Suomalainen novellistiikka kukoistaa marginaaleissa

Kirjailija Helmi Kekkonen kirjoitti viikonloppuna (27.7.) HS-esseessään novellikirjallisuuden asemasta Suomessa romaaniin verrattuna. Luin Kekkosen esseeteoksen Näin minä sen kirjoitin mökkilomalla, ja osa ajatuksista oli hyvinkin tuttuja ja samastuttavia. Osasta tuli kuitenkin mieleen, että teoksen kirjallisuus- ja kirjailijakäsitys eivät edusta kovin laajaa kokemusta kotimaisen kirjoittamisen kentästä. Kekkonen viittaa teoksessaan toiseen kirjoittamista käsittelevään kirjaan, Stephen Kingin Kirjoittamisesta. Kekkosen siteeraama Stephen King aloitti uransa lehtinovellistina Yhdysvalloissa.

Viikonloppuna julkaistussa esseessä ”Novellia väheksytään, vaikka se sisältää maailman” Helmi Kekkonen tuo ansiokkaasti esiin novellin kirjoittamisen vaikeuden, mutta samalla rajaa novellin käsittämään vain psykologisen käsittelytavan. Ilmeisesti. Kekkonen kirjoittaa: ”Neljäntoista vuoden aikana olen kirjoittanut viisi romaania, yhden lastenkirjan ja yhden omakohtaisen, vanhemmuutta käsittelevän teoksen. Novelleja en ole kirjoittanut, en yhtä ainoaa. Eikä ole kovin moni muukaan. Kokoelmia ilmestyy muutamia vuodessa, mutta Marko Järvikallas tuntuu olevan tällä hetkellä ainoa oikeasti aktiivinen kotimainen novellisti.”

Kuva: Novellinautintoja Lapissa kesällä 2025.

Todellisuudessa Stephen Kinginkin edustaman spekulatiivisen fiktion novellistiikka elää ja voi hyvin Suomessa. Viime vuonna ilmestyi novellikokoelma paitsi itseltäni, myös muun muassa Tiina Raevaaralta Tulevaisuuden aaveet, Jenny Kangasvuolta Kaikessa lihassa on tahto, Juha Jyrkkäältä Tuonelan aurinko ja Tuukka Hämäläiseltä Ihmisen luonto, minkä lisäksi antologioita julkaistiin muun muassa Siri Kolun ja Salla Simukan kokoama Tästä Ihmemaahan. Nuorille ilmestyi esimerkiksi Tapani Baggelta Julma rakkaus ja Päivi Haanpään ja Marika Riikosen kokoama antologia Vajaa tusina. Yhteensä kokoelmissa sekä eri lehdissä ja antologioissa julkaisuja uusia novelleja ja satasanaisia raapaleita ilmoitettiin ehdokaskelpoisiksi vuotuiseen Atorox-palkintoon noin 200 tekstiä.*

Aloitin kirjoittajanurani kirjoituskilpailun kautta, kokoelmassa Novellit 2005. Olen 20-vuotisen urani aikana julkaissut eri yhteyksissä noin 35 novellia, joita osa on koottu kahteen novellikokoelmaani (Avaruusajan unelmia 2018 ja Valaanpyytäjän vaimo 2024). Novellejani on käännetty viidelle muulle kielelle. Olen ollut toimittamassa kuutta novelliantologiaa, joista kaksi ilmestyi englanniksi ja yksi ruotsiksi. Silti saan huomata vuodesta toiseen, että genrenovelli, tai nuorille lukijoille suunnattu novelli, ei tule otetuksi huomioon kaunokirjallisuutena.

