Calendula lähetti eteenpäin haasteen, jossa pitää paljastaa seitsemän asiaa itsestään. No tässäpä tulee.
1. Olen hajamielinen. Siis tosi. Nyt juuri olen istahtanut koneen ääreen, vaikka pesukoneen ohjelma on pyörinyt valmiiksi jo ajat sitten ja märät pyykit odottavat ripustamista rummussa. Odottakaas, niin käyn laittamassa ne. --- Mutta siis joo. Teen yleensä useampaa asiaa yhtä aikaa, kuten luen tenttiin ja pesen pyykkiä ja lätkytän nettiä ja sitten joku niistä unohtuu.
2. Pidän silittämisestä. Silitän kuitenkin harvoin, koska melkein kaikki omat ja lapsen vaatteet ovat joustavaa trikoota eikä sitä tarvitse silittää. Suunnittelen, että alan käyttää oikeasta kankaasta tehtyjä vaatteita trikoorättien sijaan, mutta en saa aikaiseksi.
3. Olen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehden Kosmoskynän toimitussihteeri sekä sf/f-tapahtumaa Finnconia hallinnoivan yhdistyksen hallituksessa, mutta viime vuoden aikana olen lukenut vähemmän scifiä ja fantasiaa kuin ehkä koskaan. Sen sijaan olen lukenut graduuni liittyen 1900-luvun alun historiaa ja alkuperäisaineistoa sekä poliittista teoriaa.
4. Olen hyvin luontevasti vapaa kirjoittaja. En kaipaa aikatauluja tai esimiehiä elämääni. Teen töitä yleensä kaoottisina purkauksina ja lopun aikaa viivyttelen sekä kypsyttelen asioita hitaasti. On kai olemassa jokin muukin tapa tehdä töitä, mutta en ole sellaista oppinut.
5. Minulla on enimmäkseen huono musiikkimaku. Töitä tehdessäni kuuntelen mahdollisimman tyhjänpäiväistä musiikkia kuten Garbagea, Lady Gagaa tai muuta diskopoppia.
6. Olen hyvä aloittamaan asioita mutta tavallista huonompi lopettamaan tai viimeistelemään niitä. Aloitan mielelläni esimerkiksi novellin kirjoittamisen, mutta suurin osa niistä päätyy lojumaan keskeneräisenä tietokoneen uumeniin. Parempi kohtalo kuitenkin kuin se, että ne päätyisivät julkaistuiksi keskeneräisinä.
7. Luen mielelläni ihailemieni näyttelijöiden elämästä. Kuvittelen, että elokuvanäyttelijän työ on hohdokkaampaa kuin kirjailijan työ. Kuuluisienkin kirjailijoiden työ on kuitenkin aina melko samanlaista kaikkialla. Ammennan mieluummin virikkeitä taiteelliseen työhön jonkin itselleni vieraamman alan kautta.
Meemi jatkukoon suloiselle Jennille.
Kirjailijan varaventtiili ja ajatusvarasto.
IG: www.instagram.com/henrikssonsaara/
FB: www.facebook.com/margaretpennysdiary
Monday, February 27, 2012
Friday, February 24, 2012
Luottonäyttelijä
En ole ohjaaja, mutta jos olisin, minun luottonäyttelijäni olisi brittiläinen Benedict Cumberbatch. Katson kaiken, missä hän näyttelee. Cumberbatch on hiljattain tullut kuuluisammaksi BBC:n uuden Sherlock-version ansiosta, mutta hänellä on ollut pitkä ura ennen sitäkin. Tämä täysin kirjallisuuteen tai mihinkään muuhun liittymätön kirjoitukseni listaa kymmenen Cumberbatch -elokuvaa ja tv-tuotantoa subjektiivisessa paremmuusjärjestyksessä.
Älykkäät ihmiset voivat olla hyvin tyhjänpäiväisiä näyttelijöitä (kuten Leonard Nimoy) ja täysin tyhjäpäiset tai sekopäät hyviä (kuten Robert Downey Junior), mutta Benedict Cumberbatch on haastattelujensa perusteella kykenevä sekä itsereflektioon että heittäytymiseen. Ainakin hänen roolisuorituksensa ovat usein hyviä, parhaimmillaan täysosumia. Cumberbatch on näytellyt paljon erikoisia, hieman aseksuaalisia älykköhahmoja. Parhaimmillaan hän minusta onkin yläluokkaisissa tai aristokraattisissa rooleissa, tavalliseksi ihmiseksi hän on suoraan sanottuna vähän liian huomiotaherättävän näköinen.
