HelsinkiTM

Jouduin tänään pitkän välttelemisen jälkeen käymään ostoksilla Helsingin keskustassa. Päivä sinänsä oli mitä parhain, mutta se alkoi vähän huonosti. Nukuin aamulla niin myöhään (juu, katsoin euroviisujen semifinaalia), että lähdin pilates-tunnille vähän myöhässä, ja unohdin vielä bussikortinkin kotiin. Jouduin käymään automaatin kautta, koska minulla ei ollut käteistä, tietenkään, ja myöhästyin entisestään. Tunnille ehdin nipin napin. Mitä hyötyä on kiirehtiä pää kolmantena jalkana tunnille, jos on vielä kyseisessä lajissa surkea, kysynpähän vaan.

Sattuneesta syystä minulla ei ollut laukkua mukana, vain jumppakassi, joten ajattelin että nyt voin vihdoin hakea sen kauan harkitsemani olkalaukun. Katselin GlobeHopen kierrätyslaukkuja Ruohonjuuressa ja mustavalkoisia, graafisesti kuvioituja kasseja Design Forumilla, mutta en syttynyt. Suomalaisen käsityön sijaan päädyin ostamaan Virossa tehdyn Marimekko-laukun.

Shoppailijana olen surkea harrastelija useimpiin ikätovereihini ja jopa siskoihini verrattuna. Laukku ja toinen päivän isompi ostos, lenkkarit, lähtivät mukaan alennusmyynnistä, mutta ollakseni todella ammattimainen ostelija minulla olisi pitänyt olla S-etukortti Andiamossa, tai Body Shopissa kanta-asiakaskortti mukana (minulla on sellainen, älkää kysykö. Se on Diivalla).

Ymmärrän hyvin, mihin osaan nykyihmisessä vetoaa mainos, jossa matkaileva perhe ei tarvitse matkalaukkuja, ainoastaan Plussakortin. Mutta kun oikeasti pitäisi maksimaalisen edun saadakseen omistaa myös S-etukortti, Stockmannin kanta-asiakaskortti ja kaikki muut mahdolliset kortit, niin kannattaako edes yrittää. Parhaiten shoppailemalla ansaitsee kun jättää tavarat kaupan hyllylle. Saa ainakin liikuntaa.

Korteista vielä. Kuntokeskukseenkin on oma kortti. Motivuksessa käymistä voi pitää eräänlaisena pisteiden kerryttämisenä sitäkin, naisten liikunta on niin sponsoroitua että Kampin kuntokeskuksessa jaetaan milloin naistenlehteä ja suihkusaippuaa, milloin etukuponkeja salaattibaariin. Toinen ylisponsoroitu paikka on samaisen Kampin Narikkatori, jossa kuulemma ei voi liikkua ilman että jotain tarjotaan ilmaiseksi. Tänään se oli ylimakeaa limua. Alennuskupongilla ostettu kevyt salaattiateriakin, jonka otin mukaan töihin, meni pieleen kun tilasin siihen tyhmyyksissäni kaloripommimajoneesikastikkeeen...

Mutta jotain positiivista markkinavoimissakin on. Kampin Narikkatorille pystytetyssä Euroviisukylässä pennut pyörivät ympäriinsä ja tekivät esimerkiksi omia euroviisukaraokevideoita. Niitä katsellessa tuli mieleen, että kyllä kaiken maailman Idolsit voivat oikeasti tuoda teineille rohkeutta ja itseluottamusta esiintymiseen. Karaokea ei lauleta jäykästi seisoskellen, vaan lauluun heittäydytään koko olemuksella. Se on kivaa.

Unista

Tekstiilitehdas mainostaa suomalaisia unia. Minun unissani ei seikkaile karhuja tai ilveksiä, eikä öisin juuri nyt oikein muitakaan jännittäviä olentoja. Yöunet ovat sukua päiväunille, blogikollega kirjoitti tästä samasta aiheesta juuri, sillä toisella kotimaisella jota yritän hänen kanssaan harrastaa. Joskus unista voi jäädä omituinen olo koko päiväksi. Joskus muistaa vanhan unensa, jolloin olo on samanlainen kuin olisi heräänyt siitä vasta aamulla.

