Lainaus lempikirjailijaltani Marguerite Durasilta:
"Kun kirjailija kirjoittaa sen vierestä, mikä alun perin oli tarkoitus, hän pilaa kirjoituksen. Sitten hän hyväksyy tämän: pilattu kirjoitus vie kohti toista kirjaa, kohti saman kirjan toista mahdollisuutta." (Marguerite Duras: Kirjoitan)
Työskentelen kohti sen kirjan ideaa joka minulla on mielessäni. Sitten se loppuu, kirja irtautuu tekijästään ja paljastuu omaksi olennokseen. Durasin mukaan valmiissa kirjassa ei tapahdu enää mitään. Tulee julkaiseminen ja vastaanotto, mutta ne ovat eri asia kuin kirjoittaminen, itse asiassa ne ovat kirjoittamisen vastakohta.
Kritiikkejä ei voi lukea kiitoksen toivossa, koska se vie kirjoittamisen koko mielekkyyden. Kirjoitan toista kirjaa, ja mieluummin kuin sanomalehtiä, luen mahdollisimman hyvää kirjallisuutta (kuten nyt Durasta uudelleen). Se on myös suojautumismekanismi, muistutus siitä että kirja on kirjallisuudessa pysyvintä. Kirja on se mikä jää jäljelle, jos on jäädäkseen.
Toisen kirjan idea on kiteytynyt hyvin mielessäni, mutta ilmiasu ei muistuta sitä vielä kovin paljon. Olen suunnilleen sivulla 87, työtä on vielä niin paljon että pidemmälle ei tee mieli ajatella, vasta sitten kun valmis sivumäärä ylittää tietyn pisteen. Aiemmasta kokemuksesta olen huomannut, että juuri siinä 80 sivun kohdalla kirjoittaminen muuttuu tervanjuonniksi ja uuvuttavaksi. Sitä hilaa pikkuhiljaa eteenpäin, kunnes sen saa sysättyä sen suunnilleen 120 sivun ylitse, jossa alkaa loppukiri (tai 150 tai 200, mikä sivumäärä se itse kullekin on, minä kirjoitan lyhyitä kirjoja).
Olen tällä viikolla kirjoittanut iltaisin aika myöhään, lyhyitä aikoja kerrallaan. Se tuntuu sopivan nyt, kun illatkin ovat valoisia. Moby Dollia esittelen seuraavan kerran Helsingissä 24. ja 28. toukokuuta.
PS. Ai niin, muistakaa blogin kilpailu!
No comments:
Post a Comment