1. Pappi lukkari talonpoika vakooja (2011). Ruotsalaisen Tomas Alfredsonin (Ystävät hämärän jälkeen) nostalginen vakoojaelokuva. Päähenkilöä Smileytä näyttelee vaikuttava Gary Oldman ja BC on hänen oikea kätensä. Listaus on muuten elokuvien paremmuusjärjestyksessä, ei roolisuoritusten, koska tässä BC jää Oldmanin varjoon. Joka tapauksessa elokuva on erinomaisesti käsikirjoitettu ja musiikkia, tunnelmaa ja lavastusta myöten täysosuma. Rooli: Peter Guillam. Elokuvateattereissa. http://www.imdb.com/title/tt1340800/
2. Sherlock (2010-). BBC:n moderni versio viktoriaanisesta salapoliisista. John Watsonina erinomainen Martin Freeman. Tehty vain kuusi jaksoa, toinen tuotantokausi tulee Yleltä kesällä. Erinomaisesti käsikirjoitettu ja näytelty. Päähenkilöiden välinen kemia toimii todella hyvin. Sarja on huolellisesti tuotettu ja edustaa BBC:n parasta laatua. BC:n Sherlock on hieman autistinen mutta säkenöivän älykäs ja erittäin eksentrinen. Rooli: Sherlock Holmes. http://www.imdb.com/title/tt1475582/
3. To the Ends of the Earth (2005). William Goldingin trilogiaan perustuva meriseikkailu. BBC:n ja yhteistyökumppaneiden tuottama minisarja, jonka pääosaa BC esittää. Sarja tapahtuu kokonaan purjealuksella. Tapahtumat sijoittuvat Napoleonin sotien päättymisen aikaan. Aluksen kapteenia esittää karismaattinen Jared Harris. Vaikea löytää ja kallis, hollantilaisten DVD-versio on hieman halvempi Amazonissa. Rooli: Edmund Talbot. http://www.imdb.com/title/tt0435995/
4. Sovitus (2007). Keira Knightleyn ja James McAvoyn tähdittämässä, toisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa elokuvassa BC tekee häijyn pahisroolin suklaamiljönäärinä. Sisältää kartanoromantiikkaa ja vaikuttavan kuvauksen Dunkerquen evakuoinnista. Rooli: Paul Marshall. http://www.imdb.com/title/tt0783233/
5. Heikoin lenkki (2006). Yllättäjä! Kasarinostaginen brittikomedia, jossa James McAvoy esittää työväenluokkaista yliopisto-opiskelijaa. BC tekee mainion koomisen roolin tietokilpailujoukkueen johtajana. Bonuksena televisiotietokilpailun vetäjän roolissa erinomainen Mark Gatiss, yksi BC:n vastanäyttelijöistä Sherlockissa. Rooli: Patrick Watts. http://www.imdb.com/title/tt0477095/
6. Van Gogh Painted With Words (2010). Tämä ei oikeastaan ole elokuva ollenkaan vaan dokudraama eli dramatisoitu dokumentti. Näyttelijät lukevat Vincent van Goghin ja hänen lähipiirinsä kirjeitä. BC tekee sydäntäriipaisevan roolin mielenterveytensä menettävänä taiteilijana. Tämän voi katsoa Youtubessa. Rooli: Vincent van Gogh.
7. Stuart a Life Backwards (2007). Sympaattinen tv-elokuva asunnottomasta miehestä ja keskiluokkaisesta toimittajasta, joka kirjoittaa hänen tarinaansa. Stuartina myöskin Tinker Tailor Soldier Spyssa esiintynyt Tom Hardy. Youtubessa. Rooli: Alexander Masters.
8. Hawking (2004). Yllättävän hyvä tv-elokuva Stephen Hawkingin nuoruusvuosista. Pidin erityisesti kohdista, jossa leikattiin valkoista kohinaa tutkineiden tiedemiesten haastatteluun. Kosmoksen ystäville. Youtubessa. Rooli: Stephen Hawking.
