Kuunnellaan lumiaurojen jyrinää yskivän lapsen kanssa. Keli on nollassa ja pääkalloliukas. Uimahallin ilmanvaihtokanavista nouseva höyry on samaa likaisenvalkoista sauhua kuin taivaskin. Televisiossa Fievel matkustaa villiin länteen. Huonosti nukuttu yö takana, onneksi vähän kipeän lapsen kanssa voi jäädä kotiin.
Tällä viikolla paperipinkka eli käsikirjoitus ei ole minulla. Jo aiemmin tekemänsä ison työn lisäksi kustannustoimittaja korjaa nyt tekstistä virheitä ja merkitsee vielä punakynällä kohtia, joista pitää sopia, mitä niihin tulee. Välimerkkejä, eri tekstitasojen merkkaamista, joitakin kieleen ja tyyliin liittyviä ratkaisuja. Viikon kuluttua pinkka palaa minulle ja teen tai hyväksyn loput muutokset ja korjaukset.
Kustannustoimittajan panos tekstiin tai sen parantamiseen on korvaamaton verrattuna siihen, että vain itsekseni hinkkaisin tekstiä. Toimittaminen tekee ison eron harrastuksena kirjoitettujen tekstien ja julkaistavaksi tarkoitettujen tekstien välille. Kustantaja poimi toimittajan free-markkinoilta varta vasten minulle, sillä pamfletteja ja tietokirjoja aiemmin julkaisseella Intolla ei ole omaa kaunokirjallista toimittajaa.
Moby Doll syntyi vähitellen työn, opiskelun ja lapsenhoidon ohella. Marraskuussa 2006 aloin huvikseni kirjoittaa jännityskertomusta, jossa valas upottaa laivan. Kokeilu oli osa Nanowrimo-projektia, jonka tavoitteena on kirjoittaa romaani kuukaudessa. Tuon vuoden kokeilu päättyi muutaman tuhannen sanan jälkeen, mutta idea valaasta ja tutkijanaisesta jäi elämään. Sepitin tarinaa mielessäni seuraavan vuoden syksyyn jolloin aloitin parin vuoden töissä piipahtamisen jälkeen uudelleen opinnot Turun yliopistossa. Tuon syksyn aikana Moby Dollin tarina alkoi hahmottua myös paperilla.
Kirjoittaminen ja tekstin työstäminen jäivät hetkeksi lapsen syntymän aikoihin, mutta välillä otin pinkan esille ja nakuttelin siitä version, jonka lähetin Ateena-kustantamon ja Parnasson suureen proosakilpailuun. Jos kilpailu ei olisi mennyt tuolloin (vuoden 2008 toukokuussa) kiinni, tuskin olisin lähettänyt sitä vielä mihinkään, niin keskeneräinen se vielä oli.
Kilpailussa ei tullut menestystä. Syksyllä hain käsikirjoituksen työstämiseen uutta puhtia Wihurin säätiön rahoittamalta Kohti mestaruutta -kurssilta, jota järjestetään Oriveden opistolla. Samasta koulutuksesta ovat julkaisseet esikoisromaaninsa mm. kirjailijat Tiina Raevaara ja Carita Forsgren. Koulutus kesti vuoden niin, että ryhmä kokoontui yhtenä viikonloppuna kuukaudessa. Pienen lapsen kanssa romaanin työstäminen oli sikäli hidasta, että kustantajakierrokselle kelpaava versio valmistui vasta kurssin jälkeen tammikuussa 2010.
Lähetin käsikirjoituksen neljälle kustantajalle, joista Into vastasi kuuden viikon kuluttua. Kirja sovittiin ilmestyväksi keväällä 2011. Toinen kiinnostunut kustantaja vastasi vasta lokakuussa 2010, yhdeksän kuukautta sen jälkeen kun olin lähettänyt käsikirjoituksen ja kun toimitusprosessi Inton kanssa oli jo aloitettu. Kahdesta muusta kustantajasta (Avain ja Teos) ei kuulunut koskaan mitään. Into on pieni kustantaja, jolla näkyvyys ja mainosrahat ovat pienet, mutta yhteistyö ja yhteydenpito sekä kustantajaan että kustannustoimittajaan ovat sujuneet saumattomasti.
Kirjan ilmestyminen on jälleen yksi vaihe, jokaiseen vaiheeseen kuuluu oma odotuksensa. Olen kolkutellut kustantajien ovia toisella käsikirjoituksella aikaisemminkin ja tottunut siihen, että tekstien tekeminen ja valmistuminen koostuvat monista, usein limittäisistä vaiheista. Testin syntyminen ottaa aikansa ja se saakin ottaa aikansa. Jos jotain olen joutunut oppimaan niin kärsivällisyyttä. Välillä en ole uskoa, että olen saanut neljä vuotta tärvättyä 160 liuskaan. Novellien kirjoittaminen (ja julkaiseminen) välillä on ollut tervetullut harhautus.
---
Vietän väliviikkoa pinkan selaamisesta keskittymällä muihin hommiin. Muutin blogin ulkoasua ja rukkasin sitä muutenkin. Tavoitteena on päivittää tätä nyt vähän säännöllisemmin kuin viime vuosina. Alunperin perustin blogin, kun asuimme kaksi kuukautta Budapestissa. Blogi toimi muistikirjana ja yhteydenpidon välineenä. Vanhat postaukset säästin, kertokoot ne jos eivät muusta niin kirjoittajan ajattelun muuttumisesta.
No comments:
Post a Comment