En minä kuvitellut, että tässä näin kävisi. Kun kirjoitin ensimmäisiä käsikirjoituksiani ja haaveilin loistavasta tulevaisuudesta, kuvittelin mielessäni kirjailijan elämää, johon kuuluisi yksinäistä luovaa työtä kotona tai vaihtoehtoisesti kirjoittamista ehkä kahvilan pöydässä, kannettavaa tietokonetta naputellen. Osa minusta ajattelee yhä, että todellinen kirjailija on sellainen, joka työskentelee yksin kammiossaan ja ilmestyy sieltä vain antaakseen haastatteluita, joissa kertoo uudesta teoksestaan. Kunnianhimo ja keskittyminen suunnataan omaan luovaan työhön.
Nyt kolmekymmentäyksivuotiaana olen kirjailija yhdessä kustantamossa, kustannustoimittaja toisessa ja kustantaja kolmannessa. Paperilla olen tällä hetkellä apurahalla työskentelevä kirjailija sekä jäsen osuuskunnassa, joka kustantaa kirjoja. Käytännössä teen kaikkea mahdollista. Romaanini kustantaneessa Intossa olen kirjailijan roolissa, siellä minulla on myös korvaamaton kustannustoimittaja. Osuuskummassa saattelin maailmaan ensimmästä käännösteostamme, tutulle pienkustantajalle lupasin vastikään toimittaa toisen kirjailijan romaanin.
Nykytilanne ei voisi olla kauempana kuvitelmasta työhuoneensa rauhassa liuskoja rapistelevasta ja huonekasvin ruukkuun tupakantuhkaa varistelevasta kirjailijanerosta. Ehkä kehitys alkoi siitä, kun isot tytöt kioskin kulmalla kertoivat, että kirjailija joutuu nykymaailmassa itse lyömään rumpua omasta kirjastaan eli osallistumaan kustantajalle perinteisesti kuuluneeseen työhön, markkinointiin. Ehkä se alkoi siitä, kun osallistuin kirjoittajayhdistyksen toiminnassa julkaisujen tekemiseen ja kirjoittajapiirissä harjoittelin antamaan palautetta toisten teksteistä. Kirjoittajayhteisöllisyys vie aikaa, mutta kun se antaa niin pirusti. Etenkin kirjallisella kentällä, jolla huomiota tai julkisuutta riittää vain harvoille teoksille.
Ehkä en olekaan oikea kirjailija. Kirjan taipaleen seuraaminen ja prosesiin osallistuminen ideasta sivunvalmistukseen on vain liian hauskaa, että malttaisin pitää näppini siitä erossa. Eikä kaksois- tai kolmoisroolissa toimiminen ole millään muotoa ainutlaatuista. Suomessa on monta pienkustantajaa, jotka ovat myös toimittajia tai kirjailijoita, vai ovatko he kirjailijoita, jotka ovat myös toimittajia ja kustantajia? Itse olen heistä aloittelevin ja vähäisin.
Monet kirjailijat valittavat (oikeutetusti), että kustantaja ei tee tarpeeksi markkinoidakseen heidän kirjojaan. Itse ajattelen kuitenkin, että on hyödyllistä hankkia kokemusta molemmilta puolilta pöytää. Ei kirjailijaa vahingoita se, että hän tietää, miten vaikuttaa verokanta, mitä lakkapinnoite tekee kannen kuvalle tai mitä on ylikurssi. Tai ehkä se vahingoittaa, jos tarkoitus olisi todellakin keskittyä vain omaan kirjoittamiseen, mutta mikä muu olisi sitten kirjailijalle liikaa tai hänen arvolleen sopimatonta? Lastenhoito, siivoaminen?
Olen muutenkin alkanut suhtautua "valintoihin" vähän sillä tavalla, että sen sijaan, että haaveilisi tulevaisuudessa tekevänsä kaikki asiat jotenkin toisin, kannattaa pikemminkin katsoa, miten on hommat tullut tehneeksi tähän saakka. Epäsosiaalista puurtajaa minussa on yllin kyllin, muttei tarpeeksi, että kokopäiväkirjailija olisi minulle sopiva rooli. Rikastumisesta olen tuskin koskaan edes haaveillut. Mistään töistäni ei tule rahaa paljon, useimmista projekteista sentään vähän. Epävarmoihin apurahoihin en voi tukeutua, joten monta pientä puroa on hyvä olla olemassa oman ja lapsen leivänsaantia ajatellen.
