Kaikista intersektionaalisten feministien pyrkimyksistä huolimatta suosituimpia elokuvia ja kirjoja ovat edelleen seikkailut, joissa noudatellaan melko perinteisiä juonikaavoja ja sukupuolistereotypioita. Perinteisiä juttuja luetaan ja katsotaan, koska niiden parissa ihmiset viihtyvät vapaa-aikanaan. Itsekään en erityisemmin välitä poliittisesta fiktiosta, luen mieluummin vaikka jotakin hyvää, napakkaa agitaatiota ilman fiktion verhoa.
Varjopuoli valtavirtaviihteessä on, että Hollywood-elokuvien hahmot eivät aina toimi (varsinkaan miehet keskenään) sillä tavalla kuin naiskatsojana haluaisi. En mene tähän syvemmälle. Fanifiktio toteuttaa kaikkea sitä, mitä lukijana tai katsojana jää kaipaamaan: siinä tutut hahmot seikkailevat emotionaalisesti tyydyttävissä tarinoissa.
Heikkoina hetkinä ajattelen B-suunnitelmaa, jonka mukaan lyön hanskat tiskiin vakavan proosan osalta ja alan kirjoittaa vain fanficia nettiin nimimerkillä immortalbeloved666 tai jotain sellaista. Se on ainakin kivaa. Silloin kuulen kuitenkin korvissani vanhemman naiskirjoittajan äänen vuosien takaa. Se sanoo näin: miehet ovat aina oivaltaneet paremmin, että kirjoittamisesta voi saada myös rahaa.
Tutut hahmot uudessa kontekstissa. Kuva: Saara Henriksson
En tiedä, onko fanifiktio todella valtaosin naisten kirjoittamaa. Oletan näin, asiaa lienee tutkittukin. Fanifiktion arvostus on heikkoa, osin mielestäni vääristä syistä. Ajattelen, että fanifiktiota ei pitäisi arvostella kirjallisuutena vaan paperinukkeleikkinä. Tarkoitus on sama, leikkiä rakkailla hahmoilla, ja leikkiminen on tärkeää ja voimauttavaa myös aikuiselle. Se voi olla hyvin kirjoitettua, mutta sen päämäärä on eri kuin kirjallisuuden kirjoittamisessa.
Tähän asti kirjallisuuden ja fanifiktion välinen raja pysyy selvänä. Mutta sitten kuvaan tulevat tie-in-romaanit. Niiden kirjoittamisesta maksetaan ja niitä ovat kirjoittaneet monet kirjailijat. Kaikki Star Wars -pokkarit, Salaiset kansiot -pokkarit ja Star Trek -pokkarit ovat tie-in-romaaneja. Mihin tie-in-sijoittuu hierarkiassa, jossa arvioidaan kirjoittajan oma luovaa panosta? Siinä on kysymys kuitenkin enemmän tuotteen kuin kirjallisuuden luomisesta. Loogisesti ajateltuna sen ei pitäisi olla korkeammalla kuin fanifiktionkaan. Mutta siitä saa rahaa.
Entäpä sitten tiukka formulafiktio, kuten perinteinen romanssi? Romanttisen viihteen kaava on hyvin vakiintunut, eikä hyvän tällaisen teoksen kirjoittaminen ole missään nimessä helppoa. Kannattaa kokeilla, jos näin kuvittelee. Tämän jälkeen tulevat kaavamainen dekkari jne. Pohjimmillaan ero lienee käyttötarkoituksessa: romanttinen fiktio lupailee emotionaalista palkintoa, jännitysromaani, no, jännitystä. "Jännittävää" on, että näistä kahdesta jälkimmäinen on vahvemmin asettunut salonkikelpoisen nykykirjallisuuden konventioksi eikä kukaan dekkaria oikeastaan enää halpagenreksi sanokaan. En tiedä, miten on romanssin laita.
Jäljelle jää kysymys, jota science fictionin ja fantasian kirjoittajien kanssa joskus pohditaan, mutta jonka suhteen ei yleensä päästä mihinkään lopputulokseen: miten pitkälle lajin omat konventiot synnyttävät itse asiassa fanifiktiota, aina uusia Gandalfeja, Raistlineja ja Frodoja?
Jokainen kirjoittaja luultavasti kirjoittaa mieluiten sitä mitä itse haluaisi lukea. Ei ole yllättävää, jos muut saman lajin harrastajat ovat samaa mieltä. Joskus harvoin, kuten George R.R.Martinin Valtaistuinpeli-sarjan tapauksessa tarinoista innostuu myös suuri yleisö. Vähän vaikuttaisi siltä, että myös rahantulo vaikuttaisi lajin arvostukseen. Siinä mielessä fanifiktion kirjoittajien kritiikissä voi olla perää.
Eli: kirjoittaja, kirjoita mitä haluat. Koska jos saisit siitä rahaa, se olisi yhtä arvostettua kuin naapurikirjallisuudenlajikin, mutta jos et niin ei väliä, koska nyt rahan vuoksi harrastaisi. Koko kysymys arvostuksesta muuttuu tällä tavalla yhdentekeväksi. Voilà!
No comments:
Post a Comment