Vuosienkin jälkeen se muistuu mieleen, vaikka paikat ja ihmisetkin ovat muuttuneet. Hänen pukunsa on huoliteltu, hiukset leikattu ja tukassa geeliä, ryhti parempi mutta vartalo sama, laihanlainen. Sosiaalisesti yhtä estynyt kuin ennenkin mutta kouliintunut pärjäämään paremmin tilanteissa joissa pitää puhua vieraille. Hänen ympärillään lauma ihmisiä joita en tunne, jotka puhuvat kryptisillä lyhenteillä joita en ymmärrä ja joita ei ole tarkoitettu minulle. Minä en tiedä mitä tuokin nuori mies tekee hänen kanssaan, enkä ymmärrä, miksi hän jaksaa kuunnella tämän suusta juttuja joille hän ennen olisi vain hymähtänyt.

Syrjäytetyksi tulemisen tunne nousee jostakin, johon luulin haudanneeni sen jo aikaa sitten. Yhä vielä voi olla, että minun kanssani pitää varoa sanojaan, yhä vielä pitää väistellä ja yrittää pitää keskustelu mahdollisimman yleisellä tasolla. Myös fyysiset huomionosoitukset ovat niitä samoja, yksi käsi hartioille tervehdittäessä, kaulaliinan kohentaminen tuulisella junalaiturilla. Sitä haluaa hallita mitä pelkää mutta ei ottaa sitä liian lähelle ihoa.

Ja juuri tämä estää minua viime hetkellä sanomasta mitään ystävälle, joka samoissa juhlissa istuu paikalla jolta hänen pitäisi jo nousta. Minulla ei ole mitään edellytyksiä neuvoa häntä tekemään mitään muuta.

Kevättä

Eilen sain kuulla iloisia uutisia, kun yksi tuttuni on mennyt kihloihin ja eräs ystäväni on löytänyt heilan ja on kovasti rakastunut. Kiva kiva kiva. Oraksen voitonjuhlissa eilen, nyt olen yrittänyt viihtyä Punavuoren yökerhoissa taas loppukevään tarpeiksi.

Töissä taas, aina vain. Nyt toukokuussa minulla on vielä viikonloppuvuoroja, kesällä teen sitten enimmäkseen normaalin yhteiskunnan kunniallisen jäsenen 9-17-työtä.

Markku on viikon mökillä. Pahus. Tänään on 16 astetta lämmintä, lämmin kevät taittuu kylmäksi alkukesäksi.

motivaatiota

Potkua pöytälaatikkotekstien tuhertamiseen kannattaa käydä aina välillä hakemassa Netticolosseumin Ilmoituksia kilpailuista -palstalta. Suomessa järjestetään uskomattoman paljon pieniä ja isoja kirjoituskilpailuja vuosittain. Minä en ole sijoittunut pitkään aikaan missään, nyyh, mutta yritys jatkuu. Sitä paitsi erilaiset teemalliset kirjoituskilvat, kuten nyt vaikka tuo Tähtivaeltaja-kilpailu, haastavat yrittämään erilaisia tekstejä.

Raamattu ei voi kertoa

miten sinun pitää elää oma elämäsi. Minä kerron, miten sinun pitää elää oma elämäsi.

Haluatko laihtua? Kysy minulta miten. Harjoittele vähintään kolme kertaa viikossa lajia, jossa tavoitteet ovat täysin epärealistiset. Ryhdy sen lisäksi vegaaniksi. Atkinsin dieetti on typerä, hiilihydraatit ovat mainiota ravintoa: palavat puhtaasti ja jaksat liikkua siinä epärealistisen vaativassa lajissasi. Jos jaksat treenata, voit oikeastaan syödä mitä vain, sinun ei vain tee mieli.

