Samainen Mikko muutti myöhemmin tänä vuonna puolisonsa kanssa Lappiin.
Kuten blogin lukijat ehkä tietävät, minulla on kirjailijakollegan kanssa puoliksi omistamani yritys Proosakuiskaaja Oy, minkä lisäksi olen ollut jäsenenä Osuuskumma-kustannuksessa vuodesta 2012. Karkauspäivänä vietin yhtiökumppanini kanssa firman virkistyspäivää Helsingissä ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni metallibändin keikalla. Jäähallissa Till Lindemann ja Peter Tägtgren mekastivat ja heittelivät yleisöön kakkua ja kalaa. Jäähallin keikka oli kiertueen Euroopan-osuuden viimeinen, ja koko viikon olimme yhtiökumppani kanssa jännittäneet, ehditäänkö keikka järjestää vai perutaanko se. Kiertue jatkoi siitä Venäjälle, mutta loppui ennenaikaisesti.
Maaliskuu
Ensimmäinen iso tapahtuma, joka kirja-alalla peruttiin keväällä, oli Lontoon kirjamessut 10.–12.3. Minä en ollut menossa, vaan olin silloin niin ikään yhtiökumppanini kanssa vetäytyneenä Valamon luostariin. Tuolloin kirjoitin ensimmäiset luvut keväällä 2021 ilmestyvään oppaaseen Sinä julkaiset kirjan. Luostarissa on rakennettu kauniille paikalle, siellä oli hyvää ruokaa ja rauhaa, mutta tunnelmat alkoivat olla kolkot. Osallistuin turistina ortodoksiseen messuun, jossa osallistujat jälkeenpäin kiersivät kirkon ja suutelivat ikoneita. Minä jätin suutelemisen väliin. Muutama viikko tämän jälkeen luostari sulkeutui vierailta ensimmäistä kertaa 50 vuoteen.
Alkuvuodesta en seurannut pahemmin sosiaalista mediaa. Facebookin avasin uudelleen vasta sitten kun lockdown todella iski päälle Tampereella ja muuallakin 18.3. Eräs kirjailijakollega julkaisi blogissaan tekstin, jossa mainittiin niin monta kertaa sana ”hysteria”, että aloin huolestua hänen puolestaan. Me muut painoimme leuan rintaan ja valmistauduimme pahimpaan. Lapsi jäi etäopetukseen, minä ja puoliso kotiin töihin. Ravintolat ja kahvilat sulkeutuivat ja kaikki harrastuspaikat menivät kiinni. Tampereella messukeskuksen A-halli muuttui koronanäytteiden ottopaikaksi. Minä ja puolisoni olimme ilmoittautuneet Tukholmassa järjestettävään tieteiskulttuuritapahtuma Sweconiin 20.-22.3. Onneksi hotelli ja matkat oli maksettu luottokortilla, joten ne sai helpommin perua.
Sananen ruotsalaisista, jotka tosiaan siirsivät tapahtumansa ensin syksylle 2020, sitten keväälle 2021 tilavuokraajan Dieselverkstadin rajoitusten vuoksi: Olen sen verran jo alankin puolesta Ruotsissa oleskellut ja ruotsalaisten kanssa ollut tekemisissä, että arvioin nimenomaan kriisitietoisuuden erottavan suomalaisen yhteiskunnan ruotsalaisesta. Myös Ruotsissa ajatellaan, että koronavirus on vakava asia, ja että toimiin on ryhdyttävä. Mutta he eivät samalla tavalla koe kriisin koskettavan heitä henkilökohtaisesti. ”Kyllähän minä voin halata rakasta ystävääni Matsia!” ”Kyllä minä voin käydä after workilla työkavereiden kanssa!" Rakkaan ruotsinsuomalaisen tätini sanoja lainatakseni: suomalaiset ryntäävät tällä välin innolla kärsimään ja virkkaamaan maitopusseista kynnysmattoja.
