Wednesday, August 10, 2011

Pentinkulman päivillä

Esikoiskirjailijoiden boot camp jätti parin päivän ylivireisen olotilan, johtuen ennen kaikkea aivojen liikakäytöstä. Vietimme kolme vuorokautta keskellä metsää Agatha Christien romaanista reväistyssä pienessä kartanossa. Mukana oli kolmetoista tämän kevään ja viime syksyn esikoiskirjailijaa, prosaisteja ja runoilijoita. Kouluttajina olivat Kukku Melkas, Tommi Parkko, Niina Repo ja Taija Tuominen. Saimme palautetta teoksistamme ja kuulimme luentoja ja alustuksia kouluttajilta ja vierailta mm. aiheista kirjailijan roolit, kritiikki, toimeentulo jne.

Minulle ohjelman puolesta ehkä hyödyllisintä olivat luennat ja paneelikeskustelut, esiintymistaitoni ovat ruostuneet jostakin paremmista päivistä joita ehkä oli. Kaikkein parasta oli kuitenkin seurata kollegoiden syvästi ammattimaista ja paneutunutta asennetta kirjailijan työhön, josta pyrin parhaani mukaan ottamaan opiksi ja onkeeni. Oli siellä myös sosiaalista ohjelmaa ja juhlimista.

Pentinkulman päivät tapahtumana teki minuun suuren vaikutuksen. Kansaa oli paljon liikkeellä ja kaikki oli huolellisesti järjestettyä. Kokemus oli minulle myös kurkistus vähän toisenlaiseen kulttuuriin kuin olen tottunut. Perjantai-illan Runolla linnassa -tapahtuma oli ensimmäinen maksullinen kirjallisuustapahtuma, jossa olen koskaan ollut. Sirkka Turkka ja Vilja-Tuulia Huotarinen olivat tapahtuman tähtiä, me tulokkaat luimme heidän jälkeensä kukin omista kirjoistamme. Sali oli tupaten täynnä ja ihmiset kuuntelivat herkeämättä! Olen kiitollinen järjestäjille ja kaikille osallistujille.

Seuraavan kerran olen keikalla Helsingin Kiasmassa Taiteiden yönä 26.8. Politiikkaa ja poleemiikkia -sarjassa.

No comments:

Post a Comment