Wednesday, May 5, 2021

Kultainen antologia: 10 vuotta uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota

Tänä keväänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta esikoisromaanini Moby Doll ilmestymisestä. Kirjoitan tänään kuitenkin toisesta asiasta, joka sivuaa omaa kirjoittajahistoriaani.

Keväällä 2021 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen painetun URS- eli Uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion antologian ilmestymisestä. Penelope-kustannus juhlistaa merkkipäivää julkaisemalla PDF-muodossa liikkeen Kultaisen antologian. Antologian esipuheena julkaistu URS-historiikki on tärkeimpiä tekstejä, mitä viime syksynä kirjoitin. Julkaisu on ladattavissa ilmaiseksi Usva-verkkolehden nettisivuilta.

Lasken päätoimisen kirjoittamiseni alkaneen syksystä 2008. Silloin palasin koulun penkille ja opiskelin luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa, jossa olin tuolloin kirjoilla. Tätä edelsi parin vuoden tauko opiskeluista, jonka aikana olin erilaisissa työharjoitteluissa ja pätkätöissä muun muassa yliopiston viestintäosastolla, Turun ylioppilaslehdessä ja Suomen Tietotoimistossa.

Viihdyin toimittajana, mutta ymmärsin, että en työskentelisi uutistoimituksessa lopun ikääni. Taaksepäin katsottuna ratkaisu palata koulun penkille oli viisas, sillä vuoden 2008 talouskriisi teki lähtemätöntä tuhoa mediayhtiöissä ja viimeistään aiheutti sen, että uudelle vuosikymmenelle tultaessa journalismi oli täysin auringonlaskun ala.

En ollut erityisesti spefikirjoittaja, enkä ole vieläkään. Kun katson julkaisuluetteloani 2005–2010, siellä on 14 novellia, joista kuusi on ilmestynyt scifilehdissä. Vielä nykyäänkin kehotan luovan kirjoittamisen opiskelijoita lähettämään kirjoituksiaan laajasti eri tekstihakuihin ja kirjoituskilpailuihin, sitä kautta se oma tyyli ja kanava voivat löytyä helpommin kuin kustantajien pakeilla. Ennen kaikkea se opettaa pitkäjänteistä työskentelyä ja suunnitelmallisuutta.

Tästä huolimatta toimin aktiivisesti Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajissa (Stk). Se tarjosi yhteisön, jota yleisen kaunokirjallisuuden puolella ei ollut. Me kaikki tarvitsemme palautetta, signaaleja siitä, että työllämme on merkitystä. Palautetta eivät ole vain kritiikit vaan kaikki toiminta, jossa koemme, että työmme tulee nähdyksi. Stk oli minulle tällainen yhteisö ennen oman teoksen julkaisemista.

Kävin seuran tapahtumissa ja Finnconissa kerran vuodessa. Siinä olisivat olleet yhteydet kirjoittavaan fandominosaan, jos kirjoittajafoorumeita ei olisi ollut. Ei ollut Facebookia, ei Twitteriä, eikä puoliakaan niistä pienkustantamoista mitä nykyään. Seurasin kiinnostuneena sivusta, kun ydinporukka järjesti ensimmäisiä URS-tempauksiaan. Mukaan uskaltauduin vuonna 2011, kun ensimmäinen Ursula-kirjoituskutsu pantiin liikkeelle.

Liikkeen kasvattajaseurasta ei noussut kirjailijoita, jotka olisivat myöhemmin kotiutuneet isoille kustantajille, liepeiltä kylläkin. Se ei ollut kuitenkaan toiminnan tarkoitus. URS oli ratkaiseva sysäys sille, että periaatteessa mikä tahansa aktiivinen porukka saattoi tehdä kirjoja kovallakin tahdilla ilman vakiintunutta isoa kustantamoa tai muita virallisia tahoja. Harrastajalähtökohdista syntyneestä toiminnasta jalostui ammattimaisempia seuraajia, erityisesti Osuuskumma-kustannus (perustettu 2012) ja Kuoriaiskirjat (2013–2020).

URS-toiminta opetti minulle kirjailijana itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, joka oli läheistä sukua teini-iän punk-henkiselle aktivismi- ja musiikkitoiminnalleni 1990-luvulla. Kerran punkkari, aina punkkari. Se on tuonut minulle myös itseluottamusta aikana, jolloin kirjailijan on vaikea laskea uraansa ja tuotantoaan kaupallisen kustantamisen varaan.

Kirjallisuuden tila valtamediassa on pienentynyt jatkuvasti. Kun esikoiskirjani julkistettiin virallisesti 6. huhtikuuta 2011, siitä ilmestyi kritiikki Hesarissa 22. huhtikuuta. Kolmas romaanini Syyskuun jumalat ilmestyi elokuussa 2017, ja kritiikki siitä ilmestyi huhtikuussa 2018. (Toki vertailu on epäreilu, sillä HS nostaa tietoisesti nimenomaan esikoisia.) Viime päivinä sosiaalisessa mediassa keskusteltu paljon valtion kulttuurille tarjoamasta tuesta ja ammattitaiteen elintilan kaventumisesta. Jää nähtäväksi, onko kirjallisuuden tulevaisuus URSin kaltaisissa liikkeissä.

Yhtä asiaa olen surrut yksityisyritteliäisyyttä ja brändäämistä korostavassa (lue: Yhdysvalloista esikuvansa ammentavassa) indie-maisemassa. Niin moni kirjoittaja yrittää kentälle yksin. Meitä oli porukka koko ajan selustassa tukemassa. Kirjailija, omakustanne- tai muu kirjailija, älä jää yksin. Tee yhdessä muiden kanssa.

Kuvateksti: Roskakirjailija-battlesta raportoitiin tuoreeltaan Conzinessä Jyväskylän Finnconissa 2014. ”Suntilan ase purkautui ensimmäisenä, mutta pikaisen vaihdon jälkeen hän kävi Salorannan päälle entistä terhakkaampana.” Kuva: Conzine 5 / 2014

Kultainen antologia. Penelope-kustannus 2021. Toimittaneet Saara Henriksson ja Shimo Suntila.

Sisällys:

Aina ei voi tiivistää – 10 vuotta uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota
Tarja Sipiläinen: Kolmas kerros
Tuomas Saloranta: Pyörätuolimummo
Mixu Lauronen: Kupolipuisto
Samuli Antila: Kotiinpaluu
Jussi Katajala: Leonardon rasia
Shimo Suntila: Amirin torni
Markus Harju: Jääkäärmeen laulu
Lucilla Lin: Viimeinen ihminen?
URS-bibliografia
URS-liikkeeseen 2010-2020 osallistuneet kirjoittajat, toimittajat ja kuvittajat

No comments:

Post a Comment