Luin John Keatsin kirjeitä, 99 viimeistä, jotka viime vuonna julkaistiin suomeksi. Keatsia on hyvä lukea sairasvuoteella, koska kirjailija itsekin makasi viimeisen elinvuotensa aikana useimmiten sairaana. Inspiraation tarttua kirjaan sain Romantics-elokuvasta, jossa lellityt keskiluokan kakarat kipuilevat vielä kolmekymppisinä college-aikaisten ihastustensa kanssa ja siteeravaat samalla englantilaisten romantikkojen runoutta. Keatsin viimeisestä elinvuodestahan ilmestyi viime vuonna myös elokuva, mutta Jane Campionin Yön kirkas tähti on minulla vielä katsomatta.
Suuri osa kirjeistä on osoitettu Fanny Brawnelle, naapurin tytölle ja rakkauden kohteelle. Keats ei varattomuutensa vuoksi voinut naida Fannya, mutta kirjoitti tälle englannin kirjallisuushistorian kuuluisimmat rakkauskirjeet. "Älä palauta enempää lainaamiani kirjoja. Minua ilahduttaa ajatus, että katselet niitä." Mustasukkainen Keats vaati, että tyttöystävä ei saanut osallistua tanssiaisiin tai käydä yksin kaupungilla. Hän tunnusti auliisti olevansa rakkaudessa itsekäs. Hänen itsensä piti kitua lemmensairaana tunkkaisessa huoneessa, joten Fannykaan ei saanut juoksennella ympäriinsä hymyilemässä muille. Jo Keatsin aikalaiset huomauttelivat, että tämän naiskäsitys oli hieman epärealistinen, naiset hänen teksteissään olivat kuin kukkia tai makeisia - tavoiteltavia koristeita, eivät itsenäisiä olentoja.
Olen monta kertaa aiemminkin pohtinut, miten runoilijat saavuttavat usein menestystä varsin nuorina prosaisteihin verrattuna. Hyvä, että näin on, sillä niin monet klassikot ovat myös kuolleet niin nuorena, että muuten heistä ei olisi jäänyt jälkeä kirjallisuuteen. John Keats oli kuollessaan vain 25-vuotias. Keatsin toveri Percy Bysshe Shelley kuoli 30-vuotiaana. Tuntuu julmalta, että he eivät saaneet kirjoittaa pidempään. Prosaisteina he eivät nykymittapuulla olisi kuitenkaan päässeet edes alkuun.
Yksittäisiä ihmelapsia (lue: Mika Waltari) lukuunottamatta mutu-tuntumani on, että suomalaiset romaanikirjoittajat debytoivat keskimäärin yli kolmekymppisinä, reilusti. Runoilijoista tulee heti mieleen monta huomattavasti nuorempaa: esimerkiksi Juuli Niemi julkaisi esikoisteoksensa 22-vuotiaana, Riina Katajavuori 23-vuotiaana. Onko niin, että proosan kypsyttelemiseen vain vaaditaan enemmän aikaa kuin lyriikan?
John Keats: Yön kirkas tähti. Suomentanut Kaisa Sivenius. Teos.
No comments:
Post a Comment