Wednesday, October 10, 2012

Uudistuksia ja arvonta

Kirja tuli painosta ja pieni pino kiiltäviä tekijänkappaleita odottelee laatikossa työpöydän alla. Uuden kirjan kunniaksi muutin blogin ulkoasua. Vanha ehtikin olla paikoillaan puolitoista vuotta, Moby Dollin julkaisusta lähtien.

Linnunpaino julkaistaan virallisesti 26.10. eli Helsingin kirjamessujen aikaan. Julkaisun kunniaksi järjestänkin blogissani kilpailun jossa voi voittaa, minkäpäs muun kuin oman Linnunpainon! Vastausaikaa on lokakuun loppuun saakka ja kysymys kuuluu: mikä klassinen satu kuvaa parisuhdetta parhaiten ja miksi? Perustele!

Vastaukset blogin kommenttilaatikkoon. Paras vastaus palkitaan. Lisäksi arvon toisen kappaleen osallistujien kesken. Kysymyksen taustaa valaisen sen verran, että Linnunpaino-kirjassa Lilja pohtii paljon Siniparta-sadun merkityksiä rakastetun menneisyyteen ja salaisuuksiin liittyen. Onko kukaan rakkaalleen velkaa menneisyyttään?

Onnea kilpailuun!

6 comments:

  1. Kolme pientä porsasta. Ai piti perustellakin? No, ekat parisuhteet on niin huteria että menee puhaltamalla nurin, ja viimeisen kanssa sitten vaan loppuu henki kesken.

    -Tri

    ReplyDelete
  2. Ihana uusi ulkoasu!

    Vastaukseni kilpailukysymykseen; Hamelnin pillipiipari. Koska parisuhteessa ei saisi tehdä hyviä tekoja sillä odotuksella, että toinen ne palkitsee. Hyviä tekoja on tehtävä, mutta sillä ymmärryksellä, että niiden on tuotettava tyydytys tekijälleen jo itsessään. Katkeroituminen on kaiken loppu.

    ReplyDelete
  3. Pieni merenneito. Jos rupeaa muuksi kuin mitä on toisen tähden, niin menettää itsensä -ja ilman itseä ei voi olla parisuhdetta, siihen kun tarvitaan kahta.

    ReplyDelete
  4. Pessi ja Illusia (jos hyväksyt sen klassiseksi saduksi). Arkinen elämä yhdessä, "menetin siivet, mutta löysin kädet".

    ReplyDelete
  5. Pikku Prinssi tietenkin! Kettuhan kertoo miten parisuhde syntyy. Vähän kuin maailmassa olisi tuhansia kettuja, samanlaisia kaikki. Ketään ei tarvitse erityisesti eikä kukaan tarvitse sinua erityisesti. Mutta jos kesyttää toisen, niin siitä toisesta tulee sinulle ainoa maailmassa ja toiselle sinä olet ainoa maailmassa.

    Ja kuinka sitten odottaa toista. Kuinka jo ennen näkemistä alkaa olla onnellinen. Mutta myös eron hetkinä surullinen. Eikä sekään ole kivaa, jos toinen kesyttää ja lähteekin sitten pois.

    Rakkaudestahan se enemmän kertoo, mutta koska parisuhde perustuu- tai ainakin sen pitäisi - rakkauteen, niin minusta se sopii tähän.

    ReplyDelete
  6. Prinsessa Ruusunen: salaelämä (metsässä) melkein rikkoo parisuhteen, suuren muutoksen myötä (niinkuin pienenkin) voi parisuhde muuttua täysin. Lopulta yhdistävä tekijä tuokin kaksi ihmistä yhteen :-)

    juliajuksu@gmail.com

    ReplyDelete