Voiko kirjallisuudella muuttaa maailmaa?

Michael Svanwickilta kerran kysyttiin seuraavaa: jos pystyisimme kehittämään tekoälyn, joka tekisi meistä parempia ihmisiä (pystyvämpiä, laaja-alaisempia, fiksumpia), pitäisikö sellainen teknologia ottaa käyttöön vai olisiko se eettisesti väärin. Svanwick oli miettinyt hetken vastausta ja sanonut sitten: pitäisi ottaa käyttöön, ja meillä on se teknologia jo. Nimittäin kirjat.

Toisen todellisuuden scifissä ja fantasiassa voisi muotoilla vaikkapa näin: scifi käsittelee sitä mitä voisi olla esimerkiksi tulevaisuudessa, mutta ei (vielä) ole. Fantasia puolestaan voisi olla sitä mitä ei voi olla mutta olisi kiva jos olisi. Kirjallisuudessa voi kuvitella, millainen maailma voisi olla. Science fiction ja utopiakirjallisuus ovat hyviä esimerkkejä, mutta itse ajattelen asiaa henkilökohtaisemmin. Kirjailija poimii todellisuudesta esiin ja korostaa niitä asioita jotka ovat hänelle itselleen merkityksellisiä. Kirjat voivat antaa toivoa siitä, että on muitakin, jotka ajattelevat tällä tavalla. Tai sitten ne voivat avata uusia horisontteja: tätä en olisi osannut tulla ajatelleeksi.

Moby Dollissa tutkiskelen valaan todellisuutta. Valaat elävät monessa suhteessa ihmisten kanssa käänteisessä todellisuudess: ne ovat lämminverisiä, happea hengittäviä nisäkkäitä, jotka synnyttävät poikasensa hyytävän kylmään veteen. Ne pyytävät saalista tuhannen metrin syvyydessä oloissa joissa ihminen ei koskaan voisi elää. Olen Moby Dollissa myös halunnut tarkastella valaan ja ihmisen suhdetta. Mereen liittyvät aiheet viime aikoina olleet kirjallisuudessa pinnalla muutekin, mikä heijastaa myös tämänhetkistä ekologista huolta.

En tiedä yhtään kirjailijaa, joka kirjoittaisi ohjelmallisesti. Risto Isomäki tulee ehkä lähimmäs, mutta hän kirjoittaa vain siitä mikä on hänelle juuri sillä hetkellä kiinnostavinta. Isomäki on visionääri, tutkii visioiden mahdollisuuksia teksteissään. Hänen tuore Con rit -romaaninsa käsittelee merikäärmeen etsimistä. Poliittista ohjelmaa käytetympi keino scifissä ja esim. dekkarissa on tuoda epäkohtia esille. Johanna Sinisalon novelli Baby Doll esittää tilanteen, jossa hyvin nuorten tyttöjen ylierotisointi mainoskuvastossa johtaa järkyttäviin seurauksiin.

Ekologiset teemat tulevat nykykirjallisuuteen uudella tavalla myös henkilöhahmojen kautta. Downshiftaajat ja ekohipit ovat hyvin edustettuina nykykirjallisuudessa, kuten Alexandra Salmelan 27 eli Kuolema tekee taiteilijan - ja Niina Hakalahden Aavasaksa -romaaneissa. Aktivistit ovat kirjallisuudesssa usein karikatyyrimäisiä. Tämä kertoo siitä, että henkilöhahmoa on vaikea tehdä uskottavaksi pelkän ohjelman perusteella. Aktivisti päähenkilönä ei voisi olla täysin mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan eikä siksi pysyisi aktivistiroolissa, vaan hänestä tulee väistämättä muutakin.

Kun tapaan ihailemani kirjailijan, kysyn häneltä, mikä kirja pitäisi lukea, että tulisi paremmiksi ihmisiksi. Olen idealisti ja ihmiskuvaltani turhankin valoisa (ja plaa plaa) mutta jos joku, vaikkapa Peter Hoeg on pystynyt kirjoittamaan niin syvällisesti ihmistä ymmärtävän teoksen kuin Rajatapaukset niin toivoa vielä on.