Yrittelen tässä kevään kuluksi elämäntaparemonttia minäkin. Minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, että uskottelen voivani palata takaisin johonkin entiseen, jota todennäköisesti ei ole koskaan tapahtunutkaan. Lähestyvästä FinnConista saan hyvän kimmokkeen, minun pitäisi tulkata siellä teoreettisen fysiikan luento "tanssiksi", ja haluaisin olla jossain kunnossa ennen sitä.

Lisääntymisen etiikasta

Lainsäädäntö pyrkii säätelemään joidenkin ryhmien, esimerkiksi yksin asuvien naisten ja naisparien, lisääntymistä. Koska käytäntöön liittyy syrjintää, se ei voi olla oikein. Viime syksynä vahvistettiin muuten ansiokas hedelmöityhoitolaki, mutta lakiin kirjatun henkilötietopykälän vuoksi se on osoittautumassa osin rammaksi.

Intuitiivisesti ajatellen ei ole myöskään koskaan oikein painostaa toista lisääntymään. Väärin on siis sekä lisääntymättömyyteen että lisääntymiseen painostaminen. Kumpikin kannanotto rajautuu käsittelemään vapaata tahtoa tai syrjinnän poistamista, eikä puutu lisääntymisen oikeutukseen sinänsä.

Toisin kuin jotkut syväekologit ajattelevat, ihmislajin lisääntymiselle sinänsä ei voi asettaa kategorista moraalista tuomiota. Lajia ylläpitäviä tai sen jatkumiseen tähtääviä toimintoja ei ole olemassa puhtaina, kulttuurista vapaina versioina, vaan syöminen, lämpimänä pysytteleminen (vaatteiden tai lajikumppanin avulla) ja liikkuminen tapahtuvat kaikki jossakin ajassa, paikassa tai kulttuurissa. Sen vuoksi niihin liittyvät moraaliset säännöt tai kiellot ovat nekin ajallisia, paikallisia tai kulttuurisia, eivät kategorisia ohjeita.

Sama pätee myös toisinpäin: on turha väittää, että sukupuolinen käyttäytyminen muodostaisi imperatiivin tietyille yhteiskunnallisille käytännöille, "koska jo savanneilta saakka...". Jos haluamme välttää tällaisia määritelmiä, emme voi asettaa myöskään omia kieltojamme ihmislajin jatkamista vastaan.

Tämä postaus on tarkoitettu synninpäästöksi, jotta voisin iloita kesällä odottavista häistä (toisten, ei minun) ilman tiukkapipoista, poliittisesti korrektia nipottamista. Muutkin voivat käyttää sitä: tulosta postaus lapulle ja ota mukaan esim. kirkkoon.

wappu

Vappuna töissä. Ei hullumpaa, ulkona on aurinkoista mutta vähän turhan kylmä. Olin vappuheilan kanssa eilen ensin Meri-Rasilassa pelaamassa Ylioppilaslehden juomapeliä ja syömässä kasvishampurilaisia ja ranskalaisia. Kuuntelimme perinteisiä työväenlauluja ja Paatosta pitkästä aikaa. Meri-Rastilasta jatkoimme Toukolaan, jossa oli talo täynnä juhlijoita. Juhlat olivat oikein hauskat. Vappuheila tosin hieman murjotti kun se ei ensin meinannut oppia salsaa, jota juhlien emäntä meille yritti opettaa. Eräänkin suositun tv-ohjelman myötä ensi syksynä on varmasti hyvät mahdollisuudet päästä paritanssikurssille, jos haluaa.

Tallinnan kalabaliikki jatkuu. Viron ja Venäjän pronssisoturikiistasta tulee välitön deja-vu reilun vuoden takaiseen pilakuvakohuun, niin absurdeista asioista ihmiset menevät sekaisin. Muhammedin pilakuva tanskalaislehdessä ei onneksi saanut aikaan kolmatta maailmansotaa, toivottavasti ei tämäkään.