Huhtikuu
Koronan uhka oli pitkin kevättä luonut varjon Osuuskumman toiminnan suunnittelun ylle. Nämä vaihtoehtoiset tulevaisuudet ovat olleet yksi vuoden 2020 piirre: yritykset ovat tehneet suunnitelmia ja konkreettisia valmisteluja, jotka on sitten pitänyt laittaa hyllylle peruuntumisten vuoksi. Meidän piti osallistua muun muassa KauhuConiin Helsingissä Richardinkadun kirjastossa 4.–5.4. Kunniavieraiksi piti saapuman Ruotsista kirjailija Mats Strandbergin ja Suomesta kirjailija Tiina Raevaaran. Samaten huhtikuussa meidän piti osallistua Tampereella pääkirjasto Metson messuille ja samalla viettää Annen ja Mian kirjojen julkkareita. Suunnitelmia oli jatkettu niin kauan kuin järjestäjät eivät vielä ilmoittaneet perumisista, vaikka mielessä oli käynyt, kannattaako uhrata kauheasti paukkuja.
Kevään edetessä kävi selväksi, että kesän suurimmat myyntitapahtumamme Finncon, Ropecon ja Popcult eivät myöskään tulisi toteutumaan.
Osuuskumma-kustannus kuitenkin jatkoi toimintaansa. Vuosikokouksessa minusta tuli Osuuskumman kustannusjohtaja. Julkaisimme keväällä kolme teosta. Kiima-antologialle pidettiin Facebookissa virtuaalijulkkarit ja Yle julkaisi siitä perehtyneen jutun (Eroottinen kirjallisuus saa uusia muotoja, Jussi Mankkinen). Facebook-julkkarit järjestettiin myös Mia Myllymäen romaanille Tuulten amiraali (arvosteltu mm. Keskipohjanmaa-lehdessä täällä). Myöhemmin ilmestyi vielä Anne Leinosen Katve (arvostelu Hämeen Sanomissa täällä). Videopuheluohjelma Zoom tuli tutuksi, siellä näki kollegojen päitä mosaiikkinäkymässä.
Osuuskumman onneksi ehkä osui se, että olimme edellisenä vuonna irtisanoneet varastomme hoidon ja sopeuttaneet muutenkin toimintaamme. Ensimmäisten lockdown-viikkojen aikana, kun mihinkään muuhunkaan en pystynyt keskittymään, opettelin tekemään postipaketteja voimapaperista. Käärin, teippasin, tulostin osoitelappuja, postitin. Postina toimiva R-Kioski oli ainoita paikkoja Kalevassa, joka oli auki. Usein lapsi tuli mukaan, ja ansaitsi kävelyretkestä hodarin.
Osallistuin Jani Saxellin kokoamaan esseeantologiaan Parasta katseluaikaa (WSOY 2020) kirjoituksella ”Viimeiset juhlat ennen romahdusta”. Teksti ei tietenkään käsittele koronavirusta, vaan tv-sarjaa ”Billions” ja lempiaihettani eli vuoden 2008 talouskriisiä. Viimeistelin esseetä juuri ennen vappua ja siihen jäi hassu virhe, luonteeltaan sellainen, jota kustannustoimittaja tai kustantaja ei olisi voinut bongata. Tarjoan suklaakeksin lukijalle, joka löytää sen ensimmäisenä. Vinkki: sen voi huomata vain, jos tuntee minut hyvin. Jääköön se kirjaan tämän sekavan ajan monumentiksi.
Toukokuu
Olin asettanut itselleni uutenavuotena tavoitteeksi, että hoitaisin omat keskeneräiset kaunokirjahankkeeni pois roikkumasta. Ihan näin ei ole tapahtunut, vaan sen sijaan olen aloittanut uusia tietokirjahankkeita, joihin olen saanut nopeasti rahoitusta. Olen saanut romaania hitaasti eteenpäin, mutta ylipäätään kaunokirjallisuuden kirjoittaminen takuaa. Ilmaisen tässä nöyrän kiitokseni apurahoittajille, jotka tulivat avuksi, kun loppukeväästä hain apurahoja kirjalliselle toiminnalleni: Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kirjailijaliitto.
Toukokuun kuluessa lockdown alkoi helpottaa. Lapsikin palasi koulun penkille lukukauden viimeisiksi viikoiksi 14.5. Tuli lämmintä, tuli kesä. Kevätjuhlia vietettiin puistossa koulurakennuksen ulkopuolella. Lapsi esitti ukulelella luokkatovereistaan tekemänsä laulun, eikä siinä mainittu sanallakaan koronaa.
