmo Ranskan kulttuurielämässä, että hän sai tehdä melkeinpä mitä vain, vaikkapa filmata Kalkuttaan sijoittuvan tarinan Versaillesissa Trianonin palatsissa.

Elokuvassa esiintyvät Duras’n kirjojen toistuvat hahmot Anne-Marie Stretter (Anna Maria Guardi) ja Michael Richardson. Anne-Marie on päätynyt suurlähettilään vaimoksi Intiaan, jossa muutama valkoinen aristokraatti pitelee yllä siirtomaavallan rippeitä. Uudet länsimaalaiset sekoavat ja alkoholisoituvat kohdatessaan kuumuuden, köyhyyden ja kaaoksen. Kokeneemmat siirtomaahallinnon edustajat sanovat vain, että nämä eivät ole ”tottuneet Intiaan”.

India Songin tyylikeinona on hitaus ja kerronta perustuu sille, että kauheita asioita tapahtuu, mutta mitään ei näytetä suoraan. Elokuva koostuu hitaista kamera-ajoista ja voice over -kerronnasta. Marguerite Duras’in teoksissa on oma, tunnistettava maailmansa, joka vaatii hieman syventymistä, että siihen pääsee sisälle. Toisin sanoen, elokuva kannattaa katsoa jonakin unettomana yönä.

Durasin käsikirjoittama Hiroshima, rakastettuni (1959, ohj. Alan Resnais) on myös erittäin hieno teos.

India Song IMDB:ssä

17. Lone Scherfig: An Education (2009)

Kas niin, kuinkahan monta elokuvaa tällä listalla on jo sellaista, joka kertoo nuoren naisen ja vanhemman miehen suhteesta. Ehkä nuorilla miehillä ei ole ollut älykkäille naisille ns. annettavaa. Tässä on taas yksi sellainen.

Elokuva perustuu toimittaja Lynn Barberin muistelmiin ja sen on käsikirjoittanut Nick Hornby (mm. High Fidelity -romaani). Ollaan 1960-luvun Lontoossa. Alemman keskiluokan kasvatti Jenny (Carey Mulligan) haaveilee Oxfordin yliopistosta, kunnes tapaa naapurustossa vanhemman playboyn Davidin (Peter Sarsgaad). Johan lakkaa latina kiinnostamasta, kun pääsee klassisen musiikin konsertteihin ja taidenäyttelyihin ilmankin.

Lone Scherfig on tanskalainen ohjaaja, jolta on ollut An Educationin jälkeen Suomessa levityksessä muun muassa David Nichollsin kirjaan perustuva elokuva Sinä päivänä (2011). Siinäkin on nostalgista ajankuvaa ja työläistaustainen älykkötyttö sekä varakkaan perheen hulttiopoika. Englantilaiset ovat erikoistuneet tällaisiin tarinoihin sekä kirjallisiin elokuviin, miksipä eivät tanskalaiset ohjaisi niitä heille.

An Education IMDB:ssä

18. Auli Mantila: Neitoperho (1997)

Tämä psykoottisen nuoren naisen roadtrip tuli sopivasti telkkarista tällä viikolla. En nähnyt Auli Mantilan Neitoperhoa ysärillä, mutta moneen kaveriini se teki erittäin suuren vaikutuksen, samoin Mantilan myöhempi elokuva Pelon maantiede (josta en niin välittänyt, en täysin ymmärtänyt, mitä tekemistä sillä oli kirjan kanssa).

Päähenkilön Eevin toimintaa ei selitellä eikä tarjota helppoja vastauksia. Leea Klemola tekee uskottavan roolin psykoottisena Eevinä. Myös Elina Hurme, joka nähtiin tällä listalla jo Tulennielijän aikuisena Irenenä, on tosi hyvä isosisko Amin roolissa. Muissa rooleissa nähdään mm. Rea Mauranen ja Tanjalotta Räikkä. Suomalainen (mielen)maisema on 90-luvulla nuoruutensa viettäneelle hyvin tuttu.