Varsinaista koulutusta (luovan kirjoittamisen kurssien ja toimittajantyön) lisäksi alalle minulla ei ole. Kaiken olen kantapään kautta oppinut kymmenen vuoden aikana. Ainoa asia, mitä olen harmitellut, on se etten tullut lukeneeksi kirjallisuustiedettä aikanaan yliopistossa. Töitä riittäisi aamusta iltaan, mutta epämääräisen ja kaoottisen työtapani ansiosta työpäivien joukkossa on onneksi myös rentoja nollapäiviä.
Näillä mennään. Sellaisen asian olen huomannut, että olen alkanut suhtautua ihmetyksellä ja ihaillen niihin kirjailijoihin, joilla on kirjoittamisen lisäksi jokin aivan muu päivätyö, siis muu kuin toimittaja tai kirjoittamisen opettaja. Vaikka työpaikka it-alalla, tai myyjänä. Näillä ihmisillähän on kirjallisuuden lisäksi ihan oikea elämä!
Onhan varmasti oikea elämä myös sellaista, mikä ei sisällä kirjoittamisen ulkopuolista työtä :) Minusta tuntuu välillä, että mulla ei ole aikaa oikeaan elämään, kun käyn päivätöissä, teen kirjoitustyötä (sekä palkatonta että palkallista) ja käyn vielä opettamassa. Blääh. Oikeaa elämää olisi kai se, että ei tarvitsisi juuri töitä, edes kirjoitustöitä, tehdä :D
ReplyDeleteTosin elämää ei olisi ilman kirjoittamista. Anyways mielenkiintoiselta kuulostaa, että pääset seuraamaan kirjan toimittamista myös "pöydän toiselta puolelta". Tsemppiä ja menestysttä :)
Kiitos kommentista, Helmi-Maaria. Ehkä "elämän" määritelmä on, että se on aina toisaalla.
ReplyDeleteKiitos kirjoituksestasi. Olit (jälleen) tiivistänyt hyvin pari omassakin päässä pyörinyttä ajatusta. Tartun tässä vain muutamaan.
ReplyDeleteKoska työskentelen "oikeassa elämässä" mainostoimistossa, katson mainontaa, markkinointia ja viestintää tietystä näkökulmasta. Siihen kuuluvat ainakin tavoitteellisuus, suunnitelmallisuus/johdonmukaisuus ja budjetti. Nämä ovat ne asiat, jotka minusta kuitenkin kustantamon pitäisi pystyä tarjoamaan kirjalle (ei siis kirjailijalle), kun se ottaa kirjan kustannettavakseen ja samalla toki myös myytäväkseen.
Sen sijaan olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kirjailija voi tehdä ja hänen pitäisikin tehdä oman panoksensa kirjansa myynninedistämisen (tai ilosanoman levittämisen, jos ei haluta olla kaupallisia) eteen. Joka tapauksessa tavoitteiden olisi hyvä olla yhteisiä ja yhteisymmärryksessä luotuja. Monta katkeraa kannanottoa saatettaisiin myös välttää, kun sovittaisiin, kuka osallistuu kustannuksiin ja millä tavalla.
Kun esikoiseni ilmestyi, minulle tuli aikamoisena yllätyksenä, että markkinoinnin käsite on alalla hyvin laaja. Se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että kirjalle ostetaan hyllytilaa kirjakaupasta, kun sitä ei sieltä muuten heru. Ihmettelin itsekin, miten saatoin olla niin sinisilmäinen - markkinoinnin ihminen sentään - että todellakin kuvittelin kirjojen (sentään juuri kirjojen!) päätyvän ihmisen valittaviksi vapaasti, jollakin tavalla mistään riippumatta. Mutta eihän maailma niin pyöri. Ei enää. Onko koskaan pyörinytkään, edes silloin, kun kirjailija istui norsunluutornissaan ja karisteli tupakkia kukkapurkkiin?
Onneksi minulla on päivätyöni, sillä se mahdollistaa iltatyönä muun kirjoittamisen. Apurahoja ei niin vain saa pienen kustantamon esikoinen, markkinointiavustuksista puhumattakaan.
Kesänjatkoa sateisesta pohjoisesta!
Kiitos kommentista, Kananlihalla. Olen totta kai samaa mieltä, että jokaisesta kirjasta pitäisi tehdä markkinointisuunnitelma ja kirjailijan täytyy saada tietää, mikä se on - vaikka markkinointisuunnitelma sitten olisi, että kirjaa ei markkinoida. Pelkään, että markkinointipuolen osaaminen on sellainen asia, joka on kustantamoissa vähentynyt, ainakin alalta on kantautunut sellaista viestiä, että markkinointiosaston töitä on valunut toimittajien pöydälle sen jälkeen kun vakansseja on kustantamoissa lopetettu.
ReplyDelete