Esikoiskirjailijan vastaanotto

Kävin Pariisissa miehen kanssa. Neljä päivää kävelemistä hienoilla paikoilla, hyvää ruokaa ja viiniä ja Latinalaiskorttelia. Vierailimme myös INALCO-yliopistossa suomen pääaineopiskelijoiden Median kieli ja Kirjallisuus -kursseilla. Heitän tänne muutaman huomion, joita olin opiskelijoita varten koonnut. Ne tulevat tässä:

Esikoiskirjailija on toisaalta huonommassa, toisaalta paremmassa asemassa kuin pidemmän uran tehnyt kirjailija. Tavallisesti kukaan ei ole kuullut kirjailijasta, kun tämä julkaisee ensimmäisen kirjansa. Kun tuntemattomuudesta ponnistaa, ensimmäinen kirja ei välttämättä myy kovin hyvin, joten siitäkään ei saa uutista - jollei kirjan kohdalle satu onnenpotkua, palkintoa tai muuta. Toisaalta esikoiskirjailijalla on uutuusarvoa. Yleisö pitää menestystarinoista. Ehkä uudessa kirjassa on seuraavan menestyksen ainekset? Varsinkin naistenlehdet kirjoittavat mielellään esikoiskirjailijoista tarinoita tyyliin "miten päädyin kirjailijaksi, kirjoittamaan juuri tästä aiheesta". Helsingin Sanomien kritiikit huomioivat erityisesti esikoisia, ei vähiten HS-palkinnon vuoksi. Myös kirjallisuustapahtumissa kuten Helsingin kirjamessuilla ja Pentinkulman päivillä huomioidaan ja nostetaan esikoisia.

Kritiikissa esikoista kohdellaan ilmeisesti jonkinlaisella herrasmiessopimuksella lempeämmin kuin konkaria. Vedin yhteen vähän vaikutelmia, joita minulle on tullut sanomalehti- ja aikakauslehtikritiikeista sekä toisaalta blogikritiikeistä. Sanomalehdissä on yleensä kritiikille vähän tilaa. Kriitikot puhuvat kulttuuriosastojen alasajosta ja kritiikin merkityksen vähenemisestä. Kirjailijalle se ei kuitenkaan vähene, vaan kritiikki on yhtä tärkeää kuin aina ennenkin. Varsinkin sanomalehtikritiikkejä odotetaan kovasti. Ja jännityksellä.

Sanomalehtikritiikissä pyritään esittelemään kirjan teema lyhyesti ja rakentamaan kirjasta uutinen, siis kriitikolla on jokin journalistinen peruste, miksi hän kirjoittaa kirjasta. Kriitikko tekee myös mielellään jonkin persoonallisen huomion kirjasta, kirjotitaa jotakin jossa kriitikon oma ääni tulee esille. Jos kritiikissä on kuva, se herättää enemmän huomiota, mutta vie palstatilaa itse kritiikiltä.

Aikakauslehdessä kritiikit ovat usein lyhyitä arvioita tai pelkkiä puffeja. Vaikka arvio olisi negatiivinenkin, se lisää kirjan huomioarvoa. Aikakaus- ja naistenlehtiin kirjat valikoituvat esiteltäväksi aika satunnaisesti. Joskus arvio on vain muutama lause. Verkkolehdissä ta blogeissa puolestaan pituus ei ole ongelma. Verkossa on tilaa. Kirjablogien kritiikit ovat usein perehtyneiden kirjallisuusihmisten tekemiä, niiden innokkaiden lukijoiden, jotka muodostavat yleisön ydinporukan. Kirjabloggaajat valitsevat käsiteltävät teokset omien mieltymystensä tai kiinnostuksen kohteiden mukaan. Myös ammattimaisesti toimitetuissa verkkolehdissä kritiikit ovat pidempiä kuin sanomalehdissä. Niissä on sitten jo tilaa sijoittaa kirjaa kentälle laajemminkin ja verrata esikuviin.

Haastatteluissa esikoiskirjailijalta kysytään melkein aina toisesta kirjasta. Ensimmäisen kirjan jälkeen minulla on enemmän itsevarmuutta tulevaisuuden suhteen, mutta toisaalta paineet ovat myös isommat. Haluan asettaa riman korkealle seuraavaa kirjaa varten. Samoin vastaanottoa odottaa ehkä siinä vaiheessa eri tavalla jännittyneenä. Ensimmäisen kohdalla ei ollut kauheasti odotuksia, kun ei yhtään tiennyt mitä on edessä. Kirjan kirjoittaminen on kuitenkin sen verran vaikea prosessi, että siihen ryhtymiseksi on oltava todella vahva oma motivaatio. Tärkeintä kirjailijuudessa on itse kirjoittaminen, sanan työ, jonka äärellä viihdyn. Kun motivaatio on työssä itsessään, se palkitsee joka kerta.