Elokuvan voi katsoa Yle Areenassa täällä

19. Julie Taymor: Frida (2002)

Katsoin nyt vasta ensimmäistä kertaa, oikein yllätyin. Oli hyvä elokuva. Salma Hayek esittää Frida Kahloa, joka kulkee kivistä tietä taiteilijana ja taiteilija Diego Riveran aviovaimona. Värikylläinen ja elämäniloinen elokuva, jossa on paljon taidetta, hauskanpitoa ja ryyppäämistä. Pääparin kemia toimii hyvin. Katsoja uskoo mielellään, että tässä on kaksi henkilöä, jotka ovat parhaat ystävät keskenään. Vaikka avioliitto ei sitten toimisikaan. Alfred Molina Diego Riverana on myös tosi hyvä.

Salma Hayek (myös yksi elokuvan tuottajista) on julkaissut The New York Timesissa pitkän kirjoituksen, jossa hän kertoo, miten joutui käymään pitkän ja katkeran kamppailun Harvey Weinsteinin kanssa saadakseen tehdä sellaisen elokuvan kuin halusi. Artikkeli on lukemisen arvoinen, se löytyy täältä: https://www.nytimes.com/interactive/2017/12/13/opinion/contributors/salma-hayek-harvey-weinstein.html.

Julie Taymor on tehnyt Fridan jälkeen vain kaksi pitkää fiktioelokuvaa, on vissiin keskittynyt teatteriin, jossa hän ohjasi enemmän alunperinkin.

Frida IMDB:ssä

(20/30) Sofia Coppola: Lost in Translation (2003)

Tässäkin elokuvassa länsimaalaiset menevät Aasiaan kokemaan vieraantumisen tunteita. Nuori Charlotte (Scarlett Johansson) on äskettäin mennyt naimisiin valokuvaajan kanssa. Heppu käyttää hiusmuotoilutuotteita ja välittää vain urastaan, kun taas nainen tylsistyy loistohotellissa Tokiossa. Samassa hotellissa majoittuu vähän väsähtänyt elokuvatähti (Bill Murray), joka kuvaa Japanissa viskimainosta. Vähitellen kaksikko tutustuu. Kuin huomaamatta päähenkilöt auttavat toisiaan löytämään paikkansa uudessa elämänvaiheessa.

Näistä aineksista Sofia Coppola saa aikaan kiinnostavan ja puoleensavetävän elokuvan. Elokuvan musiikki ja tunnelma ovat kestäneet aikaa hyvin. Charlotten rooli elokuvassa toimi myös Scarlett Johanssonin läpimurtona. Sofia Coppola ihastutti ennen Lost in Translationia ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan Virgin Suicides.

Lost in Translation IMDB:ssä

Wednesday, February 21, 2018

30 päivää, 30 naisohjaajaa (osa 1)

Olen viime aikoina katsonut paljon elokuvia. Asetin nimittäin itselleni haasteen.

Facebook-uutisvirtani on #metoo-kampanjan ansiosta ollut täynnä kauhistelua siitä, miten hirveitä ihmisiä jotkut vanhat ohjaajagubbet ovat (tai ovat olleet) ja miten heidän elokuviaan ei voi enää katsoa. Uhosin jossain, että voisimme siirtyä nostamaan esiin muita tekijöitä, vaikka sitten niitä naisohjaajia, sen sijaan että nostetaan aina kymmenen vuoden välein uusi metakka Roman Polanskista tai Woody Allenista. Kuka tahansa pystyy jakamaan "Roman Polanski lapsenraiskaaja" -jutun Facebook-seinällään, mutta harvempi osaa luetella viittä naisohjaajaa, joka olisi tehnyt enemmän kuin kolme elokuvaa.

Heitäkin on, ja he tekevät koko ajan lisää elokuvia.

