Luettua: Kuoriaiskirjat

Minulla on nyt puolen vuoden verran ollut hyllyssä odottamassa useampi tieteiskirjallisuutta kansiensa väliin kätkevä antologia. Totta on, kun sanotaan, että novellikokoelmaan on romaania vaikeampi tarttua, sillä maailmat ja päähenkilöt vaihtelevat tarinasta toiseen. Hitaasti etenevän antologianlukemishaasteen välillä tartuin Tuomas Salorannan tuottamiin uutuuspokkareihin, jotka sain hankittua Finnconista. Lukaisin kaikki kolme samantien.

Kuoriaiskirjat ovat nimensä mukaisesti pieniä ja vikkeliä, nopeasti luettavia hyvässä ja pahassa. Onhan niin, että aina ei jaksa lukea ns. raskasta kirjallisuutta, varsinkaan kaikki mehut vieneen Finncon-tapahtuman jälkeen. Tylsien hetkien täyttämiseen pokkarit sopivat erinomaisesti ja viihdyttävää lukemista jää jopa odottamaan lisää - tästä tuonnempana.

Mutta kuitenkin. Kuoriaiskirjat ovat uusin aluevaltaus skenessä, joka tähän saakka on tuottanut novelleja sekä lehdissä (netissä ja printtinä) että antologiamuodossa julkaistuna. Science fiction on kirjallisuudenlaji, joka juhlii novellimuodossa. Sen parhaimmat ideat pääsevät usein esiin lyhyinä tarinoina, joissa kerrontakeinoilla voi leikkiä aiheen ja novellin kuvaaman tilanteen mukaisesti. Pokkari on novellimuodosta pidemmälle jatkettu teksti, yhden tarinan sisältävä painotuote, jolle voi ilmestyä jatkoa tai olla ilmestymättä.

Kauhua ja historiafantasiaa

Tuomas Salorannan kauhutarinassa Juuri sellainen yö it-alalla työskentelevä Markus Rantala palaa lapsuutensa maisemiin vanhojen kavereittensa kanssa. Yöllisellä metsäretkellä kaverukset kohtaavat menneisyyden haamut. Juuri sellainen yö saattaa olla juuri sellainen tarina, jonka kertomiseksi novellimuoto olisi riittänyt, tai sitten metsän uhkaa tai kauhukokemuksia olisi voinut päinvastoin jatkaa huomattavasti pidempään. Nyt tarina meni vähän Rantalan mietteiden seuraamisessa sen sijaan, että olisi keskitytty akuuttiin toimintaan.

Tuomas Salorannan lisäksi ensimmäisten Kuoriaskirjojen kirjoittajana debytoi Lucilla Lin historiallisella seikkailullaan Kuolema on ikuista unta. Salaperäinen vieras puuttuu Marotin suvun nuorten miesten kohtaloihin ja muokkaa ne mieleisekseen. Idea vuosisatojen ja vallankumousten pyörteissä etenevän seikkailun takana on vinkeä ja varsinkin pääpahis kutkuttaa mielikuvitusta. Euroopan eri aikakausien kulttuuristen ja poliittisten virtausten kuvaus on tämän tarinan parasta antia.

Historiallisten tarinoiden kompastuskivi on usein dialogi. Tässä tapauksessa tarinan vähäisemmän konnan Jehan Marotin suuhun kirjoitetut kömpelöt selitykset ja lupaukset muille henkilöille tökkivät. Minulle ei selvinnyt, miksi vaikka se 1800-luvun bimbonuorukainen olisi langennut seuraamaan häntä, kun hengestä ei kuitekaan ollut kysymys. Onneksi Jehan ei ole kuitenkaan mukana joka kohtauksessa ja jatkossa on lupa odottaa enemmän karismaattista pääpahista.

Ei yksi kerta homoa tee

Sokeri pohjalla: Tuomas Salorannan tieteishuumoripläjäys Diplomaattinen selkkaus on juuri sellaista sisältöä, jota tämäntyyppiseltä lukemistolta kaipaan. Hyvin kirjoitettu, sujuva seikkailu, jossa vastavoimat ovat kohdillaan ja toimivat. Lärpäkkeen päähenkilö Zargyn Tronnik, sotaisa gremadonilainen, saapuu vapaamieliseen ja rauhanomaiseen Dronillaan. Sukupuoliroolit ja -odotukset saavat kyytiä, kun Zargyn tutustuu dronillalaisiin kanssakulkijoihinsa. Sympaattinen vanha sotaratsu osoittaa suoriutuvansa myös rauhantöistä kunnialla.

Dialogi toimii erityisen hyvin ja tarina eteneekin paljon sen varassa. Kerronta on mehukasta ja rehevää. Tarinaa lukiessa silmissä vilisevät kuvat vanhoista tieteissarjoista ja elokuvista, mutta pahimmat kliseet väistetään reippaan huumorin ja asetelmien kääntämisen avulla. Eihän tässä kauheasti järkeä ollut, mutta viihdyin tarinan parissa niin kauan kuin sitä kesti. Ja lisää on lupa odottaa!

Kaikenkaikkiaan toivon, että Kuoriaispokkarit jatkavat hyvän alun jälkeen tällä saralla, jolla muita kyntäjiä ei todellakaan ole liiaksi saakka.