9. Amazing Grace. Vähän opetuselokuvamainen mutta innostava kuvaus orjakaupan vastaisesta kampanjasta englannissa 1800-luvun alussa. BC esittää englannin kaikkien aikojen nuorinta pääministeriä, sir William Pittiä. Hänen läheinen ystävyytensä parlamentaarikko William Wilbourneen on koskettavasti kuvattu. Rooli: William Pitt. http://www.imdb.com/title/tt0454776/
10. Sotahevonen (2011). Näytelmään pohjautuva, hieman pompöösi elokuva sotahevosen kohtaloista toisessa maailmansodassa. BC piipahtaa elokuvan alussa sympaattisena brittimajurina. Huom. myös näyttelijätoveri Tom Hiddlestonin esittämä kapteeni. Rooli: Majuri Jamie Stewart. http://www.imdb.com/title/tt1568911/
Lisäksi Cumberbatch on tehnyt lukuisia pieniä sivuosia elokuvissa (esim. neuvottelija Four Lionsissa, Darwinin kaveri Creationissa sekä Scarlet Johanssonin aviomies Other Boleyn Girlissä), pääosia indie- ja lyhytfilmeissä (esim. Third Star ja Inseparable) sekä isompia rooleja tv-sarjoissa (esim. Murder is Easy, Last Enemy sekä Small Island). Kannattaa vilkuilla BBC:n sarjoja sillä silmällä.
Sunday, February 19, 2012
Kirjoittajan polku
Sijaistin tänään Viita-akatemiassa I-ryhmän kokoontumisessa. Viita-akatemiahan on kolmivuotinen kirjoittajakoulu, jonka olen itsekin käynyt. Paluu juurille oli hieno tilaisuus, varsinkin kun opettaja Niina Hakalahti kehotti minua kertomaan opiskelijoille myöskin, millainen oma polkuni kirjoittajana on ollut.
Sehän on ollut sellaista hidasta puurtamista se.
Minusta oli mukavaa, kun sain kertoa, että kovalla työllä ja harjoittelulla olen pystynyt kehittymään kirjoittajana. Olen nimittäin aina ollut tosi hätäinen ja vaikeimpia läksyjä omalla kohdallani on ollut kärsivällisyyden opetteleminen. Kirjoitin monta vuotta täyttä häkää ja halusin tekstien olevan heti valmiita kun vain sain viimeisen pisteen tarinan perään. Minulla oli ajatuksena, että romaanin pitäisi vuotaa sellaisenaan alitajunnasta paperille. Ei se käynytkään ihan niin. Viimeistelyn taitoa olen päässyt opettelemaan vasta aivan viime vuosina.
Minun on pitänyt erikseen opetella malttia istua tarinan äärellä ja kirjoittaa versio toisensa jälkeen. Eteenpäin pääsemisessä minua on todella paljon auttanut kirjoittajayhteisön tuki. Ennen kosketusta fandomiin kirjoittaminen oli minulle lähinnä yksinäinen haave, jota en jakanut kenenkään kanssa. Kirjoittaminen ei näy ihmisestä päältä. Se ei ole sosiaalista toimintaa eikä siitä puhuta sellaisten ystävien kanssa, jotka itse eivät kirjoita.
Tajusin toisten kaltaisteni kirjoittajien olemassaolon oikeastaan sattumalta, Finnconissa 2003. Osallistuin Suomen Tieteiskirjoittajien kirjoittajatapaamiseen ja kävin kuuntelemassa nuorten scifikirjoittajien paneelia. Finnconissa oivalsin, että jos nämäkin pystyvät kirjoittamaan novelleja ja lähettämään niitä kirjoituskilpailuihin, niin miksi en kokeilisi minäkin.
Ennen kaikkea sain mallia kirjoittavaan elämäntapaan. Nämä kirjoittajat olivat löytäneet toisensa ja keskustelivat kirjoittamisesta toistensa kanssa. Heidän ei tarvinnut selittää monimutkaisia romaani-ideoitaan kohteliaasti kuunteleville kavereille tai haukotteleville sukulaisille. Lisäksi he kamppailivat samanlaisten ongelmien kanssa kuin minä itsekin, kuten sen miten löytää muilta töiltä aikaa ja itsestään viitseliäisyyttä kirjoittaa.
Samana syksynä liityin kirjoittajarinkiin ja osallistuin muutenkin STk:n toimintaan. Sain myös ensi kertaa palautetta ulkopuoliselta henkilöltä STk:n arvostelupalvelun kautta. Yleensäkin tutustuin koko genrekirjoittamisen ideaan, aiemmin tarinoissani oli esiintynyt aarnikotkia ja agentteja ilman sen kummempaa analyysia tekstin tyylistä. Nyt se oli löytänyt paikkansa.
Keskustelut toisten kirjoittajien kanssa ovat tuoneet suhteellisuuden tajua sekä hyviin että huonoihin hetkiin. Tekstissä ei aina onnistu ilmaisemaan sitä mitä on alun perin tarkoittanut. Tekstin hiomisen koko juju on siinä, että se tekee viestin kirkkaammaksi lukijalle. Jos kirjoittaisin vain itseäni varten, mitään hiomista ei tarvittaisi.