Päätin päivittää Facebook-seinälleni kolmenkymmenen päivän aikana joka päivä jostakin naisohjaajan elokuvasta. Listalla on elokuvia eri vuosikymmeniltä, on klassikkoja ja viihdepläjäyksiä, Hollywoodia ja eurooppalaista elokuvaa, sekalaisessa järjestyksessä. Varsinkin listan alkupää painottuu uudempiin elokuviin, koska ne olen saanut nopeammin käsiini. Kaverini Facebookissa kommentoivat ahkerasti, mikä oli mukavaa. Panen elokuvaesittelyt myös tänne blogiin, niin muutkin voivat nähdä ne.

Alun perin ainoa kriteeri oli, että ohjaaja on nainen, ja se että joka 6. nimi on kotimainen tekijä. Näin listan puolivälissä kriteerit ovat vähän tarkentuneet: elokuvien pitäisi olla sellaisia, että ne ovat olleet Suomessa levityksessä jossain muodossa, ja elokuvan pitää olla ammattilaisten tekemä (amatöörinäyttelijöitä saa olla). Lähes kaikki on eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista elokuvaa (esim. Intiassa ja Japanissa on omat elokuvaperinteensä, joihin en puutu).

Jos on kumma, jos ei ala löytyä muuta katsottavaa kuin Manhattan.

En usko boikotteihin taiteessa, tuntuu, että niiden vaatijat eivät ole kiinnostuneita elokuvista. Mutta "positiiviseen boikottiin" tai suosimiseen uskon. Toistan vielä, että elokuvat eivät ole missään järjestyksessä, niiden ei ole tarkoitus olla ”lajivalioita” eivätkä edusta edes välttämättä omaa (sinänsä pistämätöntä) elokuvamakuani. Ainoa tarkoitus on muistuttaa, että naisia on elokuva-alalla, myös ohjaajina, ja paljon.

Minusta #metoo on suunnilleen parasta ikinä ja elokuvataiteelle loistava tilaisuus tuulettaa kaanonia. Unelmoin maailmasta, jossa minun ei tarvitse katsoa yhtään Lars von Trierin elokuvaa eikä selitellä, miksi en pidä niistä. Tosiasiassa yksikään ohjaaja milloinkaan ei ole tehnyt täysin ohittamatonta elokuvaa, jonka kaikkien olisi pitänyt nähdä.

Elokuvat 1–15

1. Ildikó Enyed: Kosketuksissa (2017)

Ajatuksia herättävä unkarilainen elokuva kahdesta teurastamon työntekijästä, jotka huomaavat näkevänsä öisin yhteistä unta. Hyvin symbolinen elokuva, osa symboliikasta meni minulta ohi, mutta unkarilainen yleisö on tottuneempi katsomaan tuollaista kerrontaa, jossa kaikki ei ole sitä miltä päällepäin näyttää. Rakkaustarina teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. Elokuvaa ei voi suositella varauksitta ihan kaikille, siinä on sisältöä, joka ei sovi herkille katsojille. Kun olin katsomassa tämän tammikuussa, kaksi ihmistä lähti kesken näytöksen pois.

Elokuva voitti Berliinin filmifestivaalin pääpalkinnon Kultaisen karhun.

http://www.imdb.com/title/tt5607714/?ref_=nv_sr_1

2. Anne Fontaine: Viattomat (2016)

Toinen maailmansota on päättynyt, Neuvostoliitto on miehittänyt Puolan. Punainen risti pelastaa liittoutuneiden sotilaita sairaalassa. Naislääkäri saa läheisestä nunnaluostarista avunpyynnön: sodan jalkoihin jääneistä nunnista ja noviiseista iso joukko on raskaana. Agata Kulesza, joka oli aivan loistava Ida-elokuvassa (2013), tekee hyytävän roolin luostarin abbedissana.