Kesäkuu–heinäkuu
Palasin hetkellisesti lähiopettamaan, kun vedin muutaman päivän kurssin Tampereen Kesäyliopistolla luovan kirjoittamisen perusopintoihin. Tuntui oudolta palata luokkaan. Opiskelijat (5–6 kappaletta / kokoontuminen) istuivat puolikaaressa isossa luokassa noin puolentoista metrin turvaväleillä. Maskeja ei siinä vaiheessa kenelläkään ollut. Myös kuoroni eli Kanerva-kuoro pääsi harjoittelemaan kerran Tampereen Tallipihan lavalla.
Loppukesän vietimmekin enimmäkseen mökillä, laskin, että meidän perheestämme oli siellä vähintään joku yhteensä 52 kesäpäivän ajan. Edistin mökillä rantasaunan työhuoneessa Sinä julkaiset kirjan -opusta, kaunokirjallisuutta vähemmän. Haastattelin kirjaa varten myös kollegoja, osan onnistuin bongaamaan elävässä elämässä Tampereella heinäkuussa, osan tavoitin sähköpostilla. Virtuaalinen Finncon ja Ropecon toivat Osuuskumman verkkokauppaan jonkin verran liikennettä, mutta kuitenkin ratkaisevasti vähemmän myyntiä kuin varsinaiset tapahtumat olisivat tuoneet.
Myös Worldcon Uudessa-Seelannissa siirrettiin kokonaan virtuaaliseksi tapahtumaksi. Eurooppalaisten osallistumishaluja heikensi se, että tapahtuman ohjelma-ajat noudattivat tietenkin edelleen Uuden-Seelannin aikavyöhykettä, eli puheohjelmaa tuli meidän kannaltamme keskellä yötä. Osuuskumma Internationalilta ilmestyi Worldconiin englanninkielinen e-kirja, My Finnish Taniwha. Kirjailija Taru-Kumara Moisio osallistui urheasti paneeliin ja luentaan conissa virtuaalisesti. My Finnish Taniwhan voi hankkia Amazonista tai iTunesista.
Elokuu
Loppukesästä tuntui hyvältä. Kevään kriisitietoisuus oli miltei unohtunut, ja syksyn kirjamessuja Turussa, Helsingissä ja Tampereella suunniteltiin täyttä häkää. Osuuskumman piti osallistua näytteilleasettajana ja ohjelmaan kahdessa jälkimmäisessä. Koulut alkoivat, harrastukset alkoivat. Kuoroani eli Kanerva-kuoroa edusti Finlaysonin Niittyjuhlilla tuplakvartetti, jossa pääsinkin laulamaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa tänä vuonna yleisön edessä.
Kävin julkkareissa, joita kollegat järjestivät puistoissa piknik-tyyliin. Elokuussa aloitin myös pienen historiikkiprojektin, josta kuulemme toivottavasti lisää alkuvuodesta 2021. Oli hauskaa muistella sitä miten minä ja samoihin aikoihin uraansa aloitelleet kollegani toissavuosikymmenellä kolistelimme kustannuskynnyksellä ja maksoimme oppirahoja.
Osuuskumma julkaisi loppukesästä ja syksyllä vielä kolme romaania: Mia Myllymäen Kirosielu, rajanhaltija (kirjailijan haastattelu kuunneltavissa vielä kolmen päivän ajan Areenassa), Vesa Sisätön Valot Näsineulan yllä (Nörttitytöt arvostelivat blogissaan täällä) ja viimeisenä Samuli Antilan Rojuhauta (kirjailijan haastattelu täällä). Lisäksi julkaisimme neljän kirjoittajan yhteisen raapalevihkosen Rikoksen lyhyet jäljet (arvosteltu Nörttityttöjen blogissa täällä). Odottelimme siis innoissamme mutta myös jo valmiiksi skeptisinä uutisia syksyn kirjallisuustapahtumista, järjestetäänkö niitä vai ei.