Debytoin Novellit 2005 -antologiassa ja ensimmäisen oman teokseni julkaisin keväällä 2011. Siihen väliin mahtui monta pettymystä. Ajattelen, että hylkäyskirjeet ja pettymykset kuuluvat olennaisena osana kirjoittajan ammatin opettelemiseen. Ensinnäkin kasvattaa henkistä kanttia, kun ei heti saa mitä haluaa: kirjoituskilpailun voittoa, julkaisupäätöstä, apurahaa. Toiseksi hylkäämisen pelkääminen ja jännittyneenä odottaminen kertovat siitä, että kirjoittaja suhtautuu työhönsä vakavasti. Se liikuttaa, mitä minun tekstistäni sanotaan. Nostattaa pulssia joka kerran.
Opettelen koko ajan uusia taitoja ja aloitan joka kerran alusta. Toisen romaanin editoinnin kanssa keinovalikoima on toisaalta ollut lähempänä, toisaalta siihen liittyy ihan eri tavalla paineita. Ensimmäisen kohdalla ei oikeastaan osannut odottaa mitään, kun ei yhtään tiennyt mitä kirjan julkaisemisen jälkeen on luvassa. Ne paineetkin pitää pystyä jollain tavalla työntämään syrjään silloin kun kirjoittaa. Se on olen päättänyt, että otan mieluummin riskin epäonnistua kuin yritän mennä varovaisuusperiaatteen mukaan. Mieluummin reilusti metsään kuin kieli keskellä suuta hipsien.
Koko homman pointtina on kai olla uskollinen itselleen. Yrittää ainakin.
Osa tekstistä on julkaistu aiemmin kolumnissa Runotytön paluu (Kosmoskynä 3/2005)
Sehän on ollut sellaista hidasta puurtamista se.
Minusta oli mukavaa, kun sain kertoa, että kovalla työllä ja harjoittelulla olen pystynyt kehittymään kirjoittajana. Olen nimittäin aina ollut tosi hätäinen ja vaikeimpia läksyjä omalla kohdallani on ollut kärsivällisyyden opetteleminen. Kirjoitin monta vuotta täyttä häkää ja halusin tekstien olevan heti valmiita kun vain sain viimeisen pisteen tarinan perään. Minulla oli ajatuksena, että romaanin pitäisi vuotaa sellaisenaan alitajunnasta paperille. Ei se käynytkään ihan niin. Viimeistelyn taitoa olen päässyt opettelemaan vasta aivan viime vuosina.
Minun on pitänyt erikseen opetella malttia istua tarinan äärellä ja kirjoittaa versio toisensa jälkeen. Eteenpäin pääsemisessä minua on todella paljon auttanut kirjoittajayhteisön tuki. Ennen kosketusta fandomiin kirjoittaminen oli minulle lähinnä yksinäinen haave, jota en jakanut kenenkään kanssa. Kirjoittaminen ei näy ihmisestä päältä. Se ei ole sosiaalista toimintaa eikä siitä puhuta sellaisten ystävien kanssa, jotka itse eivät kirjoita.
Tajusin toisten kaltaisteni kirjoittajien olemassaolon oikeastaan sattumalta, Finnconissa 2003. Osallistuin Suomen Tieteiskirjoittajien kirjoittajatapaamiseen ja kävin kuuntelemassa nuorten scifikirjoittajien paneelia. Finnconissa oivalsin, että jos nämäkin pystyvät kirjoittamaan novelleja ja lähettämään niitä kirjoituskilpailuihin, niin miksi en kokeilisi minäkin.
Ennen kaikkea sain mallia kirjoittavaan elämäntapaan. Nämä kirjoittajat olivat löytäneet toisensa ja keskustelivat kirjoittamisesta toistensa kanssa. Heidän ei tarvinnut selittää monimutkaisia romaani-ideoitaan kohteliaasti kuunteleville kavereille tai haukotteleville sukulaisille. Lisäksi he kamppailivat samanlaisten ongelmien kanssa kuin minä itsekin, kuten sen miten löytää muilta töiltä aikaa ja itsestään viitseliäisyyttä kirjoittaa.