Anne Fontainen edellinen Suomessa levityksessä ollut elokuva oli Coco ennen Chanelia (2009).

http://www.imdb.com/title/tt4370784/?ref_=nv_sr_1

3. Gillian Armstrong: Pikku naisia (1994)

Tämä elokuva on sieltä listan kaupallisemmasta päästä, klassikkofilmi ysäriltä. Elokuva perustuu Louisa Mary Alcottin tyttökirjaklassikkon Pikku naisia. Se on täynnä aikansa kovimpia tähtinäyttelijöitä, mm. suloinen Kirsten Dunst perheen nuorimpana tyttärenä Amyna.

Eletään sisällissodan vuosia. Keskiluokkainen perhe on pudonnut sosiaalisesta asemastaan ja äiti yrittää tulla toimeen neljän tyttärensä kanssa miten parhaiten taitaa. Isä on sodassa. Tyttöjen - Megin, Jon, Bethin ja Amyn - aseman tekee ongelmalliseksi se, että ”hyvän perheen” köyhille tyttärille on hyvin vähän vaihtoehtoja ammatin tai kutsumuksen suhteen. Sitten kitkutellaan kotiopettajina ja seuraneiteinä ja lähetellään novelleja lukemistolehtiin.

Kirjallista elokuvaa vaivaa ajoittain jäykkä dialogi, johon on ahdettu mahdollisimman paljon asiaa. Ohjauksesta tekee kuitenkin viehättävän se, että kaikki elokuvan henkilöt tekevät koko ajan jotakin käsillään: ompelevat, viikkaavat, pakkaavat, soittavat, kirjoittavat, leipovat, laittavat ruokaa jne. Katsokaa vaikka. Epookki on rakennettu huolella ja säästelemättä.

Elokuva oli ehdolla kolmen Oscar-palkinnon saajaksi, mm. parhaan naispääosan palkinnolle, eli Winona Ryder.

http://www.imdb.com/title/tt0110367/?ref_=nv_sr_1

4. Kathryn Bigelov: The Hurt Locker (2008)

Sotaelokuva, kertoo amerikkalaisesta pomminpurkuryhmästä Irakissa. Alkaa toiminnalla ja jännitys on hyvin rakennettu alusta loppuun saakka. Jeremy Renner on tässä pääosassa sekopäisenä pomminpurkajana, tunnetaan nyttemmin supersankari Hawkeyena.

Sotaelokuvissa on usein melskettä ja pauhaavaa musiikkia, mutta tämä sota on hiljainen. Bagdadin autioilla kaduilla on hiljaista, sotilaidenkaan ei parane metelöidä kun tunkeutuvat rakennuksiin tai väijyvät tarkka-ampujaa aavikolla. En osaa sanoa, onko tämä nyt sitten ”erilainen” sotaelokuva, mutta ainakin päähenkilö tuntuu psykologisesti uskottavalta.

Elokuva voitti kuusi Oscar-palkintoa, muun muassa parhaan elokuvan, -ohjauksen ja -käsikirjoituksen palkinnot. Kathryn Bigelov on toistaiseksi ainoa naisohjaaja, jolle tämä kunnia on myönnetty, ehkä nyt kymmenen vuotta myöhemmin olisi jälleen naisehdokkaan (Greta Gerwig) vuoro?

http://www.imdb.com/title/tt0887912/?ref_=nv_sr_1

5. Jane Campion: Piano (1993)

Tässä elokuvassa kaikki osui kohdalleen. Kuvaaja, käsikirjoitus, näyttelijävalinnat, musiikki, ohjaus. Nuoruuden lempielokuvia, joka oli ilo katsoa taas pitkän ajan jälkeen. Jane Campion ei saanut Oscaria ohjauksesta, mutta käsikirjoituksesta kyllä, samoin Holly Hunter ja Anna Paquin pää- ja sivuosista.