Syyskuu
Ja peruttiinhan ne sitten, yksi toisensa jälkeen, tai siirrettiin virtuaalisiksi tapahtumiksi. Tämä merkitsi sitä, että Osuuskumman kirjailijat jäivät vaille esiintymistilaisuuksia myös syksyllä. Ennen kaikkea menetimme tilaisuuden esitellä ja myydä kirjoja tiskistä. Myös pitkäaikainen kirjoittajaryhmäni Tampereen työväenopistossa jäi toteutumatta oppilaiden peruutusten vuoksi. Opetin sen sijaan pari lyhyempää kurssia ja mm. vietin kaverin synttärijuhlia Helsingissä. Italialaisessa ravintolassa sönkötin kuohuviinipäissäni toiselle kaverille, että yrityksen perustaminen oli paras päätös, jonka olen elämässäni tehnyt.
Noin muuten syyskuu oli kaunis ja sujui päällisin puolin entiseen tapaan. Opetin kesäyliopistossa turvavälien ja käsidesin turvin, kuoro harjoitteli visiirein, lyhennetyllä treeniajalla ja niin ikään turvavälein, kävin jopa baletti- ja laulutunneilla. Äänitin ja editoin myös pitkästä aikaa pienen videon kuorolle. Syyskuun alussa pääsimme käymään mökillä ja nostimme viimeiset perunat maasta. Ne olin kylvänyt varmuuden vuoksi.
Lokakuu
Tässä vaiheessa oli selvää, että panisin oman kaunokirjallisen työni hetkeksi tauolle. Sain mahdollisuuden tehdä firman kautta tilaustyön tietokirjallisuuden puolella ja tartuin siihen. Myös yhtiökumppanini veti tarvittavat johtopäätökset omasta tilanteestaan ja loikkasi puoleksi vuodeksi vieraan palvelukseen, edistämään oman alueensa kulttuuriasioita. Vietimme syysloman Lapissa Jerisjärvellä liiton mökillä, mistä kiitokset liitolle. Nousimme tunturille ja säätkin suosivat. Yllättäen tunturilla oli muutama muukin.
Osuuskumma sai koronatukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja järjestimme rahalla syksyllä mm. äänikirjakoulutuksen jäsenille. Mutta uusia tuotteita ja käytäntöjä ei luoda hetkessä, ei pandemiassa ja paniikissa. Pieni askel eteenpäin oli, kun Osuuskumman e-kirjat tulivat lukuaikapalvelu Nextoryyn tarjolle. Pääsimme myös pääkaupunkiin Pasilan kirjastoon yhdeksi päiväksi Spefistisille kirjamessuille esiintymään ja myymään, mistä iso kiitos Matti Järviselle ja Nysalor-kustannukselle. Pasilan kirjaston auditoriossa oli parikymmentä ihmistä maskit päällä seuraamassa ohjelmaa, ja se ei ollut melkein lainkaan outoa enää siinä vaiheessa.
Marraskuu
Kun Yhdysvalloissa pidettiin presidentinvaalit, tätä vuotta tuntui jatkuneen jo ainakin kolmen normaalivuoden verran. Yhden illan jaksoimme puolison kanssa katsoa loputtomiin venyvää ääntenlaskentaa CNN:ltä ennen kuin kyllästyimme. Moni muu yhteiskunta on kokenut vuoden mittaan niin isoja mullistuksia, että Suomi tuntuu kaikesta huolimatta lintukodolta. Yhdysvalloissa Black Lives Matter -liike muutti kulttuuria ennen kokemattomalla tavalla, ja Valko-Venäjällä kansa nousi diktaattoriaan vastaan.
Syksyn tapahtumista Tampereen Kirjafestarit peruttiin viimeisenä, ja niiden sijasta Tampere-talossa nähtiin marraskuussa Kirjaviikko, jonka ohjelman Aamulehti streamasi suoraan nettiin. Kirjaviikolla esiintyi paljon Pirkkalaiskirjailijoiden jäseniä ja siellä jaettiin AL:n Tulenkantaja-palkinto, joka tällä kertaa meni Marisha Rasi-Koskiselle. Kuuntelin yleisössä tarinoita kirjaviennin maailmasta ja unelmoin ajasta, jolloin pystyisimme taas tapaamaan ihmisiä yli rajojen. Minun piti myös haastatella Juha-Pekka Koskista lasten- ja nuortenkirjallisuuden proosaklubilla Metsossa, mutta tapahtuma siirrettiin odottamaan parempia aikoja.