Samana syksynä liityin kirjoittajarinkiin ja osallistuin muutenkin STk:n toimintaan. Sain myös ensi kertaa palautetta ulkopuoliselta henkilöltä STk:n arvostelupalvelun kautta. Yleensäkin tutustuin koko genrekirjoittamisen ideaan, aiemmin tarinoissani oli esiintynyt aarnikotkia ja agentteja ilman sen kummempaa analyysia tekstin tyylistä. Nyt se oli löytänyt paikkansa.
Keskustelut toisten kirjoittajien kanssa ovat tuoneet suhteellisuuden tajua sekä hyviin että huonoihin hetkiin. Tekstissä ei aina onnistu ilmaisemaan sitä mitä on alun perin tarkoittanut. Tekstin hiomisen koko juju on siinä, että se tekee viestin kirkkaammaksi lukijalle. Jos kirjoittaisin vain itseäni varten, mitään hiomista ei tarvittaisi.
Debytoin Novellit 2005 -antologiassa ja ensimmäisen oman teokseni julkaisin keväällä 2011. Siihen väliin mahtui monta pettymystä. Ajattelen, että hylkäyskirjeet ja pettymykset kuuluvat olennaisena osana kirjoittajan ammatin opettelemiseen. Ensinnäkin kasvattaa henkistä kanttia, kun ei heti saa mitä haluaa: kirjoituskilpailun voittoa, julkaisupäätöstä, apurahaa. Toiseksi hylkäämisen pelkääminen ja jännittyneenä odottaminen kertovat siitä, että kirjoittaja suhtautuu työhönsä vakavasti. Se liikuttaa, mitä minun tekstistäni sanotaan. Nostattaa pulssia joka kerran.
Opettelen koko ajan uusia taitoja ja aloitan joka kerran alusta. Toisen romaanin editoinnin kanssa keinovalikoima on toisaalta ollut lähempänä, toisaalta siihen liittyy ihan eri tavalla paineita. Ensimmäisen kohdalla ei oikeastaan osannut odottaa mitään, kun ei yhtään tiennyt mitä kirjan julkaisemisen jälkeen on luvassa. Ne paineetkin pitää pystyä jollain tavalla työntämään syrjään silloin kun kirjoittaa. Se on olen päättänyt, että otan mieluummin riskin epäonnistua kuin yritän mennä varovaisuusperiaatteen mukaan. Mieluummin reilusti metsään kuin kieli keskellä suuta hipsien.
Koko homman pointtina on kai olla uskollinen itselleen. Yrittää ainakin.
Osa tekstistä on julkaistu aiemmin kolumnissa Runotytön paluu (Kosmoskynä 3/2005)
Sunday, February 12, 2012
Iron Sky
Suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saanut ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla. Elokuvantekijät myönsivät kohdanneensa Saksassa ongelmia natsiaiheen vuoksi. Iron Sky -elokuvassa natsit ovat perustaneet tukikohdan kuun pimeälle puolelle. Saksalaiset näyttelijät kertoivat, miten natsi-ideologian opettaminen oli tuntunut vaikealta, vaikka kyseessä oli vain elokuva.
Kaverini oli taannoin Finnconin naamiaisissa pukeutunut s/m-henkiseen natsiunivormuun. Silloin ajattelin, että älä tule meidän pöytään istumaan, tai ota edes koppalakki pois. Nyt ajattelen, että natsiunivormukin on vain symboli, jota voi heikentää käyttämällä ja parodioimalla sitä. Jos symbolit kuten hakaristit (joka on kansallissosialismia paljon vanhempi tunnus) tai natsiunivormut kielletään, ne säilyttävät voimaansa. Samalla ne pysyvät houkuttelevina joillekin, vähän niin kuin energiajuomat koululaisille. Natsiunivormua pitää käyttää ja sitä pitää pilkata, kunnes se enää ole muuta kuin tyhmännäköinen koppalakki ja takki.
Kaverini oli taannoin Finnconin naamiaisissa pukeutunut s/m-henkiseen natsiunivormuun. Silloin ajattelin, että älä tule meidän pöytään istumaan, tai ota edes koppalakki pois. Nyt ajattelen, että natsiunivormukin on vain symboli, jota voi heikentää käyttämällä ja parodioimalla sitä. Jos symbolit kuten hakaristit (joka on kansallissosialismia paljon vanhempi tunnus) tai natsiunivormut kielletään, ne säilyttävät voimaansa. Samalla ne pysyvät houkuttelevina joillekin, vähän niin kuin energiajuomat koululaisille. Natsiunivormua pitää käyttää ja sitä pitää pilkata, kunnes se enää ole muuta kuin tyhmännäköinen koppalakki ja takki.
Subscribe to:
Posts (Atom)