Jane Campion on uusiseelantilainen ohjaaja, jonka edellinen Suomessa levityksessä ollut elokuva oli Keats-elokuva Yön kirkas tähti (2009). Pidin kyllä siitäkin. Piano voitti ensimmäisenä naisen ohjaamana elokuvana Cannesin elokuvajuhlien tärkeimmän palkinnon Kultaisen palmun.

http://www.imdb.com/title/tt0107822/?ref_=nv_sr_1

6. Selma Vilhunen: Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012)

En ehtinyt katsoa tätä haastetta varten Tyttö nimeltä Varpua (2016), mutta tämän lyhytelokuvan ehdin katsoa. Selma Vilhunen on ainoa suomalainen naisohjaaja, joka on ollut Oscar-ehdokkaana. Tunnetaan myös dokumentista Hobbyhorse revolution (2017). Plus: Meillä on kotona täsmälleen tuon näköistä.

http://www.imdb.com/title/tt2256646/?ref_=nm_flmg_dr_8

7. Ava DuVernay: 13. lisäys (2016)

Dokumenttielokuva käsittelee Yhdysvaltain vankilabisnestä ja mustaihoisten miesten kriminalisointia eri vuosikymmeninä. Yhdysvalloissa on suhteessa enemmän väestöä vankilassa kuin missään muussa maailman maassa. Vangit menettävät myös osin kansalaisoikeutensa, kuten äänioikeuden. Dokumentti pureutuu järjestelmän syihin, jotka ulottuvat sisällissotaan saakka. Nimi 13. lisäys viittaa Yhdysvaltain perustuslakiin, jossa todetaan kaikkien kansalaisten olevan vapaita, paitsi jos heidät on tuomittu rikoksesta. Usein tuomitsemisen (tai oikeastaan ilman tuomiota vangitsemisen) syyksi riittää ihonväri.

Ohjaaja tunnetaan myös historiallisesta elokuvasta Selma (2014). 13. lisäys pyörii parhaillaan Netlflixissä.

http://www.imdb.com/title/tt5895028/

8. Agnieszka Holland: Europa Europa (1990)

Elokuva on tositapahtumiin perustuva veijaritarina Samuel-pojasta, joka syntyy juutalaiseen perheeseen. Hän joutuu toisen maailmansodan melskeissä puolalaiseen orpokotiin ja kasvaa kunnon komsomol-nuoreksi, sitten Hitler-Stalin-paktin purkautuessa olosuhteiden pakosta Saksan Wehrmachtiin. Samuel ei todellakaan ole mikään oman elämänsä sankari, vaan veijaritarinan sääntöjen mukaisesti tilanteet muuttuvat uskomattoman sattuman johdosta kerta toisensa jälkeen. Uskomattomin sattuma vie hänet, juutalaispojan, Hitler Jugendin eliittikoulun oppilaaksi. Raskaasta aiheestaan huolimatta elokuva ei ole erityisen synkkä, vaan ilon pilkahduksiakin löytyy, jopa romanttiikkaa (intohimon kohteena nuori Julie Delpy).

Europa Europa voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globen vuonna 1992.

http://www.imdb.com/title/tt0099776/

9. Patty Jenkins: Wonder Woman (2017)

Marvel-universumiin sijoittuvat supersankarileffat ovat olleet viime vuosien suurimpia kassamagneetteja. Niitä on jopa sanottu elokuvateollisuuden pelastukseksi, koska ne ovat houkutelleet katsojat takaisin elokuvasaleihin Netflixin ja pienen ruudun ääreltä. Patty Jenkins ohjasi puolestaan tämän DC:n supersankarihahmoon perustuvan elokuvan, joka kertoo siitä, miten amatsoniprinsessa Dianasta tuli supersankari Ihmenainen. Elokuvassa on ei-ehkä-yllättäen sarjakuvamaista toimintaa ja kauniita päähenkilöitä.

http://www.imdb.com/title/tt0451279/?ref_=nv_sr_1

10. Chris Buck ja Jennifer Lee: Frozen – Huurteinen seikkailu (2013)

Vuorossa on animaatio! Frozen on epäilemättä kulttuurisesti viime vuosien vaikutusvaltaisimpia elokuvia. En tiedä, aavistiko Disney alunperin osuneensa kultasuoneen, kun se julkaisi Lumikuningatar-mukaelmansa vuonna 2013. Olkoonkin, että Disney tätä nykyä on enemmän erilaisten lisenssien hallinnointiin keskittyvä yhtiö kuin elokuvastudio. Elokuva voitti kaksi Oscaria ja sai päiväkotien lapset pukeutumaan Elsaksi jokaisessa mahdollisessa tilanteessa vuosiksi eteenpäin.

