Tosikon kirjallisuusblogi

Kiitokset viikonloppuna ilmestyneelle Hesarin Kuukausliitteelle, joka Kirjallisuuden kentällä -jutullaan poistaa viimeisetkin rippeet siitä uskosta, että itse kirja olisi kiinnostava, ei kirjailija tai hänen brändinsä. Jutussa on sijoitettu kotimaiset kirjailijat jalkapallokentälle eri pelipaikoille. Saamme lukea, että kärjet Oksanen ja Rimminen ovat hankalia, pitelemättömiä ja maalinahneita. Fagerholm puolestaan on yllättävä nousija, joka panee itsensä likoon.

Idealismista on vain haittaa, jos ei halua pahoittaa mieltään. Kiitokset myös siitä, että graafisen tiivistyksen jälkeen itse kirjoja ei tarvitse enää lukea ymmärtääkseen niiden paikkaa tai hahmottaakseen niiden merkitystä, se olisikin liian vaivalloista.

Ymmärrän vertauksen viihdearvon, mutta mitä ihmeen iloa tällaisesta jutusta on lukijoille, suomalaisesta kirjallisuudesta puhumattakaan? Lukuunottamatta sitä, että jutussa tiivistyy ajan suhtautuminen kirjallisuuteen yleensä. Suomen kirjallisuuden All Stars listaa klassikot, mutta kertooko Minna Canthin tuotannosta mitään järkevää se, että kirjailijaa kuvataan "väkivahvaksi"? Ei kerro. Samanlaisia ympäripyöreitä tiivistyksiä voi lukea kustantajien Vuoden kirjat -luettelosta, kolmen sanan kuvauksia kirjoista. Paitsi, että nyt kolmeen sanaan ei tiivistetä kirjaa vaan itse kirjailija.

Tyhjänpäiväisen jalkapallojutun sijasta valtakunnan ykköslehden sivuilla voisi käsitellä vaikkapa sitä, miten nuortenkirjoissa luodaan jatkuvasti uusia ja outoja maailmoja perinteisen koululaiskirjallisuuden lisäksi. Nuortenkirjallisuus tuntuu kiinnostavan lehdistöä vähemmän, vaikka tekijät olisivat kuinka hyviä ja lukijoitakin riittää. Tai sitä, miten runouden kirjoittamisen (tai julkaisemisen) käy, kun kirjallisuus toimii yhä enemmän julkisuuden ehdoilla ja valokeilaan pääsevät lähinnä prosaistit. Mikko Rimminen ja Kari Hotakainen aloittivat runoilijoina, mutta Hesarin jutussa ei kentälle päästetty pelaamaan yhtään julkaisevaa lyyrikkoa.

Samassa lehdessä on pitkä, koskettava juttu Arto Paasilinnasta. Se kuitenkin käsittelee Paasilinnaa henkilönä: hänen perhettään, mökkiään, terveydentilaansa ja uraansa.

Olen tosikko ja nyrpistän tällaiselle "jos suomalainen kirjallisuus olisi jalkapallojoukkue" -jutulle. Ja omaan blogiini ryhdyn kirjoittamaan pelkkiä tylsiä ja vakavia juttuja hyvästä kirjallisuudesta.