Joulukuu
Tullaan joulukuuhun, jolloin "kaikki" meni taas kiinni Tampereellakin. Jo toista kertaa tänä syksynä kalenterini meni uusiksi.
En voi sanoa, että vuosi olisi ollut minulle henkilökohtaisesti kurja. Kun vanhat tilaisuudet ovat menneet alta, olen saanut uusia. Voin työskennellä etänä, kirjailijana teen niin muutenkin, vuoden ympäri myös normaalina aikana. Perheemme lentomatkustus on vähentynyt 100 prosenttia ja kertakäyttöisten take away -annosten kulutus vastaavasti lisääntynyt melkein 100 prosenttia. Onneksi taloyhtiöön tuli edes muovinkeräysastia.
En siis ole huolissani itsestäni. Enemmän olen huolissani sairaanhoitajista, bussinkuljettajista, vähittäiskaupan työntekijöistä ja muista aloista, joilla ihmisiä palvellaan tai heitä hoidetaan kasvokkain. Puhumattakaan tapahtuma-alasta, teattereista, muusikoista… Elvytyksen vastapallo talouskuri odottaa nurkan takana. Kauhistuttaa muukalaisvihamielisten, autoritaaristen ja demokratiavastaisten voimien nousu yhteiskunnassa.
Huomaan, että olen kuormittunut, ja tämä tilanteessa, jossa melkein kaikki menot on peruttu. Jaksoinko aiemmin sen vuoksi, ettei ollut koko tätä kognitiivista kuormaa ja jäytävää huolta koronasta? Työmuistini on kuormittunut, unohdan asioita, jotka olen juuri sanonut, tai joita on sanottu minulle. Puhun tietokoneen kameralle, enkä enää tajua, mitä sanon. Edelleen pystyn ajattelemaan ja ilmaisemaan itseäni kirjallisesti, mutta kun avaan suuni, aivotoiminta lakkaa.
Pienkustannustoiminnassa on oltava realisti resurssien suhteen. Osuuskummassa teemme kustannustoimintaa oman rahatyömme, taiteellisen toimintamme ja muun elämän ohessa. Kirjojamme ei tapaa Suomalaisen Kirjakaupan hyllystä tai marketeista, eikä meillä yleisesti ole mahdollisuutta kaupitella niitä yksittäisiin kivijalkakauppoihin. Muuten meille ei jää aikaa kirjoittaa. Homman on oltava hauskaa, muuten siitä ei hyödy kukaan. Siinä täytyy säilyä flow, eikä se saa olla ikävää raadantaa.
Kaikista vaikeuksista huolimatta uskoni pienkustannuskenttään on tänä vuonna vahvistunut. Uusia kustantamoita on perustettu tai perusteilla, ja ihmiset löytävät kirjalliselle toiminnalleen uusia muotoja. Vuonna 2020 Osuuskumman markkinointitiimi on panostanut erityisesti nettikampanjoihin ja saanut sitä kautta asiakkaita kustantamon omaan verkkokauppaan, josta saatu kate on meille parempi kuin vähittäismyynnistä. (Mutta tapahtumissa se on paras, koska ei tule postikuluja.) Pienkustantaminen on ”minun juttuni” ja ollut jo melkein kymmenen vuotta. Mistään muusta en innostu yhtä paljon, enkä ole uhrannut niin paljon työtunteja minkään muun yhteisen asian vuoksi.
Osuuskumman kirjoja ei ole julkaistu rahankiilto silmissä. Nämä kirjat on julkaistu siksi, että joku voisi löytää niistä iloa, jännitystä tai ajattelemisen aihetta vuonna 2020 ja paljon sen jälkeenkin. Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa, yhteisiä ponnistuksia ja visiota. Sitä kohti toivottavasti parempana vuonna 2021.
Osuuskumman nettisivut: osuuskumma.fi
Osuuskumman verkkokauppa Holvissa
E-kirjat saatavilla mm. Elisa Kirjasta, iTunesista ja Nextorysta
Kirjat myytävänä myös Aavetaajuus-kirjakaupassa (Fleminginkatu 20, Helsinki)
No comments:
Post a Comment