Noin tarinan puolesta Frozen on lopulta aika sekava, sisarusrakkaudesta on kysymys ja miehistä lähinnä mahdollistajina tai vastustajina. Ensimmäinen näytös on timmimpää tavaraa kuin loput ja laulutkin ovat parempia. Elokuvan päähenkilö on virallisesti pikkusisko Anna, mutta pikkutyttöjen idoli on tietysti Elsa, jolla on supervoimia. Ehkä tämä on elokuvan suosion salaisuus, yhden Disney-prinsessan sijaan heitä on kaksi.

En itse asiassa ymmärrä, miksi juuri tämä elokuva on niin suosittu. Toiminnallisia sankarittaria on Disneyllä ollut ennen tätäkin, esimerkiksi elokuvassa Tangled – Kaksin karkuteillä. Mutta Frozen on tuottanut maailmanlaajuisesti yli miljardi dollaria ja sen arvellaan olevan kaikkien aikojen 10. eniten lipputuloja tuonut elokuva. Jennifer Lee vastasi myös elokuvan käsikirjoituksesta. Hän on kertonut ihailleensa nuorempana film noir -elokuvien sankarittaria, sillä näissä elokuvissa naispäähenkilön oli lupa olla monimutkainen ja hieman paha.

http://www.imdb.com/title/tt2294629/?ref_=nv_sr_1

11. Tom Tykwer, Lana Wachowski, Lilly Wachowski (nimellä Andy Wachowski): Pilvikartasto (2012)

Tämä filmi floppasi teattereissa, mutta pidin tästä. Katsoin tämän vasta nyt. Tykkäsin, miten eri tarinalinjat vaihtelivat eri aikoina ja lomittuvat yhteen. Näyttelijät olivat hyviä ja vähän erilaisissa rooleissa kuin yleensä. Romanttinenkin tämä oli. Iski myös halu lukea David Mitchellin kirjoja.

Wachowskin sisarukset tunnetaan mm. Matrix-elokuvista.

http://www.imdb.com/title/tt1371111/?ref_=nv_sr_1

12. Pirjo Honkasalo: Tulennielijä (1998)

Näin tämän elokuvan tuoreeltaan ysärillä, pidin siitä silloin ja pidin siitä nyt, kun katsoin uudestaan. Elokuva on varsinainen perheyritys, käsikirjoitus on Pirkko Saision ja nuorena Irenena esiintyy Elsa Saisio. Elokuvassa on mustavalkoisena kuvattu kehyskertomus, jossa entinen sirkustaiteilija kulkee Kallion kaduilla. Varsinaisessa kertomuksessa kaksostytöt Irina ja Helena kulkevat pitkän tien orpokodista sirkuksen kautta omaan minuuteen. Vaikuttavin henkilöhahmo on kuitenkin Tiina Weckströmin esittämä äiti.

Elokuvassa kiinnitti huomiota voimakkaasti käytetty musiikki, joka on Richard Einhornin käsialaa.

http://www.imdb.com/title/tt0120872/?ref_=nv_sr_1

13. Sally Potter: Orlando (1992)

Upeasti puvustettu ja lavastettu elokuva, jossa englantilainen Orlando-nuorukainen saa kuningatar Elisabeth I:lta tehtävän: älä koskaan vanhene. Orlando tottelee, elää neljäsataa vuotta ja huomaa vuosisatojen kuluessa muun muassa sukupuolensa muuttuneen miehestä naiseksi. Kuten pääosanesittäjänsä Tilda Swinton, ajaton elokuva on vanhentunut vain vähän. Päähenkilö puhuttelee välillä kameraa ja rikkoo hauskasti illuusiota. Eniten pidin jaksosta, jossa Orlando tutustuu suureen runoilijaan ja pyytää tältä palautetta omista teksteistään. Elokuva perustuu Virginia Woolfin samannimiseen romaaniin.

