Tuesday, February 22, 2011

Älkää ampuko

Henna Helmi Heinonen on lopettanut suositun bloginsa. Sääli, vaikka olinkin monista asioista kirjoittajan kanssa eri mieltä. Minusta hän arvosteli liian kovin sanoin instituutiota, jota ei tuntenut tarpeeksi hyvin, ts. ottanut selvää kirjallisen maailman kiemuroista ennen kuin ryhtyi arvostelemaan sitä. Mutta blogi oli kuitenkin viihdyttävä ja asiapitoinen. Ennen kaikkea se päivittyi tiheästi, blogin tärkein ominaisuus.

Huomasin jo silloin, kun Pasi Ilmari Jääskeläinen laittoi väliaikaisesti oman bloginsa telakalle, että jotakin jäi puuttumaan verkon maisemasta. Blogit ovat tehneet kirjoittamisen, sanan työn läpinäkyvämmäksi. Kun en itse jaksa kirjoittaa, esimerkiksi kun makaan toista päivää sairaana kotona, on virkistävää lukea toisten ajatuksia kirjoittamisesta. Margaret Pennyn elvyttäminen olkoon oma vaatimaton panokseni tässä jalossa tarkoituksessa...lukijat haukottelevat ja kääntävät kylkeä...

Blogeissa on myös se ominaisuus, että ne tarjoavat kirjoittajansa maailmaan ikkunan, joka on väistämättä hyvin kapea. Niin kuin Facebookissa, kirjoittaja voi korostaa itselleen tärkeitä asioita ja luoda tällä tavoin ehkä itsestään kuvaa, joka ei vastaa todellisuuden koko kirjoa. Kirjailijan kohdalla tavoitteena lienee aina myös tehdä tunnetuksi omaa tuotantoaan. Henna Helmi Heinosen blogi oli ehkä paljaimmin valjastettu markkinoinnin palvelukseen, mutta muutkin kirjailijat bloggaavat, jotta voisivat olla yhteydessä lukijoihinsa kirjojen julkaisemisen välillä. Varsinkin, kun siinä yleensä kuluu niin pitkä aika.

Kokenut kirjoittajakollega totesi minulle vastikään, miten omat markkinointiyritykset kirjojen suhteet tuntuvat sitä turhemmilta, mitä kauemmin kuvioissa pyörii. Toisaalta Yhdysvalloista Suomeen rantautunut kirjojen markkinoimisen tapa painottaa entistä enemmän kirjailijan osuutta, kuten tässä New Yorkerin parodiassa.

Toinen ominaisuus, jota blogit sekä koko sosiaalinen media korostaa ovat sankaritarinat. Hennan Helmi Heinosenkin blogin kommenttilaatikossa joku kehaisi, miten on löytänyt aikaa hyvän kirjallisuuden lukemiseen öisin imettäessaan kahta lasta yhtä aikaa. Kuulostaa vähän tamperelaiselta kirjailijalta, joka väitti, että kehitti aikoinaan imetystekniikkansa sellaiseksi, että pystyi kirjoittamaan samalla. Itse kehitin imetystekniikan sellaiseksi, että pystyin syöttämään vauvan sängyssä kylkeä kääntämättä.. krooh pyyh... Em. keskustelussa oli kyse siitä, miten kirjailija HHH ei tuntunut löytävän tarpeeksi aikaa hyvän kirjallisuuden lukemiseen.

Ymmärsin, että osa HHH:n saamista negatiivisista kommenteista johtui naispuolisten kirjabloggareiden tuntemasta ärtymyksestä kirjoittajaa kohtaan. Ärtymystä en ihmettele, ainoastaan foorumia. Naiset voivat olla niin kovin kilpailunhaluisia, mitä kummallisemmissa yhteyksissä. Ei voi samaan aikaan päteä kirjallisella sivistyksellään ja riehua viihdekirjailijana pitämänsä kirjoittajan kommenttilaatikossa.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä huomiona kirjailijasta verkossa: jos odotetaan Jacques Eijkensin tavoin, että kirjailija on yhä enemmän läsnä blogosfäärissä, twitterissä ja facebookissa, jää itse kirjoittamiselle yhä vähemmän aikaa. Yhdysvalloissa, jossa kirjojen tarjonta on valtavaa ja kilpailu kovaa, tämä on jo todellisuutta. Vinkkejä selviytymiseen tarjoaa mm. Jeff WanderMeer kirjassaan Booklife. Todellisuus taitaa kuitenkin muistuttaa enemmän Bruce Holland Rogersin huokausta: "I work and work, and I’m still chronically behind".

No comments:

Post a Comment

Post a Comment