Yhdyn Helmi Kekkosen esseen näkemykseen siitä, että novellikokoelmien ostajia on harmillisen vähän. Sen ovat saaneet pienkustantamotkin huomata. Mutta kirjoittamalla, että kovin moni suomalainen kirjailija ei kirjoita novelleja, tai mainitsemalla aktiivisena novellistina lähinnä Marko Järvikallas, pyyhitään näkymättömiin omien kollegojen kova työ ja vaivannäkö. Sellaisten kirjailijoiden kuten Magdalena Hai tai Reetta Vuokko-Syrjänen, jotka ovat olleet ehdolla tai voittaneet lukuisia kirjallisuuspalkintoja viime vuosilta.

En voi väittää olevani mitenkään kovin aktiivinen novellisti. Ja moni novellisteistamme on tunnetumpi romaanituotannostaan. Mutta novelliin keskittyneitäkin spefikirjailijoita meillä on, kuten Jussi Katajala. Samoin Artemis Kelosaari, Anni Kuu Nupponen, J.S. Meresmaa muutamia mainitakseni julkaisevat säännöllisesti novelleja. Uransa perustan loivat nimenomaan lehtinovelleja kirjoittamalla 1980- ja 1990-luvuilla kirjailijat kuten Johanna Sinisalo, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja M.G. Soikkeli.

Marginaali on marginaalia siksi, että se jää näkymättömiin valtamediassa, kuten Helsingin Sanomissa. Ymmärrän, että esseessä tärkeää on rajaus. Tällä kertaa rajatuksi ulkopuolelle tuli koko kotimaisen spekulatiivisen fiktion ja lasten- ja nuorten novellikirjallisuuden monimuotoinen kenttä.

Tässä vielä mielipidekirjoitus, jonka lähetimme kollegojen kanssa tänään 28.7. Helsingin Sanomiin:

Helmi Kekkonen kirjoittaa Helsingin Sanomien ansiokkaassa esseessään 27.7.2025 novellien tärkeydestä kirjallisuuden moninaisuudelle ja kirjailijan ammattitaidolle, mutta myös novellijulkaisujen vähyydestä. Marginaali jää usein näkemättä, jos ei ole alan harrastaja. Suomalaisissa tieteis- ja fantasiakulttuurilehdissä syntynyt lehtinovellijulkaisemisen perinne elää vahvasti, vaikka kulttuuritukien alasajo uhkaakin sitä. Jokavuotiseen Atorox-äänestykseen Suomen parhaasta tieteis- tai fantasianovellista kirjataan satoja julkaistuja uusia novelleja. Lisäksi vuosittain järjestetään Portti- ja Nova-kirjoituskilpailut, joissa kilpaillaan novellin kirjoittamisessa. Yksittäisten kirjailijoiden novellikokoelmia ja teema-antologioita ilmestyy vuosittain lukuisia.Tämän genrekirjallisuuden kentän kautta ovat töitään saaneet julki monet merkittävin kirjoituspalkinnoin palkitut kirjailijamme. Heistä esimerkiksi J.S. Meresmaa, Magdalena Hai ja Reetta Vuokko-Syrjänen kirjoittavat ja julkaisevat novelleja jatkuvasti. Se, että isot, kaupalliset kustantajat eivät näe potentiaalia novelleissa, ei ole lannistanut virkeää pienkustantamokenttää. Kirjoitamme genreä, mutta emme tingi laadusta.

Satu Piispa-Hakala, kirjailija, hallituksen puheenjohtaja, Osuuskumma-kustannus
Saara Henriksson, kirjailija
Anne Leinonen, kirjailija

Lisää aiheesta netissä:

- Helmi Kekkosen essee HS:ssa (maksumuuri): ”Novellia väheksytään, vaikka se sisältää maailman”

- Hanna Matilainen: Suomalaisen realismin taakka altistaa genresokeudelle

- Vesa Sisättö novellista ja kotimaisesta spefistä Facebookissa: ”Tulkaa spefin puolelle, meillä on novelleja!”

*Atorox on Turun Science Fiction Seuran jakama palkinto parhaalle edellisenä vuonna julkaistulle spefinovellille. https://terrakoti.net/tsfs/atorox/