http://www.imdb.com/title/tt0107756/?ref_=nv_sr_3

14. Catherine Breillat: Barbe bleue (2009)

Rikoin sääntöäni sen verran, että valitsin ranskalaiselta Catherine Breillatilta elokuvan, jota ei ole varsinaisesti julkaistu Suomessa. Tämä nokkela pieni elokuva löytyi kuitenkin meiltä hyllystä. Jos haluaa tutustua ohjaajan tuotantoon noin muuten, voi katsoa Romance X:n tai Sisarelleni.

Barbe bleue eli Siniparta on ylipäätään lempitarinoitani. Breillat on lisännyt siihen oman kierteensä, ei niin kovin yllättäen. Karismaattinen Lola Créton esittää ritari Siniparran nuorta morsianta, joka näkee avioliitossa tilaisuuden rikastua ja kostaa luostarikoulun abbedissalle, joka on kohdellut häntä ja hänen sisartaan kaltoin.

Siniparta antaa morsiamelle kaikki avaimet linnan eri huoneisiin, mutta kieltää avaamasta ”sitä yhtä ovea” – jonka takaa löytyvät tietysti ritarin edelliset, murhatut vaimot. Ei varsinainen spoileri, koska kaikki tietävät tarinan, vain lopetuksesta on erilaisia versioita. Niin tässäkin elokuvassa. Opetus on, että tieto ei tapa, pelko tappaa. Näistä aineksista olisi saanut isommankin elokuvan. Barbe bleue on pienellä budjetilla televisiolle kuvattu ja vain 78 minuutin mittainen. Toisaalta katsojan mielikuvitus voi täydentää loput.

http://www.imdb.com/title/tt1355623/?ref_=nm_flmg_wr_3

15. Lina Wertmüller: Rakkautta ja anarkiaa (1972)

Tämän filmin kanssa kävi ohraisesti: se tuli syksyllä Teemalta, mutta nauhoitus oli mennyt pieleen. Sitä ei ole saatavilla maakuntakirjastosta, ja katseluaika Yle Areenasta on jo loppunut. Päivitän elokuvasta siitä huolimatta. Olen nähnyt sen viimeksi teininä ja se teki erittäin suuren vaikutuksen. En tiedä itse asiassa ketään, joka olisi nähnyt tämän elokuvan eikä olisi tykännyt siitä.

Elokuvassa ujo anarkisti piilottelee bordellissa aikeissaan salamurhata Mussolini. Muita henkilöitä ovat hänen "serkkunsa", vallankumouksellinen Salomè-prostituoitu (joka siis piilottelee häntä) sekä rakkauden kohde Tripolina. Ilotalokohtaus, jossa naiset esittelevät sulojaan, on taatusti mieleenpainuva! Elokuva on antanut nimensä helsinkiläiselle R&A-elokuvafestivaalille.

Italialainen elokuvaohjaaja Lina Wertmüller (s. 1928) oli ensimmäinen nainen, joka oli Oscar-ehdokkaana ohjauksestaan, elokuvasta Mies joka osti elämänsä (1975). Hän on myös käsikirjoittaja (mm. Fransiskus Assisilaisen elämästä kertova Veli Aurinko, Sisar Kuu 1972) ja tehnyt elokuvia ihan viime vuosiin saakka.

http://www.imdb.com/title/tt0070061/?ref_=nm_flmg_dr_25

Siinäpä tämä ensimmäinen puolikas. Päivitän seuraavat elokuvat blogiini varmaan viisi leffaa kerrallaan, katsotaan nyt.